Koirat.com

Arvasin että meni liian korkealentoiseksi. ;)

Ykskoiranen kirjoitti:

[quote=pampulainen]
Lauseeni todella tarkoittaa sitä että johtajuus joko on tai ei. Jos ihminen epäilee itseään, koira sen heti kyllä huomaa. Jos toinen osapuoli on yhtään asemastaan epävarma, johtajuus ei ole varma. Vertaisin tätä rehellisyyteen, joko sitä on tai ei. Voihan sitä juu harjoitella mutta riittävän pitkään kun sitä on harjoiteltu ilman ehdottomuutta, ei voida enää luottaa.

Ykskoirannen kirjoitti:

Mä luulin, että se harjoittelu tarkoitti sen koiran harjoittelua, ei sen koiran ohjaajan / omistajan.

Ei koiran tarvitse harjoitella koska se vastaa toiselle vain parhaalla katsomallaan tavalla ja asenteella. Jonkun asian harjoittelu ei ole tae paremmasta johtajuudesta. Se voi auttaa ja sitävoi harjoitella, mutta koira yksin määrittelee kuinka kauan se kauan se katselee kun toinen harjoittelee. :)

Ykskoiranen kirjoitti:

Kuvaat muuten jälleen tätä johtatjuutta siten, että on ihmisiä, jotka sen osaavat automaattisesti ja luonnostaan. Sitten niitä raukkoja, jotka eivät siihen kykene, eikä harjoittelemallakaan asia parane. Nääs kun se joko on tai ei.

Joissain tapauksissa on niin ettei joku luontaisesti heikko löydä keinoja joilla voisi pärjätä vahvemmalle joka haluaa määritellä asiat. On niitä "raukkoja" jotka eivät koskaan opi, on niitä jotka oppivat helposti ja niitä jotka vaikeasti, ja viel niitä joiden ei tarvitse opetella laisinkaan koska niillä on halu pärjätä selkärangassa. Mutta johtajuuus on siinä hetkessä kun sitä tarvitaan, asenne, jota on tai ei ole.

ykskoiranen kirjoitti:

Ihminen kuitenkin lajina on nimenomaan erinomaisen kykenevä muuttumaan ja oppimaan uusia tapoja toimia. Siksi on outoa, ettet pysty tällaista mahdollisuutta myöntämään. Ihmisen aivot (jotka käyttäytymistämme ohjaavat) ovat erittäin joustavat, oppimiskykyiset, muutoksiin sopeutuvat. Miksei siis olisi mahdollista oppia toimimaan koiransa kanssa? Omituisen fatalistinen näkemys, että meillä vain on tai ei ole joitain kykyjä.

En väitä etteikö näin olisi, mutta koira ei mieti missään tilanteessa vastapuolen oppimishistoriaa. Se vain peilaa omalta kannalta katsottuna vastapuolen mielentilaan ja toimintaan. Jos ihminen ei ymmärrä kuinka koira kokee maailman ja vastapuolen, käyttää tilanteissa koiran(juuri kyseessä olevan yksilön) kannalta epäloogisia ratkaisukeinoja, ei koira Välttämättä voi arvottaa sitä ihmistä sellaiseksi jonka antaa määrätä itseään, tai luottaa siihen.

ykskoiranen kirjoitti:

Sitäpaitsi - edes rehellisyys ei ole kuvaamallasi tavalla yksiselitteistä. Joku ymmärtää rehellisyydeksi sen, että päästelee suustaan kaiken negatiivisen, mitä ikinä tuleekaan toisista mieleen.

Yritin selittää vaan mahd. yksinkertaisesti asiaani. Kuinka koiralle joku asia jossain hetkessä joko on tai ei. Harmaalla alueella koiralle syntyy stressiä, joka tuottaa ongelmia joka on johtajuusongelma.

Ykskoiranen kirjoitti:

Toinen taas pitää tällaisista asioista suunsa kiinni kohteliaasti, muttei siltikään valheita laskettele. Onko rehellisyyttä se, että möläyttää toisen lihoneen (mikä on ihan totta) vai se, että jättää tuon sanomatta, mutta kehuu uuden paidan värin onnistuneisuutta (mikä sekin on ihan totta)? Molemmat ajattelevat olleensa täysin rehellisiä, mutta vain toinen saa kanssaihmisensä hyvälle tuulelle. Johtajana alaisensa toimimaan hyvin ja tuottavasti. Toinen taas ehkä kuvittelee sen kuulijan olevan kykenemätön kestämään totuutta. Ja onnittelee itseään kyvystään paljastaa tälle, miten asiat oikeastaan rehellisesti katsoen ovat. Eli ehkä jopa valehtelee itselleen, miten viallisia ovat muut verattuna omaan täydellisyyteen.

Mutta koirat eivät valehtele.

Tässä kohtaa törmää kouluttaminen ja johtajuus-ideologia keskenään. Johtajuutta ei tarvitse treenata, ainoastaan pitää saavutetusta statuksesta kiinni olemalla uskottava. Harvoin pelkällä kouluttamisella saavutetaan uskottavuutta. Jos omistaja joutuu koko ajan "harjoittelemaan" johtajuutta saavuttaakseen , se ei ole kunnioitusta edes oikeasti saavuttanut. Johtauus on kasa henkisiä arvoja, jotka ilmenevät itsestään selvänä viesintänä ja käytöksena eri-arvoisten välillä. Kouluttamisella on siis arvojen kannalta pienempi merkitys kuin ihmiset pystyvät mieltämäänkään.

ykskoiranen kirjoitti:

Hmm. On se jännä, että silti yhteiskuntamme oikein varta vasten antaa ihmisille johtajakoulutusta. Vaikka asiaa ei voi opetella, eikä harjoitella.

Voi harjoitella ja kouluttautua, mutta silti se ei takaa että kaikista opiskelijoista tulisi hyviä johtajia. Ei se tarkoita sitä että koulu hukkaan menisi.:)

ykskoiranen kirjoitti:

Johtajuus sitäpaitsi ei ole mitään eriarvoisuutta. Ehkäpä tämä omituisen vanhanaikainen ja viimevuosisatainen näkemyksesi jkhtajuudesta selittää myös nuo omituisuudet käsityksessäsi siitä, miten sitä voi oppia ja harjoitella.

Sinähän et edes yritä ymmärtää käsityksiäni. Haluat vain kiistellä. Enhän minä täällä kertoisi näkemyksiäni jos en haluaisi jakaa itseltäni pois.

Ykskoiranen kirjoitti:

Toki, jos johtajuus perustuu (synnynnäiseen?) eriarvoisuuteen, se tosiaankin joko on tai ei ole ilman mahdollisuutta opiskella paremmaksi. Tosiasiassa juuri kuvaamasi kaltaiset ns. johtajat eivät pelitä. Omaa ylemmyyttään korostavat johtajat vain kiihottavat alaisensa kiistämään ja kyseenalaistamaan johtajuutensa joka käänteessä. Ja se myös romahtaa helposti, kun johtaja jää kiinni osaamattomuudesta.

Osaamattomien johdettavat paljastavat sen, tässä tapauksessa koirat, kun niistä puhutaan. :) Missä kuvailen että pitäisin hyvänä johtajana omaa ylemmyyttään esiintuojaa?

Vertaisin tässä kohtaa kouluttamalla väkisin väännettyä toimintaa; nokkavaan teiniin joka asettaa itsensä opettajasijaisen yläpuolelle ja hänet pakotetaan pyytämään anteeksi toiselta oppilaalta ja suorittaa toiminnan joko säälistä sijaista kohtaan, vittumaisen epäaidosti, tai päästäkseen vain tässä kohtaa helpolla, noh joka tapauksessa ajatellen vain että ei todellakaan tarkoita viestiä toimintaa suorittamalla mitä oikeasti ajattelee. Käskystä istumisella ei ole periaatteessa mitään tekemistä johtajuuden kanssa.

ykskoiranen kirjoitti:

Mutta entäs jos tuo ns. nokkava teini vain sattuukin olemaan sellainen luontainen johtajatyyppi? Eikö silloin ole vain luonnollista, että hän testailee, mihin omat rahkeet riittävät? Sellainenko maailmamme on, että käynnissä on jatkuva johtajuustaistelu koko ajan? Itse tapasin huvitella kyykyttämällä ärsyttäviä opettajia saamalla heidät kiikkiin osaamattomuudesta ja virheistä. Tai tottelemalla liiankin hyvin, jolloin pyydetty toiminta muuttui karikatyyrikseen. Sekä otin aseet heiltä pois olemalla niin vastaansanomattoman osaava itse, etteivät voineet minuun mistään kohtaa tarttua. Silloin nokkavana teininä siis. Ei kovinkaan kypsää ja hyvää käytöstä, mutta hupaisaa muutamankin opettajaraukan kustannuksella.

Huomaan sinussa edelleen samalaista käytöstä. :)

Tässä on muuten selitys siihen miksi useilla miehillä ei tunnut olevan koiran kanssa ulkoilu haastavaa vaikka sama koiran on käytökseltään mahdoton kovasti treenaaavan emännän kanssa. Johtajuus on hukassa siellä narun päässä. Jos kerta mies tekee mitä huvittaa, eikä edes kouluta ja koira toimii silti niin mihinköhän muuhun se perustuu kuin johtajuuteen?

yksikoiranen kirjoitti:

Hyvin näyttää PeVin sovinismi tarttuneen oppilaisiin. Jälleen tätä soopaa mukalepsuista ja johtajuuteen kykenemättömistä naisista. Eipä tästä enää muuta oikeastaan puutu, kuin väittää tuon miestenkohtajuuden olevan perua RUK: n käymisestä. (Paitsi, ettei tietenkään tämäkään kouluta johtajuuteen, vaan sinne vain valikoituvat ne luonnostaan johtajamaiset tyypit).

PeVi ei liity tähän millään tavalla, vaan ihan otos pyörätiellä riittää. RUK:hon haluaa myös ihmisiä siksi että haluaisivat olla johtajatyyppiä, mutta asenne on huono, jolloin lopputuloskin.;) Ei siis takaa koulu mitään.

Taas hyppää vielä yhteen esimerkkiin. Pentukoira(pikku) on oikein ahne ja haluaa syödä sormet kun sille annetaan namia. Asiaan ei siinä hetkessä puututa. Viikon aikana tapahtuu paljon erilaisia tilanteita muiden koirien ja ihmisen kanssa, joissa pentu joutuu tarkastelemaan laumapaikkaansa=arvojärjestystä. Viikon päästä pentu osaa ottaa kädestä namin kohteliaasti, vaikka asiaa ei olla harjoiteltu. Mistä tämä voisi johtua? Koiran nälkä, vireystila, paikka ja nami on täsmälleen sama.

ykskoiranen kirjoitti:

No eihän kaikki ole ollenkaan samaa, jos kerran koira myöhemmin kykenee toimimaan maltilla. Odottamista ja rauhallisuutta toki voi koira harjoitella muissa tilanteissa ja sitten soveltaa sitä namin ottamiseen. Kysehän on hyvinkin paljon koiran kehittyvästä kyvystä hallita itseään. Jos yhtään olen hahmottanut, milaista se johtajuuskasvatus on, niin sen kauttahan juurikin koiraa jatkuvasti harjaannutetaan tässä asiassa.

Eli yksittäisten harjoitusten toistaminen ei takaa mitään lopputuloksesta ;) Ja silti usein koiranomistajia syyllistetään liian vähäisistä treenikerroista, ristiriitaista. Toistoja täytyy tehdä, satoja, jopa tuhansia, että koira osaisi ottaa tarvittaessa kontaktia tai istu, ohittaa tms. Mielestäni asiaa tehdään väärin jos tarvitaan kauhiasti harjoitusta, jos kerta koira voi oikein tehtynä yleistää niinkin hyvin kuin tuossa esimerkissäni. Mielestäni ei ole vain koiran kyvystä hallita itseään, vaan esimerkkikoiranpennun ympärillä olevista kasvattajista myös( ja enimmäkseen tästä). Keinot koiran mukaan.

Sovinistista tuo ajatusmaailma tai ei, niin kyllä luulen tietyssä määrin ymmärtäväni mitä pampulainen tarkoittaa. Koira on pettämättömän hyvä aistimaan ihmisen epävarmuuden ja huonon itseluottamuksen. Sehän on juuri se asia, joka erottaa joskus koekentilläkin huippusuorituksen vähemmän hyvästä. Jos molemmat ohjaajat ovat esimerkiksi treenanneet aivan yhtä paljon koiriansa, jotka ovat molemmat osapuilleen yhtä ohjaajaherkkiä, niin kyllä vain sen koirakon suoritus on parempi, jonka ohjaaja on viileä kuin viilipytty eikä jännitä mahdottomasti, verrattuna toiseen ohjaajaan, joka ei treenistä huolimatta oikeasti luota itseensä ja luota siihen koiraansa. Sitä vain ei voi huijata. Tämä ilmiö sitten tulee usein esille myös jos omistaa herkästi syttyvän ja suojeluviettisen koiran. Jos sellainen on epävarmalla omistajalla, niin se koira sen epävarmuuden kyllä huomaa, ja toteaa hyvin äkkiä, että ai joo sä et taida pystyä hallitsemaan taas tätäkään tilannetta joten minäpä hoidan tämän -ja rähisee sitten vaikka sille ohikulkevalle koirakolle.
Voisko sanoa, että tietynlaisten koirien omistajilla pitää olla itselläänkin hyvä hermorakenne ja hyvä toimintakyky, ja niitä ei mun mielestäni määräänsä enempää treenaamalla voi parantaa. Vähän ehkä voikin, mutta joillakin nuo tietyt ominaisuudet ovat valmiina selkäytimessä. Tämä on se syy, miksi kaikista meistä ei tule esimerkiksi palomiehiä tai poliiseja, tai joitain muita toisinaan aika tiukkoihinkin tilanteisiin joutuvia ammattihenkilöitä vaikka kuinka haluttaisiin, kouluttauduttaisiin ja teoriassa muuten asiat opittaisiin. Kun noissa tarvii vähän niinkun olla sellainen, että osaa pitää yllättäviäkin tilanteita hallinnassaan. Joku perinteinen esimies/johtaja ei siis ehkä ole se ihmistyyppi, jota itse vertaisin hyvään, jämäkkään koiranomistajaan.

pampulainen kirjoitti:

Arvasin että meni liian korkealentoiseksi. ;)

Höpöp höpö. Epäselvyys tai yksinkertaistaminen on ihan - eri - asia kuin korkealentoisuus.

Lauseeni todella tarkoittaa sitä että johtajuus joko on tai ei. Jos ihminen epäilee itseään, koira sen heti kyllä huomaa. Jos toinen osapuoli on yhtään asemastaan epävarma, johtajuus ei ole varma. Vertaisin tätä rehellisyyteen, joko sitä on tai ei. Voihan sitä juu harjoitella mutta riittävän pitkään kun sitä on harjoiteltu ilman ehdottomuutta, ei voida enää luottaa.

Ja kuten kirjoitin, vertauksesi oli huono, koska rehellisyys ei ole joko tai. Ehdottomuuskin on ihan eri asia kuin johtajuus. Oppimista tuossa kuvaat eli koira tietenkin oppii, että tottelemattomuudeata onkin mahdollisesti palkitsevia seuraamuksia. Jos siis näin toimitaan. Toisaalta koira voi myös oppia tuonkin asian uudelleen. Kunhan se sille vain opetetaan. Jos ei voisi, olisivat kaikki koirankouluttajat turhia - ainakin, jos koira on jo ehtinyt kasvaa pentuiän ohi. Mitä virkaa heillä olisi, vaikka kuinka opettisivat oikeanlaista johtajuutta, jos koira ei pystyisi enää oppimaan uutta tapaa tai sopeutumaan omistajan muuttuneeseen toimintamalliin? Vai mikä on "riittävän pitkään"? Kunnes koirasta aika jättää?

Uuden opettelemiseen menee varmasti sitä kauemmin, mitä kauemmin vanhaa mallia on toistettu. Siinä tuskin on mitään uutista kenellekään. Ihan riippumatta siitä, puhutaanko ihmisistä, koirista vai mistä.

Ei koiran tarvitse harjoitella koska se vastaa toiselle vain parhaalla katsomallaan tavalla ja asenteella.

Kyllä koiralle voi opettaa, mitä erilaisilla eleillä tai sanoilla tarkoittaa tai miten haluaa sen toimivan erilaisissa tilanteissa. Koira tietenkin myös oppii ihan huomaamatta vaikkapa perheessä vallitsevat tyypilliset toimintatavat. Se oppii yhdistämään ennakoivia merkkejä tuleviin tapahtumiin. Vaikkapa tietää, että tiskikoneen avaaminen saattaa tarkoittaa mukavaa esitiskaushommaa, joten kannattaa tulla lähistölle. Mutta koiran geeneissä ei ole asennettuna sellaista tietoa, että tiskikoneen luukun ääni liitttyy makunautintoihin.

Tässä ehkä se pointti on, että koirat oppii, vaikkei ihminen ajattelisikaan nimenomaan koiraa opettavansa. Tietenkin. Miten mikään eläin koskaan ikinä olisi evoluutiossa pärjännyt, jos se ei oppisi ihan itsestään ja ilman aktiivista (ihmis-) opettajaa?

Jonkun asian harjoittelu ei ole tae paremmasta johtajuudesta. Se voi auttaa ja sitävoi harjoitella, mutta koira yksin määrittelee kuinka kauan se kauan se katselee kun toinen harjoittelee. :)

Juu ei tosiaankaan harjoittelu aina johda hyvää taitoon. Mutta harjoittelematta ei kyllä päästä mestaritasolle. Kohtuulliseen osaamiseen pääsee yleensä kohtuullisella harjoittelulla, jos vain harjoittelee oikeita asioita. Ellei ole ihan puupääkädetönjalaton. Tähän perustuu mm. se, että ensimmäiseksi koiraksi yleensä suositellaan sellaisia rotuja, joiden kanssa pärjää, vaikkei olekaan heti kättelyssä suuri koirankasvattajuuden asiantuntijaosaaja. Elämässä ei ole takuuta mistään vaikka miten harkkais. Silti voi mennä pieleen. Kenelle tämäkään on uutinen?

Joissain tapauksissa on niin ettei joku luontaisesti heikko löydä keinoja joilla voisi pärjätä vahvemmalle joka haluaa määritellä asiat. On niitä "raukkoja" jotka eivät koskaan opi, on niitä jotka oppivat helposti ja niitä jotka vaikeasti, ja viel niitä joiden ei tarvitse opetella laisinkaan koska niillä on halu pärjätä selkärangassa. Mutta johtajuuus on siinä hetkessä kun sitä tarvitaan, asenne, jota on tai ei ole.

Ilman muuta jotkut esim. nyt vaan on tyhmiä, eikä niistä viisaita saa millään koulutuksella. Voi, voi. En vain ymmärrä, miten tällaiset toteamukset ovat tarpeen.

Juu, ei voi kaikista tulla matematiikan professoreita tai noblekirjailijoita tai formulavoittajia. So? Suurimmasta osasta koiranomistajia voidaan kuitenkin hyvällä opastuksella saada oman koiransa kanssa kohtuullisen kivasti pärjääviä ja tilanne sellaiseksi, että koiranomistajuus on mukavaa ja antoisaa. Jos he vain haluavat. Ongelmallisimpia ovat ne, jotka eivät viitsi tai halua, vaan tyytyvät ajattelemaan, että "toi rakki nyt vaan on tommonen" tai " voi, ei mamman kultsipuppelille saa tehdä pahaa mieltä". Sanoisin, etteivät varsinaiset ongelmatapaukset ole niitä, jotka yrittävät oppia ja hakevat jopa apua siihen. Joillakin heistä saattaa jopa olla näkemys, että ovat just noita luontaisia johtajia, joten mikään harjoittelu tai opetus tai asiaan perehtyminenkään ei ole tarpeen. Näen ongelmallisena siksi tapasi painottaa johtajuuden synnynnäisyyttä tai luontaisuutta, koska se ei kannusta pyrkimään paremmaksi, vaan ennemminkin joko lannistaa (jos ei ole tätä luontaista kykyä) tai johtaa itsekriittisyyden tarpeettomuuteen (koska olen hyvä johtaja mahdolliset viat ovat koirassa).

En väitä etteikö näin olisi, mutta koira ei mieti missään tilanteessa vastapuolen oppimishistoriaa. Se vain peilaa omalta kannalta katsottuna vastapuolen mielentilaan ja toimintaan.

Ei siihen tarvita koiran tietämystä omistajan oppimishistoriasta, että tuo omistaja voi kehittää toimintaansa sen mukaan, millaisen vastineen hän koiralta siitä saa. Tietenkään. Nimenomaan koira on ihmiselle se peili, jota tarkkailemalla saa palautetta toiminnastaan, jotta sitä voi paremmaksi kehittää.

Jos ihminen ei ymmärrä kuinka koira kokee maailman ja vastapuolen, käyttää tilanteissa koiran(juuri kyseessä olevan yksilön) kannalta epäloogisia ratkaisukeinoja, ei koira Välttämättä voi arvottaa sitä ihmistä sellaiseksi jonka antaa määrätä itseään, tai luottaa siihen.

Siksi kannattaakin pyrkiä oppimaan sitä koiransa ymmärtämistä. Monasti sekä opastava kirjallisuus että koulutus auttavat, mutta ihan kaikkein parasta oppia on tarkkailla sitä koiraansa. Mieluiten ilman havaintoja vääristäviä ennakko-oletuksia. Niiden kautta kun tuppaa näkemään vain sitä, mitä odottaakin näkevänsä. (Tämä muuten on tunnettu psykologinen ilmiö, joka pätee muussakin kuin koirien kasvatuksessa. Vahvistusharha.)

Yritin selittää vaan mahd. yksinkertaisesti asiaani. Kuinka koiralle joku asia jossain hetkessä joko on tai ei. Harmaalla alueella koiralle syntyy stressiä, joka tuottaa ongelmia joka on johtajuusongelma.

Epäonnistunut selitys, kun asia, johon vertaat, ei todellakaan ole esittämälläsi tavalla yksiselitteinen. Jos joku niin asioiden totuudellisuus (ja sitä kautta rehellisyys) on varsin suhteellista. Vain uskonnoissa on totuuksia. Niiden ulkopuolella täytyy tyytyä vain nykytietämyksen mukaiseen todennäköisimpään selitykseen.

Mutta koirat eivät valehtele.

No ei ne lauo totuuksiakaan. Ne vain on ja käyttäytyy itselleen edullisimmalla tavalla. Tosin tavallaanhan koirat "valehtelee" vaikkapa silloin, kun ne yrittää näyttä isommilta pörhistäessään karvojaan. Tai kun ne räyhää pelätessään tai ei näytä kipuaan. Tää vähän nyt riippuu siitä, mitä rehellisyydellä halutaan tarkoittaa. Eipä sen siirtäminen käsitteenä koirien käyttäytymiseen oikein ole järkevää.

Mä luulin, että kyse olis sen ihmisen johtajuudesta, jota vertasit ihmisen rehellisyyteen. Eli että sen johtajuuden pitää olla yhtä selkeää kuin rehellisyys. Ja ehdotonta. Vertaus menee kyllä vieläkin kummallisemmaksi, jos siis vertasit ihmisen johtajuuttaa koiran rehellisyyteen.

Tässä kohtaa törmää kouluttaminen ja johtajuus-ideologia keskenään. Johtajuutta ei tarvitse treenata, ainoastaan pitää saavutetusta statuksesta kiinni olemalla uskottava. Harvoin pelkällä kouluttamisella saavutetaan uskottavuutta. Jos omistaja joutuu koko ajan "harjoittelemaan" johtajuutta saavuttaakseen , se ei ole kunnioitusta edes oikeasti saavuttanut. Johtauus on kasa henkisiä arvoja, jotka ilmenevät itsestään selvänä viesintänä ja käytöksena eri-arvoisten välillä. Kouluttamisella on siis arvojen kannalta pienempi merkitys kuin ihmiset pystyvät mieltämäänkään.

Miten saavutettu status on saavutettu, jos sitä ei ole voitu edes tavoitella, koska se joko on tai ei ole jo valmiiksi? Miksi harjoitteleminen ei johtaisi osaamiseen, vaan harjoittelemaan joutuva on aina loputtomaan harjoitteluun tuomittu? Ja miksi sä edes vaivaudut kertomaan tämän kaiken, kun ihmiset ei edes pysty mieltämään tätä merkitystä oikealla tavalla kuitenkaan?

Henkiset arvot nimenomaan ovat suureksi osaksi opittuja. Siitä kyllä väitellään, josko ihmisellä olisi myös jonkinlainen synnynnäinen etiikkataju ja eläimilläkin tehdään tutkimuksia, joissa tällaisen ilmenemistä tutkitaan. Mutta henkiset arvot sellaisina kuin ne meillä kaikessa monimuotoisuudessaan ilmenevät ovat kyllä opittuja ennemmin kuin synnynnäisiä. Joten - jos johtajuus on henkisiä arvoja, sen täytyy nimenomaan olla opittua ja opittavissa. Tai sitten E ei ole henkisiä arvoja, vaan jotain ihan muuta.

Olen muuten edelleen eri mieltä siitä, että johtajuuden ydin olisi eriarvoisuudessa. Ei se siihen perustu. Primus inter pares jne.

Voi harjoitella ja kouluttautua, mutta silti se ei takaa että kaikista opiskelijoista tulisi hyviä johtajia. Ei se tarkoita sitä että koulu hukkaan menisi.:)

Juu ei mikään koskaan takaa mitään. Mutta vaikkei kaikista autokoululaisista tulekaan formulakuskeja, niin useimpien on täysin mahdollista saada ajokortti ja pärjätä liikenteessä ihan onnistuneesti. Ei se koiran omistaminen nyt kuitenkaan ole rakettitiedettä, vaan yleensä normaalille ihmiselle (jolla halua asiassa löytyy ) ihan opittavissa oleva juttu. Haluttomuus, laiskuus tai toisaalta liian suuri usko omiin kykyihin ovat pahoja esteitä kyllä.

] Sinähän et edes yritä ymmärtää käsityksiäni. Haluat vain kiistellä. Enhän minä täällä kertoisi näkemyksiäni jos en haluaisi jakaa itseltäni pois.

Missä näkyy oma halusi ymmärtää niitä, jotka ajattelevat toisin kuin sinä? Jakamista ei ole tuputtaminen, vaan sitten pitää olla avoin keskustelemaan ja myös kyseenalaistamaan. Oppiminenkin tapahtuu juuri kyseenalaistamalla ja eri näkökulmia läpi käymällä. Ei nielemällä pureksimatta. Itse olen oppinut monia asioita nimenomaan siten ja vaikka lähtökohtana olisi ollut suuri epäluulo ja vastustus esitettyä kohtaan. Sen sijaan opettajat, jotka eivät kysymyksiä siedä, näyttäytyvät epäpätevinä ja osaamisessaan puutteellisina. Oikeat asiantuntijat eivät kyseenalaistamisesta muserru, vaan kannustavat siihen, koska vain kyseenalaistaminen johtaa tiedon syventymiseen ja uuden tiedon löytämiseen.

Osaamattomien johdettavat paljastavat sen, tässä tapauksessa koirat, kun niistä puhutaan. :) Missä kuvailen että pitäisin hyvänä johtajana omaa ylemmyyttään esiintuojaa?

Eli joku pikkuisen bichon frisen kanssa mukavasti pärjäävä on todistettavasti parempi johtaja kuin se, joka joutui jonkin aikaa työskentelemään saadakseen sen rescuerotikan toimimaan arjessa?

Ei minusta olennaista ole se, tuoko aktiivisesti esiin ylempiarvoisuutta johtajana, vaan koko käsitys johtajuudesta pelkkänä hierarkisena eriarvoisuutena on väärä. Myönnän auliisti, että koirani on aivan suvereeni itseeni verrattuna vaikkapa jäljittäjänä tai hajun tunnistamisen kyvyssään. Koiran kanssa työskenteleminen ei edellytä eriarvoisuutta. Kyseessä on kumppanuus ja työparina toimiminen. Koira vain on alisteinen sille tosiasialle, että se elää ihmisyhteisössä, ihmisperheessä ja joutuu siksi oppimaan, miten ihmisten ympyröissä toimitaan. Toki on koiranomistajia, jotka antavat koiran määritellä arjen toimintatavat, mutta ainakaan minä en suostu siihen. Toki siten, että koira saa tarvitsemansa, mutta kuitenkin ihmisten elämän ja arjen ehdoilla. Koska mielestäni tämä ei voi olla koirassa ns. tehdasasennuksena, kun se nyt koira kuitenkin on, katson omistajan velvollisuudekseni nämä rajat sille opettaa. Opettaminen tietenkin pitää tehdä sellaisin keinoin, jotka koiran ominaisuuksilla ovat mahdollisia. Tämä taas tietenkin vaatii minulta jonkinmoista paneutumista siihen, millainen eläin koira on ja millaiset ovat sen luontaiset ominaisuudet. Koirassa ilmeisesti ns. tehdasasenuksen on eläimeksi erinomainen kyky lukea ihmistä ja voimakas suuntautuminen ihmisiin, joka poikkeaa useimmista muista eläinlajeista. Onneksi meille koiranomistajille. Taitaa monasti koirat olla tässä paremmin varusteltuja kuin me ihmiset konsanaan. Mutta onneksi me olemme aikasen oppivaisia mekin.

] PeVi ei liity tähän millään tavalla, vaan ihan otos pyörätiellä riittää. RUK:hon haluaa myös ihmisiä siksi että haluaisivat olla johtajatyyppiä, mutta asenne on huono, jolloin lopputuloskin.;) Ei siis takaa koulu mitään.

Vahvistusharha. Näet, mitä odotat näkeväsi. Muut havainnot ovat vain säännön vahvistavia poikkeuksia.

Vastapäätä meitä asuu entinen poliisi, joka ei saa pikkukoiriaan kuriin, vaan ne haukkuvat kaikkea liikkuvaa. Iso mies, jolla nyt ammattinsakin puolesta luulis edes jonkinlaista auktoriteettia löytyvän. Eipä vaan saa koiriaan tottelemaan ja käyttäytymään. Useinkin saa seurata, kun ohi kulkee naisia omien isojenkin koiriensa kanssa ihan nätisti ja hiljaa, vaikka aidan takana räkyttää nämä fifit ja mies komentaa niitä olemaan hiljaa - tuloksetta. Meidänkin koira on jo oppinut olemaan nuihin reagoimatta.

Eli yksittäisten harjoitusten toistaminen ei takaa mitään lopputuloksesta ;) Ja silti usein koiranomistajia syyllistetään liian vähäisistä treenikerroista, ristiriitaista. Toistoja täytyy tehdä, satoja, jopa tuhansia, että koira osaisi ottaa tarvittaessa kontaktia tai istu, ohittaa tms. Mielestäni asiaa tehdään väärin jos tarvitaan kauhiasti harjoitusta, jos kerta koira voi oikein tehtynä yleistää niinkin hyvin kuin tuossa esimerkissäni. Mielestäni ei ole vain koiran kyvystä hallita itseään, vaan esimerkkikoiranpennun ympärillä olevista kasvattajista myös( ja enimmäkseen tästä).

On se jännä, että tällainen namikouluttaja, joka meitä opasti, ei ollut ollenkaan sitä mieltä, että kaikki eri tilanteet ja käytökset ovat toisistaan riippumattomia, eikä koulutus yhdessä asiassa vaikuta mitenkään toiseen. Oikeastaan täysin päinvastoin koko homman pohjana oli hänellä sen hyvän suhteen luominen ja kontaktin harjoitteleminen. Koko arki ja miten siinä asiat järjestetään ovat tietenkin pohja kaikelle. Juuri nimenomaan koira ei opi vain kun pidetään harkat, vaan ihan joka hetki ja koko ajan. Mutta se, että opiminen on jatkuvaa ja kokoaikaista, ei tarkoita, etteikö se olisi oppimista. Siksi juuri ei voikaan toimia miten sattuu muulloin ja vain erikseen harjoitustilanteessa pyrkiä tiettyihin malleihin. Lisäksi koiran yleinen stressitaso on tärkeä tekijä, eikä oppiminen ole mahdollista, jos koira on liian stressaantunut. Erityistilanteiden harjoitteleminen oli kaiken yleisen tason jälkeen seuraava asia, johon ei ollut mielekästä edes ryhtyä, jos se ei ollut kunnossa tämän kouluttajamme mielestä.

Eikä koiraa muuten tarvitse käskyttää vaikkapa istumaan edellytyksenä sille, että se esim. saa
jotakin. Kyllä se tarjoaa tätä aika hanakasti itsekin, jos se saa vahvisteita siten, että se haluttu asia annetaan, kun se istuu (tai muulla tavoin rauhoittuu). Mutta toki koiransa voi helposti ja nopeasti siihenkin opettaa, että haluamansa saa näykkimällä, hyppimällä ja haukkumalla. Ihan ilman ensimmäistäkään viittausta johtajuuteen. Oppimisessa se tärkein opittava asia on oppia oppimaan. Niin ihmisellä kuin koirallakin. Sen pohjalle voi rakentaa vaiks mitä.

Sitäpaitsi - kyllä sen koiran täytyy osata jollain tapaa hallita itseään, jotta se kykenee namiakin himoitessaan toimimaan rauhallisesti. Tokihan koirat tätä taitoa tarvitsevat aina. Ei se ole pelkkää laumanjohtajasta johtuvaa. Ei laumattakaan elävät koirat ole tuollaiseen kyvyttömiä, vaikkei kyky hallita reaktioidensa voimakkuutta ehkä niillä ilmenekään juuri samoissa tilanteissa kuin kotikoiralla. Aikuinen koira osaa tuon tyypillisesti paremmin kuin pentu. Kyse on tällaisen hallinnan kehityksen JA oppimisen yhteistuloksesta, jossa ympäristö ja luontaiset ominaisuudet kehittyvät toisiinsa vaikuttaen. Kuten kaikilla eläimillä (elävällä) tapahtuu.

Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa oma koiramme, joka sen kummempia harjoittelematta itse tilannetta on alkanut kummasti osata ohittamisen entistä paremmin. Ihan vain sen avulla, että kontakti niin kävelyillä kuin muutoinkin toimii meillä paremmin kuin alussa koiran juuri tultua perheeseemme. Kouluttajankin mukaan tämä pohja piti ensin saada kuntoon ennen kuin olisi edes mielekästä mitään varsinaisia ohitusharjoituksia aloittaakaan. En tunnista siis kuvauilustasi ainakaan meidän kouluttajamme metodeita, vaikka muutoin hän edustaa juurikin tätä namittajien ja operanttien ehdollistajien joukkoa.

No mukavaa että Piiskahäntä ymmärtää mitä turinoin. Peukut siitä.

piiskahäntä kirjoitti:

Sovinistista tuo ajatusmaailma tai ei, niin kyllä luulen tietyssä määrin ymmärtäväni mitä pampulainen tarkoittaa. Koira on pettämättömän hyvä aistimaan ihmisen epävarmuuden ja huonon itseluottamuksen.

Kyllä. Tämän ja muutoinkin tunteet ja mielialat. Mutta ei tämä ole sukupuolisidonnaista. Ehkä vain siltä osin, että miesten ei ole yhtä soveliasta näyttää omaa epävarmuuttaan kuin naisten. Mutta epävarmoja ja huonolla itseluottamuksella varustettuja miehiä on siinä missä naisiakin. He vain pyrkivät ilmentämään (tai peittämään) tätä eri tavalla. Sitä tarkkavainuista koiraahan tällaisen ei pitäis hämätä.

Voisko sanoa, että tietynlaisten koirien omistajilla pitää olla itselläänkin hyvä hermorakenne ja hyvä toimintakyky, ja niitä ei mun mielestäni määräänsä enempää treenaamalla voi parantaa. Vähän ehkä voikin, mutta joillakin nuo tietyt ominaisuudet ovat valmiina selkäytimessä.

Toki homma sujuu parhaiten, kun koira on itselle (perheelle) sopiva. Monellakin tapaa. Ääniherkkä ja hyvin pehmeä koira tuskin on omiaan perheelle, jossa ääntä käytetään ja temperamentilla selvitetään kaikki asiat ja suhteet. On varmasti myös ihmisiä, joiden olis parasta olla hankkimatta koiraa. Niin hermoheikkoja ihmisiä tunnen kyllä itse tosi vähän, jotka jatkuvasti säikkyy elämää. Mutta eri tilanteisiin liittyvää liiallista jännittämistä on kyllä mahdollista treenata pois. Itse työkseni opetan esiintymistä, joten jotain kokemusta on tässä ehtinyt kertyä. Hyvinkin ujoja ja arkoja on onnistuneesti tullut opetettua uskaltavammiksi. Ei heistä ehkä ammattiesiintyjiä tule, mutta aika suuria muutoksia saa kärsivällisyydellä ja pienin askelin etenemällä aikaan. Useimmiten kehitys pysähtyy siksi, että asiaa ei edes yritä harjoittaa, vaan tyytyy välttelemään pelottavia tilanteita. Ei siksi, että raja olisi tullut vastaan. Tai tyytyy siihen tasoon, mihin on päässyt, eikä itse edes halua mennä pidemmälle.

Tämä on se syy, miksi kaikista meistä ei tule esimerkiksi palomiehiä tai poliiseja, tai joitain muita toisinaan aika tiukkoihinkin tilanteisiin joutuvia ammattihenkilöitä vaikka kuinka haluttaisiin, kouluttauduttaisiin ja teoriassa muuten asiat opittaisiin. Kun noissa tarvii vähän niinkun olla sellainen, että osaa pitää yllättäviäkin tilanteita hallinnassaan. Joku perinteinen esimies/johtaja ei siis ehkä ole se ihmistyyppi, jota itse vertaisin hyvään, jämäkkään koiranomistajaan.

Eiköhän poliiseiksi hakeudu ne, joita se homma kiinnostaa ja siihen pääsee noista hakeutuvista ne otollisimmiksi seulotut. Sitten on suuri joukko niitä, joita poliisin työ ei kiinnosta pätkääkään, vaan ihan joku muu. Halukkaat, mutta hermoheikkoutensa takia kykenemättömät, lienevät aika marginaalinen porukka. Viilipytty poliisi, joka omassa hommassaan ei pienestä hätkähdä saattaisi puolestaan olla ihan päreinä joutuessaan tekemään miljardiluokan päätöksiä - tai laulamaan julkisesti. Suattaapi jopa olla poliiseja, joilta ei koiran kasvattaminen sitten suju kovinkaan onnistuneesti. Kuten se meidän vastapäisen talon tyyppi.

Mut siis juu - varmasti koira erittäinkin pätevästi aistii ihmisen epävarmuuden. Sitä epävarmuutta, joka johtuu vain kokemattomuudesta koirien kanssa ei kuitenkaan pidä sotkea johonkin luonteen yleiseen hermoheikkouteen. Kokemattomuus on nimittäin korjattavissa ja on vain viisautta ollakin vähän varpaillaan, jos touhuaa jotakin ihan ekakertaa. Perusteeton itsevarmuus asioissa, joista ei ole kokemusta lienee aika hasardia sekin.

Miten taas kerran tuntuu siltä, että tarkoitus viime kädessä on nostaa joku niin kertakaikkisen ylivertaiseksi, ettei mitään tarvitse ikinä harjoitella kunhan vain omaa Johtajan Suuret Kyvyt. Ja ainahan voi dominoida koiraa selästä silittelemällä jos ei suju. Hohhoijaa. Miten tämä lauma-ajattelu, jota voi myös dominanssi- tai johtajuuskoulutukseksi kutsua, kuulostaa taas kerran niin kovin käyttökelvottomalta...Tai ainakin se on rajautuu, hyvin, hyvin pienen Lahjalla siunatun joukon käyttöön.

Mutta jos joku nyt kuitenkin epäilee, ettei ehkä tai varmastikkaan omaa Suurelle Johtajalle ominaisia kykyjä myötäsyntyisesti (ja joita siis ei voi harjoitella) tai muutoin ei edes halua sekaantua moiseen touhuun, niin suosittelen keskittymään niihin koulutusmenetelmiin, jossa omistajan aseneteella tai mielentilalla ei ole merkitystä vaan homma hoidetaan kotiin keskittymällä ja puuttumalla koiran käytökseen (siis käytökseen, ei edes koiran mielentilaan), jota ohjataan oikea-aikaisesti palkitsemalla haluttuun suuntaan. Ei korkealentoisia pohdintoja siitä, olenko johtaja vai en, miten saavutan koirani luottamuksen, miten toimimme koirani kanssa paremmin tiiminä blaablaa. Keskitytään vain olennaiseen eli ärsyke->käytös-ketjun ohjaamiseen. As simple as that.

Voiko kukaan ihan oikeasti, sitä todella tarkoittaen, sanoa ettei omistajan asenteella ja mielentilalla ole merkitystä ?

Lisään tähän vielä, että kyllä minä ainakin suurimman työn olen tehnyt ja tulen tekemään juuri tuon asian suhteen. En ole luontaisesti sellainen johtajatyyppi, vaan tietoisesti harjoittelen sitä koko ajan. Esim. epävarmuus tai ärtyisyys näkyy eleistä ja kuuluu äänestä (ja varmaan myös haisee koiran nenään) vaikuttaen monin tavoin minun ja koirieni suhteeseen. Olen samaa mieltä Pampulaisen kanssa, että tietyillä ihmisillä johtajaominaisuudet ovat luonnostaan (kokemus myös tuo omalta osaltaan lisää varmuutta) ja muiden on niitä mahdollista tiettyyn pisteeseen asti harjoitella. Jos todella on valmis tekemään töitä itsensä kanssa, niin varmasti jopa hyvin pitkälle.
Ihan ok pärjää varmasti normikoiran kanssa, vaikka omassa varmuudessa olisikin vielä työstämistä. Se on yksi tekijä muiden joukossa, vaikkakin hyvin tärkeä sellainen

Eikö tälle johtajuus ym keskustelulle ollut ihan oma aloitus?

Joo munkin mielestä tän johtajuus keskustelun voisi viedä muualle. Kyllähän se toisaalta tähän liittyy mutta tuo vänkäys on nyt vain teidän muutaman välistä eikä enää auta tähän asiaan juurikaan :) keskustelu turhaan kasvaa suureksi kun tulee koko ajan noita lainauksia yms...

Luin koko ketjun läpi, ja mieleeni jäi päällimäisenä se, että aloittaja tuntuu inhimillistävän koiraansa ja sen tekoja.
Tartun myös siihen, että kerrot ottaneesi koiran ihan kotikoiraksi, ja kyllä sakemanni hyvin pärjää sellaisena, eihän se lihavakaan ole. Kyllä joku sakemanni saattaakin pärjätä ihan peruslenkkeilyllä ja avainten etsimisellä, mutta valtaosa aktiivisista paimenkoirista tarvitsee jonkun ohjatun harrastuksen, johon pystyvät kanavoimaan energiansa. Varsinkin nuorena ja ns. murrosikäisenä. Tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä, koska omistan itse koiran, joka helposti kehittää itsellensä sijaistoimintoja tai alkaa käyttäytymään arvaamattomasti, jos ei saa tarpeeksi aivotoimintaa ja tekemistä. Kokematon koiranomistaja saa myös hyvää ohjausta ja neuvoja kokeneemmassa porukassa.
Toimeettomuuteen ja koiran turhautuneisuuteen lisätään vielä omistajan epäjohdonmukaisuus ja koiran tekojen inhimilistäminen, niin saadaan kyllä aikamoinen ongelmavyyhti aikaiseksi, joka purkautuessaan saattaa näyttää aikalailla teidän ongelmilta. Koira ei luota siihen, että omistaja tietää/ osaa parhaiten, joten se tekee omat päätökset siitä, miten tietyissä tilanteissa kuuluu toimia. Vastauksena tähän käytökseen tulee lisää epäjohdonmukaista ja koiran silmissä epäloogista simputtamista omistajan taholta, "puhutteluja" joista koira ei ymmärrä muuta kuin että sitä nuhdellaan mutta mistä asiasta ja miten sen kuuluisi käyttäytyä tämän asian välttämiseksi, sitä sille ei näytetä tai kerrota joten se turhautuu ja menee vain entistä enemmän hämmilleen.
Jos et ole vielä tutustunut koiran elekielestä kertovaan kirjallisuuteen ja koulutuspsykologiaan, kannattaa se tehdä viimeistään nyt ennen kuin lähdet kokeilemaan yhtään lisää "jääkausia" tai muita ideoita. Esim. Tuire Kaimiolla on hyviä kirjoja koskien koiran käyttytymistä ja ajatusmaailman ymmärtämistä, ja Trudi Rugaasin kirja Rauhoittavat signaalit on myös hyödyllistä luettavaa.
Mene myös sinne kouluttajalle, jolle olet sanonut "sata kertaa" meneväsi. Minä niin toivon, että löydät hyvän kouluttajan teille, joka osaisi opastaa sinua eikä turvautuisi erillaisiin uskomuksiin.
Varmasti olette saaneet tulokset verikokeista jo?

Muoks. Typo

Luin koko ketjun läpi, ja mieleeni jäi päällimäisenä se, että aloittaja tuntuu inhimillistävän koiraansa ja sen tekoja.
Tartun myös siihen, että kerrot ottaneesi koiran ihan kotikoiraksi, ja kyllä sakemanni hyvin pärjää sellaisena, eihän se lihavakaan ole. Kyllä joku sakemanni saattaakin pärjätä ihan peruslenkkeilyllä ja avainten etsimisellä, mutta valtaosa aktiivisista paimenkoirista tarvitsee jonkun ohjatun harrastuksen, johon pystyvät kanavoimaan energiansa. Varsinkin nuorena ja ns. murrosikäisenä. Tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä, koska omistan itse koiran, joka helposti kehittää itsellensä sijaistoimintoja tai alkaa käyttäytymään arvaamattomasti, jos ei saa tarpeeksi aivotoimintaa ja tekemistä. Kokematon koiranomistaja saa myös hyvää ohjausta ja neuvoja kokeneemmassa porukassa.
Toimeettomuuteen ja koiran turhautuneisuuteen lisätään vielä omistajan epäjohdonmukaisuus ja koiran tekojen inhimilistäminen, niin saadaan kyllä aikamoinen ongelmavyyhti aikaiseksi, joka purkautuessaan saattaa näyttää aikalailla teidän ongelmilta. Koira ei luota siihen, että omistaja tietää/ osaa parhaiten, joten se tekee omat päätökset siitä, miten tietyissä tilanteissa kuuluu toimia. Vastauksena tähän käytökseen tulee lisää epäjohdonmukaista ja koiran silmissä epäloogista simputtamista omistajan taholta, "puhutteluja" joista koira ei ymmärrä muuta kuin että sitä nuhdellaan mutta mistä asiasta ja miten sen kuuluisi käyttäytyä tämän asian välttämiseksi, sitä sille ei näytetä tai kerrota joten se turhautuu ja menee vain entistä enemmän hämmilleen.
Jos et ole vielä tutustunut koiran elekielestä kertovaan kirjallisuuteen ja koulutuspsykologiaan, kannattaa se tehdä viimeistään nyt ennen kuin lähdet kokeilemaan yhtään lisää "jääkausia" tai muita ideoita. Esim. Tuire Kaimiolla on hyviä kirjoja koskien koiran käyttytymistä ja ajatusmaailman ymmärtämistä, ja Trudi Rugaasin kirja Rauhoittavat signaalit on myös hyödyllistä luettavaa.
Mene myös sinne kouluttajalle, jolle olet sanonut "sata kertaa" meneväsi. Minä niin toivon, että löydät hyvän kouluttajan teille, joka osaisi opastaa sinua eikä turvautuisi erillaisiin uskomuksiin.
Varmasti olette saaneet tulokset verikokeista jo?


Niin puhuttelut on sellaisia lyhyitä joita pidän samantien kun koira tekee jotain pahaa. Ideana nyt tietenkin on vain se äänen mataluus ja vakavuus josta koira tajuaa että en pidä siitä mitä se on juuri tekemässä. En pidä niitä jälkeenpäin tai mitenkään yllättäen. Ja tottakai tiedän että koira ei nyt kaikkea puhumaani ymmärrä mutta se ainakin se ymmärtää tuolloin rauhoittua ja lopettaa sen mitä oli tehnyt juuri väärin. Tää on toiminut meillä :) Harvemmin tota tulee kyllä tehtyä mutta kun sen teen tilanteessa jossa koira oikeasti puuhailee vaan tyhmiä niin se palauttaa ainakin minun koirani hetkeksi maanpinnalle. En tietysti tiedä että toimiiko kaikilla ? Mutta ainakin myös kaverini jolla on lappiksia metsästyskoirina niin joskus hölmöilyn keskellä kun stoppaa, käskee istumaan ja sanoo muutaman lauseen vakavalla äänellä niin toimii myös heidän koirille. Niillä ei nyt suurempia ongelmia tosin olekkaan mutta nekin veijarit välillä innostuvat liikaa :)

Juu ei oo ollenkaan lihava koira, lääkäri on sanonut painoa täydelliseksi. Itse välillä olen miettinyt että onko koira liian laiha ja kysynyt tätä jopa lääkäriltä mutta kuulemma ei. Kävin viime vuonna yhdellä lääkärillä joka oli puolivälissä siinä että onko koira liian laiha vai oikeanpainoinen. Itse hän olisi kuulemma vähän ruokaa lisännyt mutta sanoi myös että on yksilöllistä ja pelkästään mielipide asia viilata muutamaa kiloa. Kun pallit leikattiin niin vähensin ruokamittoja lihoamisen pelossa mutta samanlaisena on pysynyt. Nykyään annan samanverran kuin ennenkin about, ei onneksi ole paino pomppinut mitenkään :)

Tiedän että pitäisi enemmän harrastusta löytää koiralle, varmastikkin moni ongelma mitä meillä on niin johtuu siitä että koira turhautuu. On vaan tähän asti pitänyt mennä sillä mitä itse pystyy antamaan, pitkät lenkit, koirapuistot, tavaroiden ettimistä sisällä ja ulkona, pyöräilyä. Pitäisi kuitenkin löytää jokin ihan kunnon harrastuskin joka oikeasti pistäis koiran fyysisesti ja henkisesti työhön. Olen kuitenkin yksin koiran kanssa eikä minulla ole autoa. Tein tähän vuoteen asti todella epäsäännöllistä kolmivuorotyötä joten emme ole pystyneet ottamaan mitään tietynlaista pysyvää juttua kun aina aikataulut menee eritavalla. Tänä vuonna tuo työ kuitenkin loppui niin tarkoitus olisi ensi vuonna nyt ainakin aluksi se koulutus ja mahdolliset lääkärin lisätutkimukset ( silmät yms ) ja katsoa sitten niiden jälkeen että pystyykö koiran kanssa harrastuksiin edes lähtemään jotka vaatisi siis porukassa olemista.

Koira kyllä tulee toimeen myös vieraiden kanssa mutta se vaatii aikansa ennenkuin koira tajuaa että vieras onkin ystävä jolle ei tarvitse rähistä. Sillä laukeaa aina kauhea puolustus/pelkotila kun joku vieras tulee joten toivottavasti voidaan syventyä tähän koulutuksessa. Oikeastaan se on se suurin juttu mitä meillä on koska se tilanne mistä puhuin aloituksessa että koira mulle muris niin varmasti kun tulin yllättäen niin se oli vain jo päässyt siihen pelko/mihin lie tilaan.

Nytkun pidin jääkautta hetken niin koira on tosiaankin ottanut minuun enemmän kontaktia myös ulkona. Enemmän tulee luokse ja katsoo silmiin jos jtn käsken ulkona. Esim jos kävellään ja vastaan tulee joku ja sanon koiralle että tännepäin eli samalle puolelle tietä kuin minä niin koira vilkasee minuun ja tulee samalle puolelle. Kun taas jossakin vaiheessa oli niin että ei tullut tai että teki sen muun sähläyksen ohella eikä katsonut minuun. Eli siis jotenkin tuntui että vaikka koira periaatteessa totteli käskyä niin se kontakti oli jotenkin ihan poissa ja monesti koira ei suostunut ulkona istumaan tai tekemään muita käskyjä. Nyt ei ole tarvinnut odotella sitä että koira suostuu istumaan, tekee sen välillä hyvinkin nopeasti ja katsoo minuun odottaakseen lisäohjeita. Tätä hain tällä jääkaudella, eli siis juuri sitä että koira kuuntelee minua tarkemmin koska puheeni on sille ikäänkuin harvinaisempaa. Ollaan täällä kahestaan ja kun aiemmin lörpötin sille koko ajan ohi mennessä ja silittelin niin koira jotenkin tottui siihen ja tositilanteissa ei kuunnellut tai pitänyt puhettani tärkeänä. Iso muutos on tullut tähän :)

Niin ja siis selvennän vielä että jääkausi ei ole sitä mitä yksi henkilö täällä linkitti, entiedä mikä ajatus siitä muilla on tai yleisesti ihmisillä. Ainakin sen linkin teksti oli aika karua, ei ole meidän jääkausi sellaista. Eli siis jääkausi meillä oli sitä että vähensin puhetta ja huomiota, olin vähän poissaoleva koiralle. Annoin kyllä edelleen sitten huomiota yms kun oli sen hetki ja pidimme leikkihetket yms mutta se turha lässytys pois jotta koira enemmän kuuntelee silloin kun puhun.

Joo mäkin toivon että hyvä kouluttaja löytys. On kyllä paljon ystäviä joilla on harrastuskoiria joten varmasti löytyy pienellä gallupilla hyvä ja joka on tuttu jollekkin. En tosiaan halua sellaista joka lupailee taivaat ja maat vaan oikeasti joka haluaa syventyä ongelmien syntyperään ja selvittää kunnolla miksi koira ajattelee esim vieraista niin kuin nyt tekee. Eikä vaan että tehdään niitä harjoituksia suoraan ja katsotaan muuttuuko. Pitää tietää vähän että mistä käytös on voinut lähteä , mitä minä olen tehnyt sitä pahentaakseni yms... Päivittelen sitten tänne että miten on mennyt :)

Joo verikokeista saatiin tulokset. Ei ollut mitään muutakuin että punasolu arvot matalemmat kuin pitäisi. Lääkäri kysyi puhelimessa että onko koira juonut normaalisti. Mutta koiralla oli siis pari päivää kestänyt sekasin oleva vatsa niin se selitti ne arvot. Ei ollut mitään hälyyttävää arvoa mutta kuitenkin hieman matalampi kuin pitäisi. Tosiaan kun ripulia oli niin ei ihme että tippui arvot.

Mutta niin... Koira on käyttäynyt paremmin tuon pienen jääkauden ansiosta ja kun enemmän ollaan kiinnitetty huomiota jokaseen pieneenkin asiaan mitä tulee vastaan. Eihän meillä kotona ole sen suurempia ongelmia ollutkaan. Koira ei ole arvaamaton tai mitenkään muuten revi täällä paikkoja. Mitään tuhojakaan se ei pentuiän jälkeen ole tehnyt. Ainoa mikä meillä kotona oli niin se että koira ei aina kuunnellut minua ja teki välillä tyhmyyksiä. Tahalleen kuonolla tönäsee palloa sohvan alle jotta minä haen sen sieltä tai tulee repimään hihasta jossen leiki. Ymmärrän siis että nämä olivat sitä turhautumisen purkamista mutta välillä tuntui myös että esim se pallon tönäisy sohvan tai kaappien alle oli pelkkää minun simputusta :D mitenkään koiraa liikaa inhimillistää en halua mutta kyllä se kikkansa osaa kun haluaa... Tällä hetkellä ei sitä ole kuitenkaan tehnyt. Korvien putsaus sujuu nykyään kuin vettä vaan. Eipä tarvitse olla mtn herkkujakaan palkintona, ruoka riittää. Eikä koira pelästy tai mene vaikeaksi kun otan putsauspullon. Antaa ihan syvemmältäkin putsata ja pystyn tekemään sen huolellisesti ilman että koiraa se suuremmin haittaisi :)

Koiran logiikkaa:

koira on turhautunut/tylsistynyt -> tönäisee pallon sohvan alle koska "jee kivaa mamma tulee leikkimään". Ei simputtaakseen. Koira haluaa jotain minkä saavuttamiseen käyttää aiemmin hyvin toiminuttaa tapaa = pallon tönäisy tuo huomiota kun on tylsää. Ei sen suurempaa aivokirurgiaa tai jääkauden tarvetta :-)

stefi kirjoitti:

Koiran logiikkaa:

koira on turhautunut/tylsistynyt -> tönäisee pallon sohvan alle koska "jee kivaa mamma tulee leikkimään". Ei simputtaakseen. Koira haluaa jotain minkä saavuttamiseen käyttää aiemmin hyvin toiminuttaa tapaa = pallon tönäisy tuo huomiota kun on tylsää. Ei sen suurempaa aivokirurgiaa tai jääkauden tarvetta :-)

Haha no eikös tuo periaattessa ole simputtamista :DD kyllä mä sen tiedän että se tönäsee pallon sinne alle kun tietää että mä tuun sen sieltä hakemaan koska muuten se raapii lattiaa siitä sohvan edestä kun yrittää saada sen :D ei tartte ottaa kaikkea niin tosissaan... esimerkki : jos sanon täällä vitsillä vaikka esimerkiksi "vein koirani mummolaan" eli vanhempieni luokse niin joku varmaan tulisi kertomaan että he eivät ole koirani biologisia isovanhempia ;)

nooh mutta joo nää on näitä ;)

Tarkotin ihan vaan sitä, että koiralla on loogiset syyt toimintaansa ja niihin pitäisi puuttua syyn selvittämisellä. Omasta mielestäni tuntuu vaan suhteellisen helpolta ja selkeältä ratkaisulta aktivoida koiraa enemmän, kun se selvästi sitä kaipaa. Kun koira on tylsistynyt/turhautunut, sille lisätään tekemistä.

^Samaa mieltä. Jos mun koirat puuhailee jotain ylimääräistä sisällä, tulkittiin se nyt sitten simputtamiseksi tai ei, niin syy kyllä yleensä löytyy aina liikunnasta ja muusta aktivoinnista. Etenkin tuo auspai on todella herkkä sekä liialle että liian vähäiselle aktivoinnille. Turhautunut koira on myös stressaantunut koira, ja etenkin vietikkäillä ja terävillä roduilla herkästi johtaa epätoivottuun käytökseen, liikaan vahtimiseen jne.

Vaikea sanoa, onko siitä kyse teidän kohdalla, kun en sua ja koiraasi tunne tai ole nähnyt livenä. Mutta kuitenkin sellainen asia, joka kannattaa ehkä pistää korvan taakse.

Juujuu ymmärrän kyllä tämän asian, aiemmin sanoin että tiedän että johtuu turhautumisesta tuo juttu ja siitä kun on tylsää. Ja sanoin myös että kun olen ollut rankassa kolmivuorotyössä muutaman vuoden niin en ole voinut koiralle kaikkea mahdollisia harrastuksia antaa kun minulla ei itsellä ole ollut aikatauluja joiden mukaan suunnitella mitään. Välillä tein viikossa kaikkia vuoroja, aamu, ilta sekä yövuoroja ja olen koiran ainut omistaja niin välillä on vaikeaa antaa kaikkea mitä tiedän koiran tarvitsevan ja osaan myöntää sen kyllä :) Mutta tarkoituksena olisi siis nyt vuodenvaihteen jälkeen etsiä jokin harrastus koska pääsin pois tuosta kolmivuorotyöstä niin uskon monen asian helpottavan.

Mutta siis se alkuperänen juttu minkä takia tämän aloitin ja otsikoin että koira käyttäytyy oudosti oli se että kun hain koirani vanhempieni luota niin koira oli kuin ei tunnistaisikaan minua ja rähisi oikein toden teolla, olisi ampaissut kiinni jos ei isäni olisi nopeasti napannut kiinni. Mietin sitä asiaa jälkeenpäin ja täälläkin tuli sama asia että kun mun koiralle kaikki vieraat on iso klikki räyhäämiseen niin kun tulin vanhempieni luokse yllättäen eikä koira kuullut heti tulostani kun vasta olin kolistelemassa eteisessä niin se oli jo joutunut siihen omaan tilaansa josta oli vaikea päästä pois eikä se enää tajunnut että minä se vaan olin. Näin ainakin olen itse sen ajatellut.

Se mistä oikeasti haluaisin täällä puhua onse että miten tällaisen koiran kanssa on parasta käyttäytyä ulkona ja meidän talossa ? Mitä tehdä kun rappuun ei voi koiran kanssa mennä kun nostaa niin kauhean rähinän ?

Ja se että kun pahin alue on tämä meidän talo ja piha-alue. Siis koira on aivan skarppina ja valmiina rähisemään kun tossa omalla piha-alueella ollaan. Jos vaikka ollaan tehty pitkä lenkki ja koira on ihan rauhallinen ja väsytetty niin heti kun saavutaan omalle alueelle niin valppaus taso nousee samantien ja tuijottaa jokaista ihmistä joka alueella on. Joskus antaa olla rauhassa eikä kiinnitä mitään huomiota mutta välillä haukkuu ihmisille. Mun täytyy katsoa ettei rapussakaan ole ketään samaan aikaan kun lähdetään koska koira on todella vihainen jos joku siellä vastaan tulee enkä halua niitä tilanteita naapureilleni. Tämmöisiä ei tietenkään pitäisi karkuun juosta ja vältellä mutta tämä rappu juttu on pakko vain yrittää vältellä muita koska näin ison koiran kanssa kun rähinä alkaa niin rapussa ei kukaan pääse edes ohitse. Asumme onneksi pienkerrostalossa joten liikettä ei paljoo ainakaan tässä rapussa ole.
Yhden naapurin kanssa alkuvuodesta treenattiin kun koira sille räyhäsi mutta naapuri sitten haki herkkua sisältä ja hiljalleen tutustuttiin ja annettiin koiran rauhoittua. Ei mennyt kauaa kun koira jo antoi pusuja ja temppuja naapurin käskyjen mukaan. Seuraavana päivänä koira taas rähisi samalle naapurille. Ja kyseinen naapuri oli koiran pentuaikoina ihan kaveria koiralle, aina kun näkivät niin leikkivät yhdessä.

Sama juttu kun kaverit olivat alkuvuodesta yökylässä luonani. Kauhea rähinä kun he tulivat sisälle mutta hiljalleen tutustuttiin ja sitten oltiinkin ihan kaveria ja koira oli kuulemma yöllä käynyt antamassa pusuja kavereilleni. Illalla kun käytiin ulkona ja tultiin takas niin sama rähinä taas eikä ollut tunnistaa kavereitani mutta rauhottui taas hetken päästä. Aamulla oli kaikki hyvin ja koira halusi vain leikkiä kavereitteni kanssa. Käytiin päivällä ulkona ja tultiin takas niin taas sama rähinä. Ja rähinä ei ole siis pelkkää haukkumista vaan ihan sellaista että ei voi lähelle päästää.

Koira jotenkin pelkää vieraita tai on tosi suojelevainen. Eikä kyse ole pelkästä omasta reviiristä, samaaa tapahtuu myös muualla poissa kotoa. Yritän itse olla muuttamatta energiaani mitenkään esimerkiksi ohitustilanteissa, en pelkää niitä koska en halua sen tarttuvan koiraani. Yritän olla mahdollisimman viileä ja määrätietoinen mutta koira vain flippaa.

Näitä juttuja alan käymään kouluttajan kanssa ensi vuonna läpi mutta ajattelin että ei tämä keskustelu täälläkään pahitteeksi olisi. Jos nyt vain päästäisi asiassa eteenpäin :D ;)

Varmasti toimivimmat neuvot saat asiansa osaavalta kouluttajalta, joka pääsee paikan päälle katsomaan miten sinä toimit, koiran ja ympäristön, jossa ongelmia on ja missä ja miten teidän elämä pitäisi saada toimimaan. Lisäksi meillä kaikilla on erillaisia toiveita siitä, miten haluamme koiramme missäkin tilanteessa toimivan. Koiran antama palaute edistymisestään (tai ei-edistymisestään, jos sikseen tulee) reaktioidensa kautta harjoitusten edetessä on myös asia, jota on miltei mahdotonta tulkita netin kautta ja se on asia, joka määrittää harjoittelun pitkälti.

Lähtökohtaisesti koiran pelkoja puretaan sillä, että ne tilanteet joissa koira on kokenut pelkoa tai ahdistusta, muutetaan käytösmuokkauksella (yleensä siedättämällä tai vastaehdollistamalla) joko operantin ja/tai klassisen oppimisen menetelmien avulla koiran mielestä mukaviksi. Tyyliin (vieras) ihminen lähestyy sua/koiraa/luuta/sohvaa/jotain = tapahtuu jotain mukavaa, ei pahaa. Usein ongelmia hoidetaan useammalta suunnalta eli koiran saama liikunta, aivotyö, lepo, ruoka jne tarkistetaan, sen stressitasoa puretaan rauhoitumisharjoituksilla jne. Tämä on pitkä tie kymmenine -ehkä jopa satoine- toistoineen mieluiten hallitussa ympäristössä ja olosuhteissa, jotta koira lopulta toimii toivotusti aina ja kaikkialla ja siinä pitää huomioida niin monta eri asiaa, että ilman tietoa ja riittävää kokemusta hyöty jää minimaaliseksi ja edistyminen voi olla suht hidasta tai jopa olematonta. Kyllä niitä yksinkin voi työstää, mutta silloin kannattaa oikeasti tietää mitä tekee, koska väärin toteutettu harjoitus esim pelkäävien ja epävarmojen kohdeihmisten tai -koirien kanssa voi jopa pahentaa koiran käytöstä. Yleensä itse toteutettuna ei-hallituissa harjoituksissa, jotka usein joutuu toteuttamaan arjen tilanteissa, eteneminen on huomattavasti hitaampaa kuin ammattilaisen kanssa systemaattisesti ja loogisesti järjestetyissä ja seuratuissa. Jos on vaarana, että koira puree ketään, tekisin harjoituksia vain ammatilaisen kanssa vastuukysymysten takia. Ei niin, että ammattilainen ajaisi koiran tilanteeseen, jossa sen olisi tarvetta puremiseen (tätä nimenomaan vältetään), mutta mikäli näin käy, parempi että kohde on joku, joka otti tietoisen riskin ja on vakuutettu tällaisen varalta.

Meille muutti keväällä hyvin stressantunut ja reaktiivinen aikuinen kodinvaihtaja, joka murisi kaikelle mahdollisellle, myös ihmisille, mikä eteen tuli ja oli erittäin paha remmirähjä. Syksyllä aloitettiin käytösmuokkaus oikein tosissaan kun tajusin että tässä käy jollekulle huonosti jos tilanteeseen ei puututa. Olen käyttänyt apuna mm Jean Donaldsonin suosittuja "Mine" ja "Fight" ja "The Culture Clash"-kirjoja, joiden menetelmät ovat hyvin konkreettisia ja perustuvat oppimisteorioihin. Emma Parsonin "Click To Calm" on myös hyvä, samoin Patricia McConnelin kirjat (Amazonista löytyy näitä kaikkia edullisesti). Meillä on saatu koiran kierrokset alas tosi tehokkaasti arkilenkeillä, joissa koira pruukasi olemaan hyvin reaktiivinen ja odotti joka puskasta jonkun hyppäävän, sillä että olen vahvistanut rauhallista olemista (ei-minkään tekemistä) ja käytän paljon myös kohdentamista eli koira saa hermostuessaan jotain pientä tarkkuutta vaativaa muuta tekemistä kuin pelon kohteen tuijottamisen. Aluksi "yleisen rauhoittumisen" vahvistamista (käytän naksutinta) pääsi tekemään vain kun oltiin tehty pitkä ja/tai raskas lenkki esim fillarilla tai hiekkakuopilla ja kotiin palatessa palkitsin koiran rauhallisuutta. Kun tätä jatkettiin, pääsin palkitsemaan aina aikaisemmin ja aikaisemmin, toki alussa vasta loppulenkistä kun koira oli purkanut pahimman energiansa eikä tutuilla kulmilla muutenkaan ollut niin tulta ja tappuraa, mutta sitten yllättäen tuli se päivä, että se lähti jo kotipihalta rauhallisena, selkä pitkänä, rennolla askeleella, häntä ei-kippuralla, ei-puhisten. Tämän saavuttamiseen meni parisen viikkoa.

Palkitsin, ja palkitsen koiraa edelleen, aina kun se käyttäytyy rauhallisesti, ihan missä hyvänsä tilanteessa ja etenkin uusissa. Kuin huomaamatta palkitseminen alkaa vähenemään ja nyt koira alkaa olemaan "normaali koira", joka ei ylireagoi kaikkeen ympärillään tapahtuvaan eikä odota että joku hyökkää jostain. Itse tein alussa sen virheen, että revin koiraa ikävistä tilanteista läpi väkisin (mölyävänä), mikä todellakin vain pahensi asiaa. Eikä puhettaakaan mistään löysästä remmistä, tuo kun kiskoi itse sen kireällä vetäessään kuin hinaaja kohti kohdettaan. Nyt kierrän tyynesti tilanteet, joihin koira ei ole vielä valmis, riittävän kaukaa. Tai jos epäilen, ettei vieras koira osaa käyttäytyä, koska omani ottaa haasteen herkästi vastaan. Opetin, että kiristyvä hihna tarkoittaa että sen pitää kääntyä muhun=palkkio. Se, siis kääntyminen, ei aina toimi, mutta nyt koira tietää että kiristyminen EI tarkoita ikävää asiaa vaan mukavaa, joten kiristynyt hihna esim ohituksessa ei saa enää aikaan paniikkireaktiota. Oikeastaan läpimurto, vaikka koira kyllä edistyi hiljaksiin alusta asti, oli se kun tajusin kuinka paljon (PALJON!) mun pitää ottaa mukaan herkkuja kun lähdetään häiriöiseen paikkaan. Muutama lihapulla ei riittänyt mihinkään vaan ehdollistuminen jäi sillä vahvistemäärällä riittämättömäksi ja heikoksi. Vasta kun oli muutaman kerran lappanut lapiolla koiran suuhun safkaa vieraan koiran näköpiirissä, koiralle oikeasti valkeni: vieras koira=IHANAA. Mutta ei tätäkään loputtomiin tarvinnut jatkaa. Nyt riittää lihapullan palanen tiukassa tilanteessa, eiköhän sekin jää kokonaan pois jossain kohtaa kun päästään pian systemaattiseen ja hallittuun harjoitteluun. Tai jos ei jää, olkoon se hintana sille, että toi ei (enää) yritä tappaa ketään. Ja tuo oli siis koira, joka ei aluksi kyennyt syömään yhtään mitään jos edes haistoi tai kuuli vieraan koiran, näkemisestä puhumattakaan.

Lisäksi olemme tehneet paljon "its your choise" eli "jätä"-tyyppisiä ja "watch the world"-harjoituksia, joissa koiraa opetetaan oma-aloitteisesti luopumaan ei-toivotusta käytöksestä ja/tai pelon kohteen katsomisesta ja kääntymään omistajan puoleen sekä impulssi- ja itsekontrollia. Näillä eväillä, joita on siis aika paljon, koira on muutaman kuukauden rankalla työllä 98% ajasta ihan normaalikoiraksi laskettava otus eikä mun tarvitse enää jännittää ketä tai mitä tulee vastaan missäkin. Koira ei edelleenkään syleile maailmaa, mutta tiedän että se osaa kääntyä mun puoleen kun kokee pelkoa tai jännitystä (kokee näitä edeleen ajoittain oudoissa/äkillisissä tilanteissa) eikä saa enää mitään raivohulluhuuto-tappokohtausta. Näiden lisäksi ollaan treenattu normitottelevaisuutta (koira ei osaanut kuin istua ja antaa tassua kun tuli, oli melkoisen villi ja "kuriton" muutenkin kun saapui) ja harrastettu sitä sun tätä lajia missä voidaan pitää riittävästi etäisyyttä muihin koiriin. Pitää oppi näkemään kaikki tilanteet oppimistilanteina ja reagoida niihin sen mukaisesti eli joko palkita koiraa aina oikeasta käytöksestä tai sitten välttää ei-toivottu kaikin keinoin, kiertää, väistää, tehdä hätäuukkari, houkutella koira pois....mitä vaan. Parasta tietysti on jos pystyisi olemaan aina valmistautunut kaikkeen mut ku elämä on...ei aina voi olla. "Fight"-kirjassa kuvaillaan myös menetelmä koira-aggression vähentämiseksi, jota voi käyttää myös arkitilanteissa eli silloin kun käytännössä ei ole mahdollista järjestää kunnollisia harjoituksia. Sopivia harjoituksia, joihin löytyy ohjeita netistä, ovat mm Look At That (LAT), Watch Me ja ehkäpä Behavioral Adujustment Training (BAT). Tästäkin voisi olla apua http://careforreactivedogs.com/, on ainakin kovin suosittu mualimalla.

Jos et ole varma, miten koirasi suhtautuu koiratreenissä muihin koiriin ja/tai esim ahtaaseen halliin, harkitsisin kahdesti sen viemistä sellaisiin. Vastaanotto muille rähisevälle koiralle ei ole välttmättä kovin lämmin. Ainakin kannattaa olla vetäjään tai kouluttajaan yhteydessä etukäteen ja kysyä hänen arviotaan asiasta tai olisko mahdollista järjestää joku harkkari erikseen vain sun koiralle, joku sopivampi ryhmä tms "yksilöllistettyä". On aika mälsä mennä kentälle rähisevän koiran kanssa ja vaikka miten selittelisi miksi koira on sellainen kuin se on, kaikki ei katso hyvällä. Eikä ole kovin mieltä ylentävää yriittää saada oma koira pysymään edes nahoissaan (lue:edes hiljaa ja riekkumatta) kun muut treenaa vaikka mitä kivaa. Eli kannattaa olla tarkkana siitä mitä lähtee harrastamaan jos koira on haastavaa sorttia ihan jo muidenkin turvallisuuden takia, joissain lajeissa koiraa ei voi pitää kytkettynä tai vieraat koiran on jatkuvasti turhan likellä, mistä voi seurata kaikille stressiä. Ihan varmasti kyllä löytyy sopiva laji kun vähän kyselee sopivaa ryhmää/porukkaa. Tsemppiä!

Tkos kirjoitti:


Ja se että kun pahin alue on tämä meidän talo ja piha-alue. Siis koira on aivan skarppina ja valmiina rähisemään kun tossa omalla piha-alueella ollaan. Jos vaikka ollaan tehty pitkä lenkki ja koira on ihan rauhallinen ja väsytetty niin heti kun saavutaan omalle alueelle niin valppaus taso nousee samantien ja tuijottaa jokaista ihmistä joka alueella on. Joskus antaa olla rauhassa eikä kiinnitä mitään huomiota mutta välillä haukkuu ihmisille. Mun täytyy katsoa ettei rapussakaan ole ketään samaan aikaan kun lähdetään koska koira on todella vihainen jos joku siellä vastaan tulee enkä halua niitä tilanteita naapureilleni. Tämmöisiä ei tietenkään pitäisi karkuun juosta ja vältellä mutta tämä rappu juttu on pakko vain yrittää vältellä muita koska näin ison koiran kanssa kun rähinä alkaa niin rapussa ei kukaan pääse edes ohitse. Asumme onneksi pienkerrostalossa joten liikettä ei paljoo ainakaan tässä rapussa ole.
Yhden naapurin kanssa alkuvuodesta treenattiin kun koira sille räyhäsi mutta naapuri sitten haki herkkua sisältä ja hiljalleen tutustuttiin ja annettiin koiran rauhoittua. Ei mennyt kauaa kun koira jo antoi pusuja ja temppuja naapurin käskyjen mukaan. Seuraavana päivänä koira taas rähisi samalle naapurille. Ja kyseinen naapuri oli koiran pentuaikoina ihan kaveria koiralle, aina kun näkivät niin leikkivät yhdessä.

Sama juttu kun kaverit olivat alkuvuodesta yökylässä luonani. Kauhea rähinä kun he tulivat sisälle mutta hiljalleen tutustuttiin ja sitten oltiinkin ihan kaveria ja koira oli kuulemma yöllä käynyt antamassa pusuja kavereilleni. Illalla kun käytiin ulkona ja tultiin takas niin sama rähinä taas eikä ollut tunnistaa kavereitani mutta rauhottui taas hetken päästä. Aamulla oli kaikki hyvin ja koira halusi vain leikkiä kavereitteni kanssa. Käytiin päivällä ulkona ja tultiin takas niin taas sama rähinä. Ja rähinä ei ole siis pelkkää haukkumista vaan ihan sellaista että ei voi lähelle päästää.

Koira jotenkin pelkää vieraita tai on tosi suojelevainen. Eikä kyse ole pelkästä omasta reviiristä, samaaa tapahtuu myös muualla poissa kotoa. Yritän itse olla muuttamatta energiaani mitenkään esimerkiksi ohitustilanteissa, en pelkää niitä koska en halua sen tarttuvan koiraani. Yritän olla mahdollisimman viileä ja määrätietoinen mutta koira vain flippaa.

Näitä juttuja alan käymään kouluttajan kanssa ensi vuonna läpi mutta ajattelin että ei tämä keskustelu täälläkään pahitteeksi olisi. Jos nyt vain päästäisi asiassa eteenpäin :D ;)

Minusta vaan tuntuu, että koirasi ei luota sinuun tarpeeksi tai sinun taitoihisi hoitaa tilanteita. Se on ottanut tehtäväkseen vahtia reviiriä puolestasi ja suojella sinua ja itseään vierailta "tunkeilijoilta". Sinun pitäisi vain saada koiran luottamus ja näyttää että sinä osaat ja pystyt huolehtimaan teistä. En usko, että kukaan täällä foorumilla pystyy auttamaan sinua, koska ongelma on niin iso ja syvälle juurtunut. Niinkuin jotkut ovat todenneetkin, pitäisi itse nähdä koirasi ja sinut ennen kuin pystyy sanomaan mitään.

Onko koirasi otettu ihan kunnon kasvattajalta, tiedätkö miten koiraasi on totutettu erilaisiin tilanteisiin ennen kuin pentu kotiutui sinulle? Jos ongelmat ovat lähtöisin jo pentuajoilta, se voi olla tosi hankala korjata. Ja eikö sakemanneille ole aika tyypillistä vahva vahti- ja suojeluvietti (tietysti rajansa kaikella)?

Tsemppiä! Toivon, että kouluttajasta on apua ja saat luotua hyvän ja luottavaisen suhteen teidän välillenne. Ja kerro miten homma etenee, kun pääset kouluttajalle.

Daadaa kirjoitti:


Minusta vaan tuntuu, että koirasi ei luota sinuun tarpeeksi tai sinun taitoihisi hoitaa tilanteita. Se on ottanut tehtäväkseen vahtia reviiriä puolestasi ja suojella sinua ja itseään vierailta "tunkeilijoilta". Sinun pitäisi vain saada koiran luottamus ja näyttää että sinä osaat ja pystyt huolehtimaan teistä.

Niin...miten? Tämä paljon käytetty fraasi "se ei luota suhun" on ehkä totta, ehkä ei. Ehkä koira ei luota maailmaan? Tai toisiin koiriin? Tai vieraisiin ihmisiin? Ehkä sillä on syynsä olla luottamatta. Ehkä sen epäluulot ovat geneettisiä, ehkä opittuja, ehkä molempia, mutta aina on jotain tehtävissä. Miten koiran luottamus sitten palautetaan? Koira voi olla ongelmallinen, vaikka omistaja olisi tehnyt "kaiken oikein". Mista luottamus syntyy? Se syntyy ennustettavuudesta ja hyvistä kokemuksista, jotka ovat koiralle kaikki kaikessa sen kaiken turvallisuuden kokemuksen kanssa. Molemmat ovat tekoja. Omistajan täytyy kyetä osoittamaan teoillaan koirallensa, että koira on negatiivisen kokemuksensa/tunteensa kanssa väärässä. Ikävä kyllä koirissa ei ole nappia, jota painamalla sen pelon saisi päälle tai pois omistajan tahdosta riippumatta, vaan koiran mielipide pitää muuttaa osoittamalla sille käytännössä, että sillä ei ole syytä huoleen, pelkoon tai ahdistukseen. Pelon voi kyllä päällelaastaroida tukkimalla koiran suun esim kohdistamalla siihen väkivaltaa ja uhkaa sen pelätessä. Up to you. On myös koiria, joille on hupia pelotella ihmisiä ja toisia koiria, mutta nämä on helppo saada muuttamaan käyttäytymisensä antamalla jotain muuta mielekkäämpää tekemistä.

Oma lukunsa on se, jos koira ei ymmärrä mitä silta halutaan eli kyse on silkasta opetuksen puutteesta tai "ymmärryksen/yhteinen kieli- puutteesta". Jos koira hyppii ihmisiä vasten innostuneena (siis ystävällisenä) se ei ehkä osaa muuta tapaa tervehtiä, mutta sille voidaan opettaa, siis kouluttaa, parempi tapa tervehtiä. Jos se taas hyppii ja haukkuu karkottakseen ihmisiä, siis pelosta, on käytösmuokkauksen paikka eli on syytä muuttaa koiran mielipide vieraista ihmisistä (tai vaikkapa vieraasta koirasta) uhasta ei-uhaksi. Täytyy siis erottaa ennen toimeen ryhtymistä koiran motiivi käytökselleen: yksinkertaisesti puuttuva koulutus (joka on yleisin syy ongelmakäytöksiin) vai jokin taustalla jylläävä tunneperäinen voima, joka muuttamalla käytöskin muuttuu (tai toisin päin jos käytetään operanttia menetelmää). Yksi pohdittava asia siis on pitääkö koiran mielentilaa ylipäätään muuttaa vai ei ja valita menetelmä myös sen mukaan. Sinänsä sen pohtiminen mistä pelko-hyppiminen johtuu ei johda mihinkään, onko syy vaikea isä- vai äitisuhde, vaikea lapsuus, liikaa Luppaa ruokavaliossa vai mikä. Riittää että pelko/uhka muutetaan positiiviseksi kokemukseksi. Koiralle voidan myös opettaa "jätä"-käsky niin, että se "luopuu" pelon kohteen katsomisesta (ja rähisemisestä) , mutta tämä on yksi versio jo mainituista LATista tai Watch-Mestä.

Kaikkiin ongelmakäytöksiin löytyy hoitoprotokollansa, jota systemaattisesti seuraamalla saavutetaan tuloksia, joskaan ei aina täydellisiä. Tunnetilan muuttamiseen käytetään klassista ehdollistumista, käytöksen operanttia, mutta usein käytännössä näitä on vaikea erottaa toisistaan ja/tai toisesta seuraa toinen ja usein molempien sovelluksia voidaan käyttää mihin hyvänsä ongelmaan ristiin rastiin, myös yhtä aikaa. Joskus toisen käyttö on järkevämpää, helpompaa tai perustellumpaa kuin toisen johtuen esim olosuhteista. Koska itse en pysty juurikaan järjestämään "oikeita" treenejä sopivien harjoituskaverien puutteen takia, käytän paljon aluksi klassista ehdollistumista (ikävät ja pelottavat asiat muutetaan mukaviksi), joskin tästä seuraa aina myös operantti kun koira edistyy, ts tunnetilan muuttuessa koiran käytös muutuu ei-toivotusta toivottuun, jolloin pääsen palkitsemaan oikeasta käytöksestä operantin sääntöjen mukaan.

Ongelmakäytöksen korjamiseen ei aina välttämättä kulu kymmeniä tai satoja toistoja, joskus jonkun ihan pienen jutun korjaaminen, muuttaminen tai vaikkapa olosuhteiden hallinta sopivasti saa aikaan tarpeellisen muutoksen, jopa välittömästi. Tai koiralle opettaan korvaava tai oikea käytös. Joskus ulkopuolinen näkee asiat toisin kuin itse ja heittää vinkin, että kun teet tämän tai tuon toisin tai näin, ongelma korjaantuu. Korjaukset voi olla joskus yllättävän helppoja ja yksinkertaisia, me ei vaan aina huomata niitä. Itse ainakin huomasin olevani jumittanut tiettyihin ajatus- ja käytösmalleihin vaikka TIESIN, ettei se ole ehkä optimaalisin tapa. Vasta kun ulkopuolinen kyseenalaisti tapani toimia ja kysyi miksen sitten tee niin kuin on parasta jos kerta tahdon tuloksia (vai enkö tahtonutkaan...?), tein tarpeellisen muutoksen.