Koirat.com

jannie kirjoitti:

.. joten kyllä mun puolesta koira saa syödä safkansa rauhassa kupista. Helpottaa munkin elämää, mulla kyllä itellä riittää aktiviteetteja ilman koiranruokinnan haasteellistamistakin.

Mjaa. Mä taas koen, että mulla on elämässä ihan riittävästi haastetta ja aktiviteetteja ilman, että ostan ja pilkon koiralle erikseen namit, mietin kumpi sekottaa vähemmän mahaa joku juusto vai nakki ja hyvässä lykyssä väännän uunissa kolme tuntia jotain ilmakuivattuja maksapulleroita.. No thanks. Koira arvostaa ruokaa ihan eri tavalla, kun se saa sen tekemällä jotain. En mä ainakaan paljoa jaksais sirkustemppuja herkkupalojen eteen vetää, jos seisovaa pöytää olis tarjolla pari kertaa päivässä..

En ymmärrä miksei sitä omaa ruokaa vois käyttää hyödyksi, jos kuitenkin tykkää koiran kanssa touhuta.

Rez kirjoitti:

Mä taas koen, että mulla on elämässä ihan riittävästi haastetta ja aktiviteetteja ilman, että ostan ja pilkon koiralle erikseen namit, mietin kumpi sekottaa vähemmän mahaa joku juusto vai nakki ja hyvässä lykyssä väännän uunissa kolme tuntia jotain ilmakuivattuja maksapulleroita..

Vähän samat mietteet mulla kun hoitokoiralle keittelen munuaisia, pilkon ne (ja sitten vielä se tiskaus ) ja laitan pikku pussukoihin... Helpompi olisi syöttää omaa ruokaa, tosin se on pedigreen purkkiruokaa ja se on inhottavaa käsitellä/maistuvuus huono. Kunhan riittävän hyvänlaatuista perusruokaa on niin varmasti motivoi eikä tarvii mitään gourmet-nameja.

Joutuu tollaselle 3,5-kiloselle hiirelle pilkkomaan ja muotoilemaan sopivaksi sen omankin ruuan, jos meinaa palkkana käyttää.

Meillä kun koira syö nykyään tuoreruokaa ja aikaisemmin ruoka ei ole kelvannut välillä edes ruoaksi, niin en ole voinut käyttää ruokaa palkkana.
Niin nyt olen hyödyntänyt ruokaa siihen, että annan koiran etsiä kupin esim. metsässä.. Tietää kyllä mitä täytyy etsiä. Annan nuolla lusikan, jotta tietää mitä hakee.
Tai sitten harjoittelemme eteenlähetyksiä.
Toteutukseen tarvitaan kannellinen ruokakuppi, lusikka ja toinen ruokakuppi.
Tämän ruoan luokse koira juoksee ihan mielettömän lujaa..

^^ Eikös joku minikoiran nappula oo jo aika pientä? Mutta juu, eipä se pilkkominen koko tekstin pointti ollut.

^Eihän nappulan kanssa mitään ongelmaa oliskaan, en vaan halua koiralle syöttää einestä ku en itekään syö

Tolla ei nyt muutenkaan oo (koskaan ollut) mitään "ruokavammaisuutta", eli nirsoilematta vetää kupin tyhjäksi ja ne uunissa paahdetut ja saksilla pilkotut maksapalatkin vielä siihen päälle (ja vaikka naapurin nakit ja tädin kissan raksut), niin mä en ihan oikeasti nää tarvetta alkaa "pelleilemään" tolla palkkauksella NIIN paljoa. Mielummin ratkaisen ongelman vähentämällä namipalkkaa ja lisäämällä enemmän muihin vietteihin perustuvaa palkkausta, kuten leluja jne.

Se tää "hajuilla palkkaaminen" on vielä vähän vaiheessa, mistä ja miten aloittaa kaikista helpoiten.

Eikä täällä ainakaan ruoalla palkkaaminen ole sulkenut kokonaan pois kupista syömistä. Aamulla ruoka tulee normaalisti kupista kouluun lähtiessä (tosin sekään ei tule "ilmaiseksi") ja illan ruoasta suurin osa tulee kädestä palkkana ja vaihteleva määrä sitten kupista ennen nukkumista. Täällä siis syödään nappulat + lisukkeet- tyylillä, mutta palkkaamiseen käytän vain nappulaa, koska se on omasta mielestäni kätevintä. Toki tuo omalla ruoalla palkkaaminen vaikuttaa sen verran, että pitää vähän tarkkailla kuinka suuri osa ruoasta tulee annettuna palkkana jos koiralla on taipumusta lihomiseen, mutta luulisi, että lihottaminen on huomattavasti helpompaa käytettäessä rasvaisia nameja..

jannie kirjoitti:

^Eihän nappulan kanssa mitään ongelmaa oliskaan, en vaan halua koiralle syöttää einestä ku en itekään syö

Ja ne Hau Haun kanakierteet ei ole "einestä"? En kehottanut syöttämään koiralle pelkkää nappulaa. Periaatteen vuoksi on kuitenkin suht kyseenalaista syöttää koiralle esim. sitä maksaa, jos maha menee maksasta kuralle. (Voipa sattua käteen niinkin onneton yksilö, joka ei kestä kuin teollista sapuskaa. Siinä ei paljon moraalisaarna auta.)

Mä koen ylimääräiseksi pelleilyksi namien oston ja valmistuksen. Tahdon varmistua siitä, että koiralla on treenien aikaan nälkä, enkä halua että se pitää ruokaa itsestäänselvyytenä. Ruualla palkkaus on oiva motivointikeino ja sen avulla on niin hauska opetella temppuja, etten voisi kuuna päivänä kuvitella korvaavani sitä kokonaan saalisleikillä. Ehkä tämä tuli nyt selväksi, joten ei aiheesta sen enempää.

Suomi on maa missä uskaltaa luottaa tuoteselosteeseen, joka sanoo kanakierteiden olevan 70% kanaa & 30% turskaa. Vähän eri settiä kuin nappulat, joiden sisällysluettelossa aineita on useampaa kymmentä, koostumus pääasiassa riisiä tai vehnää (tai muuta halpaa hiilaria) mitä koira ei periaatteessa edes tarvitse, siihen antioksidantit ja muut lisäaineet päälle. Se siitä eines-keskustelusta, mä vaan en nää 100% lihajalosteen ja nappuloiden välillä mitään samaa

Ja jokaisella on omat käsityksensä siitä mikä on liiaksi vaivalloista ja mikä ei, eiköhän joo meidän kummankin mielipiteet käyny selviksi.

Meillä ongelmana on ajoittain ollut se, että koira kuumuu melkeinpä palkasta kuin palkasta. Koiruus ei onneksi kuitenkaan ääntele - siitä ropisisi turhan paljon pisteitä kokeissa - mutta palkkaamisen kanssa saa olla tarkkana, ettei mopo lähde keulimaan. Käytän TOKO:ssa palkkana pääasiassa makupaloja (maksaa, broiskunsydäntä jne.) tai koiran omaa ruokaa, harvoin lelua. Joskus koira saa esim, loppupalkaksi osan päivän ruoka-annoksesta.

Mä tein huonosyömäisen (usein söi vain 2 dl nappulaa per päivä) pennun kanssa tosiaan niin että jokaikinen nappula tulee kädestä ja palkaksi. Alussa piti pentua pitää vähän nälässäkin, että sai ruoat menemään. Kun pentu ei jaksa keskittyä että syöttelee koko ruoka-annoksen nappula kerrallaan, annoin palkaksi tempusta 3-4 nappulaa kerrallaan. Ja toki kaikilla lenkeillä oli nappulat mukana. Alussa pentu sylki ruoat suustaan vaikka se ei olisi syönyt 8 tuntiin mitään. Pentu sai saalistaa makupalakättä (saalisviettinen pentu) ja aina kun pentu sai makupalan hirveät kehut ja bileet pystyyn. Pikkuhiljaa joidenkin viikkojen jälkeen alkoi nappulat maistumaan palkkana kädestä annettuna, vaikka kupista pentu ei suostunutkaan vielä mitään syömään. Nyt reilu pari kuukautta myöhemmin pentu ahmii kaikki ruoat omasta kiposta, käy putsaamassa viimeisetkin murut vanhemman koiran kiposta, ja nappulat kelpaa palkkana sen verran hyvin että sormetkin meinaa mennä mukana.

Alfalfan tarina hyvin tuttu; Sysille tein melkein samoin ja lopputulos melkein sama. Tosin, nykyäänkin se syö vain nälkäisenä. Jos se on kylläinen, se ei syö ellen teetä käskyjä :D Käskyjen teosta se syö kylläisenäkin, kai jonkun palkan haluaa. Tosin vaikka Sysi on nälällä opetettu, huomaa silti että se ei ole samanlainen ahmatti kuin Tuju: Sysi ottaa varovasti kädestä ja syö hitaammin eikä hotki, Tuju ahmii kuin viimeistä päivää vaikka olisi juuri ruokittu. Sysi ahmii kunnolla vain todella suurta herkkua tai supernälässä, "normaalinälässä" eli kerran päivässä koulutuksen yhteydessä se syö mutta ei kuin viimeistä päivää.

Sysille kaikkein kätevin motivointitapa on nälkäisenä ja ruokaa paljon kerralla. Koko ruoka-annos joko isona/isoina kaukopalkkoina, tai uutta opetettaessa pieninä paloina. Nameilla opetan aina uudet asiat tarkasti, mutta kun koira osaa, siirryn kaukopalkkaan ja siinä käytän 97 % lihaa sisältävää koiranmakkaraa, tai milloin mitäkin esim. jäniksenlihaa. Sysi motivoituu kaikkein parhaiten tuoksuvasta, lihaisasta pehmeästä ruoasta = yleensä koiranmakkara. Se tekee tarkasti ja hyvin pitkiäkin suorituksia, kunnes lupasana kuuluu saa mennä syömään. Joskus annan koko kupillisen syödä kerralla, joskus teen useamman jutun tai vaikka koko EVL:n kokeenomaisesti ennen kuin saa ruokansa.

Agilityssä ohjaajat ovat kummeksuneet jättiannoksiani palkkauksessa. Meillä kun koira syö koko päiväateriansa, se pitää saada kulumaan treenien aikana niin palojen on syytä ollakin isohkoja. Sysi myös motivoituu paremmin kananmunan kokoisesta koiranmakkarapalasta odottamassa, kuin pikkunatusesta. Aina on sopivasti muonat menneet treeneissä ja motivaatio on huipussaan :)
Koiranmakkarahan on aika tuhtia ja "herkkua" mutta ei kovin kallista joten syötän sitä mielellään Sysille ihan pääruokana. Tuju taas syö nappulaa koska melkein kaikki mitä opetan sille, on uutta ja palkka tulee usein kädestä (tosin kaukopalkkausta sekin opettelee muttei osaa niin pitkiä suorituksia vielä). Sysillä uutta opettaessakin voi käyttää esim. kupissa olevaa koiranmakkarapalaa, johon aina lisään uuden, koska se osaa kaukopalkkauksen hyvin :) Varsinkin agilityssä tosi kätevää.

^ Haluaisitko sä Sysi valottaa miten oot kaukopalkan eli kippotreenit opettanut koiralle? Mistä aloitit ja miten homma eteni?

Rez: koetan yrittää mutta tulee varmasti sekava ja piitkä teksti :D

Aluksi opetin luopumisen ja kontaktin. Nami nyrkkiin ja nyrkki aukeaa vasta kun katsahtaa silmiin, aikaa kasvattaen kunnes katseli silmiin useita sekunteja. Aloin liikuttaa kättä ensin hitaasti ja taas odotin kontaktia. Sitten nyrkki auki valmiiksi: jos koira syöksyy ottamaan namia, nyrkki menee heti kiinni ja vasta kun koira katsoo taas silmiin eikä yritä ottaa ruokaa, nyrkki auki. Lisäsin jo alkuvaiheessa lupasanan syödä, Tujulla se on Syö (+ vapaasana=saa tehdä ihan mitä haluaa, myös syödä), Sysillä Ota (=ota kädestä lelu/nami), Siinä (nami on maassa ja saa syödä), Saat mennä (tee mitä haluat, mukaanlukien saat syödä). Myöhemmin opetin myös että naksusta saa ottaa namin, ja Sysille vielä Sinne-käsky (=juokse lujaa eteenpäin ja syö nami). Idea, että millään muulla käskyllä ei namia saa sitten syödäkään. Ellen anna namia ihan suuhun asti kehusanan kera, se on poikkeus.
Eli kun koira oli ehdollistunut noihin sanoihin että ne tarkoittavat nyrkin aukeamista ja namin syömistä, opetin nuo sanat ärsykekontrolliin. Eli jos sanoin "hihhulihei!" ja koira yritti ahmaista namin, nyrkki meni kiinni ja koira otti heti uudestaan kontaktia "uups, menetin sen, tämä oli väärin". Btw opetin samalla ei-sanan=palkkion menettäminen, eli samalla kun nyrkki kiinni, "ei", jolloin koira oppi että silloin menettää palkkion mutta Heti muuttamalla käytöksen oikeaksi palkkion voi vielä saada. Näykkimisestä pistin käden kokonaan piiloon, sillä sen halusin karsia ikuisesti pois. Ei-sana alkoi toimia niin, että kun koira meinasi tehdä ei-toivotusti -->"ei" ja se korjasi käytöstään ja sai vielä palkkion. Jos ei heti korjannut, palkkion mahdollisuus = koko käsi katosi.
Niin, siis hihkuin muita sanoja kämmen avoimena ja koira ei reagoinut niihin koska muuten nyrkki meni kiinni. Sitten sanoin lupasanan ja koira söi, koska oli hyvin oppinut sen. Alkuvaiheessa EN käyttänyt painostavaa ääntä, eleitä, en mitään, pelasin ainoastaan palkkiolla ja sen menettämisellä, koska muuten voi käydä niin, ettei koira luvallakaan enää uskalla syödä.
Sitten siirsin kättä yhä alemmas ja tein sitä houkuttelevammaksi: laitoin avoimen kämmenen koiran nenän eteen ja jos koira väisti sitä ja katsoi silmiin, se sai namin. Jos taas yritti ottaa namin ilman lupaa, palkkio katosi. Sitten laitoin namin lattialle, koira hihnassa. Se oli uusi juttu, joten koira aluksi yritti päästä namin luo. Odotin, kunnes otti kontaktin, josta lupa. Sitten odotin vaihtelevalla ajalla, yhä pidempiä aikoja. Jos koira yritti päästä namille luvatta, sanoin ei ja vein koiran kauemmas, tai vaihdoin suuntaa, tai nyppäisin pikkuisen hihnasta. Eli rynnimistä en hyväksynyt, mutta jos odotti hiljaa paikoillaan, minäkin vain odotin että tajusi kontaktin olevan SE juttu. Kun tämä sujui = koira otti kontaktia vaikka palkka oli nenän edessä lattialla eikä koettanut ottaa sitä, eikä reagoinut myöskään hihkumisiin ja kehuihin vaan odotti the lupasanaa (testasin koiraa myös sanomalla lähellä lupasanaa olevan kuuloisia sanoja), vaikeutin taas. Eli pyysinkin jonkin todella hyvin osatun jutun. Vaikka tassua antamaan, ja vaihtevasti annoin joko kädestäni, tai lupasanalla kaukonamille luvan. Aluksihan kaukonami on siinä metrin päässä, mutta jo aluksi kannattaa matkaa vaihdella. Niin ja opetin myös, että heitetyt/tiputetut namit on sama juttu; niidenkään luo ei pääse ilman kontaktia. Eli kaikki ruoka kaikissa tilanteissa tulee kontaktin minuun kautta.
Sitten vaan aloin käskeä yhä useamman käskyn ennenkuin päästin koiran syömään. Jos ei tehnyt kunnolla, esim. tuli vinoon sivulle tai vilkuili palkkaa, koirasta riippuen joko vaadin ärähtämällä, nyppäämällä ja uusi käsky, tai odotin että ottaa taas hyvin kontaktia ja käskin uudestaan. Hihna on aluksi hyvä apu jos koira ei ole vielä luotettava, mutta harjoittelin kyllä jo aluksi ilman hihnaa -estin koiraa vain käsilläni tai vein namin pois jos se koetti ennakoida.
Aloin vaatia, että palkkaan ei saa vilkuillakaan. Tässä paras on edetä niin hitaasti, että koira aina tietää miten se pääsee palkalle, eli ihan käsky kerrallaan pidentää suoritusaikaa. Ja välillä vapauttaa jo kontaktista, välillä taas odottaa niin pitkään kuin koira on opetettu.
Lopuksi, kun on kärsivällinen, koira on sisäistänyt että vain omistajan kautta pääsee palkalle, ja sen kanssa voi tehdä pitkiäkin koesuorituksia tai muita ilman että se edes vilkuilee palkkaa (nimim. kokemusta on ;)). Esim. kännykän voi piilottaa namien alle ja koira tonkii sen sieltä syömättä nameja iloisesti ja tuo omistajalle, ja luvan saatuaan syö samaiset namit. Samoin Sysiltä onnistuu pienenkin makupalan nouto, tai esim. makkaran nouto tokomaisesti ja iloisesti, tosin se pitää todella huolella ettei vahingossakaan puraise sillä silloin lähtee koko palkka.. Ja palkkioksi se saa syödä tuomansa herkun.
Itse olen kyllä käyttänyt juurikin tuota kieltosanaa: "varo, menetät palkkion jos teet noin!" ja rangaistussanaa PRKL jos koira toimii ehdottoman väärin, silloin kaikki kiva loppuu ja maailma "mustenee" hetkeksi (ei fyysistä vaan henkistä ikävyyttä kuitenkin). Eli auktoriteetti täytyy opettaa sen lisäksi että koira sisäistää hyvin kaukopalkan idean. Sillä joskus koiralle tulee kiusaus kokeilla -"josko ehtisin syödä namin, ei se huomaa". Tällöin olen vain tylysti esim. kaivanut namin koiran suusta ja ottanut uusiksi, tai jos koira on ehtinyt syödä sen -rangaistussana ja koira yksinolemaan minä muristen ja painostavasti sen vieden. Eli jossain vaiheessa mustavalkoisuutta tarvitaan, mutta riippuen koiran luonteesta. Jos on liian kova pehmeälle koiralle, se voi alkaa epäillä oikeaa lupasanaakin ja pyydellä useamman luvan (nimim. kokemusta tästäkin..) ja sitä on ikävä kitkeä pois. Eli pitää aina huolen että lupasanasta saa AIVAN VARMASTI syödä, ja opettaa lupasanan merkityksen huolella eli riittävän pitkä ehdollistaminen. Niin ja vierailta ei saa myöskään ottaa ilman minun lupaani, eli jos vieras tarjoaa herkkua, Sysi tapittaa minua ja syö vasta luvalla. Näitä voi viedä niinkin pitkälle, että koira noudattaa samoja sääntöjä myös yksinollessaan. Esim. vakoilee ikkunasta ja jättää ruokakupillisen ja koiran ulos. Sysi tulee ovelle ottamaan kontaktia ja odottamaan minua antamaan luvan.. Kenenkään muun sama lupasana ei siis myöskään kelpaa.
Tujulle en ole opettanut niin pitkälle, enkä aiokaan, koska hoitopaikoissa on vähän kinkkistä: sotiako omaa opettamaansa vastaan vai ihme kikkakolmosia, esim. antaa luvan puhelimitse :D Sysille jätän hoidossa ollessaan pahaa ruokaa niin paljon että se saa itse syödä sen verran kuin haluaa ja lähtiessäni annan luvan.. Tujulle halun olla vähän helpompi, mutta ei se silti varastele kun jätän kaukopalkan näkyville vaan tekee työt ensin -mutta takuuvarmasti varastaa jos yksin jää, toisin kuin Sysi.
Ja yksikin kerta kun koira pääsee varastamaan/rikkomaan opettamaasi sääntöä, niin se varmasti testaa pääsisikö toistekin ;) Eli jos kaukopalkan opettaa, kannattaa opettaa huolella.
Kaukopalkkausta voi soveltaa myös käyttämällä "elämän tarjoamia palkkioita" eli esim. kiimaista narttua kauempana. Sen luokin pääsee vain omistajan luvalla ja lupa heltiää hyvästä käytöksestä + käskyistä.
Huh, tulipa romaani..:O

^Mutta tulipa hyvä romaani! Kiitos kun jaksoit selittää (nimim. mielenkiinnolla seurannut aina sinun ja Rezin keskusteluja) auttaa taas huimasti

^^ Jes, kiitos vastauksesta! (Rivivälit paikka paikoin kirjoituksessa olis aika jees, silmät väsyy vaikka kiinnostavaa juttua onkin.. ) Kippopalkka ei toimi meillä seuruussa, mutta esim. paikallamakuussa, noudossa ja jäävissä kyllä. Koira vaan paineistuu väärällä tavalla. Sama juttu on muuten tutun kelpiellä kipporeenin kanssa, vaikka ohjaaja on kyllä erittäin osaava. Tiiä sitte.

Huomenna kysyn vielä koutsin mielipidettä tähän asiaan.

Voihan se olla, että paimenkoira paineistuu erityisen herkästi.
Mutta uskon, että jos opettaa erittäin hitaasti ja huolella, mikä tahansa koira oppii sen. Sysi ei niin helposti motivoidu, joten sille kaukopalkka on erittäin hyvä koska se on lähes ainut mikä saa sen todella hyvin JA kestävästi motivoitua.
Voi olla että olet edennyt liian nopeasti. Sysinkin kanssa jossain vaiheessa etenin liian nopeasti ja "vaadin" sitä, vaikkei se ollut vielä oppinut niin hyvin että minulla olisi ollut oikeutus, ja se paineistui. Hitaammalla etenemisellä ja tahallisella takapakilla harjoituksissa alkoi onnistua eikä nykyään ole tippaakaan paineessa, liian innokas joskus kylläkin, jolloin joudun vaatimaan tarkkaa suoritusta esim. seuraamisessa hidastan jos yhtään edistää (harvoin kyllä enää tarvitsee tällaista tehdä).
Mutta onko kaukopalkka niin tarpeellinen teille, että jaksat opettaa sen kunnolla? Miksi turhaan hakata päätä seinään jos saman tuloksen saa helpomminkin :D Esim. Tuju motivoituu niin helposti, että sillä en paljoa kaukopalkkaa käytä muuta kuin kokeita silmällä pitäen ja hallinnan kasvattamiseksi. Kyllä siinä kaukopalkan kunnolla oppimisessa meni Sysiltä varmaan vuosi.. Alkeet oppi parissa päivässä mutta nuo vaikeimmat asiat, niitä varten piti hioa ja edetä hitaasti. Eihän nyt mikään koira paineistumatta aivan yhtäkkiä tuo koiranmakkaraa käskystä vaikka kuinka hyvin noudon osaisi (ihan esimerkkinä) :D

Meia kirjoitti:

Miten saisi koiran motivoitua? Koira ei ole kiinnostunut leluista, ja kun namit ottaa käyttöön koira keskittyy vaan nameihin. Esimerkkitilanne on vaikka että kun yritän saada koiraa istumaan, ja pidän namia kädessä, niin koira vaan hyppii ja riehuu eikä keskity käskyihin ollenkaan. Onko vika minussa, eikö koira ymmärrä mitä haluan siltä, vai onko palkkio huono (juustoa ja kanaa olen koittanut)?

Rez kirjoitti:


Oletko kokeillut erilaisia leluja - vinkuleluja, patukkaa, solmunarua, turkiksen palaa..? Oletko harjoitellut leikkimisen kuntoon kotona ennen häiriöön siirtymistä? Jos koiralla on heikko taistelutahto ja saalisvietti, se ei välttämättä leiki ollenkaan. Silloin on yksinkertaisesti pakko käyttää ruokaa.

Älä pidä namia kädessä. Oletko tutustunut naksuttimen käyttöön? Jos koira hyppii riemusta namin nähdessään, en usko, että vika on maistuvuudessa.

Yritän tähän ketjuun, siirtää toki voi jos sopii johonkin toiseen topiciin paremmin...

Tuli nimittäin rotukeskusteluissa valkkaripuolella esiin miellyttämishalu koiralla. Siis se, mitä perinteisesti on käsitetty niin, että koira joko haluaa miellyttää ohjaajaansa, ja tekee siksi käskystä mitä vain osaa koska tahansa (ja palkkiona voisi äärimmillään jopa toimia vain ohjaajan hyväksyntä ja suosio), tai sitten koiraa ei yhteistyö tippaakaan kiinnosta, ja palkoista huolimatta se tekee vain jos itse haluaa. Miellyttämishalua on pidetty kai usein rotu- ja yksilökohtaisena ominaisuutena, ja toki välimuotojakin nähty näiden kahden ääripään välissä.

Mitä mieltä olette? Itse ajattelen asian jotenkin niin, että varsinaista miellyttämishalua sinällään ei ole. Vaan koiraa motivoi joko se, että se jollain tapaa hyötyy toiminnastaan, tai välttää jotain epämiellyttävää toimiessaan tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Toistojen kautta koira on oppinut, että esim istuminen käskystä on kannattavaa, koska silloin liikenee herkkuja (tai rapsutusta, leikkiä, ovenavaus, lenkillelähtö, vapautus, whatever). Joku koira on myös saattanut oppia, että ellen nyt istu, seuraa kurinpalautusta, ja istuu välttääkseen väkisin alas painamisen. Noin nyt esimerkkinä. Tietysti kehuistakin joku koira voi palkkautua, mistä voisi vetää johtopäätöksen, että se on niin miellyttämisenhaluinen, että sille riittää pelkkä kehuminen palkaksi. Uskoisin kuitenkin, että kehuistakin palkkansa saava on ensin yhdistänyt kehut johonkin vielä positiivisempaan, kuten hellyyteen, ruokaan... Kyllä minäkin haluan tilipussini jossain vaiheessa, vaikka pomo kehuisikin työtä hienosti tehdyksi.

Ja tästä tullaan taas siihen, että kouluttajilla ja koiranomistajilla on eri näkemyksiä palkkaamisen tarpeesta. Toiset ovat sitä mieltä, että koiran nyt vaan kuuluu kunnioittaa omistajaa ja toimia kuten käsketään, mennä maahan, pysähtyä, tulla luokse, ylipäätään totella, ilman että siitä tarvitsisi erikseen palkita millään hyvä-sanaa kummemmalla. Enkä tarkoita tässä epäsäännöllistä palkkausta tuttujen, varmojen asioiden osalta. Itse haluan koiraani palkita tottelemisesta ja omista, fiksuista oivalluksista aluksi joka kerta ja myöhemmin epäsäännöllisemmin, mutta niin, että koira silti tottelee mielellään, enkä oleta että se vain silkasta kunnioituksesta ja miellyttämisenhalusta pomppisi pillini mukaan. Ja tietysti sellainen peruskunnioitus pitää koiralla olla, mutta ei ihan siinä mittakaavassa, että pelkästään siihen vedoten voi teettää mitä tahansa ja olettaa koiran toimivan aina ja kaikkialla. Joku voi olla toista mieltä, ja saa ollakin, siksi tätä keskustelua virittelinkin.

Ja onhan se toki selvää, että jotkut rodut toimivat paremmin yhteistyössä ihmisen kanssa käskyjen tottelemista vaativissa lajeissa / töissä ja ovat muutenkin ominaisuuksiltaan erilaisia. On varmasti ihan perusteltua, ettei vaikkapa alkukantaisia laumanvartijoita käytetä poliisi- tai avustajakoirina, ja harvoimpa niiden kanssa toko- tai agilitymestaruuksissakaan kisataan (tosin toimivathan ne alkuperäisissä käyttötarkoituksissaankin yhteistyössä ihmisen kanssa, eri tavoilla vain). Mainittakoon, että itse en kyseistä roturyhmää hyvin tunne, joten asiaan perehtyneemmät voivat kommentoida miellyttämishaluun / yhteistyöhön liittyen. Lähinnä tuumin, pitäisikö sittenkin puhua ennemminkin yhteistyöhalusta kuin miellyttämishalusta. Yhteistyöhalu käsittäisi sen, että kun minä teen mitä sinä käsket, saan vastineeksi jotain mitä itse koen tärkeäksi.

Joskus tulee mieleen, että joku saattaa vedota koiransa olemattomaan miellyttämisenhaluun, jos ei ole osannut keksiä keinoja, joilla motivoida sitä niin, että se kokisi käskyjen noudattamisen kannattavaksi... (jos nyt ei puhuta mistään tottelevaisuusvalio-porukasta, vaan ihan arjessa toimimisesta) Mutta onko teidän mielestä koiralla varsinaista miellyttämishalua siinä merkityksessä kuin se on totuttu ymmärtämään?

Mielenkiintoinen aihe! Mä puhun mielummin yhteistyöhalukkuudesta kuin miellyttämisenhalusta, koska uskon, että koira tekee asioita siksi, että se hyötyy niistä jotenkin itse, ja jättämällä tekemättä joko menettää hyödyn, tai saa rangaistuksen. Esimerkiksi vaikka hihnassa kävely - kävelemällä löysällä hihnalla koira pääsee etenemään, ja pääsee vaikka haistelemaan teinreunaa, mutta jos vetää, ei saa kumpaakaan.

Mikä se koiran "hyöty" sitten on, riippuu koirasta, ja sanoisin, että yhteistyöhaluisella koiralla ei tarvita niin suurta "hyötyä", vaan vähän vähempi riittää. Kun taas vähemmän yhteistyöhalukas koira tarvitsee suuremman houkuttimen jotta se toimisi yhteistyössä ohjaajansa kanssa. Tällä haen lähinnä sitä, että jollekin koiralle jo yhteistyö sinänsä on palkitsevaa (itseisarvo :D) ja jollekin toiselle yhteistyö ohjaajan kanssa on vain välinearvo että saavuttaa jonkun vielä suuremman hyödyn, esim. ruokaa. Vertaus ehkä ontuu, mutta idea lienee selvä?

Tosin, en sitten tiedä, kai tuota voisi kutsua myös miellyttämisenhaluksi, mutta minusta siinä sanassa on erilainen kaiku, koska minä tosiaan uskon, että koira haluaa ensisijaisesti miellyttää itseään, eikä omistajaa. Toki koira voi oppia, että tekemällä omistajan tahdon mukaan se hyötyy itse eniten, mutta tästäkin voidaan pohtia, että kumpi nyt miellyttää kumpaa? Esimerkkinä vaikka ohitus, koira tietää että omistajalta tulee herkkuja, kun ottaa kontaktia ohituksessa, yrittääkö silloin koira miellyttää omistajaa vai omistaja koiraa? Siksi mun mielestä yhteistyö on paras termi, koska sitä se nimenomaan mun mielestä on, ei voi yksiselitteisesti sanoa, kumpi yrittää miellyttää kumpaa. Vaikka tokikin me ihmiset halutaan sanoa, että koira tahtoo miellyttää ihmistä, eikä päinvastoin.
Kontaktinhakuisuus on myös aika kuvaava termi, yleensä kontaktinhakuinen koira on myös yhteistyöhaluinen.

Mitä meillä tulee motivointiin, mä en arjessa ihan kauheasti palkkaa koiria, jos vaan voin selvitä palkkaamatta. Mun mielestä arkielämän asioiden tulee sujua ilman mitään erikoista motivaattoria. Ne vaan tehdään, piste. Ei ole vaihtoehtoja, ainoa mahdollinen tapa toimia on toimia niinkuin minä tahdon. Muut toimintatavat tehdään joko mahdottomiksi, tai hyvin kannattamattomiksi. Sen sijaan tempuista ja "tempuista" palkkaan kyllä reilusti. Esim. luoksetulosta palkkaan joka kerta, ja jos joku asia tuottaa koiralle suurta inhoa, siitäkin palkkaan. Esim. mun vanhempi koira inhoaa kynsienleikkuuta, niin se saa joka kerta palkan, kun kynnet on leikattu.