Koirat.com

Ja ennen kuin kukaan kirjoittaa ettei tod aijo kulkea namit taskussaan loppuelämäänsä, voin kertoa, että huoli pois, ei tarvitsekkaan. Kun treenataan oikein ja riittävästi niin, että koiran käytös on vahvasti yleistetty, namin laatua voi muuttaa ekstraherkusta normipapanaksi tai ihan mihin vaan, ja niiden jakelua aletaan myös kontrolloimaan rakentamalla kestoa koiran käytökselle. Lopulta meillä on koira, jonka toinen luonto on ohittaa nätisti ilman mitään ylimääräisiä kuvioita.

Miksi homma sitten voi mennä pieleen? Tässäpä joitain ajatuksia, jotka on hyvä tarkistaa ihan ekaksi jos ei suju, mutta mahdollisia bugeja millä sössiä homma, on muitakin
http://www.koirakouluvalkky.fi/artikkelit/koulutuksen-peruspilarit/

Ainakin itselle tuli yllätyksenä miten todella nopea piti aluksi vahvistetiheyden olla, miltei nami per sekuntti ts niin nopsaan kun van ehti nameja eteen latoa tai maahan heittää. Mutta eipä tätäkään montaa minuuttia tehty kun jo päästiin harventamaan!

Tässäkin nostettiin taas esille "jokainen koira on erillainen"-kortti ja tästä voikin sitten purkaa itselleen tämänkin myytin. Edelleen: siinä, mikä kukin yksilö kokee kannattavaksi tai ei-kannattavaksi, ON eroja, mutta ei siinä, miten eläin oppii! Yksikään eläin tee itselleen kannattamattomia asioita kerta toisensa jälkeen! Jos tekisi, sukupuutto uhkaisi...
http://eileenanddogs.com/2013/05/13/every-dog-is-different/

Niii kirjoitti:


Ja ei, en käynyt kouluttajalla ton namittamisen suhteen, etkös sä ite sanonut ylempänä ettei palkkaamisen ajankohdalla ole mitään väliä?

Kun käytetään klassista ehdollistamista, ei olekkaan. Mutta kun nyt perehdyt hiukan tarkemmin kouluttamisen peruspilareihin ja siihen, minkä ehtojen pitää toteutua onnistuneessa koulutuksessa, ymmärrät ettei se, siis klassinen, ole ainoa työkalu pakissa. Itse asiassa klassisen käyttäminen käytösten opettamiseen on miltai mahdotonta paitsi silloin kun keskitytään mielentilan muokkaamiseen, mutta käytösten muokkaamisessa sillä on iso sija eli opranatissa ehdollistamisessa, jossa koira saa palautetta toiminnastaan. Koira, joka on kovin kiihtynyt, ts stressaantunut, pitää saada rauhoittumaan ennen kuin se kykenee oppimaan kunnolla ja ottamaan palautetta omasta oppimisestaan. Tässä on muuten yksi virheen paikka, liian kiihtynyt koira. Jos koira tekee kaksi kertaa saman virheen peräkkäin, on syytä katsoa peiliin ja miettiä harjoitus uusiksi. Mutta sen sijaan aika moni vaan jatkaa koiran kanssa vääntämistä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen koiralleen kiukutellen, vaikka koiran käytös huutaa, että jotain on pielessä!

Meidän kanssa käy kentällä harkkaamassa koira, joka pelkää muita koiria ja hyökkää jos joku tulee liian lähelle. Omistajansa sättii, tsuhisee ja vääntää koiraa aina vaan. Omani ei myöskään halua vieraita koiria lähelleen, mutta mitä se tekee kun joku tulee liian lähelle? Katsoo mua ja pyytää ohjeita. Kukaan kentällä ei ikinä tajunnut mikä ongelma meillä on ennen kuin otin sen puheeksi, tämän toisen pelokkaan koiran kohdalla ongelman nimi tuli selväksi heti kättelyssä, mutta ei näytä muuttuvan miksikään vaikka viikoja kuluu.

Nyt on ohituskurssi (yksi kerta jäljellä) käyty. Kurssilla siis edettiin ihan koiran tason mukaan, minimoitiin epäonnistumiset. Viime kerralla treeni”kentällä” oli Essin lisäksi 6 koiraa yhtä aikaa ja kaikki liikkuivat rennosti hihna löysällä ja maata haistellen. Muita koiria sai vilkaista, mutta ei jäädä tuijottamaan. Essi tarjosi oma-aloitteisestikin maan haistelua ja jos meinasi ruveta tuijottamaan toista koiraa, näytin kädellä maata ja Essi lopetti tuijottamisen ja rupesi haistelemaan maata. Aina siis palkattiin tuosta. Päästiin ohittamaan muita ihan läheltäkin. Aika hyvin tuo toimii ihan normilenkeilläkin. Jos Essi meinaa ruveta tuijottamaan, sanon “anna olla” ja se lopettaa heti ja pääsen palkkaamaan. Muutenkin päästään ohittamaan muita lähempää kuin ennen. Kuitenkin väistetään vähän kauempaa jos vähänkin näyttää siltä, että ei muuten onnistu. Jotkut koirat on helpompi ohittaa kuin toiset. Muutenkin Essi on nykyään enemmän kuulolla lenkeillä ja pystyn pitämään hihnan ihan pitkänä. Toki otan hihnan lyhyemmälle kun tulee ohitustilanne, vielä ei ohitukset ole niin varmoja että onnistuisi pitkällä hihnalla. Kuljen mielelläni aina namit taskussa, olen siihen tottunut, eikä siitä ole mitään haittaa. Toki ne ohitukset pitää saada niin varmoiksi, että ei mene pieleen vaikka ne namit joskus jäisivätkin kotiin. Ei ole tarkoitus namilla houkuttelemalla ohittaa, vaan palkata kun ohitus on mennyt hyvin.

Meillä ei vielä(kään) ohitukset onnistu. Tänään arkitoko kurssi paikalla olosta lähti toisen koiran luokse joka murisi = Topi "murisee". Siksi lainausmerkeissä koska heiluttaa kuitenkin häntää ja monesti tekee noin ennenku alkaa haukkumaan. Ennen ei räyhännyt mitenkään mutta äsken mietin, että se saatto lähtä siitä ku yks kääpiösnautseri hyökkäs Topin päälle. Topi ei yleensä murise nartuille eikä isoille koirille. Toimisko ohitusharjoituksissa semmone että ku tuijottaa, tiukka "EI" ja ottaa koiran kontaktiin ja palkitsee? Luulen että toimii. Ollaan tehty ohituksia etten ole huomaavinani muita koiria, mutta jos liittää tuon siihen. Pitääpä kokeilla.

Muoks. Johtuiskohan semmosesta että eka haluais mennä leikkimään mutta tuleekin epävarmaksi ja puolustaa? Ku mietin sellasta illalla.

Yleensä aina varoitellaan kovasti siitä, että ohituksia harjoitellessa on pidettävä remmi löysällä ja varottava huomaamattaankin kiristämästä sitä. Jännää kuitenkin havaita, että tällä hetkellä oma koiramme oikeastaan pienestä remmin lyhentämisestä otteen tiukentamisesta itse asiassa siirtää huomionsa taluttajaan sen ohitettavan sijaan. Eli tekee sitä mitä toivotaankin. Jopa niin, että jos tilanne tulee nopeasti tai huomaa koiran alkavan liiaksi kiinnittyä ohikulkijaan, eikä namia ehdi kaivaa, niin vain tuo remmin tiukentaminen riittää pitämään kontaktissa ja katkaisee tilanteen kehittymisen ei-toivottuun suuntaan. Namilla voi sitten palkita ohituksen jälkeen.

Otan ohitustilanteen lähestyessä Essin hihnan lyhyemmäksi, kuitenkin niin, että hihna ei ole tiukalla. Joskus toki joutuu pitämään hihnan ihan tiukallakin, mutta yleensä riittää, että se on sen verran lyhyt, että Essi ei pääse yllättäen syöksymään toisen luo. Syötän nameja koko ohituksen ajan, nykyään Essi pystyy jo syömään siinä(kin) tilanteessa. Eli ei enää jännitä ohitustilanteita. Tosin, jos Essi ehtii aloittaa haukkumisen, on vain pakko mennä äkkiä ohi, vetää Essiä perässä. Kun se aloittaa haukkumisen, ei sitä saa lopettamaan millään.

Helmi saa kävellä aina hihna pitkänä, sitä ei kiinnosta muut koirat tai ihmiset. Paitsi nyt, kun sillä on juoksut, saattaa se vähän vetää jonkun uroksen perään...

^Auttoko se ohituskurssi teitä?

Joo... Kunnes Essille tuli mahatauti eikä namit kelvanneet. Ja koska minulla ei ollut mitään, mitä se olisi halunnut, se valitsi haukkumisen ihan kaikille/kaikelle. Ongelma oli myös se, että Essi ei heti löytänyt maahan pudottamaani namia, vaikka pudotin sen ihan viereen ja ei sitten jaksanut etsiä kunnolla. Valitsi namin etsimisen sijasta haukkumisen muille. Kurssilla meillä meni tosi hyvin ja saatiin paljon kehuja, mutta heti kun kurssi oli loppunut, tuli iso takapakki ja sitä tässä ollaan nyt yritetty korjata pari kuukautta. Joskus käy niin, että jostain kulman takaa/pusikosta tulee koira suoraan meidän eteen, silloin en ehdi ennakoida ja Essi haukkuu. Siinä vaiheessa ei mikään enää auta, pakko vain kiskoa Essi pois tilanteesta.

Niin, päästiinhän me jo kerran takapakista yli, kunnes Essille tuli taas joku mahaongelma eikä pystynyt syömään. Että ei tässä nyt oikein hyvin pyyhi

No, nyt on ruvennut taas sujumaan paremmin, saa nähdä kuinka kauan. Ahneen koiran kanssa olisi varmasti helpompaa. Essi on aika valikoiva makupalojen suhteen. Joskus tykkää jostain ja seuraavana päivänä taas ei.

Moikka!

Meillä alkaa pennun kanssa murrosikä oireilemaan pikkuhiljaa, ja lenkeillä se ilmenee vastaantulijoiden vaanimisena. Kun koira tulee näköpiiriin, unohtuu Oodilta ihan kaikki, lelu eikä parhaimmatkaan herkut kiinnosta, eikä korvat tunnu toimivan. Muutaman metrin päästään etenemään, mutta Oodi yrittää kaikin voimin jäädä makaamaan ja tuijottamaan vastaantulijaa. Toisen tullessa kohdalle Oodi ikäänkuin hakee toista leikkiin, ei siis räyhää ja riehu. Ei se siltikään tuosta yhtään hyvää tapaa tee.

Monissa paikoissa kerrotaan, ettei tätä koiran tulisi koskaan antaa tehdä. Miten tilanteessa tulisi sitten edetä, jotta kehitystä tapahtuisi? Jossain lukee, että vaikka vetäen koira makuuasennosta liikkeelle, jos muu ei auta. Minusta se ei kuitenkaan vaikuta hyvältä keinolta. Oodia on pyritty kouluttamaan positiivisin menetelmin, eikä näin ollen fyysisen paineen alle joutuminen muutenkin kiihtyneessä tilassa tunnu oikealta.

Pyörien ja ihmisten ohittaminen sujuu tätä nykyä jo ongelmitta, Oodi kulkee seuraa-käskyllä vieressä hakien kontaktia. Tällöin riittää perusnamit/papanatkin. Muutoinkin hihnassa meno onnistuu hyvin, ja pääsääntöisesti koira ymmärtää, ettei hihna kireällä edetä.

Meillä tulee nyt jotakuinkin vuosi siitä, kun megaräyhääjä-rescuen uudelleenohjelmointi aloitettiin. Samalla päätin, että koira saa vuoden aikaa osoittaa muutosta parempaan, käännän viimeisenkin kiven sen eteen ja jos muutosta ei ole tullut, koira lopetetaan, koska se oli oikeasti vaarallinen jos olisi irti päässyt.

Nyt se osaa olla vieraiden koirien seurassa rauhallisesti ja ohitukset sujuu täydellisen hiljaisesti niin, että koira ottaa etäisyyttä ohitettavaan itse tai halutessaan muhun kontaktin. Uusiin koiriin ei tutustuta koskaan hallitsematomasti niin, että omani menisi kenenkään naamalle tai että antaisin kenenkään lähestyä sitä suoraan. Kaduilla ei koskaan moikata kuin tuttuja koiria. Se on saanut vuoden aikana paljon koirakavereita, joiden kanssa käydään isolla porukalla yhdessä lenkeillä, joissa koirat saavat suht vapaasti seurustella touhuta ja leikkiä keskenään valvonnassamme ja se riittää sillle. Nämä syntyneet kaverisuhteet tekivät sen, että se alkoi yleistämään myös muutkin koirat mahdollisiksi leikki, ei tappelu, kavereiksi. Mitä vuoden aikana on sitten tehty?

Viime syksynä aloitin sen kanssa harjoituskavereiden puuttuessa arkilenkeillä klassisen ehdollistamisen ja vastasiedätyksen sekä opetin sen ottamaan kontaktia, vihjeellä tai ilman ("autowatch"), kun sitä jännittää (sitä jännitti oikeastaan vähän kaikki....). Joulukuussa päästiin halliin treenaamaan samaa muiden, mutta rauhallisten, koirien seuraan, mutta niin, että koiralla oli aina tilaa ympärillään eikä ketään tai kukaan lähestynyt yllättäen koskaan. Samalla siirryin palkitsemaan toivotusta käytöksestä ja ohjaamaan käytöstä selvemmin haluamaani suuntaan eli siirryttiin selkeämmin operantin oppimisen puolelle.

Alkuvuodesta alkaen osallistuttiin sitten parillekin remmärähjien kurssille, jossa päästiin treenailemaan hallitusti lähelle vieraita koiria ja hiomaan toivottuja käytöksiä. Sitten tuli juoksu ja koira oli jostain syystä veto pois pitkään, mutta mitään vakavaa vikaa siitä ei onneksi löytynyt ka alkukesästä se sitten taas oli oma itsensä. Heinäkuussa osallistuin Behavioral Adjustment Training 2.0-koulutukseen koiran kanssa ja siitä lähtien ollaan treenattu vain BATin menetelmin. Tässä yhteydessä, kun huutelin facessa meille häiriökoiria, saatiin kasaan samanlaisten reaktiivisten sessujen porukka, joka viikkojen kuluessa hiljaksiin totutettiin toisiinsa niitä rauhallisuudesta palkiten ja nyt meillä on mukava porukka, jossa koirat (ja omistajat) voivat luottavaisin mielin ilman pelkoa rähinöistä seurustella toisensa kanssa. Porukaan liittyy välillä uusi koira ja jokainen liittyy niin, että homma suunnitellaan niin, ettei tule konflikteja kummankaan puoleleta, ei uuden eikä ns vanhojen, eli koirat eivät pääse aluksi edes haistelemaan toisiaan vaan uusi tulokas pitää ensin riittävästi etäisyyttä ja siitä sitten pikkuhiljaa kävelyn ohessa saavat nuuskia ensin ilmasta ja, koirista riippuen, vasta myöhemmin kun ovat varmsti rauhallisia, toisiaan paremmin, mutta silloinkin vain hetken ja tiukasti valvottuna.

Namia on kulunut tonneittan vuoden aikana, mutta nyt niitä tarvitaan enää hyvin, hyvin harvoin ja kelpaa huonompikin nanna, koska koira vain rauhoittaa itsensä sillä. Ensisijainen palkitsemistapa on BATin henkeen toiminnallinen palkkio ja se on toiminut meillä alkuharjoittelun jälkeen todella hyvin. Sen käyttöä vaan piti ensin opetella, sekä ohjaajan että koiran, mutta nyt koira tietää, että se voi omalla rauhallisella käytöksellään välttää ongelmat ja osaa hakeutua esimerkiksi haistelemaan heti kun siltä tuntuu. Meillä yksi iso helpottanut tekijä oli 5m liinaan, jossa koira saa liikkua suht vapaasti miten haluaa, siirtyminen. Nyt liina jää ajoittain kotiin ja mennään vain tavallisella taluttimella, jolla sujuu hyvin myös. Opetin koiralle, että taluttimen kiristyminen tarkoittaa namishowta, ei (kenenkään) pinnan kiristymistä joten jos tulee tilanne, että talutin pääsee kiristymään, se tarkoittaa koiralle sitä, että sen kannattaa ottaa kontakti muhun, jolloin mun ei tarvitse olla taluttimen kireyden kanssa tarkkana missään tilanteessa vaikka tarkoitus olisikin että se olisi aina löysällä.

Sesset antoikin mulle selityksen, miksi meidän koira nykyään hihnan kiristymisestä ennemminkin herää kuuntelemaan kuin ryhtyy rähjäämään ja kiihtymään. Mehän on harjoiteltu just sitä, että hihnan kiristyminen tarkoittaa, että multa saa namia, kun ottaa kontaktia ja tulee lähemmäs. Sitä on tehty oikeastaan alun perin vetämisen hillitsemiseksi, mutta eipä haittaa, että se toimii ohituksissakin - tai missä tahansa tilanteissa, joissa pitää jättää se ulkomaailman ärsyke huomiotta ja ottaa kontakti. Joskus näköjään sellainenkin oppi tuottaa hyviä tuloksia, jota ei edes niin hirveen tarkkaan ole itselleen kaikin tavoin analysoinut.

En mä pysty tähän hirveän tarkasti erittelemään kuluneita kuukausia, mutta mennään 98% koirista oli ilman huutokirkumista
Useimmiten ongelmia esiintyy silloin, kun ulkoillaan 2xkoira 2xihminen, eli molemmilla on yks koira. Narttu jotenkin lukee tilannetta vähän eri tavalla ja hermostuu välistä herkemmin.

Vielä treenataan parempaa kontaktia ja kontaktinottoa koiratilanteissa (kontaktin ottaminen on hidasta tai sitä ei tapahdu vaikka selkeästi kuulee ohjeet). Otetaan tässä nyt vielä sisätreeniä ja muuta lisäksi, kun tuo ulkona harjoittelu tuntuu ettei se edisty toivotulla tavalla.

Nameja käytetään edelleen mutta meidän namitusväli on aika laiska ja namin saadakseen pitää tehdä aika paljon töitä. Ehkä myös helpottaisi jos palattaisi kontaktin saamiseksi tiheämpään palkkaamiseen, mutta siihen pitäisi itsekin todella keskittyä kun tuntuu jo niin epäluontevalta :)

Uros, joka siis oli lähtökohtaisesti örinöiden, pärinöiden ja kirkumisen syy ei avaa sanaista arkkuaan enää lähes koskaan. Möhisee ja pöhisee jos hermostuu, mutta yrittää parhaansa tehdä kaiken mitä pyydetään.

Mutta siis, lyhyt yhteenveto: jos viiime vuonna tähän aikaan teki mieli repiä tukkaa päästä joka toisella lenkillä, nyt tukkaa revitään ehkä kerran viikossa - jos sitäkään ;)

Edit. mekin käytetään tuota hihnan kiristämistä nykyään viestintä mielessä, se ei enää toimi provokaattorina ts. "vaara! vaara!" vaan viestinviejänä että nyt ois syytä hillitä ihteään. Samoin joskus vetotilanteissa.
Lisäbonarina: tähän aikaan viime vuonna me käytettiin vielä välillä valjaiden etulenkkejä taluttamiseen. Ei enää!

Meillä menee ohitukset pääsääntöisesti hyvin. Kyu ei välitä ollenkaan muista koirista ja sen kanssa vaikeatkin ohitukset on helppoja, ainoastaan jos vastaan tulee kauhea räyhä kapealla tiellä, se pyrkii pakenemaan mahdollisimman kauas tien reunaan. Mutta sit tää juniori... Siis pääasiassa Neronkin kanssa menee ohitukset hyvin. Heti kun nään vastaantulevan koiran otan Neron vierelle ja ohitus menee hyvin.
Meidän ongelmaks on tullut provosoituminen, eli jos vastaantuleva koira räyhää/jää tuijottamaan/pyrkii Neron luo niin sit on peli menetetty, eikä mitkään namit enää kiinnostakkaan ja Nero alkaa hyppimään ja pyrkimään toisen luo. (vitsit, mikään ei oo niin ärsyttävää kun se, et vastaantuleva koira jää makaamaan ja tuijottamaan ja omistaja antaa sen jäädä siihen. sit kun ollaan kohdalla niin se koira hyppääkin maasta rähisten...) Ja näitä haastavia ohitettavia tulee vastaan päivittäin.

Oisko jotain vinkkejä? Koirakoulussa pentukurssista lähtien ollaan ohituksia treenattu ilman ongelmia, eikä tokotreeneissäkään muut koirat kiinnosta. Ainoastaan just lenkillä räyhäävät, innokkaat ja tuijottavat koirat.

Me lähdetään etenemään osittain uusilla opeilla. Eli meillä kävi kouluttaja, kun Essin kanssa on ollut tuota haukkumisongelmaa ym. Ei sen ihmeempää kuin palkkaan aina kun Essi ottaa omasta aloitteesta kontaktia jännittävämmissä tilanteissa (kun näkee koiran, lapsen jne.). Tuota olen tehnyt ennenkin, mutta nyt vielä intensiivisemmin. Tehdään myös lenkeilläkin käteen kohdentamista eli Essi koskee nenällä kämmeneen. Se rauhoittaa ja Essi "unohtaa" jännittävän asian (koira tmv) kun keskittyy minuun. Lenkeillä myös nenän käyttöä, eli ripottelen nameja nurmikolle tai metsään ja koirat saavat etsiä. Kotona myös naminetsintää. Essi käy välillä niin kierroksilla, että haukkuu vaikka mitään haukuttavaa ei olisi missään. En myöskään vie Essiä liian vaikeaan tilanteeseen, eli jos näyttää että Essiä oikein jännittää, kierrän kauempaa. Yritän välttää sitä, että makupalat ei kelpaa (jos Essiä vähänkään jännittää, se ei pysty syömään). Ollaan kyllä jo edistyttykin, Essi on paremmin kuulolla ja ottaa hienosti kontaktia vähän vaikeammissakin tilanteissa.

Enpäs oo vähään aikaan tänne kirjottanu. Eli siis meillä on edistytty ihan HIRVEESTI ohituksissa! Mulla on yleensä lenkillä mukana herkkua että voi palkita. Eli siis ennen kuin kokeiltiin tätä herkkukoulutusta, niin Topi rähisi ihan hirveesti toisille koirille. Nyt kun on alkanut ottaa koiran ohituksissa kontaktiin, Topi on rähissyt vain pari kertaa, nekin sillon jos toinen koira rähisee tai on monta koiraa rähisemässä. Ja nykyään Topi lenkeillä tarjoaa kontaktia useasti, pari kertaa ohituksissakin on tarjonnut ilman pyytämistä! Aivan mahtavaa! Tää herkkukoulutus alotettiin alle kuukausi sitten! Viime viikolla Topi rähisi vain yhdesti jos oikein muistan, silloinkin sen takia kun vieressä oli kolme rähisevää koiraa. Voi vitsit ku oon ilonen!

Aah ihanaa! Tänään lenkillä mentiin yhden koiran ohi, eikä mulla ollu etes mitään herkkuja yms eikä Topi räyhännyt, ehkä vähän yritti mennä toisen koiran luokse mutta hyvin meni! Olin ite vaan mahollisimman rauhallisesti (oli muuten melko vaikeeta ku sydän hakkaa tuhatta ja sataa että et nyt räyhää). Meillähän ei kyllä nuo herkut pitemmän päälle auttanu yhtään räyhäämiseen vaan jos räyhäs niin otin kuonosta kiinni tai komensin, parhaiten tosin on toiminu kolinapurkki (en oo käyny missää pevi kouluttajalla ym mutta ei oo koira kuollu tai mitää joten kiitos ei haukkumisia), jota ei tarvinu kayttää ku pari kertaa ni lopetti, vieläkin välillä tarvii jos toinen esim räyhää. Mutta ehkä tuohon ohitusten sujumiseen vois käyttää herkkuja, Topilla kun on aina kauhee veto päällä ku koira tulee vastaan ja tempoilee minne sattuu. Sori jos sekava viesti mut oon väsyny:D Jos ne ohituksetki tästä alkas sujua hyvin niin elämä helpottuis huomettavasti.

Pistänpä miekin pitkästä aikaa lusikkani keskustelusoppaan ja aloitan näin kevyissä tunnelmissa!

Minulla on tuo suomenlapinkoirauros, ~2,5v. Ihan kamala räyhääjä ollut jo varmaan vuoden, suu vaahdossa on hyökkinyt kohti toisia koiria ja naapureillekin on haukkunut. Vapaana ollessa ei ole aggressiivinen. Aika vahva hahmo, muttei millään lailla vihainen tai hyökkäävä. Koiria hihnassa kohdatessa minä hölmö olen muutamaan kertaan survonut käsineni väliin ja saanut osumaa louskuttavista leuoista, mikä ei nyt varsinaisesti ole tukenut minun hillittyä, rauhoittavaa olemustani. Olin tyystin tympääntynyt ja epämotivoitunut koiran koulutukseen pitkään ja ikään kuin unohtanut, että sitä voisi kenties kouluttaa pois ei-toivotuista tavoista. Isot elämänmuutokset veivät mennessään ja lopulta olin niin tottunut sinkoiluun ja räyhäämiseen, etten osannut siihen ottautua.

Suurimmat herättelijät ovat varmaan olleet siskoni ja poikaystäväni. Vanhempi koirani muutti siskoni luo asumaan viime vuonna oltuaan jatkuvasti ylikuumunut muiden eläinten läsnäollessa, ja ajattelin silloin, että nyt jos koskaan koulutan nuoremman. Mielenterveys ja fyysiset ongelmat kuitenkin tekivät tepposet, ja melkein vuosi on mennyt noustessa. Pari viikkoa taaksepäin kun koira oli pari päivää hoidossa siskollani, oli sisko aivan kypsä ja väsynyt koiraan tullessani kotiin. Myös poikaystäväni harmistuu kovasti koiran huonosta käytöksestä ja tajusin, että on katsottava peiliin pitkästä aikaa eikä jahkattava, jos haluan vielä pitää hoitopaikan ja kumppanini (ehkä vähän kärjistän, ehkä...).

Noh, aloitin vihdoin noin viikko sitten elämän ilman ruokakuppia koiran kanssa, kuten Rez tuolla jossakin kaukana alussa neuvoi. Koira siis saa ruokansa vain lenkillä ollessa tai muuten puuhaillessa, ja voi hyvänen aika miten paljon suurempi motivaatio on työskennellä! Se oli muutama viikko takaperin myös kastraatiossa osittain muista syistä, mutta mielestäni se ei ole juuri vaikuttanut ainakaan vielä suuntaan tai toiseen.

Ennen koira kiihtyi välittömästi, kun näköpiiriin ilmestyi toinen koira. Se veti ja läähätti hurjana, haukkui ja tempoi. Pysähdyin aina odottamaan ohittajaa, kun en muuten saanut koiraa pidettyä. Nyt viikon treenin jälkeen ollaan ohitettu jo kolme koiraa täysin ilman mitään reaktiota, koira minun jalan tuntumassa nätisti seuraten, reippaassa liikkeessä. Tänään kohdattiin eka iso koira koulutuksen aloittamisen jälkeen (miten voi olla mahdollista näin kaupungissa... ) ja ei mitään. Olin pelännyt sitä hiukan, sillä suuret koirat saavat suuret reaktiot. Myös vetäminen on vähentynyt ja olemme saaneet tuta mummojen rakkautta, mikä tuolle ärripurrille on kyllä enemmän kuin tervetullutta, ujostelee ja louskuttaakin vieraille ihmisille joskus. Tänään mummeli kuitenkin silitti ja koira oli jopa onnellinen!

Kiitoksia hyvistä neuvoista täällä ja heille, jotka huonon omantunnon kanssa painivat omasta jaksamattomuudestaan johtuen, voin sanoa että pienikin teko voi olla suuri eikä ole liian myöhäistä korjata asioita edes vähän, juuri sen verran kuin jaksaa. Syyllistäminen vain syö.

Yritän jos täältä sais vinkkejä tai jotain selvennystä meidän tilanteeseen...

Tosiaan 2v 4kk leikkaamaton uros, hihnassa rähjää?, nostaa kierrokset kun näkee toisen ja siitä alkaa hyppiminen ja riehuminen sekä haukkuminen, jos mä huomaan toisen koiran eka ja kerkeen "kerätä" (=ottaa lyhyelle hihnalle ja kaivaa namit valmiiksi käteen) ton koiran ennen kun se huomaa toisen niin 90% ohituksista menee hiljaa tai korkeintaan kerran pari haukkuu eikä pääse hyppimään ja kiskomaan.

Käytössä nyt kuonopanta, jolla saatu iso muutos ja tilanne jotenkin hallintaan niin että nyt lenkeille on jo ihan siedettävää tai jopa miellyttävää lähteä. Omalla isolla pihalla juoksee ja touhuaa päivittäin niin paljon kuin tahtoo, lisäksi n. tunnin lenkki päivässä ja 2-3 päivänä koirapuistossa yksin pallon heittelyä. Kuonopanta antaa lisäksi mulle varmuutta mikä ilmeisesti on myös helpottanut tilanteen hallintaa.

Pennusta asti vajaan 2v ikään asunut vanhan nartun kanssa, joka ei leikkinyt mutta piti kyllä kovaa kuria ja tää uros usko aina kun narttu komensi ja kunnioitti selvästi rouvaa. Naapurin koirien kanssa vajaa 1v asti päässy leikkimään pari kertaa kuussa ja yhden muun koiran kanssa kerran puistossa, tämän jälkeen rähjänny niin paljon että ei ole juuri ollut koirakontaktissa.
Noin kk sitten oli puoli h puistossa kaverin nartun kanssa, haukku ja kiersi narttua koko puoli h kunnes oli pakko lähteä kotiin, narttu seisoi ja kummasteli tilannetta, pari kertaa komensi ja toi uros usko ja lähti karkuun. Hampaat vilahteli varsinkin alkuun, kuitenkin asento oli semmonen että ois halunnu leikkiä, ei oikeen oo ikinä oppinut pyytämään leikkiin ja hampaat näkyy kotonakin jos paljon innostuu leikeissä. Ei missään nimessä ollu käymässä kiinni toiseen koiraan.
Vuosi sitten oli kaksi narttua kylässä, alkuun otti n. min yhteen (ei haavoja tms, lähinnä iholla huutamista) ja sen jälkeen ei mitään ongelmaan, oli ihan kaverit.

Pentuna/nuorena päässy muutaman kerran vapaana karkaamaan toisen koiran luo, jolloin toisen omistaja on karjunut/potkinut tai sitten toinen koira yrittäny käydä päälle, kerran pari on hihnassa meidän luokse tullut tai meinannut tulla irtokoira, mutta ei kuitenkaan oo päässy tappeluksi asti silloin.

Yleensä kun huomaa toisen koiran kiertää mun takaa sivulle piiloon, jolloin ohitus yleensä on hiljainen ja hallittu. Joskus kuitenkin toinen koira pääsee yllättämään ja jos toi on sillon pitkällä hihnalla tilanteessa ei voi tehdä muuta kuin kävellä mahdollisimman reippaasti pois. Pitkä välimatka selvästi helpottaa ohitusta ja tarpeeksi kaukana (20-30m) saa suht helposti kontaktin hetkiksi.
Ei kuitenkaan mun mielestä vaikuta aggrelta, vaan enemmänkin vaan nostaa niin kovat kierrokset muista että räjähtää ja rähjää.

Miten tästä eteenpäin ja miltä toi tilanne ulkopuolisesta vaikuttaa? Lähinnä siis että mistä käytös johtuu ja miten lähteä kouluttamaan. Nyt namia naamaan tunkemalla on ok ja namit vie huomion toisesta, mutta mulla meinaa käsi mennä välillä mukana kun toi kiihtyy niin paljon.

Poikaystävän perheen koiralla on ongelma muiden koirien ohittamisen kanssa. Nähdessään muita koiria se alkaa haukkumaan ja hyppimään niitä kohti kohti. Haukkuminen jatkuu niin kauan kuin toinen koira on näköpiirissä, joskus jopa pidempään, ja tilanne päättyy kadonneen koiran perään tuijotteluun ja vinkumiseen. Koira on melko isokokoinen ja vahva seropi, ja sitä on hyvin vaikeaa pidellä tuossa tilanteessa yksin, joten ongelman negatiivinen vaikutus kävelylenkkeihin on melko suuri.
Koira ei siis ole lainkaan vihainen tai pelokas, vaan sillä heiluu häntä jatkuvasti sen haukkuessa ja hyppiessä, muutenkin se on luonteeltaan iloinen ja leikkisä. Se vain luultavasti innostuu muista koirista aivan liikaa. Myös kontaktin ottaminen taluttajaan lenkeillä on oikeastaan olematonta.
Miten tällaisessa tilanteessa kannattaisi menetellä? Kontaktin ottamista naksuttimen kanssa tulisi ainakin harjoitella, mutta mikä neuvoksi haukkumis-/hyppimisongelmaan? Oma paras veikkaukseni olisi vain pidellä koiraa mahdollisimman rauhallisesti paikoillaan ja sen lopettaessa haukkumisen kehua ja palkita. Toimisiko tällainen?

Minä kiertäisin vastaantulijat niin kaukaa ettei koira reagoi ja pystyy syömään. Pikkuhiljaa sitten lyhentää välimatkaa, sen mukaan miten koira sen kestää. Kontaktia treenataan koko ajan sisällä, ulkona niin paljon kuin mahdollista. Ensin silloin kun ei ole häiriöitä ja kun se sujuu niin lisätä häiriötä pikkuhiljaa. Tavoitteena se että koira ei pääse rähjäämään.

Essin kanssa menee vaihtelevasti. Se osaa ottaa kontaktia hienosti ja myös pitää kontaktin hyvin. Pääasiassa se tarjoaa itse kontaktia jo ennen kuin minä ehdin edes huomata että koira menee jossain vähän matkan päässä. Kuitenkin se pääsee välillä haukahtamaan yhden kerran. Tai jos ei ihan hauku, niin puhahtelee. Se saattaa kävellä hienosti kontaktissa ja samalla puhahdella jollekin. Jossain vaiheessahan se haukkui samalla kun käveli kontaktissa. Kierrän kuitenkin suurimman osan vastaantulijoista kauempaa, vaikka ohitukset onnistuu muutenkin. Mutta minulla on 3 koiraa mukana, joista 2 tosin ei hauku. Chihu on melko välinpitämätön ja keskarivillakoira Oona myös, tosin joskus saattaa vähän vetää toista koiraa kohti. Oona ei koskaan hauku ulkona ja on aina ollut todella helppo ohituksissa vaikka on vasta pentu, enkä ole sen kanssa edes sillä tavalla treenaamalla treenannut ohituksia koskaan. Kuitenkin koen että on helpompaa kiertää vähän kauempaa, kun vastaantulijan reaktioista ei koskaan tiedä. Jos vastaantulijakin on neutraali, ei ole ongelmaa. Mutta jos se yrittää hyökkiä kohti, joko iloisena tai vihaisena, niin oma paletti menee sekaisin kun omat koirat pelkäävät vieraita koiria. Essi rupeaa haukkumaan, chihu Helmi rupeaa haukkumaan ja Oona yrittää karkuun melko tehokkaasti. Onneksi näitä on harvassa ja tiedän jo aika hyvin nämä lähitienoon koirat, millaisia ovat. Tiedän ketkä voi ohittaa rennosti läheltäkin ja ketkä kannattaa kiertää kauempaa. Tosin kun itse liikun tällaisen lauman kanssa, niin moni vastaantulijakin kiertää meidät vähän kauempaa.