Vetäminen
nenssi
Viestimäärä: 2161
bou Bentley 4/2011, meillä 7/2013 lähtien
Eldarwen
Viestimäärä: 2007
Meillä pentu laittoi myös vähänväliä lenkillä jarrut pohjaan eikä halunnut liikkua. Mä tein yksinkertasesti niin, että kun koira laittoi jarrut pohjaan ja hihna kiristy, jäin seisomaan siihen paikalleni hihna kireellä ja annoin pennun kiskoa taaksepäin tai tönöttää siinä ihan miten se halus. En puhunut tai houkutellut mitenkään.
Kyllä se sitten alle minuutissa aina kyllästy ja alko tulemaan eteenpäin. Ja heti ku lähti kävelemään niin hihna löysälle ja kehu. En houkutellu tai antanu namia ettei opi siihen että silläkeinoin saa herkkua.
Vaihtoehtoja vaan annoin kaksi, joko tönötetään siinä hihna kireellä koko yö tai sitten suosiolla lähetään eteenpäin. Ja kyllä se pentu jokakerta sen viimisen valitsi. Jokainen tietty tyylillään, mutta näin me ratkastiin meillä ongelma. Eikä enää pysähdellä turhia.
nenssi
Viestimäärä: 2161
bou Bentley 4/2011, meillä 7/2013 lähtien
iivarjon
Viestimäärä: 112
Rokalla on tota elopainoa jo +50kg eli on menny emännästä painollansa jo ohi. Jos mä lähden tavallisella pannalla niin toi helposti vetää meikäläisen nurin, kuonopantaa se taas inhoaa ja jostakin syystä saa siinä ihan hirveitä rähinä kohtauksia. Koira vetää pään alas ja niskallaan ottaa oikeen vauhtia ja lähtee menemään. Mun mies pärjää ton kanssa vallan mainosti, senkin kanssa vetää mutta kun miehellä sitä voimaa on niin saa se sen aika nopeeta rauhottumaan. Samaten koira ei miehen kanssa rähise juuri ollenkaan mutta mun kanssa on aivan mahdoton....
Miana
Viestimäärä: 2905
Meillä on tuo koirakakara (viikon päästä 4 kk) välillä hihnakävelyillä niin kiireinen, että pitäis kiskoa koko ajan. Pysähtyy, kun itse pysähdyn, muttei välttämättä suinkaan löysää hihnaa heti. Käytössä on ollut Hurtan pehmopanta, joka jotenkin venyy vähän aina tuon kiskoessa. Nyt tuohon lapaluun eteen on tullut lihakseen sellainen aristamaton paukura ja päättelen sen aiheutuneen tuosta vetämisestä (on just siinä kohdassa, mihin panta kiristyy ja olen hevosilla nähnyt vastaavia puristavien varusteiden käytön jäljiltä). Meillä oli valmiiksi hankittuna tukevampi nahkapanta, mutta se painaa samaan kohtaan (on hiukan liian iso). Sain sinkiksi kokeilla valjaita, koska tuo pentu saa välillä myös typeriä pomppimis- ja riehumiskohtauksia hihnassa. Kävinkin tänään paikallisessa M&M:ssä kyselemässä ja katselemassa valjaita. Myyjä kuitenkin sanoi, ettei suosittelisi valjaita vetävälle pennulle, koska valjaat voivat estää rintakehän kehittymistä. Suositteli valjaiden sijaan noutajatalutinta. Itse en tuolle noutaja taluttimelle lämpene ollenkaan noiden riehumisten takia. Valjaissaon joo se riski, että vetää enemmän, mutta vetämisen eteen (tai sen lopettamisen eteen) tehdään töitä koko ajan samoin riehumisen. Aikaa tähän kuitnekin varmasti tuon duracell-muksun kanssa menee.
Mitä neuvoja kclaisilla olisi? Kumpi on parempi tavan panta (tuli paukuroita tai ei), valjaat vai kurra? Oisko jotain vinkkejä vielä tuon vetämisen suhteen? Nyt ollaan siis aina pysähdytty ja jatkettu matkaa vasta pennun löysättyä hihnaa. Titeyissä kohdissa tuolla on vaan niin kova hinku päästä eteenpäin ja lisäbonuksena oravat ja linnut saavat tuon ihan ääliöksi.
nninaa
Viestimäärä: 4
Meidän kohta 11kk Roki poika kävelee kyllä muuten hihnassa tosi nätisti mutta auta armias kun hakee tarhasta pois... Tänäänkin oltiin sitten turvallaan.. Voisko se sitten johtua siitä että on niin vanhemman koiran perään? Vanhemman voi päästää tarhasta vapaana pois mutta tää on pakko laittaa hihnaan ettei karkaa tai sit etitään pari päivää ympäri kyliä.. Vetää, nykii, pomppii ja hilluu niin paljon että menee semmoset 20-30 min tulla tarhalta 20-30 metriä ulko-ovelle. Ja tekee ihan samalla tavalla ottaa sitten vanhemman ensin, samaa aikaa tai myöhemmin sisään.. On kuitenkin ihan rauhallisesti kun menen tarhalle ja käsken istumaan että pääsen sisäpuolelle laittamaan hihnan mut heti kun päästään ulkopuolelle, helvetti on irti.
Kaikenlaista on kokeiltu ja enää ei oikein mitään keksitä et miten tuon sais loppumaan..
turhautunut
Viestimäärä: 75
Veeti 15.12.2010
nninaa
Viestimäärä: 4
turhautunut
Viestimäärä: 75
Veeti 15.12.2010
nninaa
Viestimäärä: 4
nninaa
Viestimäärä: 4
Kannattaisiko se nyt tehdä noin niin kauan että tulee yksikseen nätisti koko matkan ja sitten ruveta treenaamaan niin että ottaa samaan aikaan..?
turhautunut
Viestimäärä: 75
Veeti 15.12.2010
maddy
Viestimäärä: 3542
Taija kirjoitti:
Ongelmaksi on nyt tullut koirapuistoon meno.Koira kävelee normaalilla lenkillä hienosti,mutta kun ollaan menossa koirapuistoon päin se alkaa vetää..Ei auta pysähtyminen tai toisen kautta meno,se tietää ilmansuunnista milloin ollaan menossa sinnepäin..Millähän saisin sen tajuamaan että se pääsee kyllä sinne kun malttaa kävellä normaalisti..
Sipulu kirjoitti:
Entäpä jos puistoon ei mentäisi ollenkaan, jos kiskoo? Käveltäisiin vaikkapa vain tyynesti ohi ja jos takastullessa kävelee nätimmin, niin palkataan puistoreissulla?
Eipä tuota oikein muuten voi opettaa kuin treenaamalla ja vielä vähän lisää treenaamalla. Malttamattomuutta kun se vain on
Ja oma ehdotukseni olisi jotain samankaltaista kuin Sipulunkin. Vaatii kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta olla sitten viemättä koiraa koirapuistoon, jos ei malta kävellä sinne nätisti, mutta eiköhän se vähitellen hiffaa, että mahdollisuus palkkioon (=pääsy puistoon) häviää, jos vetää.
_lappalaishullu_
Viestimäärä: 173
sis meillä on pojalla auttanut vedonesto valjaat. On tosi mahtavat.. Kaverilta vaan lainassa mutta kuitenkin. Pitää tässä joku päivä mennä kauppaan ostaa sellaset omat valjaat herraselle. Tiedättekö paljonko noi vetovaljaat maksaa? Mulla ei oo mitää hajuu, kaveri vaan anto kun sen koiralla ne ei pysyny. Kiitos Pietalle,sis kaverille joka antoi nuo vedonesto valjaat <<3. Sanompa tässä viel,että hyvää syksyä kaikille,koirillekkin <3 :)))
kiitti etukäteen vastaajille ja avun antajille. Koiramaailmassa kun niitä ongelmia joskus tulee,mutta niin myös ihmiselämässä.
Saniii
Viestimäärä: 57
In memories ~ Mr. Joppe
Mariel
Viestimäärä: 18
Ruusu
Viestimäärä: 160
Mariel kirjoitti:
Minäkin tarttisin neuvoja siihen, miten saan bichonini kulkemaan vierellä rauhassa tukehduttamatta itseään siihen kaulapantaan. Aina kun menemme kunnon kävelylle, pistän kaulapannan sekä remmin, en käytä silloin flexiä enkä valjaita. Silti koirani kirjaimellisesti tukehduttaa itsensä pantaan, se on kauheaa kuunneltavaa kun koira korisee siinä vierellä koko puolen tunnin lenkin.
Tämä ei nyt suoraan vastaa kysymykseesi, mutta pakko kysyä, miksi et käytä valjaita pidemmillä lenkeillä? Itse olen aina sitä mieltä, että terveydellisistä syistä (aiheuttaa vähemmän kipua, ei pelkoa kuristavasta vaikutuksesta, jne.) valjaat ovat aina parempi vaihtoehto kuin panta.
jenicai
Viestimäärä: 59
Dazzle
Viestimäärä: 225
Miana kirjoitti:
Sain vinkiksi kokeilla valjaita, koska tuo pentu saa välillä myös typeriä pomppimis- ja riehumiskohtauksia hihnassa. Kävinkin tänään paikallisessa M&M:ssä kyselemässä ja katselemassa valjaita. Myyjä kuitenkin sanoi, ettei suosittelisi valjaita vetävälle pennulle, koska valjaat voivat estää rintakehän kehittymistä. Suositteli valjaiden sijaan noutajatalutinta. Itse en tuolle noutaja taluttimelle lämpene ollenkaan noiden riehumisten takia. Valjaissaon joo se riski, että vetää enemmän, mutta vetämisen eteen (tai sen lopettamisen eteen) tehdään töitä koko ajan samoin riehumisen. Aikaa tähän kuitnekin varmasti tuon duracell-muksun kanssa menee.
Mitä neuvoja kclaisilla olisi? Kumpi on parempi tavan panta (tuli paukuroita tai ei), valjaat vai kurra?
No en kyllä kertakaikkiaan ymmärrä, miten vetävälle pennulle suositellaan noutajatalutinta (paitsi tietysti cesar millan jonka mielestä kuristava sopii käytöksen kuin käytöksen korjaamiseen ). Sehän on nimenomaan sellaisille koirille jotka osaa jo hihnakäytöksen. Osta vaan ne valjaat, ei ne mitään rintakehän kehittymistä haittaa. Henkitorven vaurioituminen pannan kanssa on paljon todellisempi riski. Itse käytän mahdollisimman paljon valjaita juuri siitä syystä että koiruus ajoittain vetää. Ja jos vetäminen häiritsee paljon, niin vedonestovaljaatkin on turvallisemmat kuin noutajatalutin.
Hippocrates
ps suomenlapinkoirauros 8/2010
2 gerbiiliä
2 marsua
Aliiina
Viestimäärä: 220
Tällä viikolla otin tehtäväkseni kääntyä, joka kerran toiseen suuntaan kun koira alkaa vetää. Olen kokeillut tätä jo aiemmin, mutta niin olen kaikkea muutakin ja nyt ollaan uusintakierroksella. Olemme siis koko viikon sahanneet talomme edessä n. 200 metrin pätkää pääsemättä eteenpäin useita tunteja. Olemme käyneet ratsastamassa, jolloin koirani on muutaman tunnin juossut ympyrää hevosen ympärillä eli se on kuitenkin saanut liikuntaa. Tänään lenkillä koirani tuntui vetävän enemmän kuin koskaan. Olen toivoton.
Vetäminen on pitkälti ainoa ongelmamme. Koirani on super kiltti ja tottelee ihan kivasti. Tottelee siis aina muuten paitsi kun käy ylikierroksilla. Hyvä neuvohan siis olisi, että vältä tilanteita, joissa koirasi menee ylikierroksille. Lenkille lähto ja etenkin metsään meno ovat näitä. En millään viitsi luopua metsään menosta, sillä vain siten koirani saa riittävästi liikuntaa.
Olen ajatellut, että koira rauhoittuu kun vanhenee, mutta alan pelätä ettei niin ehkä tapahdukkaan. Seuraava askel on, että hyväksyn koirani vetojuhtana ja roikun perässä.
dobberi 2013
seropi 2011-2013
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 21:45) |