Koirat.com

^ Voin kuvitella että on vaikee pysyä nahoissaan, kun tuommoista "tuomiota" odottelee! Pidetään peukkuja.

Meillä on koiraan ym. säästäminen onnistunu opiskeluaikoina niin että sukulaisilta saadut massit on ollut tallessa tietys paikkaa, josta sitten viety ajoittain säästötilille kun on tullut tarpeeksi kasaan. Nythän vähän lähti säästöjä pois kun käytiin avomiehen kanssa ensimmäisellä yhteisellä etelänlomalla, mutta kun on töissä niin se säästäminen onnistuu muuten paremmin.

Olis kyllä elämäntilanteen ja kaiken järjestelyn puolesta nyt otollinen tilanne ottaa koira, mut ei jostain syystä tunnu siltä. Eilen mietiskelin että nyt kun on sellanen rauhallinen elämäntilanne menossa, niin siitä haluis hetken nauttia vielä kun pystyy.
Toisaalta mietin koiran hankkimista päivittäin ja haluisin sen pennun jo heti enkä huomenna, mut taas toisaalta mul (ja avomiehelläkin kuulemma) on aika hyvä olla nyt. Onkohan nää ihan epähaaveilijamaisia ajatuksia? Kun tuntuu että vaikka koiran haluais kovasti, niin mulla ei oo täst mihinkään kiire. Jotenkin toi rodun päättäminenkin sai semmosen sisäisen rauhan aikaseks, tuntuu että mul ois kaikki aika maailmassa.

^omalla tavallaa tiedän tunteen... mulla oli pari vuotta sitten sama tilanne, mutta jostain syystä ei tullu otettua koiraa, mikä olikin sitten siltä kertaa tosi hyvä päätös, koska sitte muuttu elämäntilanteet aika radikaalisti ja siinä ois koiran kanssa ollu vähän vaikeeta. Mutta nyt ku kotiudun helmikuussa lopullisesti suomeen, niin kyllä se säästöprojekti saman tien pörähtää täysillä käyntiin. On ihan semmoset fiilikset :D

Hmh. Todella turhauttavaa, avokki mainitsi tuolleen "ohimennen", että hänen lapsuuden tuttu muuten kasvattaa westieitä :D ei saa kiusaa noin!! Sen verran ollaan päästy eteenpäin, että mulle on Westie luvattu, jos sen nimeks tulee Musti... vähän pitää sit vissiin viellä vääntää :D

mulla menee säästäessä lähinnä meiningillä 1-3€ päivässä säästöö ja se lähtee sitten jostain muusta pois... Mun laskelmien mukaan molempien säästäessä pitäs abouttirallaa puolen vuoden päästä olla sen verran rahaa koossa, että voisi alkaa jo pentua etsimään :3

^ Mie oon törmänny jossain päin netin syövereitä valkoseenpaimenkoiraan jonka nimi on Musti, mun mielestä aika vitsikäs valinta valkoselle koiralle! Mut saattaa ehkä vitsi vanheta aika nopeasti. Toisaalt aina on uusia ihmisiä jotka tulee ihaileen koiraa kadulla ja kysyy nimeä, niille se vitsi on tuore aina.

Hitsi, tämähän on mulle just sopiva paikka! Täällä on nimittäin haaveiltu toisesta koirasta jo ainakin kolme vuotta, mutta olosuhteiden pakosta siihen ei vaan yksinkertaisesti ole ollut varaa...

Me ollaan jo miehen kanssa päätetty, että toinen springeri meille tulee, kun tulee [tosin narttu uroksen kaveriksi] ja nyt on peukut kovasti pystyssä, että lopultakin pystyisi aloittamaan säästämisen ja ensi vuonna olisi Milon aika saada se kauan odotettu kaveri. Me ollaan välillä mietitty myös labbista, mutta pakko se vaan on saada toinen rinkeli, kun on nuo vaan niin ihania. Ja itsepäisiä...

Vähän toisaalta kauhistuttaa ajatus, että kun Milon kanssa meni pari vuotta saada se fiksuksi ja aikuiseksi, niin sitten pennun kanssa saa taas aloittaa ihan alusta, mutta kyllä se vaan tulee olemaan sen arvoista.

Sinänsä liittymättä tähän, mää olen päättänyt, että vielä joskus hamassa tulevaisuudessa mulle tulee rhodesiankoira. Se on ollut mun haaverotu jo vuosia, mutta ensin on toisen springerin aika...

Muoks. Mää olen jo aikoja sitten päättänyt tulevalle pennulle nimenkin. Koska sen pitää olla tyttö, niin siitä tulee Pihla.

Täällä on jo myös haaveiltu seuraavasta koirasta, vaikkei sitä ensimmäistäkään ole vielä saatu kotiin
Mutta ei tulevaisuuden haavekuvat ole kelleen pois
Flatti tai lk holsku olisi ne sellaiset mitkä ominaisuuksiltaan kovasti miellyttäisivät, olettaen, että oletukseni suht omatoimisista lapsista pitää paikkansa heidän ollessa n.teinari iässä, jolloin minulla olisi aikaa paneutua oikein rankalla kädellä harrastemaailmaan ym.
Ihan kamalaa muuten tajuta, että nuo molemmat ihmispennut on murkkuja jo 7-8v kuluttua

Mekin ehkä edistytään vähän tässä hommassa. Isäni (joka siis kaikista vähiten taitaa toisen koiran kannalla olla/tietää näistä koiraisä-koiraäiti-jutuista vähiten) muistutti tänään terveystarkastuksista. Vielä pitäisi saada äiti soittamaan Tampereen eläinlääkäriasemat läpi ja kyselemään noista tarkastuksista. Ehkä ne lämpiää sitten, jos lupaan maksaa puolet terveystarkeista.

Mutta mulle tuli tässä yks päivä hirvee kauhuskenaario. JOS/(kun) se pikkupenneli meille joskus saapuu, niin mitä jos mä en saakaan sitä koulutettua? Okei, en mä nyt usko, että se ihan persiilleen menee, mutten todellakaan halua, että tulevaa koiraa joutuu vielä viisivuotiaanakin muistuttelemaan esim hyvästä hihnakäytöksestä niin kuin tätä. Ja toisaalta mulla iski hirvee paniikki saada tää nykynen edes jonkinlaiseksi fiksun käytöksen malliksi, jottei se mahdollinen pentu sitten opi tältä kaikkia mahdollisia huonoja käytöstapoja.

^ no virheistään vaan oppii! :) kaverille kävi vähän huonosti ensikoiran kanssa, hieman riehakas tapaus siitä tuli, kun ei saanut kunnon jämäkkää koulutusta, ainut mitä edes jotenkin tottelee taitaapi olla kaverin isukki, kun hää sentää ei heltyny sille suloiselle pentukoiralle joskus pari vuotta sitten ja piti kokoajan kurin yllä... Mutta kaveripa on tokassu, että tietää mitkä virheet on tehny eikä tuu niitä enää toistamaan.

Jees kyllä tää alkaa vähän siltä näyttää, että rahojen ollessa koossa, meille se westie olis tulossa :) ei oo tällä onnella rajaa, koska nyt on oikeasti sellainen olo, että jotain tosiaan on tapahtumassa :)

^Näinpä.

Jos olet saanut vanhemmaltakin hihnakäyttäytymisen yms. koulutettua myöhemmin, varmasti saat myös pennulta kun nyt ymmärrät, että ne pitää aloittaa heti. Mulla oli ihan täysin sama fiilis poislukien se, että asuin yksin kun toisen koiran hommasin. Jetan sain 12-vuotiaana, eikä se saanut pentuna tarvittavaa koulutusta ja on tosiaan vähän riehakas edelleen. Kyllä se nyt on arjessa melko helppo kun tosiaan sitä energiaa ei ole enää niin hirveästi. Mutta russelin kanssa oli pienestä pitäen selvä, että nenille ei hypitä. Arjessa sekin on nyt tosi helppo tapaus vaikka kaikki ainekset riehuvaan ärrieriin on olemassa.

Harrastuksissa se tosin edelleen käyttäytyy välillä kuin joku pieni hirviö kun innostuu siitä ympäristöstä niin paljon, mutta koska harrastuksissa ei vietetä arkeen verrattuna niin kovin paljon aikaa, meinaan uskaltaa ottaa sille jo kaverin.

Viikon päästä katsomaan pentuja!

Miten miehelle kerrotaan, et mä ja lapset ollaan päätetty et meille tulee toinen koira 2-4 vuoden päästä?

Rotu ei ole satavarma vielä, koska tilanne elää ja tarpeet voi olla muutaman vuoden päästä erilaiset, mutta top 10 lista sentään on. Sukupuolikaan ei ole varma, katsotaan ensin millaiseksi Uuno kasvaa. Mutta että sitä haluais olla jo tuolla odotuslistalla pulisemassa ja ostelemassa pennulle tavaraa ja hössöttämässä. Mulla on selkeä pentuvauvakuume. Uuno ei enää mahdu mun syliin, siitä tää johtuu

MiraI kirjoitti:

^ no virheistään vaan oppii! :) kaverille kävi vähän huonosti ensikoiran kanssa, hieman riehakas tapaus siitä tuli, kun ei saanut kunnon jämäkkää koulutusta, ainut mitä edes jotenkin tottelee taitaapi olla kaverin isukki, kun hää sentää ei heltyny sille suloiselle pentukoiralle joskus pari vuotta sitten ja piti kokoajan kurin yllä... Mutta kaveripa on tokassu, että tietää mitkä virheet on tehny eikä tuu niitä enää toistamaan.

Meidän tarina alkaa samalla tavalla: itse olin 11-vuotias tyttö, ikinä kuullutkaan mistään sellaisesta kuin koiran opettaminen kävelemään hihnassa, nätit ohitukset jne. No, onneks sisäsiisteys tajuttiin opettaa. Pihassa tuo on pysynyt niin kauan kuin muistan, haukkunutkaan tuo ei ikinä (toisaalta toivoo, että seuraavakin pentu ois yhtä helppo). Nykyään tuo on suht helppo arjessa (ja unelma harrastettaessa), ja olen varma, että seuraavankin pennun saan koulutettua, vaikka pentuaika menisikin ohi samalla tavalla kuin tän nykysen kanssa. Silti en haluu käydä läpi niitä monen vuoden prosesseja, joihin kuului sekä ylä- että alamäkiä. Mä en haluu tulla hulluks samalla tavalla kuin tän nykysen kanssa. Mutta ehkä se on juurikin niin, että virheistä oppii eikä ainakaan kahdella perättäisellä koiralla ole samoja ongelmia. Ja taas mä pelkään toisaalta, et jos/kun mä keskityn niihin juttuihin, mitkä tän nykysen kanssa on tulleet ongelmiksi, niin mä sivuutan täysin ne jutut, jotka tän kans on tullut kuin manulle illallinen. Ehkä mä vaan stressaan liikaa, pitkä odotus ei sovi mulle. Parhaassakin tapauksessa pentu kotiutuu reilun puolen vuoden kuluttua ja mä oon jo nyt ihan paniikissa. Nykysen kanssa ei kerenny tuleen tätä haaveilu/odotusvaiheen paniikkia, kun ekalle kasvattajalle soittamisen ja pennun saamisen välillä oli alle kuukausi.

Mutta autuaita on ne, jotka asuvat pennun tullessa yksin/pystyy vaikuttamaan asioihin enemmän. Ehkä enemmän kuin mitään muuta mä pelkään sitä, etten saa isälle ja äidille vakuutettua, kuinka tärkee on hihnakoulutus. Ne kumminkin lyö koiralle ekana fleksin kaulaan ja sanoo että näin se toimi Rollenkin kanssa. Mun pitää käydä viimestään pentujen syntymän aikaan hautaamassa kaikki muut paitsi se yks fleksi, mitä noi Rollella käyttää, jonnekin maan alle. (Oikeesti, meillä on varmaan joku kymmenen fleksiä, vaikka mä kampanjoin niitä vastaan. Senkin fleksin tekijät, mitäs teette niin söpön värisiä ).

MeeToolle pitikin vielä sanoa, ei se koira lakkaa olemasta sylihauva, vaikka se mitoista vähän yli kasvaisikin. Tuo on oiva esimerkki, kuiteniin kohtuullisen kookas, tunkee silti syliin ja mä.monesti kantelenkin tota ympäri maita ja mantuja.

^^ Mie jo suunnittelen toista nahkaa sen miun pennun kaveriksi, vaikka se ei ole itsekään vielä kotiutunut. Kyllä sillä koiralla vaan pitää olla kaveri, ei muuten tuu mitään. :P Laitat raa'at faktat pöytään niin ei siinä miehellä ole paljoa sanottavaa! (Tai ainakin siulla on pari vuotta aikaa pehmitellä häntä ajatukselle. )

^ Sama homma, vaikka sitä omaa pentua ei ole vielä edes syntynyt. Ja mä olen jo aloittanut miehen pehmittämisenkin. Tai oikeastaan vain ilmoitin, että olen luvannut meidän tyttärelle oman koiran, kun tämä täyttää 10 vuotta. Tällä pennun hankintavauhdilla otetaan kaksi pentua samasta pentueesta, kun ei tämä homma tunnu oikein edistyvän.

Jos oikein rehellinen olen, niin kyllä meille se koira ensi vuonna tulee. Eli toisen koiran hankinta on ajankohtaista 6 - 7 vuoden kuluttua, jos mitään ihmeellistä ei satu.

Tää palsta taitaa olla mulle just se oikea.. Minä oon haaveillu koirasta siitä asti kun meidän labradorinnoutaja piti lopettaa 7 vuotta sitten, ja vieläkään sitä koiraa ei ole!
Nyt on haaveissa ja suunnitelmissa ensi keväänä ottaa leonbergi, painosanalla haaveissa, koska matkassa on vielä niin monia mutkia, kuten kasvattaja (en tiedä milloin niihin pitäisi ottaa yhteyttä) rahatilanne ja sen myötä myös asuminen.. Mutta sen pennun mitä keväällä tahdon..

^Ilman muuta nyt vaan kipin kapin etsimään kasvattajia ja käymään tutustumiskäynneillä

Joo, ehdottomasti kannattaa jo nyt ottaa yhteyttä kasvattajiin, jos keväällä meinaa koiran saada. Ja rotujärjestöön kannattaa liittyä, jotta saa ensi käden tietoa rodusta - jollet siis jo ole liittynyt.

Mistä tietää, et pentukuume alkaa olla aika kova? No siitä, että näkee unia, joissa selailee KoiraNettiä ja käy kattomassa pentuja. Ei vissiin kannattais tutkailla kasvattajien kotisivuja ja KoiraNettiä just ennen nukkumaanmenoa...

^ Mullakin on ollu koira-aiheisia unia viimeaikoina... Sit sunnuntaina oli vahingos herätyskello päällä 6:45 ja sit en saanu sen jälkeen enää unta kun erehdyin miettiin koirajuttuja heti aamusta. :D

Saako muut haaveilijat iloa siitä, että markettien tai eläinkauppojen koiratarvike-/herkku-/safkaosastoa tutkiskelee ja hipelöi, välttämättä ostamatta mitään? Mä kävin ihan vaa marketissa ruokaostoksilla ja katoin koirien herkkuhyllyn ja pakastekaapin uudet tuttavuudet tsekkasin (samalla vähän kauhistellen hintoja), mut siit tuli jotenkin hyvä mieli kun sai vähän hypistellä ja miettiä että "Joo-o, totakin voisin joskus sit koiralle ostaa...Tota en ainakaan osta..."

Jepjep, kai se pitäis itekkin olla lisää yhteydessä kasvattajiin, jos sen pennun ens vuonna halutaan.

^ Mie oon ainakin saanut hirveästi iloa juuri tuosta markettien tarjonnan tsekkailusta. Viimeksi tunti sitten kävin katsomassa ruokaostoksien yhteydessä vähän tekemässä hintavertailua. :D

mannaa, sie olet sentään suunnitellut aika maltillisen koirienottamisvälin. Mie olen miettinyt, että jos tuleva koira mitenkään sen sallii, ottaisin toisen koiran ensimmäisen ollessa ehkä 3-vuotias. Ei kyllä haittaisi vaikka jo aiemmin voisin sen ottaa.

Strikku kyllä mä vielä kovasti yritän pitää Uunoa sylissä, mutta ei se vaan onnistu kun herralta jää joku osa aina roikkumaan sylin ulkopuolelle eikä hän sit tykkää Me ollaan siirrytty makoilemaan kainalokkain lattioille ja sohvalle sylittelyn sijaan.

Mustakin on ihana hipelöidä kaikkia koirantarvikkeita, mustin&mirrin pentulauantait on ihan parhaita kun silloin voi hyvin olla tunnin liikkeessä hipelöimässä kaikkea mutta ostamatta mitään "Mä tulin tänne vaan pentua sosiaalistamaan..!"

Siis mullahan jo kävi mielessä että jos oisin tiennyt kuinka "helppo" Uuno on ni kaks pentua ois mennyt tässä samassa ihan hyvin. Ei se järki siis kyllä tätä päätä paljoa pakota.
Voispa sen tulevan pennun varata jo. Tai tietäis ees rodun varmaksi niin vois bongailla kasvattajaa. Nyt bongailen välillä silloin tällöin milloin minkäkin suosikkirodun kasvattajia.. Tahtoisin itse dalmiksen, mutta turhan iso vielä ainakin tämän hetkistä tilannetta ajatellessa... Lapset haluisivat jonkun pikkuisen ja hassun näköisen. Mies taas ei vielä tiedä haluavansa toisen koiran Onneksi pari vuotta kuluu nopeasti kun kasvattaa Uunoa herrasmieheksi ja opettelee itse paremmaksi koirankouluttajaksi.

Nyt ois sitten leokasvattajille laiteltu s-postia ja kyselty pentuesuunnitelmista! On vain niin kovin hankalaa näin kokemattomana kysellä mitään, kun kaikki pitää alusta asti neuvoa.. Milloin pitää kysyä pentueista, miten asia etenee, milloin käydä vierailulla, milloin varata pentua ymsymsyms, tässähän ihan ressi iskee!!