Koirat.com

MeeToo kirjoitti:

Siis mullahan jo kävi mielessä että jos oisin tiennyt kuinka "helppo" Uuno on ni kaks pentua ois mennyt tässä samassa ihan hyvin. Ei se järki siis kyllä tätä päätä paljoa pakota.
Voispa sen tulevan pennun varata jo.

Silloin ku Joppe oli jotain puolivuosikas niin mullakin olis ollu hirvee hinku saada hetinyt uusi pentu, koska tää koira tuntui niin helpolta. Moni sanoi että kannattaa odottaa että tulee ikäeroa, enhän mä ois malttanu kuunnella. Nyt näin jälkiviisaana ajatellen onneksi pentua ei keväällä tullu ja nytkin aikaisintaan joskus maaliskuussa, jolloin Joppe on puolitoistavuotias ja risat. Se vaan siinä huumassa tuntuu että kyllä mä pystyn ihan kaikkeen mut enpä tiedä osinko saanu tosta tosi kivaa koiraa jos siin olis ollu vielä toinen pyörimässä mitä pitäis opettaa. Ja nyt meillä on pari pientä probleemaa, jotka mulla on hyvin aikaa ratkaista ennen kuin se penneli tosiaan tulee.

^ Eikö sinulle pitänyt tulla nyt vuoden vaihteessa jo pentu?

Voi ei.. Mulla on nyt kamala odotus päällä. Yhdelle nartulle pitäisi syntyä tällä viikolla pentuja ja jos siellä on tarpeeksi hyviä tyttöjä niin meille ehkä tulisi sieltä yksi kappale! Puuh, wää, apua

^ Joo siis se oli haaveilutasolla mutta konkreettisesti ajatellen kuitenkin olin keväässä (ja ei tosiaan menny onneks pläänien mukaan, mun on hyvä oppia kärsivällisyyttä). Nyt sit on nartulla juoksut alkanu ja sit alkaakin se kahta kamalampi odottelu. :3

dinski kirjoitti:


Saako muut haaveilijat iloa siitä, että markettien tai eläinkauppojen koiratarvike-/herkku-/safkaosastoa tutkiskelee ja hipelöi, välttämättä ostamatta mitään? Mä kävin ihan vaa marketissa ruokaostoksilla ja katoin koirien herkkuhyllyn ja pakastekaapin uudet tuttavuudet tsekkasin (samalla vähän kauhistellen hintoja), mut siit tuli jotenkin hyvä mieli kun sai vähän hypistellä ja miettiä että "Joo-o, totakin voisin joskus sit koiralle ostaa...Tota en ainakaan osta..."

Saan iloa. Oikeasti, saatan tuossa paikallisessa eläintarvikeliikkeessä hypistellä tunnin ja kierrellä niitä kolmea hyllyväliä siinä n. 20 neliömetrin kaupassa. Sillä kauppiaalla varmaan käy monesti mielessä, että mitä kettua tuo duunaa, kun tunnin hypistelee kaikkea ja loppujenlopuksi ostaa tyyliin yhen 50 snt:n luun. En mä sieltä kumminkaan tyhjin käsin kehtaa lähteä pois.

Sama juttu marketeissa. Tosin täkäläisissä marketeissa on marketeiksikin huono valikoima (okei, yksi hyllynväli mutta kun mä keskityn tarvikkeisiin, en ruokiin) niin tulee marketeissa vietettyä vähemmän aikaa. Mutta esim. Ideaparkin Minimani on mun markettivalikoiman taivas, siellä on ihan jumalattomasti kaikkea kivaa ja ei-niin-järkevää. Oikeesti, välillä tulee itellekin semmonen mitä ihmettä mä teen -fiilis, kun löydän itteni avaamasta ja sulkemasta jonkun häkin ovea varmaan sadannetta kertaa. Kerran on joku mummo tullut kysymäänkin multa, että "onko sulla jokin hätänä, kun olet jo vaikka kuinka monta kertaa avannut sen häkin ovea?".

Mutta oikeasti, mistä tietää olevansa pahassa pentukuumeessa? No siitä, että illalla kahentoista aikaan käy mielessä ajatus "pitäis kyllä mennä nukkumaan - ei, kyllä nä vielä kerkeen tsekkaan tän petenkoiratarvikkeen valikoiman...". Ja jostain kumman syystä mä aina bongaan itteni kattelemasta jotain pantoja...

Tyhjäksihän se narttu sitten jäi. Odotus jatkukoon...

^ No voihan! Samassa veneessä siis ollaan.. Toivottavasti on parempi onni ensi yrittämällä.

No ompa kurja tuuri teillä kahdella
Jääkö beussit useinkin tyhjäksi, vai onko tuo vain ikävää sattumaa?

^ Jeps. Ikävää sattumaa, kyllä nämä yleisesti tulevat tiineiksi helposti ja saavat suuria pentueita. Tuntuu muutenkin, että tänä vuonna on erityisen paljon jäänyt narttuja tyhjiksi rotuun katsomatta. Vähän sama kuin noissa mysteerisissä pentukuolemissa...

^^^ Nyt vasta ehdin lueskella ketjua tarkemmin. Tosi harmillista, ettei teilläkään mennyt asiat toivotunlaisesti. Toivottavasti seuraavalla kerralla onnistuu!

^^ Meidän tapauksessa ainakin oli nartun juoksu edennyt oletettua nopeammin ja astutus tapahtui hitusen myöhässä. Tai uros ei kuulemma ollut edes astunut kunnolla.

Mä löysin juuri itseni miettimästä semmoistakin rotua kuin mudi. Todella moneen touhuun niilläkin vaikuttaisi olevan edellytyksiä! Yleisesti ottaen paimenkoirat ei oo sytyttäneet, mutta siellä on kyllä noita yksittäisiä mielenkiintoisia poikkeuksia... Voi voi voi, lisää rotuja tuskasteltavaksi.

Nuo pentukuolemat on kyllä tosi outoja. Onkohan Evira löytänyt mitään mystistä yhteyttä näillä kuolleilla?

Toivottavasti teillä tärppää seuraavalla kerralla. Ettei tulisi toista pettymystä putkeen..

Itse olen syventynyt vähän enemmän muutamien rotujen pariin, ja voi pyhä pietari millaisia kasvattajia maailma sisältää.

Asiallinen kirjoitti:

Nuo pentukuolemat on kyllä tosi outoja. Onkohan Evira löytänyt mitään mystistä yhteyttä näillä kuolleilla?

Toivottavasti teillä tärppää seuraavalla kerralla. Ettei tulisi toista pettymystä putkeen..

Itse olen syventynyt vähän enemmän muutamien rotujen pariin, ja voi pyhä pietari millaisia kasvattajia maailma sisältää.

Saako kysyä tarkemmin et niinku millaisia kasvattajia ? * olen utelias*

Kiitos tsempeistä, Asiallinen Eiköhän meille ennemmin tai myöhemmin pennut jostakin siunaannu.

Pitikö teille muuten tulla joku palveluskoira-rotuinen myös? Miten projekti etenee?

Tää haaveilu vaan tästä yltyy, mutta pelottaa kyllä aivan jumalattomasti että syntyykö ne edes.. Onneksi en voi itse vaikuttaa muuta kuin kärvistelemällä kotona pentujen syntymiseen asti.

Ups, saatoin tuossa lähettää pari päivää sitten muutamalla rinkelikasvattajalle hyyyvin alustavaa kyselyä...

Kaveri, joka välillä hoiti Miloa pentuna [asuin silloin vielä kahdestaan Milon kanssa, Milo oli about 11 kuukautta kun muutettiin miehen kanssa saman katon alle] sanoi mun pentuhaaveiluihin, että "mieti nyt, Milokin oli niin hirvee!". No, se oikeesti oli ihan kamala, mutta on se jo monta vuotta ollut oikein kiltti ja fiksu. Todennäköisesti se pentuaika tuntui niin raskaalta senkin takia, että asuin tosiaan yksin ja sain masennusdignoosin muutama kuukausi Milon tulon jälkeen, mutta nythän tilanne on ihan eri kun meitä tosiaankin on kaksi huolehtimassa ja jakamassa vastuun ja mä olen parantunut jo muutama vuosi sitten.

Iik. Jospa ensi vuoden puolella pääsisi joihinkin kasvattajiin tutustumaan.

Pitihän meille, mutta tehtiin (tai pikemminkin minä tein) päätös ettei meille tule työkoiraa, ellei mies ole 100% mukana treenaamisessa; valmis käymään kentällä useasti viikossa, jne. Eihän se siihen ollut varautunut, luuli että työkoiran kouluttamisprosessi olisi paljon helpompi, ei tiennyt miten paljon tuloksia se vaatii tietyistä kokeista että koira saa työlisenssin. Tietenkin munkin piti olla koulutuksessa mukana, mutta miehen työkaveriksihan sen piti tulla, joten kokeiden suoritukset olisi olleet hänellä. Ja mies on myös aikavarmasti lähdössä rauhanturvaajaksi ja työn kuvakin muuttuu.. Eli vartioivan jne., mallisen työkoiran aika ei olisi muutenkaan nyt, eikä välttämättä ikinä.

Mutta onneksi se ei tarkoita sitä, ettei me voitaisi toisenlaiseen käyttöön tarkoitettua harraste/työkoiraa hankkia..

Mutta tällähetkellä meillä on kaikki suunnitelmat jäissä. Alkukantaiset rodut kiinnostavat minua eniten, ja meillähän tämä koirapolitiikka menee niin, että minä kerron rotuvaihtoehdot joista mies kertoo mielipiteensä.

En tiedä mihin tämä kuuluisi, kun ei koske pennunodotusta mutta menköön tänne. Tuttavan tuttava joutuu luopumaan setteristään, koska pelästyi sesongin alussa laukausta ja on siitä asti ollut paukkuarka. Koira on niin ihana luonteeltaan, hyvin koulutettu ja periaatteessa täydellinen paketti. Avo sano että ei tule kuuloonkaan, mutta kyllä sekin miettii että mitä jos sille ei läydykkään uutta kotia...
Ärsyttää, koska periaatteessa ei ole estettä sen ottamiselle, mutta mitä me oikeasti tehtäisiin sen kanssa? Jos paukkuarkuus on sitä luokkaa että ei saa totutettua uudelleen aseen ääneen, ei sen kanssa pysty metsällä käymään. Ja kyllä sen seuraavan koiran pitäisi olla hyvin toimiva noutaja. Vitsi kun järki ja tunteet riitelee, sydän sanoo että siinä se menisi noiden muiden kanssa, ja että voimmehan me silti hankkia sen noutajan mettäkoiraksi parin- kolmen vuoden kuluttua niin kuin suunitelma on nyt. Järki taas perää sitä että se olisi "turha" koska ei pysty työskentelemään metsällä.

Niin ja kaverille on syntymässä näillä minuuteilla yyberihanalupaavaa maailmanvoittajapentue, ja mua niin ottaa päähän kun en voi edes ajatella itselleni pentua sieltä. Ärrr.

Tähän on tultu koirakuumeessa. Kolme pentuetta ollaan nyt odotettu meille omaa koiraa ja ihan kärkisijoilla ollaan oltu jonossa - jollei jopa ihan ensimmäisenä. Mutta kun ei, niin ei. Kauhean vaikea on alkaa koota itseä taas seuraavaan pentueen odotukseen, kun kasvattaja ei paljastanut, millaisia yhdistelmiä hän on yrittämässä. Mun hermot eivät kestä tätä raastavaa aikaa. Ihan hölmöyksiä tulee mieleen, kuten pitäisikö pentua alkaa etsiä jostain muualta tai jopa vaihtaa rotua. Kävin sitten aikani kuluksi (ja aikaahan ei oikeasti olisi tällaiseen) tsekkailemassa toisen ihanan rodun pentusuunnitelmia ja havaitsin, että siellä olisi juuri syntynyt aika unelmallisesta yhdistelmästä pentuja - eikä kasvattaja edes asuisi aivan kamalan kaukana. Ihan hilkulla oli, etten laittanut tuolle kasvattajalle viestiä. Sitten jostain hiipi järjen ääni, joka sanoi, että kyllä neljännen pennutuksen täytyy onnistua. Eihän voi olla niin huono tuuri, että sekin epäonnistuu. Sitten vuorostaan pieni pirullinen mies kuiski olkapäältä korvaan, että entäpä, jos seuraava yhdistelmä ei minua miellytäkään. Harmittaako sitten, etten ottanut yhteyttä tähän jo pentuja saaneeseen kasvattajaan? Voihan -kele sentään! Ihan varmasti se sitten harmittaa. Yritän kuitenkin pitää mielessä, että valitsemani kasvattajan valitsin juuri sillä perusteella, että hänellä on huiput pentueet. Mutta entä, jos tuntuu siltä, että kaikki kolme upeaa yhdistlmää, jotka jäivät toteutumatta, ovat ihan lyömättömiä eikä kasvattaja taatusti pysty kaivaman mistään takataskustaan jotain vielä upeampaa yhdistelmää? Auttakaa, ihmiset, epätoivoista!

^Saatan arvata kenen kanssa olet ollut jutuissa ;)

Mutta kyllä tuo odottaminen ON raskasta. Meillä aikataulu nopeutui vähän, koska a) yhdistelmä mutullani tuntuu hyvältä ja b) tulen kasvattajan kanssa niin hyvin juttuun. Eihän tässä tietysti kasvattajaa olla ostamassa, vaan pentua, mutta vaikuttaa se silti :)

Mutta minä ottaisin yhteyttä tähän toiseen kasvattajaan. Tsekkaat miltä se tuntuu. Kyllä mä sen kortin katsoisin, enkä pitäisi sinnikkäästi kiinni vain yhdestä, jolla on huippuja pentueita (vaikka onkin mukava tyyppi, jos arvaan oikein).

Olisinpa jo edes tuossa raastavassa odotusvaiheessa. Oon niin kade kaikille onnellisille odottajille .
Meinaan välillä ihan pakahtua haaveisiini, vaikka relistinen minäni pystyykin palauttamaan ajatukseni haavemaailmasta säännöllisesti alas maan kamaralle. Nyt on ensin muita juttuja hoidettavana, keskitytään tähän hetkeen ja nautitaan ja opitaan näistä kahdesta huippuhienosta koirasta kaikki mahdollinen.
Pennun aika tulee sitten myöhemmin sitten kun aika on sille täydellisen oikea.