Koirat.com

Heipsis vaan :)

Alkaa pian olla aika toiselle koiralle, ikäero ois kohdillaan jne.. Ottaisin varmaan samalta kasvattajalta sijoitusnartun nykyisen uroksen kaveriksi. Jännittää/pelottaa vaan ihan yhtä paljon ellei enemmänkin toisen koiran hankkiminen. Tuleeko niistä sitten ihan kauhea rasavillikaksikko? :D

Miten onnistuu kahden kanssa kulkeminen, kyläily, lenkkeily, harrastaminen jne? Kuluja tietysti tulee hieman lisää, mutta eipä nuo pienet paljoa syö, ja kun pitää hätävararahastoa niin eläinlääkäritkin hoituu. Näyttely- ja treenimaksuja sitten tulee varmaan lisää kun pitää viedä molemmat.. Kumpaakin ois siis tarkoitus käyttää jalostukseen, joten juoksuajan pitää toinen viedä hoitoon. Se tuleekin olemaan pikku probleemi myös, tai ainakin aiheuttaa ylimääräistä vaivaa, meillä ei ole mahdollisuutta omassa kodissa pitää niitä eri huoneissa tms.

Mites siis teillä on mennyt, miten rohkeasti uskalsitte ottaa toisen koiran?

No tottakai se jännitti! Voin kertoa oman tarinani :)

Useampi kuukausi mietittiin ja vatvottiin, kunnes sitten vaan ostettiin toinen, reilu 1-vuotias uros, nartun kaveriksi. (Ollaan siis otettu kumpikin koira aikuisena). Ja vielä kun tämä uros osoittautui aikamoiseksi pakkaukseksi: heti tullessaan karkasi pihassa (veti pään pannan läpi), lorotti pokkana keittiön lattialle kaksi kertaa, veti hihnassa kuin höyryveturi ihan maha maata viistäen, välillä hillitön hyppiminen ja näykkiminen ihmisiä vasten (kutsuttaneen ilmeisesti myös pentuhepuliksi ), ja aika dominoivaksikin osoittautui heti ensimmäisinä päivinä. Eli "vähän" tuli mietittyä että mihinkähän soppaan sitä onkaan itsensä ja elämänsä laittanut

No, annoin itselleni aikarajan, että jollei reilun puolen vuoden sisällä ole mikään muuttunut paremmaksi, pitää tehdä uusia ratkaisuja. Ja ongelmia alettiin ratkomaan heti: puolikuristava panta, pissaaminen loppui siihen toiseen kertaan kun pääsin torumaan itse teosta, johtajuuden ottaminen ja pitäminen samalla itse oppien (<-tämä projekti jatkuu edelleen), leikkausajan tilaaminen, kuonopanta jne jne..

Ja pikkuhiljaa tuloksia alkoi näkyä, jodenkin asioiden kohdalla nopeastikin, kun taas toisia hiotaan ja opetellaan edelleen. Nyt reilun puolen vuoden jälkeen meillä on toisaalta hyvinkin hieno, kiltti ja hauska, toisaalta taas melko haastava ja pentumainen, leikattu uroskoira. Mutta hankinta ei todellakaan kaduta, ja mistään hinnasta en koirasta enää luopuisi. Selkeästi voiton puolella ollaan.

Tärkeimmän oivalluksen koirien kanssa tein kevään mittaan: mun täytyy olla koirille todellinen johtaja, ei mitään makupala-koulutusjuttuja, vaan johtaja koko olemukseltani. Tämän oivalluksen johdosta remmiräyhääminen on lähes kokonaan loppunut (uroksen tultua kuvioihin se lisääntyi rajusti), ja muutenkaan mulla ei ole kurinpidossa koirien kanssa mitään ongelmia, vaikka uros onkin edelleen melko dominoiva ja vallanhaluinen. Eli yhden koiran kanssa pärjää ohitukset esim. makupaloilla, mutta kahden kanssa täytyykin keksiä jotain muuta. En siis opettele enää vaan kouluttamaan koiraa, vaan opettelen koirapsykologiaa kokonaisuudessaan. Ja se oppi jatkuukin varmaan koko elämän

No todellakin! Meidän ensimmäinen kuukausi kuin Nelli tuli mulle oli yhtä helvettiä. Ensin murtui Annilta varvas, heti seuraavana päivänä kun Nelli oli tullut. Se laitettiin siteeseen, jonka allaoleva iho tulehtui ->lääkäriin. Nelli toi meille täitä, jotka aiheuttivat Annille hirveän ihoreaktion ja se repi sen puolen kaulansa auki, missä ei ollut tassusidettä. Taas lääkäriin ja tässä vaiheessa ei vielä tajuttu, että se johtuu täistä (tehtiin vaan antibiootin vaihto). Kun oireet vaan paheni ja koiran olo oli tosi tuskainen, aloin käydä koiran turkkia läpi jakaus jakaukselta ja sitten löysin ne. Tästä seurasi molemmille koirille häätökuuri (Frontline) niskaan ja koko asunnon järjetön siivous lattiasta kattoon ja kaikkien tekstiilien pesu. Kun tästä selvittiin, niin Annin jalka kuvattiin ja murtunut varvas, ei ollut luutunut, eli olin viisi viikkoa hoitanut sitä kuin silmäterääni ja se oli samassa kunnossa kuin alussa. Se ei kuitenkaan onnu jalkaa, joten se saa pitää varpaansa toistaiseksi, ellei se ala ontua sitä, sitten se varvas amputoidaan.

Kun Anni alkoi parantua, Nelli alkoi valuttaa pissaa alleen nukkuessan, joka "onneksi" osoittautui virtsatientulehdukseksi. Koira kuitenkin tutkittiin mahdollisten rakenteellisten munuais. ja virtsatievikojen varalta. Nyt koira on ollut oireeton, huomenna on kontrolli ja musta vähän tuntuu että koiran peräpää taas vähän valskaa, eli olisiko siellä taas tulehdusta...

Nämä sairastelut ovat välillä uuvuttaneet mut niin pahasti, että olen hädin tuskin jaksanut käydä töissä ja välillä olen todella katunut toisen koiran ottamista, kun edellisellä on ollut koko elämänsä erilaisia vikoja, jonka vuoksi eläinlääkärissä käynti on meille enemmän kuin tuttua. Jotta asia ei olisi jäänyt vaan fyysisiin oireiisin, vanhemmasta koiranini on tullut pennun talon jälkeen tosi mustasukkaiseksi tjsp. Se kiukuttelee ja ei tottele käskyjä, sekä karkailee. Olen nyt yrittänyt antaa nyt Annille enemmän omaa aikaa ja puuttua jämäkästi käytöksen, joka ei ole hyväs
ksyttävää.

Mutta kyllä kärsivällisyttä on koeteltu ja omat tarpeet on pitänyt laittaa usen eläinten hyvinnoinn vuoksi syrjään. Itsellenikin oli ensimmäisen tultua yllättävä huomio, että yksin koirasta vastuussa olevana, minun pitää aina tulla kotiin suoraan töistä ja yleensä illat menenvät koiraharrastusten tai koirien kautta tutustuneiden ihmsiten parissa. Mutta kyllä välillä aamulla olisi kiva nukkua hyvällä omallatunnolla pitkään tai koisia koko päivä, jos on univelkaa kertynyt. Mutta nykyisin tämä on mulle elämäntapa ja enää en edes harkitse kummankaan antamista poiis.

Kyllähän se Projekti on, se toinen koira :) Meille vanhempi koira tuli nelivuotiaana ja selkänsä takia alkaa olla nyt jo eläkeläinen. Halusin itselleni toisen koiran, sellaisen jonka kanssa voisin taas harrastaa jotain. No rotuvalintaa ei uudelleen tarvinnut tehdä, risuparta miellytti edelleen. Mitä sitä hyvää vaihtamaan ;) Pentukin löytyi todella nopeasti, hyvältä kasvattajalta. Paljon suunniteltiin jo etukäteen käytännön asioita, laskettiin budjettia ja tehtiin kodista pentuturvallista. Vähän jännitti miten narttu pikkuviikarin ottaa kotiinsa, kun on vähän sellainen yksinäinen susi ollut aina. Myös rotu- ja sukupuolivalinnan myötä tullut haaste pisti vähän mietityttämään.

No koirien välisissä suhteissa ei ollut moittimista, pari ekaa päivää narttu muristeli ja opetti sääntöjä, mutta sen jälkeen ei ole tarvinnut niiden keskenäisiin asioihin paljon puuttua. Täytyy myöntää, että ne asiat jotka yllättivät, ei olisi ikimaailmassa tullut mieleen ennen pennun hankintaa. Vaikka maalaisjärjellä nämäkin kai olisi voinut ennakoida.

Ensinnäkin ajankäytön hallinta on opeteltava täydellisesti uudelleen. Pentu vaatisi oikeasti lähes kaiken huomion, jotta sen kaikki ikävaiheet olisi helppo käyttää koulutuksessa hyödyksi ja palkata sitä oikeista tarjotuista asioista. Kuitenkin se vanhempi koira kaipaa ihan yhtälailla tekemistä, hellyyttä ja aikaa, koska se jokatapauksessa joutuu luopumaan ainakin puolesta siitä mihin se on tottunut. Omat yöunet jäävät penskan takia vähiin ja hermojen hallintaa on hyvä harjoitella jo ennenkuin vauva kotiutuu. Lenkit on alkuvaiheessa melkeinpä tehtävä erikseen, jotta pennun remmikäyttäytyminen saadaan edes lähelle toivottua tasoa. Ettei sitä sitten tarvi isompana lähteä korjailemaan. Muutenkin koulutustuokiot on hyvä suunnitella niin, ettei molemmat koirat ole tilanteessa mukana. Vain yhteen koiraan keskittyminen tuottaa huomattavasti parempaa tulosta. Yksinolo kannattaa opettaa niin, että koirat osaavat olla sekä keskenään, että myöskin pentu osaa olla aivan yksin (nimim. jälkeenpäin opetettuna lähes mahdoton projekti)

Rahallisia yllätyksiä tulee aina. Meillä junnu ehti alta puolen vuoden ikään mennessä murtaa kaksi varvasta, lisäksi kahdeksanviikkoisena käytiin jo päivystyksessä näyttämässä ampparinpistoa (huulessa) ja maitohampaita irroiteltiin eläinlääkärin toimesta kun ei ne lähteny kulumallakaan. Narttu hankki tuohon pennun murtumien aikaan itselleen sekä hotspot-ongelmia, että myöhemmin spondyloosin. Joten rahanmenoa ei voi estää ;)

Ja se, mitä jo mietitkin: hoitopaikan löytäminen on haaste. Varsinkin silloin kun pentu on vielä nuori ja hankala :D Mutta mihinkäs sitä nyt kotoaan haluaisi lähteä. Tuskin mihinkään :)

Kaiken tämän vastapuolena saa kuitenkin paljon enemmän: kaksin verroin iloisia hännänheilutuksia, pyyteetöntä rakkautta ja vilpitöntä uskollisuutta. Aamulla kahdet 'herää jo!' lipaisut ja tuplasti seuraa sekä lenkille, että sohvalle leffailtana. Lisäksi koirat viihdyttävät toinen toistaan ja meillä ainakin vanhus nuortui muutamalla vuodella pennun muutettua taloon. Toisaalta taas mummukka opettaa junnulle pääasioita maailman menosta. Välillä olen ehkä miettinyt että helpompi olis ollu yhden koiran kanssa.. Silti en päivääkään vaihtaisi pois, enkä todellakaan voi sanoa katuneeni pennun hankintaa.

On siinä molempaa, hyvää ja huonoa. Hyvää kuitenkin tuplasti enemmän :)

Kiva lukea teidän kokemuksia, kun itselläni on toisen koiran hankinta päällä.

Semmoinen vielä mietityttää, että miten hoidatte vanhan (tai uuden tulokkaan) treenit sun muut, eihän sitä toista voi enää työpäivän päätteeksi yksin kotiin jättää? Yksinasuville siis tämä kysymys.

Entä eikö toinen protestoi jos joutuu esimerkiksi makkariin toisen koiran treenaustuokion ajaksi

Entäs kauan meni vanhemman koiran tajuamiseen, että pentu syö useammin kuin itse eikä kannata tulla kärkkymään pennun ruokakupille?

Jemima kirjoitti:


Semmoinen vielä mietityttää, että miten hoidatte vanhan (tai uuden tulokkaan) treenit sun muut, eihän sitä toista voi enää työpäivän päätteeksi yksin kotiin jättää? Yksinasuville siis tämä kysymys.

Sivusta aihetta seuranneena pientä kommenttia.. Tähän ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, sillä kaikki riippuu koirasta ja siitä millainen tyyli sopii itselle.

Kotona pennun kouluttamisessa on pari vaihtoehtoa. Joillekin sopii se että pentua hyysätään ja oma vuoro tulee sitten myöhemmin. Pakkohan koiran on oppia ettei se oma nenä ole aina tärkein vaan toisellekin pitää antaa tilaa. Ehkä vanhemmankin koiran voi ottaa mukaan koulutukseen? Kun pentu osaa suunnilleen istua, ehkä toisen voi pyytää pari kertaa tekemään samaan aikaan jotain muuta?

Toisena vaihtoehtona on sitten tuo toisen koiran vienti toiseen huoneeseen kun pentua koulutetaan. Koiria on niin erilaisia, joillekin tämä sopii oikein hyvin ja toiset tulevat aivan hulluksi jos joutuvat eroon perheestä.

Jos lähdetään kodin ulkopuolelle treenaamaan, silloin joko molemmat koirat mukana (toinen autossa ja toinen treeneissä) tai sitten toinen jää kotiin. Tämäkin mielestäni riippuu siitä millaiset koirat sattuu omistamaan. Jotkut koirat ovat niin tottuneita autoiluun että se ei erityistä stressiä tuota niille. Mutta jos koira hulluna hyppii ja tuhoaa auton sisuksia, ehkä paremmin sopii kotiin jättäminen. Se ei kuitenkaan ole jokapäiväistä eikä kestoltaan älyttömän pitkä aika.

Ja tuosta ruoka-asiasta vielä. Eiköhän kaikkien koirien, niin isojen kuin pientenkin, pidä oppia että toisen ruokailu eivät kuulu itselle. Jos kumpikin saisikin ruuan samaan aikaan, ei silloinkaan mennä toisen kupille (paitsi ehkä lopuksi kun tehdään "vaihtarit"). Ei sinne mennä silloinkaan jos vauva syö ja itse ei saa mitään. Pennun ruokailustahan voitaisiin vaikka tehdä pieni hemmotteluhetki vanhemmalle koiralle jolloin se saa jakamattoman huomion ilman pennun sähläystä vieressä.

Oma mielipiteeni tähän on että niin uuden kuin vanhankin koiran pitää oppia että vaikka ollaan samaa laumaa, jokaiselle pitää suoda sitä omaa aikaa omistajan kanssa. Jos yhden kanssa ollaan hetken, toinen ei saa tulla siihen häsläämään ja tunkemaan väkisin väliin. Oma vuoro tulee varmasti.

Kiitti kommenteista, vielä lisää kaipaisin :)

Oon ite aatellut, että riittävän lämpimällä kelillä vois mennä treenipaikalle etukäteen ja touhuta ensin pennun kanssa, ja sitten laittaa se häkkiin nukkumaan/katselemaan. Tai autoon. Talvella tää ei kyllä onnistu, jos on niinkin kylmä kuin tänä talvena oli.

Miten olette voineet pitää uutta kaksikkoa vapaana? Täytyykö aina olla toinen kiinni, että hädässä saa sitten sen toisen äkkiä luokse? :P.. Pohtii hän :D

Perhana kun on flunssa iskenyt, ja sitä ennen olin matkalla ja koira hoidossa. Ei ole siis meidän hauva päässyt vapaana juoksentelemaan hetkeen. Tosin käärmeet ovat jo liikkeellä, ja kiinnipitoaikakin, eli metsässä sais olla kovin varuillaan..

Tosta treenaamisesta. Alkuun se onkin hankalaa.. Oikeastaan ainut vaihtoehto on laittaa toinen koira toiseen huoneeseen tai häkkiin jos sellaisen omistaa. Siis jos sisällä treenaa. Kentälle taas jos lähdetään niin toinen koira autoon ja sit puolessa välissä vaihto. Mä oon tehnyt niin, että opettanut paikka-käskyn vahvaksi ja toinen koira on aina sen käskyn alla. Teetän toisella liikkeen tai pari ja sit käsken senkin maahan ja paikka. Ja vapautan toisen. Tämä vaatii tosin erittäin järjestelmällistä opettamista, jotta paikka-käskyn saanut koira ohittaa kaikki toiselle koiralle annetut käskyt ja odottaa vain ja ainoastaan sitä itseensä kohdistuvaa 'vapaa' käskyä.

Meillä pidän noita vapaana vain yhdessä. On aivan mahdotonta pitää toinen kiinni, kun toinen vouhottaa menemään irtona (tai ei se mahdotonta ole, mutta äärimmäisen ärsyttävää). Luoksetulo vaan vahvaksi molemmille niin kyllä ne kiinni saa tarvittaessa.

No hankalaa se "kotitehtävien" harjoittelu kotona on, kun on kaksi koiraa. Meillä jäi agilitykurssi talvella osittain tämän vuoksi kesken. Oli työkiireitä ja lisäksi harjoittelu kotona niin vaikeaa. Toiseen huoneeseen en halunnut (enkä halua vieläkään, jostain syystä) toista sulkea. Ja omallla pihalla ei voinut harjoitella, ei ollut tilaa kun oli metriset kinokset joka paikassa. Mutta en koe menettäneeni mitään, kun aika maltillisesti mihinkään treeneihin osallistun, tuntuu että päivättäinen yhdessäolo koirien ja perheen kanssa on tärkeämpää.

Ruokailu meillä hoitui kauan siten, että annan kummallekin koiralle annoksensa eri huoneisiin, ja vahdin ovella istumalla lattialla koko oven leveydeltä, etteivät mene toistensa kipoille (tai paremminkin sanottuna ettei Benny mene Murun kipolle). Vasta viime viikkoina olen jättänyt vahtimatta, ja hyvin sujuu. Puolisen vuotta kumminkin meni, kun otin vielä varman päälle.

Kaksikon vapaana pitäminen sujuu yleisesti ottaen hyvin. Muru oli jo valmiiksi tottelevainen, ja siinä sivussa ikään kuin opetti Bennyn tavoille. Benny saa edelleen herkästi Murulta "tukkapöllyä" jos jää laumasta (=meistä) jälkeen tai lähtee omille teilleen. Luulenpa että ainoana koirana ollessaan Bennyä ei voisi vapaana pitää melko vahvan metsästysvietin vuoksi, mutta paimentavan Murun avulla se on nyt mahdollista. Kiinniottoon menee tietysti enemmän aikaa kun on kaksi. Luoksetulonameja mulla on aina mukana, jos ei muuta niin henkisenä tukena :-)

En muista erityisemmin varsinaisesti "jännittäneeni" toisen koiran ottoa. Minulle oli alunperinkin selvyys, että myös toinen tulee, samoin kun minulle on selvyys, että myös kolmas tulee, kunhan aika on sille sopiva (eli ei vielä).

Pennun opetin alussa kulkemaan yksin hihnalenkkejä, ja lyhyitä kävelyjä tehtiin toki päivittäin myös molempien koirien kanssa. Pentu kun myös mallintaa paljon vanhemmalta. Kyläilyssä ei ole sen kummemmin ollut ongelmia kahden kanssa sen enempää kuin yhdenkään. Toki pikkupentuaikana kyläily on aina rajoittunutta kun pentu ei ole vielä sisäsiisti, mutta siinäkään ei sinällään koirien määrällä ole väliä. Meillä koirat on opetettu olemaan sisällä aloillaan, joten ei ne vieraissakaan taloa laita pyörremyrskyksi. Harrastamisessa itseasiassa itse olen kokenut käteväksi kaksi koiraa yhden sijasta. Minulla on lähes aina molemmat reeneissä mukana, ja reenaan molemmat vuoronperään. Esimerkiksi tunnin reenivuoron aikana saan vaihdettua koiria pari kertaa, jolloin ne pääsevät välillä tauolle ja reenituokiot säilyy pakosti lyhyinä. Yhden kanssa tulee herkästi vaan tehtyä liian pitkään kerrallaan. Lisäksi odottavaa nostattaa se tieto, että reenaan toisen kanssa ja motivaatio tekemiseen on parempi. Kotireeneissä minulle toinen odottaa koiraportin takana kun reenaan toisen. Koirat ovat tähän järjestelyyn tottuneet ja odottavat rauhassa vuoroaan. Minulla ei kuluja harrastamiseen ole tullut samassa suhteessa enemmän kahdesta, sillä kerhojen jäsenmaksut ei määräydy reenattavien koirien mukaan ja kun samoilla vuoroilla usein reenaan tosiaan molemmat. Autoliikkumiseenkaan ei ole mainittavasti vaikuttanut. Farkun boksissa kun nuo kulkevat, niin ei ole varsinaisesti väliä montako niitä siellä on. Ruokailu alussa toimi aikanaan niin, että joku seisoi ruokailun ajan vahtimassa hommaa ja kielsi toisen kupille yrittämisestä. Pikkuhiljaa tästä saattoi siirtyä pois ja eipä noita ole vuosiin tarvinnut katsella, eivätkä toisten kupeille edes yritä vaan nätisti vaihtavat kupit vasta sitten kun molemmat ovat syöneet. Pojat syövät meillä saman huoneen erilaidoilla. Silloin kun on hoitokoiria, niin ne syövät erihuoneessa (tietokonehuoneessa), jolloin pystymme vahtimaan, etteivät ne mene poikien kupeille. Luoksetulo on opetettu molemmille selväksi ja ehdottomaksi, joten irtipidon suhteen ei ole ollut ongelmia. Kun tuo toinen oli vielä nuorempi ja asuimme kaupungissa ja liikuimme paikoissa, missä saattoi hyvin yllättäen tulla vastaantulija, pidin vaan toista koiraa vuorollaan irti. Tällöin irtioleva käskytettiin liikkumaan rauhallisesti ja olemaan härppimättä kytkettynä olevaa. Yksi koira on nopeampi kytkeä kuin kaksi ja yksi koira kulkee lähempänä ja hillitymmin kuin kaksi.

Aloittajalle suosittelen miettimään ja selvittämään tarkoin mahdolliset hoitopaikat juoksujen ajaksi toiselle koiralle, kun urostakaan ei ole tarkoitus leikkauttaa ja koiria ei voida kotona erottaa.
ää niitä eri huoneissa tms.

Tämä saattaa mennä vähän ohi aiheen, mutta en löytänyt parempaakaan aihealuetta.

Eli minulla on 12-vuotias vanhaherra, jonka lähtölaskenta on alkanut. Tammikuussa löytyi levinnyt kasvain virtsarakosta. Oireena tiheentynyt pissaamistarve, sillä kasvaimen vuoksi pissalle ei ole normaalin verran tilaa virtsarakossa. Jos kestää kesän, niin pääsee syksyllä ikiuneen. Tämä rakastaa kesää :)

Olen päättänyt, että tulen vielä laittamaan uuden koiran. Mutta nyt on iskenyt paniikki, että joudun pitkäksi aikaa koirattomaksi, olo on valmiiksi tyhjä...olisko väärin vanhaaherraa kohtaan laittaa jo nyt hänen rinnalle pentu? Vanhus on hieman mustis ja rauhaa rakastava, mutta yllättävän hyvin hyväksyi siskoni uuden pennun, viettävät päivät yhdessä. Olisko se siis vanhan kiusaamista laittaa uusi pentu, vai odotanko että vanhus saa elää rauhallisen loppuelämän...

Voi kun tämä on hankalaa :(

^ Kyllähän uuden pennun etsimiseenkin menee aikaa, joten välttämättä uusi tulokas ei edes tulisi vanhan koiran kanssa samaan aikaan. Useissa roduissahan pentuja voi joutua odottamaan useamman kuukauden ja kannattaakin olla aikaisin liikkeellä, joten jos uusi koira tuntuu sinusta hyvältä ajatukselta niin voithan alkaa jo katsella syksyn pentueita ja ottaa yhteyttä kasvattajiin.

^^Kyllä mä ottaisin uuden pennun vasta kun vanhuksesta aika jättää. Kannattaa nauttia kaikista yhteisistä päivistä, joita vielä on jäljellä ja antaa vanhukselle paljon aikaa. Jos siinä olisi jaloissa vielä pentukin pyörimässä, niin voi olla, että vanhukselle ei jäisi tarpeeksi aikaa. Lisäksi riehakas pentu voi olla liikaa vanhalle ja sairaalle koiralle. Tottakai voit jo alkaa katselemaan uutta pentua, mutta omasta mielestäni vanhus ansaitsee rauhallisen loppuelämän.

Samoilla linjoilla Tutulin kanssa. Anna vanhalle koiralle rauhallinen loppuvanhuus ja vietä sen kanssa aikaa kun teillä sitä vielä on. Pentu vie kuitenkin aikaasi ja huomiotasi niin, että vanhus saattaa jäädä vähän "paitsioon", mikä ei ole minusta oikein sitä kohtaan. Ja harva vanhus jaksaa touhottavaa ja purevaa pentua, varsinkin jos sillä on jonkin verran kipuja ja vaivoja.

Ei jännittänyt.Perjantaina kotiutuu kolmas.Arki on meillä sujunut ainakin sen verran sutjakasti etten nää useammassa koirassa estettä kunhan niiden hoidosta on huolehdittu moitteettomasti ja koirat voivat hyvin.:)

Harkitsin toisen koiran ottoa todella pitkään ja hartaasti. Fiilikset vaihtelivat: välillä en missään nimessä halunnut ja välillä taas ehdottomasti.

Taivuin sitten jälkimäiselle kannalle, mutta edelleen kyllä mietin miten tällaisen vauhtikaksikon kanssa jaksaa. Yhtäkkiä sitä huomaakin odottamattomia vaikeuksia, kuten leikkiminen ja treenaaminen. Ekan kanssa oli niin helppo leikkiä ja harjoitella siinä leikin varjolla, mutta nyt on vanhempi koko ajan tulossa mukaan ja vahtimassa mitä teemme.

Toisaalta vanhempi myös pitää seuraa nuoremmalle ja opettaa esimerkillään miten käyttäydytään.

Eiköhän se tästä ajan kanssa selkiydy, nyt vasta harjoitellaan yhteiselämän pelisääntöjä. Mutta työn määrä tässä triplaantuu, se on aivan varma.

Täällä tekis hirveästi mieli toista koiraa. Minka on 7-v, rauhallinen kaveri joka tulee toimeen kaikkien kanssa mutta ärsyyntyy helposti jos toinen tulee liian iholle ja roikkuu perässä. Pienistä pennuista on yleensä tykännyt (kunhan ovat tosiaan pieniä, valkoisia ja pitkäkarvaisia) mutta isompia komentaa kyllä ärähtämällä kauemmas jos ei seura miellytä. Pari hyvää kaveria tällä on joista toinen oli pentu kun tutustuivat, muiden kanssa ei juuri leiki eikä kai oikein osaakkaan.

Olen luultavasti syksyllä lähdössä opiskelemaan ja muutto muualle omaan asuntoon olisi edessä. Tämän yhden kanssa vielä pärjäisi helpostikin, kun on tottunut moneen menoon hotelliyöpymisistä lähtien, viihtyy hyvin yksin eikä juuri hauku. Jos en sopivaa kämppää löydä voi Minka jäädä myös vanhempien luo omakotitaloon.

Mutta kun haluaisin sen mukaan ja haluaisin vielä toisenkin samanrotuisen (bolognesen siis). Mutta meneekö elämä opiskelijana kahden koiran kanssa liian vaikeaksi? Autoa tuskin on vara pitää joten mietityttää miten sujuu liikkuminen paikasta toiseen kahden pikkukoiran kanssa. Bussilla ei ole tämän kanssa matkustettu mutta boksissa ei varmaan ongelmaa olisi, koiralla painoa nelisen kiloa niin ei ole edes raskas kantaa. Vaan kun koiria on kaksi niin mihin sen toisen tunkee? Tai jos tulee äkillinen eläinlääkärireissu? Tai millä pääsee treeneihin? Niinpä, ei ole ihan yksinkertaista.

Sopiva aika uuden koiran ottamiseen voisi olla puolen vuoden - vuoden kuluttua, kun opiskelu- ja asumiskuviot alkaa olla selvillä. Silloin ikäeroa koirilla olisi n. 8 v, onko liikaa? Jaksaako vanha koira nuorempaa?

On myös mietityttänyt miten toimii käytännössä aikuisen koiran ja pennun tutustuttaminen toisiinsa. Puolueettomalla maaperällä, siis missä? Rokottamatonta pentua ei voi viedä ihan minne tahansa ja toisaalta paikan pitää olla sellainen, ettei kumpikaan pääse karkaamaan. Tämä on vaivannut jo pitkään :D

Tänään taas tuntui siltä, että yhden koiran kanssa olis ollu niin paljon helpompaa. Ei sillä että junnua pois vaihtaisin, mutta kaks koiraa on kuitenkin kaksin (ellei jopa kolmin) verroin työtä. Aikaa rajallisesti ja molemmilla rekuilla omat tarpeet.

Mutta ylläolevaan vastausta sen verran, että meillä on koirilla 7v ikäeroa ja hyvin toi mummo on pentua jaksanut. Vanhus oli meillä autossa mukana kun pentu haettiin ja sit vaan tuotiin ne molemmat sisälle. Sillä asenteella, että 'tää kakara on nyt meidän perhettä, sä joko tykkäät siitä tai sitten et. se jää silti.' Ja hyvin meni :)

Mieti kuitenkin vielä. Se on opiskelijan budjetille kova rasti kun on kaks niin 'riski-ikäistä' koiraa. Pieni pentu joka koheltaessaan saattaa saada vaikka mitä tapaturmaisia vaurioita, toisaalta taas vanhemmalla voi iän myötä tulla kaikennäköistä. Omiin kokemuksiin viitaten myös vuorokauden tuntimäärä on kahden kanssa aivan liian pieni, töiden ja koirien takia nukkumisesta joutuu monesti tinkimään, omaa aikaa ei juuri ole ja silti ei ehdi tarpeeksi. On kahdessa koirassa puolensakin, mutta puntaroi tarkkaan.

Mä en henkilökohtaisesti olisi yksinäni ottanut kahta koiraa, yksinkertaisesti mulla ei vaan ois ollut aikaa kahdelle yksinäni. (Toki nyt kun ne tossa on, niin jos jotain tapahtuisi ja ero tulisi niin molemmat koirat kyllä mulle jäis, sitten niille ois vaan tehtävä aikaa.) Nyt on vielä melko helppoa kun mulla on nuorimman kanssa treenit 2-3 kertaa viikossa ja näinä päivinä sitten avo pitää huolen vanhemman aktivoinnista ja liikunnasta eikä mun tartte siitä enää huolehtia.

Itelle kuitenkin on kova paikka vieläkin joka kerta kun lähden ipanan kanssa treeneihin ja tuo aikuinen jää kotiin. Sillä kun ei ole omia treenejä niin ei se ihan rehellisesti sanoen saa yhtä paljon kahden keskistä aikaa mun kanssa. Toki me touhuillaan ja leikitään, mutta eihän ne leikkihetket tietenkään tunti tolkulla kestä..

keimu: mikset järjestä muutaman kerran viikossa, niin että touhuat joku tunnin verran kahdestaan vanhemman koiran kanssa.