Koirat.com

Se pennun normalisoituminen tosiaan vaihtelee rodusta riippuen. Nykyinen labbikseni normalisoitui pentu-ajasta vasta 2-vuotiaana. Siihen asti se oli riekkuva kakara, jolla riitti virtaa vaikka mihin, hössötti kaikkea turhaa, ei kuunnellut muutakuin kovan käden kautta (eli siis kun se pakotettiin istumaan parin käskyn jälkeen, haettiin luokse kun ei muuten tullut yms). Kaksi vuotiaana se muuttui, ihan kuin joku olis painanut siitä jotain nappia, että siitä tulee "normaali" koira. Siitä asti elämä on ollut suht helppoa sen kanssa. Siihen asti taas en olis edes voinu kuvitella hankkivani toista koiraa, oisin varmaan itse ollut sen jälkeen jossain hermolomalla.

Nyt tuo niin fiksu ja filmaattinen herra on 4v. ja parin vuoden miettimisen jälkeen suunnitelmissa olis se kaveri. Jännittää pirusti, asun yksin ja teen vuorotyötä, että miten aika riittää pentuun ja aikuiseen. Mutta toisaalta, mitäpä sitä odottelemaankaan, eipä sitä mitään saavuta elämässä jos ei edes yritä. Hirvitti mua ekankin koiran ottaminen ja tosiaan ekat 2v oli ihan kamalia, se sairasteli, tuhosi ja oli kuin demoni. Mutta mä kestin. Otin huumorilla kaikki isotkin tuhot, sairastelut meni jo jossain vaiheessa yli mun sietokyvyn, mutta ystävien tuen avulla selvisin niistäkin. Jos olisin liian tosikko, en olis koskaan pärjännyt nykyisen koiran kanssa. Mä luulen, että maalaisjärjellä pärjään kahden kanssa, aikaa se vie alussa, mutta mä elän muutenkin jo eläimet etusijalla-elämää.

Mua nyt askarruttaa. Mulla on siis tuo yksi vuoden ikäinen koiruus talossa, joka alkaa olla aika hyvin hanskassa. Arkielämä sujuu ja tarvittavat taidot on hanskassa suurinpiirtein. Murkkuilu on selvästi jo ohi, koiralla on korvat ulkonakin ja se on kaikin puolin mukava ja leppoisa kaveri.

Ja mä haluaisin hankkia toisen koiran, tuolle ensimmäiselle kaveriksi, kun se tykkää leikkiä ja juosta kavereiden kanssa, mutta sillä ei oikein ole sopivia koirakavereita, ja koirapuistokoiraksi siitä ei ole. Nyt on kesä, ja mulla olisi aikaa sopeutua uudenlaiseen arkeen hyvin... Olen harkinnut vakavasti ottavani jo aikuisen (tai nuoren, kuitenkin pikkupentuvaiheen ohittaneen) koiran. Tiedän toki, että tässä on riskinsä, voi saada ongelmakoiran jne, mutta uskon, että tutustumalla koiraan ennen kuin tekee päätöstä, voi ainakin pahimmat ongelmat välttää.

Lähinnä mietin, onko mulla pätevät perustelut toisen koiran hankkimiselle? Oma jaksaminen ja resurssit ei niinkään epäilytä, vaan jotenkin mielen perukoilla vaan kaihertaa se, että onko järkevää hankkia toinen koira... Mitään järkisyytä en keksi sille, miksi ei, mutta en keksi kovin montaa järkisyytä siihenkään, miksi kyllä. Vai pohdinko tätä liian syvällisesti? Noita järkisyitäkin kai kaipaan enemmän sitä varten, että voin perustella asian vanhemmille & ystäville... Omassa mielessäni oon sen päätöksen jo tehnyt, että toinen koira tulee.

^ Jos susta sille tuntuu ja tiedät, että toinen koira tulee niin miksipä ei Ja olet miettinyt riskejä ja varautunut siihen, että kahden nuoren koiran kanssa voi tulla ylläreitä.
Varmaankin narttua olet miettinyt?

^^eihän sitä nyt kannata miettiä, että mitä muut siitä koirasta ajattelee. Jos itsellesi on selvää, että koirien kanssa pärjäät ja että nykyinen koirasi on riittävän vanha ottamaan nuoremman (tai mahdollisesti samanikäisen) elämäntoverin rinnalleen, niin mikä jottei.

Eihän sitäkään tarvitse muille selittää, miksi pariskunnat hankkivat toisen tai kolmannen lapsen...

Sukupuolen suhteen olen avoin, oma koira tulee toimeen kummankin sukupuolen kanssa, kunhan koirat pääsee alusta asti tutustumaan rauhassa. Enemmän kiinni yksilöstä. Kuitenkin näin yhden ilmoituksen lupaavan kuuloisesta narttukoirasta, ja ajattelin soittaa ilmoituksen jättäjälle.

Ja toisaalta; pennun kanssa niitä ylläreitä vasta tulisikin. Mut toki olen varautunut "kaikkeen" niin hyvin kun nyt varautua voi. :O

Editt. Niin, enhän mä ensimmäisen koirankaan hankintaa perustellut sen kummemmin. Ilmotin vaan vanhemmille, että btw kun muutan omilleni niin hankin myös koiran.

Meille on huomenna tulossa uusi pentu viikari kotiin tuon 1,5v ikäisen Coton pojan seuraksi.
kertokaa nyt niistä ylläreistä ja pahimmasta mihin pitää varautua? :)

^Tomo, itse toki tiedät omat resurssit ja kyvyt, mutta kun sullakin se junnu siellä kotona on niin kannattaa muistaa että vuoden ikäisen koiran luonteesta on vielä paha sanoa paljoakaan (esim. jatkossa toimeen tulemisesta toisten koirien/samaa sukupuolta olevien kanssa). Etenkin jos meinaat suunnilleen samanikäistä ottaa niin ikäviä yllätyksiä voi tulla vastaan kun molemmat kasvaa eli siihen kannattaa varautua. Toki pennunkin tuomisessa taloon aina pitää miettiä se vaihtoehto, että jos koirat eivät aikuistuttuaan tule toimeen, mutta jotenkin kokisin itse tilanteen niin että kaksi "identtiään" etsivää nuorta koiraa voi vielä helpommin ottaa yhteen ja olla sopeutumatta toisiinsa.

Lisäksi kannattaa ottaa huomioon, että kodinvaihtajakoirat harvemmin on hyvätapaisia, hyvin koulutettuja koiria vaikkeivat oikeasti mitään ongelmatapauksia oikeasti olisikaan. Ja nuoren murrosikäisen uudelleen kouluttaminen tuo tietty aina omat haasteensa. Mitä vanhemmaksi sitten taas mennään niin sitä pinttyneempiä "pahat tavat" on ja haasteellisempia kouluttaa pois. Ja tässä nyt siis puhetta ihan vaan perusongelmista kuten hihnakäytös, eroahdistus tai muuten vaan sellaset tavat, jotka ei vastaa sun asettamia sääntöjä kuten vaikka sängyssä nukkuminen.

majju kirjoitti:

Meille on huomenna tulossa uusi pentu viikari kotiin tuon 1,5v ikäisen Coton pojan seuraksi.
kertokaa nyt niistä ylläreistä ja pahimmasta mihin pitää varautua? :)

No ihan perus pentuhölmöilyt, eli yöunet minimissä, kaikki arvotavarat vaarassa, kädet ja jalat täynnä naskalinjälkiä yms. Sen lisäksi vuorokauden tunnit ei alkuun tunnu riittävän mihinkään, vanhempi koira takuulla protestoi jollain tapaa oman huomioaikansa vähentymisestä ja koet siitä huonoa omaatuntoa. Silti asialle ei voi mitään, pentu vie ajastasi puolet vaikka miten koordinoisit :)

Mieti myös tarkkaan miten aiot jatkossa koirat ruokkia ja ulkoiluttaa. Missä järjestyksessä? Onko pennulla lupa sänkyyn/sohvalle, onko aikuisella koiralla paikka jonne se pääsee terroristikakaraa karkuun kun tahtoo olla rauhassa. Minkätasoinen 'kiusaaminen' puolin jos toisin on koirilta sallittua, mikä kiellettyä. Missä vaiheessa puutut ja paljonko annat koirien itse keskenään asioita sopia. Kuinka paljon mustasukkaisuutta aiot vanhemmalta koiraltasi sietää, vai siedätkö ollenkaan.
Mitä sitten, jos vanhempi koira ei vaan hyväksy pentua teille.

Aloita yksinoloharjoitukset heti. Sekä niin, että koirat jäävät kahdestaan, mutta ehdottomasti myös niin, että pentu jää yksin. Ihan yksin.

Siinä jotain, mitä itsellä muistuu mieleen junnun kotiutumisesta :)

^ tuo on tosi hyvä lista, mutta kannattaa myös muistaa että vaikka miten itse koittaa varautua ja etukäteen päättää tietyt kuviot niin ei se sitten kumminkaan mene ihan niiin ja muutamia kertoja menee varmasti sormi suuhun

^meinasinkin lisätä tohon loppuun, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja sit sen toteutuksen voi hoitaa just tilanteessa listat unohtaen. Ja miettiä sit pennun täyttäessä vuoden, että 'no, tulihan siitä ihan kelpo kaveri, vaikkei mikään mennytkään niinkuin piti'.

Itsellä oli 12 vuotta kaksi koiraa ja hyvin kaikki toimi. Nyt toinen koira on ollut yksin 2½ vuotta ja on itse jo vanha herra 14½ v. Olen nyt ottamassa uuden koiran pennun ja pikkasen jännittää.

Itsellä on 14½ v. uroskoira ja meinaan ottaa uuden uroksen, joka tulee taloon noin 3 viikon päästä. Meillä oli 12 vuotta 2 koiraa ja kissa, joten vanha herra on muihin tottunut, mutta ollut nyt yksin kohta 2 vuotta. Nyt vaan kävi niin et löytyi pentu jonka haluan niin otan sen. 2 vuotta olen miettinyt uutta koiraa ja vähän pelännyt hetkeä et jäisi ilman koiraa. Tuosta vanhasta herrasta, kun ei tiedä kauanko kaverina vielä on, mitään sairautta ei ainakaan vielä pojusta ole löytynyt, mutta tuon ikäisenä lopetus päätös voi tulla äkkiäkin.

Uskon että vanhempi koira sopeutuu ja saa ainakin olla silloin pennulta rauhassa, kun hyppää sängylle, jonne pentu ei heti ainakaan pääse hyppäämään.

No niin nyt tulen puhumaan kokemuksen syvällä rintaäänellä kahden koiran kanssa vuorokauden eläneenä
Lenkkeily tosiaan on hemmetin hankalaa kun isompi koira haluaisi mennä omaa vauhtiaan ja pentu on ekaa kertaa pihalla, molemmat menevät eri suuntiin. Ollaan nyt käyty erikseen pihalla, joten tuo ongelma unohtuu hetkeksi.
Luca otti pikkuveljen hyvin vastaan, nuuhki paljon ja tutustui mutta vielä eivät ole leikkineet yhdessä. Luca tosin on ollut nyt helteillä tosi lepäilevä muutenkin.

Pentu saa syödä Lucan kupista ruokaa, mutta jos Lucalla on joku erikoisherkku (esim nakkia) itsellään niin rähähtää pennulle. Onko tuo ihan normaalia käytöstä?

Toivottavasti löytäisivät toisistaan pian leikkitoverit.

Pentu on kunnon kiljukaula, koko ajan kerjää huomiota vinkumalla ja pihalla huutaa kun tapettava sika. Tottakai, kun pientä pelottaa. Olisin toivonut, että kasvattaja olisi käyttänyt pentuja ulkona ennen uuteen kotiin lähtemistä.

majju kirjoitti:


Pentu saa syödä Lucan kupista ruokaa, mutta jos Lucalla on joku erikoisherkku (esim nakkia) itsellään niin rähähtää pennulle. Onko tuo ihan normaalia käytöstä?

Ihan on normaalia :)

Mutta itse ehkä eväisin pennun pääsyn vanhemman kupille. Ihan jo ruokinnallisista syistä, eli pennulle säännölliset evästysajat ja vain sitä omaa safkaa. Helpottaa sisäsiisteysopetusta ja pysyy masu kunnossa. Ja toisaalta taas, sun pitää pystyä takaamaan molemmille koirille rauha omaan ruokailuun, vaikka pennun härkkiminen ei vanhempaa vielä häiritsisikään :)

Pentu on vielä pieni ja takuulla pelkää vaikka sitä miten olisi käytetty kasvattajan toimesta ulkona. Paikka ja ihmiset/koirat ovat sille aivan outoja, ja tilanteet samoin. Älä anna kiljujalle huomiota, niin se loppuu kyllä aikanaan. Pihallakin kannattaa ylimääräiset äännähtelyt joko komentaa pois (jos pentu ei ole aivan paniikissa) tai sitten jättää huomiotta. Mutta säälimään älä lähde vaikka pentu säikähtäisikin.

^Näimpä. Vaikka vanhempi koira itse päästäisi pennun kupilleen, niin kannattaa itse opettaa, että toisten kuppeille ei mennä. Meillä on kaikki omat, sijoituskoira sekä muuten kyläilevät koirat opetettu siihen, että toisten kupeille ei mennä ennen kuin kupin haltija on siitä lähtenyt. Tämä toimii yhtäläisesti jokaisen kohdalla, eli pienet eivät mene isojen kuppeille, eikä isot pienten. Alussa kyttään ruokinnat itse vieressä ollen, mutta pian koirat hoksaavat homman, eikä sitä tarvitse enää niin vahtia.

Sarahia

Mulla koirilla oli kupit vierekkäin, mutta paikat aina samat pienemmän version kuppi oikealla ja isomman vasemmalla. Kerran laitoin kupit vääriin paikkoihin, itse en huomannut mitään koirat katso mua ihmeissään, en vieläkään tajunnut mitään. Kohta sit ihmettelin et söipä isompi versio ruokansa äkkiä ja menin kohta katsomaan niin pienempi versio siellä vielä söi isomman kupista ruokaa. Kai siinä koirat hämmästyi ensin, kun pienellä oli iso kuppi ruokaa ja isolla pieni, mutta omalta paikalta syötiin ruoka eikä menty toisen kupille, vaikka mä laitoin ne väärin.

Kyllä pienellä versiolla riitti kakkaa parina päivänä, kun oli syönyt ison koiran aterian melkein loppuun.

Nyt myös pentu saa oppia et oma kuppi on määrätyllä paikalla mistä saa syödä ja vanhemman kupille ei mennä eikä tietenkään vanhempi pennun kupille, mut luulisin vanhemman muistavan säännön ettei toisen kupille mennä.

Meillä oli aikoinaan neljä pientä koiraa samassa taloudessa, kolme shelttiä ja yks jackrusseli. Eikä tästä nyt niin kauan ole kun viimeinen näistä lähti lepoon puolisen vuotta sitten.
Kun koirat oli 6,4,2,1-vuotiaat niin päätettiin lähteä lomalle perheen kanssa. Koirat oli siis ihan hyvin koulutettu eikä lenkkeillessä ongelmia, vaikka toisinaan laumassa se tyhmyys tiivistyikin. Milläs sitte etsit hoitopaikkaa NELJÄLLE koiralle?;) Lähes kaikilla tuttavillamme oli jo 1 tai 2 koiraa joten he eivät mielellään ottaneet, enkä koirattomalle antaisi. Niinpä kaverukset lähetettiin pariksi viikoksi ympäri Suomea, kuka lähti vanhemmilleni, kuka kasvattajansa luokse. Aina näistä selvitään;)

Meille sanottiin yhden sakumme kohdalla, että täytyisi odottaa että koira on ainakin 2vuotias, ennenkö sille otetaan kaveria. Emme kuitenkaan malttaneet odottaa vaan otimme sille kaverin sen ollessa vasta 1 vuotias. Kaikki meni hyvin ja koirista tuli todelliset sydän ystävät ja leikkivät toistensa kanssa aivan hulluina kun olivat molemmat ns. samalla tasolla (eli järjettömiä pentuja).

Näistä on kyllä jo aikaa, että liekö aika kullannut muistot;)

empä tiiä onko tämä nyt hiukka aiheen vierestä. kysyn kuitenkin kun täällä näyttää olevan kahden koiran omistavia ihmisiä, onko kellään kokemusta kahen koiran ottamisesta samaan aikaan(siis pennusta) ? pentuvaiva on kaksin kertainen sen tiedostan kyllä, mutta noin koulutuksellisessa mielessä mitä haittoja/hyötyä saattaa olla ?

Otsikkohan oli että jännittikö/kaduttaako toisen koiran ottaminen.
Ei hirveästi jännittänyt, mutta täytyy rehellisesti myöntää että tässä kuluneen vajaan kuukauden aikana on ollut päiviä jolloin on kaduttanut. Lähinnä siksi että vanhempi koira on ollut alusta asti tosi stressaantunut pennusta eikä tilanne vain tunnu helpottavan.
Olen koittanut huomioida vanhempaa yhtä paljon kuin ennen pennun tuloakin ja vienyt sitä yksin lenkeille. Mutta ei vain tunnu auttavan.
Vanhempi ei useinkaan suostu edes nukkumaan samassa huoneessa pennun kanssa eikä haluaisi lähteä ulos kun näkee että pentu lähtee mukaan. Tunnen useasti itseni tosi roistoksi kun olen tehnyt koiralle tällaisen tempun.
Haluaisin että tämä onnistuu koska pentu on aivan ihana ja siitä saan varmasti kaverin näyttelyihin ja tokoiluun. Otan vastaan kaikki vinkit ja kokemukset toisilta jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Oletteko vain sitkeästi jatkaneet ja onko tilanne helpottanut vai oletteko luovuttaneet. Meillä on tilanne se että kasvattaja ottaa kyllä pennun takaisin itselleen kasvamaan jos tilanne ei parane. Kyseessä on siis sijoituspentu. Mutta en haluaisni turvautua siihen vaihtoehtoon.

mappe kirjoitti:

empä tiiä onko tämä nyt hiukka aiheen vierestä. kysyn kuitenkin kun täällä näyttää olevan kahden koiran omistavia ihmisiä, onko kellään kokemusta kahen koiran ottamisesta samaan aikaan(siis pennusta) ? pentuvaiva on kaksin kertainen sen tiedostan kyllä, mutta noin koulutuksellisessa mielessä mitä haittoja/hyötyä saattaa olla ?

Mikäli talossa ei ole kahta ohjaajaa, joille molemmille tulee oma pentu koulutettavaksi ja molemmat satsaavat nimenomaisesti siihen omaan pentuun ja viettävät sen kanssa rutkasti aikaa, en lähtisi tuohon hommaan. Kaksi samanikäistä pentua herkästi leimautuvat (<--hiukan ehkä huono sana tässä yhteydessä) enemmän toisiinsa ja ihminen on sitten se toisarvoinen ruokkija. Voi tietty käydä ihan hyvinkin ja etenkin seurakoiran kanssa siitä ei nyt kauhean suurta haittaa välttämättä pääse syntymään, jos koirat ovat lähinnä toistensa kavereita, mutta en kyllä suosittelisi kahden pennun hankkimista yhtä aikaa.