Koirat.com

Meilleppä on nyt reilun viikon päästä tulossa coton de tulearin pentu, ja voin tässä nyt todeta, että kyllä jännittää! Meillä on ennestään 3v. mäyräkoirauros, joka on nykyään remmirähisijä (kastraation vaikutuksia) ja sillä ei ole koirakavereita ollut koskaan.
Jännittää tosi kovasti, että miten kaikki lähtee sujumaan, mutta sittenhän sen näkee.
Loppujen lopuksi pentu voi parhaimmillaan tehdä todella hyvää tuolle meidän mäykylle, saa sekin kaltaistaan seuraa. :)

^Yleensä koiran remmirähjäys on omistajan syy Kannattaa katella omaa käyttäytymistä ohitus tilanteissa.

Toisen koiran hankinta jännitti ihan pirusti, kun vanhempi on aina ollut "mamman silmäterä". Mitään ongelmia ei kuitenkaan ole ollut ja koirat ovat nyt keskenään parhaita ystäviä. Ihanaa katsella iltaisin miten tytöt suorittavat jokailtaisen pusuttelurituaalinsa. Köllöttelevät siis vierekkäin ja nuolevat toistensa korvat ja kuonon

Harmittaa vain kun miltei heti pennun tultua, minulla alkoi työt pyörimään täysillä ja suurimman osan ajasta teen tosi pitkää päivää eikä ole aina aikaa tai jaksamista touhuta täysillä koirien kanssa

Niii kirjoitti:

^Yleensä koiran remmirähjäys on omistajan syy Kannattaa katella omaa käyttäytymistä ohitus tilanteissa.

^Tiedän. Koirakoulussakin ollaan käyty tuon ongelman kanssa, mutta ei se tahdo kitkeytyä pois millään.

Toivottavasti meilläkin yhteiselo sujuu ongelmitta kunhan pääsevät tutustumaan. :)

Onko täällä sellaisia yksinasujia, jotka ovat hankkineet pennun yksiöön aikuisen koiran kaveriksi? Mulla on 2-vuotiaaksi tuleva poikkeuksellisen rauhallinen ja järkevä uros (osaa se innostuakin esim. leikkimään). Pentukuumetta pukkaa, mutta epäilyttää vähän tämä tila. Asunto on tilava yksiöksi, mutta tilojen rajaamismahdollisuus on käytännössä olematon. Iso (varmaan isointa kokoa) kevytmetallihäkki on koiralla omana paikkana, oven voisi tarvittaessa sulkea ja pistää jomman kumman sisälle rauhoittamaan tilannetta tai että vanhempi saisi olla välillä rauhassa pennun touhuiluilta. Muutoin asunto on oveton lukuunottamatta luonnollisesti vessanovea.

Mietityttää vain kuinka paljon vanhempaa koiraa rassaa, jos pentu on näin yhtenäisessä tilassa sen kanssa koko ajan? Ruokinnan voi hoitaa eri osissa asuntoa niin että "vahdin" välissä. Lenkkeilyäkin olen miettinyt ja tässä ketjussa on ollut hyviä ajatuksia paljon.

^Mä asun kans vähän isommassa yksiössä ja mulle tuli juuri pentu, ja yksi aikuinen jo on. Eiköhän se ole tärkeintä että saa tarpeeksi liikuntaa ja muuta tekemistä, eihän koti mikään riehuntamesta varsinaisesti ole.

Mä tossa tuunasin pyykkitelineestä "koiraportin". Ei lähe ainakaan pentu haahuilemaan yöllä, tulee tarpeetkin paremmin paperille. Pentu nukkuu lattialla omalla tyynyllä ja isompi pääsee sänkyyn turvaan nukkumaan.

Sitä paitsi pentu seitsemän viikkoa ja pissoja ei yöllä tullut sisälle! (Kakka tosin tuli, mutta annan sen pennulle anteeksi = raukalla vähän ripulia.)

Mä asun myös yksiössä kahden koiran kanssa, kumpikin (pentu sitten täysikasvuisena) reippaat viiskytä senttiä ja 20 kiloa. Mullakin on kyllä ihan suhteellisen paljon näitä neliöitä (41) ja koirien rajaaminen olisi erillisen makuuhuoneen takia helppoa, mutta ei ole ollut tarvetta. Eipä tää juuri eroa niistä ajoista kun asuin yhden koiran kanssa 60 neliön kaksiossa, kun nuo kuitenkin nukkuvat enimmäkseen sen ajan mitä sisällä ovat ja yleensä vielä mahdollisimman lähellä mua. Eivät ne tuolla makuuhuoneessa itsekseen hengaile vaikka sinne mennä saavatkin.

Meillä koirat ovat alusta asti syöneet melko lähekkäin, kumpikin vetelee mahd. nopeasti oman satsin kitusiinsa ja that's it. Pentu alkuun yritti isomman kupille, mutta isompi oppi kiihdyttämään vähän tahtia ja mäkin aika hyvin ehdin aina torppaamaan yritykset. Eivät nuo juuri sisällä mitään keskenään tee, paitsi silloin yleensä innostuvat vääntämään kun mä tulen esimerkiksi kotiin. Kyllä pentu yritti alkuun aika paljon vanhemman korvassa roikkua, mutta systemaattisella kieltämisellä ja vanhemman koiran hillityllä reagoinnilla taisi käydä vähän tylsäksi pennulle kun ei enää tunnu jaksavan.

Miten onnistuu lenkitys kahen koiran kanssa joista toista vielä koulutetaan todennäköisesti ainakin 2 ikävuoteen asti? Voiko pentua opettaa metsässä vapaana käyttäytymiseen hyvin jos mukana on vanhempi koira, vaikka se vanhempi käyttäytyis kuin unelma?

Olen miettinyt että pennun vois ottaa jo aika varhain mukaan mettään kun vien vanhemman koiran pitkälle lenkille, niin että sen pistäis reppuun kun väsyy :D ja sitä mukaa kun kasvaa niin se jaksais jo sitten itekin köpötellä mukana. Mutta miten luoksetulon harjoittelu siinä samalla ja kontaktin pito? Onko kokemuksia, häiritseekö se aikuinen koira sitä?

Nykyisen kanssa on kuitenkin niin paljon ihan pienestä asti harjoteltu, jääköhän toisen kanssa väkisinkin harjoittelu kahestaan suhteessa vähemmälle? päivässä on kuitenkin aika vähän tunteja loppujen lopuks, ja tuntuu välillä että sen 1,5h metsälenkinkin jälkeen heikottaa ja huimaa hirveesti. Että miten jos pitäis siitä vielä uuestaan lähteä toiselle lenkille. No, ehkä siinä kunto kasvaa?

Jännitti mutta päivääkään en oo katunu. Mango on niin hyväluonteinen että otti Kirsikan todella hyvin vastaan ja nykyään ne onkin ihan parhaat kaverit. Ikäeroa vain muutama kk päälle kaksi vuotta ja niin tulee olemaan Kirsikalla ja tulevalla pennullakin. Sanoisin että koska Mango tuli vasta 1 vuoden ikäisenä olisin voinut muutaman asian Kirsikan koulutuksessa ja sosiaalistamisessa tehdä erilailla ja nämä sitten tietenkin korjataan tulevan pennun tullessa.

Meillä syödään niin että ruokakupeilla on noin 2 metriä väliä ihan siksi että se joka on ensin valmis menee kyllä toisen kupille ja syö jos mä en oo komentamassa pois.

Lenkkeily meillä hoidetaan liukkaalla erikseen mutta kesäisin noi menee ihan hyvin yhdessä (Mango saattaa kiskaista lintujen ym. perään ja kun on toinenkin katsottavana niin siksi ei liukkailla).

Mun täytyy kyllä tunnustaa, että välillä harmittaa noiden mun turrejen vaisu yhteiselo. Ruu ei tykkää Nopasta, hyvin harvoin sen kanssa leikkii saati nukkuu sen vieressä. Niiden energiataso ja mentaliteetti on jotenkin niin erilainen. Mutten tiedä oisko tollasta ongelmaa voinut välttää, kun tahtoo koiran, jonka kanssa voi liikkua luonnossa ja harrastaa aktiivisesti, eikä Ruu vaan nauti samoista asioista. Ruu on kotiversio, ja mulle rakas, mutta kunnollinen ulkoilu ja liikunta Nopan kanssa on saanu mut tosi onnelliseksi. Tuntuu, että on ihan mahoton ajatus, että ne joskus viettäisi aikaa yhdessä. Vaikka kyllä Noppa nuolee Ruuta välillä, eikä Ruu enää sano siitä mitään, on vaan. Pari kertaa on vetäneet lelua tai Ruu on saanu hepulin, minkä aikana haastanu Noppaa leikkiin.

Välillä mua harmittaa sekin, et Nopalle ei oo Ruusta seuraa, mut koitanki aktiivisesti järkkäillä pentumiittejä ja käydä sillon tällön koirapuistossa, et saa peuhaa.

Kahden koiran kanssa matkustaminen ei oo tuottanu mulle ongelmaa, kun Ruu on niin pieni ja kevyt, että kannan sitä usein liikenteessä sylissä tai kantolaukussa (myös siksi et noiden kävelytahti on todella erilainen). Kunnolliset lenkit hoidin alussa erikseen, että saan treenattua Noppaa. Käytin kuitenkin kerran päivässä yhdessä pissalla, että tottuvat kulkee myös kimpassa. Nopan kanssa tehdään kyllä nyt jo välillä niin pitkiä lenkkejä, ettei Ruuta viitti ottaa raahattavaks mukaan. Siihen muuten yhdyn kyllä, että vanhempi koira on nuortunut jotenkin, saanut kai ainakin enemmän liikuntaa ja aivopuuhaa tosta pennusta

Ruokaan on menny tietty paljon enemmän rahaa. Koska uus koira on isompi, ei tuplasti, vaan yhtäkkiä varmaan kymmenkertasesti. Hoitotoimenpiteet ottaa kans enemmän aikaa ja vaivaa. Kahdet kynnet leikattavana, kahdet punkkitarkastukset ja harjaukset. Mä oon kans pitäny kiinni siitä, et vanhemmalla koiralla on paikka mihin pääsee rauhassa olemaan (olkkari, Ruu mahtuu koiraportin väleistä - kätevää!). Kannattaa muuten ottaa huomioon koiraportin rakojen leveys jos on tarkotuksena sillä mahdollistaa yksilölliset treenisessiot ja toinen koirista on kovin pieni - pääs yllättää, että Ruuta ei saakaan rajattua pois Nopan kanssa treenaamisen ajaksi. Muissa jutuissa se raoista mahtuminen onki sit vaa kätevää.

Ei kaduta. Joskus olen vaan miettiny että olisi ollut helpompaa (koulutuksen kannalta) jos olisin odottanut että laku olisi ollut edes joku kaksi vuotta ennenkun toinen koira tulee. (munhan pitikin ottaa vasta silloin toinen koira ,mutta kun kuulin että lunan entinen omistaja joutus lupumaan lunasta niin tuli otettua se sitten hieman impulsiivisesti kun oli koirakuume ja luna kun vaikutti niin kivalta koiralta (mulle piti tulla lk collie tai suomenlapinkoira joskus myöhemmin) MUT kiva koirahan tuo luna on ja kiltti :) Laku-Pekka on ollut siis mulla 7-viikkoisesta ja toi sen luna sisko tuli mulle noin puolentoista vuoden ikäisenä. Mutta hyvin on pärjätty ,joskus tietty mennyt vähän hermot kahden nuoren koiran kanssa mut hyvin mennee ,varsinkin nyt kun tuosta uroksestakin kuoritunut aikast kiltti poika kun pahimmat murkkuilut ohi :) Täyttivät joku aika sitten 2-vuotta. Niin ja Laku-Pekka oli tosiaan aika yksinäisen oloinen välillä ennenkun luna tuli niin nyt on hyvä kun sillä koirakamu ..oma siskokin oikeen vielä =D Tulevat tosi hyvin toimeen keskenään :)

Siinä mielessä joskus joo, että kaksi koiraa (joiden kanssa haluaa harrastaa) eivät todella mene siinä kuin yksi. Melkeinpä menee tuplasti aikaa treeneihin yms. Ehkä sitten, kun Tähti on aikuinen, helpottaa.

Jännittihän sitä monenlaisia asioita, mutta nyt kun se toinen koira tuossa on niin on huomannut että ei se elämä nyt niin hurjasti siitä muuttunut ole. Rahaa menee tietysti erinäinen määrä enemmän ja ehkä aikaakin osittain, mutta sekin tasoittuu hiukan jahka tuo pentu kasvaa aikuiseksi. Ne tulee toimeenkin keskenään ihan ok. Sitten kun juoksut iskee juniorille niin pitää hiukan säätää asioita, mutta eipä tuo sekään ole mikään tekemätön paikka. Aikanaan varmaan sterkataan se sitten, kunhan on kasvunsa kasvanut, eli tuskin tässä paria juoksua enempää tarvitseekaan erityisjärjestelyjä tehdä.

^Mikäs pentu piiskahännälle on tullut?

Mua jännittää tämä kolmannen koiran ottaminen, vaikka onhan meillä parhaillaan ollut neljäkin koiraa ja siihen vielä lapset päälle. En tiedä miksi nyt niin jänskättää, kai se kun tätä on niin kovasti odottanut ja toivonut..

^Nyt on kesäkuusta asti ollut presa toisena koiruutena ja jo se pelkästään tietysti on eri lailla mietityttänyt kuin muiden koirien kohdalla, kun tapaus ei ole aivan läheskään samanlainen mihinkään edellisiin koiriin nähden. Sankari on nyt puolivuotias ja alkaa siis kohta varmaan ihkua murkkuikää pukata... Jänskättihän sitä vähän etukäteen että minkälaista se nyt sitten on, mutta kuitenkin ajatuksen kanssa kun tekee asiat niin tähän mennessä on sujunut kaikki varsin mainiosti tosiaan ettei mitään valittamista.

^ Ooo, miten päädyitte Presaan? :) Onko pennusta kuvia nähtävillä täällä?

^Molossikiinnostusta yleisesti on ollut jo pidempään mut kun tässä on katsellut ja selvitellyt niin tää vaan jotenkin natsasi. Ehdin jo ottaa selvää rodusta hyvän aikaa ennen lopullista päätöstä, että nyt loppui jahkaaminen ja sillä siisti. Omiin olosuhteisiin sopii noinkin vartioviettinen koira, kun sillä on kuitenkin tilaa ja ilmaa ympärillä ettei ole naapurit liian lähellä jne. Ja sit kun kuitenkin sillä on koulutettavuuttakin eri harrastuksiin niin mikäpä tuossa sitten! Luonne onkin hurmannut jo... heh!

Kuvia on jokunen ainakin molossikoirien ketjussa tuolla Koirarodut-osiossa ja taisin mä laittaa Kuvia koirista- ketjuunkin jossain välissä kuvan. Vois kai sitä uutta laittaa kun tuo on taas kasvanutkin niin kauheesti!

Jännittää. Rotuna kun ei ole mikään iisein ja Ronilla on tuota remmirähjää. Lähinnä jännittää se, että miten sitä sitten noi ulkoilut hoitaa koska en voi koiria viedä samaan aikaan lenkille ettei pentu opi pahoille tavoille, lähinnä siis etten laiskuuksissani ajattele että "No lähdempä TÄMÄN kerran yhdessä näiden kanssa lenkkeilemään" ja sitten siitä jää tapa ja pentu oppii pahoille tavoille :D
En epäile etteikö ne toimeen tulisi, Ronilla on paljon kaikenlaisia koirakavereita.
Treeneissä molemmat kulkee hyvin mukana eikä siinä ole ongelmaa, Ronikin saa vähän helpotusta eikä sen tarvii treenata niin paljoa kuin emännällä on intoa, kun se ei sille sovi.
Lisäksi tein eron ja muuton sen takia että saan harrastaa täysipainoisesti ja toivottavasti menestyksekkäästi(eron taustalla oli kyllä muutakin ettei nyt pelkästeen koiran takia), ettei vaan sitten tule katumafiilareita jossain vaiheessa.

Mua ei kyllä ole kaduttanut toinen koira taloudessa, omahan tuo sakemanni ei ole mutta arjessa sillä ei kyllä käytännön merkitystä oikeastaan ole. Hyvin nuo juttuun tulee ja treenatessa tykkään että on helpompi tauottaa kun toista treenaa niin toinen taukoilee eikä tarvitse itse odotella tekemättä mitään. Oman koiran treenaaminen on kyllä jäänyt nyt projektin myötä vähemmälle, mutta se on ollut tietoinen päätös, Rolle kun tykkää hömpöttelytreeneistä mutta stressaantuu / ahdistuu todella herkästi jos treeniä on yhtään liikaa tai uutta asiaa tulee yhtään liikaa. Aikaa noihin kahteen kyllä kuluu enemmän kuin yhteen ja suurin syy siihen on se että Rollen remmiräyhän takia joudun käyttämään ne erikseen lenkeillä. Jos / kun Raju lähtee töihin niin tarkoitus on kyllä hankkia toinen oma koira, mutta kun Rollesta aika jättää niin tuskin ihan heti hankkisin toista omaa koiraa kuitenkaan, tavoitteellinen treenaaminen yhdenkin kanssa vie kuitenkin aikaa. Ehkä jotain opaspentusta voisi sitten harkita jos pentukuume yllättää, mutta eihän näistä tiedä

Mielenkiintoista lukea näitä viimeisiä viestejä, koska itsellä on tajuton kolmannen koiran kuume, mutta mua mietityttää tosi paljon pärjääminen kolmen kanssa. Tottakai epäilyttää kolmannen sopeutuminen laumaan, taloudellinen pärjääminen yms., mutta eniten arveluttaa ajankäyttö ja lenkkeily. Mullakin kun tuo nuorin on remmirähjä ja mulla on koko ajan ollut perusoletuksena, että kaikki kolme on pystyttävä ulkoiluttaa yhdessä ja yhdellä kertaa. Miten teillä nolle ja Liinuska riittää aikaa käydä kahdet lenkit päivässä? Treenaatteko aina molemmat koirat yhtä aikaa? Mulla nää seurasesset ei kulkis (seuran) treeneissä mukana, niin alkaako niille kertyä liikaa yksinoloa..?

Näiden kanssa nyt hömpöttelyharrastelen säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta mulla on polttava halu pk-puolelle ja "verenmaku suussa" treenaamiseen. Välillä jopa pyörittelen mielessäni, voisinko luopua toisesta/molemmista termiiteistä ja hankkia aidon harrastuskoiran, mutta mun moraali ja mielenlujuus ei taida antaa siihen myöden..