Koirat.com

Mulla on periaatteessa yhteisomistuksessa koira entisen tyttöystäväni kanssa, jonka kanssa koira nykyään asuu ja kyseinen koira sopii ystävälleni kuin nenä päähän - vaikka koira oli alunperin minulle. Erosimme ja ensin koira oli minulla mutta itselläni meni sitten henkisesti sen verran huonosti että koira siirtyi ystävälleni. Hänellä menee koiran kanssa ihan hyvin ja totisesti voin vain miettiä että miksi asiat joskus menevät näin.

Olen periaatteessa itselleni edelleen hyvin vihainen tästä "virheestä", mutta kun loppujen lopuksi kaikki on hyvin niin en kai saisi itseäni syyttää... Ei ystäväni koiraa enää luovuttaisi kenellekään. :D

Joten vaikka itselläni ei nyt ole koiraa, sen oman koiran ottaminen pelottaa. Masennus on minullakin jo hyvin paljon helpottanut kahden vuoden takaiseen oloon. Mutta olen silti melkein aina kauhuissani toisena päivänä, kun seuraavana olen täysin varma siitä että rotuvalinta on nyt oikea ja tulen todellakin pärjäämään koiran kanssa. Silti syytän itseäni monista asioista vaikka enää ei mitään ongelmaa minkään suhteen ole. Vain itselleni jäi niin suuri epäonnistumisen tunne, että koiran ottaminen jännittää.

Ok, tunnustus: Nyt on päällä paha pentukuume. Perheenlisäystä on tulossa aikaisintaan ensi kesänä, jolloin Luna on 2-vuotias, ehkä vasta seuraavana jos pysyn nahoissani siihen asti. Mutta kun mä olen tämmönen etukäteen murehtija, tarvi tulla tänne pähkimään joitain juttuja. Homma siis nyt se, että Lunan kanssa olen harrastanut tokoilua ja jälkeä. Melkein joka päivä tehdään jotain, vähintään remmilenkin ohessa vahvistellaan kontaktia ja saatetaan tehdä jotain pikkujuttuja. Ruokaa se ei saa koskaan kupista "siinä-olehyvä"-taktiikalla, vaan vähintään paikallamakuu tehdään sen eteen, useimmiten enemmänkin tottista tai arkisellaista, tai sitten jälki. Kokeita ja kisoja ei ole vielä käytynä, enkä ole tällä hetkellä lainkaan varma, miten koiran hermot ja pää kestää koetilanteet, sillä kun tuota ääni- ja ihmisarkuutta vähän on. Jää nähtäväksi, onko siitä kisakoiraksi vai onko molempien kannalta mukavampaa että Luna harrastelee vaan kotipiireissä. Seuraavan koiran kanssa olisi tarkoitus sitten yhtä lailla harrastaa aika pitkälti samoja lajeja ja kisatakin sitten aikanaan. Treenit varmaan menisi kahden koiran kanssa siinä mielessä ok, kuten Sarahia (?) sanoikin aiemmin, että toinen vartoaa autossa kun toinen tekee hommia. Joo-o, hyvä, mutta mites ne alkeisopetukset olkkarissa, ja arkitottelevaisuus, hihnakäytös... Naksuttimen kanssa meinaan heilua jatkossakin koulutusasioissa, mites vaikka yhteislenkillä, tulee vaikka koira vastaan ja molemmat ohittaa nätisti. Naks, ja palkka molemmille vai? Vai naks, palkka pennulle, naks, palkka Lunalle? Täh. Meneekö ne ihan sekasin toistensa naksutteluista, vai täytyykö se koko naksu jättää kotiin yhteislenkeillä ja kehua ja palkata vaan muuten... Ja entäs sitten kun kotona opettelee toisen kanssa jotain, teljetäänkö toinen johonkin makkariin siksi aikaa? Kummalliselta sekin tuntuisi... Vai harjoteltaisko pennun kanssa sitten yksin vaan pihassa, vaikka siellä aivan alkeisopetukseen ehkä hiukan liikaa häiriötä olisikin... Ja Luna sitten taas on niin ahne, että ei se osaisi vaan sivusta seurailla jos toinen saa tehdä temppuja ruokaa vastaan.

Ja sitten siihen Lunan arkuus-asiaan. Se nimittäin esim pelkää päivisin omassa pihassa joitain asioita x, y ja z. Ja säikkyy muuallakin ääniä ja vierastaa outoja ihmisiä jos ne tuppaa lähelle. Miten pitäisi toimia ettei pentu ota mallia tuosta käytöksestä? Toisaalta, jos pentu on hermoiltaan terve ja tasapainoinen, ei kai sen pitäisi ruveta esimerkistä pelkäämään mitään, mistä ei todellista uhkaa ole? Vai...? Sitten nimittäin tulee iso itku jos mulla on käsissä yhden sijaan 2 vauhkoa, säikkyä ja ihmisarkaa koiraa.

Tärkeimpänä tässä uuden pennun tulossa pidän omalla kohdalla sitä, että Lunan kanssa puuhataan ihan yhtälailla, ettei sitten olla vaan sen pennun kanssa. Varmasti tulen potemaan huonoa omaatuntoa, koska nyt olen tottunut vuoden päivät häsäämään tuon kanssa koko ajan jotain ja se saa paljon huomiota. Ja nyt vuoden ikäisenä se on niin kakara vielä itsekin, että tänä kesänä uuden pennun hankinta ei olisi ollut vielä fiksua. Alusta asti on kuitenkin ollut selvillä, että toinen koira tulee aikanaan. Tiedän että se tarkoittaa myös sitä että esim salilla käymisen ja koneella istumisen saan aika lailla unohtaa tai jättää ihan minimiin ja että töitä vähennän 30-35 viikkotuntiin. Ei siinä mitään, eletään sen mukaan sitten ja lototaan ahkerasti. Täytyyhän sitä rahallisestikin varautua siihen, että 2 isohkoon koiraan uppoaa aika paljon ruokaa, siihen päälle rokotukset, ell-kulut, vakuutukset, treeni- ym maksut, ja onkohan mun pakko oma autokin sitten hommata. Jaiks. Täytyykin ruveta kyselemään palkankorotusta ja lakata shoppailemasta...

Kun pentu- ja nuoruusiästä päästään ja ollaan niin pitkällä että on 2 aikuista koiraa, sittenhän se on jo helpompaa kun toiselle ei tarvitse alituiseen opettaa miten tässä maailmassa eletään ja pelastella kenkiä ja kännyköitä ja juosta moppi kädessä penun perässä. Mutta siihenhän vierähtää hyvä tovi.

Uuden tulokkaan sukupuolta en ole vielä mitenkään päättänyt, mutta luulen että narttuun kallistun kaikesta huolimatta. Lunalla tosin on sterilisaatio edessä jossain vaiheessa, varmaan seuraavien juoksujen jälkeen, ennen sitä pentua kuitenkin että ehtii toipua leikkauksesta rauhassa. Eli sen puoleen voisi uroksenkin ottaa kyllä. Hmjaa, ehtiipä sitä sitten miettiä vielä.

Itselläni on seitsemän vuotias leikattu uros Nipsu ja 5-viikkoa sitten tuli kiinanharjakoira naku uros Masi taloon:) Itse olen koittanut opettaa pentua samassa tilassa Nipsun kanssa mutta huonolla menestyksellä se taitaa olla parempi eristää toinen eri tilaan että voi keskittyä toiseen rauhassa ja vaihtaa sit Ja itse opetan vasta Nipsulle naksuttimen käyttöä kun olen aika vasta kiinnostunut naksuttimen käytöstä :) Minusta tuntuu että ei kannata naksutella kahden koiran kanssa, koska luulisi että ne menevät sekaisin siitä että kummalles se nyt naksautti :) Ja se on tullut huomattua että pentu oppii "ihanasti" juuri ne huonot tavat vanhemmalta koiralta, eli kannattaa opettaa vanhemmalta koiralta se ihmis arkuus pois tai saat kaksi säikkyä :/

^ Jeps, ihmis- ja ääniarkuuden poisopettaminen toki on käynnissä koko ajan ja tavoitteena, vaan kun se on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Jos hermoissa on vikaa niin ei niitä sitten täysin pysty korjaamaan taitavakaan sosiaalistaminen ja siedättäminen. Harmillista. Yritetään kuitenkin tottakai.

Naksuttelusa vielä: Onko naksuttelijoilla kokemusta kahden koiran osalta, jos koirilla on erilainen naksutin, toisella peltilaatikko-tyyppinen ja toisella semmonen "hienompi" missä on nappi ja ääni snadisti erilainen, toimisko se? Tarkoitan siis esim yhteislenkkejä tai ylipäänsä yhteistä ulkoilua, vaikkei nyt mistään hihnalenkeistä puhuttaisikaan. Jos molemmat koirat vaikka pihassa vapaana, molemmat ehdollistettu naksuun ja kutsun pentua, joka tulee, naks, ruokaa penulle -> mitä tuumaa vanhempi koira joka myös ehdollistettu naksuun? Vai oppiiko ne sen sitten niin, että huudan nimellä, ja se ketä huudan sille on osoitettu myös naksutus. Tai sitten vaikka kielto, jos on sellaisesta tilanteesta kyse. Nimi käskyn eteen arki-käskyissä? Luna, ei. Pentu, ei. Luna, täällä, pentu, täällä. Luna, odota, pentu, odota. Tottispuolella tottakai sitten asia eri, varsinaiset treenit tietysti tehdään niin että toinen vartoaa autossa tai sisällä. Ja tokoon / tottiksiin ajattelin ottaa pennulle sitten aikanaan ihan eri käskysanat, ettei niitä pääse kukaan "pilaamaan", vaikka på svenska tai jotain.

Ja joo joo, on mulla pentukuume. Nyt tarvis vaan pysyä nahoissaan vuosi tai kaks. No, se on kyllä saletti että ennen ensi kesää en pysty pentua ottamaan, vaikka tarjolla olis millainen yhdistelmä. Pakko olla vähän lomaa siinä pennun kotiutuessa. Ja muutenkin, tuo Lunakin on vielä niin kakara että senkin kanssa on vielä hommia ihan arkielämän hallinnassakin. Plus sitten nuo arkuuskysymykset, joita pitäisi työstää.

Mulla on vähän sama tilanne kuin TwoBeansilla, tosin kyseessä on pennuntuloajankohtana 3,5-vuotias uros ja mahdollisesti myös 9,5-vuotias narttu. Mä HALUUUN pennun, mutta lähipiiri kauhistelee "kuinka sulla riittää rahat ja aika kolmeen koiraan". Onko kolmen koiran kanssa eläminen oikeasti ongelma ja törkykallista? Tällä hetkellä mä syön mitä sattuu, vaikka vuokraan menee puolet kuukauden tuloista. Enkä silti ole peeaa koko ajan, ja mulla on näköjään myös varaa ilmoitella koiria ties mihin kissanristiäisiin ja ostella niille koko ajan uusia pantoja Jos siis vähän miettisin omia ja koirien hankintoja, olisin huomattavasti varakkaampi. Sen sopimuksen kyllä tein itseni kanssa, että osamaksulla en pentua osta, vaan rahat täytyy olla kerättynä valmiiksi.

Siihen mä olen varautunut, että puppy blues ja kamala hirviöpentu joka ei tajua mistään mitään kaatavat mut sängynpohjalle hetkellisesti. Sitähän se oli tuon mustankin kanssa kun se oli pentu. Mutta kun, sen oman pennun saa muokata just sellaiseksi kuin haluaa, siinä olisi juoksukaveri mustalle ja neitikoira saisi ihan kaikessa rauhassa torkkua sohvalla ilman että tarvii koko ajan pelätä koska musta haluaa leikkiä. Ja kun mulla on äitin kanssa yhteishuoltajuus tuosta neitikoirasta, on musta täällä välillä ilman koirakaveria, joten silloin mulla olisi aina vähintään kaksi koiraa. Jos mulla olisi laiskempi jakso enkä jaksaisi treenata koirien kanssa, ne saisivat kuitenkin riekkua keskenään sydämensä kyllyydestä ja vielä kotonakin nuhjata toisiaan kun jäävät yksin.

Onko muilla mielipiteitä asiasta? Miten kolmen koiran kanssa elo käytännössä toimii?

TwoBeans kirjoitti:


Naksuttelusa vielä: Onko naksuttelijoilla kokemusta kahden koiran osalta, jos koirilla on erilainen naksutin, toisella peltilaatikko-tyyppinen ja toisella semmonen "hienompi" missä on nappi ja ääni snadisti erilainen, toimisko se? Tarkoitan siis esim yhteislenkkejä tai ylipäänsä yhteistä ulkoilua, vaikkei nyt mistään hihnalenkeistä puhuttaisikaan. Jos molemmat koirat vaikka pihassa vapaana, molemmat ehdollistettu naksuun ja kutsun pentua, joka tulee, naks, ruokaa penulle -> mitä tuumaa vanhempi koira joka myös ehdollistettu naksuun? Vai oppiiko ne sen sitten niin, että huudan nimellä, ja se ketä huudan sille on osoitettu myös naksutus. Tai sitten vaikka kielto, jos on sellaisesta tilanteesta kyse. Nimi käskyn eteen arki-käskyissä? Luna, ei. Pentu, ei. Luna, täällä, pentu, täällä. Luna, odota, pentu, odota. Tottispuolella tottakai sitten asia eri, varsinaiset treenit tietysti tehdään niin että toinen vartoaa autossa tai sisällä. Ja tokoon / tottiksiin ajattelin ottaa pennulle sitten aikanaan ihan eri käskysanat, ettei niitä pääse kukaan "pilaamaan", vaikka på svenska tai jotain.

Höpön pöpön sä mitään eri naksuttimia tarvi. Ei koirat ole tyhmiä, ne yleistää tosi nopeasti kaikki naksuttimet samaksi kapineeksi, ainakin mulla on vaihtunut naksutin pari kertaa ihan lennossa ja koira tajuaa tasan että naks=nami.

Kun treenaat toisen koiran kanssa, laita toinen vaikka portin taakse eri huoneeseen. Tai oven, jos et halua että se hilluu ja tuijottaa sua kun naksuttelet toiselle. Samassa tilassa yhtä aikaa sä et tietenkään voi niitä pitää, koska muuten menee ihan sekaisin se, kenelle naksautat ja mistä.

Lenkillä mä unohtaisin ton naksu-asian kokonaan, tai ainakin itse käytän naksua vaan temppujen opettelussa ja sheippaamisessa, enkä niinkään esim. seuraamisessa - mä vaan sanon "jee hienoo!" ja rupean työntämään ruokaa koiran suuhun. Ensin kehu, sitten nami, sillä koirakin oppii että kehu on ihan jees juttu ja siitä kannattaa palkkautua.

Ja jos lenkillä haluaa naksutinta esim. ohittamisissa käyttää, niin minä naksauttaisin vaan kerran ja tunkisin molemmille palkkaa. Muistaakseni jossain Karen Pryorin kirjassa olikin just kahden koiran lenkittämisestä ja siinä neuvottiin naksauttaan kerran ja palkkaamaan molemmat. Jos haluaa vaan toista kehua, niin sitten ite varmaan käyttäisin vaan kehusanaa ja nimeä, ja sitten namittaisin.

TwoBeans kirjoitti:


Ja sitten siihen Lunan arkuus-asiaan. Se nimittäin esim pelkää päivisin omassa pihassa joitain asioita x, y ja z. Ja säikkyy muuallakin ääniä ja vierastaa outoja ihmisiä jos ne tuppaa lähelle. Miten pitäisi toimia ettei pentu ota mallia tuosta käytöksestä? Toisaalta, jos pentu on hermoiltaan terve ja tasapainoinen, ei kai sen pitäisi ruveta esimerkistä pelkäämään mitään, mistä ei todellista uhkaa ole? Vai...? Sitten nimittäin tulee iso itku jos mulla on käsissä yhden sijaan 2 vauhkoa, säikkyä ja ihmisarkaa koiraa.

Tästä hieman omakohtaista kokemusta, mulla on parson joka myös huonohermoinen, pelkää pauketta, liukkaita pintoja, rappusia(siinä huolimatta että asuttiin 4 ekaa vuotta kerrostalossa ilman hissiä), korkeita paikkoja ym. Kaveriksi tuli schipperke ja yksi vaatimuksista oliki että pitää olla teräshermot ettei mene toisen hötkyilyyn mukaan. Eikä olis voinut paremmin mennä! Nuorempi skipi ei pelkää mitään ja on muutenkin rauhallinen ja järkevä (olematta flegmaattinen) ja pelokkaampi saa selvästi tukea toisesta (vaikka ei sitä voi tunnustaa kun on kuitenkin "kovempi äijä"). Kesällä melkein tippa herahti linssiin kun tutkivat innoissaan yhdessä liukkaita rantakallioita joille toinen ei taatusti olisi uskaltanut yksin mennä, mutta toisen perässä meni vikkelästi ettei kaveri vaan löydä sieltä jotain mielenkiintoista ja ite jää paitsioon. Osaan myös itse eri lailla arvostaa skipin hyviä hermoja kun tietää millaista se voisi myös olla jos niitä ei olisi. Eli pointti:kaikki voi mennä hyvin jos tulevalla kaverilla on hermot kohdallaan, vaikka toinen näkisi mörköjä kaikkialla, toinen voi yhtä hyvin todeta niiden olevan vaarattomia ja pystyy toimimaan normaalisti.

Viikonloppuna kävin hakemassa toisen erirotuisen pennun. Aluksi jännitti että tuleeko vanhempi koira toimeen pennun kanssa, mutta ilmeisesti turhaan, sillä tulevat tosi hyvin toimeen. Itseasiassa ehkäpä vähän liiankin hyvin. Jatkuvaa riehumista ja leikkimistä. Nyt on tullut itselle orpo olo kun vanhempi koira ei enää huomioi minua millään tavalla. Käskyjä kuuntelee, mutta se ei enää halua minulta huomiota eikä tule sitä hakemaan kuten ennen. Eikä edes kinu lenkillekään enää kuten ennen. Todennäköisesti se on yksinkertaisesti vain väsynyt kovan riehumisen seurauksena. Pentu kerennyt olemaan vasta pari päivää ja jo nyt tuntuu että oliko sittenkään hyvä idea ottaa koiralleni kaveria. Toivottavasti tilanne menee pian ohi ja saan oman kullan takaisin kainaloon ja saan paljon pusuja. Pentu kyllä ottaa yllättäen paljonkin kontaktia. Se välillä tulee hyppimään eteeni ja katsoo syvälle silmiin että leikkisin sen kanssa tai ottaisin sen syliin. Vanhempi koira näkee ainoastaan pennun. Vähän ikävä niitä "vanhoja hyviä aikoja". Pitääkö minun vain tottua tähän uuteen tilanteeseen vai meneekö tuo pahin riehuminen pian ohi ja vanhempaa koiraa kiinnostaa taas minun huomio? Vai onko pentu vanhemman koiran uusi silmäterä?

Enpä ollutkaan ajatellut tuota TwoBeansin mainitsemaa naksuttelujuttua (itselläkin mielessä seuraavan koiran ottaminen, vaikkei nyt ihan ajankohtaista olekaan).. Mä varmaan tekisin niin, että käyttäisin toiselle koiralle naksutinta ja toiselle sitten koirakoulussakin käytössä ollutta "palkkalupausta", eli ääntä jonka tarkoitus sama kuin naksuttimen (palkka tulossa) eikä tavallinen kehusana. Tai sitten en tekisi, saa nähdä sitten :D

TwoBeans kirjoitti:

Naksuttelusa vielä: Onko naksuttelijoilla kokemusta kahden koiran osalta, jos koirilla on erilainen naksutin, toisella peltilaatikko-tyyppinen ja toisella semmonen "hienompi" missä on nappi ja ääni snadisti erilainen, toimisko se? Tarkoitan siis esim yhteislenkkejä tai ylipäänsä yhteistä ulkoilua, vaikkei nyt mistään hihnalenkeistä puhuttaisikaan. Jos molemmat koirat vaikka pihassa vapaana, molemmat ehdollistettu naksuun ja kutsun pentua, joka tulee, naks, ruokaa penulle -> mitä tuumaa vanhempi koira joka myös ehdollistettu naksuun?

Sanoisin, että kyllä se vanhempi koira oppii tietämään, koska naksuttelet sille ja koska pennulle. Samahan on esimerkiksi toko-ryhmässä, missä sisällä melko pienessä tilassa naksuttelee monta ihmistä ilman, että koirat on ihan sekaisin. Jos vielä ehdollistat ne eri äänille, niin kyllä koira oppii kuuntelemaan vaan "omaa" ääntä. Aluksihan vanhemman koiran voi laittaa vaikka kiinni jonnekin parin metrin päähän, ettei se muutenkaan tule härppäämään pennun koulutuksen tielle.

Mulla pentu oli ensin ehdollistettu eri naksulle kuin vehnä (mulla on yksi naksutin, josta saa kahta erilaista ääntä), mutta jossain vaiheessa ne meni sekaisin, mikä ei kuulemma ollukaan huono juttu. Toko-ohjaajan mielestä on vaan hyvä, että koira oppii tunnistamaan erilaiset naksahdukset tarkoittamaan samaa asiaa: palkkaa :)


Omaa otsikkoon liittyen:

Jännittikö?

No jännittihän se ja mietitytti kovasti. Eniten jouduin miettimään sitä, miten onnistuu julkisilla liikkuminen yms. kahden koiran kanssa, koska en omista autoa. Se olikin suurin syy siihen, miksi en ottanut toiseksi koiraksi kovasti haaveilemaani pk-rotuista harrastuskoiraa vaan pienemmän terrierin. Vaikka mieli kaihertaa edelleen vähän isompaa koiraa, niin päätös oli oikea. Nyt mulla ei ole ollut mitään ongelmaa matkustaa edes ruuhkabussissa ja -junassa noiden kahden kanssa. Aika pieneen tilaan ne saa tungettua

Etukäteen pelkäsin myös sitä, kuinka pentu mallintaisi vanhemman koiran epävarmuutta, mutta se huoli oli turhaa. Junnu on luonnostaan niin kovapäinen ja rohkea, ettei siitä saisi varovaista tai epävarmaa kirveelläkään -saati pelkästään vanhemman koiran mallilla.

Kolmas asia, mikä jännitti, oli se, miten pojat tulisivat toimeen keskenään. Tähän asti kaikki on mennyt ilman mitään ongelmaa, mutta tottakai junnu on vasta tulossa sukukypsäksi ja suurin riski-ikä on edessä. Mun on kuitenkin erittäin vaikea uskoa, että tulevaisuudessa ilmenisi ongelmia -ainakaan mitään ylitsepääsemättömiä ja toivottavasti niin ei käykään.

Ei siis todellakaan ole kaduttanut toisen koiran hankkiminen. Niistä on aivan älyttömästi seuraa ja iloa toisilleen ja oma huono aamukin muuttuu paremmaksi, kun saa katsella ulkona niiden kisailua ja naljailua -voi sitä naiivia elämäniloa Oon sanonut, ettei mulle tule enää koiratonta päivää, mutta ehkä voin jo kääntää sen niin, että tulen varmasti aina omistamaan ainakin kaksi koiraa

Enpä muista oonko vastannut tähän aiemmin, mutta... Jännittänyt ei muistaakseni mitenkään hirveästi, oli ehkä jonkin verran paineita miten onnistun koulutuksessa yms. Se kyllä jännitti, miten vanhempi koira suhtautuu tulokkaaseen, mutta mitään ongelmia ei ole ilmennyt. Tytöt tulee loistavasti toimeen ja niistä on seuraa toisilleen. Oma elämäni on saanut hurjasti uutta sisältöä pennun myötä, sehän on ollut haaveena monta monta vuotta. Nyt tuntuu, että mulla on kaikki; tuollainen eläköityvä kotikoira ja nuori aktiivinen harrastuskoira. Elämä kahden koiran kanssa on tavallaan haastavampaa, mutta kyllä se on sen arvoista! En voisi enää kuvitellakaan elämää ilman Mistiä.

Paljonko on sopiva ikäero? Koirani täyttää toukokuussa 2 vuotta; pentua kaveriksi haikailisin

Täälläkin on ollut toinen koira harkinnassa jo jonkin aikaa. Oman koiran sosiaalisuuden myötä ja tavattua paljon omistajia, joilla on varsinkin kaksi samanrotuista koiraa on vahvistanut ajatusta siitä, että kaksi koiraa perheessä tuntuu oikeimmalta vaihtoehdolta. Joskus kuulee sanottavan, että uroksilla tai yleisestikin olisi ainakin 3 vuoden ikäero suotava, mutta uskoisin, että asia on hyvin riippuvainen siitä, mistä rodusta puhutaan. Meillä on nyt n. 8-kuukautinen Coton uros ja uuden pennun tullessa olisi vajaan vuoden. Onko joku kokenut näin pienestä ikäerosta ongelmia? Näin leikkisällä ja helposti koulutettavissa olevalla rodulla en osaa kuvitella mitään suurempia kompastuskiviä, toisin on varmasti suuremmilla roduilla, joiden tapakoulutus jne vievät enemmän aikaa? Meillä on tuo pentu ollut alusta asti melko lailla täydellinen: utelias, leikkisä, hyvin sosiaalinen, eikä ikinä hauku muille koirille. Hyvin olemme toki pyrkineet sosiaalistamaankin. Onko joillain kokemuksia siitä, että vanhemmassa olisi alkanut ilmetä jotain uusia, negatiivisia piirteitä uuden pennun myötä? Lähinnä pelkään kai sitä, että toinen pentu olisikin jotenkin perusluonteeltaan arempi, eikä sekään sitten innostuisi tämän vanhemman kanssa leikkimään. Tai että alkavat ruokkia toistensa haukkuintoa lenkeillä tms.

Muistan, että ainakin Maiju -nimisellä kirjoittajalla oli Coton ja hyvin samantapainen Havannankoira? Olisi kiva kuulla kokemuksia.. täytyy kyllä kaivaa joku vanha ketjukin esiin.

AfterShock kirjoitti:

Heipsis vaan :)

Alkaa pian olla aika toiselle koiralle, ikäero ois kohdillaan jne.. Ottaisin varmaan samalta kasvattajalta sijoitusnartun nykyisen uroksen kaveriksi. Jännittää/pelottaa vaan ihan yhtä paljon ellei enemmänkin toisen koiran hankkiminen. Tuleeko niistä sitten ihan kauhea rasavillikaksikko? :D

Miten onnistuu kahden kanssa kulkeminen, kyläily, lenkkeily, harrastaminen jne? Kuluja tietysti tulee hieman lisää, mutta eipä nuo pienet paljoa syö, ja kun pitää hätävararahastoa niin eläinlääkäritkin hoituu. Näyttely- ja treenimaksuja sitten tulee varmaan lisää kun pitää viedä molemmat.. Kumpaakin ois siis tarkoitus käyttää jalostukseen, joten juoksuajan pitää toinen viedä hoitoon. Se tuleekin olemaan pikku probleemi myös, tai ainakin aiheuttaa ylimääräistä vaivaa, meillä ei ole mahdollisuutta omassa kodissa pitää niitä eri huoneissa tms.

Mites siis teillä on mennyt, miten rohkeasti uskalsitte ottaa toisen koiran?

Kulkeminen ja kyläily ovat meillä sujuneet siinä missä ennenkin. Lenkkeillessä tietysti joutuu pitämään silmällä kahta koiraa ja ensimmäiset puolivuotta lenkkeilytinkin pentua suurimmaksi osaksi erikseen, jotta sille olisi helpompi opettaa perusasiat. Molemmat koirat ovat varsin aktiivisia, mutta halusin toisen koiran nimenomaan sen vuoksi, että halusin harrastaa vielä enemmän kuin mitä vanhemman koiran kanssa oli mahdollista.

Kaikenkaikkiaan asiat ovat sujuneet melko odotetusti. Koirilla on ikäeroa kuutisen vuotta ja pentu selvästi piristi vanhempaa koiraa. Pennun tultua teini-ikään ne ottivat muutaman kerran yhteen, mutta onneksi välit ovat sen jälkeen selkiytyneet, eikä turhia kahinoita ole ollut. Hoitopaikkojen etsinnässä on tietysti aina tuplavaiva, mikä onkin ehkä suurimpia miinuksia. Harva haluaa ottaa kahta koiraa hoitoon ainakaan omien lisäksi, joten molemmille on oltava omat hoitopaikat.

Harlow kirjoitti:

Meillä on nyt n. 8-kuukautinen Coton uros ja uuden pennun tullessa olisi vajaan vuoden. Onko joku kokenut näin pienestä ikäerosta ongelmia? Näin leikkisällä ja helposti koulutettavissa olevalla rodulla en osaa kuvitella mitään suurempia kompastuskiviä, toisin on varmasti suuremmilla roduilla, joiden tapakoulutus jne vievät enemmän aikaa?

Cottoni on mulle vieras rotu, enkä tiedä kuinka energisiä ne on. Mulle tulee vaan mieleen, että kun yhdistää pennun ja tosi nuoren koiran, niin saa varautua melkoiseen riehumis- ja leikkimäärään. Ja menee muuten hermo, jos joutuu jatkuvasti kuuntelemaan puhinaa, örinää ja muita painileikkejä, joten kannattaa alusta asti yrittää ottaa semmonen linja, että sisällä ei riehuta..

Harlow: Minäkään en rotua niin hyvin tunne ja kai voi olla, että pienemmät rodut kypsyy vähän nopeammin, kuin isommat keskimäärin, mutta jos 8 kk:n ikäisenä käyttäytyy upeasti, niin se ei vielä takaa sitä, ettei mutkia tulisi matkaan.

Tuttu hoffipoika kulki 2 vuotiaaksi täysin löysällä hihnalla kaikkien koirien ohi - kunnes miehistyi ja keksi, että kaikki urokset ovat potentiaalinen uhka. Ja iän karttuessa (ja pallien kadotessa) ei ole taas jaksanut niistä välittää. Oma 13 kk flattiuros taisi 8 kk:n iässä ohittaa muut koirat oikein hienosti. Sen jälkeen on ylä- ja alamäkiä tullut. Räyhännyt ei ole, mutta välillä se vastaantuleva kiinnostaa vaan niin pirusti, ettei aina ole iha tyylikäs ohitus. Nyt on taas parempi vaihe. Nyt taas sen sijaan tämä iloinen jokakoiran kaveri on saanut miehistymisen yhteydessä jonkun identiteettikriisin. Aikaisemmin heittäytyi selälleen, jos joku vähänkin näytti kulmahammasta. Nyt jos joku yrittää aloittaa rähinää, pistää tämä heti vastaan.

Mutta varmasti noin pienien koirien kanssa ei sen lenkityksen kanssa ongelmaa tule. Ja kivahan se on, kun on lähes samanikäinen leikkikaveri.

Meille tulee toinen samanrotuinen kaveri. Aika pieni ikäero hitaasti kypsyvällä koiralla. Mutta aikaa on käytettävissä koulutukseen ja harrastuksiin 2 nuoren koiran edestä. Otetaan kyllä ihan varmuuden vuoksi narttu, vaikka paljon tunnen omistajia, joilla on useampia uroksia pienellä ikäerolla ilman ongelmia. Meillä saa riehua sisällä, mutta käskystä pitää lopettaa. Hihnassa ei saa yrittääkään leikkiä.

Totta, ei siihen parane vielä lohduttautua, että kun hyvin menee ja on sosiaalinen, etteikö voisi ongelmia vielä tulla. Eihän tuo millään lailla valmis vielä ole. Mutta elän toivossa ja kaikkeen haukkumiseen jne sitten tarpeen mukaan puututaan. Koirakirjoista luin aiemmin, että leikkiä tulisi vain kun koirat on vapaana, mutta käytännössä on tullut todettua se, ettei siitä haistelusta remmilenkeilläkään haittaa ole. Ja tuntuisi ihan hirveältä se koko ajan kieltääkin kun toinen niin innoissaan kaikkia tapaa. Toki joillain roduilla ja koirilla se ohitus on ainoa tapa toimia ja se onkin hienoa kun se oikeasti onnistuu. Haukkuvia ja äriseviä koiria näkee ihan hirveästi ja monikaan omistaja ei tee asialle mitään, vain hyssyttelee vieressä jotain ihan turhanpäiväistä, mitä koira ei ymmärrä. Ohitusharjoitukset alkaa siis täälläkin jos alkaa muista uroksista tulla iän myötä ongelma. Harmihan se on kun kuulemma monilla uroskaveruksilla menee jossain vaiheessa välit kun tulee vain kiistoja.

Mikä oli muuten tärkein syy siihen, että halusitte toisen koiran hankkia? Oliko se omista tarpeista lähtöisin vai halusitteko ensimmäiselle koiralle seuraa?

HARLOW:
Toisen koiran hankkiminen lähti omista haluista saada toinen turriainen ja samalla toiselle koiralle seuraa/leikkikaveri.

;)

Helmipallo, onko teillä tuo Coton se vanhempi osapuoli? Jos, niin miten hän suhtautui uuteen tulokkaaseen ja miten paljon heillä on ikäeroa? :)