Koirat.com

^ Ei hätää. Jokainen haluaa koiraltaan vähän eri asioita koiriltaan. Ihmiset kouluttavat myös asioita eri järjestyksessä. Minulle on ihan sama, missä vaiheessa koiralleen opettaa mitäkin. Kunhan opettaa jotakin. :D

Mä en ole opettanut 4,5kk vanhalle pennulle istumista enkä tassunantoa, jotka monen mielestä on niitä juttuja, jotka jokaisen pennun tulee osata Näyttelyseisomista en ole jaksanut alkaa vielä reenaamaan (taidan pyytää kasvattajalta hyvät ohjeet demonstraation kanssa huomenna pentukurssilla), ja en halua palkita istumisesta ennenkuin tuo käskystä seisominen on vahvaa. Se istuskelee muutenkin niin paljon, että jos haluan saada sen mätsäreissä/näyttelyssä seisomaan istumisen sijaan, niin uskoisin näin olevan parempi.

Tassunantoa en luultavasti opeta ollenkaan, sillä ainakin tämän emä ja isosisko ovat tosi kovia tassullaläpsijöitä. Noiden aikuisten koirien tassun iskuissa on vielä sen verran voimaa, etten halua palkita Islaa siitä läpsimisestä ollenkaan. Erilaisia kohteita varmaan tullaan läpsimään, mutta ihmistä ei.

Muuten ollaan reenailtu tokoa varten perusasentoa ja seuraamista joitain askeleita, nyt päätin jättää tokoilun joksikin aikaa ja ollaan pyöritty, menty maahan ja pikkusen kikkailtu muutakin viimeinen viikko. Ekat kuukaudet olivat lähinnä yhteiselämän opettelua, kun ei ole kotona ollut aiemmin pentua ja arki kahden koiran kanssa alkuun oli lamauttavan raskasta yksin. (Miksei muiden arki koskaan kuulosta ollenkaan niin pahalta? Mä en yksinkertasesti yksinollessa jaksanut keskittyä ton nuoremman kouluttamiseen muuten kuin arkielämän pikkujutuissa. Oon kai laiska ja jotenkin aikaansaamaton.) Onneksi toi mies on taas takaisin ja auttaa kaikessa, niin jaksan keskittyä kummankin kouluttamiseen taas uudella innolla.

Henniet kirjoitti:


Ekat kuukaudet olivat lähinnä yhteiselämän opettelua, kun ei ole kotona ollut aiemmin pentua ja arki kahden koiran kanssa alkuun oli lamauttavan raskasta yksin. (Miksei muiden arki koskaan kuulosta ollenkaan niin pahalta? Mä en yksinkertasesti yksinollessa jaksanut keskittyä ton nuoremman kouluttamiseen muuten kuin arkielämän pikkujutuissa. Oon kai laiska ja jotenkin aikaansaamaton.)

Kyllä se on. Yksin koiran kanssa on raskasta. Mä en pystyisi edes kuvittelemaan toista koiraa tähän kuvioon. Mä pidin sijaiskotia kahdelle rescue-kissalle ja piti antaa ne eteenpäin. Ei vaan jaksaminen enää riittänyt kolmeen eläimeen. (no eikä ne tullut edes toimeen koiran kanssa). Välillä tuntuu, että tuon kanssa voisi tehdä paljon enemmänkin, ja tavoitteitakin on ollut vaikka mihin. Mutta aina ei jaksa. Huonoja päiviä on. Mutta niitä hyviäkin. Syvä huokaus.

Miten ärsyttävää!
Pentu on viimiset 4 yötä pidättänyt 8-9 h. Tänään aamulla herään, kun pentu pyytää ulos. Vaatteet viivana päälle ja menoksi. Mutta missä avaimet? Ei löydy, ei. Etsin ja etsin. Pentu odottaa ovimatolla ja ihan sääliksi käy. Sitten pentu nousee seisomaan ja painautuu ovea vasten. Ulommas ei kodista pääse. Iiiso lammikko ihan oven eteen. Kiroan, mutta ymmärrän pentua hyvin. Kokeilen vielä housujeni taskusta - siellä niiden avaimien pitäisi olla. Ja siellä ne ovat!! Vaikka ensimmäisenä olin sieltä katsonut. Nyt ärsytti vielä enemmän. Mentiin ulos ja kaikki hyvin.

Hyvälle tuulelle tulin, kun istuttiin hiekkatien vieressä ja pentu otti itse kontaktia pyörästä, jalankulkijasta ja räksyterrieristä. Terrieristä palkitsin ensin rauhallisesti katsomisesta ja sen jälkeen pentu otti itse kontaktia.

Henniet ja MissFields, nostan tosissani teille hattua, kun jaksatte yksinään teidän pentujen kanssa. Itse en varmaan siihen pystyisi, en vaan millään.

Vaikka Arttu on ollut meillä vasta viikon verran, niin monta hetkeä on tullut epätoivo, ja vähän itkukin silmään, ja niinä hetkinä miehen tuki on ollut korvaamatonta, vaikka minä olenkin koirasta pääasiassa vastannut. Viimeksi kolme päivää sitten yksinoloa harjoitellessa näky oli varmaan melkoinen, kun koira itkee oven takana ja emäntä istuu rappukäytävän lattialla ja volisee minkä silmistään pääsee.

Vaikka on ollut paljon epätoivon ja epätietoisuudenkin hetkiä, niin onneksi ne pienet onnistumiset on meillä helpottanut tuota PuppyBluesia, joka iski rankempana kuin ikinä pystyi kuvittelemaan. Mikään ei ole upeampaa, kuin huomata, että koira oppii, sopeutuu, ja mikä tärkeintä, tahtoo tehdä ja oppia. Artusta on tullut jo viikon aikana aivan käsittämättömän rakas!

Silti sitä koko ajan miettii, että pilaako koiran, ja onnistuuko jotenkin sössimään asiat niin, että kohta hihnanpäässä on 70cm korkuinen peto, joka tahtoo tappaa kaiken mikä liikkuu, ja samaan aikaan on ylpeä siitä, että pystyy opettamaan ja näyttämään pienelle, että miten mihinkin kannattaa suhtautua, miten missäkin tilanteessa toimitaan. Välillä tuo osaa lukea ajatuksia, ja välillä turhauttaa kun se ei ymmärrä millään. Eli suomeksi: tämä on ollut yhtä aikaa ihanaa, kamalaa, riemastuttavaa, turhauttavaa, ja kaikkia tunteita koko tunneskaalan laajuudella.

Silti yhdestä asiasta olen iloinen, ainoa asia, minkä tuo ipana on hajottanut, on ollut ikivanha vessapaperirullateline, joka olisi muutenkin pitänyt vaihtaa. Siinä Arttu teki kyllä tapansa mukaan hyvin perusteellista työtä, se nimittäin löytyi sentin palasina pitkin poikin kylpyhuonetta leviteltynä. :D

Mekään emme tuota tassunantamista aio opettaa. Porukoiden koira on siitä oiva esimerkki, aina läpsimässä tassulla ja etenkin jos se haluaa jotakin. Raivostuttavaa.

Mullakin oli alussa tuota ns. puppybluesia, lähinnä jännitti se etten tuntenut pentua (tietenkään) vaan se oli minulle aivan vieras tyyppi. Nopeasti siihen sitten toki tutustui ja oppi toimimaan sen kanssa. Voisi sanoa että tosi kivasti meillä menee nyt, en voisi olla tyytyväisempi!
Enkä olisi ikinä uskonut että jo nyt olen vähän jo päättänyt/haaveillut että seuraava koira joka meille tulee joskus 4-5 vuoden päästä, on saman rotuinen uros

Meillä eletään tällä hetkellä rauhallista kautta pennun kanssa.

Puremisriehukohtaukset ovat vähentyneet dramaattisesti jäähyn käyttöön ottamisen myötä. Muutenkin hampaat alkavat kohta olla vaihtuneet ja kutina taitaa helpottaa koska yleinen kaluaminen on vähentynyt.
Hihnassa kuljetaan pääosin hienosti, ainoastaan toisten koirien ohittaminen on vielä vähän villiä menoa. Yksinolokin on alkanut sujua kun päätin vain oikeasti lähteä kotoa pois. Nyt ollaan pidennetty aina puoli tuntia kerrallaan ja pisimmillään Coco on ollut 4 tuntia yksin. Takaisin tullessa tyttö oli järsinyt vain jotain leluaan ja yhdet pissat oli tullu portin eteen. Mitään ei ole koskaan tuhottu yksin ollessa ja yleensä Coco heräilee vasta uniltaan kun tullaan kotiin. Tosi hienosti siis siihen nähden miten hankala meillä oli tuo alku yksinolon kanssa. Tuo 4 tuntia on muutenkin tällä erää ihan riittävä, koska normaalisti ei edes joudu tuota kauempaa yksin olemaan. Tarkoitus olisi kuitenkin kasvatta aikaa vielä ainakin 6 tuntiin, jotta sekin olisi mahdollista tarpeen vaatiessa.
Meillä ollaan oltu sisäsiistejä jo pitkään kunhan vain itse muistan tarkkailla koiraa ja viedä ulos tarpeeksi usein. Nyt säiden kylmettyä on parit aamupissavahingot tulleet kuitenkin sisään, koska ulos märälle nurmikolle on vaan maailman ällöttävintä mennä pissalle. Eiköhän tuohonkin kuitenkin totuta ajan kanssa.
Yöt nukutaan hienosti läpeensä ja pidätetään helposti 9 tuntia. Aamulla ei tunnu olevan vielä edes kiire pissille. Yhtään yöllistä vahinkoa ei ole tullut moneen kuukauteen.

Ainoa ongelmallinen ja ärsyttävä asia on tällä hetkellä se, että Coco hyppii jatkuvasti pöytiä vasten ja yrittää varastaa kaiken mitä siellä on. Lisäksi uutena jekkuna se kiipeää joskus ihan oikeasti pöydän päälle seisomaan (tuolia apuna käyttäen)... Yritä siinä sitten pitää pokka kun 21 kg koiranpentu tapittaa pöydän päältä silmiin.
Coco onkin kaikki ruokailuhetket visusti portin takana, koska muuten kukaan ei saisi syödä rauhassa ja luultavasti puolet ruuastakin menisi "parempiin" suihin... Lisäksi meillä on nyt kaikki pöydät ja tasot tyhjennetty tavaroista, jotta tuo ei pääsisi palkkautumaan vahingossa aina kun saa napattua sieltä jotain jännää itselleen.

^^ Minäkin olen jo salaa päättänyt, että samassa rodussa pysytään ja seuraava pentu astelee taloon sitten joskus opiskelujen loppuvaiheessa.

Olisi äsken tehnyt mieli luovuttaa koira ensimmäiselle vastaantulevalle, oli niin hirveä hihnalenkki taas vaihteeksi. En ymmärrä... Pysähdyksestä lähti täysiä eteenpäin (ehdin itse ottaa puolikkaan askeleen) ja sitten piti taas pysähtyä koska ei edetä jos vetää. Odotin niin kauan, että katsoi silmiin ja sitten vasta jatkettiin matkaa. Neiti hyppi ja pomppi, itki, haukkui, ulvoi ja huusi. Tämmöistä siis jokaisen puolikkaan askeleen jälkeen. Nappulat ei kelvannut, kuten arvelinkin, mutta onpahan niitäkin nyt maahan kylvätty. Kontaktista siis tarjosin nappulaa, mutta ei... Tekisi mieli luovuttaa ja antaa tuon jolkuttaa menemään pitkässä hihnassa miten sattuun.
Ainoa "edistyminen" oli se, kun kontaktin ottamiseen ei mennyt enää varttia lopuksi, vaan tajusi suht piankin vilkaista silmiin.
Melkein tunti meni ja matkaahan meillä oli runsaat 100 metriä...

Kirjastossa näyttäisi olevan nyt hyllyssä tuo Turid Rugaasin Kiskomatta paras -kirja, taidanpa käydä tänään hakemassa.

^ Tässä lainaus Koulutus puolen "Vetäminen"- ketjusta

maddy kirjoitti:

^Periaatteessahan voit koska tahansa palkata koiraa, kun hihna ei ole kireellä. Eli palkkaat, kun hihna löystyy, kun koira on vierelläsi, kun koira kävelee nätisti hihna löysällä jne. Sama logiikka toimii mm. luoksetulon opetuksessa. Ei kannata kutsua koiraa vain ja ainoastaan silloin, kun se on kaukana, jos haluaa, että koira oppii, että myös lähellä on kiva kulkea. Jos kutsuu koiraa myös silloin, kun se on lähellä, se ei opi, että pitää mennä kauas, jotta saa luoksetulokutsun ja namia. Vetämisessä sama juttu. Jos koira oppii, että hihnan pitää kiristyä hetkellisesti, jotta saa namia, se oppii väärän toimintamallin.

Tämän takia minä lopetin odottelun (taino - ehkä asiaan vaikutti myös se, että itseäni alkoi tympiä 15 min odottelu, kun Mökö ei malttanut katsahtaakaan minuun päin) vaan palkkaan lenkin aikana jatkuvasti hyvästä toiminnasta ja vahvistan näin oikeaa käytöstä.

Meillä on oikeastaan toi vetäminen vähentynyt nyt kun ei edes oo siitä stressattu. Vetää kyllä esim. silloin kun on kova hätä ja sillä on pari vakio paikkaa johon tekee helposti tarpeensa.
Vetää siis siihen paikkaan asti ja sit rauhoittuu, kun tarpeet on tehty.
Onpa mokoma oppinut jo itse vaihtamaan puoltakin tiestä, kun vaihdetaan suuntaa. Hakeutuu aina vasemmalle.
Fiksu pikkuinen. Mamman murmeli. <3

Pakko kehaista kun Coco aiheutti niin hyvän mielen äsken.

Leikkasin kynsiä, ja siinä tuo tyytyväisenä makoili sylissä koko ajan. Ei kertaakaan edes yrittänyt purra käsiä tai kynsisaksia ja antoi leikata kaikki kynnet kerralla. Mahtavaa! Aikaisemmin mulla on ollu aina enemmän tai vähemmän naarmuilla ja haavoilla kädet kynsioperaation jälkeen. Sitkeys ilmeisesti kannattaa tuon kanssa!

Mua hiukan jännittää, kun pitäs ton pennun kynnet taas katsoa. Viimeksi onnistuin leikkaamaan siihen suoneen. Poika ite ei siihen reagoinut ja tajusinkin sit vasta seuraavaa tassua leikellessä, et tassukarvat alko punertua. :(

^^^^ Mieluusti palkkaisin juurikin oikeasta käytöksestä, mutta neidille ne namit ei oikein lenkillä kelpaa. Haluaisi vaan viipottaa nenä maassa menemään ilman että vilkaiseekaan minua.

Meillä taas kynsien leikkuussa tms ei ole ollut ikinä mitään ongelmia. Jos voisi, niin ottaisin mielummin pieniä taisteluita kynsien leikkuussa, kuin tämän hihnasekoilun...

Mistä näitä idioottinaapurintätejä tulee Käytin Rockya pissillä pihalla (ollaan just harjottelemassa turhaa haukkumista pois, kun tämä näkee toisen ihmisen tai koiran tai jotain mielenkiintoista alkaa haukkuminen) Nooh, rocky teki tapansa mukaan tämän naapurin nähdessään tervehdyshaukun ja tietysti kielsin, jolloin koira vaikeni. Oli nätisti hiljaa, kunnes () "Nooo kuka se siellä lässytilää lälläälää" johon rocky rupesi tietysti haukkumaan "No, eipä tarviis tuon koiran haukkua, noinkin iso jo on"

No tottakai se haukkuu kun tullaan lässytämään oikein tuttavallisesti varsinkin kun nyt on opettelu päällä. Ja nuinkin iso.. öö 5 kk ja rapiat.. ?

Muakin ottaa aivoon kun yritän opettaa meidän ylisosiaaliselle ipanalle, ettei kaikkien ohi kulkevien ihmisten luo tarvitse vetää kuin hinaaja... No eiköhän joku aina ala lässyttää että "voi miten ihana, kai se nyt moikkaamaan saa tulla!" ...No ei saa paitsi jos minä niin päätän. Ugh.

^ No niin, lenkillä just toinen juttu. Muutenkin riekkuu hihnassa tarpeeks.. ja se se sana on ylisosiaalinen! (oon pitkään miettiny mikä se sana on mikä tän luonnetta kuvaa parhaiten.. )

Meillä on nyt vaihteeksi mennyt oikein passelisti!
Perjantaina sai neiti ekat rokotukset ja eläinlääkäri oli oikeasti ihana. "Ukin pikku kulta, anna nyt yksi pusu," taisi olla vakio lauseita, eläinlääkäri varmaan n. 60v. mies Ei ainakaan Stella jännittänyt yhtään, eikä rokotustakaan huomannut.

Lenkit on tähän mennessä sujunut hyvin, ei vedä ollenkaan. Loppumatka onkin sitten asia erikseen. Hypitään, riehutaan ja vedetään kuin viimeistä päivää. Liekkö tajuaa, että ollaan menossa kotiin ja siksi vetää? Tätä yritetään treenailla, mutta hieman ärsyttää, kun matkaa on kotiin 100m ja pitää rueta pysähtelemään, kun koira alkaa vetämään.

Innostuin muute mywayn blogia lukiessa hommaamaan naksuttimen/klickerin ja tänään kokeiltiin sitten käytössä. Vähän epäilevin mielin, mutta siinä vaiheessa kun saatin "alas!" käsky opetettua 15min, taisin rakastua koko vehkeeseen! Siis voi isä, ollaan kyllä yritetty tahkoa Stellan päähän, että sohvalle ei tulla, ja että alas todellakin tarkoittaa alas. No, naksuttimella opetettiin tämäkin käsky nopeasti ja nyt Stella suorastaan juoksee sohvalta alas, jos vahingossa eksyy sinne.

I <3 naksutin

^ Kävin uteliaisuudesta kurkkaamassa Mywayn blogia. Ihailtavaa miten joku jaksaa noin paljon koiran kanssa! (itse olen vähän laiskempi ) mutta into kasvaa kyllä tuota lukiessa. Saanko kysyä miten sulla riittää aika kaikkeen tähän Titon nuoresta iästä päätellen, miten näin paljon tähän mennessä?

EnkeliVarjo kirjoitti:

^^^^ Mieluusti palkkaisin juurikin oikeasta käytöksestä, mutta neidille ne namit ei oikein lenkillä kelpaa. Haluaisi vaan viipottaa nenä maassa menemään ilman että vilkaiseekaan minua.

Meillä oli vähän sama juttu alussa. Veti vimmatusti, namit ei kelvanneet, ei edes vilkaisua muhun päin. Nyt se tillittää mua kiltisti lenkillä ja saa (sekä ottaa) palkkion joka kontaktista. Vetää vain silloin kun tietää että ollaan menossa johonkin kolmesta sen lempikoirapuistosta. Silloin sillä on kuurot korvat päässä ja pitää pysähtyä about joka toisella askeleella..

Mutta meillä asiat parani vetämisen suhteen ihan vaan stoppaamalla ja jos hihna löystyy, jatketaan matkaa. Ei se tarjonnut kontaktia heti alussa hihnan löystyessä, vaan kun oppii pikkuhiljaa sen, että ei pääse eteenpäin vetämällä, alkoi kääntyä mua päin, että "noniin hihna löysä, jatketaanks matkaa". Nyt normilenkillä kävellään löysällä hihnalla (paitsi jos liian lähelle tulee koira, jota on pakko mennä morjenstaa, sitten hihna kiristyy, kun se lähtee vetää, mutta ohitukset onkin asia erikseen).

Meilläkään ei ottanut namia vaikka tarjosi kontaktia. Tämä oli oikein ongelma. Sitten alkoi pikkuhiljaa ottamaan namia. Välillä raahasin lenkille raakoja kanansuikaleita ja ties mitä, että se huolisi niitä. Sitten se alkoi oikein nirsoilemaan, eikä kotonakaan ruoka kelvannut. Nyt olen vaan kylmästi jättänyt kaikki ylimääräiset herkut ja namit pois ja käsiruokin lenkillä. Tästä puhuttiin vissiin tässä ketjussa jo aiemmin. Eli ei ateriaa kotona, vaan sama määrä nappulaa syötetään lenkillä. Pari kolme päivää ollaan menty käsiruokinnalla, ja kyllä kelpaa kaikki nappulat. Oikein tillittää suu auki, et tuleeks namua, koira näyttää ehkä hmm nälkäiseltä, mutta ei se sitä voi olla, koska se syö sama määrän ruokaa kuin ennenkin.

En ole mikään koiraekspertti, mutta kuulostaisi helpommalta, jos saisitte tuon hihnakävelyn ensin kuntoon ja sitten voisi vaatia kontaktia? Eihän koiraa tarvitse palkita namilla siitä että hihna löystyy (sitäkö tarkoitit, ettei huoli namia?) , sille palkinto on se, että se pääsee haluamaansa kohteeseen, eteenpäin tai puskaan tai minne tahansa, mutta se menee sinne sun tahtiin.

En tiedä oliko tästä mitään apua, vai sekoittiko vaan entisestään :D