Koirat.com

Kirjoitan tätä viestiä itkien ja toivon, että teistä joku osaisi sanoa jotain rakkaan koirani tilanteeseen.

Eli 14-vuotiaalla norjanharmaallani on jo yli vuoden ollut hieman nivelien jäykkyyttä. Viime viikkoina mukaan tuli vasemman takajalan ontuminen ja nyt se raukka varaa sille jalalle painoa vain varovasti ja liikkuisi mieluiten kolmella jalalla pomppien.

Aloitan siis alusta. Koiralla on aiemmin saattanut levon jälkeen tai väsyisenä päivänä olla takaselkä köyryllä ja jotenkin huteroitunut/kompastelemaan alttiimpi takapää lenkin lopulla. Iltaisin sillä on kuitenkin yleensä ollut jo tukevampi vauhti päällä. Sille on aina silloin tällöin annettu Rheumocam-tulehduskipulääkekuuri, jos nivelet ovat vaikuttaneet jäykemmiltä.

Noin 3 viikkoa sitten koira alkoi kuitenkin ontua vasenta takajalkaansa. Sille aloitettiin silloin täydellä annoksella kipulääkekuuri, joka ei kuitenkaan ole tehonnut. Lenkille lähtiessä ontumisen huomasi aluksi selvästi, mutta edetessä ravi muuttui aika hyväksi muuten,mutta joillakin askeleilla koira jätti jalan irti maasta. Huomattavissa oli myös, että se pitää huonoa jalkaansa sivulla istuessaan ja myös seistessä jalkaterä osoittaa hieman poispäin.

Muutama päivä sitten jalka meni huomattavasti pahemmaksi ja ulostaessa koira ei kuulemma pysty kyykistymään yhtä syvälle kuin normaalisti. Puhelimessa paikallinen eläinlääkäri sanoo, ettei mitään voi tehdä, jos tulehduskipulääke ei auta. Nyt koira liikkuu pääosin kolmella jalalla, välillä käyttäen myös kipeää jalkaa. Kun koira seisoo, se ei varaa täyttä painoa kipeälle jalalle. Takapää on myös nyt voimattomampi ja koira on siirtänyt paremman jalkansa keskelle pitäen huonoa jalkaa enemmän sivulla. Äitini on huomannut, että aamulla koiran on helpompi nousta kopistaan kuin illalla ja siksi mietimmekin, pitäisikö se pitää täysin levossa.

Tänään matkustin opiskelukaupungistani vanhempien luo koirani takia. Sillä on vasta maanantaina aika eläinklinikalle, jossa se on mahdollista röntgenkuvata, ja odottaminen tämän epätietoisuuden kanssa tuntuu pahalta. Koira on muuten ollut terve ja menohaluja kyllä riittäisi.

Paikallinen eläinlääkäri oli sitä mieltä, ettei kortisoniopistoksista olisi apua. Onko jollakulla asiasta kokemuksia tai tietoa? Voiko vika olla selässä, lonkkanivelessä, lihaksissa? Mikä voisi auttaa? :(

Polvea veikkaan. Eipä tuon ikäiselle enää paljoa pysty tekemään. Se on ainakin varma, ettei ulkoasuminen enää käy sille. Ja jos oikein ympäristön arvaan, niin sisälle muutto ei ole vaihtoehto.

Sillä alkaa olla kilometrit täynnä.

Jagster kirjoitti:

Polvea veikkaan. Eipä tuon ikäiselle enää paljoa pysty tekemään. Se on ainakin varma, ettei ulkoasuminen enää käy sille. Ja jos oikein ympäristön arvaan, niin sisälle muutto ei ole vaihtoehto.

Sillä alkaa olla kilometrit täynnä.

Kiitos vain suorapuheisuudesta, mutta minulle se on elämäni ainoa koira ja perheenjäsen, viitaten siis viestiisi, joka sisältää pelkkiä toteamuksia koiraa näkemättä. Minä en kuitenkaan olisi ollenkaan varma, ettei sen kipuja voida enää millään lievittää, sillä haluan vielä toivoa ja tehdä sen eteen kaiken mitä voi. Olen valmis niveloperaatioonkin, jos eläinlääkäri näkee sen mahdolliseksi, sillä kunnon ja terveyden puolesta muuten Lillini voisi toipua. Koiralla, joka vielä 3 viikkoa sitten laukkasi täysillä, ei välttämättä ole kilometrit täynnä, jos toivoa kipujen lievittämiseen vaivan syyn selvittyä on.

En usko että koira olisi sisällä liukkaalla lattialla yhtään paremmassa turvassa kuin tutussa paikassaan. Mistä tuollainen olettamus?

Polvileikkaus 14 vee koiralle? Voi olla, että jostain löytyy lekuri, joka sen suostuu tekemään. Varsinkin kun nivelrikko on luultavammin kehittynyt jo pitkään. Voi se tietty olla esim. ristiside, mutta sama asia. Tuon ikäisellä ei kroppa enää toivu, vaikka selviäisikin itse operaatiosta.

Matot on keksitty. En ole vielä nähnyt koppia, jossa saataisiin lämpöKoiralla, joka vielä 3 viikkoa sitten laukkasi täysillä, ei välttämättä ole kilometrit täynnä pysymään riittävänä ja kosteus alhaalla. Ei maailman paras olosuhde nivelongelmaiselle.

Minä en kuitenkaan olisi ollenkaan varma, ettei sen kipuja voida enää millään lievittää

Jos en väärin ymmärtänyt, niin sillähän on kipulääkitys päällä. Kun mennään vahvempiin, niin se alkaa vaikuttamaan myös korvien väliin. Ei välttämättä ihan metsäkoiran arvoista elämää?

No, voihan se hyvinkin olla, että siitä löytyy jotain pienempää ja fiksattavaa. Parhaimmassa tapauksessa sillä on esim. anturassa jotain.

minulle se on elämäni ainoa koira ja perheenjäsen

Ymmärrän tuon. Silti se on 14v harmaa.

viitaten siis viestiisi, joka sisältää pelkkiä toteamuksia koiraa näkemättä.

Mitä muuta luulit foorumeilla saavasi?

Kyllä minunkin mielestäni 14-vuotiaan koiran paikka on vihreämmillä metsästysmailla jos ontumista ei kipulääkkeillä saada kuriin. Been there, done that. Iso leikkausoperaatio tuon ikäiselle on pelkkää koiran kiusaamista.

Jagster, mun rakas ei ole metsäkoira. Matsälle siitä ei koskaan ollut ja siksi se myytiin meille lemmikiksi.

Ymmärrän kyllä, että homma on aika toivoton. Silti kaipaisin lohdutusta, enkä toteamusta "Sillä on kilometrit täynnä". Niin voi ajatella ihminen, jolla on ollut useampia koiria eikä ymmärrä, mitä ainoa koira voi merkitä. Toisaalta itse en kehtaisi kirjoittaa moista kenellekään vanhemmastaan/sisaruksestaan luopuvalle.

En tiedä, kuinka voin ikinä päästä tällaisesta eteenpäin.

^ Kyllä ihan jokainen koira tulee jossain vaiheessa kuolemaan, se nyt vain on fakta. :/ Jossain vaiheessa on pakko luopua, ja sitten ajan kuluessa pystyä jatkamaan eteenpäin.

Pablo on puolitoistavuotias, ja mun ensimmäinen koirani. Viime keväänä siltä leikattiin polvi, ja ennen kuin ontumisen syy selvisi, olin jo ehtinyt miettiä kaikkia pahimpia vaihtoehtoja läpi ja sitä, jos jalka ei paranekaan. Silloin päätin heti, että jos jalkaa ei saada parannettua niin, että Pablo voi elää koiran arvoista elämää, mun pitää päästää se kivuistaan.
No onneksi näin ei käynyt, vaan jalka saatiin kuntoon. Vanhalla koiralla voi kuitenkin olla aivan toinen juttu...

Joskus vaan täytyy olla epäitsekäs ja miettiä mikä koiralle on parasta, vaikka se itsestä tuntuukin kamalalta.

Toivotaan nyt kuitenkin, että vaiva olisi joku pieni juttu minkä voi hoitaa!

Jos rakastat koiraasi niin paljon kuin sanot, päästät sen ajoissa pois. Se vaan on jokaisen lemmikinomistajan tehtävä ellei satu itse kuolemaan ensin.

BTW, ensimmäisessä viestissäsi et kysellyt lohdutusta vaan kokemuksia ja tietoa. Molempia Jagsterilla on yllin kyllin ja vähän minullakin. Karvan vaille 15-v tipsuni alkoi ontua. Kipulääkkeet kokeiltiin ja nivellääkitys, mutta niistä ei ollut juurikaan apua. Mitään suurempaa operaatiota en edes harkinnut vaikka koira oli huonoa kuuloa lukuunottamatta varsin mallikkaassa vanhuskunnossa. AINA täytyy olla epäitsekäs ja miettiä mikä koiralle on parasta.

Mitä minä sitten olen tehnyt väärin, että Lillille on kehittynyt tuollainen vaiva?
Nyt aamulla se taas niin innoissaan odotti lenkkiään. Namit se hotki pureskelematta kuten aina.

Ymmärrän kyllä, ettei leikkausoperaatio ole noin iäkkäälle helppo, vaikka se kasvaimen poistosta toipuikin 10-vuotiaana helposti ja nopeasti. Mä en tällä hetkellä osaa tehdä mitään muuta kuin odottaa eläinlääkäriaikaa, jollioin se pääsee tutkittavaksi. Paskat gradusta, koira on nyt tärkeämpi. Äidin kanssa ollaan valmistauduttu eutanasiaan, mutta niin koville ottaa. Sellaista emme ole ennen kokeneet, sairaille vanhoille ihmiselle kun yritetään tehdä kaikki mahdollinen.

Et sinä mitään väärin ole tehnyt. Elämään sisältyy usein sairauksia ja aina se päättyy kuolemaan.

Ero sairaaseen vanhaan ihmiseen on ainakin siinä, että täysin dementoituneita vanhuksia lukuunottamatta ihminen ymmärtää tilanteensa ja (toivottavasti) myös itse päättää hoidostaan. Koira elää hetkessä eikä se tiedä, että leikkauksesta aiheutuva kipu EHKÄ johtaa parempaan tilanteeseen. Hetkeksi.

Harmaja kirjoitti:

Mitä minä sitten olen tehnyt väärin, että Lillille on kehittynyt tuollainen vaiva?
Nyt aamulla se taas niin innoissaan odotti lenkkiään. Namit se hotki pureskelematta kuten aina.

Ymmärrän kyllä, ettei leikkausoperaatio ole noin iäkkäälle helppo, vaikka se kasvaimen poistosta toipuikin 10-vuotiaana helposti ja nopeasti. Mä en tällä hetkellä osaa tehdä mitään muuta kuin odottaa eläinlääkäriaikaa, jollioin se pääsee tutkittavaksi. Paskat gradusta, koira on nyt tärkeämpi. Äidin kanssa ollaan valmistauduttu eutanasiaan, mutta niin koville ottaa. Sellaista emme ole ennen kokeneet, sairaille vanhoille ihmiselle kun yritetään tehdä kaikki mahdollinen.

Koira ei ole ihminen. Sen ei tarvitse maata kuukausi/vuositolkulla paskat housuissa vahvasti lääkittyinä pystymättä liikkumaan, vaan sen voi päästää paremmille metsästysmaille kivuttomaan oloon yhdellä piikillä. Et sinä ole mitään tehnyt koirasta on vaan tullut vanha.

Meidän vanhin koira Osku on nyt vähän väliä joutunut hyppäämään lääkärillä. Ikää sillä on vajaa kymmenen vuotta mutta kaikki ne sairaudet mitä sillä on laittaa jokaiselle uudelle lääkärikäynnille sellaisen ikävän vivahteen että josko olisi aika päästää irti. Leikkaamaan ei enää aleta, ellei sitten ole joku suoloitukos tms ja sittenkin vain jos lääkäri katsoo sen kannattavan. Vielä se pystyy elämään koiran arvoista elämää, käymään lenkillä ja olemaan ilman isompia kipuja, mutta jos tulee tilanne etten mä pysty sille enää sellaista koiran arvoista elämää tarjoamaan niin sitten on aika päästää ystävä pois. Kun koiran ottaa niin se on ensimmäinen asia mitä pitää pystyä itselleen ja koiralle luvata, että päästää toisen pois kun sen aika on.

Ei kukaan oo väittänyt että sä oisit tehnyt mitään väärin. Eikä siinäkään ole mitään väärää, että haluaisit vielä saada koiran kuntoon. Kannattaa kuitenkin vaan suosiolla hyväksyä se fakta, että 14 vuotta alkaa olemaan jo tosi paljon ikää.

Mun ymmärrykseni mukaan vanha koira toipuu paljon paremmin esimerkiksi kasvaimen poistosta kuin esim. ristiside- tai muusta nivelleikkaukseta. Esimerkiksi ristisideleikkauksessa jossa juuri oma koira oli, koko luu leikataan kahtia, asetellaan uudestaan ja jalka täyteen metallia. Ei noin vanha koira ikinä saa sitä jalkaa luutumaan kunnolla. En usko että monikaan eläinlääkäri suostuu tekemään vaativaa leikkausta noin vanhalle koiralle, se toipumisaika on jo itsessään niin tuskaa.

Mä olin jo tän koiran kohdalla päättänyt, että jos se sama polvi pamahtaa uudestaan poikki tai toisessa jalassa on sama vika, niin olisin päästänyt raukan pois. Vaikka ikää ei ole edes 2 vuotta. Ei se ois ollut mitään koiranelämää.

Kyllä itsekin olen sitä mieltä että tuon ikäisen koiran leikkaus on enää ainoastaan koiran kiusaamista, omasta koirastani jouduin luopumaan tammikuussa sillä oli nisäkasvaimet jotka sitten sitä rupesi vaivaamaan ja ennen sitä koira oli todella reipas ja virkeä vaikka ikää olikin jo melkein 13 vuotta, mutta siinä vaiheessa kun kasvaimet alkoivat vaivaamaan koiraa koiran kunto muuttui todella nopeasti ja itse en koiraa leikkauttanut, koska ell. jo alussa epäili että kasvaimet pahan laatuisia koska olivat tulleet nopeasti ja leikkauksesta ei kuitenkaan olisi ollut hyötyä ja kyseessä vanha koira jolle nukutuksista herääminen aina ollut todella vaikeaa, yhden leikkauksen aikana oli meinannut jopa kuolla, joten koiran kannalta parempi antaa sen elää sen aikaa kun se pystyy hyvään ja koiran arvoiseen elämään ja sitten laskea se pois.Vaikka se tuntuu pahalle, mutta pahemmalle tuntuu katsoa sitä jos näät että sinule rakas koira ei voi hyvin ja pelkästään oman itsekyytesi takia annat rakkasi kärsi, sinun täytyy nyt ajatella mikä koirallesi on parasta ja jos sillä on jatkuvaa kipua jota ei pystytä poistamaan eikä koira voi enää elää normaalia elämää sinun on laskettava koira pois vaikka se pahalle tuntuuki, mutta se on koirasi parhaaksi.

Rita kirjoitti:

Kyllä itsekin olen sitä mieltä että tuon ikäisen koiran leikkaus on enää ainoastaan koiran kiusaamista, omasta koirastani jouduin luopumaan tammikuussa sillä oli nisäkasvaimet jotka sitten sitä rupesi vaivaamaan ja ennen sitä koira oli todella reipas ja virkeä vaikka ikää olikin jo melkein 13 vuotta, mutta siinä vaiheessa kun kasvaimet alkoivat vaivaamaan koiraa koiran kunto muuttui todella nopeasti ja itse en koiraa leikkauttanut, koska ell. jo alussa epäili että kasvaimet pahan laatuisia koska olivat tulleet nopeasti ja leikkauksesta ei kuitenkaan olisi ollut hyötyä ja kyseessä vanha koira jolle nukutuksista herääminen aina ollut todella vaikeaa, yhden leikkauksen aikana oli meinannut jopa kuolla, joten koiran kannalta parempi antaa sen elää sen aikaa kun se pystyy hyvään ja koiran arvoiseen elämään ja sitten laskea se pois.Vaikka se tuntuu pahalle, mutta pahemmalle tuntuu katsoa sitä jos näät että sinule rakas koira ei voi hyvin ja pelkästään oman itsekyytesi takia annat rakkasi kärsi, sinun täytyy nyt ajatella mikä koirallesi on parasta ja jos sillä on jatkuvaa kipua jota ei pystytä poistamaan eikä koira voi enää elää normaalia elämää sinun on laskettava koira pois vaikka se pahalle tuntuuki, mutta se on koirasi parhaaksi.

Näin mekin tänään olemme miettineet, minkä itkultamme olemme pystyneet. Olemme valmiita luopumaan Lillistä sitten jos tilanne on se, että se yksiselitteisesti on parasta niin. Tämänpäiväinen käynti eläinklinikalla antoi hieman toivoa, mutta myös teki myös ajatuksen mahdollisesta eutanasiasta paljon helpommin kestettäväksi.

Röntgenin ja muiden tutkimusten myötä paljastui, että polven eturistiside on voinut revähtää, muttei ole kuitenlaan poikki. Nyt määrättiin täysi lepo, aiemmin on tehty pieniä lenkkejä, koska paikallinen eläinlääkäri koiraa näkemättä sanoi että kannattaa. Tämäb viikonlopun katsomme nyt ihan toisen kipulääkkeen ja täyden levon kanssa, koska niillä tilanne voi mahdollisesti tulla paremmaksi. Samalla saamme aikaa sulatella asiaa viikonlopun yli ja jättää hyvästejä. Maanantai-aamuna kirurgi arvioi jalan uudelleen mahdollista operaatiota varten. Eläinlääkäri katsoi Lilliä kokonaisuutena oli sitä mieltä, että muuten terveelle ja vilkkaalle koiralle kannattaa antaa vielä mahdollisuus, mikäli kirurgi kallistuu operaation kannalle.

Nyt emmme kuitenkaan mieti maanantaita, vaan toivomme viikonlopun levon ja lääkkeiden parantavan tilannetta. Irti päästäminen tuntuisi toden tosiaan helpommalta nyt, kun on tutkittu.

No toivottavasti lepo ja lääkkeet auttavat että koiran olo tulisi paremmaksi ja saisitte vielä hiukan jatkoaikaa, mutta kannattaa kuitenkin jo varautua siihen luopumiseen. Jaksamista sinne ja voimia sen viimmeisen päätöksen tekoon.

Rita kirjoitti:

No toivottavasti lepo ja lääkkeet auttavat että koiran olo tulisi paremmaksi ja saisitte vielä hiukan jatkoaikaa, mutta kannattaa kuitenkin jo varautua siihen luopumiseen. Jaksamista sinne ja voimia sen viimmeisen päätöksen tekoon.

Kiitos. Tutkiminen tosiaan selvitti vaivan syyn ja nyt on paljon helpompi ottaa vastaan se, mikä on tulossa. Herääminen rauhoituksesta kävi kätevästi ja nyt neiti seisoo urheasti neljällä jalalla. Jos viikonloppu ei tuo jalalle parempaa ryhtiä, niin sen jälkeen teemme ratkaisun kirurgia kuunnellen ja Lillin koko elämää ja sen laatua arvioiden.

Kiitos kaikille näkemyksistä ja kokemuksista, niistä on ollut apua pohdinnoissamme. Täällä perhe on saanut paljon soittoja ja viestejä naapureilta ja sukulaisilta, jotka myös jännittävät ja toivovat parasta.

Tiedän miltä tuntuu... Kössi alkoi ontumaan vasenta takastaan ilman kummempaa syytä viime kesänä. 9-vuotias koira kyseessä, ensimmäisenä epäilynä luonnollisesti nivelrikko. Röntgenissä ei kuitenkaan näkynyt mitään, joten saatiin tulehduskipulääkkeitä ensi hätään ja käskyn tulla jatkotutkimuksiin jos niistä ei ole apua. Ontuminen väheni joksikin aikaa, välillä taas näytti ettei jalassa ole mitään vaivaa ollutkaan.

Parin kuukauden päästä alkoi oikean takasen ontuminen, joten vika on todennäköisesti selässä. Näinkin vanhalle koiralle leikkaus on mielestäni turhan suuri rasitus, joten mihinkään sellaiseen ei ole tarkoitus ryhtyä. Eletään päivä kerrallaan ja tarkkaillaan koiran tilannetta. Jonain päivänä Kössi ei onnu yhtään, kun taas toisena ei käytä juuri kumpaakaan takajalkaa. Että aikamoista vuoristorataa täällä...

Kyllä sen sitten huomaa kun elämä muuttuu kohtuuttomaksi taakaksi ja tulee se aika. En innolla odota sitä päivää, kun kyseessä on kuitenkin paras ystäväni, jonka kanssa olen jakanut vuosien ilot ja surut. Uskon silti löytäväni itsestäni tarpeeksi epäitsekkyyttä viimeisen päätöksen tekoon ja ratkaisu tuntuu varmasti oikealta jälkeenpäinkin katsottuna. Meillä onneksi tilanne näyttää toistaiseksi ihan valoisalta, joten vielä eletään sen mukaan.

Mutta paljon jaksamista ja voimia sinne. Uskon, että löydätte oikean ratkaisun.

Täällä ollaan nyt tosi toiveikkaina. Lilli varaa jo nyt painoa jalalle huomattavasti paremmin. Sama huomattiin jo yöllä, kun kävimme kokeilemassa josko neiti pissaisi. Onneksi se on todella kevyt ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Siksi lääkärikin eilen uskoi, että viikonlopun lepo ja toinen lääkitys voisi tuoda käänteen parempaan.

Suljimme nyt ainakin viikonlopuksi tarhan puolelle vievän luukun, koska muuten neiti ei malta olla levossa. Muutaman kerran päivässä päästetään tarhaan asioille. Lepotilana on nyt siis vajan sisällä oleva koppi sekä sen edustalla oleva pieni "sisätarha", joka on alaltaan hieman koppia suurempi ruokintapaikka. Pitää yrittää olla ravaamatta vajassa, ettei koiran tarvitse jatkuvasti nousta kopistaan odottamaan lenkkiä. :D Se kun ei itse ymmärrä levätä. :P

Toivon että saat pitää ystäväsi luonasi mahdollisimman pitkään.
Vanha ja rakas koirani sairasti nivelrikkoa ja eli viimeiset vuodet kipulääkkeiden ja "voiteluaineiden"turvin.Mieleltään oli kuin nuorukainen ja jaksoi innostua leikkimään ja lenkille mutta särky vei terän kaikelta toiminnalta ja näin että enää ei ole hyvä olla.Lähelle se hakeutui,tuli rapsuteltavaksi ja halailtavaksi.Kipeänä ei ole hyvä olla yksin vaikka on varmasti niinkin että jos on riittävän kipeä niin vetäytyy seurasta.
Pelkäsin eniten sitä etten tiedä milloin on aika päästää irti,että pidän toista täällä vain siksi etten pysty luopumaan.Totisesti kaikkeni tein että sen olis hyvä olla mutta tuli päivä kun tiesin,onneksi se tuli.Onneksi se tietoisuus tuli niin vahvana.Eläinlääkäri tuli kotiin ja paras ystäväni sai nukahtaa syliini.Itkua ja surua riitti kuukausiksi eikä tämä kaveri unohdu koskaan.
Kun oli kyseessä ensimmäinen koirani niin kaikki tämä tuli uutena vastaan vaikka tiesin että joskus pitää luopua.Ei sitä osaa etukäteen kuvitella minkälaista se on.Nyt ajattelen että inhimillistin koiraani liikaa.Koiran pitää saada olla koira,sellaiseksi se on syntynyt ja sillä on sellaisenaan tärkeä tehtävä meidän elämässä. Ei tehdä niistä pieniä ihmisiä.
En tarkoita että sinun tapauksessasi olisi näin mutta halusin kertoa mitä minä opin omalta koiraltani.Suurkiitos sille.Ja monta hyvää yhteistä päivää sinulle koirasi kanssa.

angel kirjoitti:

Toivon että saat pitää ystäväsi luonasi mahdollisimman pitkään.
Vanha ja rakas koirani sairasti nivelrikkoa ja eli viimeiset vuodet kipulääkkeiden ja "voiteluaineiden"turvin.Mieleltään oli kuin nuorukainen ja jaksoi innostua leikkimään ja lenkille mutta särky vei terän kaikelta toiminnalta ja näin että enää ei ole hyvä olla.Lähelle se hakeutui,tuli rapsuteltavaksi ja halailtavaksi.Kipeänä ei ole hyvä olla yksin vaikka on varmasti niinkin että jos on riittävän kipeä niin vetäytyy seurasta.
Pelkäsin eniten sitä etten tiedä milloin on aika päästää irti,että pidän toista täällä vain siksi etten pysty luopumaan.Totisesti kaikkeni tein että sen olis hyvä olla mutta tuli päivä kun tiesin,onneksi se tuli.Onneksi se tietoisuus tuli niin vahvana.Eläinlääkäri tuli kotiin ja paras ystäväni sai nukahtaa syliini.Itkua ja surua riitti kuukausiksi eikä tämä kaveri unohdu koskaan.
Kun oli kyseessä ensimmäinen koirani niin kaikki tämä tuli uutena vastaan vaikka tiesin että joskus pitää luopua.Ei sitä osaa etukäteen kuvitella minkälaista se on.Nyt ajattelen että inhimillistin koiraani liikaa.Koiran pitää saada olla koira,sellaiseksi se on syntynyt ja sillä on sellaisenaan tärkeä tehtävä meidän elämässä. Ei tehdä niistä pieniä ihmisiä.
En tarkoita että sinun tapauksessasi olisi näin mutta halusin kertoa mitä minä opin omalta koiraltani.Suurkiitos sille.Ja monta hyvää yhteistä päivää sinulle koirasi kanssa.

Kiitos. Helpottaa tietää, että muillakin on ollut vastaavanlaisia tilanteita, mutta on pystytty tekemään kuitenkin järkeviä ratkaisuja luopumisen vaikeudesta huolimatta. Olen samaa mieltä, ettei koirasta luopumisen tuskaa voi kuviitellekaan, ennen kuin aihe sattuu omalle kohdalle. Ja varsinkin kun on ensimmäinen koira kyseessä. Sitä on monesta tutun koirasta tullut mietittyä, että onko niiden hyvä enää kaikkine vaivoineen olla. Ja varsinkin nyt on miettinyt paljon omaa koiraa, että missä se raja menee. Sitä minäkin toivon, että sen oikean hetken luopumiselle tuntisi sitten vahvana, kun on sen aika. Olen ajatellut niin, että oikea hetki on sitten, kun asiat joista neiti tyypillisesti on innostunut, eivät enää saa täpinää aikaan. Niin kauan kuin hirvikoirani menee kieli hulmuten nenä maassa hajujen perässä, merkkailee niitä jalkaa nostellen, hotkii ruokansa ja vaatii haukkuen iltalenkille sekä siihen liittyville "etsi leivänpalat terassilta kengistä" -rituaaleille, niin niin kauan tiedän sen nauttivan elämästä.

Ei näköjään pitäisi päästää lepopotilasta illalla käymään tarhassaan, kun heti oli alkamassa tyypillinen iltajuoksentelu, ja jokaisella neljällä tassulla. :D Tuli kiire toppuutella. Ilmeisesti sitten vaan arestia ja remmissä toppuutellen tarhan viereen pissalle, ainakin kunnes maanantaina ortopedi katsoo paranemistilanteen.