Koirat.com

Voimia teille sinne tiedän mitä käytte läpi, itsellä on kohta vuosi oman rakkaan koiran pois menosta ja vieläkin välillä ikävä tulee todella voimakkaana, enkä ole voinut vielä toista koiraa ottaa toiset sanoo että se helpottaa, mutta itse en ole valmis ottamaan toista tavallaan korvaamaan edellisen koiran. Mutta kyllä se suru ajan kanssa helpottaa, itselläkin ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeimpia kun niin suuri osa elämästä puuttui ei ollut enää koiraa joka aina innoisaan odotti kotona vaikka olit vain 10min poissa, ei ollut kaverina lähtemässä lenkille ja koira nukkui aina yöt minun vieressä niin alussa tuntui että nukkumisesta ei meinannut tulla mitään ilman koiraa, mutta ajan kanssa kaikki helpottaa. Niin myös teillä alussa kaikki tuntuu raskaammalta, mutta pikku hiljaa eteenpäin. Toivon kaikesta huolimatta hyvää joulua teille sinne ja koittakaa jaksaa.

Tiedän todellakin tuon tunteen. Itseltäni kuoli viime helmikuussa maailman rakkain koira, se oli kuin ihmisen mieli ja pysyi pihassakin irti yksinään. Se oli elämäni koira ja parhaista asioista mitä minulle oli sattunut. Se oli ystäväni missä tilanteessa tahansa.

Huomasimme kuitenkin, että koiran hengitys alkoi kuullostamaan vaikealta, vähän kuin bulldogin hengitykseltä. Toivoimme, että olisipa se vain nenäpunkki ja asiaa oli todella vaikea hyväksyä, että paras ystävämme olisi sairas. Se todella rakasti leikkiä sekä olla perheemme kanssa. Lenkeillä se oli vireä ja iloinen - hieman epäpuhdas ravatessaan, sillä siltä oli 7 vuotiaana revennyt takajalasta ristiside.

Kävimme eläinlääkärissä ja koiramme kuvattiin. Nenästä/kuonosta löytyi tumma alue, möykky, joka sitten arveltiin olevan kasvain. Diagnoosi todella satutti ja itkimme hyvin paljon asiaa. Vaikeinta siinä kuukaudessa eläinlääkärikäynnin ja lopetuksen välillä oli peittää oikeat tunteensa, suru ja itku, kun oli koiran seurassa ja antaa sille mahdollisimman hyvä olo. Koirat kun astivat jos on paha mieli, joten yritimme olla mahdollisimman rauhallisia ja iloisia koiramme seurassa.

Helmikuisena lauantaina koiramme hengitys kävi todella vaikeaksi ja röhkiväksi ja olimmekin tilanneet sille eläinlääkärin kotiimme tulemaan lopettamaan rakkaan ystävämme. Veljenikin pääsi armeijasta tulemaan hyvästelemään rakkaan koiramme, olimme jo perjantaina miettineet että tänään olisi viimeinen päivä, mutta onneksi se oli lauantai, koko perhe koossa. Muistan sen päivän, olin aika shokissa ja muukin perhe oli vähän hämmentyneinä.

Vanhempani taisivat käydä hakemassa lääkärin meille autolla ja se oli siis lauantai sekä Runebergin päivä. Sinä aikana kävimme istumassa talomme etupihalla koiran kanssa, mukana oli veljeni.Se oli rakkaan koiramme normaali oleskelupaikka, jossa se tykkäsi vahtia pihaa. Siinä sitten istuimme viimeisen hetken ja syötimme koiralle paljon leikkeleitä. Viime päivinä se ei juuri ollut mitään syönytkään. Oli ihanaa saada antaa sille viimeiset herkut, jotka se todella ahmi onnellisena. Sitten eläinlääkäri tuli ja Paras Ystävämme sai kuolla koko perheen läsnäollessa omalle paikalleen eteiseen arvokkaasti. Koiramme pelkäsi olla eläinlääkärissä, siksi tämä oli paras ratkaisu. Lopetuksen jälkeen hautasimme koiramme omalle reviirilleen puun juurelle, kuono kohti kotia. Sieltä se katselee touhujamme...

Teit oikean ratkaisun. Nyt koirasi ei enää kärsi. Sen on paljon parempi olla. Ikävä ei koskaan hellitä ja aina kun saat mieleesi rakkaan koirasi, varmasti tuntuu kaihoisalta, itkettää sekä minua ainakin alkaa ahdistamaan tavallaan sydämmestä. Mutta se oli paras ratkaisu, ole onnellinen, että et joutunut kitumaan kuukautta katsellessasi kun koirallasi on vaikea olla, etkä itse voi tehdä mitään. Koirastamme tultiin kysymään vielä vain 2 viikkoa ennen sen lopettamista, "onko se pentu kun leikkii noin innokkaasti?". Ja se oli varmasti onnellinen kun perhe ei hylännyt sitä viimeisellä hetkellä vaan se sai kuolla arvokkaasti oman laumansa läsnäollessa. Maailman parhaat muistot jäävät ja ikinä kukaan ei voi viedä sen paikkaa. Ikävän kanssa oppii elämään.

Voimia paljon aloittajalle. Nyt koira saa viettää kivuttoman joulun siellä jossakin.

Lämmin osanottoni suureen suruusi ja lohdutuksen halaus.

Voi, otan osaa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että koiran kannalta ratkaisu oli paras. Myös oma Santtu-koirani sai viimeiset hetkensä viettää omassa kodissa perheen kanssa ja haudattiin omenapuun juureen toisen koiramme viereen. Viimeisenä päivänä se heilutteli iloisesti häntäänsä ja pureskeli keppejä pihalla, söimme yhdessä herkkuja ja ihailimme sinistä taivasta ja aurinkoa. Se nuoli kyyneleet pois poskilta ja katsoi viisailla silmillään minua. Tuntui, että se antoi oikeat vastaukset ja kertoi aikansa olevan täynnä. Jälkeenpäin olen saanut voimaa juuri siitä, että tiesin toimineeni oikein eikä koiran tarvinnut kärsiä. Toivon voimia myös sinulle ja perheelles, kiitos kun jaoit kokemuksesi kanssamme! Lillin tehtävä tuli täytettyä ja se antoi sinulle eväät elämään. Nyt se auttaa sinua myös kohtaamaan kuoleman ja opit elämään surun kanssa, vaikka se vaikeaa onkin. Onneksi sinulla on aina muistot pirteästä ja iloisesta koirastasi!