UUTINEN - Keskiviikkona, 07.04.2010 klo 10:34
Brittiläinen poika parantui lemmikkiallergiasta koirankarvoista uutetun lääkkeen avulla.
South Walesissa asuva brittiläinen 11-vuotias Danny Pearce on parantunut koira-allergiasta uuden, vielä lisenssittömän lääkkeen avulla.
3-vuotiaana Dannyllä todettiin vakava koira-allergia, jonka johdosta hän ei pystynyt esimerkiksi tekemään kävelyretkiä puistoon. Oireita saattoi tulla myös, jos Danny istuutui tuolille, jossa oli hetkeä aiemmin istunut koiranomistaja. Lopulta Dannylle kokeiltiin uutta lääkettä, joka on valmistettu koirankarvoista. Lääkekokeilun aluksi Dannylle tulikin vakavia oireita, mutta sittemmin lääkkeestä on ollut niin paljon apua, että nykyään Danny voi jo viedä naapurin koiraa lenkeille.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Daily Mail.
Koirat.com - 07.04.2010
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Kaupunkilaiskoirilla enemmän allergioita kuin maalla asuvilla
- Koiran kanssa pussailu voi levittää pöpöjä
- Koira-lapsi allergiatutkimus käynnissä Turun Yliopistossa
- Vaaralliseksi määritellyt rodut eivät olekaan vaarallisia
- Koirat yhä useammin mukaan hoitolaitoksiin
- Tehokkaampia keinoja löytymässä koira-allergian hoitoon
- Kodittomilla koirilla huijattu rahaa
- Koirasta on hyötyä ihmisen terveydelle
- Siedätyshoitojen määrä on kasvussa
- Tuontikoirat lisäävät geenipoolia, mutta mukaan mahtuu myös pentutehtaiden tuotantoa
- Koiranäyttelytuomari arvostelee koiria eri puolilla maailmaa
- Rescueyhdistykset eivät halua sekoittua ulkomaisiin pentutehtaisiin
- Suomalaiskoirasta maailmannäyttelyn BIS-2
- Koiran kanssa matkalla – lentomatkustus
- Koira yritettiin varastaa kaupan edestä
- Enemmistö ravintoloista ei salli vieläkään koira-asiakkaita
- Sakkotuomio katukoirien salakuljetuksesta
- Koirahaave toteutui siedätyshoitojen avulla
- Tsunamikoiria epäillään huijaukseksi
- Yhden koiran politiikka käyttöön Shanghaissa
- Koirat pelastavat ihmisiä Italian uimarannoilla
- Ns. käsilaukkukoirien salakuljetus lisääntynyt
- Massachusettsissa kielletään vaimennusleikkaukset
- Ruotsissa esitetään taistelukoirakieltoa
- Kulkukoiria kohdellaan julmasti Romaniassa
- Buddhismia koirille Hongkongissa
- Ruotsissa paljastui törkeä koirien salakuljetusyritys
- Näyttelyturistina Saksassa - Berliinin KV tarjosi tuttua tunnelmaa ja erikoisia titteleitä
- Diego Maradona joutui sairaalahoitoon - oma koira puri kasvoihin