Koirat.com

^sama täällä, tipsut ja sitten kavaljeerit on mun "kirjoissa" kirkkaalla maineella. Ikinä ei vielä ole tullut vastaan huonosti käyttäytyvää kavaljeeria ..oman koirani rodussa (schipperke) ei varsinaisesti äksyjä (ihmistä kohtaan) ole vielä tullut vastaan. Monet vaan loukkaantuvat kun tällainen vain kävelee ohi ilman kiinnostusta innokkaaseen tutustujaan, mutta se on rotuominaisuus ei niinkään luonnekysymys. Näissä sitten on kyllä (muiden koirien tapaan) jonkinverran raggareita jotka tykkää tilaisuuden saadessaan haastaa muita koiria nahinointiin

^ ja ^^, ihan tosi!? Vaau, tämä on historiallista Yleensä nimittäin kuulee juuri päinvastaista. Vaikka tottahan se on, että nämä ovat iloisia ja mukavia koiria, nimenomaan silloin jos viitsii nähdä edes vähän vaivaa, helpollahan näiden kanssa pääsee.

Kyllä mun täytyy myöntää että mua vähän jollakin tapaa nolottaa jos näen jossakin remmissä rähjäävän ja muutenkin huonosti käyttäytyvän tipsun Mutta jälleen kerran ei voi korostaa liikaa sitä, että omistajasta se on suurimmaksi osaksi kiinni, eivätkä näiden koirien taluttajat yleensä viitsi edes puuttua huonoon käytökseen.

Luin tämän ketjun viestit kokonaan ja mulle heräsi yksi kysymys, johon joku ehkä osaisi vastata. Itsellä on vehnäterrieriuros, jolla on aika voimakas ego. Se ei lenkillä rähjää muille tai muutenkaan aiheuta ongelmia. Sen hyvä (liiankin hyvä) itseluottamus saa kuitenkin muut rähjäämään sille, kun se astelee jo sen näkösenä eteenpäin, että "nää on meikän maita".

Oon monta kertaa miettiny, että onko siihen joku syy, että ihmiset ei kiellä koiriaan rähisemästä? Onko se ihan vaan sitä, ettei kehdata komentaa sitä koiraa vai joku muu syy? Tuntuu ainakin täällä päin olevan tosi yleistä, että koirien annetaan räyhätä ihan miten huvittaa eikä edes yritetä hillitä niitä. Aika paljon näkee näitä tapauksia, joita talutetaan pitkällä fleksillä. Koiita siinä sitten mennä itse ohi, kun toinen koira valtaa koko tien.

BaeLiana kirjoitti:

Pikkukoirat on vähän niin kuin kissat - niistä ei oikein koskaan tiedä

Meidän Nasu menee ihan kuun, auringon, vuoroveden ja mielensä mukaan. Joskus menee todella hienosti tai sitten taas ei. Ja se saattaa mennä koirien, ihmisten, hiihtäjien, lastenrattaiden ja kaikkien ohi todella hienosti eim. kolme perättäistä lenkkiä ja kolme seuraavaa mulla on räksyttävä, hihnassa lennähtelevä pikku räksy.

Joo ei niistä aina tiedä, edes samasta koirasta.

eetla kirjoitti:

Meidän Nasu menee ihan kuun, auringon, vuoroveden ja mielensä mukaan. Joskus menee todella hienosti tai sitten taas ei. Ja se saattaa mennä koirien, ihmisten, hiihtäjien, lastenrattaiden ja kaikkien ohi todella hienosti eim. kolme perättäistä lenkkiä ja kolme seuraavaa mulla on räksyttävä, hihnassa lennähtelevä pikku räksy.

Joo ei niistä aina tiedä, edes samasta koirasta.

Meillä Lexa samanlainen. Tänään ja eilen osa koirista saatiin ohitettua niin että ei päästänyt ääntäkään mutta sitten joittenkin ohi jouduin menemmän niin että mulla on hihnan päässä räyhäävä raivohullu, jolta roiskuu vaahto suupielistä kun tahtoisi vaan päästä sen vastaan tulevan koiran kimppuun. Lenkillä ärähteli joka toiselle koirattomalle vastaantulijalle. Välillä ei noteeraa mitenkään ja välillä on taas menossa hullun kiilto silmissä nappaamassa ohikulkijaa persauksista. Kaverikin tänään sanoi lenkillä että ei hän vaan tollasta koiraa kattelis. Ei kuulemma haluisi stressata että kenen vastaantuliajn kimppuun se oma koira seuraavaksi olisi käymässä. Kaikkeen vaan tottuu ja kaikkea oppii sietämään ja päivästä toiseen sitä jaksaa vaan yrittää ton koiran kanssa.

Itsellä ainoa huono koirakokemus on vaihteeksi rotikasta... Serkun narttu oli tosi reviiritietoinen yksilö ja kun ne oli mökillä koira oli monelle sukulaiselle ärisst jos oli lähtenyt ns. "rajojen" ulkopuolelle. Ei halunnut päästää karkureita takasin laumaan. Monesti jäi rajalle murisemaan ja vahtimaan eikä siinä auttanut mikään muu kun serkun paikalletulo. Hieman hankalaa kun huussi oli 20m päässä mökistä ja jos siellä tartti käydä niin sai olla varma että vastassa on sitten muriseva rotikka Kerran sitten lähdin kävelemään mökiltä poispäin ja koira tapansa mukaan seurasi. Taisin itse kompastua tms. koska seuraavaksi tajusin että kaadun kiven päälle, jalka taittuu alle ja 40kg rottweileriä on päällä kuono mun naamaa vasten hampaat irvessä muristen. Voin sanoo että ihan vähän säikäytti. Onneksi oli avokki vieressä kiskomassa koiran pois, tiiä mitä siinä olis voinu tapahtua.

Aikaa ennen kuin edes haaveilin omasta koirasta, sain eräänä kauniina kevätiltana dobberin syliin kesken kotimatkan. Olin melkein kotona ja edessä koirankusettajien paljon käyttämä pelto. Näin jo kaukaa, että jaaha porukka on pellon toisessa reunassa koolla. Muutama askel eteenpäin ja kappas, dobberi ottaa vauhtia omistajansa jaloista ja lähtee mua kohti. Minä (hölmö) en oo koskaan mitään koiraa pelännyt ja jatkoin vaan matkaa. Hetken päästä totesin että prkl, tuo tulee päin ja pysähdyin. Hurtta hyppäsi mua vasten tekemättä mitään ja heitti uukkarin ja palasi omistajansa luokse. Ko. järjen riemuvoitto ei kertaakaan huutanut koiralleen mitään käskyjä ja kun sitten pääsin ämmän luo, tämä totesi mulle kirkkain silmin: "voi ku tää luuli että oot mun tytär" Just joo... Mietin siinä ittekseni että mitä jos se en olisikaan ollut mä vaan joku joka pelkää koiria, pieni lapsi etc. Oiskohan ollut "iloinen" takaa-ajoleikki iltalenkin kohokohtana tuolle koiraparalle, jolla on tuollainen "johtaja"??? Argh, että pistää vieläkin vihaksi vaikka vuosia on kulunut paljon!

Nuutikka kirjoitti:

Oon monta kertaa miettiny, että onko siihen joku syy, että ihmiset ei kiellä koiriaan rähisemästä? Onko se ihan vaan sitä, ettei kehdata komentaa sitä koiraa vai joku muu syy? Tuntuu ainakin täällä päin olevan tosi yleistä, että koirien annetaan räyhätä ihan miten huvittaa eikä edes yritetä hillitä niitä. Aika paljon näkee näitä tapauksia, joita talutetaan pitkällä fleksillä. Koiita siinä sitten mennä itse ohi, kun toinen koira valtaa koko tien.

No onhan se noloa kun oot yrittänyt kaikki kevätjuhlaliikkeet ja makaat turvallas lumihangessa huutamassa perkele EI Se vaatii luonnetta, että uskallat komentaa omaa koiraa. Ja suomalainen kun on luonteeltaan että anteeks kun olen olemassa, älkää antako mun häiritä. Ja pelko siitä, mitä muut ajattelee! Mä komennan vaikka suu täynnä lunta

Nuutikka kirjoitti:

Oon monta kertaa miettiny, että onko siihen joku syy, että ihmiset ei kiellä koiriaan rähisemästä? Onko se ihan vaan sitä, ettei kehdata komentaa sitä koiraa vai joku muu syy? Tuntuu ainakin täällä päin olevan tosi yleistä, että koirien annetaan räyhätä ihan miten huvittaa eikä edes yritetä hillitä niitä.

Mietin vain sitä, että useille koiralle se kieltäminen ja räyhääminenkin on palkkaa siinä missä silittely tai namitus. Siinä vaiheessa, jos meillä innostutaan toisesta koirasta, niin ei muu auta kuin keriä remmi lyhyelle, ja olla kiinnittämättä ötökkään mitään huomiota, kävellä vaan eteenpäin. Mulle on ainakin tärkeämpää olla palkkaamatta omaa koiraa huonosta käytöksestä kuin muille koiranulkoiluttajille kieltämisen ja kurinpitämisen esittäminen. Tämäkin kyllä riippuu toki koirasta ja tilanteesta.

Kun olin pieni niin naapurin cavalier kingcharlesinspanieli puraisi minua kasvoista. Purema osui kasvojeni alaosaan ja huuleni halkesi, muutamalla tikillähän siitä selvittiin mutta vieläkään alahuuleni ei liiku täysin normaalisti toisesta reunasta. "Vika" on niin pieni ettei sitä edes kukaan huomaa, mutta itse siihen joskus on kiinnittänyt huomiota kun on sattunut seisomaan peilin edessä ja puhumaan jollekulle samaan aikaan. Myöhemmin sama cavalier puraisi omistajaperheen tyttären tytärtä ja koira vietiin piikille.

Mitään kammoa minulle ei ole jäänyt, mutta usein huomaan jännittäväni jos vastaan tulee tiettyyn malliin käyttäytyviä koiria rodusta riippumatta.

Muoks. Sana vaihdettu toiseen.

Hitto, et mua ahistaa naapurustossa asuva jätkä rotikkansa kanssa (sama joka puri mua avokkia käsivarteen).
Eilen mun piti OHITTAA ne Daven kanssa. Onneksi tuo nyt on vähän alkanut ees komentamaan sitä verihirmua, laittoi kaulapannan silleen, ettei pääse liikaa venkoilemaan ja koitti sitä komentaa sitten jälkeenpäin, kun oltiin kauempana. Ennen ei meinaan ole sanonut sille yhtään mitään.
Mut oli mulla melkein vellit housussa, Daven heitin oikealle puolelle kävelemään, ja sillä oli kanssa se koira oikealla, Daven tosin pakotin kinoksen päälle kävelemään, mahdollisimman kauas. Muutoin kyllä kartan noita kuin ruttoa, jos vain suinkin pystyn.

Koiran kieltämisestä rähinä/remmiapinointi-tilaneessa: Tonteria peesaillen. Meillä ainakin kaikki palaute koiran suuntaan menee postiivisena palautteena ja lisää vaan tulta liekkeihin. Tuon kanssa on parasta pysyä vaan tyynen rauhallisena ja jatkaa matkaa eteenpäin, jos sille alkaa juttelemaan tai jos alkaisi EI:tä karjumaan niin sen ressikierrokset nousis punaselle. Naksuttelen kielellä koiralle merkiksi että nyt olisi tarkoitus jatkaa eteen päin ja jättää hillumiset sikseen, joten todennäköisesti tien toiselta puolelta se näyttää siltä että kävelen täysin aivokuolleena eteenpäin ja raahaan jotain täplikästä säkkiä perässäni.

***

Tämä kokemus nyt on enemmänkin laumanvartijarotujen omistajista mutta; Itseäni ärsyttää monen lv-koiran omistajan asenne koiransa hihnassa apinointiin. "Tää on kato vahtikoira, heh heh. Pitää antaa vähän murista ja haukkua, se on sen luonne, heh heh." Näitä tyyppejä täällä meinaan kävelee vastaan. "Ei tästä kato voi kouluttaa pois tota rähinää, se kuuluu sen rotuun." Onkohan nää niitä egon jatkeeksi otettuja koiria?

Mua varmaan katsotaan ku heikkomielistä kun komennan kovaan ja terävään ääneen Nasua ja aivan salettiin näyttää siltä että huvikseni pyörittelen sitä hihnassa. Kyse on vaan siitä että se ottaa haukku ulvo spurtteja kohti ihan mitä vaan vaikka potkukelkkaa ja kun naru loppuu kesken se heilahtaa siellä päässä. Tämän yritän välttää sillä että jos mä ehdin huomata Nasun kauhistuksen kohteen ennen Nasua, niin mä otan koiran tiukasti sivulle niin ettei se pääse kuin eteenpäin ja komennan ja jos menee hyvin niin kehun niin maan perusteellisesti ja palkkaan nakilla. Ärsyttää, hävettää ja ketuttaa sen käytös lenkillä, siis silloin kun erseilee ihan täysin. Ei siinä hermo lepää kun toinen on kokoajan äänessä, mutta ei se kotiin jättäminenkään ole vaihtoehto, ei auta kuin toivoa että se ennen kuolemaansa sitten joskus vanhana oppii kun sitä joka ainoa kerta oikaistaan. Ja sitten taas kun se menee hienosti niin sitten on kaikilla kivaa.

Meillä oli vielä yhdessä vaiheessa eetla meininki myös sitä että todella varmasti näytti että 'koiraa pyöritellään hihnassa'. Saatiin myös uhkailuja eläinsuojeluviranomaisilla kun potkitaan koiraa, joka siis todellisuudessa oli sitä että koira riekkuessaan sotkeentui aina meidän jalkoihin hillumaan ja saattoihan se sitten KAI näyttää siltä että koiraa muka potkittaisiin. (Tosin nämä syyttelijät nyt ovat muutenkin vähän.. Nojuu.)

Mjoo'o.. on mullekin joskus tullu muiden ihmisten tulkinnat tilanteista mieleen lähinnä tuolla porukoilla ollessa, kun ollaan pihalla (aitaamaton) niin jos tuo laivisneiti vähänkään osoittaa aikeita lähteä "soitellen sotaan" eli meinaa haukulla sännätä jonnekin näkymättömiin, niin kyllä aika usein tulee melkeinpä karjaistua että EI-MENE!!, sit tulee mieleen mitähän lähinaapurit aattelee, jos sattuvat olemaan pihalla aattelevatko että onpa huono emäntä kun pikkuselle koiralle noin rumasti huutaa

Se vaan on niin että tuo on niiiin nopea sille päälle sattuessaan ettei siinä paljoo ehdi tuumata _jos meinaa neitin aikeet mitätöidä_ vaan sillon mielummin kajauttaa kerran ja kunnolla Useimmiten tuo on ihan nätisti ja seurailee, mutta tuolla maalla ottaa vahtikoiravaihteen oitis
muokattu mahd selkeämpään muotoon ekaa osaa..

Pikipaimenia kirjoitti:

...niin kyllä aika usein tulee melkeinpä karjaistua että EI-MENE!!, sit tulee mieleen mitähän lähinaapurit aattelee, jos sattuvat olemaan pihalla aattelevatko että onpa huono emäntä kun pikkuselle koiralle noin rumasti huutaa

Hehee, mullakin on välillä ongelmia suhteuttaa volyymi koiran kokoon. Tai ulkopuolisista varmaan näyttää siltä. Mun koiran"koulutus"tyyli on muutenkin hyvin verbaalinen, ja kun on tottunut hevosia palauttamaan maan pinnalle äänijänteitä käyttämällä, niin onhan toi 3,5kg koiraa karjunnan kohteena varmasti säälittävän näköistä... xD

monna83 kirjoitti:

Lenkillä ärähteli joka toiselle koirattomalle vastaantulijalle. Välillä ei noteeraa mitenkään ja välillä on taas menossa hullun kiilto silmissä nappaamassa ohikulkijaa persauksista.

Mä varmaan pelkäisin ihan tosissani, jos Leksa tulisi vastaan rähisten. Jotenkin koiran kanssa kävellessä rähinä ei pelota ollenkaan niin paljon, kuin pelkästään ihmisille rähisevät koirat.

Mitään erityisen huonoja kokemuksia ei koirista ole, mutta just rotikat saavat mut varuilleen. Jotenkin se dominanssi, mikä niistä huokuu, on pelottavaa. Ja pelkään tosiaan enemmän rotikoita, kuin vaikka kaukkareita tms.

^ Rotikat aiheuttaa minussakin vähän pelkoa ulkonäkönsä ja ikävien uutisointien takia. Eihän sitä voi rotikoihin yleistää, mutta enempi on huonoja kui hyviä kokemuksia muutenkin. Kalliossa asuessa yhden rotikan omistajan mielestä oli hauskaa, kun uros ärisee ja alistaa koko ajan.. Kyseinen koira kyykytti siis Ropia ja lisäksi Armas sai silloin viime keväänä rotikkauroksen hampaista ikuiset arvet kylkeen (se oli kyllä sen rotikan omistajan vika).
Sakemanneja en niinkään "karsasta" yksinään kulkiessa, mutta koirien kanssa kierrän jokaisen kaukaa. Tuolloin Kalliossa asuessa olin tekemisissä sakemannien omistajien kanssa, joiden koirat käyttäytyivät kuin unelmat. Kumminkin niilläkin flippaili jossain vaiheessa ja eräänkin koirankouluttajan saku alkoi hyökkäilemään koirien kimppuun. Ropi todella harvoin räyhää koirille remmissä, mutta sakemannit saa kyllä kuulla rähjää, kiitos niiden kaikkien yllätyshyökkäysten...

^Mulla on taas ehkä liiankin positiivinen kuva rotikoista, koska tunnen/tunsin yhden nartun, joka oli aivan ihana. Siinä oli oikea koira oikealla omistajalla. Kyllähän sekin vahtia osasi, kyllä sitä moni pelkäsikin, mutta ei se yleensä muistaakseni murissut kuitenkaan. No, minä taisin kuulua siihen "sen porukkaan", tuttu koira kun oli... mutta siis aina kun näkee rotikan, niin tekee melkein mieli mennä paijailemaan ja halailemaan, tulee se tuttu rotikka mieleen, enkä muita rottweilereita sitten tunnekaan, niin tavallaan alitajunta ei tajua, ettei kaikki ole se sama ja .... No, se assosiaation voima on ihmeellinen, kyllähän minä nyt tiedän, etteivät koirat välttämättä ilahdu vieraiden ihmisten tungettelusta ja joku saattaa oikeasti ollakin aggressiivinen (juuri minua kohtaan).

En osaa taas pukea ajatuksiani oikein sanoiksi. :/

^Mä ymmärrän ton ihan hyvin, koska mulla on sakemanneista sama juttu. En vaan millään sisäistä sitä, ettei kaikki sakemannit ole maailman kilteimpiä koiria, kun lapsuudessa olen viettänyt paljon aikaa sellaisen sakemannin kanssa, mitä jopa minä pystyin viemään lenkille ilman remmiä jne. vaikka olin ihan kakara, enkä edes koiran omaa perhettä. Siihen päälle vielä parit poliisikoira Rexit ja susikoira Roit, niin mielikuvaa rodusta en ole muuttanut, vaikka vastaan onkin tullut kaikenlaista sakemannia.