Koirat.com

Meniskö tää ennemmin johonkin harrastus tms. ketjuun kuin jalostukseen..

Pakko nyt vielä ihan vähäsen sanoa, vaikka tää keskustelu meniskin paremmin johonkin harrastuspuolen ketjuun. Naukusen vika kappale on sitä, mitä mäkin olen koittanut hieman kököin ilmauksin sanoa. Päteviä harrasteshelttejäkin löytyy, mutta mun mielestä päteviä seurakoiria on shelteissä huomattavasti enemmän. Ja miksi sitä seurakoira -sanaa tulisi karttaa, kun keskivertosheltti kuitenkin sellainen on. Se on vaan ehkä aktiivisempi kuin esimerkiksi perustipsu, mutta siltikin seurakoira. Esim mä ja moni dalluihminen mieltää keskivertodalmatiankoiran seurakoiraksi, vaikka onhan sekin aika kaukana perustipsusta. Ja mikä olikaan tän mun jutun pointti, ööh...

Jos aletaan rotuja jaottelemaan sen mukaan, mitä suurin osa tekee niin taitaa olla aika harvassa ne harrastuskoirarodut, niistä käyttöroduista puhumattakaan. Epäilen, että ihan tykeimmistäkin roduista kuten belggarit, auspait, bc:tkin niin suurin osa koirista on seurakoirina. Eihän se kuitenkaan vielä tarkoita ettei niistä koirista suurin osa kuitenkin olisi potentiaalinen harrastuskoiranakin?

^ Ei toki tarkoita. Tällainen jaottelu ja termien käyttäminen/määritteleminen on aina hieman hankalaa. Aina löytyy lisäksi se poikkeus joka vahvistaa säännön.

vemsin pointti meni ainakin täällä perille.

Mä itse näkisin oleellisempana nimenomaan sen, kuinka monesta koirasta rodun sisällä on harrastukseen kuin sitä suhdetta kuinka moni koira rodun sisästä on käytössä. Tilastot vääristyy kuitenkin helposti, mitä pienempi ja toisaalta mitä suurempikin rodun lukumäärä kaikkinensa on.

Mä olen myös eri mieltä tuosta agilityn vaativuudesta. Fyysisesti se on vaatimusluokaltaan mielestäni ihan eri tasoa kuin pk-lajit, koska on niin täynnä ääriliikkeitä. Psyykkisestikin näen lajin varsin vaativana, koska koiralla pitää pysyä pää kasassa vaikka tehdään viretapissa, koiran kropan hallinta, paineen ja kuomituksenkin kestoa mitataan mielestäni useammalla lähdöllä jne., ei sekään koiralle ole helppoa olle 30 sekuntia huipulla - palautua takaisin - nousta uudestaan. Yhteistyökykyä, ohjattavuutta testaa agility varmasti myös. Oikeastaan oleellisin ero mielestäni tulee lähinnä suorituksen kestossa, jos nyt verrataan kansallisiin lajehin. IPOn testaamista ominaisuuksista ja kansallisten lajien testaamisesta ei mielestäni voi puhua millään tavalla samana asiana.

Lajissa kuin lajissa voi olla huippuja harrastuskoiria, jonka kanssa arki voi olla yhtä helvettiä kun pää ei kestä (viitaten jonkun viestiin huippu sheltistä joka arjessa oli hirveä) eikä agility mielestäni ole siinä suhteessa mielestäni eroa pk-lajeista mitenkään. PK-lajienkin niputtaminen on mielestäni sekin vähän kyseenalaista, jos puhutaan ominaisuuksien testaamisesta. Loppupeleissä jokainen laji kuitenkin testaa hyvin eri tavalla ominaisuuksia, kuormittavuudessa on isoja eroja ja ennen kaikkea hyvä ohjaaja pystyy lajissa kuin lajissa paikkaamaan koiran puutteita todella pitkällekin.

keimu kirjoitti:

Lajissa kuin lajissa voi olla huippuja harrastuskoiria, jonka kanssa arki voi olla yhtä helvettiä kun pää ei kestä (viitaten jonkun viestiin huippu sheltistä joka arjessa oli hirveä) eikä agility mielestäni ole siinä suhteessa mielestäni eroa pk-lajeista mitenkään.

Toki sen nyt kaikki varmaan tietävät että arvokisatason koirat eivät läheskään aina ole niitä helpoimpia kotieläimiä. Eikä tämä koira ole samalla tavalla mahdoton kuin joku ääriterävä malikka on, en viitsi sen yksityiskohtaisemmin aihetta tässä ruotia, mutta puhutaan ihan jostain muusta kuin kiihkeydestä.

Ja ei kai täällä kukaan ole minään absoluuttisena totuutena ainakaan esittänyt että pk-lajeissa pärjäävä koira on agilitykoiraa parempi harrastuskoira, mutta mun omat henkilökohtaiset kiinnostuksenkohteeni esimerkiksi pentua valitessani ovat myös jossain muualla kuin vanhempien agilitytaustassa. Minun mielestäni agility on lajina yksioikoisempi kuin vaikka se pk-laji joka sisältää sekä sen tottiksen että itsenäistä suorittamista koiralta. Minulla on koira joka tekisi oikein hyvin agilityä jos itse olisin kokeneempi, mutta jonka moottori ei riitä esimerkiksi tottelevaisuuskoulutukseen.

^ Komps jälleen. Tietynlaisesta yksioikoisuudesta siinä on munkin mielestä kyse. Minä harrastajana kaipaan myös muita ominaisuuksia koirassa kuin mitä agility vaatii. Jos miettii jalostuksen kannalta niin olen sitä mieltä, että esim. ne pk-lajit niputettuinakin ovat agia parempi mittari rodussa säilytettävien ominaisuuksien mittaamiselle. Puhun nyt pk-rotuisista koirista.

Mä en todellakaan edelleenkään ole sitä mieltä että ne pk-lajit olisivat jotenkin pyhä asia. Itsekin harrastaisin hyvin mielelläni agilityä, mutta ei oma fysiikka riitä.

Agility ei kerro koiran monipuolisuudesta mitään ja se taas on tärkeää minulle kun harrastan pk-lajeja. Ja sitä tokoa. Ja kaikkea mitä vaan ikinä keksin kokeilla.

Totta kai joku sitten kostuu enemmän niistä agituloksista. Eikä siinä mitään jos agi on se mitä haluaa harrastaa. Palveluskoirien kohdalla en näkisi sitä kuitenkaan mittarina jalostukselle.

Sonik kirjoitti:

Meniskö tää ennemmin johonkin harrastus tms. ketjuun kuin jalostukseen..

Mun mielestä tämä keskustelu sopii oikein mainiosti tähän, koska paljon koiramaailmassa kasvattajat ja koiranostajatkin vetävät yhtäläisyysmerkkejä heppoisin perustein, kuten muotovalio=huippujalostuskoira, "emän kanssa harrastettu agilityä ja isän kanssa päästy tokon voittajaluokkaan"=hyviä harrastuskoiria jne. joten musta sopii oikein hyvin keskustelun jatkoksi myös ulkonäköjalostuksen ohella se, millä muilla perusteluilla jalostuskoiria valitaan.

Laumanvartijoissa mua suuresti pännii tää suomen ja yleinen eurooppalainen linja et jalostukseen valitaan pääasiassa vaan ne suurimmat ja parhaiten näyttelyissä pärjänneet ja siitä on jo hyvin pitkälle seurannut että seurakoiriksi nämä on jo muuttuneet jotkut rodut ihan tyystin... (Arkuus muunmuassa yksi suurimpia ongelmia laumiksilla tänäpäivänä) Rodunomaiset työkykyiset koirat taas sitten suurin osa joutuu kodinvaihtorumbaan tai piikille kun ihmiset ei pärjää niitten kanssa

Ok.
Ajattelin vaan tiedustella, kun alkoi menemään enempi harrastus/käyttöominaisuuksien pohtimiseksi, kuin jalostusvalinnoiksi.
Mutta tottahan ne koiran ominaisuudet kaikkineen vaikuttaa valintoihin. (tai on vaikuttamatta)

Toiset haluaa harrastustuloksia ja tervettä rakennetta, toisille riittää että on nätti.

^ Ja nätillä koiralla ei voi olla terve rakenne tai sillä ei voi harrastaa? Jalostetaan vain kauniita tai harrastus/käyttökelpoisia koiria, ei mitään muuta.

Tuskinpa tuota tarkoitit, mutta sellaiseenkin päätelmään tuosta tokaisusta päätyy. Mun mielestä on muutenkin hassua, että aivan kuin kaunis ja harrastus/käyttökelpoinen ei voisi sopia samaan pakettiin. Ulkonäkökeskeistä jalostusta on, mutta eipä sitä ulkomuotoakaan pitäisi vain muiden kriteerien vuoksi täysin unohtaa. Hyvä koira on mun mielestä kokonaisuus eikä vain joku tai pari osa-aluetta.

Siita turkista taisi olla jo pari sivua sitten, mutta kylla makin aina aidin koiralta karvat ajan siella vieraillessani. Ironista kylla, olen ton leikkurin myota alkanut nauttia siita tyosta, vaikka olen aina ennen inhonnut liikaa turkinhoitoa ja siksi kammoksinut ns. "turkkirotuja". Eika mene pelkastaan lyhyeksi vaan ainakin kesaisin ihan sileaksi (rodultaan siis kaapiospanieli eli karva on luonnollisessa tilassaan melko pitkaa), on toi leikkuri sen verran kateva ja helppokayttoinen. Ainoastaan silloin harvoin kun on nayttelykeikka tiedossa, jatan ajamatta (rotumaaritelman mukaan ainoastaan pitkat korva- ja housukarvat saa siistia nayttelya varten). Vaikka toi kylla on alkujaankin seurakoira, niin kylla se turkki pelkallekotikoirallekin helpompi lyhyena on, ei keraa risuja, loskaa eika lumipaakkuja (eika p*ska jaa kiinni takapuoleen). Aluksi kylla oli vahan totuteltavaa siina rummuntakomis-aanessa, mita se "kynitty" hanta piti lattiaa vasten kun ei ollut enaa pitkia karvoja pehmusteina.

Tuo aidin rotu sopii kylla muutenkin passelisti tahan ketjuun, sen verran terveysongelmia silla on Oli mm. niiden rotujen joukossa joista Hollannissa asiantuntijat kirjoittivat, etta pitaisi lakata kasvattamasta kokonaan.

neruda Juu en tarkoittanut että on joko tai, vaan tossa oli vaan ne ääripäät. Väliin mahtuu sit vaikka ja mitä.
Väliillä kyllä tuntuu, että harvassa on ne koirat (tässä toisessa omassa rodussa) joilla on sekä ulkonäköä, että harrastettavuutta.

Onhan se niinkin että harrastuskoiralla tulee olla hyvä (=ts. kaunis) rakenne jotta se kestää. Rakennetta pitäisin arvokkaana asiana ihan jokaisella rodulla. Omasta mielestä koira ei ole nätti jos rakenteessa on puutteita.

Tattistavaan kirjoitti:

Laumanvartijoissa mua suuresti pännii tää suomen ja yleinen eurooppalainen linja et jalostukseen valitaan pääasiassa vaan ne suurimmat ja parhaiten näyttelyissä pärjänneet ja siitä on jo hyvin pitkälle seurannut että seurakoiriksi nämä on jo muuttuneet jotkut rodut ihan tyystin... (Arkuus muunmuassa yksi suurimpia ongelmia laumiksilla tänäpäivänä) Rodunomaiset työkykyiset koirat taas sitten suurin osa joutuu kodinvaihtorumbaan tai piikille kun ihmiset ei pärjää niitten kanssa

Mun mielestä on surullista, että nykyään melkein joka rodusta on tulossa seurakoirarotu. Joakisen ihmisen, kuka haluaa tietyn rotuisen koiran, pitäisi nykyään pystyä sellainen omistamaan eli kaikissa roduissa alkaa olla enemmän tai vähemmän näitä rodun alkuperäisestä käyttötarkoituksesta/luonteesta poikkeavia yksilöitä. Esimerkkinä tästä on nää näyttely- ja käyttölinjojen eriytymiset, käyttöpuolen eläimellä et tee mitään näyttelyssä, näytteluopulen elukalla taas ei tee mitään harrastuksissa. Omasta mielestä karuimpina esimerkkeinä voi pitää ehkä labbista ja sakemannia. Kuinka moni näyttelylinjainen mörssäri (labukka) oikeasti jaksaisi fysiikaltaan tai psyykeeltään hakea sorsia ryteiköstä koko päivän? Ei varmaan kovin moni.. Sakemanneissa sama homma.. Näyttelypuolen saksalaisissa on yleistymässä kovasti "vässykkäluonne" eikä fysiikkakaan kestä pk-lajeissa. (Hyvä ystäväni on spk-harrastaja henkeen ja vereen ja siksi itsekin on noiden porukoissa tullut pyörittyä jonkun verran.)

Tuo rakenne onkin yks mielenkiintoisista asioista koiran jalostuksessa. Kaikki koirat ei tarvitse selkeäitä kulmauksia omatakseen terveen rakenteen. Se rakennekkin kun on kokonaisuus, eikä pelkkien kulmauksien ja linjauksien perusteella voi päätellä onko rakenne toimiva tai terve. Ainakaan mun mielestä. Juoksemiseen (nopea juoksija vs. pitkän matkan juoksia) tarvitaan tietynlainen rakenne, hyppimiseen tietynlainen, taisteluun sopii tietty ja luolissa möyrimiseen tietty. Yks syy, miks se täällä nyt paljon pyörinyt sheltti on siellä agilityssä niin kovassa suosiossa, on se, että sen fyysiset ominaisuudet sopii hyvin lajiin. Tämä ei tarkoita sitä, et jotkut koirarodut ois terveydeltään heikompia, vaan sitä, että niiden rakenne ei ole ideaali nopeuteen ja ketteryyteen. Sen vuoksi ei myöskään vinttikoiraradoilla juokse mäyräkoirat, koska niiden rakenne taas on tehty täysin toisenlaiseen työhön.

Mitä tulee tuohon pään kestämiseen aksassa vs. pk-lajeissa niin kyllä ne munkin nähdäkseni mittaa sitä pään kestävyyttä ihan eritavalla. Se kannattaako sitä vertailua edes suorittaa, on taas toinen juttu. Aksassa koira joo tekee täysiä sen radan, mutta se "saa" myös vuotaa sen minkä kerkeää. Mitä shelttejenkin suoritusta on kattonut, niin suurin osa huutaa ku syötävä läpi sen radan. Tuommosen suorituksen kun meet tekemään pk-kentälle, niin koe loppuu melko nopeasti. Siinä sen koiran pään pitää kestää ne tappiin nostetut vietit ilman vuotamista.

Tän jälkeen pitää se vielä sanoa, et tämmösistä vertauksista ei kannata loukkaantua ja päätellä, et oma koira ois jotenki huono, koska se ei jotain osaa osaa tehdä. Se vaan tarkottaa sitä, et se on hyvä eri osa-alueilla kuin toinen.

^ Perfetto!

SanttuJ kirjoitti:

Mitä tulee tuohon pään kestämiseen aksassa vs. pk-lajeissa niin kyllä ne munkin nähdäkseni mittaa sitä pään kestävyyttä ihan eritavalla. Se kannattaako sitä vertailua edes suorittaa, on taas toinen juttu. Aksassa koira joo tekee täysiä sen radan, mutta se "saa" myös vuotaa sen minkä kerkeää. Mitä shelttejenkin suoritusta on kattonut, niin suurin osa huutaa ku syötävä läpi sen radan. Tuommosen suorituksen kun meet tekemään pk-kentälle, niin koe loppuu melko nopeasti. Siinä sen koiran pään pitää kestää ne tappiin nostetut vietit ilman vuotamista.

No sinällään vertailua ei kannata suorittaa, että tuossahan koulutuksella hyvin suuri osa, ei pelkästään pääkopalla/jalostuksella. (joilla on kyllä tietenkin osansa asiassa)
Esimerkkinä nää omat. Meillä shetlantilainen haukahtelee aksatessaan, mutta koska se on sallittua siellä eikä sinällään haittaa suoritusta tai muutakaan, niin se saa ihan vapaasti tehdä niin.
Vastaavasti collikka ei saa haukkua tottiskentällä, niin se ei saa suorituksesta palkkaa, jos se tekee sen haukkuen, joten tämä tapa kitketään pois.

Komppaan Santtua!

^ Pitää huomioida se tässä vuotamisasiassa ettei hermorakenteeseen voi loputtomasti kouluttamalla vaikuttaa. Suorituksen aikana huutaminen voi olla koulutuksellinen tai hermorakenteeseen liittyvä asia.

Kyllä kyllä.
Siksi kirjoitinkin:
No sinällään vertailua ei kannata suorittaa, että tuossahan koulutuksella hyvin suuri osa, ei pelkästään pääkopalla/jalostuksella. (joilla on kyllä tietenkin osansa asiassa)