Koirat.com

Sanni on ollut "nyt-kun-huudan-tarpeeksi-lujaa-niin-mee-v***uun-siitä-mulla-pelottaa!"-tyyppinen ohittaja, ja töitä on tämän kanssa tehty PALJON. Nyt sitten viimein, ei kokonaan mutta suurilta osin, ollaan siinä pisteessä, että ohitukset alkaa sujumaan jo suht mallikkaasti. Remmirähjäämistä sanan varsinaisessa merkityksessä ei oo ollut pitkään aikaan, mutta pöhinää kyllä. Nyt viimein aletaan olemaan siinä pisteessä, että pelottaa edelleen, mutta sitä ei tarvi näyttää kuin nostamalla niskakarvat pystyyn. Ja mie oon niin onnellinen! Mussu on viimein tajunnut, että kyllä ihmiset hoitaa nämä tilanteet. Ihanaa!

Toissapäivänä ostettiin kevythäkki autoon ja se oli vain päivän sisällä tutkittavana. (Oona ei ole ikinä edes nähnyt häkkiä) Tänään laitoin häkin autonperään ja sanoin Oonalle "Hyppää" jonka jälkeen se meni tyytyväisenä häkkiin makoilemaan.. Olin hieman ihmeissäni ja hyvin onnellinen! Nyt se loikkii sinne kuin olisi tehnyt niin aina. Mamman oma!

Vanja ravas tänää messarissa nätisti hyppimättä! Se anto mulle ennenaikasen synttärilahjan.

Tänään kävin keskustassa koulun kentällä treenaamassa BH-koetta varten.
Laitoin nuorimmaisen paikkamakuuseen ja siirryin itse n 50 m päähän. Olin kylläkin kasvot koiraan päin,oikeestihan siinä ollaan selin.

Saatiin hyvää häiriötä kun ihmisiä liikkui viereisellä kävelyväylällä. Ja yksi nainen käveli kentän poikki kauppakasseineen. Sitten vielä parvi pikkutyttöjä pyrähti juokuun koiran takana. Koira pysyi maassa kuin nakutettuna. ihan sen näköisenä ettei sille tullut edes mieleen,että siitä voisi johonkin lähteä.Olen todella tyytyväinen koiruliiniin! Tiedän kuinka eläväinen se on ja kiinnostunut ihmisistä ja kaikesta liikkuvasta.

Ompahan treenaaminen näköjään tuottanut tulosta ja nyt voin olla melkein sata varma sen paikkamakuusta. Se ei ole ikinä paikkamakuusta kyllä lähtenytkään. Olen saanut sen aina hyvin siinä pysymään ja palkattua onnistumisesta häiriötä pikku hiljaa lisäten. Niinpä se ei ole koskaan oppinut siitä lipeämään.

Ja taas jälleen kerran tänään on tullut todettua, että munkin koira on vaihtunut vuosien varrella. Entinen kamala remmirähjääjä on vaihtunut hienosti ja hiljaa ohittavaan aikuiseen koiraan. Mä olen niin onnellinen Ilman työtä se tokikaan ei ole sellaiseksi tullut vaan kovalla työllä ja oman itseni tutkiskelulla. Mutta nyt mulla on neljän vuoden rähinöiden ja kirosanojen jälkeen oikein mallikelpoinen koira, ei voi muuta todeta kuin että oppii se vanhempikin koira vielä uusia asioita.

Ansa saa kehuja siitä, että hihnassa nätisti kulkeminen on edistynyt huimasti. Kun vaan itse tajusin, että sen on paras kävellä lyhyellä hihnalla vasemmalla puolellani, vetäminen loppui miltein täysin. Se varmaan saa minusta turvaa ja näkee minut siinä vieressä koko ajan, kun ei kuule. Lisäksi voin usein olla ylpeänä, kun monet koirat räksyttävät peloissaan sen nähdessään, mutta Ansa joka ei ole nähnyt edes kyseistä koiraa, on ihan rennosti. Tätä en voi kyllä pistää koulutuksen piikkiin..

Tuhoaminen on myös aika lailla vähentynyt. Jopa mainoslehtiset, joita olen jättänyt sille tahallani, ovat olleet koskemattomina. Vai johtuisiko helteistä, ettei jaksa rieuhua yksinollessa..

No mutta, aika unelma tämä koira minulla!

Mä haluan kehua nyt vaan ihan sitä kuinka ihanan positiivinen ja iloinen ja ystävällinen tyyppi Halla on. Oon ollu ite ihan kauhean kipeä ja muutenkin kaatuu niskaan kaikenlaista ikävää eikä mulla oo just nyt ees miestä niitä jakamassa (ja helteet lamauttaa + ihmisallergia estää jakamasta muiden kans) niin Halla se vaan jaksaa piristää päivästä toiseen. Se koheltaa ja tekee kaikenlaista pientä tuhmuutta, mutta tekevälle sattuu ja se yrittää niin kamalasti olla kiltti. Ja kaiken kruunaa se kun se päättää änkeä syliin just nyt heti paikalla ja sit se on ylitsevuotavan onnellinen ihan vaan siitä kun sille sanoo sen nimen ja rapsuttaa sitä. Lisäksi eilen lenkillä huomasi että murunen on oppinu pyytään apua. Kun se ei jaksanu niin se tuli kannettavaksi (mitä siitä että niskat huutaa hoosiannaa, parempi et tuli kannettavaksi). Ihana muru!

Oltiin kaveriporukalla puistossa ja koska pistäydyttiin siellä autolla ja tiedettiin olevamme vain tunti-pari, niin otettiin koira mukaan. Pojat pelasi palloa ja porukka oli väliin aika kovaäänistäkin, mutta siitä huolimatta tuo pentu makasi tai istui rennosti mun vieressä. Kuulosteli vain kovasti mitä tapahtuu, muttei ottanut yhtään stressiä.

Tässä taannoin oltiin viikonloppu avon vanhempien luona maalla ja oli aivan ihanaa, kun grilliherkkuja syödessä Varjo vain nukkui meidän jaloissa. Ei kerjännyt yhtään. Ei olla ikinä annettu sille mitään ihmisten ruokaa jottei se vain oppisi kerjäämään ja antamattomuus tuottaa tulosta.

Autoon Varjo meni ennen nätisti, yhtäkkiä ei enää suostunutkaan. Kävi vain maahan makaamaan ja mun piti se aina sinne nostaa. Tajusin yhtäkkiä, että se aistii mun pelon ja paniikin. Mulla kun jäi uudenvuoden kolarista traumat ja säikähtelin koko aika jotain, että nyt törmätään, kohta ollaan ojassa ja viimeisimpänä säikäytin avonkin kun huusin ja itkin, kun olin ihan katsovinani, että ajetaan edellä ajavan perään. Koirahan tottakai katsoo minusta, että onko tämä turvallista ja kivaa touhua. Ei varmasti siltä vaikuttanut. Sitten vain päätin, että nyt en saa pelätä. Koiran vuoksi. Ja muutenkin, jos jotain käy niin sitten käy. Yhden kerran nostin taas koiran autoon, sen matkan aikana voitin pelkoni ja siitä asti koira on hypännyt yhdestä käskystä autoon.

Mikä parasta, avon vanhemmat ja isovanhemmat eivät enää yhtään karsasta koko koiraa (olivat sen hankkimista vastaan), kun ovat nähneet miten kiva ja hyvinkäyttäytyvä koiruus tuo on. Avon sisko tosin arvelikin, että heti vaan kun koira tulee taloon, niin kaikkien mielipide muuttuu

Tuo koira on mahtava

Meillä on täällä olleet etu- ja takaovi selällään auki koko ehtoon, naapurit grillaa pihassa (tai ainakin grillas vielä tunti sitten) jotain kyljyksiä, ja Luna köllöttelee kiltisti eteisen matolla, parhaassa ristivedon virtauksessa. Nenä käy välillä pihviaromien perään, mutta ei lähde litomaan vaikka tilaisuus olisi otollinen. Tai sitten se sai vaan niin äly hyviä Eaglen nappuloita että naapurin kyljykset ei paljoa kiinnosta, hahhah...

Mindi oli NIIIIIN ihana mökillä!
Osasi olla niin sen isomman alentejon uroksen kanssa (+50kg) kuin painia nätistikin sisällä pienemmän (tosin Mindiä isomman jo :D) bokseri-tanskandoggin kanssa.
Aina yhtä ihanaa nähdä että siellä on aivan normaali koira kun se osaa ja pääsee rentoutumaan tarpeeksi

Taas mä olen täällä retostelemassa, likka veti hienon jäljen! Siis ei nyt todellakaan oikeasti mitään hienoa suoritusta, mutta sillä mittakaavalla, että se oli vasta likan neljäs jälki, ja ruokana miedonhajusta papanaa, meni oikein mukavasti. Eli aivan alkutaipaleellahan tässä vasta ollaan. Mutta oli mukava huomata, ettei touhu ole ihan niin älytöntä kohellusta niinkuin pari ekaa kertaa. Vaikka onhan se vieläkin vähän sen näkönen, että "jumankauta, ämmä on kylvänyt mun safkat tänne nurtsiin, äkkiä kaikki kitusiin enneku rastaat ehtii! ... jaa mitä jälkiä, oliko täällä semmosiakin?"

Oltiin sunnuntaina metsälenkillä paikassa jossa ei yleensä ole muita koiria vastaan tullut, joten annoin Lucan olla vapaana. Kapealla polulla mutkan jälkeen tuli kuitenkin vastaan kaksi koirakkoa, ja kuinka ollakkaan Luca ensin vain pysähtyi katsomaan heitä, ja sitten tuli heti käskystä luokseni

Ai, että olet tuosta karvakorvasta ylpeä!

Samaa ilonaihetta kuin Pepperillä, Aku oli tänään lähes koko ajan vapaana ja ohitettiin pyöräilijät, lenkkeilijät, autot ja koirakot, kaikki, ilman mitään ongelmia joko menemällä reippaasti ohi tai istuttiin sivumpaan odottaa että menivät ohi. Ja pappa kuunteli niin hyvin, ei kadonnut (umpimetsässä tekee tätä monesti) minnekään ja pysytteli lähellä (joskus kirii monenkymmenen metriä edelle...). Ai että. Tuli jopa kehuja yhdeltä vastaantulevalta raksamieheltä, että kyllä siinä on neidillä koira hanskassa, oma sesse ei kuulemma kymmentä sekuntia pidempää miettisi ja lähtisi omille teilleen vaikka saman verran ikää on. Vasta bussiin mentäessä meni koira remmiin.

Mä oon viimeaikoina paljon miettiny sitä, miten "vaivaton" koira Lunasta on kasvanu. Sen kanssa sujuu arki mukavasti eikä sen kanssa ei tarvi stressata asioista. Hoitoon jättäminen, lenkkeily, hoitotoimet ja elämä yleensäkkin sujuu nykyään sulassa sovussa. Ja vaikka se aina välillä tekeekin väärin se ei aiheuta toiminnallaan vaaraa, vaan ainoastaan omistajalle verenpaineen nousua sekä harmaita hiuksia. Kiitos Luna ihan vain siitä, et oot semmonen ku oot

Kyllä mä olen niin ylpeä meidän Rapesta

Silloin kun se meille saapui, niin:

- Veti hihnassa kuin höyryjuna, ei minkäänlaista kontaktia. Tähän tuli avuksi kuonopanta, joka tosin on edelleenkin käytössä, vaikka kulkee kohtalaisesti ilmankin. Remmiräyhäys ilmeni aika pian meille muuton jälkeen, mutta nyt sekin loppunut. Toki on kiinnostunut vastaantulevista koirista ja reagoi, muttei enää kisko täysillä.
- Imurille kiljui, mutta nykysin joutuu neitiä jopa käskemään pois alta
- Luista murisi kun vain kävelikin ohi. Nykysyin voi hieman epäluuloisesti mulkoilla jos on saanut "oikean aarteen", mutta muutoin ok.
- Autosta / ovesta oli rynnimässä ensimmäisenä ulos. Muistan ekan kerran kun olin neidin kanssa liikenteessä ja olin menossa hakemaan kallonaan bensaa. Avasin takaoven (jossa kallona oli), ja koira hyppäsi saman tien ulos. Onneksi oli hihna kiinni, josta sain napattua... Säikähdys oli suuri.
- Varasti röyhkeästi käsistä ja pöydiltä ruokaa. Kerrankin kun mies kävi jääkaapilla, ja vissiin vain jonkun kinkkusiivun pisti suuhunsa, jonka jälkeen otti tupakan pöydältä, niin koira ampas täysillä tupakkaan kiinni kun ilmesesti erehtyi että kyseessä oli kinkkua. Oli koira hölmönä sen jälkeen. Nykysin vie korkeintaan jostain olkkarinpöydältä/sivupöydältä jos muksu jotain herkkua jättänyt, ennen meni banaanit, tomaatit yms, kaikki mikä vain oli syötävää. Ruokapöydältä vei myös pokkana kaikki jos en heti syönnin jälkeen siivonnut pöytää. Nyt se jää kork. norkoilemaan ruokapöydän viereen, istua tököttää siinä kärsivällisesti, ja jos joku ei hänelle älyä jätteitä antaa, niin hän kertoo siitä kovaan ääneen.
- Myös kynsien leikkuu, harjaus yms oli kamalaa taistelua. Ei tuo nytkään sitä rakasta, mutta antautuu kyllä suosiolla. Föönauksesta tosin nauttii

Kyllä tuo niin itsepäinen on ollut, ja haastavinta ehkä on juurikin kontaktin pitäminen, kun kaikki muu on paljon hauskempaa kuin käskyjen opettelu ja kuuntelu. Mutta kyllä se nykysin on ihan kelpo kansalainen.
Tuolla myös on niin mahtava tapa "jutella". Ekan kerran kun Rape jäi yksin kotiin, ja kun tulimme takaisin, niin koko perhe lähes säikähdettiin kun vastassa olikin "muriseva ja ulvova" koira. Oli pakko kirjoittaa entiselle omistajalle että mitä ihmettä tuo käytös on, mutta kuulemma Rape oli oppinut sen tuttaviensa kaukkareilta ja oli siis vain iloinen. Ja nyttemmin Rape on oppinut uusia säveliä sukulaistemme huskylta

Hih, voisin jatkaa tuon koiruuden ylistämistä vaikka kuinka, mutta eiköhän tästä tarpeeksi pitkä sepistys jo tullutkin.

Hertta on kyllä päässyt hienosti jyvälle seisottamisesta. Toinen seisoskelee kuin patsas konsanaan kuvattavana Jos tuo koira on aina tuollainen, niin innostun vielä näyttelyistä ihan tosissaan