Koirat.com

Eka meidän talouden koira tuli mun toiveesta, mies ei aluksi ollut koiraihminen lainkaan mutta voi että miten siitä on kehittynyt mahtava kepo ja miten koirat on vieneet senkin sydämen Tipsu tuli kun niitä mulla on aina ollut, pieni ja helppo koira opiskelijoille.

Tuon beussin tulon vaan ilmoitin että otan tämmösen, varasin juuri pennun. Eikä siinä mitään, kyllähän tuo rodun ulkonäkö oli ensin miehelle järkytys,mutta myöhemmin mies on todennut että jatkossa luottaa kyllä mun arviointikykyyn vaikka se beussi ensin häntä jännitti ihan helvetisti.

Mun koiria nuo on, mutta ollaan kyllä silti keskuseltu ennen pennun ottamista. Tuon beussinkin uskalsin varata kun tiesin ettei miehellä ole mitään ehdoton ei-kantaa.

Kyl meillä kummankin koiran kohdalla mietittiin yhdessä rotua/rotuja, vaikka ehdotus niin ensimmäisen kuin toisenkin koiran ottamisesta tuli alkujaan multa. Mies ei mitä tahansa rotua hyväksyisi ja sama homma on mun kohdalla, joten on ollut ihan pakkokin keskustella asiasta yhdessä. Vaikka mä oon se, joka koiraharrastuksissa enemmän pyörii ja koirat kouluttaa, ni kyl rotujen pitää miellyttää miestäkin.

Meillä ei mies tainnut muuta sanoa että hän ei halua kuolaavaa koiraa eikä mielellään saksanpaimenkoiraa (sellaisenkin olisin kuitenkin saanut ottaa jos olisin ihan ehdottomasti halunnut). Enkä halunnut minäkään. Sinänsä mulle olis ollut ihan sama että pitäisikö mies vaikka tuosta beussista vai ei, koska se on mua varten mulle otettu, mun harrastuskoiraksi. Tärkeintä että rotu ja koira miellyttävät mua ja sen kanssa tykkään harrastaa.

Toki tässä on myös se seikka että mun mies ei tuohon aikaan ollut niin valveutunut koiraihminen että olisi mitään muutakaan rotua osannut ehdottaa Ei sillä oikein tainnut olla mielipidettä ja kun se tajusi että haluan palveluskoiraa niin niistä kaikki rodut on sellaisia hänelle "yhtä pahoja" niin kai se oli sitten aivan sama.

Meillä taisi mennä niin, että vain ilmoitin että "Kato, mä sain sähköpostia. Ricalla on pentuja tulossa, isäkin on hieno." Ei siinä hirveästi kyselty, ei kyllä mies laittanut vastaankaan ja kovasti se Hukasta pitää. :)

catteri kirjoitti:

Kuinkas paljon täällä muut ottaa parempaa puoliskoaan/muuta perhettä huomioon koiran rotua valittaessa?

No tää rotikka tuli exän tahdosta, se oli jo se tai sitten ei mitään ja minkäs teet kun jo 2v vihjailin ja haaveilin omasta koirasta niin sehän sitten tulikin. Päätöstä en oo kyllä katunu yhtään, Luna on ihan mahtava koira!

Mutta pentukuumehhan mulla on ollu jo pitkän aikaa ja tarkoitus oli pentu saada ensi kevääksi/kesäksi, mutta nyt tilanteet muuttu ja tommonen mieheke löyty, joten pentuhaaveet jää nyt vähäksi aikaa pelkäksi haaveeksi ja kahtoo mitenkä tää meidän juttu toimii. Sillä itelläänkun on 5 koiraa jo joten hölmöä tähän väliin ois hommata.

Mutta joskus vielä se isovillis jaloissa pyörii, mulla on varmaan päässä jotain vikaa kun näyttely trimmissä olevat puudelit näyttää hyvältä Oon aina niitä inhonnu, mutta niin se silmä vaan tottuu kun tarpeeksi niitä tuijottelee.

Mun ei ole tarvinnut juurikaan keskustella rotuvalinnoista ja päätökset olen tehnyt minä koska mulle ne koirat tulee. Jos mies saisi päättää, meillä olisi jatkossa (am)staffi/pitti/bulldoggi/rotikka, tai useampi tuollainen mutta kun hän ei koirien kanssa mitään tee, hänen toiveiden mukaan koiria ei meille hankita. Esim. mies inhoaa yli kaiken vinttejä mutta hän tietää varsin hyvin että meille tulee sellainen joskus sitten kun on taas tarvetta isommalle koiralle. Griffonit on molempien mieleen ja niiden määrästä meillä tuskin tullaan ikinä keskustelemaan. Niitä on hyvä olla aina se 1-3 kpl. Jos nyt jostain syystä uskaltaisin päätyä johonkin isompaan molossiin, niin siitäkään tuskin tarvitsisi keskustelua käydä. Mies tykkää kaikista kuolaavista löysänaamoista, kuten minäkin.

Niii, mulle on käyny aivan samalla tavalla isovillisten kanssa! Pelottavaa. Mutta ai että ne on vaan hienoja, siinä näyttelytrimmissä nimenomaan.

Minä olen aina päättänyt mikä koira tulee. Ku on tullut aina ihan mun omaksi koiraksi,en ole odottanut että mies hoitais..

Mä olen itseasiassa jo varannut seuraavan pennun ja se saattaakin tulla vähän kuviteltua aiemmin...

catteri kirjoitti:

Kuinkas paljon täällä muut ottaa parempaa puoliskoaan/muuta perhettä huomioon koiran rotua valittaessa?

Meillä oli eksän kanssa kamala vääntö koiraroduista silloin kun asuttiin yhdessä. Molemmat tahtoi koiran ja molemmilla oli selkeästi rotu mielessä. Mä tahdoin cottonin ja eksä saksanpaimenkoiran. Erottiin joskus vuosi sitten ja sen jälkeen molemmat onkin koirat ottaneet

Isä hieman painosti mua tohon cottoniin kun sillä itselläkin on sellanen. Mä mietin jossain vaiheessa mäyräkoiraa ja shelttiäkin. Sheltin olisin varmaan ottanut jos isällä ei cottonia olis ollut. En kyllä yhtään tota cottoniakaan kadu. On se mun mussukka

Tulevaisuudessa ehkä sen sheltinkin otan. Tai toisen cottonin

Soitin yhteen avoinna olevaan tyäpaikkaan ja kun työnantaja kysyi, minkä ikäinen olen ja vastasin että 28v, niin sanoi että "ai niin vanha jo". Aika outoa ja tuli tunne etten halua mennä koko haastatteluun kun olen kerta niin "vanha".

Yritän tehdä esseetä mutta alkoi masentaa kun luin HS:n sivuilta keskustelua uudesta planeetasta. Byy.

Heh, meillä käy miehen kanssa aika yksiin nuo mielipiteet koirista. Tosin hän ei mikään varsinainen koiraihminen ole, ja tietää ns. vain nämä perusrodut ulkonäöltä, eikä sitten ole hölkkäsen pöläystä esim. niiden käyttötarkoituksista. Kuitenkin hän tässä edellisenä iltana tuumasi että haluaa "suomalaisen koiran". Ja sehän sopii minulle vallan mainiosti, lapinporokoira on ollut vakavasti harkinnassa.
Joskus hamassa tulevaisuudessa tosin haluaisin bordercollien tai ehkä valkkarin. Sitten kun voi pyhittää kaiken vapaa-ajan koiran kanssa harrasteluun.

monna83 kirjoitti:

Soitin yhteen avoinna olevaan tyäpaikkaan ja kun työnantaja kysyi, minkä ikäinen olen ja vastasin että 28v, niin sanoi että "ai niin vanha jo". Aika outoa ja tuli tunne etten halua mennä koko haastatteluun kun olen kerta niin "vanha".

Ai että 28vuotias on vanha?! No just!

Mulla kun on tuota ikää jo reilusti yli 50vee, niin eipä niitä työhaastattelukutsuja pahemmin satele. Työhakemuksia oon sentään laittanut tämän 1,5 vuoden aikana "muutaman" ja peräti yhteen haastatteluun päässyt.
Ikärasismi jyllää, hiphurraa vaan

Pennut osaa kyllä olla varsinaisia kiusankappaleita. (Eli onnea vaan Karvakamulle uudesta kaverista ja pitkää pinnaa!)
Ootan jo kovasti, että tuo meidän rääpäle kasvaa hieman isommaksi.

^näin se varmaan on, kuitenkin aika kultaa muistot ja odotan taas innolla n. viikon kuluttua kotiutuvaa pentua, kun taas pääsee lällyttelemään pientä ennen kuin kasvaa siihen pahimpaan murkku-ikään. Tosin, meidän labbis oli niin hirmu helppo pentuna, että ehkä siksi odotankin tältä tulevalta pennulta hieman riiviömäisempää asennetta. Meidän seropi taas oli niin hirveän arka koko pentuajan, että se meni hieman ohi ja sitten taas murkku-ajan niin hirveä, että en usko että mikään koira voi olla pahempi... Mutta innon ja kauhunsekaisin tuntein odotellaan täällä tämä viimeinen viikko!

Meidän koirat tuli silleen että seropin jankkasin ja kiristin itselleni, labbis tuli niinkuin metsäkoiraksi avolle ja näyttelykoiraksi mulle ja tän cockerin kohdalla pehmittelin hieman avoa kolmannelle koiralle mutta kuin kerroin mitä rotuja olin ajatellut ja pääsin cockeriin oli vastaus "joo, otetaan sellainen" ja sen jälkeen oli turha edes ehdottaa muuta Eipä, kaikki koirat ovat mun ja viimeinen sana on kuitenkin mun kun minä niiden kanssa harrastan ja hoidan, mutta kyllä mä oon yrittäny ottaa huomioon avokin toiveet koiraa valittaessa, samaan talouteen kun kuitenkin tulevat niin ei voi ihan sooloilla mun mielestä.
Jos olisin sinkku tai asuisin yksin, olisin varmasti pysynyt tutuissa ja turvallisissa paimenkoirissa, kun sellaisten kanssa kasvoin. Avon myötä tutustuin kuitenkin lintukoiriin ja niiden käyttöön metsällä, joten tämä suunta on ollut aika luonnollinen.

Kukkuuta. Kävinpäs pitkästä aikaa kunnon lenkillä ja annoin pojan isälle (ukille) hoitoon
Melkein neljä tuntia ja Tara oli mukana, sekä kaveri staffinsa kanssa.
Hirmu hyvin osas Tara olla, viimeksi oli yks V-pää.
Mukavintahan toki on, kun laitoin talvikengät jalkaan ja kappas kun kantapäässä(kantapohja?), päkiöissä ja varpaissa rakkulat.. ihanaa tämä kävely nyt
Mutta kunnon lenkki piristi ja ihana oli huomata, että Tarakin osaa vielä narttujen kanssa kävellä nätisti

Meillä Tarasta päätös tuli yhdessä, tai oikeastaan rotu oli yhteispäätös ja minä valihin, että narttu, mies valihti minkä nartun.
Aapon mies toi ilman minun suostumusta, nyt sentään viikonloppuna uus tulokas tulossa ja yhteispäätös siitä. Kaksi päivää enää siihenkin

Vaikka mä olenkin suurimmassa päätösvallassa koirarotujen suhteen, niin kyllä me miehen kanssa noista päätöksistä keskustellaan. Mies joutuu kuitenkin sen koiran kanssa myöskin päivittäin elämään, joten mä tahdon rodun miellyttävän molempia. Miehen ei tarvitse rotuun alkuun ihastua, kunhan sen kuitenkin hyväksyy. Meillä onneksi on ollut suhteellisen samanlainen maku niiden rotujen suhteen, joita voisi meille vakavasti harkita. Joidenkin rotujen suhteen tarvii kyllä miestä vielä vähän pehmitellä.

Uuuuh, nyt on ällö olo.. Olen syönyt tänään vähän huonosti ja tyydytin sitten nälkäni sinihomejuustolla. Sitäkin voi näköjään syödä liikaa..

Lara tuli minulle edellisen suhteen aikana vähän yllättäen ja toista koiraa miettiessä, halusin ehdottomasti toisen brassin. Avo oli hieman vastaan, koska nämä eivät kuulemma ole kaikki söpöjä (Lara on, muut ei ), hän olisi halunnut pienen karvapallon, kuten esim. pommin. Jossain vaiheessa päädyttiin parsoniin, joka olisi ollut kompromissi. Kun sitten jo katselin parsoneita, avo ilmoittikin, ettei ehkä voikaan kuvitella meille muuta koiraa, kuin brassia. Eli sain tahtoni läpi ja meillä on nyt toinen brassi.

Jossain vaiheessa haluaisin dobermannin, se on ollut suosikkirotuni niin kauan kuin muistan, mutta vasta sitten kun on isompi talo, kunnon piha ja auto. Se saattaa vaatia suurempaa suostuttelua, kun kokonsa puolesta kuulemma nuo brassitkin on juuri siinä rajoilla. Eli saa nähdä onko kolmas koira sitten pommi vai dobberi vai edelleen brassi.

muoks, eli siis tottakai avon mielipiteellä on merkitystä. Yhdessä kaikki kuitenkin asutaan, vaikka minä koirat pääsääntöisesti hoidankin.

Onnea Karvakamulle pennun johdosta!

Kun olin koiraa ottamassa niin avokki sanoi että ota vaan kunhan hänen ei tarvitse sen hoitamiseen käestää. No koira tuli ja kummasti vaan avo siitä heltyi ja mielellään Veikkaa hoitaa ja ulkoiluttaa, on se kumminkin niin perheenjäsen ja myös avolle todella tärkeä. Lenkillä tapellaan siitä kumpi saa viedä Veikkaa.. Toisesta koirasta puhuttu jo pitkään ja tänään kun avo tuli töistä niin sanoin vaan että "varasin muuten tänään pennun" ja se oli vaan et "jep" :D

Lauantaina mennään Veikan kanssa Tampereen lielahteen mätsäriin! Ja samalla käydä pikaisilla jouluostoksilla.