Kukkujat 17
Destroyer
Viestimäärä: 2016
Mut musta on hirveää kuunnella kun esimerkiksi avon siskon tytöt leikkii, nuorin on kaks, keskimmäinen kolme ja vanhin viis. "Heehee kato se kuoli", "Älä tapa sitä", "Tapetaan se"..
Kadaver
Viestimäärä: 4330
Meidän pihapiirissä leikittiin tuntikausia kestäviä sotaleikkejä, jossa toisia tapettiin leikkipyssyillä. Todellakin huudettiin, että ”tapa se, tapetaan se!" Leikittiin reviiriään puolustavia tiikereitä, joiden samanaikainen tavoite oli varastaa toisen pesässä olleet viinirypäleet. Tapettiin jos saatiin kiinni. Leikittiin Hopeanuolta, kaikki karhut todellakin tapettiin.
Vaikka leikit aikuiset korvaan kuulostivat järkyttäviltä, ei Madara-karhun roolia pelannut, leikissä koiria liukuhihnalta tappanut pikkutyttö koskaan olisi voinut vahingoittaa oikeaa koiraa. Nätisti vain silitti. Enkä mä usko, että kukaan penska vetäisi hamsteriakaan pöntöstä alas.
keimu
Viestimäärä: 4291
Mun mielestä on kuitenkin eri asia se, että lapset leikkii jotain sotaleikkiä kuin se, että lapsi arjessa huutelee jatkuvasti "mä tapan sut" tai muuta väkivaltaista. Jos perheessä ei esiinny väkivaltaa eikä lapsi väkivaltaisuudelle altistu esim. TV-ohjelman kautta niin eiköhän tälläinen käytös ole melko vähäistä. Lisäksi veljenpoikani tapauksessa on ihan selkeää, että nähdyt asiat siirtyy myös käytökseen. Toki kyseessä on muutenkin erityislapsi.
Ylipäätään mun mielestä tappaminen tai väkivalta yleensäkään ei kuitenkaan kuulu pienen lapsen päivittäisiin ajatuksiin/puheisiin eikä luonnollisesti silmiinkään.
MUOKS. Enkä mä nyt henkilökohtaisesti siis pelkää, että veljenpoikani mut puheistaan huolimatta lahtaa nyt tai tulevaisuudessa. Mielestäni se vaan antaa lapselle vääränlaista arvomaailmaa ja varmasti kaikenlainen "liian aikuinen" materiaali voi aiheuttaa ihan normaalillakin lapsella ongelmia kuten turvattomuuden tunnetta, pelkotiloja tms. jos sen kerran voi aiheuttaa Muumien Mörkökin.
Kadaver
Viestimäärä: 4330
keimu kirjoitti:
Mun mielestä on kuitenkin eri asia se, että lapset leikkii jotain sotaleikkiä kuin se, että lapsi arjessa huutelee jatkuvasti "mä tapan sut" tai muuta väkivaltaista. - - Toki kyseessä on muutenkin erityislapsi.
Riippuu vanhemmista, millaista kielenkäyttöä omalta jälkikasvultaan sietävät. Jos ei TV:stä haukkumasanoja opi, kuulee lapsi niitä ainakin koulussa. Perheen aikuisten tehtävä on opettaa, mikä on soveliasta käytöstä ja mikä ei. Ja puhun tavallisista lapsista, erityislapsen kanssa elämisestä en tiedä mitään.
Ylipäätään mun mielestä tappaminen tai väkivalta yleensäkään ei kuitenkaan kuulu pienen lapsen päivittäisiin ajatuksiin/puheisiin eikä luonnollisesti silmiinkään.
Sitten täytyy olla huolissaan, mikäli väkivalta-ajatukset ja tappaminen pyörivät lapsen mielessä koko ajan. Se ei ole normaalia. Silloinkaan syy todennäköisesti ei ole TV:n ohjelmatarjonnassa.
myrkku
Viestimäärä: 2138
Mutta nämä kauneusihanteita luovat pissis-sarjat kuten Bratzit ja Winx-klubit... Muistan kun 6-8-vuotias pikkusiskoni valitteli että hänen pitäisi varmaan laihtua, kun on niin lihava (!!!!). "Lihavuuden" voivottelu loppui kun kiinnostuksen kohteen vaihtui heppoihin ja Harry Pottereihin, ja vaikka ei koulukavereilta tuleekin pientä ivaa (sisko on nyt 12v) jos noista puhutaan siellä, niin koen silti että se on pienempi haitta, kuin laihuuden ja huonon itsetunnon omaaminen koska on "liian lihava". Sitäpaitsi asiaa helpottaa että minä ja toinen sisko ollaan oltu samoissa kiinnostuksen kohteissa ja edelleen tykätään noista (hepat ja potterit), meidän kiinnostus taitaa ylittää koulukavereiden suosion saamisen ;)
Ja hei, pakko laittaa klassikko, aito suomalaisten dubbaama my little pony laulu Ihan älyttömän huono!
Destroyer
Viestimäärä: 2016
Frosty
Viestimäärä: 956
Minun mielestäni olisi enemmän huolestuttavaa, jos tiettyja ikävaiheita ja niihin kuuluvia leikkejä ei käytäisi läpi. Itsekin muistan, miten lapsena leikittiin pyssyleikkejä, joissa se joka "ammuttiin", piti jäädä maahan makaamaan yms. Oli myös barbien muhinointileikkejä, vaatteiden vaihtamista(siis kavereiden kanssa), ja muistanpa jopa, että pitkään leikimme erään kaverini kanssa leikkiä, jossa muotoilimme lumipaakusta vauvan ja sitten piti mennä pulkalla(ambulanssilla) synnyttämään, mutta vaikka nämä leikit tapahtuivat alle kymmenvuotiaina niin silti meistä ei kasvanut teiniäitejä! Joten kuten joku täällä sanoi niin leikki on leikkiä.
SPK N Ansa -10
Birdie
Viestimäärä: 1184
myrkku kirjoitti:
Ja hei, pakko laittaa klassikko, aito suomalaisten dubbaama my little pony laulu Ihan älyttömän huono!
Mun korvat vuotaa verta. Voi hyvä luoja!
09.03.2011
Niii
Viestimäärä: 4297
Taraaa
Viestimäärä: 1755
Dogo Argentino Punkku s.6.4.2012
Taivaalla:
Pitbull Aapo 2003-2011
Pitbull Moro 2008-2012
Dogo argentino Tara 1.6.2008-18.10.2013
Niii
Viestimäärä: 4297
blanko
Viestimäärä: 1890
naukunen
Viestimäärä: 5081
Enkä ees heti tajunnut miksi ihmiset alkoivat tuijottaa mua
Rorys
Viestimäärä: 5244
Alerte
Viestimäärä: 3393
Vois hakea kaupasta suklaata ja laittaa päikkäreille (iltareille ?). Pitäisi työstää huomiseksi yksi esitelmä mutta oon niin täysin tööt, että pakko ladata akkuja ensin.
muoks. Siistiä ! Kakstuhatta viestiä rikki ! (Pitäisköhän hankkia elämä ?)
saf
Viestimäärä: 1332
Taraaa
Viestimäärä: 1755
Mies siis meni koirien kanssa maalle, itse en päässyt, koska pojalla on aamulla neuvola.
Mutta kävinpä saunassa! Ja ihan yksin!
Dogo Argentino Punkku s.6.4.2012
Taivaalla:
Pitbull Aapo 2003-2011
Pitbull Moro 2008-2012
Dogo argentino Tara 1.6.2008-18.10.2013
Miana
Viestimäärä: 2905
NtiC kirjoitti:
Hauska toi Irwin-juttu, mikä lie siinä musiikissa kiinnostanut 5-vuotiasta! No ei sillä, mun miekkosella on 5-vuotias poika, jonka tämän hetkinen ehdoton ykkösbiisi on se Nygårdin Märkää!
Meillä herrat 5 vee ja 2 vee osaa ton biisin ulkoa. Lasten huoneessa on radio, josta 5 vee oaa hakea energyn ja säätää äänen sellaiselle tasolle, ettei äiti sitä kuule (ja daddyhan ei ymmärrä, mitä vikaa tossa hienossa laulussa on). Ou jee.. Oon kyllä kieltänyt kyseisen laulun esittämisen, mutta toki se piti mummille laulaa.
Notte kirjoitti:
Mä olen pessyt koiranastioita tiskikoneessa. Ja myös ihan käsin, omien astioideni kanssa. Hyi kuinka olen ällö. En tiedä, ei mulla ainakaan tule mitään bakteeripuistatuksia, ehkä en omaa minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.
Mä sain tästä asiasta palautetta juuri eilen rakkaalta puolisoltani. Oon saanut palautetta myös siitä, että koiran ruokaan ei saa käyttää samoja lusikoita kuin ihmisten, koiran ei saa antaa nuolla lasten naamaa (no minkä mä sille voin ,että 2-v'n mielestä koiralle pitää antaa suukkoja myös), koiran luita ei saa laittaa puoliks syötynä takasin jääkaappiin (muovipussissakaan). Ite kun on kakarana syönyt koiran aknssa yhteistä jätskiä yms niin toi tuntuu hiukan turhalta niuhottamiselta..
weebl
Viestimäärä: 4048
innna
Viestimäärä: 4768
Mun äidistäni tuli tänään sitten virallisesti galleristi kun ensimmäinen taidenäyttely hänen galleriassaan avattiin. Olin siellä työvoimana ja yllättävän kivaa oli. :)
"The only real radicalism in our time will come as it always has — from people who insist on thinking for themselves and who reject party-mindedness." - Christopher Hitchens
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28247 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 5 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 1 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 20:30) |