Koirat.com

Mä olen toistaiseksi onnistunut pysymään erossa kuppikunnista kummankin oman rodun kohdalla. En osaa siis edes sanoa, onko niitä. Mä en ole rhodejeni kanssa harrastanut niitä rodulle tyypillisimpiä juttuja ja asun vielä aika syrjässä. Aina jos olen halunnut johonkin rhodetapahtumaan mennä, on mut otettu hyvin vastaan.

Labbisten parissa olen niin uusi harrastaja, että en osaa sanoa, onko rodun sisällä kuppikuntia. Ehkä jakaantuminen käyttö- ja näyttelylinjaiseen on semmoinen? Myöskään labbiksissa ei saa koiraa suomen muotovalioksi, ellei koira suorita noutajien taipumuskoetta hyväksytysti. Olen kuullut, että monet näyttelytähdet saattaa käydä kymmeniä kertoja taippareissa niitä läpäisemättä. Se ei mun mielestä kerro erityisen rodunomaisesta koirasta, kyseessä on kuitenkin noutaja, jonka pitäisi olla jalostettu lintujen noutoon. Käyttölinjaisen koiran kanssa on toissalta turha mennä näyttelyihin ja toivoa mitään hyvää tulosta. Koira tuomitaan heti liian kevyeksi. H on käyttölabbiksen serti

Noista Tigrun laittamista bedlingtoninterrierin kuvista mun mielestä parhaalle näytti käyttölinjainen. Mä olen aina vähän ihmetellyt sitä koirien käyrää selkää, onko sille joku selitys, miksi beduilla selkä on semmoinen?

^ Mä ihmettelin samaa. Onko käyrälle selkälinjalle joku käytännön syy vai onko vaan ulkonäköasia? Luulis, että vetää herkästi jumiin tms.

Mä ihmettelen aina näitä ulkonäkökuppikuntia. :D Siis, eikös se nyt oo yks hailee miltä se piski näyttää, kunhan on terve ja pääkoppa pelaa. No joo, tiedän että suurelle osalle ihmisistä asia ei missään nimessä ole näin. Itse arvostan fyysistä ja psyykkistä terveyttä ja korvien väliä, joista rakentuu toimiva harrastus- ja käyttökoira. Ehkäpä kuulun sitten johonkin muuhun kuppikuntaan? Ulkonäkö ei kiinnosta ulkonäön vuoksi, vaan turkin pitää olla tietynlainen että koira tarkenee, rakenteen pitää olla notkea ja kestävä ilman turhaa massaa, jotta koira pystyy työskentelemään esteittä jnejne.

Eikös bedlarin jalostukseen aikanaan käytetty whippettiä, eli sieltä peruja tuo köyry selkä?

Kunpa kasvattajatkin ajattelisivat noin kuin Rez! Enkä sano, etteikö sellaisia kasvattajia ole, koska kyllä heitä löytyy, mutta isoin osa kasvattajia (tai ehkä vaan se äänekkäin?) tuntuisi pistävän melkoisesti painoarvoa ulkonäölle jopa terveyden (etenkin allergiat ja yliherkkyydet) ja pääkopan (hermorakenne!) kustannuksella.

Aina terveyden ja luonteen heikkouksien sivuuttaminen ei ole edes tarkoituksellista välinpitämättömyyttä, vaan totuus on, että oman koiran "omituisuuksiin" tottuu niin hyvin, että itselle on ihan normaalia, että koiraa tarvitsee hiukan varjella ulkomaailman pelottavilta asioilta, koska koira on herkkä, tai herkkämahaiselle koiralle on löytynyt toimiva ruoka ja itse osaa varoa, ettei kukaan anna sille mitään extraherkkuja, kun maha ei kestä, mutta kun ongelma on hallinnassa, sitä ei enää osaa ajatella jalostuksen estävänä asiana. Sama sijoituskoirien kohdalla, kun sijoituskoiran ottajan mielestä, kuten kenen tahansa koiranomistajan mielestä, se oma koira usein on huippuyksilö eikä kaikki ongelmat välttämättä välity kasvattajalle asti tai ainakaan ongelman laajuus ei ole selvillä. Tosin sen takia tarvittaisiin nimenomaan puolueettomia mittareita, kuten luonnetesti, joka kertoo aika armottomasti, jos hermorakenne on heikko tai koira on liioitellun terävä tms. Muille elämään vaikuttaville "pikkuseikoille" ei välttämättä ole olemassa erityistä mittaria. Sen takia en lähde kauhean kärkkäästi tuomitsemaan kasvatusvalintoja, jos ei ole tiedossa, että kyse on tahallisuudesta. Niitäkin juttuja toki kuulee, että kasvattaja hermostuu, kun kasvatinomistaja kertoo julkisesti koiransa sairauksista tai puutteista luonteessa tai muissa ominaisuuksissa. Tai että kasvattaja käyttää tieten tahtoen koiraa jalostukseen, vaikka olisi tiedossa, että koiralla on jokin mahdollisesti periytyvä ja pentujen elämään suuresti vaikuttava ominaisuus.

Ja toisaalta, mä en edes halua leikitellä ajatuksellakaan kasvattajaksi ryhtymisestä (tosin siihen varmaan vaadittaisiin vähimmillään kiinnostus johonkin tiettyyn rotuun), koska kasvattaminen ei ole vain sitä, että valitaan kaikinpuolin huippuyksilöt ja risteytetään niitä keskenään. Pitää huomioida rakenne, luusto, muu terveys, luonne, käyttöominaisuudet (seurakoiraltakin hermorakenne yms), turkinlaatu, purenta ja näiden lisäksi vielä sukutaulu. Kun yksi huippuyksilö löytyy, sitäkään ei saa käyttää liikoja ja todennäköisesti, jos kyseessä on uros, muutkin kasvattajat haluavat käyttää samaa koiraa. Oikeasti kompromisseja on tehtävä ja on valittava, mitä asioita painottaa ja mistä ei ehdottomasti ole valmis tinkimään. Vaikka ulkonäkö on minulle itselleni sellainen asia, että siitä olisin valmis tinkimään, siitäkään joustaminen ei välttämättä riitä siihen, että löytyisi sellainen koira, jotta kaikki muut kriteerit täyttyvät. Saati, että näitä koiria löytyisi kaksi eri sukupuolta, jotka molemmat on mahdollista saada itselle käyttöön jalostusmateriaaliksi. Pitää tietää, onko valmis käyttämään jonkun sairauden kantajaa jalostamiseen vai pitääkö koiran olla testattu terveeksi, entäpä lonkat ja kyynärät, pitääkö olla A/A 0/0 vai riittääkö vähempikin, ainakin jos toinen koirista on priima tältä osin. On niin monta asiaa, mitä katsoa jalostuskoirasta, että kasvattajan osa ei kyllä käy kateeksi. Yhdistelmän päättämisen jälkeen on vielä pentujen kasvattaminen luovutusikään ja osan mahdollisesti hiukan pidempäänkin. Täytyy totuttaa ääniin, erilaisiin alustoihin, käsittelyyn jne. Ainakin minun kirjoissani nuo asiat olisi hyvä aloittaa jo kasvattajan luona. Ja sitten kotien valitseminen, joka ei sekään aina suju nappiin. Ja tästä päästään taas näppärästi siihen, että yhtäkkiä joku tyytymätön kasvatinomistaja huutelee kaikkialla tyytymättömyyttään koiraansa tai ihan vaan tyytymättömyyttä kasvattajaan. Tai kasvatinomistaja on tyytyväinen koiraansa, mutta hänet suljetaan harrastuspiirien ulkopuolelle, koska sinä kasvattajana olet pitänyt pääsi jossain asioissa tai mahdollisesti avannut suusi rotujärjestössä, jossa aktiivit ehkä painottavat ulkonäköä terveyden edelle, ja sen vuoksi kaikki sinulta koiran ottaneet väärää leiriä jonkun tietyn harrastusporukan kanssa. Kyllä koiraharrastus on hienoa!

^

kiivilintu kirjoitti:



Mä en ite mitenkään erityisesti nauti koiranäyttelyistä joten en varmaan siksi ymmärrä, miksi ihmiset jaksaa käydä niissä koiran kanssa, jolla ei sillä hetkellä ole mahdollisuutta voittaa tai jolla on esim. terveydessä vikaa eli sitä ei voida käyttää jalostuksessa. Mulle näyttelyt tarkoittaa vaan sitä, että mennään sinne ja yritetään hakea serti kotiin että saadaan sitten muotovaliotitteli, jotta koiraa kannattaa käyttää jalostuksessa.

Mulla on värivirheellinen koira joka on kaikenlisäks hyvin pienikokoinenkin ja käyn silti sen kanssa välillä näyttelyissä. Käydään siellä lähinnä tottumassa hälinään ja viettämässä aikaa yhdessä. Samalla on toki kiva saada ulkopuolisen mielipiteitä neidistä. Ei tuo tule ikinä mitään ERIä varmastikkaan saamaan enkä sitä kaipaakkaan, olen aivan tyytyväinen Then tai jos Hn tai jopa EHn saatais ni meil ois aivan kauhiat voiton juhlat sitten. Et ei kaikki siel tosiaankaa oo niitä MVA titteleitä oo hakemassa.

Kerttunen kirjoitti:

Eikös bedlarin jalostukseen aikanaan käytetty whippettiä, eli sieltä peruja tuo köyry selkä?

Miksi käyttölinjaisella sitten on suora selkä? Mihin suoraselkäistä bedua käytetään --> huonontaako köyryselkä jotain käyttöominaisuutta? Jjuup, tulee mieleen näy-sakemanni sammakkokoipineen.

maddylle kiitos ja aamen! Musta tuntuu että monikaan kasvattaja ei oikeasti ajattele puoliakaan mainitsemistasi asioista, kunhan lisätään vaan koirien määrää. Onhan se oma piski niin kiva ja kaikkee. Salailua en ymmärrä siis missään muodossa - enkä varsinkaan sitä, että salataan edellisten pentueiden terveydentilasta asioita ja käytetään yhä uudelleen heikkoja ominaisuuksia periyttävää koiraa/koiria jalostukseen. Ärrrsyttää.

Itsellä tuli mieleen, että kun kerta vinttikoirilla on köyry selkä, sen pitää jotenkin auttaa nopeudessa. Koska luultavasti niiden jalostus on alunperin mennyt kuitenkin sen mukaan, että mikä koira on nopein. Toisaalta kuitenkin esim. gepardi on melkosuoraselkäinen. Joten en sitten kuitenkaan tiedä.

Bedlingtoninterriereistä en tiedä mitään, sen enempää kuin gepardeistakaan. Kuitenkin takakorkealla koiralla ja muillakin takakorkeilla eläimillä on jossain määrin köyry selkä. Köyry selkä ei kerro vielä mitään, mutta takakorkeus on tyypillistä sellaisille eläinlajeille ja tietyille roduille, jotka elävät vuoristossa. Takakorkeus helpottaa jyrkän ja epätasaisen rinteen kiipeämistä.
Köyry selkäisistä eläimistä tulee ensimmäisenä mieleen näätäeläimet ja yleensäkin pussieläimet - niistähän suurinosa elää puissa kiipeillen tai kaivellen tunneleita maahan. Esim rotillahan on köyry selkä, sekä niiden takajalat ovat etujalkoja pidemmät, joka mahdollistaa huomattavasti eläimen mittaa pidemmän loikan, sekä kiipeämisen jyrkällä ja epätasaisella pinnalla.

Voisiko köyry selkäisyyteen löytyä selitys mahdollisesti näistä.

^ Mutta eihän bedut ole takakorkeita, pikemminkin päinvastoin? Tässä vielä entisaikojen bedusta kuva.

Nyt vasta huomasin että täällä on pohdittu selkälinjaa..

Bedlingtonien selkälinjan kuuluu olla kaareva ja aikalailla samanlainen kuin whippettien tai greyhoundien. Se on seurausta joo siitä että jalostuksessa on käytetty whippettiä mutta sillä on myös ihan oikea käyttö eli syy miksi se on sellainen. Selkä ei missään nimessä saisi olla suora eikä notko eikä oikeanlaisella rakenteella varustetun bedlingtonin selkä jumiudu tai ole heikko! Selän kaarevuus mahdollistaa sen että selkä joustaa laukassa ihan eri tavalla kuin ravaajien tms muiden suoraselkäisten koirien selkä. Se tekee laukasta tehokkaampaa, maata voittavampaa. Bedlingtonin laukka onkin nelivaiheista kuten vinttikoirilla eli siinä on kaksi liitovaihetta joissa koira on kaikki jalat irti maasta. Selkä mahdollistaa sen että koira menee laukassa todella suppuun ja vastaavasti aukeaa tosi auki. Bedlington on laukkaaja ja siksi sen selän kuuluu olla kaareva.

Rezin entisaikojen bedukuvalla voi aikalailla heittää vesilintua... joo: ehkä tuollaisiakin on joskus ollut mutta esim Savun kasvattajalla on aika paljon kuvia vanhoista beduista (myös ennen näyttelyharrastusaikoja) joissa koirat ovat ihan kuin whippettejä mutta karvalla.

Miksi ne käyttölinjaiset sitten osittain ovat suoraselkäisiä (kaikki eivät suinkaan ole, mutta koska käyttiksistä on tosi vaikea löytää kuvia ja tuo yksi koira josta kuvia löytyy on suoraselkäinen niin helposti saa sen kuvan että ne ovat suoraselkäisiä)... johtaakin mielenkiintoiseen näkemyseroon... Nykyiset käyttölinjaiset bedut ovat kaikki luolakoiria ja niitä käytetään mm. mäyrien metsästykseen. Siinä hommassa kaarevasta selästä tai laukkaamiskyvystä ei oikeastaan ole mitään maailman iloa. Sen sijaan on olemassa pientä kiistaa siitä onko se alkuperäinen käyttö oikeasti ollut mäyrien metsästystä. Mun ja mm. Savun kasvattajan mielestä EI. Koirien rakenne (myös niiden varhaisten laukkatyypin koirien) ja tieto siitä missä niitä on tavattu ekan kerran sekä tieto että niihin on sotkettu vinttikoiraa ja terrieriä viittaa siihen että ei ole alunperinkään haettu pientä ja säpäkkää koiraa luolaan vaan laukkaavaa koiraa (luolaan ei oikeasti kannata pistää isoa otusta joka on ensijaisesti hyvä laukkaamaan, tässä on hyvä muistaa se että ko seuduilla on ollut runsaasti luoliin sopivia koiria eli sopimatonta ei ole tarvinnut siihen käyttää). Bedlingtoneita on ollut samoilla ihmisillä jotka ovat metsästäneet jäniksiä laumassa elävillä koirilla (koirat ovat juosseet jänikset kiinni ja ravistaneet ne hengiltä... asia jonka moni bedlington tekee vielä tänäkin päivänä jos jäniksen näkevät). Siinä hommassa taas laukkaajan rakenne on ensisijaisen tärkeä. Myöhemmin beduja on kyllä käytetty monenlaisessa mm. tuhoeläinten torjunnassa maatiloilla (ja koiratappeluissa) mutta se alkuperäinen käyttö on ollut se mikä on määrittänyt rakennetta ja sitä selän kaarta.

Aika monen suoraselkäisen koiran omistaja kokee selän oudon ja heikon näköiseksi, mutta kun sen näkee laukassa niin on varsin selvää miksi sen pitää olla sellainen kuin se on.

Rez kirjoitti:

Mä ihmettelen aina näitä ulkonäkökuppikuntia. :D Siis, eikös se nyt oo yks hailee miltä se piski näyttää, kunhan on terve ja pääkoppa pelaa. No joo, tiedän että suurelle osalle ihmisistä asia ei missään nimessä ole näin. Itse arvostan fyysistä ja psyykkistä terveyttä ja korvien väliä, joista rakentuu toimiva harrastus- ja käyttökoira. Ehkäpä kuulun sitten johonkin muuhun kuppikuntaan? Ulkonäkö ei kiinnosta ulkonäön vuoksi, vaan turkin pitää olla tietynlainen että koira tarkenee, rakenteen pitää olla notkea ja kestävä ilman turhaa massaa, jotta koira pystyy työskentelemään esteittä jnejne.

Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, mutta itse taas olen sitä mieltä, että terveys, luonne ja ulkomuoto muodostavat rotukoiran "pyhän kolminaisuuden". Jos ulkomuoto unohdettaisiin jalostuksesta, ei kai olisi niin merkitystä mitä koiria sekoitetaan ja rotumääritelmillä voitaisiin heittää vesilintua. Kyllä mä katson, että se selkein rotukoiria erottava tekijä on se ulkomuoto minkä perusteella rodut erotetaan toisistaan. Tottakai on muitakin eroja, ja paljon, mutta kuitenkin se selkein lienee ulkomuoto koska käyttötarkoitus, luonne sun muu ei heti päälle näy. Itse en haluaisi rotukoiraa joka näyttää ehkä joltain sinnepäin, vaan kyllä haluan sen koiran myöskin edustavan rotuaan ulkomuodollisesti.

En siis tarkoita sitä, että vain näyttelytähtiä sekoitetaan keskenään ja lisätään muodollisesti pätevien koirien määrää, ei, mutta ei sitä ulkomuotoa voi mielestäni unohtaakaan.

^^ Kiitos Tigru valaisemisesta, ajattelinkin että tulet varmaan kohta vastaamaan. Vinttareista kun ei mitään tiedä eikä ole luonnossa niitä juuri lainkaan nähnytkään, vaikuttaa nuo selät kieltämättä ns. maallikon silmään hankalilta. Varsinkin kun toisen oman koiran selkälinjaa on kehuttu "kuperaksi" ja se on jatkuvalla syötöllä jumissa. Mutta no, se on muutenkin tommonen kakkosnelonen ja karsee stressierkki.. Hassua, että käyttö-bedusta on tullut luolakoira!

^ Mä odotinkin, koska joku nostaa esille rotumääritelmät. Rotumääritelmään vetosivat mm. kelpie-ihmiset vastustaessaan working-linjaisten koirien rotuunottoa Suomessa, kun siis "omg eihän niitä tunnista kelpieiksi!!!1 Jalat on liian pitkät ja korvat liian suuret!! Ja ne on LIIAN HOIKKIA." Niin tota joo. Miltähän ne alkuperäiset paimenet on näyttäneet..? Mites ois käyttöominaisuuksien vaaliminen/elvyttäminen, notkean ja vahvan, ei massakaan tankkikropan jalostaminen tai vaikka semmonen pikkujuttu ku geenipoolin laajentaminen? Tosiasia kun on, että Suomesta loppuu koirat kesken, eikä Ruotsi tuo autuutta kun kaikki pohjaa sinne. Käyttökoira ei myöskään rakennu kauniista korvannipukoista - surullista, jos tämä olisi joku jalostuksellinen kriteeri.

Mielummin kuin tuijottaa ihmisten rustaamaa rotumääritelmää, on järkevämpää miettiä mikä sille koirarodulle oikeasti on parasta.

Omassa rodussa ei varmaan edes kuppikuntia ole. Kaikki tuntemani ja tietämäni picardi-ihmiset ovat fb:ssa kavereita ja onnittelevat toisiaan saavutuksista, niin suomalaiset kuin muutkin picardi-ihmiset ympäri maailmaa. Vielä siis en ole tämmöiseen kuppikuntailuun törmännyt, mutta aika näyttää sattuuko semmoisiakin vastaan.

Ei mitään muuta kuin Rez Todellakin allekirjoitan mielipiteesi.

Oma mielipiteeni rotumääritelmistä taas on, että niitä tulkitaan väärin.
Kuka on sanonut, että ulkomuoto osuus rotumääritelmässä on tärkein, vaikka ulkomuotoa koskevaa asiaa yleensä parin sivun verran löytyykin? Kerrotaanhan siellä myös luonteesta ja käyttötarkoituksesta. Jos samalla panoksella painotettaisiin jompaan kumpaan näihin seikkoihin kuin tällä hetkellä ulkomuotoon, olisi asia rotumääritelmienkin osalta vähän toinen.

Harhaanjohtavaa on myös näyttelytoiminta. Tottakai koiranäyttelyt ovat sitä varten, että siellä esitellään koiria, mutta kuka on käskenyt jättämään rodunomaisen luonteen ja käyttötarkoitukseen sopivuuden vähemmälle arvolle kuin ulkomuodon? Jos näyttelyissäkin painopiste olisi joko tasapainossa muiden seikkojen kanssa tai painopiste olisi vaikkapa käyttötarkoitukseen solveltuvuudessa, olisi rotukoirat pikkuisen toisen näköisiä.

Mutta kun kaikkea ei voi saada. Tehdäänkö sitten linjaveto käyttökoirien ja näyttelykoirien välille vai puhutaanko ulkomuodollisesti pätevistä ja käyttöominaisuuksiltaan pätevistä koirista, sillä ei ole mitään merkitystä. Hienoa olisi, jos kasvattajan velvollisuuksiin kuuluisi julkisesti ilmoittaa mitä asiaa jalostuksessa painottaa ja minkä uhalla.
Käyttökoira on ruma, mutta toimiva. Näyttelykoira on kaunis, mutta täysin sopimaton käyttöön. Kuulostaa vähän hullulta.
Jos kerran vanhimmat rodut ovat olleet olemassa useita tuhansia vuosia, eikä tähän mennessä mitään linjauksia ole tarvinnut tehdä, miksi nyt täytyy tehdä? Koska jollekin ominaisuudelle asetetaan toisia suurempi painopiste.

Oma rotuni, keskiaasianpaimenkoira. Alunperin suurikokoinen, voimakas, sopusuhtainen, ketterä ja peloton työkoira. Luonteeltaan rauhallinen. Käytetään eläinlaumojen ja omaisuuden suojeluun, sekä metsästykseen. Turkki säänkestävä. Sopeutuva, jopa ääriolosuhteisiin.
Eikös se paketti siinä ole? Miksi jotakin pitäisi muuttaa?
Sitten kun halutaan massaa - liitoitellaan suurikokoisuutta ja samalla unohdetaan ketteryys, sopusuhtaisuus, nopeus, metsästyskäyttö jne, halutaan valkoista väriä - koska joskus joku on nähnyt valkoisen paimenkoiran arolla, koska joku joskus on esitellyt valkoista koiraa, koska joku joskus on kuvannut valkoisen koiran. Todellisuudessa koiran värillä ei ole mitään merkitystä ja valkoinen väri käyttökoirissa, joita edelleen käytetään nimenomaan ja vain alkuperäisessä työssään. Väriin painotetaan ja unohdetaan turkin laatu ja säänkestävyys, sekä samantien kaikki muu, kun haravoidaan vain valkoisia koiria.
Halutaan peloton suojelija - mennään äärimmäisyyksiin ja unohdetaan, että hyvä vahti on hiljainen ja rauhallinen vahti, joka ei aiheuta sekasortoa pelottelemalla esim lammaslaumaa. Saadaan aikaiseksi rähisijöitä, jopa perusluonteeltaan aggressiivisia koiria.
Näyttelyissä aggressiivisuus ei olekaan hyvä juttu ja sitten mennään toiseen ääripäähän, kun etsitään kilttejä ja rauhallisia koiria - saadaan arkoja koiria.

Kultainen keskitie?

Rez kirjoitti:

Mä odotinkin, koska joku nostaa esille rotumääritelmät. Rotumääritelmään vetosivat mm. kelpie-ihmiset vastustaessaan working-linjaisten koirien rotuunottoa Suomessa, kun siis "omg eihän niitä tunnista kelpieiksi!!!1 Jalat on liian pitkät ja korvat liian suuret!! Ja ne on LIIAN HOIKKIA." Niin tota joo. Miltähän ne alkuperäiset paimenet on näyttäneet..? Mites ois käyttöominaisuuksien vaaliminen/elvyttäminen, notkean ja vahvan, ei massakaan tankkikropan jalostaminen tai vaikka semmonen pikkujuttu ku geenipoolin laajentaminen? Tosiasia kun on, että Suomesta loppuu koirat kesken, eikä Ruotsi tuo autuutta kun kaikki pohjaa sinne. Käyttökoira ei myöskään rakennu kauniista korvannipukoista - surullista, jos tämä olisi joku jalostuksellinen kriteeri.

Mielummin kuin tuijottaa ihmisten rustaamaa rotumääritelmää, on järkevämpää miettiä mikä sille koirarodulle oikeasti on parasta.

Se, että muutosta roduissa on tapahtunut lienee suhteellisen luonnollista koska ihmiskuntakin on muuttunut. Monelleko nykyihmiselle olisi mahdollista pitää alkuperäistä paimenta niin, että sillä olisi hyvät oltavat? Kun ei nykyään välttämättä edes cavalier saa hyvää kotia. Totta on, että uutta verta tarvitaan varmaan useaankin rotuun, ja rotuun otot tai sekoittamiset alkavat olla tarpeellisia, että olisi jotain mitä jatkossakin käyttää.
Rotumääritelmät kuitenkin ovat olemassa ihan varmasti palvellakseen jotain tarkoitusta, eikä niitä voi mielestäni sivuuttaa täysin jos halutaan jalostaa tiettyä rotua, muutenhan tässä voisi kasvattaa boksericorgeja kutsumatta niitä sekarotuisiksi. Onhan rotumääritelmissä kaikenlaisia sivuseikkojakin kuten berneillä esim. yli 6cm valkoinen osuus peräaukon ympärillä on hylkäävä virhe Mutta sehän lienee sitten kasvattajan valinta miten sitä määritelmää tulkitsee parhain päin ja saa toteutettua rotumääritelmään mahtuvia, kaikin puolin hyviä rotunsa edustajia?

Itse en puhunut missään vaiheessa siitä, onko koiran korvannipukat nyt hyvät vai ei, ja että jalostetaan vaan, uhraten terveys ja luonne, upeita ulkomuotoyksilöitä. Ei, mutta edelleen olen sitä mieltä, että rotukoiran tulee vastata rotunsa määritelmää myös ulkoisesti. Sitten jos ei ole mahdollista tuottaa rotumääritelmän sisällä hyviä koiria, lienee aika muuttaa määritelmää?

Ehkä juuri tässä muodostuu niitä kuppikuntia, itse kun en todellakaan halua harrastaa veren maku suussa, satoi vaikka pieniä kiviä, mutta tykkään käydä näyttelyissä ja yhtä tärkeää kuin minulle on koiran luonne, on myös sen ulkonäkö. Haluan kauniin rotunsa edustajan, en mitään sinnepäin sutaistua mikä muistuttaa ehkä etäisesti ko rotua. Minulle on myös tärkeää ylipäätään se, että minulla on koira. Ei sen tarvitse olla työkoira, koska sille ei ole tarjolla meillä töitä Tärkeämpää mielestäni on se, että koira ja omistaja kohtaavat eikä se, että jalostetaan vain työkoiria harrastajille. Mikäli rotumääritelmät voidaan unohtaa, voidaan samalla mielestäni aika moni rotu kuopata samantein. Voidaan lähteä jalostamaan vain ehkä pientä, keskikokoista ja suurta. Harrastukseen, metsälle, seurakoiraksi. Sattuman kauppaa sitten, miltä ne näyttää

Tällaisia ajatuksia mulla herää, ei ehkä fiksuinta antia, mutta..

Muoks. volkodav se tuossa turisi kovin hyvin.

neruda kirjoitti:

Mikäli rotumääritelmät voidaan unohtaa, voidaan samalla mielestäni aika moni rotu kuopata samantein. Voidaan lähteä jalostamaan vain ehkä pientä, keskikokoista ja suurta. Harrastukseen, metsälle, seurakoiraksi. Sattuman kauppaa sitten, miltä ne näyttää

Mulle tuli tästä elävästi mieleen se kilpaileva Kennelliitto, minkä nimeä en nyt enää muista, mikä halusi ihan kauniiden ajatusten kera vähentää ulkonäkökeskeistä jalostusta. Mutta.. kun se ulkonäkö kuitenkin ON merkittävä osa koiraa, turkinlaatuineen ja ylälinjoineen, ja kulkee ainakin osittain käsi kädessä koiran käytettävyyden kanssa, niin...

Miten ylipäätään jalostaa toimivaa koiraa ilman, että kajoaa myös sen ulkonäköön? Koska ei kukaan tee mitään molossinmallisella luolakoiralla, yhdellä jalalla vahingossa seinälle potkaistavalla poliisikoiralla tai afgaanin turkilla varustetulla ajavalla koiralla.

En mäkään sitä kiellä, etteikö rotujen määrää voitais vähentää (radikaalistikin), mutta eiköhän jokainen rotu ole ihan tarpeesta syntynyt. Volkodav(?) tossa jo maalailikin sellasta kuvaa, minkä mäkin näkisin mielelläni, että näyttö- ja käyttökokeet lähestyisivät toisiaan, ja että koira arvosteltaisiin kokonaisvaltaisemmin rotumääritelmän muidenkin kuin ulkonäköä käsittelevien osien perusteella. Vaatii aikaa ja vaivaa, ja on varmasti kalliimpaakin, mutta jo se luonnearvioinnin ymppääminen arvostelun yhteyteen on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Riittämätön varmasti, ja monihan sitä paheksuu että näin Kennelliitto vain pistää sen yhden tikun ristiin jottei voida sanoa sen jääneen vastarannan kiiskeksi, mutta kuitenkin!

Huh, paljon tekstiä ja orastava väsymys.

Itse puhun työ-/käyttö-/harrastuskoirista, mutta yhtä lailla voitaisiin puhua rodun kuin rodun kohdalla hyvästä hermorakenteesta, äänivarmuudesta, terveydestä ja liitoitelluiden ulkonäköpiirteiden karsimisesta. Onhan vaikkapa englanninbulldogilla tai shar peillakin rotumääritelmä, mutta oikeuttaako se sitten jalostamaan sen mukaisia yksilöitä? Katsotaan että jaahas hännän kuuluu olla tiukka kippura, kyllä asia on sitten ok ja näin teemme.

jannie kirjoitti:

Miten ylipäätään jalostaa toimivaa koiraa ilman, että kajoaa myös sen ulkonäköön?

Vastaus on: ei mitenkään. Mutta se on eri asia jalostetaanko jotain ominaisuutta siksi että se näyttää kivalta, vai siksi, että se on koiralle tarpeellinen. Mikään koira ei tarvitse kamalaa määrää massaa, ryppyjä, turkkia jossa voi hädin tuskin kävellä tai polviin ulottuvia korvia. Teki se sitten mitä tahansa tai oli tekemättä yhtään mitään. Sen sijaan koiran oloa, liikkumista ja sitä työskentelyäkin helpottavat asiat ovat tärkeitä. Esim. säänkestävä, likaa hylkivä liioittelematon karva, sopusuhtainen järkevän mallinen kroppa jne. Ja kyllä, yllätys, tällainen koira näyttää joltain! :D

Vaikka kelpie ei koskaan näkisi lampaita tai sitä ei käytettäisi missään harrastuslajissa, sen ei tarvitse olla 30-kiloinen flegmaattinen tappijalka, koska jonkun mielestä se on KAUNISTA. Koiralle se kun on yks kakan hailee mikä omistajan silmää miellyttää, jos sillä on paha olla.

Usein näkee kasvattajien sivuilla lausahduksen "minusta käyttökoira voi olla myös kaunis". Kuitenkaan tätä pientä mutta niin suurta sananpartta ei avata mitenkään: MIKSI koiran pitää olla kaunis ja MITÄ se ylipäänsä tarkoittaa? Mitä kauneuden eteen sitten uhrataan?

Rez kirjoitti:

Onhan vaikkapa englanninbulldogilla tai shar peillakin rotumääritelmä, mutta oikeuttaako se sitten jalostamaan sen mukaisia yksilöitä?

Englanninbulldogin rotumääritelmästä:

Tuomareiden tulee tiukasti noudattaa tätä rotumääritelmää ja kiinnittää huomiota
seuraaviin virheisiin:
VIRHEET: Kirsun osittain tai kokonaan peittävä nenäpoimu.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Hengitysvaikeudet, sisäänkasvanut häntä.
Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen ovat hylkääviä virheitä

Shar pein rotumääritelmästä:

RUNKO: Sään kohdalla ja hännän tyvessä on kohtuulliset rypyt. On hylkäävä virhe,
jos täysikasvuisella koiralla on poimuista nahkaa muualla rungossa.

HUOMIOITAVA: Kaikki kirurgisesti tehdyt muutokset (erityisesti huulissa ja
silmäluomissa) sulkevat shar pein pois kilpailuista.

Kyllä minunkin mielestä ongelma on siitä miten rotumääritelmiä tulkitaan eikä rotumääritelmissä itsessään. Ja tiestysti siinä että muutoksiin menee aikaa. Suurimmat ylilyönnit koirajalostuksessa tehtiin 70- ja 80-luvuilla ja nyt valveutuneet kasvattajat yrittävät niitä korjata. Valitettavasti tietysti on niitä vähemmän valveutuneitakin.