Koirat.com

Mä olen kiintynyt mun koiriin heti ensimmäisestä päivästä lähtien todella voimakkaasti.
Mulle se on ollu aina jotain niin suurta kun sen oman pennun on saanut kotiin, että sen jälkeen on vaan ollut valmis tekemään kaikkensa sen pienen olennon eteen.
Mutta mä yleensäkkin tykkään koiranpennuista, vieraista aikuisista koirista en juurikaan.
Mulle iskee aina pentukuume, ei koskaan koirakuume.
Mulle ei ikinä ole ollut ongelma mitkään sisäsiisteyden opettelut tai muutenkaan en oo pentuaikaa kokenu hankalaksi, ennemmin olisin toivonut sen jatkuvan vähän pidempään

maddy kirjoitti:

Zoun kysymykset on musta aika osuvia. Eivät missään nimessä hölmöjä tai typeriä!

Hyvä juttu! Tällaisia ajatuksia sitä vain tulee tällaisella ihmisellä joka kovasti pohtii ja miettii asioita. Parempi tietysti näin kuin ei miettisi lain ja tekisi suin päin päätöksiä.

Kiitos kaikille vastauksista! Kiva huomata että omat ajatukset ihan normaaleja.

Mulla on mennyt oma aikansa kiintyä kumpaankin koiraan. Lunan tullessa stressasin ihan hirveästi ja olin muutenkin niin väsynyt, et en osannut ollenkaan nauttia pentuajasta. Mitä vanhemmaksi se tuli ja mitä enemmän sen persoona alkoi tulla esille, niin sitä rakkaammaksi se on muuttunut. Inni taas oli huomattavasti helpompi pentuaikana ja siitä osasi jopa nauttia. Inniin en ole vieläkään kunnolla kiintynyt, kun ei me olla kasvettu niin kovasti yhteen. Odotan innolla, et siitäkin tulee oma persoonallinen itsensä ja koen sen pakahduttavan rakastamisen tunteen, mitä tuon vanhemman kanssa.

Jos tässä jatkossakin tulee koiria hankittua, niin ihan mielenkiinnolla odotan, et tuleeko mulla kenenkään kanssa välittömästi se hurja kiintymys, vai ottaako se jokaisen kanssa aina oman aikansa. Mulle kun tuo kiintymys tulee noihin koiriin arjen pienissä asioissa. Esimerkiksi siinä, miten Luna hieroo otsaansa mun kämmentä vasten kun me on käyty lenkillä tai miten pantaa laittaessa sen nenäkuopassa voi lepuuttaa leukaansa ja pusutella sen otsaa. Tai miten Inni hieroo päätänsä mun rintakehään ja örisee tyytyväisenä.

maddy kirjoitti:

Monella koiraihmisellä tuntuu olevan haaveissa oma talo ja piha vähän syrjempään, mutta mulle ainakin kävi niin, että kun lenkkeilymaastot on sellaiset että hihnaa ei tarvita ikinä ja suoraan kotipihassa pääsee metsään, pidemmän päälle ne samojen metsäautoteiden kulkemiset alkaa väsyttää talvella auraamattomien teiden umpihangista puhumattakaan. Kaupungissa pystyin valitsemaan, menenkö metsään vai kävelyteille ja lenkkivaihtoehtoja oli enemmän, kun joka pissatuslenkilläkin pystyi päättämään, käännynkö tuosta kadunkulmasta vai menisinkö sittenkin lähikaupan ohi tänään. Vaihtelu virkisti kummasti... Kymmenessä vuodessa maalla asumista en ole oikein tottunut noihin puuduttavan samanlaisiin lenkkimaastoihin.

Tuo on varmasti ihan totta mutta sitten kun autottomana asuu kahden ison koiran kanssa kaupungin keskustassa ja jo pelkästä metsään ja takaisin kävelystä tulee se parin tunnin lenkki, niin silloin kummasti ajatus maalle muuttamisesta tuntuu houkuttelevalta! Onneksi harvemmin mun kaupunkikämpässä ollaankaan ja ainakaan vielä en oo kyllästynyt mun opiskelupaikkakunnan metsiin

Mä taisin Rolleen kiintyä kyllä aikalailla samantien ja jotenkin kaikki sen kanssa rullasi tosi hyvin. Olihan sillä ongelmia vaikka muille jakaa, mutta sen kanssa tuli sellainen tiimi-olo kuitenkin heti kiintymys toki on kasvanut tässä vuosien mittaan. Noitten projektien kanssa sitä kiintymystä ei olekaan ihan heti tullut, siihen varmasti vaikuttaa sekin että tietää ettei se koira ole oma ja vähän tietoisestikin koittaa ottaa etäisyyttä. Elsan kanssa erityisesti ei meillä oikein synkannut vaikka se kiva koira olikin. Kunnon rasavillipentunen, mutta rauhoittui sitten ihan järkeväksi koiraksi kuitenkin Raju taas on ollut tasaisen hankala koko ajan, mutta oon jotenkin hirvittävän kiintynyt ja rakastunut siihen silti jo nyt

^Ei tarvi vastata, jos et halua, mutta onko sun ollut helppo ottaa noita projektikoiria, joista tiedät että jatkavat matkaa eteenpäin? Tuleeko koskaan sellainen olo, ettet haluaisi luopua projektista? Mun on tosi vaikea kuvitella, että pystyisin itse ottamaan koiraa, jonka tietäisin jatkavan eteenpäin, mutta jonka kanssa "pitäisi" silti tehdä ja harrastaa (varmasti tähänkin toki tottuu, mutta näin ajatuksen tasolla)... Ymmärrän toki, että projektikoirat on olennainen osa opiskelua, mutta jos näin ei olisi ja saisit valinnan tehdä, ottaisitko projektikoiria silti?

maddy kirjoitti:

Monella koiraihmisellä tuntuu olevan haaveissa oma talo ja piha vähän syrjempään, mutta mulle ainakin kävi niin, että kun lenkkeilymaastot on sellaiset että hihnaa ei tarvita ikinä ja suoraan kotipihassa pääsee metsään, pidemmän päälle ne samojen metsäautoteiden kulkemiset alkaa väsyttää talvella auraamattomien teiden umpihangista puhumattakaan. Kaupungissa pystyin valitsemaan, menenkö metsään vai kävelyteille ja lenkkivaihtoehtoja oli enemmän, kun joka pissatuslenkilläkin pystyi päättämään, käännynkö tuosta kadunkulmasta vai menisinkö sittenkin lähikaupan ohi tänään. Vaihtelu virkisti kummasti... Kymmenessä vuodessa maalla asumista en ole oikein tottunut noihin puuduttavan samanlaisiin lenkkimaastoihin.

nollen tavoin täytyy sanoa, että mulla ei kans ole tuota fiilistä vielä ainakaan tullut, mitä tässä nelisen vuotta ollaan asuttu maalla. Se on välillä korkeintaan ollut vähän ärsyttävää, että siellä rauhan tyyssijassa niistä metsälenkeistä ei juuri ole pentukoiran sosiaalistamisen kannalta mitään hyötyä, vaan sitten pitää lähtemällä lähteä jonnekin muualle hakemaan niitä kokemuksia muista kulkijoista, koirista ja pyöräilijöistä sun muusta hulinasta. Kaupungissa kun taas se hoituu lähes automaattisesti tekemättä siitä sen isompaa projektia. Minä monipuolistan noita ulkoiluja sillä, että käytän sitten tilaisuuden hyväksi ja teen koiralle esimerkiksi jälkeä metsään tai pellolle, mihin taas on erinomaisen hyvät mahdollisuudet. Ja tietty se lähimetsien tallailu on ehkä erilaista muutenkin tälleen metsästäjän näkökulmasta, kun siinä tulee aina samalla katseltua eläinten jäljet sun muut. Kuin myös tietenkin tutkailtua omien metsien kuntoa ym... Sit kun tulee enempi lunta niin oon laittanu eräsukset jalkaan niin ei tarvi rämpiä ja voi mennä mistä tykkää vaikka umpimetsään.

muoks: jos kirjoittais nickin jopa oikein

Mua taas ärsyttää taajamassa/kaupungissa kulkeminen niin paljon, että lähes joka ainoa päivä pakkaan koirat autoon ja ajan metsään. Nyt talvella ajan auton jopa tuohon 10min kävelymatkan päässä olevan järven rantaan, koska on niin ihanan helppoa vaan avata takaluukku ja päästää piskit siitä suoraan jäälle rallaamaan. Ärsyttää nimittäin niin suunnattomasti kulkea katuja pitkin, kun joka paikassa on ihmisiä, muita koiria ja liikenteen melua. Hihnalenkkeily on meillä noiden isojen kanssa muutenkin sellaista kettumaista tahtojen taistelua ensimmäiset 4 kilometriä, kun ne ovat päivän aikana ladanneet akut täyteen ja virtaa riittää. Hyvin harvoin siis tulee lähdettyä suoraan kotiovesta lenkille, vaikka täälläkin vaihtoehtoisia ja kivoja reittejä on lukemattomia, ja hyvin pystyisi yhdistelemään vaikkapa kaupunki-ja metsälenkkejä. Mä ootan niin kovasti, että löydetään vielä se talo landelta ja koirien lenkitys on silloin helpompaa ja nopeampaa, kun ei joka päivä tarvitse ajella autolla lenkkireittien ääreen.

Mutta näin me ihmiset (ja koirat) ollaan erilaisia

^Sama juttu, että jos aina joutuis jossaki kaupunkiympäristössä lenkkeilemään niin alkais se muakin kyllä ottaa päähän. Tavallaan se on niin ihanaa, kun voi kotiovelta vain lähteä ja päästää koiran vapaaksi purkamaan sen isoimman virtapiikkinsä. Ainakin kun itsellä on toi ajokoira toisesta syystä ja presa toisesta syystä semmoisia, että missään nimessä en voisi kuvitellakaan että päästäisin kumpaakaan kirmaamaan vapaaksi missään taajamassa, niin onhan tämä maalaiselämä meille luksusta. Sitten, eli nykyisin harvoin, me voidaan ajella ihmisten ilmoille, jos haluaa käydä nuuskimassa kaupungin hajuja ja näkemässä toisia koiria ja ihmisiäkin. Nyt kun toi juniori on sosiaalistettu sen verran että sen kanssa pärjää missä vain, niin ei ole mitään kauheaa hinkua ollut taajamalenkkeilyyn enää.

Täällä kans yksi maalla asuja, jota välillä tympäsee ne samat pellonreunat ja metsäautotiet.
Toki on mahtavaa että on vapaus valita, ja väsyneenä kun ei jaksa keskittyä siihen hihnasäätämiseen ja toisten koirien ohituksiin, niin pelto tai metsänreuna on mitä parahin vaihtoehto.

Silti käyn kerran, pari viikossa tuolla lähimmässä taajamassa koirien kanssa lenkillä.
Pysyy niilläkin hihnakäytös edes suurinpiirtein muistissa, ja itselle se on myös virkistävää kun voi kävellä valaistuja reittejä pitkin, ja vähän valita missä milloinkin käppäilee.
Koirillekin taajamalenkki on väsyttävämpi, kun on niin mahottoman paljon uusia hajuja ja monesti mennään koiraseurassa. Siinä on itsellekin sosiaalinen aspekti, kun pääsee kaverin kanssa jauhamaan viikon kuulumiset .
Usein jos vaan jaksan, niin vien koirat taajamalenkille erikseen. Pystyy ottamaan paremmin koulutuksen kannalta lenkin kun keskittyy vaan yhteen koiraan kerralla, ja tietty sitten on helpompaa juoruta sen lenkkikaverin kanssa .

Siinä samalla yhdistyy monesti kauppareissu tai jonkun sortin treenitkin.

Molemmissa kysymyksissä - ulkoilutuksen rassaavuus ja kiintyminen - lienee osansa osuvalla rotuvalinnalla. Siinä, kun yks nauttii siitä, että koira työntää kuononsa kaikkeen mukaan toinen juuri siitä hermostuu. Kun toiselle kuulostaa puolen tunnin kävely jo suoritukselta, on toisen mielestä kolmen tunnin metsäretki koiraperhe-elämän parasta antia. Mutta kannattanee kuitenkin varustautua siihen, ettei se oma koira välttii ole tasan rotukuvauksen mukainen kaikessa luonteeltaan. Koiraa ei varmaan kannata hankkia, jos on kovin joustamaton tarvittaessa sopeutumaan asioihin, joita ei osannut etukäteen ennakoida.

Itse en kyllä myöskään osannut ennakoida sitä, millä kaikilla tavoilla koira tuo iloa ja sisältöä elämään. Kun ennen aamulehden haku - varsinkin sateella - oli ikävä pakkopulla, se nyt on hauska yhteinen rutiini. Jopa niin hauska, että yritän herätä ajoissa ennen miestä, jotta sen ehdin tehdä ennen kuin hän lähtee koiran kanssa lenkille. (Ollaan molemmat ennemmin aamuvirkkua tyyppiä.)( tämä vain triviaalina esimerkkinä)

Huonoista keleistä selviää aika pitkälle kunnon varusteilla. Veden- ja tuulenpitävät releet auttaa paljon. Itse diggailen nastakenkiä ja sellaisia kynsikkäitä, joissa sormet saa "läpän" alle tarvittaessa. Vanha laskettelutakki sai uuden tehtävän koiranulkoilutustakkina, jonka kuraantumisesta ei tarvitse huolia.

Mua ärsyttää kun tää on laajeneva kaupunki ja tänne rakennetaan koko ajan van lisää taloja ja taloja . Yhdelle mahtavalle ulkoilulenkkireitillekkin(missä koirat voi olla vapaana jne) on nyt sitten suunniteltu että rakennetaan v.2015 taloja!!. Eli metsät yms siirtyy vaan kauemmas ja kauemmas. Muutan täältä kohta! Paitsi et mulla on kiva kämppä hyvällä alueella missä kaikki palvelut lähellä. No on tääl aika hyvät lenkkimaastot silti mut huolestuttaa tää ainainen talojen rakentaminen ja sit tulee ihmisii lisää ja aargh. Tää on niin mukava pikkukaupunki ollut missä luontoakin lähellä niin en tykkää kun tää laajenee vaan koko ajan =(

Ykskoiranen kirjoitti:

Molemmissa kysymyksissä - ulkoilutuksen rassaavuus ja kiintyminen - lienee osansa osuvalla rotuvalinnalla. Siinä, kun yks nauttii siitä, että koira työntää kuononsa kaikkeen mukaan toinen juuri siitä hermostuu. Kun toiselle kuulostaa puolen tunnin kävely jo suoritukselta, on toisen mielestä kolmen tunnin metsäretki koiraperhe-elämän parasta antia. Mutta kannattanee kuitenkin varustautua siihen, ettei se oma koira välttii ole tasan rotukuvauksen mukainen kaikessa luonteeltaan. Koiraa ei varmaan kannata hankkia, jos on kovin joustamaton tarvittaessa

Megakomps! Tähän kiteytyy kyllä miunkin vastaukseni tuohon kiintymysasiaan myös. Silloin kun on valinta osunut nappiin ja jos on tosiaan myös henkisesti osannut varautua että joku piirre koirassa ei ehkä kuitenkaan ole aivan täydellisen ihana, niin kiintyyhän siihen karvakorvaan, kaikkine hyvine ja huonompinekin puolineen. Ja onhan se koiranomistaminen kasvua itsellekin. Niistä oppii jokaisesta aina jotain uutta. Välillä saattaa tuntua että helkutti tästä ei tule yhtään mitään, ja sitten kun jaksaa töitä tehdä ja purkaa sitä hankalaa asiaa, niin tulee mahdoton euforia, että en mä ookaan toivoton, eikä tuo mun koiranikaan ole!

piiskahäntä kirjoitti:



Megakomps! Tähän kiteytyy kyllä miunkin vastaukseni tuohon kiintymysasiaan myös. Silloin kun on valinta osunut nappiin ja jos on tosiaan myös henkisesti osannut varautua että joku piirre koirassa ei ehkä kuitenkaan ole aivan täydellisen ihana, niin kiintyyhän siihen karvakorvaan, kaikkine hyvine ja huonompinekin puolineen. Ja onhan se koiranomistaminen kasvua itsellekin. Niistä oppii jokaisesta aina jotain uutta. Välillä saattaa tuntua että helkutti tästä ei tule yhtään mitään, ja sitten kun jaksaa töitä tehdä ja purkaa sitä hankalaa asiaa, niin tulee mahdoton euforia, että en mä ookaan toivoton, eikä tuo mun koiranikaan ole!

Ja taustatiedoksi, että kommentoin koiran ottamista ehkä noin 15 minuuttia harkinneena kodinvaihtajan emäntänä :). Koira kylläkin oli meille ennestään tuttu tapaus, mutta asiaan sitoutumisen teimme kyllä aika miettimättä. Noh, mulla on taipumusta tällaisten juttujen edessä vain päättäväisesti kääriä hihat ja hoitaa hommat. Turha rutista jälkikäteen. Oma pää ja käytännön toteutus vain pitää organisoida ja pitää raiteilla. Ken leikkiin ryhtyy - periaatteella. Sillä aikoinaan hoidettiin vähäuniset lapset ja aikatauluhaasteet. Luovuttaminen ei meigällä oikeen kuulu sanastoon, jos jotain oon päättänyt tai luvannut.

Täällä on taatusti ihmisiä, jotka tietävät paremmin maanomistuslaista ja koiran vapaana pitoon liittyvistä säädöksistä. Kysynpä siis viisaammiltani. Tilanne on se, että naapurin koira kävi neljättä (!) kertaa meidän koiran päälle kahden kuukauden sisällä. Joka kerta minun koira on ollut kytkettynä ja naapurin koira irti. Tänään minulla paloi käämit ja karjaisin naapurille "Mikä p****le siinä on, että koira ei pysy kiinni." Tähän naapuri totesi, että ympärillä olevat maat ovat hänen ja hän saa pitää maillaan koiraansa irti, jos tahtoo. Kyseisellä hetkellä seisoimme kuitenkin ihan yleisellä tiellä, joka menee naapurin maiden poikki. Mitä mieltä olette, onko niin, että naapuri saa maillaan pitää koiraansa irti, miten tykkää, vai pitäisikö hänenkin koiransa olla tarvittaessa kytkettävissä? Maanomistajan luvallahan koiraa saa pitää irti irtioloaikana, jos koira on omistajan välittömässä läheisyydessä ja kytkettävissä tarvittaessa. Yleinen tie tuskin hänen omaisuuttaan kuitenkaan on, joten siinä hänenkin pitäisi varmasti pitää koiransa joko kytkettynä tai sitten koiran pitäisi ainakin olla välittömästi kytkettävissä. Naapurisovun nimissä en haluaisi rikosilmoitusta tehdä, mutta kyllä tässä alkaa oma kärsivällisyys mennä asian kanssa. Omalla pihallamme emme voi pitää koiraa laisinkaan, kun aina saa olla varppeillaan, että naapurin koira säntää paikalle. Melko rankasti ottaa otsaluusta myös se, että noita hyökkäyksiä pääsee tapahtumaan. Tällä tahdilla saadaan melko taatusti remmirähjäkoira, vaikka miten yritän saada muiden koirien ohitukset sujumaan hyvin. Hyviä vinkkejä otetaan siis vastaan, miten menetellä vastaisuudessa näissä tilanteissa, joita taatusti tulee vielä monta kertaa eteen.

^Tosi kurjaa tuollainen jatkuva hyökkäily :(
Kennelliiton sivuilta ainakin löytyy koiriin liittyvä lainsäädäntö -otsikon alla olevia pykäliä, joten löytyiskö sieltä vastausta?

^ kiitos Griffon! Kyllä tuolla selkeästi sanotaan, että taajama-alueella koira on pidettävä kytkettynä ja koiran on oltava aina omistajan / haltijan hallinnassa ja tarpeen vaatiessa kytkettävissä. Että mua ketuttaa tää homma. Yöunetkin näköjään meni tämän takia. No, pitää ottaa asia vähän rauhallisemmassa mielentilassa taas naapurin kanssa puheeksi.

mannaa, Ei kenenkään koira saa olla hallitsemattomissa edes metsästysaikana, eikä edes omilla mailla. Se on täysin virheluulo. Toki niitä metsästyskoiria etenkin kulkee tuolla pitkin metsiä kaukanakin omistajasta, mutta niitäkin pitäisi lain mukaan tiukkaan katsottuna kuitenkin valvoa ja tarvittaessa pystyä kytkemään. Laki on tuossa kohtaa melkoisen vinkeä ja venyvä, mutta noin se pilkulleen tulkiten kuitenkin menee. Jos tuolla kertomallasi tyypillä on koira, ihan sama minkälainen, joka hyökkäilee toisia koiria kohti ja aiheuttaa siis vaaraa ja häiriötä muille kulkijoille, niin se täytyisi silloin pitää hihnassa tai olla sikäli koulutettu, että se tulee varmasti luo käskystä, vaikka kuinka hän olisi sen kanssa omilla maillaan. Ja jos taajama-alueella olette, niin järjestyslakihan velvoittaa yksiselitteisesti pitämään siellä koiran kytkettynä. Silloin ei riitä edes se, että koira on välittömästi kytkettävissä, jos ei sitten ole virkakoirasta ja vastaavista kysymys.

Kiitos piiskahänt! Arvasin, että tiedät tästä asiasta. Tällä samalla naapurilla on jokainen aikaisempikin koira juoksennellut irti oman tahtonsa mukana eivätkä ole pysyneet omalla pihaalla. Nyt tämä nykyinen koira on kuitenkin jo sen verran iso ja ensimmäinen uros, että ei tee mieli "antaa koirien selvittää välejään" kuten naapuri kerran ehdotti. Koira on varmaan 15 cm korkeampi kuin Napo ja ainakin sen 15 kg painavampi. Luoksetulo sillä ei ole lähelläkään varmaa. Koira ei lotkauta korvaansakaan, kun isäntä pilliin viheltää. Muut naapuruston koirat ovat narttuja, joten tulevat toimeen, mutta meidän uros on nyt päässyt koiran silmätikuksi. Naapurin isäntä on sitä mieltä, että hänen koiransa vain haluaisi leikkiä. Niin varmaan, kun hiipii matalana kohti tiukasti Napoa tuijottaen, on hampaat irvessä ja karvat pystyssä. Eikä se välitä tuon taivallista Napon alistumiseleistä, vaan jatkaa vain. Toisella kerralla, kun se kävi Napon päälle, näytti jälkeenpäin, että Napo aristaa toista takajalkaansa. Kävin sanomassa, että jos eläinlääkäriin pitää mennä, lasku tulee heille. Naapuri oli totta kai samaa mieltä, mutta onneksi ei tarvinnut käyttää eläinlääkärissä, kun aristus loppui nopeasti eikä mitään kosketusarkuuttakaan ilmennyt. Tällä menolla sekin päivä on taatusti edessä, että eläinlääkäriin päädytään. Monta kertaa olen saanut käännytettyä koiran laittamalla Napon selän taakse ja karjumalla naapurin koiralle. Eilen tuollaisella käyttäytymisellä ei ollut mitään vaikutusta.

Minä en edes siinä mielessä kauhean tiukka henkilökohtaisesti jaksaisi siitä olla, jos koira on vaikka taajama-alueellakin vapaana lenkillä vähän tilanteen mukaan, mutta järjen käyttö siinä olisi sallittua. Jos se koira höntyää jokaisen vastaantulijan luo eikä tottele yhtään, saati jos se vielä räyhää toisille koirille tai ihmisille, niin totta helkutissa se silloin pitäisi kuljettaa hihnassa. Nuo tuommoiset vastuuttomat koiranomistajat on juuri niitä, joiden takia koiravihaakin esiintyy. Toivottavasti saat jotain järkeä sen tyypin touhuun puhuttua.

Onks täällä erillistä topikkia koirien vakuutuksista? Tässä just mietin missä olisi paras vakuutus missä olisi hinta-laatusuhde kohdillaan. Nimenomaa eläinlääkärikuluja ajatellen,,