AIKUISTEN PALSTA - Keskiviikkona, 13.07.2011 klo 22:34
Laihdutus- ja liikuntapulina 2
Riisis
Viestimäärä: 1609
^^Juoksukunto kasvaa yllättävän nopeasti. Mäkin vielä vuodenvaihteessa meinasin kuolla 200 metrin juoksumatkaan, mutta jo viikon aktiivisen harjoittelun jälkeen sain tuplattua juoksumatkan (tai no, mä laskin minuutteja). Piti vaan malttaa juosta tarpeeksi hidasta vauhtia, eikä täysiä heti alkuunsa.
Mun löllis on alkanut vähän hitaasti. Kumpikin koira on ollut viimeisen pari viikkoa kennelyskän vuoksi saikulla, eikä sitten yksin tule oikein lähdettyä lenkille. Lisäksi olin itsekin kipeänä viikonvaihteessa. Tänään sitten riipaistiin holskun kanssa pitkästä aikaa reilun 3 km iltalenkki. Koko matkaa ei juostu, mutta vajaa 2 km kuitenkin. Tuntuipa hyvältä, etenkin kun koiralla oli vetovaljaat, niin päästiin aika lujaa vauhtia.
Mä olen asettanut itselleni aika kovan tavoitteen laihtumisen suhteen. Heinäkuussa on serkun häät ja pitäisi mahtua mekkoon. Mekkohan on ollut ostettuna jo vuoden verran, mutta viime viikolla kokeilin sitä päälle, ja se on näköjään kutistunut tuolla vaatekaapissa, kun kinnasi niin pirusti joka paikasta. Mutta minäpä ajattelin mahtua siihen, koska olisihan se sääli jättää nätti mekko käyttämättä. Nyt pitää vaan hävittää lantiolta n. 5-7 cm ja vyötäröltä n. 3 cm. Sekä kainaloläskit.
Muoks. lisäväkänen ja ^Komps!

Lk mäyräkoira -08 &
Kk hollanninpaimenkoira -10
Lk hollanninpaimenkoira -13
Kk hollanninpaimenkoira -10
Lk hollanninpaimenkoira -13
(Viestiä on muokattu perjantaina, 13.04.2012 klo 00:01)
innna
Viestimäärä: 4768
Eääähhh kai mun on otettava nyt osaa Löllikseen, mutta otan kilsojen sijaan juoksukerrat tavoitteeksi. Ja tasainen 2 krt/vko on tavoitteena, touko-elokuu aikaa eli yhteensä 35 kertaa. Mikä tahansa pienikin juoksulenkki lasketaan, mutta ei mitään "juoksin bussiin 20 metriä" höpötyksiä. Luultavasti tähtään johonkin HIIT-tyyppisempään tai muuhun intervallijuoksutreeniin, joten keston ei kannatakaan puolta tuntia enempää olla.
Ja teen tämän tottakai vain ja ainoastaan Pessin kunnon kannalta... :D
Ja teen tämän tottakai vain ja ainoastaan Pessin kunnon kannalta... :D
Pessi ja Ilo ja Aura <3
"The only real radicalism in our time will come as it always has — from people who insist on thinking for themselves and who reject party-mindedness." - Christopher Hitchens
"The only real radicalism in our time will come as it always has — from people who insist on thinking for themselves and who reject party-mindedness." - Christopher Hitchens
stressu
Viestimäärä: 124
Voispa kyllä alkaa mittaileen noita juostuja matkoja mutku EI JAKSA! Tännään yhteensä 1h juoksua, päivällä puolet ja illalla töitten jälkeen toinen puolikas Johan luisti eilisiltaseen mateluun verrattuna! Illan lenkille sain avonkin messiin, hyvihä se jakso vaikka aina meinaa valitella kun ei paikat muka kestä.. Salilla se kyllä jaksaa pusertaa, itteä ei ne salihommat vaan motivoi yhtään .
Huomenna vielä ennen töitä lenkille! Äkkiä pääsee kyllä tohon juoksemisen makuun =) Jotenki tulee vaa semmonen fiilis, että oon kyllä niin surkee ihminen jos en käy ees sitä puolta tuntii hölköttelemässä ennen nukkumaanmenoa..

Team out of space:
snn Stara 7/08 (asuu vanhemmilla) TK1 TK2 VOI1 BH
snn Stella 12/10
xn Luna 3/12
xu Juno 1/13
muistoissa ksnu Castlewolf Poison Tessu 1.4.1995 - 2.7.2008
----
blogi
snn Stara 7/08 (asuu vanhemmilla) TK1 TK2 VOI1 BH
snn Stella 12/10
xn Luna 3/12
xu Juno 1/13
muistoissa ksnu Castlewolf Poison Tessu 1.4.1995 - 2.7.2008
----
blogi
dronttiedward
Viestimäärä: 5224
BodyCombat Pääsin vihdoinki kokeilemaan ja tykästyin ihan täysin, en malttais odottaa että pääsen huomenna taas! Oon ihan hullaantunu saleiluun, oon nyt käyny nelisen kuukautta säännöllisesti 2-3 kertaa viikos puntilla ja ihan mahtavaa, ku kehittyy ja on saanu nostaa painoja jo ties kuinka paljo!
the only way to true happiness is to live in the moment and not be worried about the future
Emuli
Viestimäärä: 326
Ärsyttää kun laihduttamisen/kuntokuurin alussa oon aina minimissään viikon ihan turvoksissa... Maha näyttää siltä kun olis nielly jalkapallon. Ja kun normaalitilanteessa maha on kuitenkin tasanen (ne läskit on sitten jaloissa ). Mistä ihmeestä tämmönen oikeen johtuu?
stressu
Viestimäärä: 124
^ Combatti on kyllä Less Millsin jumpista paras, ite käyny siinä pian viis vuotta eikä oo alkanu kyllästyttään (tosin ohjelma&ohjaaja vaikuttaa paljon, noista viidestä vuodesta 3/4 tunneista on tullu käytyä samalla ohjaajalla). Tosin, aloitettuani thainyrkkeilyn (combatin ansiosta.. ) syksyllä on combatti alkanut tuntua meleko huvittavalta touhulta, mutta jumppaahan se vaan on! Hauskaa saa ja PITÄÄ ollakin :)
Salireenaus olis kyllä hyvä lisä, tarviis vaan saada oikeanlainen opastus+mulle sopiva ohjelma niin voisi motivoituakin reenaamisesta.. Tosin koirien kanssa juoksentelu&reenaus, thainyrkkeily, jumppaus, ratsastus ja töissä käynti verottaa aikaa jo melko huomattavasti Kaikkea en todellakaan pääse harrastamaan niin paljon kuin tahtoisin, siksi onkin viime kuut olleet hieman stressaavia ja tuntuu, että ei jaksa muuta kuin maata sängyn pohjalla.. Jostain pitäisi luopua/vähentää radikaalisti vaan mistä ?
Salireenaus olis kyllä hyvä lisä, tarviis vaan saada oikeanlainen opastus+mulle sopiva ohjelma niin voisi motivoituakin reenaamisesta.. Tosin koirien kanssa juoksentelu&reenaus, thainyrkkeily, jumppaus, ratsastus ja töissä käynti verottaa aikaa jo melko huomattavasti Kaikkea en todellakaan pääse harrastamaan niin paljon kuin tahtoisin, siksi onkin viime kuut olleet hieman stressaavia ja tuntuu, että ei jaksa muuta kuin maata sängyn pohjalla.. Jostain pitäisi luopua/vähentää radikaalisti vaan mistä ?
Team out of space:
snn Stara 7/08 (asuu vanhemmilla) TK1 TK2 VOI1 BH
snn Stella 12/10
xn Luna 3/12
xu Juno 1/13
muistoissa ksnu Castlewolf Poison Tessu 1.4.1995 - 2.7.2008
----
blogi
snn Stara 7/08 (asuu vanhemmilla) TK1 TK2 VOI1 BH
snn Stella 12/10
xn Luna 3/12
xu Juno 1/13
muistoissa ksnu Castlewolf Poison Tessu 1.4.1995 - 2.7.2008
----
blogi
Tonteria
Viestimäärä: 2481
Ängh, mun kroppa kostaa mulle sen toissapäiväisen repäisyn. Eilen ei tuntunut yhtään missään mutta tänään kun nousi sängystä tuntui siltä että joku on käynyt moukaroimassa mun sisäreidet ja pohkeet jollain pajavasaralla mäsäksi. No, käy sitten tänään juoksun sijasta ripeällä kävelylenkillä ja tekee sen tän viikon vikat 4 kilsaa huomenna suht rauhalliseen tahtiin.
Kodinturva(tuho)joukkona häärää ja mökeltää ssu Giteas Inverno, "Pyry"
Rakas enkelikoirani, ssu Giteas Ginori, "Arttu"
Hullut koiranaiset biksukuntoon
Kuvatuksia
Rakas enkelikoirani, ssu Giteas Ginori, "Arttu"
Hullut koiranaiset biksukuntoon
Kuvatuksia
Riisis
Viestimäärä: 1609
Joku on taas päässyt liikunnan makuun. Eilen kävin heittämässä tämän vuoden ensimmäisen pyörälenkin koiran kanssa. Matka nyt ei ollut päätä huimaava, mutta vajaa 3km kuitenkin (käteenkin ehti tulla tuolla matkalla rakko). Torstaina ja tänään oon käyny jalan tekemässä reilun 3km lenkit. Juoksua näihin on sisältynyt n. 1,5 -2 km. Häät, täältä tullaan... hitaasti, mutta varmasti! Näillä matkoilla oon kylläkin kesäkunnossa vasta joskus vuonna 2022, että toivottavasti tuo juoksukunto alkaisi kohoamaan nopiasti.
Lk mäyräkoira -08 &
Kk hollanninpaimenkoira -10
Lk hollanninpaimenkoira -13
Kk hollanninpaimenkoira -10
Lk hollanninpaimenkoira -13
(Viestiä on muokattu lauantaina, 14.04.2012 klo 14:57)
muffinssi
Viestimäärä: 209
Ahdistaa. Sen jälkeen kun riitelin äidin kanssa muutama viikko takaperin niin olen harppauksin mennyt taaksepäin. Huomaan olevani pahimman laatuinen lohtusyöjä, syön vaikka kroppa sanoo ettei enempää. On huono olo ja en silti saa pysäytettyä itseäni. :( Puntarikin kertoi masentavasti (ja ymmärrettävästi), että melkein kaikki mitä olen ehtinyt pudottaa on tämän parin viikon aikana tullut takaisin. Ja voin tietenkin vain itseäni syyttää, MIKSI olen näin tyhmä että teen tämän itselleni. Monesti huomaan herätessäni miettiväni mitä helkkaria, miksi päästän itseni tähän kuntoon. Ilmeisesti en arvosta itseäni tarpeeksi, että huolehtisin itsestäni.
Jonkinsortin löllishaastetta olen pyöritellyt mielessäni, ja siten että ei ne kilometrit vaan ne kerrat. Mietiskelen ja tulen sitten kertomaan miten vastaan haasteeseen! Kyllä minä aion täältä kuopasta vielö nousta!

weebl
Viestimäärä: 4048
Mä kehittelin itselleni haasteen tehdä 11700 vatsalihasliikettä kesäkuun viimeiseen päivään mennessä Se tekee sellaiset 150 liikettä per päivä (jos laskin oikein). Liikkeet tulee olemaan joko perinteisiä tai sitten "käänteisiä".
Toki muutakin kuntoilua tuohon samaan, mutta tän tarkoitus on saada pömppis kuriin.
Toki muutakin kuntoilua tuohon samaan, mutta tän tarkoitus on saada pömppis kuriin.
magik
Viestimäärä: 3965
^Munkin on pitänyt aloittaa vatsalihakset tässä jo kuukauden päivät mut en ole vielä saanut aikaiseksi . Vois pikkuhiljaa aloittaa. Olen kyllä muuta liikuntaa harrastanut.Teetko jotain muitakin lihaskuntoliikkeitä weebl? ?
*2x serobi-uros ja narttu. Synt. 09/2012
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018
*Kääpiövillakoira mix narttu. Synt. 05/2018
weebl
Viestimäärä: 4048
magik
Viestimäärä: 3965
kassi
Viestimäärä: 122
Taidanpa minäki osallistua löllikseen, mutta en ota mitään kilometritavotetta, vaan pyrin siihen, että juoksen tasaisesti koko kesän. Tietenki se tsemppaa kun ne kilsat/kerrat laittaa ylös, joten toivottavasti elokuun lopussa oon tyytyväinen kertyneeseen saldoon ja jatkan juoksemista tasasesti sen jälkeenki :) Eilen kävin kolmannen kerran Rämsin kans juoksemassa ja kilsoja on koossa 14. Enkä oo ees lennelly ojaan sitten ekan lenkin :D
Gordoninsetteri Ramsay, tuttavallisemmin Rämsi 02/11
Taraaa
Viestimäärä: 1755
Kyllä on paras käsipaino vauva/lapsi Mukava kun pojalle painoa tulee lisää, käsiinkin tulee voimaa sitä mukaa
Muutenkin paljon treenailen, että poika on "mukana", kyykkyjä poika sylissä (nauraa räkättää kun nostelee ilmaan), punnerruksia, niin että poika on lattialla selällä ja itse menee siihen päälle. Antaa vaikka pusun kun menee alas.
Eilen tanssijalkaa vipatti ja tässä kotosalla laittelin musiikkia soimaan ja tanssin yksin (), kyllä tuli hiki ja oli hauskaa ja on muuten vatsalihakset kipeet.
Painoa ei ole minulla tarkoitus tästä tiputtaa (paino siis sama kuin ennen raskautta ja pidän ihan ok:na), pelkästään kiinteytyä. Maha on hauska, seisoo ja se on ihan kivan suora, mutta kun istuu, tulee sellanen löysä lettu housujen päälle (jos olette katsonut elokuvan Click, siinä oleva maha kun se mies oli laihtunut, muituttaa sitä *fläpätifläpäti*). Olisi tarkoitus saada se pois, mutta vaatiii niin hemmetisti työtä että oksat pois.
Muutenkin kiinteytyä pitäisi, mutta eniten häiritsee tuo maha, kun ei kehtaa ihan missä tahansa olla farkut ja kireämpi toppi päällä, laskeutuu tuo maha housunnapin päälle

Kotona:
Dogo Argentino Punkku s.6.4.2012
Taivaalla:
Pitbull Aapo 2003-2011
Pitbull Moro 2008-2012
Dogo argentino Tara 1.6.2008-18.10.2013
Dogo Argentino Punkku s.6.4.2012
Taivaalla:
Pitbull Aapo 2003-2011
Pitbull Moro 2008-2012
Dogo argentino Tara 1.6.2008-18.10.2013
(Viestiä on muokattu lauantaina, 14.04.2012 klo 21:24)
TeJo
Viestimäärä: 724
Alotin helmikuun alussa käyttämään herbalifeä, kiloja on lähteny tähän mennessä 7kg, senttejä hävinny tosi paljon ja on paljon energisempi olo jonka johdosta tulee liikuttua enemmän! Tällä viikolla meni jo S kokoset housut ja toppi ku ennen oon ollu kokoa M/L
kassi
Viestimäärä: 122
weebl
Viestimäärä: 4048
Nyt alkaa sellanen kuntokuuri että oksat pois Motivaatio on korkealla ja niin on tavoitteetkin.
Vaihdoin tavoitteen "vähän" kovemmaksi, eli 15400 liikettä Saa nähdä onko liian iso pala purtavaksi.
Teen vatsalihaksia ainakin näin alkuun vaan 50 kerrallaan.
Vaihdoin tavoitteen "vähän" kovemmaksi, eli 15400 liikettä Saa nähdä onko liian iso pala purtavaksi.
Teen vatsalihaksia ainakin näin alkuun vaan 50 kerrallaan.
Kadaver
Viestimäärä: 4330
KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28242 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545792 |
Uudet käyttäjät tänään | 0 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265917 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 18.05.2024 klo 03:30) |