Koirat.com

blanko kirjoitti:

Mä en kyllä tajua mikä tossa eetlan syömisessä on niin hirveää. Eetla on kuitenkin aikuinen ihminen, ei harrasta mitään kovin raskasta liikuntaa, kokee olonsa hyväksi ja on ilmeisesti tällä tekniikallaan laihtunut yli kymmenen kiloa(?). Ihmiset ja aineenvaihdunnat on vaan niin erilaisia. Toisethan ei lihokaan vaikka söisi järjettömiä määriä kaikkea ja toiset lihoo vaan ruoan katsomisesta.

Ainoa mitä mä mietin, on se järjetön mättäminen aika-ajoittain, se ei kuulosta terveelliseltä. Sen voisi kyllä nähdä johtuvan liian pienestä energian tarpeesta. Jos energiatasoa nostaisi edes vähän niin kenties ne mässäilyt sitten jäisi pois? Ja kun ei mässäilyn takia tulisi syötyä ylimääräisiä kaloreita niin ne voisi hyvin siirtää normipäiville :)

Mähän en siis näillä laihdutus"kuureilla" sorru mihinkään tai kun nostan vähän kaloreita. Mulle ei iske mässäilykausi heti laihduttamisen jälkeen vaan just sellainen normaali syöminen on pahinta. Eli kun mä syön töissä lounaalla mikrosapuskan ja leipää, välipalaksi jogurtin ja hedelmän, kotona lämpimän ruuan salaatteineen ja tilpehööreineen ja iltapalaksi jotain. Mä osaan syödä "normaalisti" Toki mä oon niin tehnyt suurimman osan elämästäni, mä tiedän miten pitää syödä. Mutta sitten se luisu alkaa, yleensä pitkittyneestä migreenikohtauksesta, jolloin mä sallin itselleni suklaata ja sokeria ja herkkuja, koska ne on kutakuinkin ainoat asiat mitä tekee mieli, ja niitähän sitten syön 24/7 koska kun syö ei tee pahaa ja kun lopettaa tekee. Ja kun se migreeni pitkittyy useampaan päivään on kierre valmis, ja kun mä sen ekan patukan syön "syön vain tämän" niin sen jälkeen mentaliteetti, no kun mä jo söin se yhden niin ei nää kymmenen tee mitään. Eli kyllä mulla varmasti on jonkinlainen ahmimishäiriö on pohjalla myöskin. Mä en osaa lopettaa kun aloitan. Ja sitten onkin taas lopetettava hetkeksi kokonaan että pääsee luisusta pois. Mutta siihen riittää semmonen 4 viikkoa että saa jonkinlaisen tolkun ja tasapainon.

Ennen jouluahan mä tiputin painoa ja jonka jälkeen joulusta jäi päälle herkuttelu, koska migreeni. Mulla oli siis pitkittynyt migreenikohtaus. Pahinta aikaa mä vedin kaks viikkoa putkeen 2 kohtauslääkettä ja 6 kipulääkettä ja arvata saattaa etten liikkunut minnekään saati syönyt terveellisesti. Ja koska mä vedän sitä sokeria niin mun migreenit pahenee koska sokerit heittelee.
Ja mun herkuttelut ei ole mitään söin yhden suklaapatukan, vaan vedän puoli levyä-levyn suklaata, paketin jäätelöä, läjän suklaamuffinsseja, pari pussillista karkkia, eli siis kunnon mättöä. Eikä ne kalorit ole normaalikulutusta nähneetkään saati pientä nostoa. Epäilisin että ne päivät menee jollain 3000 kalorin kieppeillä ne pahimmat päivät. Ja mähän lähden vaikka varttia vaille yhdeksän hakemaan niitä herkkuja autolla kaupasta jos mieli tekee.

Kesän jälkeen sama homma vaikka en kaloreille uhrannut kesän aikana ajatustakaan. Ihan hirveetä mättöä, useampi kymppi roskaruokaan/herkkuihin viikossa ja se näky naamasta ja kropasta.

Boldattuun vielä sen verran että kun mä mätän, mulla ei oo normi päivää tai herkkupäivää vaan mä vaan mätän, vailla ajatustakaan kaloreista. Mä syön mielellään autossa itseltä vähän varkain. Sitä ei kato lasketa. Tai ennen ehtii autoon, paperit vaan roskiin niin en ole mitään syönytkään. Haen paketin jätskiä lidlistä ja pistelen ne päivässä menemään. Eli kun lähtee luistamaan niin luistaa kunnolla. Nyt kun on migreenin estot käytössä ja ilmeisesti vielä toimivat mä toivon että se alkaa helpottamaan ja pään kanssa pärjää niin jäis noi luisut kokematta, ainakin niin pahoina.

Nutrilet kuurissa on muuten ALLE 800 kaloria ja sivun mukaan voi käyttää jopa 16 viikkoa ja siinä ei taida viikonloppuisin saada syödä enemmän, ja joo lääkärin ohjauksessa yli 3 viikon jaksot mutta eipä sitä apteekissa tuu kukaan tenttaamaan. Ja tosiaan mä en noita hirveä syödä, mutta jos mä sanoisin täällä että aloittelen nutrailemalla pari viikkoa niin kukaan ei sanoisi mitään. Mä kuitenkin syön monipuolisesti kasviksia, hedelmiä, maitotuotteita, täysviljaa ja protskuja ja vedän vitamiinit purkista lisäksi. On mennyt koko talven joku monivitamiini, D vitamiinia, C vitamiinia kuureina ja Sinkkiä, Aurinkopilsuja alan syömään kuhan mollotin alkaisi näkymään taivaalla edes vähän.

Mun oli pakko ostaa omena-kaneli Fast protein puddingia kun se oli tarjouksessa Prismassa. Toivottavasti on syötävää...

eetla, kuin kauan sä sit yleensä oot tollasilla "kitukuureilla"? Mä en ihan noita Nutrilet-kuurejakaan tajua, ellei kyseessä sit oo joku todella lihava ihminen. Parempi keino laihtua on muuttaa sitä omaa ruokavaliota, ei vedellä jotain pusseja. Millasta tahtia yleensä laihdut? Ku jossain kohtaa harmittelit, et olit laihtunu "vaan" 400 grammaa viikossa. Noissa pussikuureissa on kuitenkin se hyvä puoli, et niitä käyttämällä saa ilmeisesti kuitenkin kaikki tarpeelliset ravintoaineet, toisin kuin syömällä tavallista ruokaa alle 1000 edestä.

Duodecimin lihavuus-artikkelissa sanotaan näin:

Alin turvallinen kalorimäärä on 1 200 kcal päivässä.

Kun ihminen syö alle ton 1200 kalorin, on vaikeaa saada tarpeeksi kaikkia tarpeellisia ravintoaineita. Vitamiinien vetäminen purkista ei korvaa terveellistä ja monipuolista ruokavaliota. Tässä jutussa on myös hyviä ajatuksia. Jokanen tietty tekee niinku hyvältä tuntuu, mutta mä en näe siinä mitään järkeä, et edes hetkellisesti syö ihan älyttömän vähän kaloreita. Jos laihiksella syö liian vähän, kroppa luopuu mieluummin lihaksista ku ylimääräsestä rasvasta ja mä en ainakaan haluis menettää yhtään enempää lihasmassaa, laihduttaessa sitä häviää joka tapauksessa jonkin verran.

Kuukaus maks kaks. Sitten palailen normaaliin rytmiin ja kalorit on siinä 1400 huitteilla.
eli semmonen nopee startti ja sitten paluu normaaliin. Ja tosiaan mun viikottainen varmaan tasaantuukin johonkin 1200 kaloriin jos huomioi viikonloppujen syömiset.

Mä en mihinkään cambridgeen tms halua ees yrittää kun mä tosiaan oon aika vapaa sielu, en pysty kuukausi tolkulla moiseen touhuun. Jos mä järkkään bileet tai menen sellaisiin mä syön sinä iltana mitä tykkään ja palaan ruotuun tai jos on muuta menoa/juttuja. Mutta jos mä vaan lupaan herkuttelun itselleni sillon ku mieli tekee niin se on pohjaton kaivo mistä ammentaa. Eli mä tartten rajat.

"Ihanaa" kuulla että muillakin on vähän roti livennyt viime aikoina. Minäkin tuossa vietin lokoisan viikonlopun imaisemalla ensin yhtenä iltana siideriä ja kaljaa, sitten seuraavana päivänä darudeen kebabannoksen (sanoin jo tämän laihduttamisen alusta saakka että krapulassa en ala mitään porkkanoita syödä), ja ilmeisesti tuli sen kaljan kanssa läträttyä kerralla sen verran hartaasti että krapulapäiviä kertyi peräti kaksi joten liikunnat jäi normaalin lepopäivän lisäksi väliin toiseltakin päivältä ja kaiken kukkuraksi vetäisin sinä päivänä vielä naamaani pitsan. Kaksi päivää makaamista ja roskaruokaa, hienosti tehty. Toinen niistä oli kyllä ihan suunniteltu tankkaus- ja lepopäivä, mutta toisen vedin hatusta. Noh, keräsin selkärankani kuitenkin ja nyt ollaan taas kartalla, mutta täytyy kyllä sanoa että tuo laakereillaan makaaminen tuntuu näemmä heti. Ensimmäinen päivä kun palasin ruotuun tuntui tosi tahmealta ja liikkuminen suoraan sanottuna vitutti.

Tuosta eetlan taktiikasta minun mielipiteeni on se, että jos kerran painoa lähtee ja oma olo on energinen ja hyvä, niin ei kai se ihan hirveän pielessä voi olla kun ruoka-aineetkin ovat kuitenkin ihan järkevän kuuloisia.

Nuo kaikenmaailman alle 800 kalorilla kituuttamiset ja jotkut teollisilla ripuliliemillä viikosta toiseen pyristelyt kuulostavat minulta järkyttävältä humpuukilta. Joo, jos oma kroppa ja aineenvaihdunta toimii sen verran erikoisesti että tuo 800 kaloria oikeasti riittää ja sillä hyvin jaksaa niin mikäpä siinä sitten, mutta suurimmalle osalle tuo on aivan hävyttömän vähän. Jossakin kohtaa on kuitenkin alettava taas syömään enemmän, ja ennustan että sieltä pärähtää kyllä pikalähetyksenä kaikki menetetyt kilot takaisin ihan lisästen kanssa. Ja jos ne vaivaiset muutama sata kaloriakin hankitaan juomalla tuollaista kuravettä niin kroppa varmasti kiittää hartaasti. Meneehän tuommoisessa sekaisin aineenvaihdunta ja koko elimistö.

Sen lisäksi ainakin minä olisin luultavasti noin vähäisellä syömisellä kitkuttaessani sellainen raivotar että joutuisin suljetulle, olen muutenkin nälkäisenä herkästi pahalla päällä ja jos pitäisi päivästä ja viikosta toiseen lähinnä syödä kynsiään niin kyllä siinä alkaisi päitä putoilla. En usko että kovin moni muukaan jaksaisi hirveän pitkälle hymyillä.

Mä oon pari kertaa ollut (omaehtoisesti!) sairaaladietillä ja kyllähän siinä nesteet lähtee ja kiloja karisee ihan hurjasti parin viikon aikana. Ekalla kerralla lähti 5 tai 6 kg ja toisella kerralla 4 kg. Itellä nuo on toiminu lähtölaukauksena, et saa motivaation korkealle heti lähtöön tai muuten nopeasti painoa alas. Kovin pitkää aikaa en pystyis millään olemaan noin vähäsillä kaloreilla, ku nykysilläkin syömisillä ollaan välillä helisemässä. Joskus hullu on kokeillut surullisen kuuluisaa kaalisoppa-diettiä ja kestin jopa päivä Äiti illalla huolissaan paisto mulle makkaraa, ku oli kuulemma niin sairaan näkönen.

Mulla ilmeisesti laskee verensokeri herkästi, kun niitä lapsuudessakin käytiin pariin otteseen tutkimassa. Koulusta kotiin tullessa oli jo niin heikko olo, et meikän löysi portailta istumassa hujapurkin kanssa. Vikaa ei kyllä rasituksessa ole löytynyt, mut tärinä, huimaus ja veltto-olo nyt kertoo ainakin itelle siitä, et tankkaus on tarpeen.

Mua ahistaa, kun alottelin taas vuoden alusta laihdutusprojektia. Ekat 2vko näytti tosi hyvältä, paino putos 500g viikossa, mikä olikin/onkin mun tavote. Mutta nyt viimeset 3vko paino on pudonnu vaan 100g viikossa. Mä en vaan tajua. Ainut mitä oon lisänny on liikunta (kiitos aktiivisuusrannekkeen) ja heti vaaka heittäytyy veemäiseksi

Mun lähtötilanne oli siis 82,9kg, tavoite olis nyt aluksi 70kg ja sit hetken aikaa kattoa että se myös pysyy siellä. Sit fiiliksen mukaan jatkan jos jatkan ja sillonki kyse on ehkä enempi kiinteytymisestä.

Aterioita syön 4-5 päivässä, sisältäen leipää, hedelmiä, kasviksia, lämpimän ruuan ja nyt uutena välipaloina noita skyr-rahkoja. Kiloklubin mukaan kaloreita kertyy n. 1600. Viikonloppusin herkuttelen pienesti, yleensä sallin karkkia/suklaata 60g ja jäätelöä 2,5dl riippuen muista viikonloppusyömisistä ja liikunnasta. Mä en pysty pitämään karkkipäivää kerran kuussa, vaan mulle on helpompi syödä ees vähän joka viikko.

Liikuntaa pyrin harrastamaan 4-5 kertaa viikossa, joka koostuu 1 zumbatunnista, 3-4 päivänä 4km vaunulenkistä tuplarattailla 1,5- ja 2,5-vuotiaiden lasten kanssa (rattaiden paino muksujen kanssa siis n. 45kg) sekä lisäks kotona hyppynarua, kahvakuulailua ja vatsalihasliikkeitä, näitä kuitenkin ihan 10-30min illassaan.
Kiloklubi antaa peruskulutukseksi 1900kcal ja liikunnasta n. -280kcal lisää = 1180kcal
Aktiivisuusranneke taas antaa kulutusta yhteensä 2400kcal, paitsi zumbapäivänä 2600-2700kcal.
(Hoidan siis kotona lapsia ja aika paljon näyn olevani liikkeessä)

Mä en vaan tajua missä kohtaa menee mehtään niin pahasti, ettei paino vaan putoa? En mä uskois syövänikään liikaa, ja kun hiilarit, rasvat ja protskut on kaikki n. 30% ja tosiaan nuita "vihreitäki" tulee syötyä se 500g päivässä ni mikä mättää. Turhauttavaa kun ei vaan onnistu.

Ja ihan suoraan sanottuna mulla ei anna rahat eikä aika periksi siinä että alkasin käydä salilla, vaan tosiaan pääosin lapset kuletettava mukana miehen työaikojen takia. Joten pakko ois pärjätä näin "kotikonstein"...

Olisin tosi kiitollinen jos joku osais sanoa mikä mättää, mikä iteltä jää huomaamatta

^ Ihminen eikä ihmisen elimistö ole mikään kone. Aineenvaihdunta ei toimi yks-yhteen kalorit sisään - kalorit ulos -laskennan mukaan. Sulla on kuitenkin aluksi tippunut kilo, nytkin suunta on alaspäin. Mitä maltillisemmin paino putoaa, sen parempi kehonkoostumukselle. Kroppa haluaa pitää kiinni saavuttamistaan vararavintovaroista, saattaa mennä hetki, ennen kuin keho antaa "myöten" ja paino lähtee tippumaan.

Painoa pudottaessa on vaan oltava sitkeä. Tosielämässähän homma ei useinkaan mene kuin Jutassa tai Biggest Loserissa. 13 kg:n tiputtaminenkin on helposti reilun puolen vuoden homma, 10 %:han sulla on tuosta jo lähtenyt. Sanoisin, että jatka nyt ihmeessä vielä toinen 5 viikkoa samaan malliin ja jos sittenkin on vasta 2 kg tippunut, niin huolestu.

Tää nyt vähän tällästä ajatuksen virtaa mutta anywaaay kai tää jotenkin vähän liittyy johonkin.

Mä nuorempana yhdessä vaiheessa söin tosi vähän ja olin aktiivinen. En harrastanut suoranaisesti silloin mitään liikuntaa (jotain satunnaisia kotitreenejä lukuunottamatta), mutta olin päivät pitkät koko ajan liikkeellä jossain. Söin loppupeleissä alle 1000 kcal päivässä (tavoite taisi olla 800 kcal, mutta 500 kcal oli sellanen luku mihin sain oikeasti olla tyytyväinen), rupesin ihailemaan sellasia anoreksisia tyttöjä. Muistan että kaverin kanssa tosissamme usein juteltiin että tahdottais anoreksia Ja niillä rajamailla taisin kyllä pyöriäkin. Kyllähän siinä laihtui, mutta ne laihdutut kilot tuli samantien takasin kun pääsin ton ongelman yli eli aivan turhaa.

Mulla lähti toi jostain dieetti kokeilusta joka lähti lopulta käsistä. Se meni siihen että kun yritin syödä taas normaalisti en enää pystynytkään koska se tuntu liian paljolta ja rupes ahdistamaan jos mättäsi ruokaa naamariin.

Mikäli mulla olis tarvetta laihduttaa niin en suosis mitään varsinaisia pikadietti ohjelmia (näitä keittodiettejä ja mitä lie niitä onkaan). Sen lisäks että useimmille niiden vaikutus taitaa jäädä aika väliaikaseksi niin ei ne järin terveellisiltä kuulosta (välttämättä henkisestikään).

Jokainen tietty tekee siltä mikä tuntuu itelleen parhaimmailta, mutta kyllä normaali ihminen saa terveellisimmiläkin keinoilla tuloksia aikaan. Jos olisin ylipainonen ja tahtoisin tosissani laihtua niin menisin suoraa päätä vaan ammattilaiselle joka laatisi mulle suunnitelmat, ei tarvis arpoa tekeekö jotain oikein tai väärin.

edittiä. Piti vielä sanoa, että veikkaan että tosi moni muukin on onnistunut saamaan laihdutuksesta joskus päähän pinttymän ja sen kautta jonkinnäkösen syömishäiriön. Se tulee aika katalasti, oikeestaan vasta jälkikäteen mäkin oon tajunnut miten vinksallaan toi munkin touhu oli.

Mulle tuli tosta eetla:n projektista mieleen se, että miksi syöt suurimman osan päivän (vähäisistä) kaloreista vasta iltapäivällä? Mä oon tainut tästä ennenkin kysyä, mutta tuntuu nurinkuriselta, että et syö kunnon lounasta, vaan vasta päivällisen. Aamulla muutenkin se aineenvaihdunta pitäis herätellä eloon ja suurin osa päivän kaloreista pitäisi olla jo syötynä lounaan jälkeen. Siitähän sitä energiaa riittäisi loppupäivään.

Mutta, täällä on monet jo ihmetelleet, miten tuollainen kitukuuri toimii. Ehkä kannattaisi miettiä sitäkin, että mitä teet sitten, jos joudut jälleen kerran "ottamaan tiukan alun" painonpudotukseen? Olisiko silloin viimeistään aika miettiä, mitä pitäisi ehkä tehdä toisin?

Ja tuolta Tutuli:n vinkkaamasta kalorilaskurista saa eetla:n tiedoilla kulutukseksi 2065kcal. Joten mutulla heittäisin, että se aineenvaihdunta on tosiaan pahasti tukossa, jos vuosikaudet ollaan menty edes sillä 400kcal vajeella.

Mä söin eilen kolme pullaa. Okei, mulla oli synttärit ja olin leiponut laskiaispullia ja korvapuusteja, niin pitihän sitä tuoretta pullaa ottaa itsekin. Kun ei pulla enää seuraavana päivänä hyvää ole!

Mä oon laihtunut jonkun viimeisen puolentoista vuoden aikana niin, että aluksi painoindeksi oli jotain 24,4-24,6 väliltä ja nyt se on 22,1-22,4. Nyt mulla on sama paino junnannut puolisen vuotta. Hyvinkin normaalipainoinen olen myös, ja usein kuulen kommentteja, että näytän hoikalta jne. (mulla on tosi hoikka vyötärö, niin se antaa tommoisen hoikkuusefektin - läskit on siellä alempana :) ).
Harmittaa kun tähän asti laihtuminen oli niin helppoa, sillä en oo tehnyt sen eteen mitään tietoisesti. Oon vaan alkanut liikkua enemmän ihan vaan siksi, että oon löytäny liikuntalajeja joista pidän, ja ehkä olen syönyt vähän terveellisemmin. Nyt vaan se painon putoaminen on pysähtynyt. Eli nyt pitäis oikeasti tehdä jotain, jotta laihtuisin lisää. Tiedän, että jos vaan jättäisin herkut pois, niin paino putoaisi... Mutta haluanko mä edes jättää herkkuja pois mun elämästä?
Pitäisikö mun painon muka oikeasti vielä pudota? Oon tainnut itsekin mennä ihan sekaisin tässä nyky-yhteiskunnassa, kun jokaikinen ihminen ympärillä laihduttaa, käy kaikenmaailman jumpissa ja saleilla, välttelee hiilareita ja herkkuja, treenaa fitness-kisoihin ja ties mitä. Ja ihanteena on saada sellainen tosi hoikka/treenattu vartalo.
Mun unelmakroppahan ei edes ole sellainen. Omaa silmää miellyttää eniten sellaiset normaalipainoiset, muodokkaat mutta kiinteät naisvartalot. Eli miksi ihmeessä mulla on päässä sellainen päähänpinttymä että pitäis laihtua? Tosi ärsyttävää.

Oikeasti mun varmaan pitäis vaan unohtaa kaikenmaailman laihdutushömpötykset, kun kerran normaalipainoinen olen, ja keskittyä treenaamiseen, että saisin vielä vähän kiinteämmän kropan. Tällaisia paino- ja treenimietintöjä torstaiaamun pullamorkkiksessa.

Mä oon pyöritellyt nyt pari päivää mielessä ajatusta omien vanhempien (ehkä enemmän äidin?) vaikutuksesta omiin syöminkeihin ja eritoten siihen laihduttamiseen. Vaikka itse pyrin nyt liikkumaan aktiivisemmin ja syömään paremmin, pidän visusti omana tietonani (no okei miehelle voi ahdistella) kaikki läskiahdistukset ja "laihduttamishöpinät", niin ettei tuo mun 6vee tyttäreni niitä asioita kuule.

Minkälaisen kuvan olette ihmisvartalosta saaneet lapsuudessanne? Onko vanhempanne laihduttaneet näkyvästi, minkälaista suhtautuminen on ollut ihmisvartaloon lapsuudessanne? Milloin ootte "laihduttaneet" ensi kertaa?

Mun suhde ruokaan on jossain määrin vääränlainen, en osaa syödä itsekseni, ruuan tekeminen on mulle ehkä pahin kotityö mitä tiedän, ja sitten jos pitäisi vielä saada itekseen alas se oma tehty ruoka niin huh. Seurassa syön mielellänikin ja miehen tekemä ruoka on hyvää. Huomaan tän syömättömyysilmiön taas nostavan päätään, kun oon päivät kotona lasten kanssa. Mun siskoilla on paljon samanlaisia piirteitä, joten jostain lapsuudentavoista nää vois kertoa. Äiti on aikanaan laihdutellut, mutta ei puhunut siitä ääneen, puristeli makkaroita kyllä välillä, sen muistan. Meidän lapsien vartaloihin ei oo ikinä puututtu millään tavalla arvioiden, mutta kyllä mä joskus lapsena olen kuullut isäni arvioivan äitini vartaloa negatiivisestikin.

Mun ahdistus omaan vartaloon alkoi vasta ensimmäisen lapsen jälkeen 23-vuotiaana niiden raskauskilojen lähtemättömyydestä ja löysästä vatsasta. Siihen asti olin ollut 15-vuotiaasta asti prikulleen saman kokoinen, ja vartalon muutokset oli hurjaa vaikka ihanan lapsen sainkin aikaan. No, siitä palauduin kyllä aika pitkälti "omiin" mittoihini ja nyt on toisen lapsen löysät vielä karistamatta. Mutta onhan se aika hurjaa kuvitella olevansa vasta sitten normaali, kun on samoissa mitoissa kuin 15-vuotiaana, ikää on kuitenkin tullut samanverran lisää. Armollisuutta itseään kohtaan ois ihan hyvä lisätä, vaan ei se helppoa ole ympäröivän maailman paineissa.

Hei kenelläkään kokemuksia Fitfarmin superdieetistä? Ite nyt osallistuin tohon. En oikeestaan oo harrastunut mitään urheilua moneen vuoteen paitsi juoksemista ja syöminenkin on rataa aamulla jätskiä ja illalla sipsejä. Haluun saada itteni timmiksi ja oppii terveellisemmät elämäntavat.

blanko kirjoitti:

Oon tainnut itsekin mennä ihan sekaisin tässä nyky-yhteiskunnassa, kun jokaikinen ihminen ympärillä laihduttaa, käy kaikenmaailman jumpissa ja saleilla, välttelee hiilareita ja herkkuja, treenaa fitness-kisoihin ja ties mitä. Ja ihanteena on saada sellainen tosi hoikka/treenattu vartalo.

Puit tuon niin hyvin sanoinksi että huomasin itsekin tuskailleeni samaa. No nyt kun ohjelmassa on ollut lihottujen kilojen pudottaminen, niin tuo vööhötys ei ole niin häirinnyt.
Mutta kyllä se on tosi, että tulipa kahvilla käymään kuka hyvänsä, niin ainoat keille vaikkapa pulla kelpaa on lapset :) Ei se mitään haittaa etteivät muut sitä syö, mutta kertonee tästä ilmiöstä.
Hihi, mulle kyllä maistuu jos joku on pullaa leiponut

blanko kirjoitti:

Ja ihanteena on saada sellainen tosi hoikka/treenattu vartalo.
Mun unelmakroppahan ei edes ole sellainen. Omaa silmää miellyttää eniten sellaiset normaalipainoiset, muodokkaat mutta kiinteät naisvartalot.

Tästä ja aiemmasta peppukeskustelusta tulikin mieleeni: millainen on KC:laisten unelmakroppa? Millaiseen olisitte itse tyytyväisiä, jos jonkinlaista muutosta tavoittelette?

Omat unelmakroppani ovat aikalailla saavuttamattomissa, ihan jo senkin vuoksi, etten ajatellut katkaista jalkojani tullakseni lyhyemmäksi

Mielenkiintoista pohdintaa ooalla.
Mun lapsuudessa äiti on ollut ikuisella laihiksella, millon mitäkin kaalikeittodiettiä ja lentoemäntädiettiä vuoronperään. Ihan avoimesti on peilin edessä niitä makkarantapaisia puristeltu ja taivasteltu. Vaikka syytä ei hänellä juurikaan ole ollut, ihan normaalipainoinen ihminen on.
Muistan myös ikuisesti kuinka isäni kutsui mua tonnikeijuksi 14-vuotiaana kun olin painavimmillani (varmaan about 54 kg ja 170cm pitkä). Siis en todellakaan mitenkäänpäin edes tukeva.

Siltikin mulla on ollut yllättävän vähän ongelmia ruoan ja syömisen kanssa. Ainoastaan alta parikymppisenä oli sellaista kalorien laskentaa, mutta se liittyi enemmänkin salilla käymiseen ja sitä kesti korkeintaan vuoden. Pikkusiskolla sitten olikin hiukan rajumpaa oireilua murrosiässä, pieni kirppu muutenkin niin ehti mennä jo tosi pieneksi ennenkuin vanhempani tajusivat tilanteen.
Hällä menee edelleen helposti alipainon puolelle kun väsyy lasten kanssa eikä ehdi/jaksa syödä.

Itsellä on tällä hetkellä suurin ongelma syömisen kanssa se, että reagoin moneen asiaan sillä, että ruokahalu katoaa täysin. Jos jännittää, ahdistaa, vihastuttaa, surettaa niin ei pysty syömään oikein mitään. Yritä tässä nyt sitten syödä terveellisesti ja kerätä sitä massaa kun ei tee mieli mitään. Sekin vähä mitä tekee mieli on jotain raikasta ja vähän kerrallaan.
Tai sitten kahvia.
Pari päivää taas mennyt mangopilttiä, luonnonjugua ja banaania pistellen menemään.
Karkkia nyt tietty tekis aina mieli, mutta siitäkin tulee huono olo eikä karkinsyönti nyt muutenkaan kovin viisas vaihtoehto ole tasapainoiselle aterialle.

Nyt oon tehnyt silleen, että kirjaan ylös kaikki päivän terveelliset syömiset, epäterveellisyyksistä viis.
Jos sitä kautta tulis pakostikin syötyä niitä vihanneksia ja muita tuoreita enemmän.
Olen myös nyt alkuvuoden yrittänyt syödä joka päivä edes yhden lämpimän aterian.
Mulla on sama kuin ooa:lla, eli omatekemä ruoka on monesti pahaa. Tai siis sitä ei tee mieli enää sen valmistamisen jälkeen .

innna kirjoitti:


Painoa pudottaessa on vaan oltava sitkeä. Tosielämässähän homma ei useinkaan mene kuin Jutassa tai Biggest Loserissa.

Tää on muuten erittäin totta. Tuommoiset ohjelmat voivat toisaalta olla hirveän inspiroivia, kun näkee että valtavankin ylipainoiset ihmiset voivat saada itsensä laihtumaan normaalipainoiseksi, mutta toisaalta noiden antama mielikuva voi poiketa todellisuudesta hyvinkin rankasti. Noista kun saa sen kuvan että paino karisee hulluimmillaan kymmenenkin kiloa viikossa niin sitähän äkkinäinen miettii että tuo on helppoa kuin heinänteko, mutta ellei sitä ylipainoa ole oikeasti todella paljon niin jotkut viiden- ja siitä ylöspäin kilon pudottamiset yhdessä viikossa ovat kyllä aivan hallusinointia. Tämmöisellä perus ei-ylipainoinen-mutta-vähän-liikaa-kuitenkin-hahmolla jokaisen kilon pudottaminen vaatii aikaa ja kysyy pinnaa.

ooa kirjoitti:

Minkälaisen kuvan olette ihmisvartalosta saaneet lapsuudessanne? Onko vanhempanne laihduttaneet näkyvästi, minkälaista suhtautuminen on ollut ihmisvartaloon lapsuudessanne? Milloin ootte "laihduttaneet" ensi kertaa?

Äiti taisi laihduttaa about koko ajan lapsuudessani. No, ei oikeasti ihan kirjaimellisesti koko ajan, mutta muistan monia, monia laihdutuskuureja. Sama touhu jatkuu edelleen, justiin tuossa viime puhelun aikana se sanoi että pitäisi taas laihduttaa kun ei mahdu kohta vaatteet päälle, eli tämmöistä tyypillistä jojoilua. Ei se ole mikään älytön plösö ollut ikinä, semmoinen aika perusmallinen keski-ikäinen nainen jolla nyt on ehkä jokunen kilo ylimääräistä muttei mitään valtavaa. Sen vakiofraaseja peiliin katsoessa on "kyllä sitä on lihava." Ei mulle silti ole mielestäni tuosta mitään traumoja jäänyt (joskaan itse en kyllä oman lapseni kuullen noin negatiivisesti painoasioista ehkä puhuisi), äiti on äiti. Itse tosin olin sellainen kepakko 18-vuotiaaksi saakka ettei tarvinnut paljon laihdutuskuureilla päätään vaivata, ja ekan kerran taisin sitä hommaa kokeilla (aivan väärin) ehkä 19-vuotiaana, kun huomasin että en voikaan enää syödä mitä haluan. Kuvittelin että laihtuminen tapahtuu niin että pitää syödä mahdollisimman vähän ja yritin elää suunnilleen porkkanoilla, mutta sen nyt arvaa jokainen mitä siinä kävi.

Toisaalta sitten taas kun asiaa mietin, niin minähän en ole koskaan päästänyt itseäni ylipainoiseksi asti koska ahdistus iskee heti jos normaalipainon ylärajat (ja tämä siis riippumatta siitä etten vaa'alla käy, koska huomaan sen kyllä kropastani) alkavat lähestyä. Olen miettinyt että se johtuu siitä että olin tosiaan koko lapsuuteni ja nuoruuteni hirveän hoikka, mutta voihan se olla että osasyy on tuossakin äidin suhtautumisessa omaan kroppaansa. Sitä en muista että iskä olisi koskaan kommentoinut äidin olemusta mitenkään negatiivisesti, päin vastoin jos se jotain sanoi niin se oli hirveän sympaattista huumoria, eikä mullakaan ole niinkään huoli siitä mitä muut sanovat. Lähinnä se on se että itseä alkaa ahdistaa jos maha rötköttää ja kaksoisleuka väpättää. Ei mulla kylläkään ole tavoitteena olla enää samanlainen oksa kuin pentuna olin ja minusta on tullut huomattavasti armollisempi itseäni kohtaan mitä vanhemmaksi elän, enkä hypi seinille siitä jos mulla on pieni pötsi. Se on kuitenkin jokin näkymätön raja jonka ylityttyä ryhdyn toimiin.

Angatin unelmakroppakysymykseen: mä oon onnekkaasti mieltynyt semmoseen aika naisellisen pehmeään vartaloon, joka ei oo siis kauhean kaukana mun omastani :D Pienenä mun unelmakroppa oli ehdottomasti semmonen twiggytyyppinen laiha pieni poikamainen. Mun leveellä lantiolla, isolla peballa ja pienellä vyötäröllä tommosta ei saavuttais vaikka menis veitsellä leikkelemään, joten oon aika iloinen että jossain vaiheessa se haavekroppa muuttui. Semmonen klassinen timmihkö tiimalasivartalo Marilyn Monroen tyyliin on mun mielestä upein. En haluu että lihaksia näkyy, mutta kyllä niitä vähän pitäis olla siellä piilossa. Noista nykypäivän tähtösistä J-Lo on tietty upea ja Dita von Teese.
En oo siis hirveesti lämmennyt tälle fitnessmimmibuumille joka nyt on kova. Klassinen kauneus on aina klassista kauneutta. Tästä kun vähän saisin itseäni urheilemaan enemmän ja pudotettua ne pari jämäkiloa niin oisin itse aika unelmakropassani.

Mun äiti on just semmonen dieettilaihduttaja. Aina välillä kaappiin ilmestyi jotain niitä pussikeittodieettejä ja sinnehän ne parin päivän jälkeen jäi. Meillä oli myös vastapainoksi aina kaikkea hyvää kotona ja niitähän nakerrettiin ihan innolla. Joskus yläasteella mäkin aloin laihduttaa tai oikeastaan ihan kuihduttaa itseäni. Söin vaan pari kertaa päivässä ihan miniannoksia, ei ihme että väsytti aina. Nyt kun muistelen niin mun vatsalaukku pienentyi ihan minimiin, tulin täyteen jos söin esim. yhden mandariinin. Herkkuja toki söin edelleen viikonloppuisin, enkä sit oikeen mitään muuta. Olisin halunnut olla just joku laiha pieni emopoika ja muutenkin kyllä inhosin itseni lisäksi koko maailmaa.
Jossain vaiheessa lukiossa sitten kun tajusi että ei kaikki mua täällä maailmassa vihaakaan ja että saatankin olla ihan hyvä tyyppi se ruokahalukin palautui. Innostuin aika lailla ruoanlaitosta ja leivonnasta ja jossain vaiheessa mulla meni ihan överiksi ja olin ihan hirveä tunnesyöppö, reaktio kaikkeen oli aina syödä. Jos ahdisti leivoin kakun ja söin sen kokonaan yksin, jos jotain kivaa tapahtui leivoin jotain hyvää ja söin, useimmiten yksin kaiken. Tässä parin viimeisen vuoden aikana oon onneks päässyt siitä aikalailla jo eroon. Hirveesti edelleen aina leivotuttais, mut onneks asun poikaystävän kanssa niin jotenkin se rajoittaa. Vaarallisia on ne viikonloput kun poikkis lähtee keikalle toiseen kaupunkiin ja oon yksin pari päivää, joudun aika kovasti taistelee itseni kanssa etten syö itseäni sokerirasvaähkyyn. Oon aina tykännyt ihan liikaa herkuista, ihan niin kuin äitikin.

Mun on myös ollut aika vaikea opetella siihen, että ruoan ei oo pakko maistua aina maailman parhaalta, vaan että se on myös kehon polttoainetta. Mieluiten mä söisin päivästä toiseen vaan jotain kasvislasagnea, mut verisuonethan siinä paukkuis ja saisin sydänkohtauksen. Opettelen vähän vieläkin syömään sellasta "ihan ok"-ruokaa, kun jotenkin muuten mun elämänasenne on nauttia kaikesta mahdollisimman paljon koska kerranhan täällä ollaan. Siihen järkeen ei käy että syö pahaa ruokaa, mut sitten taas mietin mun sukua, jossa on sydän- ja verisuonisairauksia. Mun pahin pelko on kyllä kakkostyypin diabetes, en kestäisi jos saisin sellaisen. Näiden pelkojen kannustama oon yrittänyt sitä liikuntaakin harrastaa, mut hitto kun se on vaan niin hirveetä :-| Ei vaan ole olemassa liikunalajia, jos oikeasti tykkäisin. Liikunnanilo on mulle ihan tuntematon käsite, en oo koskaan sellaista kokenut.

Mun mielestä kans semmoinen aika naisellisen pehmeä vartalo on just hyvä. Niinku tossa nipnappan linkittämässä kuvassa tuo jenniferin vartalo on aikast upea! Mulla on painoindeksi noin 22,5 ja se on musta ihan hyvä. Jos menisin alle 60kilon niin olisin kyl ihan liian hoikka. Olin nuorempana vielä hoikempi mut pikkuhiljaa tullut vähän painoa lisää. Enkä ole siis vielä mitenkään lihava.Ihan kiinteä mä olen. Miestenkin mielestä olen nyt parempi

muoks. Niinjoo ja mun äiti ei tietääkseni laihduttanut ikinä,ei se ainakaan mitään semmoista ikinä sanonut! mutta aina se on huolehtinut itestään ..liikkunut ja syönyt terveellisesti! Eli lapsuudessa minäkin olen syönyt terveellistä ruokaa ja herkkuja ei silleen pahemmin kyllä syöty! No kyl joskus mut ei kyl silleen hirveesti.
Ja nää tavat olen oppinut äidiltäni. Syön pääasiallisesti terveellisesti ja liikun yms.

Mähän siis en edes halua olla laiha. Unelma paino ois jotain 55 kieppeillä, mutta joku 58-60 timmi kroppa on se todellinen tavoite, ei tartte lihaksia näkyä, mutta hyllyä ei tarttis ku tissien. Tissithän mulla on isot, ja perse on kans leveä ollu aina.
Unelma kroppa ois Pinkin treenattu kroppa. Mutta se on vaan semmoinen not going to happen.

Hassua kun täällä oikeasti kuvitellaan että mä menen jollain ihmeen vajeilla koko ajan ja plaa plaa plaa. Mä menen tolla pienellä kalorimäärällä ottaakseni tehostartin, eli nesteet liikkeelle ja nostan ruokamääriä sitten ylemmäs. Ja mä en tod mene koko elämääni millään vajeilla. Suurimman osan elämästäni mä en suo ajatustakaan millekään vajeille tai kaloreille.
Enkä mä turpoa ku joulupallo kun alan syömään normaalisti. Mä turpoan ku joulupallo kun mä alan syömään samalla tavalla ku suurin pudottaja tyypit.

Ja mitä tuohon iltapainotteiseen syömiseen tulee niin mä olen muutenkin elämässä sellainen ilta/yö ihminen. Mulle aamut on aina tuskaa. Ollut ihan kakarasta asti. Mä en pysty aamuisin syömään mitään, mun ei tee mieli muuta ku kahvia. Ja tosiaan viikonloppunakin se "nälkä" iskee siinä 11 maissa vasta. Mun kroppa on aina ollut sellainen, en syönyt edes ala-asteella aamupalaa. Lounaalla alan taas jossain vaiheessa syömään leivän lisäksi jonkun mikrokeiton/ruuan, kuhan tässä päästään viikko pari eteenpäin. Ja mun liikunnathan painottuu iltaan, eli silloin se mun energian tarve on suurin, mun lenkit tapahtuu viikolla yleensä joskus 6-9 välillä, samoin jumppa on melko myöhään. Aksa on joskus viiden jälkeen ja sitä ennen oon yrittänyt syödä ihan ruuan.

Mutta oikeesti mä olen 31 vee nainen, mä istun koko päivän töissä ja mä syön yhden lämpimän ruuan päivässä, syön kasviksia, maitotuotteita ja voin hyvin. Mun iho on taas paremmassa kunnossa ku aikoihin, ei turvota, ei väsytä, lenkilläkin jalka nousee kepeesti. Ja tosiaan viikonloppuisin mä syön "aamulla" eli 11 maissa täyttävämmin, minusta 3 munaa ja ruisleipää ja tuoremehua sisältävä aamupala/lounas ei ole mitenkään pieni, ja sillä mä jaksa lenkkeillä ja touhuta päivän siihen asti että syödään toinen lämmin sapuska. Ja tosiaan välipalaa syön jos mieli tekee ja siltä tuntuu, ja se on yleensä joku leipä tai jogurtti tai hedelmä. Eli kun mä liikun enemmän mä syön enemmän.

Ja mitä tulee 2000 kaloriin ja yli niin sehän on oikeesti paljon. Mä en usko että mieskään syö niin paljon päivässä ja se tekee fyysistä työtä 8 tuntia päivässä ja sen aineenvaihdunta on oikeasti nopea.

Ja vaikka ihminen kuluttaa liikkumalla 500 kaloria päivässä ei se tarkoita että sen 500 kaloria saa kokonaisuudessaan syödä, tai että sitä kuuluukaan, puolet liikutuista on hyvä nyrkkisääntö.

Mun tavoite ois keksiä tuohon makeanhimoon joku sellainen sääntö mistä mä voin pitää kiinni. Nykyinen on off kytkin ei oo kovin toimiva. Toisaalta jos mun migreeni pysyy kurissa verenpainelääkityksellä niin voi olla että ihan noin pohjalle en syömisten suhteen joudukaan. Mä en oikeen osaa selittää että miksi ja kuinka paljon migreeni on mun elämääni vaikuttanut koko aikuisiän, syömiseen, liikkumiseen, jaksamiseen ja ihan kaikkeen. Saati se määrä särkylääkkeitä mitä mä olen elämäni aikana joutunut syömään. Mä haluan olla terve ja onnellinen, en mä halua laskea kaloreita lopunelämääni, tai kitua suklaamuffinssi kädessä sohvalla peruen sovittuja harrastuksia, mä haluan elää normaalia elämää. Eli syödä normaalisti, lenkkeillä ja harrastaa asioita, ja elää elämää, mä myös halua opetella syömään vaan sen yhden suklaapatukan ilman pelkoa siitä että seuraavaksi mä haenkin kymmenen ja sitten homma lähtee käsistä.