Koirat.com

Kun mun ala-asteen kakkosluokan opettaja piti kahdella belgianpaimenkoirallaan agilitynäytöksen päätin, että mulle tulee joskus samanlainen koira ja niin se sit tulikin. Halusin ison koiran, jonka kanssa voin tehdä ihan mitä tahansa ja jota sietää vielä katellakin, ja mitä enemmän tutustuin belgeihin, sitä enemmän se vaikutti omalta rodulta. Sain tervun, joka on mun Elämäni Koira. Kyömynenästään huolimatta niin täydellinen koira ettei mitään järkeä.

Oon joskus harkinnut, että ottaisin jonkun toisen rodun Furille kaveriksi, mutta en vaan keksi minkä ottaisin. Kaikissa on jotain vikaa ja päädyn aina kuitenkin belgiin, toista yhtä täydellistä rotua mulle ei oo eikä varmasti tuu. Belgeissä on sitä paitsi kivasti valinnanvaraakin

Ebeli kirjoitti:

Kerran Nukka näytti kyllä koirallekin.

Sarahiaa komppailen tuossa lpk-asiassa. Itsellä löytyy kaksi porokoiraa, luultavimmin seuraava koira sitten hamassa tulevaisuudessa edustaa samaa rotua. Koko paketti vaan natsaa niin täydellisesti itselle, että ainoastaan jos haluan vakavammin harrastaa jotain niin rotua vaihtaisin. Unelmana mulla on vuosia ollut saksanpaimenkoira, mutta jotenkin nää lappalaiset on vaan vieneet mukanaan. :) Eli hyvin tyytyväinen olen rotuvalintaani, ei tästä mihinkään pääse.

Ihanaa kerttunen, joku muukin samaa mieltä heti aluksi. :D Eipähän nuo bedut mitään ärriereitä tosiaan ole, se olisi itsellekin ollut kynnyskysymys. Ja onneksi ei mitään sohvan valtaajia myöskään, niin saa vähän harrastaakin, jos haluaa. :)

Mehän ei oltu koskaan edes ajateltu cottonia meidän perheeseen, mutta Väinö tuli meille vähän ''sattumalta''. Silti oon ollut tosi tyytyväinen (hyvä sanoo kun koira on puolivuotias :D), cottonit on tosi persoonallisia ja ihania, mutta ei nämä (ainakaan meidän cottoni) ole kovin miellyttämishaluisia ainakaan :D Tyyliin, ''totellaan silloin kun huvittaa'', eli töitä täytyy esim. motivoinnissa tehdä :D Mutta sitten kun motivaatio on kunnossa, niin silloin nämä on parhaimmillaan, eli tosi nopeasti oppii yms. Seuraavaksi koiraksi (jota ei ihan heti kuitenkaan ole tulossa) kuolaan edelleen sen bortsun perään, eli vähän isompaa ja sillä tavalla miellyttämishaluisempaa

Tessa on suomenlapinkoira/shetlanninlammaskoira. Voisin muuten ottaa tälläisen sekoituksen uudelleenkin mutta en halua enää pitkäkarvaista koiraa. Puhdasrotuista shelttiä en ottais ikinä,en ole koskaan tykännyt sheltin luonteesta. Suomenlapinkoirista tykkään tosi paljon mut se karva!!=/

Lulun äiti on mittelspiz ja isän roduista ei tietoo kun oli jonkinlainen sekarotuinen.
Muuten ihan jees koira .Näppärä ottaa mukaan matkoille (kulkee hyvin mukana matkassa) kun on niin pieni ,mulla ei omaa autoa meinaan tällä hetkellä.jne. Mutta haluan kuitenkin seuraavaksi hieman isomman koiran ja vähän eri luonteisemmankin. Eli Lulu ole kuitenkaan loppupeleissä ihan se mun "rotu"
Ja en ikinä ottais myöskään puhdasrotuista kääpiöpystykorvaa ,joten näin jälkikäteen ihmetyttää miksi otin sekarotuisen missä on mittelspiziä :)

magik kirjoitti:

Tessa on suomenlapinkoira/shetlanninlammaskoira. Voisin muuten ottaa tälläisen sekoituksen uudelleenkin mutta en halua enää pitkäkarvaista koiraa. Puhdasrotuista shelttiä en ottais ikinä,en ole koskaan tykännyt sheltin luonteesta. Suomenlapinkoirista tykkään tosi paljon mut se karva!!=/)

Pakko kysyä, mutta miten alunperin päädyit lappari/sheltti-mixiin jos sheltin luonne on aina ollut ehdoton ei? Samaten kahden pitkäkarvaisen risteytyksestä tuskin muuta tuleekaan kuin pitkäkarvaista, joten sekin on sinänsä jännä että siitä huolimatta moisen koiran otit.

Ei siis mitenkään pahalla, kiinnosti vain

Rotuvalintaan sinänsä olen tyytyväinen, sillä kun hirviä metsästävää koirarotua haettiin, vain tämä oli molempia miellyttävä ratkaisu ja jos uusi metsästyskoira pitäisi hankkia, niin samaa rotuahan se olisi.
Nimuella on soppeli luonne, koko on ihan hyvä, karvastakaan ei moitetta, mutta se metsästysvietti.

Seuraava koira joka kotiin astelee ei tule omaamaan metsästysviettiä, ainakaan vahvaa sellaista. Jos avo haluaa joskus n.10v sisällä ottaa uuden metsästyskoiran, rodusta ei ole kiistelyä.

Onkohan jo joskus tullut vastailtua tähän aiheeseen..

Lapinkoira.
Taitaa se ensimmäinen oma koira mulla olla se Elämäni Koira. Samanrotuista toista ei todennäköisesti koskaan tule, mutta tämä on yksilönä vaan aivan omaa luokkaansa.
Lempeä, sopivan miellyttämishaluinen, lapsiystävällinen. Luonteeltaan omalle perheelle mitä mahtavin, vieraille ei niinkään. Suurinpina miinuksina tuo ei viihdy sisätiloissa juurikaan ja harrastaa myös satunnaisesti pientä rähinöintiä.
Eihän se täydellinen ole, mutta se on Mörö.

Kääkkä.
Tuo tuoreempi tapauskin on tehnyt jo omalla tahollaan muhun vaikutuksen, eikä ainakaan vielä kääpiöpinseri ole poissuljettu vaihtoehto seuraavaksikin koiraksi. Saa nähdä tykästyykö tuohon rotuun enemmänkin kunhan pentuvaihe menee ohi :)

sipulu: Silloinku hommasin Tessan niin mulla ei ollut kamalasti väliä turkin suhteen,kunhan ei ollut trimmattava ja suht helppohoitoinen kuitenkin. Mua vain häiritsee tuo pitkäkarvaisuus siinä suhteessa kun se imee aika paljon kuraa turkkiin kurakeleillä ja siinä on kamala peseminen lenkin jälkeen. Näin ainakin Tessalla. Olen ehkä vähän laiska..Lyhyt karvainen on kivempi pestä!
Ja en oikeastaan osaa vastata tuohon miksi ostin sit sellaisen koiran missä shetlanninlammaskoiraa. Katselin /etsin silloin aika paljonkin koiria minkä voisin ottaa ja ehkä tuo sitten vaikutti kuitenkin kaikkein parhaimmalta vaihtoehdolta (enpä kyllä muista miksi? ). Mulla ei muistaakseni ollut varaa rotukoiraan niin siksi sekarotuinen tai jotain

Mä en ole näemmä vastannut tähän. Mulla on siis kaksi koiraa, toinen staffi-pointteri-sekoitus ja toinen saksanpaimenkoira. Osku (seropi) on kyllä monessa mielessä ihan huippu ja jos se olisi jotain rotua, voi olla, että meille ei ikinä muun rotuista tulisikaan. Kaiholla olen myös katsellut, kun kc:ssäkin on joku aina joskus maininnut staffi-seisoja-sekoituksista (ainakin yksi saksanseisoja- ja yksi setterisekoitus) ja jos sellainen pentue tulisi vastaan, sitä kuuluisaa järjen ääntä ei taatusti löytyisi, vaikka kuinka olisi epäsopiva aika ottaa koira. Vain, jos koira tulisi selkeästi sellaisista oloista, että en haluaisi kyseisenlaista toimintaa tukea (esim. jossain tallinperällä/koiratarhassa/häkissä ilman ihmiskontakteja kasvatettu pentue), voisin toivottavasti jättää pennun ottamatta.

Saksanpaimenkoira taas oli lapsuudenhaave, josta olin kuitenkin aikuisiällä päättänyt, että en enää sellaista halua. Ja kuinkas sitten kävikään, sellainen sattui kohdalle kodinvaihtajana, kun toisen koiran miettiminen oli päällä. Toista sakemannia en silti enää ota, koska rodulle ominainen piippailu sekä hillitön karvanlähtö saavat mut ajoittain ihan hermoraunioksi. Lisäksi vaikka aiemmin luulin haluavani ison koiran, sakemanni alkaa olla siinä ylärajoilla ja kokoa korostaa pitkänmallinen rakenne ja häntä, jotka tuntuvat moninkertaistavan koiran kääntösäteen. Onhan tuossa toki paljon hyviä puolia ja väitän, että noin uskollista koiraa en tule enää ikinä saamaan. Lisäksi Sakella nyt on ihan lehmän hermot eikä se ota pulttia mistään muusta kuin siitä, jos ei ymmärrä mitä mä siltä haluan.

Edelleenkin peräänkuuluttaisin sitä keskikokoista (35-55cm, 15-25kg) koiraa, joka viihtyy sadepäivinä sohvalla, mutta on aina valmis menoon ja meininkiin kun minäkin olen, joka palkkautuu helposti leikillä, nameilla ja kehuilla ja sopii moneen harrastukseen, mutta ei hypi aikuisena enää seinille, jos aktivointi jää vähän vähemmälle joskus, ja jonka turkki on mielellään lyhyt ja sileäkarvainen. Lisäksi rodun pitäisi olla perusterve ja tottelevaisuus pitäisi saada niin hyvälle mallille, että ei tarvitse metsälenkeillä pelätä, että koira häipyy riistan jäljille. Niin ja saisi tulla sen verran hyvin muiden koirien kanssa toimeen, että totuttaminen mm. anoppilan koiriin onnistuu hyvin, vaikka mulle tulee tod. näk. taas uros ja anoppilassa on uroksia. Muutama rotu on liipannut läheltä, mutta kaikkia kriteereitä ei ole yksikään tähän mennessä täyttänyt.

Olen ennenkin kirjoittanut tähän topiciin mutta laitetaan nyt vielä kun tuo eka beussi on tässä tuon 1,5 vuotta pyörinyt. Taitaa olla niin etten rotua vaihda Tuossa on kaikki kohdallaan, kaikki mitä koirasta haluan niin luonteessa kuin ulkonäössäkin. Karva on loistava, säänkestävä, helppo, kuivuu uskomattoman nopeasti.

Niin ja noita tipsuja nyt tulee aina olemaan kun on jo tähänkin asti ollut.

Sitten joskus vanhempana hankin valkoisen isovillakoirauroksen

^Hihh, mulla on haaveissa seuraavaksi samanlainen villis, tosin vaan narttuna

Itekkin tonne aiemmin oon kirjottanu, mutta tähän vois lisätä sen verran vielä, että tosissaan kävi hyvä tuuri tuon rotikan kanssa. Se on just kun mulle tehty, ei pimene vintti vaikka meniskin pari päivää pelkillä pikaisilla tarpeidenteko ulkoilutuksilla. Tykkää nukkua ja makoilla sekä rrrakastaa rapsuttelua ja leikkimistä. Ja se on semmoinen, ettei sisällä turhia hötkyile ja on muutenkin vallan leppoisa kaveri. Mutta lenkillä ollessa ja muutenkin touhutessa on ihan kympillä mukana ja saa mut jokapäivä hyvälle tuulelle hassuttelemalla, eli on se semmonen mamman isopieni täydellinen koira

Tosi lyhyessä ajassa oon nyt oppinu tuota "lukemaan" paremmin ja neidin kanssa on nykyisin tosi kiva lenkkeillä ja touhuta kun se oikeesti kuuntelee ja pienillä eleillä saa sen tekemään melkeen mitä haluan. Eli edelleen aivan varmasti tulee vähintään yksi rotikka olemaan. Ja seuraavan kanssa osaa välttää Lunan kanssa tehdyt virheet.

^^Mun mielestä minkään kokoisissa villakoirissa ei voi olla uroksia kun miellän ne niin "naisiksi" kaikki

Kahta en vaihda: Toinen on Turun sinappi ja toinen berninpaimenkoira. Olen löytänyt rotuni, ja uskon vahvasti, että näitä tulee olemaan niin kauan kun koiria saan pitää.

Jaahas, sen jälkeen kun tähän ketjuun viimeksi vastasin mulle on tullut yksi jenkkicockeri lisää. Tai oli se tuolloinkin jo harkinnassa mutta päätöstä ei oltu tehty. Eli eiköhän mulla näitä aina tule olemaan, tosin en tiedä kuinka vanhana mummona jaksan turkinhoidon. Jonkun kakkosrodun hankin sitten kun tilat ja muut resurssit antavat myöten, mutta ei noista enää eroonkaan pääse eikä halua

kiharapaa83 kirjoitti:

[quote=Santtu] JAh, ristiriitaisia ajatuksia herättävä kysymys. Rodussahan ei ole mitään ns. vikaa, mut helpommin motivoitava yksilö taas kyllä kelpais Sinänsä jos tuo ois vähemmän itsenäinen ja helpommin motivoitava niin osaisko niitä onnistumisen hetkiä arvostaa yhtä paljon?

Meiltä löytyy nyt yksi musta-hopea kääpiösnautseri narttu.
Tuo sama motivaatio juttu koskee tätä pientä neitiä ja onnistumisissa ollaan myöskin samaa mieltä.

Meille tuli käppänä, kun tätini kasvatti niitä.. On se rakas oma fiksu ja narttumainen narttu. Ovela ne. Mutta tykkään sen tietynlaisista piirteistä. On nopea oppimaan jne.
Mutta koiran tietynlainen itsenäisyys, itsepäisyys, pehmeys/herkkyys jne. tekevät harrastamisesta haasteellista.
Meillä ei ehkä ihan helpoin luonne ensimmäiseksi koiraksi, mutta olen iloinen, että sain tuon koiran, olen paljon oppinut koirista ja Wilman kouluttaminen on mielenkiintoista ja toisinaan turhauttavaa..
Tykkään harrastaa Wilman kanssa tokoa ja agia.. Ollaan niin onnellisia, kun jokin asia saadaan sujumaan.. Näiden kanssa vaan täytyy välillä olla koiraa ovelampi.

Meillä ei tule toista käppänää olemaan samaan aikaan.. Ainakin nyt ajattelen niin.. Olen ajatellut, että sitten kun Wilmasta aikaa jättää, voisi meille tulla toinen käppänä. Mutta en ole mikään kovin aktiivinen turkinhoitaja, joten kahta ei ainakaan nyt samaan aikaan tule..

Seuraavaksi toiseksi koiraksi on tulossa joko bordercollei tai australiankelpie ainakin tällä hetkellä. Ja nimenomaan minun toiseksi harrastuskoiraksi ja itse pääsisin tutustumaan uusiin lajeihin. Bortsu/kelpie tulee myöskin siitä syystä, että haluan toiseksi koiraksi, koiran, joka on helpommin motivoitavissa sekä jaksaa tehdä silloin kun itse haluan.

Käppänä, kun ei tee aina kun omistaja haluaa..

TAISI tulla aika sekalainen kirjoitus, mutta koittakaa saada jotain selvää.. Täällä yövuorossa ollessa ei aina onnistu kirjoittamaan ihan selkokieltä..

No lokakuussa meille muutti pieni bordercollie narttu kääpiösnautserin kaveriksi.
BC on vastannut tähän saakka luonteensa puolesta täydellisesti mun toiveita. Pentu on nyt 17 viikkoa vanha ja aivan mahtava pentu onkin.
Vissiin luonne ei ole ihan perusbortsu, mutta kyllä edelleen olen saanut onnistumisen kokemuksia vaikka koira onkin helpommin motivoitavissa.

neruda, no mut hei sen urosvilliksen nimeksi tulee Bert! Muu nimi ei sovi

Olen supertyytyväinen adhd lyhytkarvaiseen collieeni, joka kyllä osaa koetella hermoja, mutta on niin oppivainen ja miellyttämishaluinen, että sopii kyllä kuin nenä päähän. Ja sopii kyllä moneen lajiin ja lähtee lenkille milloin vain ja jaksaa pitkiäkin lenkkejä. Ulkonäkö miellyttää ja koko on juuri sopiva, säkä vähän päälle 60cm ja painoa 30kg. :) Ja mikä tärkeimpiä minulle; ei metsästysviettiä.

Olen miettinyt joskus hamaan tulevaisuuteen toiseksi koiraksi belgianpaimenkoiraa, saksanpaimenkoiraa ja on pyörinyt mielessä toinen lk colliekin. Pitää vielä mietiskellä, onneksi ei ole vielä niin ajankohtainen asia.

Minulla on ollut muutama koira ja melkein kaikki edustavat rotuja, joita edustavan piskin olisin valmis ottamaan uudelleenkin.

Ensimmäinen koirani oli afgaani ja kyllä, se on minulle edelleen SE rotu. Meillä on nyt hakusessa vanempieni kanssa yhteisomistukseen koira ja he molemmat olivat ehdottomasti sitä mieltä, että affe sen olla pitää. Muutaman kuukauden etsiskelyn jälkeen, ja kun edelleen jouduimme odottelemaan (onneksi niitä pentuja ei kasva puussa...) aloin sitten miettiä, että vaikka afgaani onkin MINUN rotuni, ja sellainen minulle taas seuraavaksi tulee niin ehkä se ei kumminkaan enää ole kuuttakymmentä lähestyvien (isäni jo ylikin kuudenkymmenen) vanhempieni rotu.

Niinpä alettiin puhua toisesta rodusta, pehkocolliesta. Minulla oli sellainen aikanaan afgaanin kaverina ja hankin sen aikanaan siksi, että kyseessä on luonteeltaan suoraan sanottuna täysin vastakkainen rotu kuin afgaani. Kun afgaani on sellainen oman tiensä kulkija niin collie tasapainotti tuota asetelmaa olemalla uskollinen vieressäkulkija. Ihania ja rakastavia, omaansa syvästi kiintyviä koiria ne ovat molemmat ja äärettömän kauniita otuksia, joissa silmä lepää. Collie on luotettava otus, jonka kanssa pärjää niin lapsi kuin vanhus ja monessa mielessä täydellinen. Ainakin meille tähän tilanteeseen.

Kolmas koirani oli italianvinttikoira. Ihana otus sekin, mutta lopulta ei sittenkään kumminkaan se minun juttuni.

Nykyinen oman perheen koira on lapinporokoira ja pariin aiempaan kommenttiin tuosta rodusta voin niin ikään yhtyä. Kyllä tämäkin on yksi niistä minun omista roduistani. Toisinaan tuntuu, että mitä näitä hyviä rotuja enää vaihtamaan, jahka Minni tulee vanhaksi ja tulee uuden "isomman" koiran aika niin porkkishan se seuraava oma sitten on, tai ehkä silloin olisi viimein sen uuden afgaanin aika.

Seuraavaksi omassa perheessä on auki pienen koiran paikka ja sen tiedän, että italiaanoa meille ei enää tule. Nyt ainakin tällä hetkellä olen niin ihastunut noihin bedlingtoninterriereihin, että sellainen meille seuraavaksi tullee. Muut vaihtoehdot ovat heeleri tai sheltti, kun tyttö ja toiseksi vanhin poika ovat ihastuneet niihin ja seuraava koira olisi vähän niinkuin heidän harrastuskaverikseen tulossa. Tuo porkkis on lähinnä minun ja esikoisen koira. Seuraava koira tulee kuitenkin vasta muutaman vuoden kuluttua, ehkä saan lapset taivuteltua tuohon bedlariin, kun minähän sen heidänkin koiransa enimmäkseen varmaan tulen kouluttamaan ja muutenkin hoitamaan kuten tuon Minninkin. Tosin kyllä esikoinen ihan kiitettävästi on osallistunut lenkitykseen ja muuhunkin. Haluaisin seuraavaksi sellaisen koiran, jonka turkin kanssa saa puuhailla siihen tuo lammas olisi varmasti oikein passeli. Ja ebeli minun ihastukseni bedlingtoninterrieriin syntyi aluksi nimenomaan ulkonäköpohjalta (tuonne kiinnostava rotu ketjuun asiasta muutama kuukausi sitten kirjoittelinkin), mutta teidän palsta bedlaristien ansiosta on alkanut muutenkin vaikuttaa oikein passelilta ja varmasti kohta aletaan tutustua noihin myös livenä.

Tähän topicciin en olekaan ennen vastannut!

Mun ensimmäinen koira on tällä hetkellä 16-v. keskarivilla. Oon miettinyt uuden keskarivillan ottamista, mutta mua mietityttää se turkinhoito. Ja lisäksi se, ettei yksikään villis ole niinkuin Viivi, koska Viivi on se ainoa oikea villis. Villiksistä ainoita oikeita on tietenkin valkoiset keskarit. Tai ehkä voisin koosta joustaa, mutta väristä en.

Sen jälkeen mulla on ollut belgejä kaksi kappaletta, tällä hetkellä siis vain yksi. Mun ekan belgin kanssa tein tosi paljon virheitä, ja yliarvioin omat taitoni aika rankastikin. Hain kennelnimeä ja sellaisen myös ennen joulua sain. Kennelnimi on hankittu nimenomaan belgien kasvattamista silmälläpitäen, mutta saa nähdä, tuleeko mulla koskaan omia kasvatteja olemaan. Tällä hetkellä mulla oleva belgi on sinänsä helppo tapaus, mutta on siinäkin piirteitä, joihin en ole ihan täysin tyytyväinen. Olen miettinyt talouden belgikannan laajentamista, mutta sitä ei tule tapahtumaan vielä pariin vuoteen. Silti mua mietityttää, onko belgi sittenkään mun rotu. On ja ei. Niin kuin dronttiedward sanoi, on täälläkin mietitty eri rotuja ja silti palattu aina belgiin, kun ei mikään muu rotu ole niinkuin belgi.

Muita rotujakin on tullut mietittyä, mutta mihinkään varsinaiseen lopputulokseen en ole vielä päässyt. En viitsi niitä rotuja lähteä tässä nyt vielä mainitsemaan, koska oon sellanen juupas-eipäs tuuliviiri ja jahkailija, että puhuisin vaan läpiä päähäni. Yksi rotu on kuitenkin pidempään ollut mielessä, ja huomenna onkin tilaisuus tutustua ko. rotuun tarkemmin. Jatkossa näitä muita "omia rotuja" etsiessä en voi riittävästi itselleni painottaa huolellisen perehtymisen tärkeyttä!