Koirat.com

Miten tyttösi reagoi, jos tulevat lyömisaikeissa lähelle? Yleensä kiusaajien tarkoitus on vain korostaa omaa näennäistä paremmuuttaan, ja se onnistuu nöyryyttämällä toista. Yleensä kiusaajia on muutama, ja loput hiihtävät massan mukana perässä koska pelkäävät jäävänsä itse kiusatuiksi. Jos tyttö on kovin hiljainen ja alistuvainen, on varmasti hirveän vaikeaa sanoa vastaan isolle joukolle. Jos mua olis penskana tultu pieksämään vessareissun jälkeen, olisin varmasti nostanut itse tilanteessa sellaisen metakan aikaiseksi, ettei olisi jäänyt välituntivalvojilta huomaamatta. Huutanut takaisin, että mitä ihmettä tulet mua pieksemään ja haluatko että lyön sua takaisin, tapellako haluat yms. Silloin ei vois kukaan väittää että mitään ei ole tapahtunut, mutta ei tarvis itse lyödä takaisin ja tilanne saatais selvitettyä paikan päällä.

Ihan kauhea kuulla aina (erityisesti) lapseen kohdistuvasta kiusauksesta Minä suosittelisin kans ihan että rehtoriin suoraan yhteys ja ilmoitus, että jos asialle ei tehdä mitään, niin sitten asiasta ilmoitetaan poliisille. Vasta kaverin siskonpoika oli samassa tilanteessa, eikä siihen voinut koulu mitään. Siellä rehtori totesi äidin saavan täyden tuen taakseen kun menee poliisin juttusille. Tässä tapauksessa kiusaaja vaihtoi sitten koulua. Siellä oli ensiksi myös käytäntö, että kiusattu sai lähteä aiemmin kotimatkalle kuin muut.

On toi ihan p**stä ettei asialle voi muka tehdä mitään vielä tänä päivänäkään ( itsekin kiusattu)

Tähän tää pään taputtelu on sitten johtanut (ja moneen muuhunkin ongelmaan).

Mua kiusattiin ala-asteella melkeinpä päivittäin. Kerran sitten turhauduin siihen, kun koulun jälkeen (odoteltiin koulutaksia) mun ympärille kasaantui n. 10 oppilaan porukka ja kaikki haukkuivat ja nauroivat mulle. Minä tyttö sitten spontaanisti potkaisin eteeni tullutta poikaa täysillä munille ja kiusaaminen loppui näiden kiusaajien osalta siihen. Kiusaaminen tosin jatkui joidenkin muiden oppilaiden taholta, mutta niistä en enää jaksanut välittää, vaan annoin mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.

Mä pohdin ihan oikeasti itsemurhaa joskus 4. luokalla (nojoo, en ehkä kuitenkaan olisi pystynyt sitä tekemään). Oli tosi kurjaa mennä kouluun joka päivä, kun sai kuulla milloin mitäkin kommenttia ulkonäöstä, painosta, siitä mitä olen tehnyt väärin (käräytin kerran luokkakaverin lunttaamisesta), kuinka tyhmä olen yms... Opettajalle (joka oli samalla myös koulun rehtori) en koskaan asiasta avautunut, mutta hänen tiesinkin suhtautuvan asiaan "hällä väliä" ja asettuvan kiusaajien puolelle. Opettaja itseasiassa itsekin piikitteli mua. Kerran pärjäsin koulujen välisisissä yleisurheilukisoissa yli odotusten, mutta opettaja koko luokan edessä lyttäsi mun suorituksen sanomalla, että "Näissä tuloksissa täytyy olla joku virhe. Heh heh, eikai meidän Riisis nyt tällaista tulosta voisi tehdä, heh heh. Eikö niin, Riisis?" Kiusaaminen ei onneksi mennyt koskaan nimittelyä pidemmälle, eli kukaan ei koskaan töninyt saati lyönyt mua.

Joidenkin kiusaajien kanssa olen ystävystynyt ja ollaan oltu lukioikäisinäkin kavereita (mm. tämä munille potkimani henkilö auttoi mua pääsemään lukion pitkän matikan kursseista läpi ). Kiusaaminen kuitenkin vaikuttaa mun elämään yhä. Kiusatuksi joutumisen ja hyljeksityksi tulemisen pelko elää mussa koko ajan. Mulla on aina pohjaoletuksena uusien ihmisten kanssa se, että mun täytyy saada heidän hyväksyntänsä. En oma-aloitteisesti mene juttelemaan ihmisille, koska ne kuitenkin inhoaa mua. Pystyn psyykkaamaan itseni esittämään reipasta, mutta oikeasti uusien ihmisten kohtaaminen on mulle tosi vaikeaa.

Eli, koulukiusaaminen on perseestä ja mä tunnen suurta sympatiaa kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat joutuneet kiusaamisen uhreiksi. Mulla onneksi tilanne helpotti, kun koulu vaihtui yläasteelle siirryttäessäni. Tosin sielläkin sai välillä kuulla naljailua etenkin ulkonäöstä (13-vuotias hopparityttö, jolla oli rastat), mutta se oli ohimenevää eikä kukaan "kiusaaja" koskaan tullut iholle, vaikka olivat selän takana uhonneet hakkaavansa mut ja mun kaverin.

Omaa purkautumista: YT:t. V*ttu jee...

Mikähän tuolla pojalla nyt on kun ei ruoka meinaa maistua.. Muutaman lusikallisen saattaa ottaa ja sitten tulee stoppi, ei auta vaikka miten imitoin lusikan kanssa ralliautoa tai lentokonetta Ennen on syönyt kuitenkin ihan mukisematta, nyt aina ruoka-aikaan hirveä huuto

^Ettei se vaan ole kipeä?

Mulla tuo pikkulikka (5kk) tarvii ensin maitoa masun pohjalle, jotta malttaa kiukkuamatta syödä vähän kiinteämpää

^ Eilen oli kyllä rokotus, jonka jälkeen nousi kuume Josko se sitten siitä johtuu ettei maistu. Toivottavasti menisi äkkiä ohi..

Tonteria kirjoitti:

Ja lisäpurkautumista, ei ole riemulla rajaa kun Volvolla ajaa! Tai siis ajaa nyt kun sitä on korjattu 1300 monikansallisen edestä. Tolla hinnalla olisi ostanut toisen koiran, stna...

Sanoppa älä muuta! Suunnilleen samansuuruinen summa menossa meidänkin hurripulkan huoltoon. Kela vielä autuaasti panttaa etuuksiaan, niin kylläpä saadaan jännittää millä ihmeellä maksetaan ens kuun vuokra ja mitä me syödään. Jos tällä menolla jatkuu, niin varmaan jahti&vahtia.

Kiitos vastanneille,täytyy olla yhteydessä kouluun jos sen sais sitten loppumaan.

Onpas täällä paljon tapahtunut..

ellikeksi: Toivottavasti työkaverisi tajuavat työnjaon!

Jello: Toivottavasti nyt parempi päivä ja raha-asiat tulevat kuntoon. Nuo paperi taistelut on jotain uskomatonta, tuntuu ettei ne toisessa päässä jaksa vaivata päätään, koska asia ei ole niiden murhe.. (Tämä vain minun ajatus, onhan heillä varmasti paljon tekemistä ja kerkeä kaikkia tekemään kerralla..)

Ebel:ille ja varsinkin avollesi paljon voimia! Toivottavasti nyt ei tule mitään enää

Tonteria:n työkaverille käynyt yksi pahimmista Paljon voimia heille ja jaksamista. Onneksi lapsi selvisi, eli vaimokin elämässä aina mukana. Toivottavasti hän saa paljon apua menetyksen johdosta ja paljon apua lapsiarkeen, sekä voimia jaksaa surun keskellä.
Tuo on asia, joka ei tule ekana mieleen. Ennemminkin juuri se vaihtoehto, selviääkö lapsi..
Ei tiedä mitä tuohon voi muuten sanoa

saf: Toivottavasti kaverisi ymmärtävät tehneensä väärin, tai vaihtoehtoisesti et pidä enää heihin yhteyttä. Jos he ovat silti hyviä ystäviäsi, voisiko mahdollisesti auttaa, jos teet ns. samat? Kostoa en niinkään hyväksy, mutta jos kyse on pienestä asiasta, jolla toisen päähän voi takoa järkeä sillon hyväksyn. Mm. tämä, että sinä sanot että soitat/tulet käymään jne. ja et soita/menkkään ja olet ilmoittamatta. Ehkä rupeavat tajuamaan, että se ei olekaan niin kiva juttu?

Notte:lle voimia ja osanotot

mamma77: Toivottavasti kiusaajat saadaan kuriin ja tyttösi sa olla rauhassa! En ymmärrä nykyajan teinejä.. Järkyttäviä.. Toivottavasti omasta pojasta ei tule ikinä kiusaajaa (enkä kyllä toivo kiusatunkaan roolia, kenellekkään!)

Olipas surullista luettavaa tuo blogi.. Pistää kyllä miettimään.. Toivottavasti kiusaajat osaavat ajatella ja pahoittaa mielensä ja ennenkaikkea lopettaa tuollaiset!

Toivottavsti Weebl:in poika rupeaa syömään ja kuumekin laskee

*muoks kirjotushäröt (vaikka niitä saattaa paljastua enempikin..)

Tonteria kirjoitti:

Ja lisäpurkautumista, ei ole riemulla rajaa kun Volvolla ajaa! Tai siis ajaa nyt kun sitä on korjattu 1300 monikansallisen edestä. Tolla hinnalla olisi ostanut toisen koiran, stna...

Mulla on aikaisemmin ollut pääasiassa ranskalaisia, jotka on ostettu ajatuksella, että jatkavat multa sitten hetken kuluttua isän firmalle varaosa-autoiksi. On niitä korjailtukin jonkin verran, mutta rahaa ei tietenkään ole uponnut, kun työstä ei ole tarvinut maksaa. Kun piti saada koiraa varten farmari ja ponia varten vetoauto, ostin muutaman tonnin Volvon. Huokaisin, että nyt on toimiva ja kestävä auto. Kulkeehan se eteenpäin (kuluttaen hirveästi bensaa) eikä ole vienyt multa rahaa korjaukseen (koska isä otti hoiviinsa ennen katsastusta ja vaihto jonkin osan). Jäähdytysnestettä vuotaa niin paljon, että saan lisäillä enemmän kuin kerran viikossa. Mä haluaisin vaihtaa pienemmällä kulutuksella varustettuun autoon, mutta eihän tuosta enää mitään saa myydessä ja sitä voi saada vielä pahemman tapauksen tilalle, vaikka ostaisi uudemman.

Mä olen tullut siihen tulokseen, että auto kuin auto voi pettää ja viedä rahaa älyttömiä määriä.

^Kommentoin tota juttua, tonne autoista-topicciin, kun tuli niin pitkä paasaus pelkistä autoista

Tuosta koulukiusauksesta, mua kiusattiin ala-asteella ylipainosta, mutta onneksi meidän ala-aste oli ihan älyttömän pikkuinen kyläkoulu. Kaikki ongelmat saatiin aina purettua ja ratkaistua hetkessä ja ihmisistä saatiin taas kavereita. Siksi sieltä on jäänyt päällimmäisenä käteen hyvät muistot. Mutta yläaste.. mikä helvetti. Mua kiusattiin koko yläaste, koska olin niin kummallisen näköinen (ja ruma, ilmeisesti), mutta luojan kiitos mun ei tarvinnut siitä koskaan piitata. Meitä oli iso tyttöporukka ja jos joku tuli mulle jotain haistattelemaan, mulla oli saman tien "oma jengi" siinä selän takana suojelemassa. Mä vihasin mun haukkumanimeä yli kaiken ja vielä lukioikäisenä sain kuulla, että ne samat ihmiset kutsuu edelleen mua siksi. Mä itsekin yritin kiusata ja olla ilkeä. Antaa takaisin. Kunnes tajusin, ettei siinä ole mitään järkeä. Eihän se kiusaus silloin lopu ikinä, jos kaikki vain yrittävät bongata vielä itseään jossain asiassa heikompaa.

Kyllä nykyisin, jos näen niitä miekkosia, jotka on mua solvanneet, esimerkiksi baarissa, nostan nokan pystyyn. Mä tiedän näyttäväni hyvältä, mä tiedän, että ne tietää, että opiskelen nykyisin pääasiallisesti ulkomailla ja mä olen päässyt pitkälle elämässä. Ne ei ole päässeet mihinkään. Lihoneet vain niiltä ajoilta. Työttömiä. Tällä itsevarmuudella mä pystyn moikkaamaan niitä hymy huulilla, ja yritän olla vihaamatta.

Mutta jotkut mun kavereista (aikuisia) on vielä lapsuuden ja teini-iänkin jälkeen sanalla sanoen, hirveitä. Jos joku kysyy tietä, neuvovat väärää reittiä jne. Olen monesti moralisoinut ja sanonut, että nyt puhuu palturia, ja oikeasti asian laita on eri. Tällöin kaverini ovat suuttuneet, että en ole ollenkaan hauska. Minusta siinä ei ole mitään hauskaa, että tahallisesti aiheuttaa harmia tuntemattomille ihmisille.

Yläasteella muuten oli tyttö, jota kiusattiin minuakin enemmän. Hänellä ei ollut ystäviä. Hänen elämänsä oli varmasti hirveää. Me olimme parhaita ystäviä ala-asteella. Sitten dumppasin hänet yläasteelle siirryttäessä, koska olimme eri luokilla, ja vähän kasvaneet erillemme. Kyllä mulla on jälkeenpäin tehnyt vähän pahaa, että miksen pitänyt hänelle edes joskus seuraa. Ei se olisi maksanut paljon vaivaa. Mua kiusattiin myös, joten ei se olisi mitenkään muuttanut mun elämää. Mutta en uskaltanut. Tämän tytön vanhemmat kävivät haukkumassa kiusaajat ja opettajat ihan kasvotusten, ja kaikki vain nauroivat. Kiusaaminen ei kadonnut koskaan minnekään. En tiedä, hänen tapauksessaan varmaan ainoa apu olisi ollut koulun vaihto.