Koirat.com

Destroyer kirjoitti:

Mä en nyt kyllä ymmärrä että mitä niin kuoleman rangaistavan pahaa siinä oli kun sanoin että lapset on ärsyttäviä ja tämä juonsi siitä ku naapurissa joku lapsi pomppii niin että koko talo tärisee ja ikkunat helisee? Luulin että tämä on purkautumistopa mihin saa laittaa tämmösiä purkauksia kun ärsyttää? Enkä kyllä ymmärrä mitä olen ankarasti arvostellut selän takana? Ja mitä minun sääntöjä? Mitä ihmettä oikeesti? :D Pitäisikö mun nyt sitten perua sanomisiani "okeiokei ihana lapsi vaikka vähän pomppii ja kiljuu tuolla", että puhallan yhteen hiileen?

//Voin vielä sanoa että jos jollekin on henkilökohtainen helvetti se, että jonkun mielestä joku asia on ärsyttävä niin kannattaako siinä tapauksessa tulla kiusaamaan itseään tämmösille keskustelupalstoille

Eli sä et ihan ymmärtänyt mun kommenttia. No ei se mitään, yritetään uudestaan. Toivottavasti et loukkaannu. Minusta tästä voisi viritellä mielenkiintoisen keskustelun

Minä ihailen sinun tyyliäsi, Destroyer. Uskallat sanoa suoraan ja terävästi mielipiteesi, sekä olet hyvin rohkea ja särmikäs kirjoitustyylissäsi. Se on hyvä asia, koska hyvin harvat meistä oikeasti uskaltavat sanoa asioita ääneen.

Tämä on purkautumisosasto. Tänne saa ja pitääkin purkautua, kun elämässä tulee vastaan sellaisia asioita, että taakkaa on pakko jakaa. On suuria ja pieniä purkautumisia. Itse olen purkautunut niin lähimmäisen kuolemasta kuin hämähäkistäkin - vaikka hei haloo, se oli oikeasti vain viaton luontokappale. Ja vieläpä hyödyllinen sellainen. Typerä minä.

Se, mikä minulla kiinnosti sinun purkautumisessasi, mikä oli "kuoleman rangaistavan pahaa" - ei mikään ollut niin pahaa. Minun oli vain pakko kommentoida. Ja eikö keskustelupalstalla kommentoiminen ole pelkästään hyvä asia ? Sinun kirjoituksesi usein pistävät silmään, juuri edellämainitusta syystä, että sanot aina tunteella ja täydellä sydämellä.

Kun muistelen, mitä olet tälle palstalle joskus laitellut, mieleeni muistuvat ainakin seuraavat: Lapset eivät saa koskea SINUN koiraasi. Vanhat eivät saa syöttää SINUN koiraasi. Lapset eivät saa mekastaa SINUN seinäsi takana. Petoeläimet tulisi tappaa SINUN reviirisi läheltä. Kaikista näistä kommenteista olen saanut sellaisen kuvan (huom: minulla ei ole aavistustakaan millainen olet todellisuudessa), että olet varsin minäkeskeinen ihminen. Sillä ei ole väliä, mitä satut inhoamaan - olkoot vaikka ne paljonpuhutut lapset, vanhukset, sudet tai vaikkapa pikkuleivät. Ja tämä on se alkuperäinen asia, mitä lähdin kritiikilläni hakemaan.

Noh, minäkeskeisyys on kaksiteräinen miekka. Toisaalta, vain sellaiset ihmiset ovat todellisia menestyjiä. Koska kuka tässä maailmassa sinuun oikeasti uskoo, kuka tulee potkimaan sinua perseelle, kuka sinulle kertoo että sinä pystyt - paitsi sinä itse. Toisaalta se saa ihmiset näyttämään lapsellisilta: mieti ainoaa lasta, joka sanoo, että sinä et saa leikkiä minun lelullani, koska tämä on vain minun. Se myös saa aikaan itsekkään vaikutelman, koska silloin ei tietyllä tapaa välitä muista. Minä muistan lapsena, kun leikimme serkkuni kanssa kerrostalossa. Ja vihainen täti tuli meille sitten huutamaan, että ettekö te penikat tajua, kun tämä on kerrostalo. Itseasiassa en tajunnut. Olen maalta, ja minulle oli opetettu, että aina saa huutaa niin paljon kuin keuhkoista lähtee.

Sen sijaan, että keskittyisit moittimaan "ajattelemattomia lapsia" tai "typerää mummoa", voisit pysähtyä oikeasti miettimään, millaista heidän elämänsä on. Lapselle ei välttämättä ole koskaan kerrottu, miten ollaan vieraissa. Mummo on ehkä yksinäinen, mutta ei oikeasti tarkoita pahaa. Se, että on ystävällinen, ja kertoo asiansa mukavasti, ei maksa penniäkään. Voit vaikka koputtaa naapurin oveen, ja esittää asiasi ihan hyvillä mielin ja kauniisti, selvittää tilanteen sen sijaan kuin räyhätä asiasta muualla. Et voi koskaan tiedä, mihin voit joutua elämässä, ja milloin saattaisit tarvita vaikka jonkun tuntemattoman apua. Me kaikki olemme vain ihmisiä, eikä meidän tulisi etääntyä toisistamme. Koska yhteisössä on voimaa. Niin kuin vaikka mitä monna täällä aikaisemmin kertoi uskomattomasta miehestä, joka tuosta vain auttoi Sheban lääkäriin. No, miksi maksaa vaivaa olla tällainen ? Yksinkertaisesti siksi, että niin tulee kaikille hyvä mieli. Niin pelastetaan ihmishenkiä ja vaikka mitä. Niin luodaan tulevaisuutta. Ja sillä tavalla ihmiset ymmärtävät, kuin mahtava tyyppi sinä olet, kun kaikessa eteenpäintyöntyväisyydessäkin jaksat silti ottaa aina muut huomioon.

Superkliseisesti: kun antaa enemmän, sitä enemmän saa. Minäkeskeisyys on sellainen ajattelutapa, että sillä ei naapurisuvun rakentamisessa tai työryhmän projektissa kovin pitkälle pötkitä. Ei auta, vaikka polkisit jalkaa ja määräisit, että kun aina on tehty näin MINUN entisessä työpaikassani. Parisuhdekaan ei takuulla toimi, jos SINÄ haluat SINUN kodistasi tietynlaisen, ja puoliso on vain koristeena. Esimerkkejä on miljoona.

Enkä allekirjoittaneenakaan ole mikään pyhimys, mutta yritän parhaani mukaan tuoda sitä hyvää ympärilleni. Viimeksi lauantaiaamuna, vaikka olin umpiväsynyt, enkä olisi halunnut mitään sosiaalista kontaktia kenenkään kanssa, päädyin juttelemaan puoli tuntia kestävän bussimatkan vanhan naisihmisen kanssa. Hänen miehensä ja labradorinnoutajansa olivat kuolleet, eikä hänellä oikein ollut juttuseuraa. Hän ihasteli kovasti Nottea. Mulla meinasi palaa käämit tässä, koska Notte innostui liikaa rapsutuksista treenejä ajatellen. Mutta purin hammasta, ja kävin erittäin mielenkiintoisen keskustelun tämän naisen kanssa. Minä opiskelen kirjallisuutta, ja hän sattui olemaan yhtä innostunut aiheesta. Kun tiemme erkanivat, hän hymyili ja kiitteli niin kovasti, että oli saanut juttuseuraa ja silitellä ihan oikeaa koiraa. Se teki hänen päivästään kovin erityisen ja onnellisen. Minulle tuli yhtä hyvä mieli, etten ollut työntänyt häntä pois. Sen sijaan, että olisin pahalla tuulella jäänyt miettimään, että "taas yksi typerä mummo tunki lähelle kun olisin halunnut vain olla rauhassa". Minullekin toisen ihmisen läsnäolo sai koko mielentilani muuttumaan kiukkuisesta iloiseksi, vaikka alkuun en olisi niin uskonut.

Levitetään siis kaikki jotain hyvää !

Notte kirjoitti:

Sen sijaan, että keskittyisit moittimaan "ajattelemattomia lapsia" tai "typerää mummoa", voisit pysähtyä oikeasti miettimään, millaista heidän elämänsä on. Lapselle ei välttämättä ole koskaan kerrottu, miten ollaan vieraissa. Mummo on ehkä yksinäinen, mutta ei oikeasti tarkoita pahaa. Se, että on ystävällinen, ja kertoo asiansa mukavasti, ei maksa penniäkään.

En nyt tiedä miten Destroyer on esimerkkitapauksissa käyttäytynyt, mutta omalta kohdaltani voin kuitenkin puhua. En ole täällä hirveästi räyhännyt lapsista, metelöivistä naapureista tai muuten iholle tunkevista ihmisistä, mutta ystäville ja muille foorumeille sitäkin enemmän ja usein melko tiukoin sanakääntein. Pelkästään niitä viestejä lukemalla vaikutan varmasti minä-keskeiseltä, epäkohteliaalta ja itsekkäältä. Näin ei kuitenkaan ole. Tosiasiassa pyrin kyllä olemaan kohtelias, en näytä miten paljon se kiljuva Jani-Petteri häiritsee ja keskustelen niiden harmittomien seuraa kaipaavien mummojen kanssa jos nyt puheille tulevat. Mutta se ei poista sitä faktaa että se ärsyttää, joten saatan hyvinkin purkautua asiasta sitten myöhemmin.

Kiitos Notte myös positiivisesta palautteesta

En nyt sanoisi itseäni niin minäkeskeiseksi jos en jaksa kuunnella naapurissa mekastavaa lasta tai en tahdo lasten tulevan silittämään koiraani joka ei ole tottunut lapsiin ja saattaa käyttäytyä arvaamattomasti. Ehkä sitten kirjoitan asiat niin että minusta saa sellaisen kuvan? Mene ja tiedä.

Mutta otetaan vaikka esimerkiksi tuo koiran silittäminen, mistä raivosin (kyllä, ja raivosin siitä vielä avokillekin ) kun lapset ei meinannut millään uskoa että mun koiraa ei tulla noin vaan silittelemään, ja uskoivat vasta sitten kun joutui sanomaan jo tylysti. En varmaan siinä ensimmäisessä viestissä heti kirjoittanut että Veikka ei ole tottunut lapsiin, enkä siksi tahdo lasten tulevan sitä silittämään koska se voi olla arvaamaton kun lapset ovat vielä kovaäänisiä ja arvaamattomia myös. Se päällimäinen syy miksi en halua lasten silittävän sitä ei siis ollut se, että se on MINUN koira jota ei kakarat tule silittämään, vaikka myös jotenkin näin taisin kirjoittaa, muttakun ärsytti

Mä yleensä aina raivolla kirjoitan kun sapettaa, enkä mieti asioita sen syvällisemmin ja annan aina sitten olla. Enkä kirjoita asiaa aina niin perusteellisesti koska yleensä kirjoitan aina sillä ajatuksella että tuskin kukaan mun teksteihin sen enempää paneutuu ja kunhan tulee se pääpointti selväks, ja ilmeisesti se sitten ehkä vähän johtaa siihen että ihmetellään miten nyt noin kirjoitan, sitten saa selitellä uudemman kerran mitä on tarkoittanut ja mitä tärkeää jäänyt kirjoittamatta. Ja nyt olen huomannut että jotkut mun tekstit saa aika paljon keskustelua aikaiseksi, ehkä juuri tuon epäperusteellisen kirjoitukseni takia, mutta myös monet alkaa kirjoittaan omia kokemuksiaan/mielipiteitään mikä on ihan hyvä, tuleepahan keskustelua. Jotain hyvääkin siis

Tää mainitsemasi mummo on siis anoppi joka tahtoisi syöttää Veikalle kaikkea "turhaa", josta olen asiallisesti sanonutkin että ei sen tarvitse syödä mitään ylimääräistä kun sitten sille ei kelpaa oikea ruoka. Siinäkin mua lähinnä otti päähän se kun anoppi pitää mua julmana koiranomistajana kun en anna Veikan syödä mitään mikä ei ole koiralle tarkoitettu, eihän nyt yksi keksi ole pahaksi. Ja sekin asia mun oli pakko purkaa täällä, kun avokille oikein kehdannut.. (se yleensä joutuu kuuntelemaan mun paasausta kaikista asioista mitkä aiheuttaa ärsytyksen, avokin sanoin "punainen vaate")

Eli, olen aika äkkipikainen ja kirjoitan aina tunteella ja kovalla höyryllä ja siksi niitä tärkeitä asioita jää yleensä tekstistä pois ja sitten saa moneen kertaan kirjoittaa uudestaan. Täytyisi varmaan opetella jonkinlaista itsehillintää ja kirjoittaa aina ajatuksen kanssa ettei tulisi mitään epäselvyyksiä Toivottavasti tästä mun tekstistä saa jotain selvää, yritin kirjoittaa perusteellisesti..

Nimim. Näkisittepä mut livenä kun palaa pinna

^ Heh, itse luen sun kommentit aika huolellisesti, koska ne on yleensä aina kirjoitettu niin suoraan = ovat mielenkiintoisia. Ja hyvin tuo teksti selvensi asiat.

Innova kirjoitti:


Pelkästään niitä viestejä lukemalla vaikutan varmasti minä-keskeiseltä, epäkohteliaalta ja itsekkäältä. Näin ei kuitenkaan ole. Tosiasiassa pyrin kyllä olemaan kohtelias, en näytä miten paljon se kiljuva Jani-Petteri häiritsee ja keskustelen niiden harmittomien seuraa kaipaavien mummojen kanssa jos nyt puheille tulevat. Mutta se ei poista sitä faktaa että se ärsyttää, joten saatan hyvinkin purkautua asiasta sitten myöhemmin.

Minun mielestäni ihminen on minäkeskeinen, jos ei osaa katsoa asiaa toisen näkövinkkelistä. Se, että käyttäytyy tilanteessa kohteliaasti, ei poista minäkeskeisyyttä. Minäkeskeisyys on sitä, että kokee turhan voimakkaita tunnehyökyjä tilanteissa, joissa ne eivät ole ymmärrettäviä ja eikä osaa kyseenalaistaa omaa käytöstään.

Käyttäydyin muuten eilen itse minäkeskeisesti. Oltiin hoitokoirien kanssa lenkillä, ja edelläkulkevan mummon labradorinnoutaja ottaa levahti keskellä tietä makuuasentoon ja tuijotti meitä sen näköisenä, että tulee iholle jos mennään lähemmäs. Ajattelin heti, että ”Ei saatana mikä idiootti, miksei se nyt vedä sitä koiraansa tonne sivummalle jotta ME päästään kulkemaan!!! MINÄHÄN en puolta vaihda, ME kuljetaan missä halutaan!" MINÄ jouduin sitten itse koukkaamaan vähän hangen kautta, mutta päästiin ohi. Mummo sanoi meidän mennessä ohi, että ”Tarvis rullat että sais tämän liikkeelle", johon mä totesin ykskantaan, että ”Niinpä!"

Mietin mummoepisodia jälkeenpäin ja mulle tuli paha mieli. Mummon minäminäperspektiivistä katsottuna hän ei voinut vahvalle koiralleen mitään, ja me ryykättiin siihen päälle ja oltiin kaupan päälle vielä ilkeitä, vaikka hän pahoitteli tapahtunutta. Eli toisin sanoen me oltiin mummon perspektiivistä katsottuna kusipäitä.

Eikä tuossa kukaan tieten tahtoen halunnut kenellekään pahaa mieltä aiheuttaa. Maailma olisi niin paljon parempi paikka, jos ihmiset yrittäisivät ajatella asioita toisen kannalta eivätkä suuttuisi ja loukkaantuisi heti, kun teoreettinen mahdollisuus siihen tulee. Omakin elämä muuttu paljon helpommaksi.

Ja en nyt syytä ketään minäminä-ihmiseksi, tarkennetaan ettei kukaan ehdi vetää hernettä nenään.

Lyhyesti ja ytimekkäästi; Mä tykkään Destroyerin tyylistä kommentoida, vaikka mielipiteistä en aina olekkaan samaa mieltä. Musta on hienoa, että joku uskaltaa sanoa ne negatiiviset(kin) mielipiteet "tunteella", sanoja säästelemättä. Varsinkin, kun tämä nimenomaan on purkautumisosasto, jossa on tarkoituksenakin avautua.

Ja mielestäni se, että aiemmin jotkut arvostelivat Destroyeria siitä, että saako kerrostalossa meuhkaavista lapsista valittaa, niin mielestäni, kyllä saa. Ihan yhtä oikeutetusti kuin kaikesta muustakin. Ei se, että kaikki eivät ole lapsirakkaita, tee ihmisestä yhtään huonompaa, tai purkautumisesta vähemmän oikeutettua. Eikä sillä, että kukaan olisi suoraan niin väittänyt, mutta sellainen kuva itselle tuli kun noita kommentteja luki.

Itse en ole vähääkään lapsiystävällinen ihminen. En siedä, enkä pidä, kenestäkään "omaan perhepiiriin" kuulumattomista lapsista. Oma kummipoika on ehkä hienoimpia juttuja maailmassa, samoin pari muuta tuttua tenavaa on enemmän kuin ok, mutta muita en siedä. Enkä muuten monia muitakaan asoita. Sovitaan, että olen sitten vähän minä-keskeinen ihminen. Yleensä tosin pidän tämän itsekeskeisyyteni ihan omana tietonani. En siis nosta älämölöä jokaisesta aiheen antavasta asiasta, vaan itse asiassa ärsytyskynnykseni on melkosen korkeella, jo asiakaspalvelutyöstä siunaantuneen pitkän pinnan ansiosta. Mutta ajatella saatan kyllä hyvinkin itsekkäästi, se minulle suotakoon.

^ Tuo "onko lupa valittaa aiheesta x?" on pyörinyt itsellä päässä pidemmän aikaa, sillä seinänaapurina on ulkomaalainen perhe (kirjoitin vahingossa perse ), jolla on noin 12-vee vaikeasti vammainen tyttö, joka huutaa ja kirkuu koko ajan. Jotkut saattaa muistaa vuoden takaiset marmatukseni, kun muuttaessamme tänne heti ekat 3 viikkoa penska kirkui non-stoppina aamun ensimmäisistä hetkistä yömyöhään. Ilmeisesti osan ajasta tyttö on jossain hoitolaitoksessa, mutta kotona ollessaan lähes jokainen hetkeni on täyttä tuskaa, koska se kirkuminen kuuluu aivan selvästi suoraan mun makkariin. Joskus mulla on palanut pinna niin pahasti, että olen hakannut seinää puupalikalla. Tyttö ei vammaisuudelleen mitään voi, mutta en minäkään halua maksaa vuokraa asunnosta, jossa ei saa joskus viikkoihin hetkeäkään rauhaa. Ja aina kun näen taksin tulevan hakemaan tyttöä takaisin hoitolaitokseen ja tytön kirkuessa äitinsä halauksessa mietin aina vain itse, että luojan kiitos se häipyy. En vain jaksa enää.

^Tommoinen on kyllä äärimmäisen kurja tilanne. Tuntuu että joistain taloista jätetään äänieristys kokonaan pois

Pitävätköhän meillä mukulat, telkkari/radio niin kovaa ääntä päivisin ettei muut äänet häiritse tai edes oikeastaan kiinnitä huomiotani.

Sitten puolestaan illalla, yöllä ja hyvin varhain aamulla häiritsee kummasti koiran ulvonta, kodinkoneiden hurina, kova musiikki/nuorison mekkala, ja niiden ipanoiden juoksentelukin jos kello on jo enempi, jne jne.

Mun mielestä on ihan oikeutettua että päivällä voi sitä meteliä olla joka kuitenkin kuuluu normaaliin elämään, ja varsinkin jos asutaan kerrostalossa jossa et vain voi välttyä häiritseviltä ääniltä.

Mun naapurissa ei onneksi asu möykkääviä naapureita. No on tänne vissiin muuttanu joku tanskandoggi,tonne yläkertaan ja pari kertaa olen kuullut ku se haukkuu ja se on kyllä tosi kumeen voimakkaan kuuloista haukkumista et jos vähänkään enempää pitäis ääntä niin tekisin valituksen! Yhdessä vaiheessa täällä yksi naapuri soitti ihan täysillä musaa mut ei välttämättä enää asu ,ku en ole nähny sitä aikoihin eikä oo musiikkiaakaan kuulunu. Saikohan häädön!!! Mä en kyllä tehnyt valitusta vaikka välillä mieli tekikin.

Kadaver kirjoitti:

Minun mielestäni ihminen on minäkeskeinen, jos ei osaa katsoa asiaa toisen näkövinkkelistä. Se, että käyttäytyy tilanteessa kohteliaasti, ei poista minäkeskeisyyttä. Minäkeskeisyys on sitä, että kokee turhan voimakkaita tunnehyökyjä tilanteissa, joissa ne eivät ole ymmärrettäviä ja eikä osaa kyseenalaistaa omaa käytöstään.

Se että ymmärrän miksi ihmiset toimivat miten toimivat ei tarkoita etten silti voisi olla asiasta ärsyyntynyt. Tai vaikka tietäisin että ärsyyntymiseeni ei ole ns. yleisesti hyväksyttävää syytä, esimerkkinä nyt vaikka pihalla huutavat lapset. Itse määrittäisin minäkeskeisyyden enemmän tekojen kuin ajatuksien mukaan. En koe olevani minäkeskeinen kun ärsyynnyn samassa bussissa huutavasta lapsesta, mutta jos alkaisin vaatimaan että Terttu-Petterin pitää olla hiljaa koska MINÄ haluan matkustaa rauhassa, kokisin olevani.

Mutta niinkuin Notte sanoi, minäkeskeisyys on kaksiteräinen miekka. Tiedän olevani minäkeskeinen monessakin asiassa, pakkohan se on itse ajatella omaa parastaan, mutta en näe sitä mitenkään pahana asiana. Minäkeskeisyyttä ei tarvitse viedä liian pitkälle. Voin ajatella suurimman osan ajasta ensisijaisesti aina itseäni ja omaa etuani, mutta silti olla kohtelias, ymmärtää muita ja asettaa itseni muiden saappaisiin sekä pistää muiden tarpeet omieni edelle. Ja myös ärsyyntyä tehdessäni niin.

Muakin ärsyttää todella moni asia ja ruikutan/valitan naapureista, ilkeistä lapsista, toisista autoilijoista, työasioista, tuntemattomista koirista, vaikka mistä...
Mä pidän omasta rauhastani ja vaadin itselleni tiettyä tilaa, muttei se herranjumala ihmisestä siltin itsekeskeistä tee.
Uskon että moni täällä kirjottaa jostain ärsyttävästä tilanteesta melkein heti sen sattuessa ja sillon tunteet taitaa vielä käydä vähän kuumana. Varmaan lähes jokainen siltin osaa ajatella asiaa myös toisen osapuolen näkökulmasta, ja vaikka sen sitenkin päin ajateltuna ymmärtäisi niin siltin se asia ärsyttää.
Ja saa ärsyttää!
Me ihmiset ollaan erilaisia ja jokainen pitää eri asioista.
Täysjärkinen ihminen ymmärtää et lapsi on vasta kehittyväinen yms, mut siltin se ärsyttää kun ne tekee tiettyjä juttuja. Ei se ihmisestä itsekeskeistä. Ei kaikki pidä koiristakaan, eikä halua et ne kusee sinne tänne ym. mut kai nekin ihmiset ymmärtää ettei se ole koirien vika ja niidenkin on hätänsä jonnekkin tehtävä.
Itsekeskeinen on silloin jos ei koskaan ajattele muita, mut kyllä normaalin ihmisen kuuluu toivoa itselleen parasta ja hyvää.

Innova kirjoitti:


Se että ymmärrän miksi ihmiset toimivat miten toimivat ei tarkoita etten silti voisi olla asiasta ärsyyntynyt. - - Itse määrittäisin minäkeskeisyyden enemmän tekojen kuin ajatuksien mukaan.

Anteeksi, kun joudut tässä vähän kuin tulilinjalle, ja tekstini kuulostaa siltä, että syyttäisin sinua minäminä-ihmiseksi. Se ei ole tarkoitus! En tunne sinua enkä voi tehdä sinusta syväanalyysia nettikeskustelun perusteella. Aihe vain on sen verran mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, että en voi olla vastaamatta.

Minä taas määritän ihmisen luonteen hänen ajatuksiensa mukaan. Totta kai teotkin kertovat ihmisestä paljon. Ärsyyntynyt ihminen on kohtelias, kun ei ärsyyntymistään tuo jokaisessa tilanteessa ilmi. Mun mielestä enemmän kuitenkin merkitsee ne ajatukset ja tunteet, jotka tilanteessa heräävät. Jos hymyillen vähättelee, ettei mua kyllä yhtään haittaa vaikka lapsesi huutaa siinä vieressä toista tuntia pää punaisena, eikö se ole vain todellisten tunteiden piilottelua ja ei-suuttuneen esittämistä?

Tässä vaiheessa mun kuuluisi varmaan määritellä, missä tilanteissa ärsyyntymisreaktio tekee ihmisestä minäminä-persoonan. Pahoittelen, en osaa vetää tähän selkeää rajanvetoa. SaMaJan tilanteessa on mun mielestä ihan ymmärrettävää tuntea ärsytystä, koska tilanne on jatkuva eikä siihen voi itse vaikuttaa. Omassa ohitustilanteessani ärsyyntyminen oli ylireagoitua, koska tilanne meni nopeasti ohi ja me oltaisiin voitu jatkaa matkaa toisella puolen tietä tai jatkaa eri suuntaan.

Huomaa, että mä luen filosofian kirjoituksiin.

Innova kirjoitti:


Se että ymmärrän miksi ihmiset toimivat miten toimivat ei tarkoita etten silti voisi olla asiasta ärsyyntynyt. - - Itse määrittäisin minäkeskeisyyden enemmän tekojen kuin ajatuksien mukaan.

Toi on se mitä minäkin hain.
Kissa äsken tiputti ruokakuppinsa lattialle ja voi vttu että ketutti alkaa siivoamaan märkäruokaa lattialta, mutta kyllä mä sen tiedän ettei se sitä tahallaan tehnyt. Mut kai silti se saa ärsyttää?

Ja tämmönen keskustelupalstan purkautumistopa on mun mielestä täydellinen paikka purkaa enemmän tai vähemmän tärkeitä ärsytyksiä. Tänne voi ihan hyvin kirjoittaa jos naapurin tv on ärsyttävän kovalla, mutta en siitä asiasta lähtisi kuitenkaan kenellekään kaverille soittamaan.

Minäkään en pidä lapsista. En kestä kun ne on aina niin äänekkäitä, kaikki asiat tarvii huutaa, oli sitten hyvää tai huonoa, leikkiä tai kiukuttelua. Ja erityisesti, tai oikeastaan lähinnä, inhottaa kurittomat, nenäkkäät lapset ja toisten reviirille tunkevat sellaiset. Ja siis tosiasiasshan tässä tosiaan on harmin kohteena ne vanhemmat, jotka ei pysty tai halua komentamaan jälkikasvuaan ja opettamaan niille tapoja. Mutta niihin pieniin ihmisiin se inho vaan kohdistuu, ei voi mitään. Hyvin käyttäytyviä lapsiakin sentään näkee, ja niiden kanssa olen ihan ok, jos ollaan nätisti ja rauhallisesti. Ja vähän vanhemmat muksut alkaa olla myös ihan jees, mutta leikki-ikäiset... Tietenkään en lapsille mitään pahaa toivo, ja kurjiahan ne kaikki perheväkivalta- alkoholistikoti- pedofilia- sota- ym tapaukset on, enkä kenellekään sellaista kohtaloa soisi, tietenkään, missään tapauksessa.

En vain haluaisi lapsia lähistölleni. Mutta tässä maailmassa nyt vaan tulee aina lapsia olemaan, ihmiset lisääntyy ja tuo ihan oikeudella jälkikasvuaan julkisille paikoille melskaamaan, no can do. Ei voi kun niellä sappinesteensä tässäkin asiassa. On maailmassa tuhat muutakin asiaa mitkä ottaa päähän, mitä on vaikea sietää tai mitä ei halua lähelleen. Lapset on vaan yksi niistä, ja tulkoon nyt mainituksi tässäkin kun kerran asiasta on ollut puhetta. Nämä nyt on vaan niitä juttuja minkä kanssa tällaisen minäkeskeisen snobinkin on vaan pakko oppia elämään. Tai sitten vaan ihan oikeasti muutan vielä joskus yksinäni johonkin keskelle erämaata ja korpea elukkalauman kanssa ja möhisen omissa hajuissani siellä sitten. Hah.

Mulla on mielenkiintoinen tilanne tän naapureista ärsyyntymisen suhteen.. Alakertaan on muuttanut/tullut hoitoon koira, joka ulvoo ja se ulvoo öisin sänkyni alla (vissiin omistaja yötöissä). Kerroin kyllä ovella törmätessä sen ulvovan, vakuutteli olevan väliaikaista. Hauskinta tässä on se, että omani saattaisi ihan hyvin ulvoa, ollaan painittu eroahdistuksen kanssa jonkin verran ja ääntähän pystäristä lähtee. No joo, eipä tämä sen ihmeempi purkautuminen ole, nukun lopulta ihan ok, mutta jännää kärsiä häiriöstä, joka saattaisi aiheutua "omasta toiminnasta". Outoa on myös se, ettei Helmi kiinnitä huutoon mitään huomiota, vaikka muuten reagoikin lähes ääneen kuin ääneen.

No joo, tänään ärsytti myös paikalleen jumittuneet koirat. Olivat meidän oven edessä ja parempaa käytöstä esitellyt Helmi skitsahti täysin. Eipä siinä, oma vika, kun koirani on huonosti koulutettu enkä ole saanut vieläkään sen mielialaa kotikadulla leppoisammaksi. Joten se ärsytys oli selvitettävissä pikku kierroksella takaovelle.

Musta ehkä korrekteinta olisi sanoa henk.koht. jos ärsyttää jokin, sillä asia saattaa vaikka korjaantuakin, eikä ärsytys muutu hallitsemattomaksi. Pitäisi myös itse oppia vähemmän "pehmeäksi". Mä jään ainakin pohtimaan ihan liian pitkiksi ajoiksi kaikkea saamaani vähänkään negatiivista palautetta. Pitäisi vaan olla rationaalinen ja tehdä niinkuin järkevin argumentein itselleen vakuuttaa olevan oikein.

Perustetaan TwoBeans yhdessä joku itsekeskeisten lapsivihaajien lahko

^Juu! Kombinaatioon kuuluu myös 15 hehtaaria aidattua yksityismetsää täynnä risteileviä pikkupolkuja ja hiekkapohjainen uimaranta jotta voi lenkittää koiransa kesät talvet ylhäisessä yksinäisyydessään ja rauhassa. Hih! Ja ystävällisesti pyydän kaikkia huomioimaan kyseisen ajatusleikin huumorikantilta.

^^Mä voisin kans tulla teidän messiin :D Äiti aina sanoo että lapset on ihania niin kauan kun ne ei oo omia Ja vähän samalla kannalla oon. Lapset on piristäviä kun niiden seurassa on vähän aikaa mut sit kun ne on raivostuttavia niin ne on helvetin raivostuttavia. Ja just se että kun mitään ei usko vaikka sanoo!

Mukavaa oli lukea Destroyer sun selvennys Vähän ajattelinkin, että monesti kirjoittamalla tahattomasti "luo" itselleen erilaisen persoonan, kuin mitä luonnossa on.

Ja hei, en minäkään pidä lapsista. Pelkään niitä kuollakseni. En mieluiten ole tekemisissä lasten kanssa, koska en osaa. Mutta minä muistan, millaista oli olla lapsi. Miltä tuntuivat aikuisten kommentit ja asenteet eri tilanteissa. Niillä oli paljon merkitystä.

Kun pari vuotta sitten Suomessa asuin kerrostalossa, mulla oli akustinen piano ja usein jouduin harjoittelemaan sillä laululäksyjä. Naapurin lapset tulivat monesti kertomaan, kuinka he kuuntelevat käytävässä lauluani, ja kehuivat, että olen heidän esikuvansa, kun olen niin hyvä. Eli lapset katsovat ylöspäin vanhempiaan, ja itse haluan pysytellä mahdollisimman hyvänä esimerkkinä. Ja olla mukava - siksi, että oppisivat myös luottamaan ihmisiin, näin kankeasti ilmaistuna. Ettei tulisi niitä paskanhaistattelijoita. Kun lapsethan tunnetusti kopioivat kaikkea kiinnostavaa. (Mieleeni tulee yläasteen vieressä oleva tarha, jossa kaikki 2+ vuotiaat näyttivät kaikille keskaria..)