Koirat.com

Jos oikeasti olisi aina Järkevä, niin moni seikkailu olisi kyllä jäänyt kokematta. Vaikka eipä sillä, todennäköisesti ihan yhtä monta asiaa on myös jäänyt kokematta siksi, että järki on mennyt sitten kuitenkin edelle.

Mähän olen normaalisti niin järkevä, että välillä ihan ällöttää. Ehkä ihan hyvä kuitenkin näin päin...

Jaa-a. Toivottavasti kaverit soittaa/vastaa kohta. Pian. En laittautunut turhaan.

Kiitos kaikille tsempeistä!

Huoh, tänään tuli lasku Chambon tuhkauksesta. Iski taas tajuntaan. Jotenkin olen onnistunut uskottelemaan itselleni, että Samppa on vaan hoidossa ja tulee kohta kotiin.. Kyllä mä siis tiedän, että se on kuollut, en vaan pysty ajattelemaan sitä, kun tuntuu, että pakahtuu suruun.

Eetla, rungot vaan puretaan, kaapin ovet on käyttökelpoisia, eli vanhat ovet saadaan käyttöön. Ei mua tosin ois haitannut, vaikka ovetkin ois joutunut uusimaan, en niin kauheasti välitä noista nykyisistä ovista.

Melina kirjoitti:

Jos oikeasti olisi aina Järkevä, niin moni seikkailu olisi kyllä jäänyt kokematta. Vaikka eipä sillä, todennäköisesti ihan yhtä monta asiaa on myös jäänyt kokematta siksi, että järki on mennyt sitten kuitenkin edelle.

Mä olen onneksi (tai "onneksi") aika vähän jättänyt kokematta siksi, että olisin tehnyt niinkuin on järkevintä. Olisi voinut välillä käydä huonostikin, mutta kai se on jotain hullun tuuria, että kaikesta on selvitty. Toisaalta joskus on tehnyt muka järkevästi, ja huonosti kävi (esim. "ei ole kannattavaa maksaa useampaa vuokraa, kun voi muuttaa yhteenkin...") Ei ole aina helppoa tasapainoilla sen välillä, että mikä on järkevää, ja sen, mitä vaan haluaa.

Rosalle iso lohturutistus. En voi sanoa että tietäisin miltä tuntuu, koska meidän jokaisen suru on yksityistä ja erilaista, kuten olivat nekin, joita jäimme kaipaamaan. Kuitenkin, jos tuntuu että haluat avautua tai muuten kirjoittaa kokemuksistasi, voit koska vaan laittaa viestiä facebookissa tai yksäriä ja jakaa ajatuksiasi.

Mulle yksi vaikeimmista hetkistä oli jättää Velho tuhkattavaksi. Tuntui niin pahalta nähdä se tyhjä kuori pedillä makaamassa ja jättää sinne, muiden ihmisten armoille. Välillä suru vain hyökyy yli, puristaa sydämen kasaan ja melkein lamauttaa hengityksen. Ja se suru pitää vain elää läpi. Kerta toisensa jälkeen. Välillä yöllä koen puoliunessa hetkiä, jolloin tuntuu että poika vieläkin nukkuisi omalla paikallaan ja herätessä melkein tunnen vielä pään painon rinnallani.

Uskomattoman pahalta tuntui tosin sekin, kun yksi tahditon ihmetteli miten voin surra niin kovin Velhoa, kun se oli kuitenkin jo niin vanha koira.

Tervetuloa takaisin Piimäenkeli
Ai on Velho lähtenyt taivaaseen.. Otan osaa suruusi. Vaikuttava koira kaikin puolin.

Kiitos Vanis. En mä tiedä minkä verran tulen täällä notkumaan, mutta tänään on ollut päivä, kun on tullut muisteltua paljon menneitä ja käytyä läpi vanhoja kuvia jne. Nostalgiaa mun ja Velhon yhteisiltä vuosilta.

Velho nukkui kotona pois 26.7.-10 10,5v iässä nivelrikon kipujen viimein vietyä voiton pojasta, kaikkien käytettävissä olevien keinojen loputtua. Halusin päästää Velhon pois nyt kun vielä hyviäkin hetkiä oli jäljellä, Velho sai ansaitsemansa arvokkaan lopun.

Piimäenkeli, kiva nähdä sut täällä taas! Ja otan osaa Velhon poismenon johdosta vielä tätäkin kautta. Chambon kuoleman on mun elämäni kamalin asia (en ole menettänyt ikinä ihmisläheisiä). Mä koitan ajatella Sampasta niitä hyviä juttuja, yhteisiä muistoja ja hetkiä. Mua surettaa, että niitä ei tulee enää lisää, mutta olisi ollut itsekästä pitää Chambo täällä vain mun takia.

Piimäenkelille osanotot täältäkin. Kaikesta huolimatta tervetuloa takaisin. Sua on monet kaipaillu täällä, allekirjoittanut mukaanlukien.

Rosa, olen ollut muutaman viikon pois koneelta omien sairauksien vuoksi.

Osanottoni Champon menetyksen vuoksi! Jaksamista suuressa surussa, kun ehdin niin luen tarinan.

Haleja teille surunne keskellä!

Piimäenkelille osanotto Velhon poismenosta ja rosalle myös vielä tässäkin ketjussa. Tuntuu niin julmetun pahalta teidän molempien puolesta. Itku tuli kun ajattelen että joskus sama on sitten omalla kohdalla.

piimäenkeli, oliko Velholla vain lonkissa rikkoa vai muuallakin? Meillä Lexalla ja molemmilla pikkupojilla nivelrikko. Pikkuisilla vain lonkissa ja mutta Lexalla lonkkien lisäksi myös etupäässä.

Kiitos SilverBride.

Rosa, toivottavasti saat Sakusta (ja tietenkin miehestä, perheestä ja kissoista) voimia ja iloa surun keskellä. Tuhiseva koira kainalossa tai tassujen rapina ja hännän kolina kotiin tullessa on yllättävän lohdullista.

muoks. Monna, Velholla oli pahin paikka kyynärät, lisäksi rikkoa oli olkapäissä ja kintereiden pikkuluissa, selässä oli spondyloosi. Rikko todettiin jo kaksivuotiaana, joten monta vuotta diagnoosin jälkeen onneksi kuitenkin saatiin viettää yhdessä laadukasta elämää.

Piimäenkeli, Saku on kyllä suuri lohtu (ja muukin perhe tottakai!). Olisi kamalaa, jos ei olisi koiraa ollenkaan. Mamman pikkuinen saa nyt kasvaa isoksi pojaksi.

Piimäenkeli kirjoitti:

muoks. Monna, Velholla oli pahin paikka kyynärät, lisäksi rikkoa oli olkapäissä ja kintereiden pikkuluissa, selässä oli spondyloosi. Rikko todettiin jo kaksivuotiaana, joten monta vuotta diagnoosin jälkeen onneksi kuitenkin saatiin viettää yhdessä laadukasta elämää.

Okei. Mutta todella hienoa että Velho sai elää noin pitkään kivutonta ja hyvää elämää nivelrikosta huolimatta. Ai niin, meidän Lexalla myös olkavarressa rikkoa (+kalkkeutumaa). Saako udella mitä hoitokeinoja Velholle käytettiin? Ihan mielenkiinnosta haluisin tietää kun nyt omalla kohdalla sama tilanne. Meillä Lexalla Cartrophen-pistokset+Cartivet+MSM, pikkupojilla Cartrophen-pistokset, Synoquin+MSM. Jos eteen tulee myöhemmin tilanne että lääkkeet ei enää auta Lexan etuosan rikkoon, tulee leikkaus kysymykseen. Jotain lihasta sieltä kai poistettaisiin. Vielä Ortopedi ei sitä ala tekemään koska koira selviää kipulääkkeillä pahimmista ajoista. Selviää ajan kanssa, leikataanko vai ei.

Monna, Velho söi säännöllisesti Arthrylia/Arthroflexia/Synoquinia ja Rimadyleja diagnoosin jälkeen. Tärkeimpänä hoitona kuitenkin lihaskunnon ylläpito liikunnan avulla ja painonhallinta. Kortisonia pistettiin niveliin säännöllisen epäsäännöllisesti jos tuli kipuilua. Leikkaushoitoa ei suositeltu, koska rikkoa oli niin monessa paikassa. Viime talvena alkoi kipuilemaan enemmän ja käytiin Mevetissä pistämässä kyynäriin ACellia, mikä auttoikin kyynäriin hyvin. Jonkin ajan kuluttua pistosten jälkeen alkoi jonkin verran oireilemaan takajalkoja (tai oireet tulivat esiin etujalkojen ollessa paremmassa kunnossa), joihin pistettiin rutiinina kortisonia, mistä kuitenkin seurasi täysin yllättäen anafylaktinen shokki (eli voimakas allerginen reaktio, mikä seurasi ilmeisesti vuosien altistumisesta jollekin kortisonipistoksen tukiaineista). Silloin Velho taisteli hengestään tosissaan ja selvisi. Käytiin myös uimahallissa ja Velholla kävi hieroja kotona n. kerran kuussa ja ruokintaan kiinnitin erityistä huomiota. Lopussa söi kipuihin Rimadylin lisäksi Tramalia, kun kortisonipistoksia tai ACell-pistoksia ei enää voinut antaa ja kipuilu lisääntyi. Velhoa hoidettiin sekä Skutilla että Mevetissä, molempien paikkojen ohjeisiin ja hoitomenetelmiin olen ollut todella tyytyväinen.

Piimäenkeli kirjoitti:

Velhoa hoidettiin sekä Skutilla että Mevetissä, molempien paikkojen ohjeisiin ja hoitomenetelmiin olen ollut todella tyytyväinen.

Kesäkuussa ennen juhannusta, kun Ernolta meni polvi sijoiltaan, yritin juurikin Skutille aikaa mutta ei ollut joten mentiin sitten Lohjan Pieneläinklinikalle. Loppujen lopuksi leikkautin ja hoidatin nuo kaikki nivelrikkoiset koirat siellä.

Mihin tämä maailma on menossa?? Just luin facebookista, että entinen työkaveri saa vanhoilla päivillä vauvan. Vastahan siitä nelisen vuotta sitten tuli isoäiti.. Ja baarissa on ravattu samaan tahtiin teinistä lähtien

^ Minkä ikäinen hän on?

^40+, en tiedä kuinka paljon yli..