Koirat.com

Kiitos paljon kaikille. Tigru, itseasiassa me majaillaan tällä hetkellä tässä ihan teiän lähellä, entisen Kalakaverin paikkeilla. Pepillä ei tällä hetkellä oo oikeen koirakavereita, joten ulkoiluseura kyllä kelpais :)
Tonteria, kiitos tarjouksesta, mutta me asutaan ihan toisella puolella maata :)
Ensimmäinen viikko meni ihan niin, että koirat jäi kyllä hyvin vähälle huomiolle. Onneksi meillä on tässä iso piha missä saavat vapaana laukata ja rellestää pahimmat patoumat pois. Mutta nyt on sitten huomannu, että vaikka kuinka tuntuu vaikeelta lähtä ulos, niin on piristäny kuitenki ulkona oleminen ja liikkuminen. Ja on mulla tulossa varmaanki yks mökkireissu tuossa kolmen viikon päästä, sitä kyllä ootan ihan älyttömästi, toivottavasti onnistuu. Pepin hoito pitää vaan saaha järjestyyn, mutta eiköhän sen jotenki sumpli.

Voi Joh, surullista aina kuulla nuorten ihmisten poismenoista Se tuntuu aina niin epäreilulta!

Toivotaan, että Tonterian mies selvis tosiaan säikähyksellä tapahtuneesta!

SMR, joutuuko sun koira olemaan usein työpäivien jälkeen yksin illalla? En mä ihmettele, jos se vähän vinkuu, jos työpäivän jälkeen joutuu vielä yksin jäämään. Jos ongelma esiintyy vain silloin, kun jätät koiran työpäivän jälkeen uudestaan yksin, niin eikö ratkaisu vinkumiseen/haukkumiseen ole siinä?

^ Niin mikä se ratkaisu nyt oli? Älä lähde koskaan ikinä mihinkään (minne ei voi ottaa koiraa mukaan) enää töiden jälkeen vaan elä täysin koiran ehdoilla? Päähän siinä hajoaisi.. Ainakin kaikilla normaaleilla koiranomistajilla, joilla on muutakin elämää. No joo, ehkä vähän kärjistetysti sanottu, mutta kuulosti jotenkin syyllistämiseltä. Raja tietty sillä koiran yksinoloajallakin.

Mulla ois tänään vapaailta ja huomenna vapaapäivä eikä mitään tekemistä Kaikilla tuntuu olevan kiireitä just ku mulla ois vapaata viikonloppuna.. No kai tää ilta kotonakin menee..

Isot tsempit purkautujille, erityisesti Karvakamulle ja Johille!

^^ Ööööhh... Eihän nyt joka ilta tarvi kotona olla, mutta ei sen puoleen missään liesussakaan. Koiran kanssa on vähän niin, että jos asuu yksin, ei voi sekä syödä että pitää kakkua. Jostain täytyy olla valmis luopumaan, ei voi asua yksin koiran kanssa ja viettää riehakasta seuraelämää mihin koira ei kuulu mukaan. Todennäköisesti se on itsestäänselvyys, mutta johan tossa Rosa1 vaan kertoi, että siinähän se on suoraan ratkaisu ongelmaan.

^ Kuten sanoin, niin raja sillä yksinoloajallakin. Ei tietenkään tartte joka ilta olla menossa, mutta joidenkin mielestä pitäis sen sijaan olla aina kotona. Minusta on kuitenkin olemassa muutakin kuin ne ääripäät eli riehakas seuraelämä tai kotona kykkiminen joka ilta. En vieläkään tajua mikä se ratkaisu oli teidän mielestänne tuohon ongelmaan, jos ei se, että ei vaan koskaan lähde mihinkään?

Karvakamu kirjoitti:

Kiitos paljon kaikille. Tigru, itseasiassa me majaillaan tällä hetkellä tässä ihan teiän lähellä, entisen Kalakaverin paikkeilla. Pepillä ei tällä hetkellä oo oikeen koirakavereita, joten ulkoiluseura kyllä kelpais :)
Tonteria, kiitos tarjouksesta, mutta me asutaan ihan toisella puolella maata :)
Ensimmäinen viikko meni ihan niin, että koirat jäi kyllä hyvin vähälle huomiolle. Onneksi meillä on tässä iso piha missä saavat vapaana laukata ja rellestää pahimmat patoumat pois. Mutta nyt on sitten huomannu, että vaikka kuinka tuntuu vaikeelta lähtä ulos, niin on piristäny kuitenki ulkona oleminen ja liikkuminen. Ja on mulla tulossa varmaanki yks mökkireissu tuossa kolmen viikon päästä, sitä kyllä ootan ihan älyttömästi, toivottavasti onnistuu. Pepin hoito pitää vaan saaha järjestyyn, mutta eiköhän sen jotenki sumpli.

Voi Joh, surullista aina kuulla nuorten ihmisten poismenoista Se tuntuu aina niin epäreilulta!

Toivotaan, että Tonterian mies selvis tosiaan säikähyksellä tapahtuneesta!

No mennään ihmeessä lenkille vaikka ihan säännöllisesti! Yksäri tavoittaa :)

Tita kirjoitti:

Älä lähde koskaan ikinä mihinkään (minne ei voi ottaa koiraa mukaan) enää töiden jälkeen vaan elä täysin koiran ehdoilla? Päähän siinä hajoaisi.. Ainakin kaikilla normaaleilla koiranomistajilla, joilla on muutakin elämää.

No ainakin tälläistä laumaa pyörittäessä ei pahemmin enää lähdetä pakollisten menojen(esim. työ) jälkeen juuri mihinkään. Ei sillä, ettei meillä koirat osaisi olla keskenään mutta en nää siinä mitään järkeä että 8 tunnin työpäivän jälkeen lähtisin vielä johonkin. Tai jos lähden, otan koirat mukaan. Ehkä sitten epänormaali kun ei osaa kaivatakkaan muuta.

Okei. Meikäläinenhän oli tänäiltana poikaystävälleni ja sen parille kaverille kuskina. Aluksi hain tuon ukon Haukiputaalta juomasta, jonka jälkeen toimitin sen kaverit Haukiputaalle. Kun ukko oli minun luona, niin painotin että perkele pysykkin sitten hereillä, että pääsen sisälle kun mulla oli akkua jäljellä noin 5% kännykässä. No, heitin sen kaverit putaalle ja lähdin ajamaan takaisin. Laitoin auton nätisti parkkiin ja rattilukonkin päälle ja kaikkea kun ukon autolla olin ollut kuskaamassa, oma autoni kun on 2-paikkainen.

No sitten soitan ukolle, että heitäppäs ne avaimet sieltä parvekkeelta (asun 5:ssä kerroksessa ja ranskalainen parveke). Ukko ihan unenpöpperössä ja rupeaa sönköttämään
"että mitä, joo koiralle raksuja, joo mää laitan"
- ei kun heitä mulle kotiavaimet alas!
"täh, ai joo avaimet, nii joo mää heitän ne"
Puhelu loppuu ja parvekkeen ovi maagisesti aukeaa. Käsken ukkoa heittämään ne avaimet ruohikon puolelle.
*KLOPS*
Maahan putosi digiboksin kaukosäädin.

..... Okei?
- Heitä ne avaimet perkele!
*kling*
Maahan putoaa ukon kotiavaimet.

No, tässä vaiheessa mietin, että mitäköhän vittua, ja kerään maasta avaimet ja kaukosäätimen osat, toinen paristo kuitenkin hukkui ruohikon sekaan. Sitten näppäilen toisen puhelun ihanalle ukolleni.
- Niin että mitähän vittua nää sekoat siellä? Tyyppi aluksi heittää vittu kaukosäätimen ja sitten omat kotiavaimet. Voisitko heittää ne MINUN kotiavaimet, jossa on se sininen lätkä?!
"Täh? En mää mitään kaukosäätimiä oo heitelly? Mitkä avaimet? Eiku nii ne joo!"
Parvekkeen ovi aukeaa ja tällä kertaa saan ne ihan ihkaomat avaimet, niin pääsen sisälle taloon.

Tämän jälkeen selostan pari valittua sanaa ukolle, ja se kattoo kaukosäädintä silmät ympäripyöreänä kun kaivan sen pirstaleet laukun sisuksista ja ei ole uskoa että heitti sen 5min aiemmin alas viidennestä kerroksesta. Pari minuuttia tämän jälkeen mies nauraa ittensä kipeäksi, vaikka laskuhumala ja huono-olokin jo painavat päälle.
Mietti itsekkin, että aivot taitaa olla ihan priimakunnossa, kun kaukosäädinhän on tietenkin hyvin paljon avaimen näköinen ja sillähän minä keplottelen itseni taloon sisälle 20 sekunnissa kuten yleensäkkin.

Osanottoni, Joh

Tita kirjoitti:

Älä lähde koskaan ikinä mihinkään (minne ei voi ottaa koiraa mukaan) enää töiden jälkeen vaan elä täysin koiran ehdoilla? Päähän siinä hajoaisi.. Ainakin kaikilla normaaleilla koiranomistajilla, joilla on muutakin elämää.

Kyllähän se joskus tuntuu tosi raskaalta, mutta se valinta on tehty kun koiran otti. Mun ajatusmaailmaan ei mahdu se, että vaikkapa harrastaisin koiran kustannuksella arki-iltaisin töiden jälkeen. Jokainen toki tyylillään, mutta mulle riittää kyllä se, että rajoitan sosiaalisen elämäni koiramyönteisiin paikkoihin arkisin. Jos kaverin kanssa tahtoo tehdä jotain niin samahan se on lähteä yhdessä lenkille kuin istua kahvilassa Tietenkään koko elämäänsä ei sovi uhrata koiran vuoksi, mutta aika paljon pitää kyllä tehdä myönnytyksiä.

Oma pikku purkautuminen: Mua raivostuttaa kun en saa nukuttua. Taas heräsin puol 8 vaikka oon ihan naatti ja väsyttäis tosi paljon. Uni vaan katoaa ennen kahdeksaa vaikka sitä olis takana vaan neljä tuntia Samaten nyppii se, että näen toistuvasti painajaisia joiden jälkeen tuntuu kuin ei olisi levännyt yhtään. En tiedä kauanko tätä univajetta jaksaa ilman että tulee hulluksi.

neruda kirjoitti:


Kyllähän se joskus tuntuu tosi raskaalta, mutta se valinta on tehty kun koiran otti. Mun ajatusmaailmaan ei mahdu se, että vaikkapa harrastaisin koiran kustannuksella arki-iltaisin töiden jälkeen. Jokainen toki tyylillään, mutta mulle riittää kyllä se, että rajoitan sosiaalisen elämäni koiramyönteisiin paikkoihin arkisin. Jos kaverin kanssa tahtoo tehdä jotain niin samahan se on lähteä yhdessä lenkille kuin istua kahvilassa Tietenkään koko elämäänsä ei sovi uhrata koiran vuoksi, mutta aika paljon pitää kyllä tehdä myönnytyksiä.

Samaa mieltä. En nyt sano että koiralaumaakaan voi pitää keskenään jatkuvasti, mutta varsinkin jos on vain yksi koira, omistajalla on velvollisuus tehdä sen yksinoloajoista kohtuullisia, kun sillä ei ole edes lajitoverin seuraa. Jos ihminen on sen 8h töissä (matkoineen yleensä varmaan 9-10h) ja nukkuu vaikka 8h yössä (varsinkin jos koira on vielä yöunienkin aikana on teljetty toiseen tilaan), niin kuinka paljon jää koiralle enää aikaa olla laumansa kanssa, jos omistajalla on vielä säännöllisiä menoja työpäivien jälkeen? Vaikka koiran kanssa ei mitään ihmeellistä tekisikään kaikkea vapaa-aikaansa, voittaa omistajan kanssa sohvalla makoilukin varmasti jatkuvan yksinolon.

Neruda tossa sanoikin fiksusti yrittävänsä sopia arkisin vain sellaisia menoja, mihin koira voi osallistua. Lisäksi voi palkata koiralle jonkun hoitajanlenkittäjän niille illoille, kun on omaa menoa tai vaikka sopia jonkun koirallisen tutun kanssa että hoitavat toistensa koiria vuorotellen että omistajatkin pääsevät joskus koirattomiin menoihin arkisin. En mä koe, että olisin jotenkin uhrautunut ja luopunut omasta elämästäni, vaikka koiran otettuani en olekaan voinut yksinasuessani käydä työpäivien jälkeen vaikkapa oluella tai shoppailemassa. Koiran omistamiseen vaan kuuluu tiettyjä velvoitteita ja niistä on huolehdittava silloinkin, kun huvittaisi ennemmin tehdä jotain muuta. Järjestelykysymyksiä.

neruda kirjoitti:


Oma pikku purkautuminen: Mua raivostuttaa kun en saa nukuttua. Taas heräsin puol 8 vaikka oon ihan naatti ja väsyttäis tosi paljon. Uni vaan katoaa ennen kahdeksaa vaikka sitä olis takana vaan neljä tuntia Samaten nyppii se, että näen toistuvasti painajaisia joiden jälkeen tuntuu kuin ei olisi levännyt yhtään. En tiedä kauanko tätä univajetta jaksaa ilman että tulee hulluksi.

Sanon kokemuksesta, että ei kovin kauaa. Tai kyllähän sitä ihminen "kestää" mitä vaan, mutta siinä kärsii sitten kaikki. Suosittelen hakemaan unilääkettä lääkäriltä ensihätään ja sitten kun on saanut vähän univajetta pois, kannattaa alkaa miettiä mistä unettomuus vois johtua. Tsemppiä, toivottavasti selviää.

Johille osanotot.

Arttu ontuu taas melkoisesti. Naapuri kakara ajoi pyynnöistä ja kielloista huolimatta nenän edessä semmoista kauko-ohjattavaa pikkuautoa eilen illalla, ja tämä saalisviettihirmuhan rempaisi itsensä irti ja lähti juoksemaan sen auton perään. Vasta siinä kohtaa kun huusin tämän pikkupirun isälle, että kohta hajoaa pikkuauto, niin isä komensi poikansa pysäyttämään. Nyt pelottaa ihan kauheasti, että menikö se murtunut paikka uudestaan hajalle, tai jotain muuta kamalaa. Mahdollistahan on, että tuolla on vain paha lihasjumi, koska ei juossut ollenkaan neljään viikkoon, mutta silti huolestuttaa.

Jos tuo onnunta jatkuu vielä huomenna pahasti, niin pitää vähän aikaistaa sitä ortopedi- ja kontrolliröntgenkäyntiä.

^ *peukutukset lihasjumin puolesta*

Nutti kirjoitti:

Sanon kokemuksesta, että ei kovin kauaa. Tai kyllähän sitä ihminen "kestää" mitä vaan, mutta siinä kärsii sitten kaikki. Suosittelen hakemaan unilääkettä lääkäriltä ensihätään ja sitten kun on saanut vähän univajetta pois, kannattaa alkaa miettiä mistä unettomuus vois johtua. Tsemppiä, toivottavasti selviää.

Kiitos, eiköhän tämä tästä. Olin unohtanut tuosta sen oleellisen asian, että nukkuisin kuin tukki silloin kun ei saa nukkua ja silloin kun saa, ei uni vaan jatku. Raivostuttavaa. Täytyy alkaa pohtia mitä asialle tekis.

Nyt ilmeni lisää purkauduttavaa, en näemmä ole oikeutettu opintolainan verovähennyksiin koska opinnot meni puoli vuotta yli. TAAS pitää tehdä kirjelmiä ihanaiselle, rakkaalle kelalle.

Toivottavasti Tonterian Artulla on vain lihasjumi eikä mitään pahempaa!

Huh, taitaa olla lihasjumi. Pieni käpyttely lopetti nilkuttamisen oikeastaan kokonaan. Onneksi.

SpiralCulture: Ei sais varmaan nauraa tuolle sun jutulle, mut räkätin siitä huolimatta ääneen Avokki repes kans täysin ku kerroin sille

Tsemppiä kaikille purkautujille tasapuolisesti, olis sit kyseessä pieni tai iso asia!

En ole edelleenkään samaa mieltä niiden kanssa, jotka on sitä mieltä, että ratkaisu koiran yksinjäämisongelmaan on se, että ei vaan koskaan lähde mihinkään. Edelleen tuntuu myös olevan olemassa ainoastaan ne ääripäät eli joko sitä on joka ilta jossain hummailemassa tai ei koskaan.

Itse olen suorastaan hysteerinen sen suhteen ettei koirat joudu olemaan liian pitkään käymättä pihalla eli suoraan töistä/koulusta on mentävä kotiin lenkille. Silti, vaikka mulla on koiria, koen oikeudekseni käydä vaikka kerran viikossa jossain (muulloinkin kuin vapaapäivinä, vaikka niille päiville menot usein ajoittuu) ilman koiria. Tietty mulla noita koiria on 2, joten niistä on vielä seuraa toisilleen, mutta sama periaate oli silloin kun oli vain 1.

Mulle koirat eivät ole mikään elämän tärkein asia, mutta silti lienee ihan sallittua mullekin olla koiranomistaja, kun mielestäni kuitenkin niiden tarpeista huolehdin melko hyvin. En ymmärrä niitä joille koirat=elämä, mutta parempi niin päin, kuin että niistä ei huolehdittaisi kunnolla. Liika huolehtiminen ei taas mielestäni ole tervettä kummallekaan osapuolelle. Nyt tää on jo niin OT, että lopetan tähän.

Sitten se varsinainen purkautuminen vielä tähän loppuun: Oma saamattomuus

Voi että kun turhauttaa etten vaan osaa autolla peruuttamisen ihmettä ei kai sen nyt niin vaikeeta pitäis olla mutta kun on. ja tarkennuksena vielä, peruuttaminen ylämäkeen.

Tita kirjoitti:

En ole edelleenkään samaa mieltä niiden kanssa, jotka on sitä mieltä, että ratkaisu koiran yksinjäämisongelmaan on se, että ei vaan koskaan lähde mihinkään. Edelleen tuntuu myös olevan olemassa ainoastaan ne ääripäät eli joko sitä on joka ilta jossain hummailemassa tai ei koskaan.

Itse olen suorastaan hysteerinen sen suhteen ettei koirat joudu olemaan liian pitkään käymättä pihalla eli suoraan töistä/koulusta on mentävä kotiin lenkille. Silti, vaikka mulla on koiria, koen oikeudekseni käydä vaikka kerran viikossa jossain (muulloinkin kuin vapaapäivinä, vaikka niille päiville menot usein ajoittuu) ilman koiria. Tietty mulla noita koiria on 2, joten niistä on vielä seuraa toisilleen, mutta sama periaate oli silloin kun oli vain 1.

Mulle koirat eivät ole mikään elämän tärkein asia, mutta silti lienee ihan sallittua mullekin olla koiranomistaja, kun mielestäni kuitenkin niiden tarpeista huolehdin melko hyvin. En ymmärrä niitä joille koirat=elämä, mutta parempi niin päin, kuin että niistä ei huolehdittaisi kunnolla. Liika huolehtiminen ei taas mielestäni ole tervettä kummallekaan osapuolelle. Nyt tää on jo niin OT, että lopetan tähän.

Sitten se varsinainen purkautuminen vielä tähän loppuun: Oma saamattomuus

No jos uhkana parhaassa tapauksessa häätö niin kyllä silloin on vaan sitten pienennettävä niitä omia "oikeuksia" mennä työpäivien jälkeen. Tai jos haluaa mennä niin sitten homma koiralle jonkun hoitopaikan niille päiville kun koiran yksinolo menee koiralle liian pitkäksi ja alkaa ulvomaan ja "toteuttamaan" itseään keskellä yötä naapurien suureksi riemuksi.

Oletettavasti kyseessä on yölliset reissut kerran ulvonnasta naapurit häiriintyy...