Koirat.com

En halua kuolla, en vain jaksa elää. (En osaa enkä uskalla. Agst.)

^Pyydä apua. Äläkä anna periksi.

Täällä on nyt kanssa elämä siinä pisteessä, että jos voisi vaan kadota ja lakata olemasta jälkiä jättämättä, tekisin sen samantien. No mutta eipä tässä auta kun mennä päivä kerrallaan.

Ernstvonkleinpitz ja Henniet, kovasti jakasamista. Älkää antakao periksi.

Mä olen "riidellyt" tästä aiheesta Titan kanssa aikaisemminkin. Mun mielestä, jos koiran ottaa, siitä on jaksettva huolehtia, vaikka se ei aina niin kivaa olisikaan. Myös niiden työpäivien jälkeen. Mun mielestä on liikaa, että ensin koira nukkuu yön, on työpäivän yksin ja vielä sen jälkeen jätetään yksin, jotta omistaja pääsee viihdyttämään itseään. Harvoin mäkään työpäivän jälkeen olen pelkästään kotona, mutta mulla on aina koira mukana. Käydään treeneissä, lenkillä kavereiden ja siskojen tai äitin kanssa, joskus kaupunkilenkillä, jossa voidaan matkalla pysähtyä vaikka jäätelölle jne.

Mä nyt olen sitten niin elämätön ihminen muutenkin, ettei koira mua sido mitenkään tai "estä elämästä" (tattis vaan, ihan kiva elämä mullakin on!), eli viihdyn harvinaisen hyvin kotona ja pois kotootakin paremmin sellaisissa jutuissa, mihin koirakin on tervetullut. Roudaisin sitä useammin töihinkin mukaan, ellei siitä olis sit taas työn puolesta oma vaivansa.

Yksittäiset kerrat on ihan ok, mutta kun pystyy sanomaan kuinka usein kertoja on kun koira joutuu pitkän työpäivän jälkeen jäämään vielä illaksi kotiin yksin, niin niitä kertoja on jo ihan liikaa.

Iso kiitos kaikille. Vieläkään ei ole kunnolla sisäistänyt, että ne tyypit on poissa.

Voimia ja jaksamista kaikille purkautujille Ja joh osanotto ystävien/tuttavien menetyksestä!

Kaikille purkautujille tsemppiä ja uskallusta ja rohkeutta pyytää apua, jos siltä tuntuu..

Ja omaa purkautumista:
Menee taas hermot tuohon selkään, se sanoi taas tänään kesken siivouksen yhteistyösopimuksen irti. Heihei taas kävely ja kaikki muu normaali toiminta pariksi päiväksi. Pitää varmaan käydä lääkärissä kuvauttamassa, että onko skolioosi vääntynyt pahemmaksi vai missä mättää, kun tuo napsuu koko ajan pahemmaksi ja pahemmaksi.

ErnstVonKleinspitzille ja Hennietille paljon jaksamista, kuulostaa jo aika voimattomilta nuo kirjoittamanne. Ei tässä oikein osaa mitään sanoa muuta kuin toivoa että jaksatte painaa eteenpäin.

Mä ymmärrän kyllä Titan pointin, olin itse ihan rikki silloin aikoinaan ja koira tuntui tuhansien kilojen painolastilta koska tavallaan tein siitä sellaisen. Kuitenkin silloin ei koira ja omistaja koskaan kohdanneet sillä tasolla kuin kuuluisi, ja silloinkaan en jättänyt koiraa enää työpäivän jälkeen vaikka olisi tehnyt mieli. Ei se siitä katoa kuten eivät laskutkaan vaikka ne hautaisi kaapin perälle. Nykyisinkin joskus raivostuttaa ja raastaa se, että täytyy taas lähteä lenkille kun taivaalta sataa räntää eikä millään jaksaisi ja olis ollut lauantaina kiva lähteä baariin, mutta koira oli ollut jo yksin kun käytiin katsomassa taloa ja pentua. Niin se vaan menee, omista on pakko tinkiä. Koiraa ei kuitenkaan voi pitää sellaisena seuralaisena jonka kanssa tehdään silloin kun itselle sopii ja muulloin laitetaan se hyllylle odottamaan. Sen koiran pitää sopia siihen omaan elämään. Ei kai tässä kukaan täydellinen ole eikä kukaan yritä (toivottavasti) sanoa olevansa paljon parempi koiranomistaja kuin toinen tai syyllistää toista. Itse en kuitenkaan voi sille mitään että en unohda sitä koiraa vaikka en itse näkisi sitä. Jos lähden johonkin niin hyvin äkkiä mieleen tulee tylsistyneenä kotona yksin makaava koira ja lähden kotiin sen luo, minulla kuitenkin on siitä vastuu vaikka kuinka haluaisinkin mennä vaikka leffaan tai teatteriin tai ihan mihin vaan. En vain voi, oma pää estää. Jos jollakulla toisella on vapaampi näkemys siitä mitä se oma koira kestää niin en voi siihen mitään moittivaa sormea nostaa, kunhan kerron miltä itsestä tuntuu ja miten itse sen koen että koira jää yksin vielä työpäivän jälkeen. Suhtaudun samalla lailla myös työhön, menen vaikka pää kainalossa koska se on mun velvollisuus eikä sitä kukaan tee ellen itse tee, eikä sekään sieltä tekemättä katoa.

Tästä tulee nyt miltei romaani, mutta on pakko kertoa että oon löytänyt sen ilon mitä kuuluu olla koiran kanssa puuhaamisessa. Mä nautin siitä kun koira nauttii, ja vietän paljon mieluummin vapaa-aikaani niin että turisen kaverin kanssa kun koirat telmii keskenään. Nautin siitä kun koira on niin väsynyt että menee suoraan kotiin tultua nukkumaan. Nautin siitä kun olen tylsistynyt ja hölmö koira repii jotain typerää pahvia vieressä. Siinä on lastinsa, mutta luovun mielelläni monesta asiasta sen vuoksi että saan "ehdotonta rakkautta" tilalle, mutta sitäkään ei voi pelkästään ottaa vastaan ja vain silloin kun se itselle sopii. Meillä voi olla kaikenlaista, mutta eläimillä ei ole kuin me.

neruda kirjoitti:

Meillä voi olla kaikenlaista, mutta eläimillä ei ole kuin me.

Aamen!

neruda kirjoitti:

saan "ehdotonta rakkautta" tilalle, mutta sitäkään ei voi pelkästään ottaa vastaan ja vain silloin kun se itselle sopii. Meillä voi olla kaikenlaista, mutta eläimillä ei ole kuin me.

Wuhuu!

Mä itse en koe luopuvani mistään, koska koirat vaan on mulle se kaikkein tärkein, ne on mun elämä (eläimet yleensäkin). Kaikille asia ei näin ole ja ne on vaan koiria, mutta ei niitä silti mun mielestä saisi pitkän työpäivän jälkeen säännöllisesti jättää yksin. Poikkeukset varmasti menevät millä koiralla vaan, mutta ei niin, että se on toistuvaa. Jos itse kokee tarpeelliseksi lähteä johonkin ilman koiria työpäivän jälkeen, niin hommaisi niille sitten jonkun seuraksi. Hoitajia varmasti on tarjolla jokapaikassa. Ja toisaalta, miksi pitäisi mennä johonkin, mihin ei koiria voi ottaa? Esim. halu lähteä kaverin kanssa kahville - pyydä hänet luoksesi kahville. Shoppailut ja muut voikin sitten hoitaa vapaapäivinä.

Mutta, kuten rosa, mä olen myös tästä (kuin myös esim. koiran kouluttamisesta) Titan kanssa ihan erimieltä ja se ei ole mitenkään uutta.

Kyllä oikein häikäisee teidän sädekehät täällä.. Se on myös kivaa, että pidetään vähän tyhmänä. Ai että oikein joutuu luopumaan asioista, kun ottaa koiran! Eihän, tuli mulle ihan yllätyksenä. Onhan tuo tietty vasta 4,5 vuotta ollut tuo koira tuossa (puhun nyt yksikössä, koska uusi koira on ollut niin vähän aikaa). Vissiin se ihan hyvin totteleekin, vaikka en ilmeisesti osaa kouluttaakaan. Ainakin on kehuttu, että hyvin käyttäytyy, mutta niinhän ne ihmiset valehtelee. Mutta eihän se lopputulos ole se olennaisin asia, vaan se miten kouluttaa..

No mutta, teillähän on tietty paljon onnellisemmat koirat, kun ette niitä koskaan jätä yksin ja silloinkin kun jätätte, niin stressaatte koko päivän sitä sesseparkaa siellä kotona. Ainakin sellainen käsitys on jäänyt kun täältä on lukenut itkuja kuinka ollaan huonoja koiranomistajia älyttömistä syistä x ja y.

Mutta oikeasti, se, että uskalsin heittää arvion "kerran viikossa" mitä koira saattaa jäädä yksin vielä työpäivän jälkeenkin tekee minusta huonomman omistajan kuin te? Jotain rajaa kuitenkin.. Olisihan se ihanteellista, jos olisi kaksi ihmistä koiraa hoitamassa, niin kuin minunkin tapauksessani oli, kun koiran otin. (Ei taida kirkkaimpien sädekehien omistajat täällä edes olla sinkkuja?) Nyt on kuitenkin vain yksi IHMINEN, joka tarvitsee välillä sen työpäivän jälkeenkin sitä omaa aikaa. Siis ihan OMAA aikaa. Eikä sitä tartte olla montaa tuntia, mutta jonkin verran on kuitenkin oltava VÄLILLÄ. Ei ole silti kalenterissa määritelty joka viikolle mitään säännöllistä "tänään jätän koiran yksin vielä työpäivän jälkeen"-päivää. Kyllähän sen mielellään ottaa mukaan jos vain on mahdollista.

Neruda tuntui jollain tavalla ymmärtävän pointin, mutta en kyllä allekirjoita tuota "koiran hautaamista kaapin perälle". Kyllä, olen hyvin tietoinen siitä, että koira on yksin kotona enkä pitkitä poissaoloja turhaan. Teillä ei taida olla koira-allergisia tai koirapelkoisia ystäviä? Tai sitten ette vaan tapaa heitä koskaan, koska koirat ovat tärkeämpiä kuin ystävät.

Tuntuu ehkä vähän hölmöltä tämän tekstin jälkeen, mutta tsemppiä minultakin kaikille, joilla on vaikeaa. Erityisesti Hennietille, jolla on tuntunut olevan jo pitempään murheita. Kiitos myös kaikille maalaisjärkeä omaaville ymmärryksestä (tosin niitä taitaa olla tällä palstalla aika vähän). Jokohan nyt malttaisin lopettaa, vaikka tää on ollu tähän mennessä vähän liiankin kivaa

ErnstVonKleinspitzille ja Hennietille paljon jaksamisia.

Osanottoni Joh.

Tsemppiä purkautujat!

Pah, taas menee elämä päin mäntyä. Pari vuotta sitten isälleni tehtiin kaksi suurehkoa pääleikkausta epilepsian ja päänsisäisen verenvuodon takia. Isoveljeni kanssa oltiin isälle kotihoitajina joka päivä 3kk ja isä kulki rollaattorin kanssa useampia kuukausia, kun ei itse voinut kävellä. Isä nyt 53v eikä ole vieläkään entisellään. Tuntuu, että isän pitäisi olla minulle tukena, sillä ikää on vasta 19v, mutta minä olenkin isälle tukena. Ja joudun kuuntelemaan sen itsemurhasävytteiset masennuspuhelut. Tuntuisi siltä, että kyllä isän pitäisi ymmärtää, että minä tai isoveljeni ei olla oikeita ihmisiä kuuntelemaan sen ongelmia, vaan ammattiauttajan pitäisi olla hänelle apuna.

Äitini on aina ollut iloinen ja terve ihminen, mutta kaikki alkoi hänenkin osallaan mennä päin prinkkalaa viime syksynä. Kilpapyöräilijä ajoi äitini pyörään pahki, kun hän oli pyöräilemässä aamulla töihin. Äiti heräsi vasta muutaman tunnin päästä ensiapupolilla ja joutui käsileikkaukseen seuraavana päivänä. Vasen kyynärpää oli pirstaleina, ja sinne ruuvattiin 11 ruuvia, ja iso metallilevy tukemaan sirpaleista luuta.
Vain muutama kuukausi tämän jälkeen, äitini äiti kuoli. Se oli aivan musertava tilanne hänelle ja äitini puolen suvulle. Minua mummoni poismeneminen ei sinällään liikuttanut, sillä emme olleet vuosikausiin käyneet hänen luonaan vierailemassa välimatkan takia, joten lapsuudenajoilta tulleet tunnesiteet olivat hyvin lauhtuneet.
Edellämainitun pyöräilytapaturman jälkeen, äidilleni tuli osittaista vasemman puolen tunnottomuutta, jota on nyt viimeaikoina tutkittu kunnolla. Ensimmäinen MRI-kuvaus paljasti patin vasemman lapaluun lähistöllä, joka painoi hermorataa ja siitä johtui tunnottomuus. Toisella MRI-kuvauskerralla kuvat otettiin varjoaineen kanssa, ja tulokset olivat kuulemma hyvin huonot. Äitini suostui kertomaan vain sen verran, että jos patti leikattaisiin pois, niin hänestä voisi tulla alaraajahalvaantunut. Epäilen siis, että äidilläni on kasvain selässä, jonka koosta minulla ei ole mitään hajua, tai tarkempaa tietoa että onko se edes kasvain. Tietämättömyys raastaa, ja kun äiti ei edes suostu kertomaan että mikä on tarkalleen vialla.

Varsinkin äitini sairastelu on ottanut koville, sillä isäni on ollut koko ikäni sairas, ja olen tavallaan valmistautunut jo kaikenlaisiin uutisiin hänen kohdallaan. Ja tuntuu väärältä, että äitini, joka on kokenut jo muutenkin kaikkea paskaa elämässään, on nyt ilmeisesti vakavasti sairas.

En mene sanomaan, että itsellänikään on ollut helppoa elämässä, mutta ne ajat on nyt olleita ja menneitä. Ja niiden takia haluan suojella omaa lähipiiriä, ja siinäkään en näköjään onnistu. Ahdistus iskee aika-ajoittain.

EDIT:
Niin ja tänään huomasin, että Vertille on ilmeisesti iskenyt kennelyskä Venäjällä saadusta nelosrokotteesta huolimatta. Taisipa tarttua joltakin viimeviikkoisesta Haukiputaan Match Showsta. Aikaisemmin ajattelin vain, että koira aivastelee rappukäytävän tunkkaista hajua, mutta tämän päivän niiskuttanut ihan kunnolla pitkin päivää ja nenä vuotaa. Huomenna varaamaan aika eläinlääkärille :/

Tita kirjoitti:

Teillä ei taida olla koira-allergisia tai koirapelkoisia ystäviä? Tai sitten ette vaan tapaa heitä koskaan, koska koirat ovat tärkeämpiä kuin ystävät.

Itseasiassa ei mulla ainakaan. Kaveripiiri koostuu oikeastaan vain koiraihmisistä koska ei koirattomat tunnu ymmärtävän tätä elämäntapaa. Ja olen koirine onnistunut karkottamaan myös muutaman miehenkin kaverin.

monna83 kirjoitti:

Ja olen koirine onnistunut karkottamaan myös muutaman miehenkin kaverin.

Minusta tää ei kyllä kuulosta kovin kehumisen arvoiselta asialta. Mun mielestä se, että ei ole koiraihminen ei mitenkään vähennä kenenkään ihmisarvoa.

Kaikille purkautujille ja varsinkin Hennietlle ja ErnstVonKleinspitzille kovasti voimia ja Johille osanotot suruun!

^ En sanonut tuota kehumismielessä. He ei vain halua tulla meille koska meillä on liikaa koiria pyörimässä jaloissa. Ja tuskimpa tuo mieskään jaksaa kuunnella kun tietyt kaverit arvostelee että ei se sun muijas ihan terve ole kun noin monta koiraa. Jos ei meidän huusholli kelpaa kyläpaikaksi koirien vuoksi, niin saavat sitten olla.

monna83 kirjoitti:

^ En sanonut tuota kehumismielessä. He ei vain halua tulla meille koska meillä on liikaa koiria pyörimässä jaloissa. Ja tuskimpa tuo mieskään jaksaa kuunnella kun tietyt kaverit arvostelee että ei se sun muijas ihan terve ole kun noin monta koiraa. Jos ei meidän huusholli kelpaa kyläpaikaksi koirien vuoksi, niin saavat sitten olla.

Mun mielestä arvostelu on kumpaankin suuntaan vähän asiatonta. Mikäli ei pidä koirista mutta ihmisiin olis mukava pitää yhteyttä niin sitte voidaan keksiä joku kompromissi, nähdään vaikkapa kaupungilla kahvilla. Tms. Näin mun mielestä.

Tita kirjoitti:

Neruda tuntui jollain tavalla ymmärtävän pointin, mutta en kyllä allekirjoita tuota "koiran hautaamista kaapin perälle". Kyllä, olen hyvin tietoinen siitä, että koira on yksin kotona enkä pitkitä poissaoloja turhaan. Teillä ei taida olla koira-allergisia tai koirapelkoisia ystäviä? Tai sitten ette vaan tapaa heitä koskaan, koska koirat ovat tärkeämpiä kuin ystävät.

Kaapin perälle hautaaminen tuli eri asiayhteydestä kuin täältä, olisin voinut selittää. Mun serkku tunki laskut kaappiin ja "unohti" ne koska ei kyennyt maksamaan niitä. Moni koira laitetaan komeroon jotta ne voi "unohtaa" sinne. Onhan noita nähty ohjelmissa ja mm. Zico oli sellainen koira mikä oli "unohdettu" sinne kaappiin.

On koirapelkoisia ja allergisia ystäviä, mutta mulla on oletusarvo että he tulevat puolitiehen vastaan. Viime viikolla juuri kävi kylässä kaveri joka ei oikein tykkää koirista ja pelkääkin niitä, mutta tuli kylään ja lähti jopa koirapuistoon mun kanssa. Tuota arvostin todella paljon. Toinen kaveri pelkää todella paljon koiria, silti käy säännöllisesti kylässä. Hänen miehensä on allerginen, hän nappaa allergialääkkeen tullessaan kylään. Ei se vaan aina tarkoita sitä että koiran kustannuksella joustetaan kun pelkoa voi työstää ja mikäli allergia ei ole niin paha, voi halutessaan ottaa pikku pillerin. Joustoa tarvitsee olla molemmin puolin.

Olen joskus sanonutkin että en ole henkeen ja vereen koiraihminen -en ole vieläkään. Koira ei yksinään ole minun elämäni, siihen kuuluu paljon muutakin. Koira silti on iso osa sitä mun elämää ja sellaiset ystävät tai kaverit jotka eivät sitä ymmärrä, eivät silloin selvästikään myöskään ymmärrä minua. Juuri yksi sanoi että miksi pingotat etkä vaan lähde pariksi kuukaudeksi reppuvaellukselle ja nauti vähän. Ei tajunnut etten voisi nauttia kun koira olisi jossain hikisessä hoitolassa. Loukkaannuin elämäntyylini arvostelusta ja siitä, että en selvästikään elä niin jännittävää elämää kuin hänen mielestään pitäisi. Eläköön hän, mä kuivaan kuratassuja.

SpiralCulturelle voimia!

Voimia kaikille purkautujille!

Itseä ärsyttää vähän pienemmät asiat, eli tuo koira on taas löytänyt miehuutensa, kun lähistöllä asuu ilmeisesti joku narttu joka on juoksussa. Se on kiva kun aamulla on muutenkin kiire niin koira van juoksee nenä maassa ja vikisee, eikä asioiden tekemisestä ole tietoakaan. Eiköhän poika pääse kohta lääkärin pöydälle niin ei mene pää turhan takia sekaisin, ja kun pennutkin taitaa olla sen osalta jo tehty. Ja omistajakin saa sitten mielenrauhan. Puuh.

Liittyen tuohon koiran yksin jättämiseen työpäivien jälkeen, niin myönnän "syyllistyväni", mutta pidän sitä itseasiassa ihan normaalina, enkä tunne huonoa omaa tuntoa. Minulla on elämää myös töiden ulkopuolella (ja koiran lisäksi), joten jos haluan käydä jossain muutakin kuin viikonloppuisin on vähän pakko jättää koira yksin myös iltaisin silloin tällöin. Töistä tullessa huolehdin koiran huolellisen lenkityksen, ja vähän puuhastellaan muutenkin. Olen poissa iltaisin kuitenkin max. 2 tuntia, eikä se tosiaan ole jokapäiväistä, ehkä kerran tai silloin tällöin pari kertaa viikkoon. Haluan kuitenkin tavata ystäviä kaupungilla, käydä jumpassa, tai vaikka kaupassa silloin tällöin (hyi minua).

Onneksi avomiehen kanssa menee työvuorot joskus oikein sopivasti ristiin, joten yksinoloa ei koiralle silloin tule niin paljoa. Mutta kyllä joskus tilanne on se että työpäivän päälle vielä pari tuntia yksin. En jaksa kuitenkaan ihmimillistää koiraa, se ei ajattele "että voikun tylsää kun ensin olin työpäivän ajan yksin ja nyt vielä senkin päälle, ompas omistaja tyhmä", se ei sellaisesta rikki mene, sanoi kuka tahansa muuta.