Koirat.com

neruda kirjoitti:


Olen joskus sanonutkin että en ole henkeen ja vereen koiraihminen -en ole vieläkään. Koira ei yksinään ole minun elämäni, siihen kuuluu paljon muutakin. Koira silti on iso osa sitä mun elämää ja sellaiset ystävät tai kaverit jotka eivät sitä ymmärrä, eivät silloin selvästikään myöskään ymmärrä minua.

Mulla on aika sama. En ole mikään koirafanaatikko ja tykkään tehdä ja puhua muistakin asioista kuin koirista. Olen myös tyytyväinen siitä, ettei ystäväpiiri koostu pelkästään koira- tai eläinihmisistä. Pysyypähän järki mukana touhuissa, kun koko tuttavapiiri ei hörhöile jostain elukkatavaroista jne. Aikoinaan pystyin myös pidemmän aikaa seurustelemaan miehen kanssa, joka ei pidä eläimistä. Yritettiin vaan molemmat kunnioittaa toisen näkemystä.

Mulla on muitakin kuin koiramenoja, mutta koira/koirat on aina järjestetty siksi aikaa hoitoon, jos menot osuvat työpäiville tai kestävät liian pitkään. Jos hoitopaikkaa ei ole saanut, on menotkin jääneet menemättä. Toki saan olla erittäin kiitollinen vanhemmilleni, jotka ovat aina mielellään auttaneet. Eikä tulisi mieleenkään ottaa uutta koiraa keskustelematta heidän kanssaan olisivatko he yhä auttamassa tarvittaessa koiran hoidossa.

neruda kirjoitti:

Juuri yksi sanoi että miksi pingotat etkä vaan lähde pariksi kuukaudeksi reppuvaellukselle ja nauti vähän. Ei tajunnut etten voisi nauttia kun koira olisi jossain hikisessä hoitolassa. Loukkaannuin elämäntyylini arvostelusta ja siitä, että en selvästikään elä niin jännittävää elämää kuin hänen mielestään pitäisi. Eläköön hän, mä kuivaan kuratassuja.

Toi on niin ärsyttävää! Arvostellaan toisen tapaa elää ja rentoutua, koska itse haluaa jotain muuta. Ymmärrän kyllä, jos joku haluaa asua puolet vuodesta vaikka Aasiassa patikoiden, mutta mulle se olisi lähinnä painajainen. Miksiköhän se on niin vaikeaa ymmärtää, etteivät kaikki välttämättä oikeasti halua elämän olevan suurta seikkailua?

Aloin miettimään tuota koirakaverit-juttua, ja huomasin, että meillä taas ei oikeastaan ole sellaisia kavereita paljonkaan joilla olisi koiria (lähipiiristä vain siskolla on koira). Silti kaikki ymmärtää, että en välttämättä voi aina lähteä johonkin silloin kun joku muu haluaa. En tiedä onko meillä sitten ymmärtäväisiä ystäviä, mutta usein se menee niin, että joko minä otan koirat mukaan jos olen jonkun luo menossa tai sitten ystävät tulee meille kyläilemään. Toki nyt on vähän eri tilanne kun olen äitiyslomalla, mutta kuljetan koiria silti mukana tietyissä paikoissa ja jotkut kaverit haluaakin että otan nuo mukaan.

Miten tuostakin voi saada jonkun ongelman aikaan? Ihmiset usein tuntuvat tekevän elämästään (koiran kanssa tai ilman) suhteellisen paljon vaikeampaa kuin se voisi olla.

Tosin mä olen muutenkin niin laiska ja kotihiiri, että olen ihan mielelläni kotona koirien kanssa enkä tee niiden lenkityksen/aktivoinnin lisäksi oikein mitään muuta kodin ulkopuolella.

Vähän menee ot:ksi, mutta vaikka olen suht nuori (21) niin ei minulle ole koskaan tuottanut ongelmia järjestää menoja koiran kanssa. Tosin hyvin harvoin käyn missään nykyään . Ja olen todella tyytyväinen ja onnellinen.
Lähes joka paikkaan pystyn ottamaan koiran mukaan. Ystäväpiirini koostuu joko koira ihmisistä tai muuten vaan eläimistä pitävistä. Lisäksi kun meitä on taloudessa kaksi niin koiran yksin oloa on ollut todella helppoa järjestää mahdollisimman pieneksi.
Koira ei ole minulle pelkkä lemmikki vaan perheenjäsen ja osa elämääni. Lisäksi kun koira on todella seurallinen ja sellainen joka paikan höylä niin sen kanssa en ole tehnyt numeroa mukana kulkemisesta. Mutta kyllä tietysti koira osaa olla yksinkin. Alkuun esiintynyt työpäivien aikainen pieni tuhoaminen on myös loppunut tyystin, kun yhteinen tekeminen on lisääntynyt.

Mä en ymmärrä alkuunkaan tätä vastakkainasettelua jossa lähtökohtana on se että onko parempi koiranomistaja kuin toinen, verukkeella vietänkö joka hetkeni koiran kanssa vai en. Tässä saadaan kyllä mehukkaat mielipide-erot, mutta uskon että jokainen ihan varmasti rakastaa koiraansa ehdoitta ja yrittää parhaansa mukaan järjestää koiralleen virikkeitä ja seuraa oman aikansa ja jaksamisensa puitteissa. Toiset tekevät koiriensa kanssa enemmän ja toiset vähemmän, siihen on tuskin kellään sanomista niin pitkään kun kyse ei ole eläinrääkkäyksestä. Tähän pätee helkkarin hyvin sanonta: voit arvostella toista vasta sitten, kun olet kulkenut kuunkierron hänen mokkasiineissään!

Minäkin sitten vissiin kuulun niihin "huonoihin" koiranomistajiin koska minulla on välillä omia menoja minne en ota koiriani mukaan. Ja muutenkin jos kaverit kutsuu kylään niin en minä vie koiria sinne mukanani koska kaverit ovat pyytäneet vain minua tulemaan kylään, enkä myöskään vedä siitä herneitä nenääni jos he eivät halua koiriani heidän huusholliin pyörimään. Toisen kotia pitää kunnioittaa. Minusta ainakin meidän koirille tekee välillä hyvää olla keskenään joitamia tunteja päivässä, koska ole työttömänä niin joka päivä kotona olen, mitä nyt kuukaudessa saattaa viikko olla lomien tuuraamista.

Hugo on taas rakastunut joten on tosi levoton, ei suostu syömään ja tuijottelee vaan ikkunasta ulos. Lenkillä sikailee, sisälläkin on "vaativainen" eli komentelee, tuijottelee ja möhmöttelee, muttei sitten oikeen itekään loppupeleissä tiedä mitä tahtoisi.
Ja, koska se ei tosiaan suostu syömään, sen maha pitää hirvittävää kurnimisääntä mikä sit taas mua melkein ällöttää. Eh.

Jooh ja tähän meneillään olevaan kiistaan taas yhtyäkseni, ei meilläkään/mullakaan oo juur yhtään ystäviä jotka ei olis koira/hevos/eläinihmisiä, nyt kun pikasesti laskeskelin niin vissiin kahdella tai kolmella EI ole koiraa kotona. Mutta kuten on muutenkin jo tullu todettua, mä en oo mikään kyläluuta luonteeltani ja viihdyn varmasti paremmin kotona kuin keskiverto 26-vuotias.
Käydään me kuitenkin ihan normaalisti kaupassa, elokuvissa, shoppailemassa, ihan ulkomaillakin lomaillaan ilman koiraa jne ja joskus jopa baariin eksytään, mutta harvemmin Hugo silti joutuu olemaan kotona yksin yli neljää tuntia. Kaiken lisäksi mä kyllä yritän sovittaa kaikki "ylimääräiset" menoni vapaapäiville, ettei tosiaan tulis niitä päivä, että lähen töihin, käyn kotona kusettamassa koiran ja lähen taas uudestaan liesuun.
Toki se helpottaa että mulla on (koiranhoitoon osallistuva) avomies, enkä mä olis koiraa välttämättä uskaltanu ees ottaakaan sillon kun asuin vielä yksin - osaks juur sen takia, kun tykkäsin sillon juosta enemmän baareissa ym. Avokki opiskelee joten on koulussa aamusta iltapäivään, ja mä sitten taas lähden yleensä vasta iltapäivällä töihin, joten Hugo ei kyllä ole päivässä kauaa yksin kotona.
Nyt sitten joku näpäyttää että mitäs jos me erotaan? Niin, mitäs sitte, jossitellaan sitte jos on ajankohtaista. Eihän tässä maailmassa vois tehdä mitään, jos vaan jossittelis päivät pitkät.
Sen jälkeen varmaan näpäytetään siitä, että Hugolla on sitten saletisti eroahdistusta ja muuta, koska "se ei ole tottunut olemaan yksin". Joo'o, tulkaa vaan tohon rappuun kuuntelemaan kun koira huutaa täyttä huutoa ja sitten tirkistelkää ikkunoista sisälle miten se on repiny sohvatyynyt, kusiskellu nurkat täyteen ja modifioinu vähän lattialistoja. Paha vaan, että jos tollasta näätte ja kuulette, niin vahtaatte väärää asuntoa
Se siis osaa olla yksin, viihtyy yksin, ja tykkää hengailla omissa oloissaan myös silloin, kun me ollaan kotona.

Miten mulla välillä tulee täällä sellanen olo, että on muiden mielestä vaan sädekehän kiillotusta jos yrittää olla paras mahdollinen emäntä omalle koiralleen? Eikö sen pitäis olla lähtökohta...

Mä oon joskus miettinyt, että en varmaan jaksaisi sinkkuna pitää koiria. Tai no, en mä näistä nykyisistä hankkiutuisi eroon, mutta en varmaan hankkisi koiraa enkä ainakaan jaksaisi pentuaikaa. Lisäksi kauhistuttaa ajatellakin sitä, jos on itse kipeänä ja asuu vaikkapa kerrostalossa. Nyt meillä voi toki aina päästää koirat vaan ovesta ulos ja hetken päästä sisälle, kun ne pyytävät.

Munkin mielestäni koiraa ei pitäisi pääsääntöisesti jättää yksin enää työpäivien päätteeksi, mutta kieltäydyn kuitenkin tuntemasta syyllisyyttä siitä, jos koirat joskus jäävät yksin. Toisaalta en mä sitäkään allekirjoita, että koko ilta työpäivän jälkeen pitäisi puuhata koiran kanssa, mutta jo sekin, että käy reeneissä ja/tai kunnon lenkillä sekä on sitten kotona "koiran seurana" vaikka itse kirjaa lukien, kotitöitä tehden tai sohvalla koiran kanssa töllöä katsellen on sekin jo hyvä. Sinkuilla ymmärrän hyvin, että koko elämä ei vain voi pyöriä koirien ympärillä, vaikka paljon koiran kanssa elämisen kanssa joutuukin tekemään myönnytyksiä (jos niitä sellaisina pitää ). Mä ainakin tulisin mökkihöperöksi, jos sinkkuna joutuisin vain kökkimään illat kotona ja metsässä yksin koiran kanssa. Mulla on siitä onnekas tilanne, että mies on yrittäjänä kotona ja jos mulla on menoa työpäivän jälkeen, koirat eivät siitä huolimatta joudu olemaan pitkää päivää yksin vaan yleensä korkeintaan muutamia tunteja, jos mies käy asioilla päivällä.

Mulla on ystävät suureksi osaksi koiramyönteisiä, mutta en mä silti koiria yleensä roudaa kavereille mukaan. Tämä ihan kahdestakin syystä: asutaan sen verran korvessa, että menen usein kahvittelemaan suoraan töiden jälkeen (kun olen varmistanut mieheltä, että hän ei ole koko päivää itse liesussa tai edes autotallissa puuhailemassa) ja monella mun kaverilla on pieniä lapsia eikä kyläily ole kenellekään kivaa, jos koko ajan keskityn vain kyttäämään koiria tai komennan ne eteiseen makaamaan kyläreissun ajaksi. Jos joskus otan koirat mukaan, kysyn etukäteen, että onko ok, jos otan koirat enkä vaan paukahda paikalle koirineni, joskin silloin mulla on yleensä muutakin menoa, miksi koirat on mukana. Näitä mun kahvitteluja on ehkä kerran-pari kuussa nykyisellään, joten sinkkunakaan en niistä ottaisi pulttia, joskin joutuisin toki menemään töistä ensin kotiin ja lenkille ja tästä syystä kahvittelutkin painottuisivat aika lailla viikonloppuihin, kun lapsiperheisiin ei paljon enää viitsi seiskan-kasin jälkeen illalla sitten lähteä kylään. Nyt voin mennä kahville töiden jälkeen ja sitten illalla kotiintultuani lenkille, eivätkä koirat silti joudu odottelemaan jalat ristissä yksin kotona.

Meille tulevat joutuvat toki koiria sietämään, mutta jos mun koirat vieraita häiritsevät (joko käytöksellään tai olemassaolollaan, ts. vieraalla allergia, koirapelko tjsp), ne saavat kyllä mennä portin taakse. Itse asiassa koirapelkoisen vakuutusedustajan käydessä laitettiin koirat makkariin oven taa, jotta ne eivät olleet siinä heti parin metrin päässä portin takana killittämässä. Jos joku meillä jatkuvasti hengailisi, saisi kyllä luvan tottua koirien olemassaoloon, vaikka sikailua vieraita kohtaan ei niiltä tietty tarvitse sietää (sikalu=lähinnä sitä, että koira tunkee pään syliin/kainaloon ruokapöydässä tai muuten hakee väkisin huomiota, ei siis sen vakavampaa). Samalla tavalla, jos meille tulee pienten lasten kanssa kylään, voin hetken tilannetta katsella, mutta pääsääntöisesti päädyn laittamaan koirat portin taa, jotta mun oma vahtimisurakkani helpottuu. Normaalisti koirat kyllä ovat samassa tilassa porukan kanssa, mutta jos kukaan vieraista ei paijaa niitä, ne usein päätyvät makaamaan eteisen matolle, jolla olisivat joka tapauksessa portinkin takana ollessaan.

Huh mikä sepustus!

reppulinen kirjoitti:

Minusta ainakin meidän koirille tekee välillä hyvää olla keskenään joitamia tunteja päivässä, koska ole työttömänä niin joka päivä kotona olen, mitä nyt kuukaudessa saattaa viikko olla lomien tuuraamista.

Eikai tässä siitä ollutkaan kyse, viettääkö jokaisen hetken elämästään koiransa kanssa, vaan siitä kuinka paljon koira joutuu olemaan yksinään, jos sille yksinolo tuottaa ongelmia ja koiran käytös häiritsee naapureita. Onhan siinä selvä ero, jos esim. työttömän koira on yksinään vaikka yhteensä n.15h viikossa, kuin jos työssäkäyvällä menee töihin matkoineen jo semmoiset 45h/vko ja siihen vielä erilaisia menoja useana iltana viikossa.

En mä ainakaan sano toisten tilanteita tietämättä ketään täällä todellakaan huonoksi koiranomistajaksi. Itse vaan miettisin vakavasti missä vika, jos koira mekastaa yksinään niin paljon, että naapurit soittelevat perään. Ensimmäisenä tulee mieleen, ettei koira nauti olostaan, jos se häiritsee naapureita. En ymmärrä miten se saadaan käännettyä niin, että täällä tuomittaisiin jokainen, joka joskus käy ilman koiraa piipahtamassa kotioven ulkopuolella. Jos oma koira on oloonsa tyytyväinen, niin turha siitä on ottaa stressiä miten asiansa on järjestänyt. Jos taas koira oireilee, kannattaa miettiä mikä on vikana ja mitä asialle voisi tehdä koiran (ja naapureiden) elämänlaadun parantamiseksi.

Monet nuoret koirat nyt pureskelevat huonekalujen kulmia, kenkiä jne. nuorena, mutta jos aikuinenkin koira ulvoo/haukkuu kotona yksin ollessaan, niin jotainhan silloin on tehtävä ja mietittävä missä on vika. Ekat syyt mitä mulle tulee mieleen, on liian paljon yksinoloa tai se että koiran pääkoppa vaan ei ole tarpeeksi hyvässä kuosissa jos se ei kestä hetkeäkään yksin. Kumpaankaan vaihtoehtoon en pidä parhaana ratkaisuna sitruunapantaa tms. Sitruunapanta on varmasti ihan toimiva vaihtoehto silloin, kun koira reagoi esim. rappukäytävän ääniin turhan herkästi.

"Miten mulla välillä tulee täällä sellanen olo, että on muiden mielestä vaan sädekehän kiillotusta jos yrittää olla paras mahdollinen emäntä omalle koiralleen? Eikö sen pitäis olla lähtökohta... "

Ehkä ei sädekehän kiillotusta nyt varsinaisesti, mutta rivien välistä on mielestäni selkeästi luettavissa, että on "huonompi" koiran omistaja jos ei toimi niin kuin eräät itse toimivat. Kukin saa toki ajatella kuten haluaa ja olla sitä mieltä kun on, mutta sanoisin että ehkä hiukan suppea on maailmankatsomus tuolta osin joillakin. Mahdollisimman hyvä koiranomistaja jokainen varmasti yrittää olla omalle koiralleen, mutta itsellä se tarkoittaa myös sitä että minulla on paljon muitakin kiinnostuksen kohteita ja muuta elämää, vaikka koira kovin tärkeä onkin. Kaikki eivät (joidenkin mielestä valitettavasti) elä samalla tyylillä. Ja näissä keskusteluissa asiat tuuppavat aina kärjistymään, eli otetaan esimerkeiksi ääripäitä, vaikka kultainen keskitiekin on olemassa.

On ollut muuten todella hauska kuvata tuota hauvaa sen yksinollessa, tai no, eipä siellä paljoa tapahtunut kun poika pisti pään tyynyyn ja veteli hirsiä sohvalla (jossa ei saisi oikeasti edes olla.)

Mun mielestä tässä keskustelussa olennaista on kolme kysymystä:

1) Millaiseen käyttötarkoitukseen koira on hankittu?

2) Millaiseen elämäntilanteeseen koira on hankittu?

3) Onko jompikumpi tai molemmat yllämainituista muuttuneet sitten hankintahetken? Ja jos on/ovat, voidaanko koiralle tarjota muuttuneesta tilanteesta huolimatta inhimilliset elinolosuhteet?

Muoks: typot

Tässä on pitänyt pari päivää oikein nieleskellä näitä juttuja lukiessa...

Ihanko tosissaan täällä jotkut ajattelevat niin, ettei koiraa saa koskaan jättää toista kertaa yksin? Ei, vaikka tilanne olisi millainen tahansa? Ja ajattelevatko nämä samat ihmiset ihan oikeasti niin, että jos jonkun koira pitää älämölöä kotona yksin ollessaan jäädessään toisen kerran yksin, niin ainut oikea ratkaisu siihen on se, ettei omistaja poistu kotoaan työpäivän jälkeen - ei lyhyeksikään ajaksi? Kärjistettyä tekstiä, mutta sellainen ilmapiiri tässä nyt eräiden taholta on, vaikka viestejä olisi kuinka analysoinut monesta eri vinkkelistä.

Mulla on oikeasti näitä viestejä lukiessa sellainen olo, ettei työssäkäyvillä (sinkuilla) ole oikeutta ottaa koiraa. Tai jos ottavatkin niin kavereita ei saa olla. Tai jos on pakko olla sosiaalista elämää, niin muut kuin koiraihmiset ei kavereiksi kelpaa. For real...??

Mun mielestä se, että tapaa koirattomia kavereitaan aina vain koirapuistossa, koirallisen kotona tai vaikka kaupan pihalla niin että koira on mukana, ei ole mitään molemminpuolista joustamista: tuo kuulostaa vain siltä, että koirattomalla ei ole juuri valinnanvaraa. Jos hän haluaa tavata kahvilassa, niin hän menettää kaverinsa, koska koirallinenhan ei voi ilman koiraansa mennä minnekään. Sama juttu allergikon tai koirakammoisen kaverin kanssa. Koska koiraihminen joustaa sen verran, että yrittää ainakin putsata vaatteensa huolellisesti koirankarvoista koirattoman luo mennessään? Tai tapaa koirakammoisen kaverinsa ilman koiraa, niin että koiraton voisi olla aivan relax? Ai niin, eihän sellaista tapahdu. Kato, kun se on sitä molemminpuolista joustamista että ne muut joustaa.

Mulla menee työajat välillä niin, että teen esim. aamuvuoron 7-15 ja sitten vielä yövuoron 23-07 + puolen tunnin työmatka per suunta. Jos en punkkaisi äitin kanssa saman katon alla, mun olisi pakko jättää koira yksin kotiin tavallaan kahdesti saman päivän aikana, joista toinen kerta olisi vieläpä yöaikaan. Voin oikeasti kertoa pomolle vuoroistani, että aina ei kaikki sovi yks yhteen sen vuoksi, että koira on olemassa, mutta en mä voi päsmäröidä työvuorolistaa määräänsä enempää kun pitäisi tietenkin ottaa muutkin huomioon.

Miten yksin asuva käy esim. kaupassa, kun on yövuoro alla? Jos otat koiran mukaan kaupan pihaan odottamaan, olet paska omistaja koska kukaanhan ei koskaan jätä koiraansa kaupan eteen odottamaan. Tai sitten jos menet autolla 500 metrin kauppamatkan, niin olet paska ihminen ihan yleisesti ottaen, kun saastutat luontoa. Ja sitten sä pirupe*kele et edes osta luomua! Ainut vaihtoehto taitaa olla soittaa kaverille ja "joustaa molemmin puolin" ja antaa kaverin seistä koiran kanssa ulkona sillä aikaa kun käyt ostoksilla. Koska jos kaveri ei suostu, niin senhän joutaakin sitten heivata hevonhelkkariin.

^ Hyvin kirjoitettu! Olen nimittäin mietiskellyt ihan samaa ja tuli hetkeksi huono omatunto siitä että on mennyt kauppaan tunninkin ajaksi koulupäivän jälkeen ja koira on jäänyt kotiin yksin kun avokin on ollut treeneissä En uskaltanut vain avata sanaista arkkuani enkä edes olisi noin hyvin osannut asiaa ilmaista.

Onpa ollut virkistävää huomata, että täältähän löytyy ihan maalaisjärkeäkin omaavia ihmisiä. Erityisesti maddy ja boxerowner kirjoittivat hyvin Osaisinpa itsekin ilmaista itseäni yhtä selkeästi.

Älkää nyt hyvät ihmiset kuvitelko olevanne jotenkin huonompia koiranomistajia, vaikka jätätte koiran joskus yksin vielä työpäivän jälkeenkin. Täällä on tullut paljon hyviä pointteja esiin, mutta taitaa näiden täydellisten parempien koiranomistajien kanssa järkeily olla yhtä hedelmällistä kuin kiihkouskovaisten kanssa..

Muoks. Pieniä mieliä järkyttänyt virhesana korjattu.

Mä en ainakaan tarvii yhtään maalaisjärkeä. On paljon mukavampaa olla täydellinen koiranomistaja

Must on vielä siistimpää olla maalaisjärjellä varustettu täydellinen koiranomistaja.

Kyllä täydellisenä oleminen on ihanaa

Voi teitä höpönassuja. Olishan se pitänyt arvata, että yhteen sanaan tartutaan. No jos vaihdetaan tuon "täydellinen"-sanan tilalle sana "parempi". Onko sitten kaikki tyytyväisiä?

Miten mulle ei ole tullut yhtään sellainen mielikuva, että yritettäisiin kiillottaa jotain sädekehää tai olla jotenkin parempia koiranomistajia? Musta kirjoittajat ovat vain kirjoittaneet siitä, mikä olisi parasta koiran kannalta. Tosin ehkä mun tulkintaan vaikuttaa se, että olen itsekin sitä mieltä, että koiraa ei tule täysimittaisen työpäivän jälkeen jättää yksin kotiin muuta kuin poikkeustapauksissa.

Toinen osapuoli taas perustelee koiran yksin jättämistä sillä, kun on sitä muutakin elämää kuin pelkkä koira. On toki minullakin, ja keksisin vaikka mitä tekemistä, jos koiria ei olisi, mutta olen silti töiden jälkeen koirien kanssa siksi, että se kuuluu siihen vastuuseen, joka tulee, kun ottaa koiran. Kaupassa itse ainakin käyn nopeasti töiden jälkeen ja lopun ajan olen koirien kanssa. En kiillota sädekehää, en ole marttyyri, en elämätön koirafanaatikko, mutta niin mun mielestä vaan kuuluu toimia. Muut menot sitten viikonloppuun tai niin, että koirat viedään hoitoon.

Tosin uskon myös, että kc:läiset osaavat käyttää nimenomaan sitä maalaisjärkeä siinäkin suhteessa, että kenenkään tässäkään ketjussa keskustelevan koira ei kärsi hillittömän pitkistä yksinoloista ja tekemättömyydestä ja tylsyydestä, vaikka joskus jäisivätkin töitten jälkeen yksin kotiin. Itse en kuitenkaan niin toimisi (täällä on tullut jo runsaasti hyviä perusteluita) - jos pääsee neljältä töistä, jää aika vähän vapaa-aikaa muutenkin ennen kuin täytyy mennä nukkumaan seuraavaa päivää varten. Joku parin tunnin jumppareissu nielaisisi siihen aika ison loven, eikä koiran kanssa kyllä kamalasti ehtisi siinä tehdä.

^ Ihan fiksusti kirjoitettu mun mielestä. Olisihan se ihanteellista, jos ei vaan koskaan tarvis jättää sitä koiraa yksin. Vaan kun on meitäkin, jotka asuu yksin ja tekee vuorotyötä. Ei voi vain jättää niitä menoja sinne viikonlopulle, kun silloinkin voi olla niitä töitä. Ja voin sanoa, että on hankala sovittaa menoja "normaaleiden" 8-16 työssäkäyvien kanssa yhteen..

Toisaalta, kun oikein miettii, niin mun koirat taitaa olla paljon vähemmän aikaa yksin kuin keskivertotyöläisen. Työpäiviä (tai iltoja) on ehkä semmoiset 4 päivää viikossa keskimäärin ja toisinaan työpäivienkin aikana on niille hoitaja. Mutta vaikka me oltais koirien kanssa yhdessä 24/7 6 päivänä viikossa, niin tietenkin on silti täysin tuomittavaa jättää 1/7 päivänä viikossa koira yksin vielä työpäivän jälkeen.. Sellainen mielikuva ainakin tulee edelleen.

Mua ihmetyttää, että miksi toisten koiranpito ylipäätänsä edes kiinnostaa? Mua ei ainakaan kiinnosta. Mä hoidan omani mielestäni hyvin ja olen hyvä koiranomistaja. Mua ei liikuta yhtään, jos joku tulee sanomaan, että oletpa paska omistaja.

Kyllä mä tiedän, että mun koirat voi hyvin, saavat liikuntaa, rakkautta ja hyvää ruokaa. Siltikin niillä on "huonoja" päiviä, jolloin yksinoloaika saattaa venyä. Sille ei vain voi mitään, sellaisia tilanteita kun nyt tulee väistämättäkin välillä vastaan, että koirat jäävät väkisinkin vähemmälle huomiolle. Mutta sitten on taas aikoja, kuten nyt kun mies on kotona ainakin seuraavat 3kk putkeen, etteivät joudu olemaan yksin lähes ollenkaan.

Mun mielestä se on vähän sama kun vertaa lapsenkasvatusta ja äitinä olemista yleensä. Kasvatusmetodeja ja äitejä on moneen lähtöön, ja mielipide-eroja on melkoisesti.

Mä kasvatan lapseni ja pidän koirani miten itse parhaaksi näen. Muiden mielipiteet ei paina pennin vertaa.

Asioista voi toki olla eri mieltä ja keskustella, mutta oma mielipide ei siitä miksikään muutu.

Ulosanti on vähän kökköä, mutta toivottavasti ymmärrätte jotain tästä sepustuksesta.