Koirat.com

Masentaa olla täällä. Musta ei yksinkertaisesti vain enää ole elämään vanhempien luona. Mulla on kamala sosiaalisen elämän tarve, johon täällä ei oikein ole mahdollisuutta. Olen ihan loukussa. En tiedä, mitä teen syksyllä. Minne muutan.

Haluan Helsinkiin. Mitä teen, jos "pääsen" Ouluun lukemaan matematiikkaa? En halua lukea matematiikkaa, paitsi ehkä Helsingissä. Arkkitehtuuri Oulussa taas olisi hyvä vaihtoehto, mutta aika epätodennäköistä että sinne pääsisin. Ahdistaa ihan suunnattomasti.

Nenssi. Sulle on tulossa picardi siis vai. Vau, oon kade.

Olisko ihan liikaa pyydetty sellanen normaali kesäkeli... mut ei ensin pitää sellasta 30 astetta varjossa, nyt kakspäivää 10 astetta ja satanu ku esterin *erseestä... ei ole paljon tullu koirien kanssakaan touhuttua kun helteellä nuo vaan loikoilevat varjossa ja nyt näin sateella virtaa olis kyl vaik muille jakaa mut isäntää ei oikeen innosta tuolla sateessa hillua muutakun pakolliset... Ketuttaa kaikki tekemättömät työt kun viimein traktori tuli pajalta ja pitäis tuolta mettästä tehdä ja kuskata rankaa tähän pihaan polttopuuks palotteluu oottamaan mut ei.....

^ Juu, on tulossa. :) Mua raivostuttaa se, kun äitini on niin helvetin skeptinen koko ajan. "Et sä pärjää, sä palautat sen kuitenkin kasvattajalle takaisin, ei teidän rahat riitä" jne jne. Se saa mut masentumaan ja ailahtelevaksi, enkä enää tiedä miten toimia, kun kaikki on ollut järjestyksessä pään sisällä. Aina kun olen lähettänyt sille viestiä pennuista, se vastaa tyylillä "Aha." tai "Vai niin.". Jotenkin siitä on tullut mahdottoman ärsyttävä sen jälkeen kun pennut syntyivät. Mä tiedän sisimmissäni, että me pystytään siihen. Me tienataan avon kanssa noin 2700 euroa kuussa, meillä on pieni vuokra ja pienet menot, ei autoa eikä muita ns. ylimääräisiä kuluja. Kyllä me pystytään, aivan varmasti. Isä on paljon reilumpi kuin äiti. Siltä saisi ihan varmasti avustusta jos tulee hätä. Ehkä äidillä on jotenkin kihahtanut hattuun. Ne kun juuri rakensivat unelmiensa omakotitalon, sen miesystävä on ns. hienompaa porukkaa ja kasvattaa koiria... Plääh, sainpas purettua sydäntäni.

^ Kuulostaa tutulta ("se on sitten iso koira ja se täytyy kouluttaa, se syö paljon, se tarvii liikuntaa ja huomioo...."). Mä nyt koitan sua tsempata jos auttaisi: kyllä te pystytte siihen! Kyllä sen tietää sisimmässään oikeasti pystyykö vai ei. Ja paras tunne sit lopulta on kun toteaa joskus muutaman kuukauden koiranhankinnan jälkeen että "hitto, tossa se nyt makoilee tyytyväisenä ja onnellisena, ja me ollaan pärjätty. Enkä pois antais".

Mä kerroin isälle jonkun aikaa sitten mun koiranhankintasuunnitelmista, ja sehän tokaisi heti että "älä nyt helvetissä, justhan saitte koiramäärää edes vähän järkevämmäksi". Ei se kyllä pahaa tarkoita, mutta se ei vaan käsitä että koiramäärä ei tule tästä vähenemään ikinä. Se tulee kasvamaan vielä muutaman koiran verran mun kasvatustyön takia. Kyllä mä sen reaktion tietysti ymmärrän, kun onhan meillä tälläkin hetkellä neljä koiraa. Antaisi mun kuitenkin elää omaa elämääni miten haluan.

Kävin tänään näyttämässä polvea lääkärille, eikä vaikuta kovin hyvältä. Tänään otettiin röntgenkuvat ja perjantaina ultrataan jonkun bakerinkystan (?) varalta. Polvi on epäilyttävästi turvonnut taipeen puolelta, mutta hyvin pikaisen tutkimuksen perusteella lääkäri arveli kierukan olevan ehjä. Toivotaan niin. Toisaalta olisin hyvin helpottunut mistä tahansa diagnoosista, kunhan ongelma korjaantuu kertaheitolla. harmittaa vaan vietävästi, jos kesä menee pilalle tämän takia. Näyttelyissäkin olisi tarkoitus käydä, enkä mä pysty juoksemaan juuri nimeksikään. Onneksi pikkukoirien kanssa pystyy toimimaan kehässäkin..

Kylmyys, sade ja tuuli. Ja ikava koiraa ja kavereita. Oon tosi epavuorovaikuttava. Kiire. Laiskuus. Vasymys. (Mut silti: Islanti. <3)

Tänään munkin äiti sanoi oikein lohduttavasti että onneksi tuolla Lexalla ei ole enää montaa elinvuotta, luojan kiitos pääset eroon sitten siitäkin.

Muutenkin vitutti tänään niin sitten vielä lenkillä Kustilla aukesi hihnan lukko kun mentiin tiensivuun odottamaan toisten koirien ohi menemistä. Eiköhän se torvi juokse sitten niiden koirien luokse ja ole maailman onnellisin kun sai treffata koiria. Hyvä ettei kaatanut pikkulasta höseltäessään.

Kuullostaa nenssi tutulta täälläkin.
Luulis et meilläkin äiti jo luottais 29vuotiaan päätöksiin, mutta eipä näemmä. Tiesin, et se varmaan on skeptinen toisen koiran ottamiselle, mut ihan noin nuivaa vastaanottoa en kuvitellut. Vetosi siihen, et pelkää isompia koiria. Niillä naapurissa iso seropi (josta olisin voinut pistää pääni pantiksi, et olis ollut puhdas malikka) jota ylistää aina maasta taivaisiin.
Ihmettelin sit, et miksi se ei sitä pelkää, ni pystyi vielä sanomaan, et on nähnyt sitä sen verran usein ihan pennusta asti, eikä se oo ollut heti sellanen iso. No sh*t Sherlock, pennut tuppaa kasvamaan.

Kiitos sympatiasta. Tiedän, että toimin oikein mutta silti harmittaa. Niin moni muu toimii aina väärin, että tekis mieli itekin opetella.

Toivottavasti Kadaverin kesä on kuitenkin sosiaalisempi kuin odotat, ja pidetään peukkuja että pääset Helsinkiin opiskelemaan!

Ja toivottavasti vaniksen polvesta ei löydy mitään niin suurta, että se pilaisi koko kesän.

Ja teille, joiden äidit/ sukulaiset tai ihan kuka vaan vikisee tai valittaa koiran ottamisesta, niin miksi ihmeessä kuunnella moista? Oma elämä, oma valinta. Eikä ne muut sitä koiraa hoida vaan ihan itse. Ne ei sitä maksa, eikä siitä vastuuta ota joten silloin sanomisille ei tarvi antaa paljon muuta kuin piupaut. Vaikkakin on tosi ikävää kun läheiset loukkaavat sanoilla vaikkeivat välttämättä ymmärrä sitä omaa tilannetta ja halua pitää niitä koiria. Sitten, jos esim. vanhempia tarvitaan koiraa hoitamaan tai tukemaan rahallisesti, niin silloin niitä "järjen ääniä" pitäisi kuunnella. Todella ikävästi monnan äiti esimerkiksi sanonut Lexasta :(

Oho, huomasinpas, kuinka sekavaa tekstiä suuttumus + Asti Gancia saa aikaan.

Ehkä äitykkää huolettaa se, kun ollaan avon kanssa aikas nuoria (täytän 20, avo 21). Mutta puolustukseksi voin sanoa, että tiedän todella monta ihmistä, jotka ovat ottaneet ensimmäisen ikioman koiransa jo useamman vuoden nuorempana kuin minä.

Mikähän siinä on, kun ulkona on viileää, mutta silti herään joka aamu aikaisin kun on ihan törkeä hiki? o.o Ja siinä, kun avo laittaa makkarin pimennysverhon aina osittain kiinni, noin 1/4 osa ikkunaa näkyy. :D

Kadaver kirjoitti:

Masentaa olla täällä. Musta ei yksinkertaisesti vain enää ole elämään vanhempien luona. Mulla on kamala sosiaalisen elämän tarve, johon täällä ei oikein ole mahdollisuutta. Olen ihan loukussa. En tiedä, mitä teen syksyllä. Minne muutan.

Voih, tuttu tunne! Asuin vuoteen 2008 täällä kyläpahasessa, mutta kavereita kuitenkin oli muutamia joten sinäänsä ei yksinäistä ollut. Muutin sitten muutamaksi vuodeksi Lappeenrantaan, jossa oli kavereita ja aina jotain tekemistä. Jos halusi tehdä jotain, niin lähti vaikka sitten yksin kaupungille tai näki kavereita, mutta oli helppoa olla myös yksin kotona jos halusi. Viime kesänä tuli oikeastaan "pakkomuutto" takaisin elämäntilanteen takia ja nyt olen kärvistellyt täällä. Tammikuussa intistä kotiuduttani on tämä ollut ehkä turhin ja yksinäisin puolivuotinen koskaan. Ei täällä kylällä enää kavereita asu, en muista milloin viimeksi olisin täällä nähnyt ketään. Helmikuussa? Sen jälkeen olen pari kertaa käynyt Helsingissä ja muutaman kerran Lappeenrannassa. Täällä mulla ei ole mitään muuta elämää kuin lenkkeily, dataaminen ja lukeminen. Odotan niin kovasti muuttoa... Toisaalta on taas huono omatunto että ajattelen näin, tuntuu että enkö muka viihdy isän luona. Vaikka ei se siitä ole kiinni, tämä paikkakunta vaan...

Aivan järkyttävän iso hämähäkki vilisti vessassa. -.- Äkkilähtöhän sieltä tuli ja nyt en uskalla mennä vessaan kun tiedän, että siellä jossain se lymyää ja vaanii..

smiushki kirjoitti:

Aivan järkyttävän iso hämähäkki vilisti vessassa. -.- Äkkilähtöhän sieltä tuli ja nyt en uskalla mennä vessaan kun tiedän, että siellä jossain se lymyää ja vaanii..

Mulla on aina ollut tapana usuttaa elukat ampiaisten ja hämähäkkien kimppuun. Tappavat ja syövät pois Tosin jossain vaiheessa lopetin vanhempien luona hämähäkkien syöttämisen kissalle, koska niiden olemassaolo kertoi siitä, ettei muurahaisia ole.

monna83 kirjoitti:

Tänään munkin äiti sanoi oikein lohduttavasti että onneksi tuolla Lexalla ei ole enää montaa elinvuotta, luojan kiitos pääset eroon sitten siitäkin.

Rupesi ihteenikin ärsyttämään! Mutta jotkut ei vaan ymmärrä mitenkä tärkeitä nuo elukat toisille on. Ite oon tässä suunnitellu ottavani toisen koiran 2vuoden sisään, ja en taida etes uskaltaa kertoa äitille ennenkun pentu on talossa. Juurikin siksi, että kuitenkin lyttää mun suunnitelmat ja itsekkin rupean epäilemään.

^Minäkin huudan kissat aina paikalle jos sattuu joku ötökkä jossain mönkimään Kissatkin mielissään jos sattuu kärpänen eksymään meijän kämppään.

Nii olihan mullakin valittamista. Hirvee väsymys jatkuvasti. Tulee valvottua nykyisin 12asti, aamulla 5ltä herätys jota venytän vielä sen 20min. Sitte hirveellä kiireellä töihin. Päivän oot väsyny ja kiukkunen ja kotiin tullessa lenkin jlk pakko mennä päikkäreille. Tämäkin ois korjattavissa kunnon unilla ja muutenkin pienillä elämänmuutoksilla kuten ruokavalio, muttakun ei taas tiedä mistä sitä alottas

Miksi en keksi mitään järkevää tapaa sisustaa meidän asuntoa ilman että näyttää siltä kun täällä olisi sotkuista kokoajan?

Ja miksi mulla ei ole hyvää ja vedenpitävää takkia, koska ratsastus ja lenkkeily märissä vaatteissa ei ole kauhean kivaa?

Niin juu ja miksi mua tänään turhauttaa ja ärsyttää kaikki?

Koira oli työpäivän aikana vetänyt yli metrin korkeudesta hyllystä mun viimesen päälle hienot Iron Fistin korkokengät ja jyrsinyt toisen koron ihan käyttökelvottomaksi. Aloin tottakai heti pillittää hillittömästi ja nyt koira luimii keittiön pöydän alla ja mä oon maailman paskin tyyppi.

Kaikki puruluukengät ja täytetyt putkiluut lojuu täällä koskemattomina, mutta irtokarkinjämät ja kengät oli vedetty alas oikein harkintaa käyttäen. Joskus tää tuntuu niin joltain karmalta.

^Ennen kun heität kengät menemään, käy ihmeessä kysäisemässä suutarilta josko raadolle voisi vielä jotain tehdä. Mä ehdin heittää ties kuinka monet kengät (joista oli aina syöty vain toinen kappale ) ennen kun mulle selvisi että suutarit voivat saada ihmeitä aikaan. Parit kengät olen saanut pelastettua vaikka korko on järsitty ihan ruodoksi

Sympatiat kaikille purkautujille.

Minullakin ihan epävarma olo koiran hankinnasta. En tiedä, haluanko koiran nyt, vai vuoden vai kymmenen vuoden päästä vai haluanko sittenkään koskaan. Veikkaan, että osittain tähän empimiseen on vaikuttanut parin kaverin kommentit, että "ei sun kannata vielä koiraa hommata". Äitikään ei ollut mitenkään innosta piukeena, kun suunnitelmistani kerroin hänelle. Muutenkin kavereiden asenteet on olleet vähän sen oloisia, että ohhoh, ei kai nyt sentään, kun olen koiranhankinnasta puhunut. Nykyään en enää vietä aikaa koiraihmisten seurassakaan oikeastaan ollenkaan ja muutenkin koirakontaktit vähentyneet. Nääh, en mie tiedä, olisikohan nuo muiden asenteet vaikuttaneet. Varsinkin yhden ihmisen sanomana tuo "ei kannata vielä" on varmasti vaikuttanut. Hänen kommentoinninsa jälkeen koirakuume taisikin kääntyä laskusuuntaan. Hmm...
Lisäksi on se suurin kynnyskysymys, kun avo ei haluaisi koiraa. Antaisi minun kyllä ottaa sen, mutta jotenkin epäilyttää ottaa, jos ihminen, jonka kanssa asuu, suhtautuu niin nihkeästi. Muutenkin alkanut vain ajatella sitä kaikkea aikaa ja vaivaa, joka koirasta aiheutuu, mutta ei muista ollenkaan niitä hyviä puolia. Muutenkin vain nysvää enimmäkseen kotona, että enpä tiedä, rajoittaisiko se koira loppujen lopuksi edes niitä menoja niin suunnattomasti. Toisaalta olen nyt kovin tyytyväinen elämääni ja pelkään, että se (suhtautuminen) muuttuisi koiran myötä.

Sitten on vielä se rodun valitsemisen vaikeuskin!

Osaisipa irtautua tästä tilanteesta ja tarkastella asiaa ihan puhtaalta pöydältä.

^Tokihan koirassa on oma hommansa, eikä nuin vain lähdetä illanviettoon tai muutenkaan tehdä mitään random reissuja. Mua ärsyttää kun koirattomat kaverit ei ymmärrä sitä. Mutta ainahan hoitopaikkoja löytyy jos haluaa jonnekin lähteä. Mutta se että jos sun avos ei koiraa halua.. Onko se kuitenkin valmis sitä hoitamaan jos on tarvis? Lenkittämään ym? Toisaalta sullahan kuitenkin menee pitkän aikaa ennenkuin rotu ja kasvattaja löytyy, joten mieti vain rauhassa Täytyy kyllä itse sanoa että tuo koira on ollu paras hankinta ikinä!