Koirat.com

alphabetty kirjoitti:

Huoh näitä on niin monta. Oon kyllästyttänyt kaikki läheiset mun kuukausittain vaihtuvilla ihana-koirarotu-jutuillani.

No et ole ainoa :D Kukaan ei enää usko mua, kun sanon, että otan seuraavaksi jonkun rotuisen koiran Olenkin alkanut sanomaan, että saatan ottaa seuraavaksi sen ja sen. Mutta kyllä tämä itseäkin rasittaa, kun pari kk yrität etsiä mahdollisimman paljon tietoa jostain rodusta ja sitten naps, aloitetaampas sama urakka jostain toisesta rodusta..

Keväällä olin ihan varma, että otan bullterrierin. Voi että mitä söpöläisiä. :) No harrastustouhut ovat alkaneet sen verran kiinnostamaan, että aloin katselemaan potentiaalisempia harrastuskoiria.

Siinä mietiskelin, että josko australianpaimenkoira, hovawart, suursnautseri, beauceron.. mutta monta kuukautta olin varma, että bokseri on se koira. Bokserissa ei ole mitään vikaa, mutta belgianpaimenkoira on alkanut miellyttämään silmää yllättävän paljon Kaikki muunnokset on ihania, tervu kiinnostaa eniten, malikka ehkä vähiten.

Sitten kun alkaa pk-lajit, agi ja toko kyllästyttämään, niin alaskanmalamuutin kanssa voisin aloittaa veto/valjakkoharrastuksen. Jossain vaiheessa haluan myös ison koiran, ja leonberginkoira miellyttää ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään. :)

^Kiva kuulla, että muillakin on samaa vikaa. Mä olen varmaan Oskun tulosta lähtien kyllästymiseen asti pohtinut, minkä rotuisen koiran otan seuraavaksi. Ja Osku siis täyttää helmikuussa 7v. Yhdestä asiasta olin ihan varma: Saksanpaimenkoiraa en halua. Ja tadaa: Mikäs mulla on Oskun kaverina, jos ei sakemanni.

Seuraavaksi haluaisin jonkun vähän seurakoiramaisemman, mutta silti potentiaalisen harrastuskaverin. Niin, että voitaisiin harrastaa ainakin tokoa ja agilityä, mutta että koira olisi helppo ja lupsakka kaveri arjessa. Kokoa saisi olla 40-60cm ja 60cm alkaa olla aika ylärajoilla. Hiukan alle 40cm:n olisin kyllä valmis menemään. Isovillis houkuttaisi ihan hirveästi, mutta se turkinhoito...

Aina vähän väliä luulen keksineeni sen rodun kunnes päivän tai viikon enemmän tai vähemmän aktiivisen pohdinnan jälkeen totean, että ei sittenkään.

Mietinnässä ovat olleet ainakin seuraavat rodut:
-australiankarjakoira (tämä ja osa muistakin sellaisena aikana, kun en korostanut niin tuota seurakoiramaista lupsakkuutta kriteerinä)
-bokseri
-bullterrieri
-pinseri
-mudi
-portugalin podengo
-isovillakoira (kenties keskari)
-perunkarvaton (karvallisena)
-bedlingtoninterrieri
-kääpiösnautseri (tai snautseri)
-heeleri/corgi
-ambulli
-appenzellinpaimenkoira
-tanskalais-ruotsalainen pihakoira
-rhodesiankoira
-whippet
-cirneco dell'etna

Onneksi meitä on todella paljon, ketkä näitä rotuja miettivät Ihanaa, kun ei ole yksin!

Minulla on nyt akita ja rotu on vienyt sydämeni täysin, mutta haaveilen yhä suomenpystykorvasta. Epäilyttää vain miten metsästys rotuinen pärjäisi kerrostalossa. Kotona lapsuudessani ollut pystykorva ei ollut metsästys käytössä ja eleli ihan lasten seurana. Tiedän suomenajokoiria jotka asuvat kaupungissa, mutta mutta...

Näitähän kyllä löytyy. Nämä rodut on pohdinnan alla seuraavaksi koiraksi.

- belgianpaimenkoira (mali tai käyttötervu)
- saksanpaimenkoira
- beauceron
- australianpaimenkoira
- dobermanni

Sitten joskus voisi tulla joku pienempi kuten sheltti tai pyreneittenpaimenkoira (lk).

Itse pohdiskelen myös aina välillä näitä rotujuttuja.. Meillä on mieheni kanssa kaksi nuorta urosta ja asumme maalla, aidatun pihan kera. Ensimmäinen koiramme on tiibetinmastiffi ja toinen myös. Toista pohtiessamme valinta oli helppo, koska rotu tuntuu aivan oikealta. Lisäksi toista koiraa miettiessä ajattelin, jos en saisikaan kahden koiran lisäksi enempää, olisi toisen aivan ehdottomasti oltava tiibetinmastiffi. Ja epäilen, että kolmaskin aikanaan tulee olemaan saman rotuinen :D

Mutta, itse asiaan. Olen omankin rodun ohella "ihastunut" muutamaan muuhun rotuun ja pikku hiljaa ottanut niistä selvää. Ensinnäkin melkein kaikki valkoiset laumanvartijat (esim. maremma, podhalanski) ovat kiinnostaneet jo pari vuotta, mutten näe niissä nykyään mitään etuja verrattaessa tiibetinmastiffiin. Myös valkoinen, pitkä karva olisi aivan varmasti työläämpi hoidettava kuin tiibetinmastiffin turkki (viikoittainen helppo ja nopea harjaus, pesu tarvittaessa). Lisäksi ne muutama yksilö, jotka olen nähnyt ko. roduista, ovat vaikuttaneet vähän aktiivisemmilta kavereilta tiibetinmastiffeihin verratessa.

Laumiksista myös keskiaasianpaimenkoira kiinnostaa, mutta niihin haluaisin tutustua paremmin. Niillä turkki on taas ihan erilainen kuin tiibetinmastiffeilla. Muutaman yksilön olen tavannut ja niistä tykkäsin oikein kovasti.

Ja sitten n. vuosi sitten tutustuin chow choweihin ja ihastuin myös! Olen vasta muutaman nähnyt, lukenut ja kuullut sitäkin enemmän. Muutamalla tutullani chowi on, joten olen päässyt hyvin seuraamaan eloa chowin kanssa. Sellaisen käsityksen olen saanut, että tiibetinmastiffi ja chowi voisivat viettää varsin leppoisaa elämää yhdessä :D Mutta miinuspuoliakin kyllä löytyy. Käsitykseni mukaan rodun terveystilanne ylipäätään ei ole kovin hyvä (tilastot) ja chowien "aktiivisuustaso" taitaa olla vieläkin matalampi kuin tiibetinmastiffeilla.

Eli loppujen lopuksi tiibetinmastiffi tuntuu sopivimmalta; ei vaadi aktivointia pitkin päivää, mutta ainakin meidän pojat ovat aina valmiita lähtemään lenkille tai mihin tahansa. Koulutettavuudessa sopivaa haastetta ja yhteistyö syntyy ajan kanssa. Ovat lahjomattomia vahteja. Ovat myös niukkaruokaisia: vanhempi on äärimmäisen nirso, todella pitää kiinni linjoistaan pitkillä paastoilla ja nuorempi oli pikkupentuna todella ahne, mutta nyt jo hyvin samaistunut vanhempaan. Ovat hyvin huomaamattomia ja itsenäisiä yleensä, nuorempi makoilee päivät pitkät ulkona vahtimassa ja vanhempi varaa aina pienemmän sohvan itselleen päiväksi. Ja kun niitä on kaksi, ainakin toisesta saa kaverin puuhasteluun, jos haluaa lähteä kentälle, metsään, uimaan.. :D Sen tosin olen huomannut, että paksun turkin ansiosta nämä viihtyvät kovillakin pakkasilla ulkona ja ainakin meidän poikien aktiivisuustaso tuntuu vain nousevan pakkasen laskiessa alemmas.

Pk-rotuiset

Rhodesiankoira Olen törmännyt pariin todella upeaan rhodesiankoiraan, ja tämä rotu kiehtoo varmasti aina. En kuitenkaan tiedä, olisinko oikeasti oikeanlainen ihminen rhoden omistajaksi.

Australiankarjakoira Näissä on vain Sitä Jotain. Kuitenkin juuri sopivan yksilön löytäminen vaatisi aikamoista taitoa, sen verran erityyppisiä karjiksia on tullut vastaan. Ulkonäkö miellyttää myös silmää.

Australianpaimenkoira Jos seuraava on pk-rotuinen, on tämä yksi todennäköisimmistä vaihtoehdoista. Käyttöominaisuudet kiehtovat enemmän kuin ulkonäkö, vaikka kyllä näissäkin on vastaan tullut kauniita koiria.

Ja ne muut...

Puhtaasti ulkonäöllisistä syistä isokorvaiset koirat tuntuvat ihastuttavan, esimerkiksi ibizanpodenco ja faaraokoira. Samoin myös karkeakarvaiset "turjakkeet" kiehtovat, pienemmistä koirista esimerkiksi karkeakarvaiset portugalinpodengot ja skotlanninterrieri. Jos vain metsästäisin, hankkisin beaglen. Sellainen meillä oli koko lapsuuteni, ja niistä ajoista on jäänyt suuri rakkaus rotua kohtaan.

Jep kuulun itsekin tähän kastiin, joille tuottaa hankaluuksia valita sitä oikeaa rotua. Oon kiinnostunut liian monista ja hyvinkin erilaisista koirista. Eka koira on vielä niin nuori ettei toisen ottaminen ole vielä pariin vuoteen ajankohtaista, mutta sehän ei estä haaveilemasta. Nykyiseksi roduksi valikoitui kiinanharjakoira, vaikka oikeestaan tykkään enemmän isommista koirista. Opiskelijana ajattelin vaan elon olevan helpompaa (ja halvempaa) pienen kaverin kanssa, ja tuttavan harjikset sai mut vakuuttuneeksi että tällä hetkellä tää olis mulle just passeli kamu. Seuraavaksi ajattelin kuitenkin siirtyä jo hivenen isompaan rotuun, ja muutaman vuoden päästä meidän laumaa olis tervetullut täydentämään cirneco. Muutenkin vinttarit (erityisesti saluki) ja vitosryhmän juoksijat kiinnostaa, mutta kyllä toi cirneco on jo pitkään ollut ehdoton ykkönen.

Näistä roduista tietoni eivät vielä ole kovinkaan kummoiset, mutta haaveilen myös mm. rhodesiankoirasta, akitasta ja leonbergistä. Nää vaatii siis vielä paljon tutustumista, mutta ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa. Muutenkaan en halua pitää kuin maksimissaan kahta koiraa kerrallaan. Tai no ehkä, ehkä se kolmaskin vois vielä mennä.. Onhan näitä kiinnostavia rotuja, ja tässä vaan tän hetken ykköset. Mutta pikku fifeihin palaan uskoakseni aikaisintaan vasta eläkeiän lähestyessä.

Löytynyt pari uutta ihastusta, beauceron ja australianpaimenkoira. Näillä näkymin seuraava koiruus, jonka hankinta on ajankohtaista ehkä puolentoista-kahden vuoden päästä, on joko saksanpaimenkoira tai jompi kumpi yllämainituista. Ehtiipä tässä selvitellä terveystilannetta ja jalostuskysymyksiä. Valkkariin (tai valkuaiseen, kuten meidän piirissä puhutaan...) en ole millään tapaa pettynyt, päinvastoin, mutta en haluaisi välttämättä jumittaa yhteen rotuun, vaan tutustua lähemmin muihinkin.

Rhodesiankoira - Mikäli pennun ottaminen olisi ajankohtaista nyt, olisi varmaan rhode ykkössijalla rotuja mietittäessä. Ehkä ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä että vaikuttaisi melko samantyyliseltä hurtalta kuin omat dalmatialaiset on olleet (?). Ja onhan se niin komiakin.

Mäyräkoira - Karkealla tai sileällä karvalla. Ensimmäinen koirani oli mäyräkoira ja ainakin sen yksilön ego oli suuremmankin koiran luokkaa. Eli jos pientä koiraa hakisin, olisi mäyris varmaan ainoa vaihtoehto.

Dobermanni - Ehdottomasti yksi kauneimmista koirista ja olisi kyllä vakavasti harkittava harrastuskaveri.

Rottweiler, Tanskandoggi ja jumbona Suomenlapinkoira - Rotuja joista olen aina pitänyt hyvin paljon, mutta joita kuitenkaan tuskin tulen koskaan itselleni hankkimaan.

Hauska ketju! Näyttää siltä että tietyt rodut toistuvat, kuten saksanpaimenkoira, belggari, dobermanni, laumanvartijat, molossit ja vinttikoirat. Ehkä näitä pidetään haasteellisina ja siksi pysyvät monilla vain haaveissa?
Omat haaverotuni ovat ihan toista maata ja siksi teki mieli osallistua ketjuun. Tässähän saa vissiin olla vähän lapsellinenkin...?

Karkeakarvainen kettuterrieri on ollut penskasta asti unelmieni koira, ulkonäön ja olemuksen takia. En ole koskaan tuntenut oikeasti yhtään rodun edustajaa, enkä tiedä yhtään millaisia ne ovat kotioloissa. Voisi olla minulle liian nopealiikkeinen ja ärhäkkä. Siltikin: kun lenkillä vastaan tulee puolituttu kk-kettari, se näyttää niin just "mun koiralta", polvet notkahtaa ja alan haaveilla. Ei voi mitään. Samaan syssyyn menee, mutta laimeammin, walesin- ja lakelandinterrierit.

Parin viime vuoden aikana uudeksi haaveeksi on noussut skotlanninterrieri. Ihastus lähti oikeastaan siitä, että tosiaan ajattelen kettarin olevan tod.näk. liian terävä ja tarmokas minulle, ja olen yrittänyt tahallaan kanavoida ihastuksen järkevämmälle tolalle. Skotti miellyttää silmää; mutta yhtään skottiakaan en tietenkään tunne . Näyttelyissä olen haastatellut skottien kasvattajia, mutta eihän siellä tietenkään saa minkäänlaista kuvaa koíran todellisesta olemuksesta, yhtä vähän kuin koirakirjoista lukemalla. Mutta siltikin voisin kuvitella omistavani skotin esim. eläkeläisenä, tai miksei pikemminkin.

Mulle tulee vielä joku päivä berninpaimenkoira , mutta siihen menee kyllä vielä vuosia. Ehkä sitten kun kahdesta vanhimmasta koirasta on aika jättänyt ja jos rodun terveystilanne on yhtään parempi.
Ja jos joskus haluaisin pk-rotuisen, niin se olisi kyllä lähes varmasti australianpaimenkoira, mutta noin muuten mää pysyn spitzeissä ja erityisesti grosseissa kert mitä sitä hyvää vaihtamaan ;).

Kotoa löytyy nyt 5kk staffi, joten toisen koiran hankinta ei ole mitenkään ajankohtaista muutamaan vuoteen. Staffi tulee perheessä varmasti aina olemaan, mutta kyllä sekaan muunkin rotuinen mahtuu. Kiinnostusta harrastuksiin löytyy, nyt pennun kanssa tokoillaan, myöhemmin mukaan tulee agi, joten tulevienkin koirien oltava aktiivisia ja harrastuksiin sopivia.

Amstaffi: Tulee varmasti joskus, jos löytyy hyvä yhdistelmä. Harrastuskoiraksi, vaikka ei se helpoin olekkaan.

Dalmis: Vieras rotu, pitää tutkia lisää. Ilmeisesti aktiivinen, mutta ei kovin miellyttämisen haluinen. Atleettinen, uljas ulkomuoto on upea. Karvasta vähän miinusta, kun lähtee koko ajan ja näkyy kaikessa.

Labradori: Käyttölinjainen kiinnostaa kovin, mutta pitäisi tutkia rotua lisää.

Hovawart: Sen mitä olen perehtynyt, niin kuulostaa hyvälle, mutta liikaa karvaa ja ei oikein sovi agilityyn. Eli tuskin tulee koskaan, vaikka upea onkin.

Lancashire heeler: Jos pitäitäisi ottaa pieni koira, se olisi heeleri. Aktiivinen ja toimelia, mutta hyvin kompakti koko.

Skotlanninterrieri: Jos joskus eläkkeellä haluan rauhallisemman koiran, joka on kivaa seuraa, mutta jonka kanssa ei harrasteta tavoitteellisesti, niin se on sitten skotti. Ehdottomasti musta.

Karhulampi kirjoitti:

Samaan syssyyn menee, mutta laimeammin, walesin- ja lakelandinterrierit.

lakelandinterrierit on aivan mahtavia! meille tuli lakelandinterrieri kun olin 2v. ja nyt se lopetettiin vähän ennen joulua, 17,5 vuoden ikäisenä..
se on varma että joskus tulevaisuudessa otan vielä lakelandinterrierin :)

ja joskus kun asun isossa omakotitalossa, missä on iso piha ja koiratarha, niin se on varma että otan alaskanmalamuutin!

Näitähän on ja vaikka millä mitalla. Ikävä kyllä suurin osa suosikkiroduistani on sellaisia joita en nykyiseen elämäntilanteeseeni voisi vielä mukaan tuoda - syystä tai toisesta.

Rottweiler. Tässä rodussa oikeastaan kaikki nappaa. Itselläni ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi itseluottamusta näin vaikean rodun hankkimiseen. Kunhan sitä ikää, varmuutta ja taitoa tulee niin sen myötä saapuu varmasti myös rotikka taloon.

Dobermanni. Setä kasvatti rotua, kun olin nuorempi ja isovanhemmilleni jäänyt narttu oli luonteeltaan mitä mahtavin koira ja parempaa koirakaveria en pentuna olisi voinut edes toivoa. Näin ollen oman hankkiminen on jäänyt kummittelemaan mielenperukoille.

Mudi, australiankelpie, bullterrieri ja akita ovat myös rotuja jotka joskus haluaisin omakseni.

Oon monesti miettinyt, että mitä jos ottaiskin toiseksi koiraksi jonkun muun, kun toisen belgin. Oon miettinyt esim. australianpaimenkoiraa, mut joka ikinen kerta päädyn lopulta takas belgiin - kaikista muista löytyy aina jotain vikaa, niihin kyllästyy tai muuten vaan epäilyttää. Ilmeisesti se vaan tosiaan on niin, että kerran belgi aina belgi.

Pienenä halusin ihan hulluna alaskanmalamuuttia, ja semmosta voisin harkita "joskus isona" kun on talo ja perhe, samoin pyreneittenkoiraa

Mulla on ollu samoja mietteitä kuin edellisellä. Jo tuota urosta hankkiessani oli taka-alalla haave bordercolliesta. Tervu kuitenkin tuli.
Sitten kaks vuotta sitten kun taas olin pentua hankkimassa,bordercollie oli vieläkin voimakkaammin hankintalistalla. Surffailin paljonkin bortsukasvattajien sivuilla mutten oikeaa pentuetta oikein löytänyt.Siispä taas tuli belgi taloon käyttölinjaisen tervun muodossa.

Muita mahdollisia rotuja bordercollien lisäksi ovat australian kelpie,australianpaimenkoira ja jos pienempi koira täytyisi jostain syystä ottaa olisi sheltie mahdollinen.

Kirjoittelenpa inhokkirotujen vastapainoksi tänne unelmaroduista.

Tällä hetkellä olen niin varma ja vakuuttunut, että Etta saa vielä joskus seuraa suomenlapinkoirasta. Siinä on koira, jossa on kaikki kohdallaan sopivassa suhteessa. Lenkillä Etan huomaamatta kattelen aina sillä silmällä lapinkoiria ja nyt kun sen pahin pentupösilöys on jo unohtunut, voi jo alkaa vähitellen taas pentukuumeilemaan. No, jospa ei ihan vielä kuitenkaan, kun tuokin otus on vasta reilu puolivuotias.

Yksi maailman upeimmista koirista on ehdottomasti saluki. Ainut vaan, että se ei rotuna sopisi minulle alkuunkaan. Ihailen niitä vain kaukaa, jos satun jossain näkemään.

Huah, näitä on lukuisia... Pidän oikeastaan kaikenlaisista erilaisista koirista ja nyt kun olen alkanut harkita rotukoiran ottamista näiden kahden sekoituksen kaveriksi, on pohdinta vain kiihtynyt.

Rottweiler on aina kiehtonut jo ihan senkin kautta, että vanhempi koira todennäköisesti on jonkinlainen rotikkamix. Epäilen kuitenkin, ettei minulla riittäisi kokemus ja resurssit vaativan koiran tarpeiden täyttämiselle..

Kaikki belgit ovat vaan niin kauniita ja ihailen niiden koulutettavuutta ja innokkuutta työskennellä ihmisen kanssa. Tämäkin kuitenkin lähinnä haave, tiedän ettei aika välttämättä tässä elämäntilanteessa riittäisi harrastamiseen ja puuhaamiseen energiapommin kanssa.

Holskut, ah ja nam. Tästä rodusta en pahemmin edes tiedä, mutta ulkonäkö vetoaa..

Länsigöötanmaanpystykorva on ehkä kaikista rotuhaaveistani realistisin. Sen luonne ja ulkonäkö miellyttävät ja pienehkö kokokin on kätevä. :-)

Tanskandoggi ja irlanninsussari kiehtovat ihan puhtaasti kokonsa ja ulkonäkönsä takia. Ihan erityyppisiä koiria, mutta molemmista tykkään ulkonäöllisesti. Koko on kuitenkin meille liikaa ja terveystilanne/lyhyt elinikä mietityttää.

Ja viimeisenä kaikenlaiset vinttarit. Kauniita ja mielenkiintoisen näköisiä koiria, joihin olen ihan vasta vastikään ihastunut. Kaverin whippetit ovat myöskin aivan ihania tapauksia. Ehkä vielä joskus...