Koirat.com

Rorschack kirjoitti:

Pidän itseäni ateistina, pykälää skeptisempänä sellaisena enkä oikeastaan usko mihinkään mitä tiede ei todista.

Mulla sama juttu. Mutta sanotaan näin, että uskon kuitenkin esimerkiksi että avaruudessa on muutakin elämää kuin tämä meidän, vaikkakaan sitä ei vielä tiede ole todistanut. Jonkin verran on tullut luettua Esko Valtaojan kirjoja ja mitä enemmän niitä lukee, sitä enemmän tulee fiilis että pakko siellä on olla elämää. Niin ja siis ihan elämää, ei mitään "yliluonnollista".

Geokoira kirjoitti:

[quote=alphabetty]En halua arvostella mutta juuri tälläistä toimintaa mä en ymmärrä. No joo ton puolison miellyttämisen ymmärrän. Nyt olen törmännyt samankaltaiseen tilanteeseen omassakin lähipiirissä. Emännän sisko kun ei kuulu kirkkoon ja ainakin feispuukin mukaan hän on ateisti. Hän kuitenkin haaveilee kirkkohäistä ja kuulemma aikoo sitten liittyä häiden ajaksi kirkkoon ja erota häiden jälkeen. Hänen miehensäkään ei ole uskonnollinen joten silläkään sitä ei voi perustella. Luulisin että kirkkohäät halutaan pelkästään koska ne ovat hienommat ja juhlavammat.
Nyt sitten kävi vielä ilmi että hän kuitenkin olisi halukas kummiksi meidän mahdollisesti joskus syntyvälle lapselle. Sitäkin varten hän voisi väliaikaisesti liittyä kirkkoon. Ja kyseessä on kuitenkin ihminen joka ei itse edes pidä lapsista ja ei aio sellaisia hankkia.(nämä ovat hänen suustaan kuultua tarinaa) En oikein tiedä mitä ajatella koko asiasta.

Äsh. Kirjotin tähän pitkän tekstin, mutta kone tilttas just.
Noh uusiks jotain.
Kuten siis aikasemmin jo kirjotin mies uskoo Jumalaa, kuuluu kirkkoon ja halusi kirkkohäät. Asiasta keskusteltiin ja mä en nää syytä miksen vois tässä asiassa joustaa. Mulle olis käynyt paremmin kuin hyvin ne maistraattihäät. Tavallaan samahan se mulla on missä meidät vihitään, kunhan naimisiin mennään. Ja jos toinen ehottomasti haluaa kirkkohäät, koska se on tärkeää sille, niiin mikä mä oon kääntää sen päätä.

Kummiudesta. Tiedän kyllä mikä on kummin oikea tehtävä, eli uskonasioissa opastaminen. Kuten ellikeksi kirjoitti: Luulen että suurinosa kummeista haluaakin siis olla vain tärkeä henkilö lapsen elämässä muutoin. Itelläni on näin. Toki ei tähän kirkkoa tarvittaisi, mutta itelleni on juurtunut toi kummiajatus jo lapsuudesta. Me luvattiin joskus pienenä siskon kanssa toisillemme, että oltais toistemme lasten kummeja. Ja kyllä ei mulla mitään erityispätevää ja hyvää selitystä miks mun just pitää olla kummi, kun kummius kuitenkin nyt liittyy kirkkoon. Mutta yksinkertaisesti ajattelen näin, että kun oon koko elämäni ajatellut ryhtyä siskonlapselle kummiks, niin kyllä mä sen kummiksi ryhdyn vaikken Jumalaan tai muuhun uskokkaan. Ja kuten aijemmin kirjoitin "En usko Jumalaan enkä tällä hetkellä mihinkään muuhunkaan. Mutta en halua lokeroitua esim. ateistiksi, koska en voi sanoa, ettenkö joskus uskoisi johonkin. "

Tosi mielenkiintonen aihe, huomata etenki se miten itsekin uskonasioista ajattelee.

Meillä perhe ei oo mitenkään periuskonnollinen. Ev.lut uskonnossa taitaa olla niin miehen ku munki suku (tai ainakaan tiedossa ei oo muita ) ja itsekin siis olen ev.lut. Penskana ainoot kirkossa käynnit oli kauneimmat joululaulut ja jos joku meni ripille ym. kirkkojuhlat. Nykyään mua ei edelleenkään saa kirkkoon ku juhlatilaisuuksissa ja niistäki karsin vielä semmoset joihin ei oo pakko mennä, vaan voi esim. hypätä suoraan juhlaväen kotiin vieraaksi.

Mä en usko jumalaan tai taivaaseen, mut toisaaltaan en tunne itteeni ateistiksikaan.
Se lähinnä johtuu ehkä siitä, että mä kuitenki uskon jossain määrin henkimaailmaan (enneunet, näyt ja muunlainen yhteys esim. edesmenneisiin läheisiin), kuitenkaan mun mielessä nämä ei liity millään tavalla siihen onko jumalaa vai ei.

Rippikoulun olen käynyt ja se oli kyllä pakkopullaa, samoin ku uskonnontunnit koulussa. Kirkossa menin kyllä naimisiinki, mut lähinnä ne kirkkohäät on enemmänki perinne ku uskonasia. Tosin itse olisin halunnut vihkimisen luonnonhelmassa, jossain "omassa" ympäristössä, mut sit tehtiin niinku yhdessä hyväksi katsottiin ja ajateltiin myös vieraitaki hieman. Häissä meiltä karsittiin kaikki virret ja rukoukset pois. Pappina oli perhetuttu, joka vihki ja piti siinä semmosen ei-uskonnollisen puheen ja sit päästiin oman porukan pariin, jossa niinikään ei ollu mitään uskonnolliseen liittyvää. (ei siis viittauksia jumalan johdatukseen puheessa ja ei valkoista väriä hääpöydissä ym.)

Meiän lapsi/lapset kastetaan kyllä, mut lähinnä sen takia, että päättäköön se sit täysikäsenä mitä haluaa asian kans tehdä. Mulle tärkeintä on että lapsi saa nimen ja siinä sivussa saadaan sukua koolle. Se, että papin se nimi pitää siinä "antaa" on mulle sivuseikka ja "pakollinen paha". Juhlatilaisuudessa ei myöskään ole yhtään virttä eikä sitä valkoista väriä. (ja siis mulla on oikeesti joku antipatia valkosta kohtaan juhlatilaisuuksissa, yhdistän sen vissiin uskoon niin vahvasti tai jotain )

Ja jos jotaki mä todella inhoan, niin sitä miten just mm. kastejuhlasta saadaan hirveen vaivautunu ja apaattinen tilanne, just niillä virsillä ja puheilla jumalaan, joita kukaan ei keskity oikeesti kuuntelemaan vaan toivois sen vaan loppuvan että pääsis sukulaisten ja ystävien seuraan. Mä olen tässä jo tehny suunnitelmaa senki varalle, miten mä saan sen papin äkkiä ulos sit kastejuhlasta, koska mä haluan vietää sen päivän läheisteni keskellä ja pappi ei lukeudu niihin. (koska pappi tulee olemaan eri ku meiän vihkipappi, sillä se kuoli pian meiän vihkimisen jälkeen)

Että tämmönen sekasortonen sepustus täältä

//muoks. Ja tuosta kummiudesta sen verran, että seki enemmän on perinne, jota etenki mies toivoo noudatettavan. Mulle sekään ei liity uskontoon, vaan se kummi-nimitys vaan nyt on kaikille tuttu ja kertoo, että juuri tämän ihmisen vanhemmat on valinnut itselleen tärkeäksi tueksi elämään lapsen kasvaessa.

Idefix kirjoitti:

Meiän lapsi/lapset kastetaan kyllä, mut lähinnä sen takia, että päättäköön se sit täysikäsenä mitä haluaa asian kans tehdä.

Mitenkään suoraa tätä sulle osoittamatta (muilla tais olla samoja suunnitelmia), mut eikö tuo valinnan vapaus pitäis suorittaa just toisella tavalla? Se, et lapsi kastetaan vanhempien toimesta, on mun mielestä lapsen puolesta päättämistä. Mä näkisin, et lapselle annetaan valinnan vapaus sillä, et sille vaan annetaan nimi ilman kastetta mihinkään uskontoon ja lapsi saa myöhemmin itse päättää mihin uskontoon haluaa kuulu.

^No toisaaltaan valinnanvapautta ajateltaessa ehkä joo, mutta kun ajattelee itseä ni en mä olis osannu ala-ikäsenä vielä päättää mihin haluan kuulua vai haluanko mihinkään, joten helpompaa on kastaa se lapsi.

Ja siis tuolla helppoudella tarkoitan siis sitä, että jos minä esim. nyt haluaisin erota kirkosta on se helpompaa kun kastamattomana liittyä kirkkoon. Ajatellen esim. rippikoulun käymisen näin aikuisiällä (kai se pakollinen on aikuisillekki siinä missä nuorille?) ja siis uskoisin että joko se uskonto on ev.lut tai ei mitään siihen asti kun elämässä on sit se mies tai vaimo jonka uskontoon haluaa "liittyä".

//muoks. Ja vielä sen verran, että eihän sen kastamisen ev.lut. uskontoon tarvitse tarkoittaa sitä, että sitä sit vain ja ainoastaan painotetaan lapselle. Lähinnä se on se perinne ja kun molemmat kuulutaan siihen ni siihenhän se sit menee lapsikin. Ja sit kun mies kuuluu kirkkoon ja on jo esittäny, että muita vaihtoehtoja ei kasteen suhteen ole, ni miksipä minä inttämään asiasta, kun ei kasteesta haittaakaan ole.

^ Mun logiikkaan (tai moraaliin) ei kyllä mitenkään päin mene, että jotta lapsi saa itse päättää myöhemmin itse, niin lapsi kastetaan. Etenkin kun itsekin toit esiin tuon ettei pieni lapsi osaa vielä päättää haluaako edes kuulua mihinkään uskontoon. Se kirkkoon kuuluminen kuitenkin altistaa lapsen mm. täysin luokattomille ala-asteen uskonnontunneille...

Itse olen ateisti ja muutenkin skeptikko. Niin kuin tuolla ylempänä Rorschack sanoikin.

Idefix kirjoitti:

Ja siis tuolla helppoudella tarkoitan siis sitä, että jos minä esim. nyt haluaisin erota kirkosta on se helpompaa kun kastamattomana liittyä kirkkoon.

Mä olisin nähnyt helpompana sen, ettei olisi ollut edes lapsenakaan sitä "velvoitetta" osallistua kaikkiin kirkollistouhuihin koulussa. Meillä eivät vanhemmat olisi pakottaneet mihinkään, mutta mulla on sellainen muistikuva, että koulusta tuli hieman erilaista sanomaa. Kun kirkkoon kuuluu, niin pakko osallistua keväisin ja jouluisin kirkossa istumiseen. Vanhemmatkin sitten varmaan näkivät helpommaksi "go with the flow". Mä olen myös joutunut käymään siellä toimistossa täyttämässä eroamislomakkeen.

Mitä tulee sen naimaluvan saamiseen eli rippikoulun käymiseen, niin mun ymmärtääkseni se vaatii aikuisiällä paljon vähemmän vaivannäköä.

Mä haluaisin kirkkohäät siinä mielessä, että vanhemmat kirkot ovat usein rakennuksina todella upeita. Olisihan se hienoa käppäillä Pariisin Notre Damen käytävää pitkin Oon sanonut aina, että kyllä mä voin kirkkohäihin lähteä mukaan, jos mun mahdollinen mies sellaiset välttämättä haluaa eikä mun tarvi sen takia kirkkoon liittyä. Mullehan se on aivan sama sinänsä, kunhan paikka on hieno, jos pakko on oikein "kunnon" häät järjestää. Toisaalta, epäilen suuresti, että mulla koskaan on miestä, joka vaatisi kirkkohäitä - ainakaan syystä uskonnollisuus.

^No mun mieli kääntää ne asiat näin, koska vaikka lapsi kastetaan, me ei sitä lasta pakoteta siinä uskonnossa pysymään eikä kasvateta sitä "herran sanalla" ja siinä on se mitä tarkotan valinnanvapaudella sit kun on tarpeeksi vanha ja viisas ajattelemaan mihin haluaa kuulua.
Ja nuo uskontotunnit koulussa on se pakollinen paha joilla pitää olla. Jos se minusta kiinni olis ni mä voisin antaa vapautuksen niistä ja antaa mennä vaikka sitten et-tunneille tai olla ne ajat vaikka kotona. Mutta kun ne on päätetty koulutussuunnitelmassa ni minä en niistä päätä ja edelleen minusta pienempi paha on istua ne muutamat tunnit siellä. Itse en missään kirkollismenoissa tainnut olla kuin ala-asteella, mut enpä sillon osannu edes ajatella ettenkö sinen haluais mennä. Vasta ylä-asteella mä tajusin että ei jaksa ja ei kiinnosta ei ole mun juttu ja sujuvasti sit osasin olla poissa kirkosta...

BaeLiana kirjoitti:


Jos ne ovat kirkon jäsenjärjestöjä, mutta niiden kanta ei noudata yleistä linjaa, ne pitäisi tuomita jyrkemmin ja näkyvämmin. Se, että haastattelussa todetaan, ettei kirkko ole kampanjan kanssa samaa mieltä, ei riitä. Kirkon pitäisi erottaa tämän järjestö itsestään.

Minä haluaisin kirkosta armollisemman, en tuomitsevaa. Toki selkeästi pitäisi erottaa se mikä on yleinen linja ja mikä ei. Hienoa minusta olisi jos kaikki katolilaiset ja ortodoksit ja protestantit pystyisi yhdessä olemaan yksi kristillinen kirkko siitä huolimatta että yksityiskohtiin liittyviä ymmärryseroja on, kaikki kuitenkin uskotaan samaan Kristukseen. Nyt kuitenkin mennään siihen suuntaan että eriydytään jatkuvasti lisää.


Ja näihin viimeisiin viesteihin, valintahan se on sekin ettei kuulu kirkkoon

Notte kirjoitti:

Saako ateisti viettää joulua tai pääsiäistä ?

Tekopyhää tai ei, niin minä vietän lomani hyvällä omalla tunnolla. Ihminen tarvitsee myös lepoa, mie en ainakaan jaksaisi omassa työssäni, jos en saisi välillä pitää kolmeakin päivää vapaata...

Joulua ainakin itse vietän lämmön, yhdessäolon ja valon juhlana, keskitalven juhlana. Se on traditio niin kuin joillekin ne kirkkohäät... Jouluun liittyy kuitenkin niin paljon kaikkea täysin maallistakin. Sitä paitsi, eikö joulu alunperin ollut pakanallinen juhla ja Jeesus syntynyt "oikeasti" syksyllä?

Pääsiäinen onkin jo niin kristillinen juhla, että nautin vain ylimääräisistä vapaapäivistä, enkä sitä mitenkään vietä. Toisaalta virpominenhan ei kai ole ainakaan kokonaan kristillinen perinne.

Manna kirjoitti:

Sitä paitsi, eikö joulu alunperin ollut pakanallinen juhla ja Jeesus syntynyt "oikeasti" syksyllä?

Kyllä. Tässä vielä joulun historiasta:

Wikipedia kirjoitti:

Monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin. Muinaisten germaanien talvijuhla tunnetaan nykyisin sen englanninkielisellä nimityksellä yule. Kuukalenterin vuoksi yulen paikka vaihteli joulukuun alusta tammikuun alkuun. Kristinuskon leviämisen myötä yule yhdistettiin kristilliseen jouluun. Muinaiset roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena 25. joulukuuta oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä.

Kirkko äänesti ja yhdisti hallinnollisella käskyllä alkujaan syyrialaisperäisen aurinkojumalan Sol Invictuksen päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhlaan 350-luvulla

Voiski melkein alkaa viettämään Voitttamattoman auringon päivää. Kuulostaa ihanan mahtipontiselta.

muoks. Aika monet nykyään kristillisenä vietetyt juhlapyhät on alunperin olleet pakanallisia juhlia. Uskonpuhdistuksen aikaa kirkko muutti juhlapäivät kristillisiksi ja tällä luonnollisesti pyrittiin helpottamaan pakanauskonnoista kristinuskoon siirtymistä.

...niin kauan, kun "Suomessa kirkko ja valtio eivät ole yhtä" mutta kristilliset juhlapyhät ovat myös kansallisia vapaapäiviä, niin minä pakana kyllä nautin niistä ihan täysin sydämin.

Ja sori, OT, mutta kerron yhden tositarinan elävästä elämästä: tuttu joskus ihmetteli, että miten se Jeesus ehti niin paljon kaikkea tehdä, kun sehän eli vaan joulusta pääsiäiseen, että eihän siinä oo kuin 4 kuukautta

Meillä perhepiirissä vallitsee mielenkiintoinen uskontojen sekamelska. Itse kuulun edelleen ev.lut. kirkkoon ja uskonkin Jumalaan mutta enpä hirveämmin uskonasioistani puhu. Avo taas uskoo osiin monesta uskonnosta ja kaikesta mahdollisesta uskontoon viittaavasta ja välillä mielipiteet kohtaa jyrkästi esim. puhuttaessa tulevien lasten uskonnosta. Avo erosi itse nyt homokeskustelujen aikana kirkosta sattuneista syistä, vaikka itse en eronnut (ihan koska haluan olla joskus mahdollisesti kummina jollekin). Isäni sitten taas on melkoisen uskovainen ja käy kirkossa säännöllisesti. Äitipuoleni perheineen on sitten uskovainen potenssiin tuhat, oon todistanut tilannetta, missä rukoiltiin ja kiitettiin Jumalaa kun lentokone tuli turvallisesti Suomeen (mitään vaaratilannetta tms. ei ollut...). Äitini sitten taas ei usko Jumalaan ollenkaan ja tekee kantansa melko selväksi kaikille. Lisäksi kavereita on eronnut kirkosta ja alkanut uskomaan kuka mihinkin.

Mulle on ihan se ja sama, että mihin kukakin uskoo. En jaksa itse kuulla mitään "jeesusteluja" mistään tekemisistäni enkä siedä sitä, että omaa uskontoa ja "pelastusta" tyrkytetään pakolla. Kaikki liiallisuuksiin menevä saa heti niskakarvat pystyyn. Kerran metrossa vanha mummeli huusi mulle ja mun kaverille niin että metro kaikui "te pikkuhuorat olette suoraan saatanasta ja helvetistä ja palatte vielä helvetin liekeissä". Syy tähän oli se, että olimme menossa juhlimaan pikkumustat päällä... Helsingissä tuntuu törmäävän jatkuvasti näihin tällaisiin tapauksiin.

Mutta tää homokeskustelu on kyllä ihan omaa luokkaansa. On meinaan Suomen (melko pienet) homopiirit ihan raivona. Ja monet muutkin ihmiset tietenkin. Luulisi, että Suomessakin elettäisiin jo 2000-lukua ja että tollainen kuuluisi sinne 70-luvulle... Siirrytäänköhän kohta taas aikaan, jolloin homoseksuaalisuus on rikos tai sairaus?

SanttuJ kirjoitti:

Voiski melkein alkaa viettämään Voitttamattoman auringon päivää. Kuulostaa ihanan mahtipontiselta.

Haa, mä voisin oikeasti viettää sitä tänä vuonna, kun sopii silloiseen sijaintiinkin hyvin. Seychelleillä on varmaan hyvin luonnollista juhlia Voittamatonta Aurinkoa

Jos mä olisinkin oikein kapinallinen ja juhlisin joulua, kun olen Suomessa ja sitten joka toinen vuosi tuota Voittamatonta Aurinkoa.

Notte kirjoitti:

Kuulutko kirkkoon tai johonkin uskonlahkoon ?

En kuulu kirkkoon enkä mihinkään lahkoonkaan. Ev.lut.kirkkoon minut on aikoinaan kastettu, olen käynyt rippikoulun sekä ollut isosena kahtena vuonna, mutta nuo isosajat sai rattaat päässä pyörimään ja erosin 18-vuotiaana. En koe tarvitsevani mitään ulkopuolista instituutiota tukemaan omaa henkistä elämääni. Jos mihinkään uskon, niin itseeni ja siihen, että itse määrään elämäni suunnan omilla valinnoillani. Vahvat selviävät ja tullakseen vahvaksi täytyy tiedostaa omat voimavarat sekä tietää ne keinot, miten niitä voimavaroja saa kasvatettua jos tulee tilanteita, missä ei pärjääkään. Kunnioitan elämää ja sen voimaa luonnossa. Jos tämänkaltainen elämänfilosofia pitäis johonkin uskontoon liittää, niin lähin taitaisi olla satanismi tai joku muu hedonistinen suuntaus.

Suurin syy aikanaan kirkosta eroamiselleni oli kirkon kaksinaismoralismi ja tekopyhyys, johon törmäsi joka käänteessä. Myöskään tapauskovaisuus ei ollut mikään syy jäädä ev.lut kirkon jäseneksi. En kunniota kirkon toimintaa tänä päivänä pätkääkään, ja kirkon ja valtion olisi ollut syytä erota toisistaan jo vuosikymmeniä sitten.

Juhlia voi pitää myös ilman kirkkoa, meidät on vihitty maistraatissa, ja juhlat pidettiin ihan normaalilla tavalla sen jälkeen. Lastani ei ole kastettu, hän saa päättää itse aikanaan jos haluaa johonkin uskontokuntaan kuulua. Nimen ilmoitimme perhepiirissä nimiäisissä, jossa ainoana ohjelmanumerona oli miehen pitämä puhe ja lapselle osoitetut terveiset vieraskirjassa. Kummeja ei myöskään ole koska se on kristillinen perinne eikä se kuulu meidän elämään. Ne aikuiset joiden haluamme lapsemme elämässä olevan läsnä, ovat kyllä sitä vaikka sitä kummikirjaa ei heille olekaan jaettu. Taas mielestäni yksi tekopyhä perinne, jolla ei nykypäivänä ole enää suurtakaan merkitystä.

Noista juhlapyhistä, joulua juhlitaan kyllä ihan lahjoin ja syömingein, mutta mitään kristillistä ei siinäkään ole. Lähinnä se on meille perhejuhla, jossa vietetään aikaa perheen kesken ja ollaan kiireettömästi yhdessä. Myös talven taittumista juhlitaan. Pääsiäistä en ole "juhlinut" varmaan koskaan, lähinnä vanhempien luona ollessa se oli tekosyy tehdä useampana päivänä peräkkäin hyvää ruokaa. Vapaapäiviä vastaan minulla ei ole mitään, tosin vuorotyöläisenä kun sitä on töissä niin pyhänä kuin arkena, joten niinkään sillä ei ole mitään merkitystä, paitsi tietysti sen mahdollisen palkan kannalta.

Oho, tulipas sepustus..

hupellus kirjoitti:

^Mitkä on ne kirkon vanhoilliset mielipiteet jotka sua tympii?

Yksi malliesimerkki on kirkon avoin homofobisuus. Aika paljon tympäisi kuulla niitä ennakkoluuloisia olettamuksia esimerkiksi kahden samaa sukupuolta olevan henkilön kasvattaman lapsen henkisestä kehityksestä. Vaikka ev.lut. kirkko onkin viime aikoina uudistunut, niin silti esimerkiksi naispappeus tuntuu olevan joillekin kova pala.

Mä en unelmoi kirkkohäistä, koska musta olisi tekopyhää seisoskella alttarilla ja olla olevinaan Herran palvelija. Mies kuuluu ainakin toistaiseksi kirkkoon ja mielellään mahdolliset häät kirkossa viettäisi. Itse en kuitenkaan kirkkoon astele hääpuku päällä ja piste. Kaikki ei tietenkään yhtä tiukkapipoisesti kirkkoon suhtaudu ja toisaalta mä ymmärrän että joku haluaa ne perinteiset häät kirkkoineen, vaikka ei Jumalaa tunnustaisikaan.

Mahdollista lasta tuskin tultaisiin kastamaan kirkon jäseneksi. Päättäköön sitten myöhemmin haluaako mukaan uskontojuttuihin vai ei.

riisis kirjoitti:

Yksi malliesimerkki on kirkon avoin homofobisuus. Aika paljon tympäisi kuulla niitä ennakkoluuloisia olettamuksia esimerkiksi kahden samaa sukupuolta olevan henkilön kasvattaman lapsen henkisestä kehityksestä. Vaikka ev.lut. kirkko onkin viime aikoina uudistunut, niin silti esimerkiksi naispappeus tuntuu olevan joillekin kova pala.

Toivottavasti tää käsitys kirkon homofobisuudesta ei perustu yhteen Homoiltaan ja ja Älä Alistu-kampanjaan.

En väitä etteikö kirkon sisällä olisi homofobiaakin, mutta mitenkään vallitseva suhtautuminen se ei minusta ole. Tutkimuksista en nyt äkkiä tiedä.

^Käsittääkseni Ylen homoillassa esiintyi kirkon väkeä edustamassa kirkkoa ja kirkon näkemystä? Ja kyllä tuo kirkon kanta on tullut muissakin yhteyksissä aika selväksi.

Kyllä meidän ihan kotoinen evlut-kirkko on ihan avoimesti homofobinen. Nim. kolme kesää isosena, neljäntenä piti mennä mutta kun aloin seurustella silloisen tyttöystäväni kanssa niin paikka annettiin toiselle ja minulle tehtiin hyvin selväksi, että minun tulee tehdä elämässäni "valintoja". Varmaan vaikea arvata kummin päin tein..

Ja ihan PK-seudulla tapahtui, ihan tavallisessa seurakunnassa, ei missään Pihtiputaan helluntaiseuroissa.

^hävytöntä toimintaa!