Koirat.com

Tiaisen kirjoitukset sopisi melkein omalta näppikseltä tulleiksi. Mekin hinkataan ja säädetään asioita aasta ööhön ilman kiirettä minnekään, suurelta osin varmasti tämän takia >

Tiainen kirjoitti:

Miun kokemattomuuden ja koirakaverin kiihkeyden kombinaatio olisi ollut aika tuhoontuomittu, jos olisin vain "alkanut tehdä".

Treenataan ihan yksittäisiä asioita pitkään ja hartaasti. Irtoamisia, startissa odottamisia, pimeitä putkikulmia muutaman mainitakseni ollaan treenattu tosi paljon. Pientä vaihtelua treeniin, toistoja toistojen perään. Ihan äärettömän hidasta, viikosta toiseen samojen asioiden kertaamista = aika-ajoin hyvinkin turhauttavaa. Mutta tämän koiran kanssa ja omien tavoitteiden varjossa ainoa toimiva tapa. Vaikka meitä tuskin kisakentillä tullaan näkemään, haluan treenata tuon kanssa kisoihin tähdäten ja kisavalmiudesta haaveillen.

Totta sekin, mitä naukunen kirjoitti - kisavalmiuden määrittäminen vaatii kisaamista. Eikähän se tarkoita, ettei vähemmällä täydellisyyden tavoittelulla voi siellä kisakentällä pärjätä. Täytyy yrittää itsellekin omaksua osa tuosta ajatustavasta.

Oliko se muuten Tiainen, joka aiemmin kysyi meidän Sporttiksen tulevien treenien vetäjästä? Me siis jatketaan tuon yksityisen koirakoulun treeneissä, Heiluva Häntä ja sieltä Miira Rauhamäki meitä treenaa. Entäs te, kenen opissa käytte Sporttiksella?

Musta toi maksien säkäraja on kauheen alhanen, kun miettii, että hypyt voi korkeimmillaan olla 65 senttisiä. Jos miettii esim. et pienin medi voi olla 35 cm korkea, ja se joutuu hyppäämään korkeintaan 45 senttisiä esteitä, nii ohan se vähän eri, ku joku just maxirajan ylittävä joutuu loikkimaan pahimmillaan yli 20 cm itteään korkeempia esteitä.

Alissahan on kanssa melkeenpä just tasan 43 cm korkea, hiukan ylikin, ja kyllä se harmitti sillon, ku agi alotettiin. Ei sitä kisaamista aluks niin miettiny, mutta kyllä se ois harmittanu kisata pikkumaksin kanssa. Ei niinkään sen takia, että ois ehkä jääny menestys vähän heikoks, vaan sen takia, että koira joutuu aikamoiseen rasitukseen korkeilla esteillä. Seuraavan shelttipennun kanssa saa sitten taas jännätä, et josko sais sillä kerralla medi- tai minikoiran... Onko mudeilla kanssa tota samaa ongelmaa, että niistä tulee helposti pikkumakseja?

lintuja, ootko kuvannu Helmin luustoa? Mietin vaan, kun kerta joudutte makseissa kisaamaan.

^ On joo, nartuilla. Uroksethan on käytännössä aina makseja.

Me ollaan kisavalmiita sitten kun uskon että pääsemme radan 80% varmuudella läpi. Koiran ei tarvi osata keppejä itsenäisesti vaikeista kulmista, nehän täytyy osata vasta ylemmissä luokissa. Kuka lähtee tokoonkaan silloin kun koira jo osaa EVL:n liikkeetkin täysin. Kehittymistä ja kisaamista samaan tahtiin. Meillä on siinä mielessä helppo, ettei ole mitään tavoitteita lajissa. Se vaan sattui tulemaan mukaan lajivalikoimaan.

Kesällä treenattiin vielä liian vaikeita ratoja. Nyt olemme palanneet perusasioihin. Olemmehan käyneet jo parit möllitkin, ensimmäiset n. 12 kerran harjoittelukokemuksella. Ei toivoakaan läpipääsystä, mutta hyvää kokemusta kisatilanteesta. Radoilta on tullut tuloksia +5 ja lukuisten hyllyjen väliltä. Nykyisellä kokemuksella sanoisin että tuo +5 rata olisi mahdollista saada nollaksi. Meillä ei ole treenaamisessa tarkoitus hinkata viimeisen päälle suorituksia, vaan estevarmaa etenemistä. Ne kymmenyksien viilaamiset jätämme muille ja siivekkeiden nuolemiset, juoksukontaktit yms. ei kuulu meille.

Siitä olen ylpeä että koira on varma paikoillaan pysyjä, se ei roiski rimoja ja seuraa ohjausta vaikka irtoaakin hyvin. Sen lisäksi se on hiljaa radalla ja sen vieressä. Nyt kun se vauhtikin on alkanut lisääntymään, olemme etsiskelleet sille jarruja ja ne on hyvin löytynytkin. Ohjausvariaatioita kokeillaan erilaisia samalle yhdistelmälle ja etsitään sopivia tyylejä, varmaa suoritusta silmällä pitäen. Teemme treeneissä yleensä radan osaa kerrallaan, lopuksi saatamme kokeilla koko rataa jos harjoitukset ovat hyvin menneet. Treenaaminen on vielä helppoa kun ohjaajan kehitys määrää koko koirakon kehityksen. Ja ohjaajan rahkeet tullee luultavasti loppumaan ennenkuin koiran.

^Remux kirjoitti paljon sitä, mikä meilläkin on tavoitteena.

Kun muutkin ovat laittaneet ratavideota, niin laitetaan mekin pieni radanpätkä.

Mie oon huono ja löysä liikkumaan, sen saralla on vielä tosi paljon tekemistä. Pari rimaa vähän rapsahtaa: ensimmäinen rapsahdus oli meille vaikea paikka (klassinen paikka sekä koiran että miun hätäilylle, tosi tyypillinen paikka meille ottaa rima alas) ja viimeisellä hypyllä tulee hophophoppu kun palkka jo lentää...

Tuo melko lopussa oleva takaaleikkaus oli kans miulle tosi vaikea, eikä ole aiemmin koirallakaan tainnut ollut tuollaista paikkaa. Linja ei siis ole mikään ideaali, mutta myö harjoitellaan kovasti. Siinä mielessä kuitenkin ihan jees, että rima ei rapsahda. Miun koira on todella herkkä reagoimaan miun virheisiin ottamalla riman alas.

Mie laitan Sannille yksäriä kouluttajasta.

^Wautsi!!!

[quote=Tutuli
lintuja, ootko kuvannu Helmin luustoa? Mietin vaan, kun kerta joudutte makseissa kisaamaan.[/quote]

Mun täytyy myöntää, että tässä tulee ilmi huonouteni koiranomistajana eli en. Tähän asti on menty medinä, pitää nyt sitten viimeistään kuvauttaa. Mutta kun en halua tietää, että jotain vikaa on.. Fyssarille varasin ajan, selviääköhän siinä miten hyvin mahdolliset kivut ja säryt.. Tästä on niin kahta koulukuntaa: niitä, jotka sanoo, että tietäisit, jos ongelmaa on ja niitä, joille kuvaaminen on ehdoton juttu. Kyllähän se parempi olisi kuvata, että selviäisi.

Äh. Olisipa se ollut medi (tosin varmaan painisin tän asian kanssa kumminkin).

innna, toivotaan ihan tosi kovasti mediä.

Odotan, että Suomeen tulee sama säädös kuin Ruotsissa jo on. Siellä kuulemma pikkumaxit saa valita luokkansa. Medeissä kisaaminen toki tarkoittaa, ettei ulkomailla ole mahista kisata medinä. Mutta ihan sama. Näillä säännöillä ei tän kokosella koiralla ole mahista kisata kotimaassakaan.

^ Mikä siellä on pikku-maxin raja?

Muok. Jaaha, me voitais periaatteessa käydä mittauksessa ja korkata kisaura heti kolme päivää siitä, kun Ilolle tulee 18 kuukautta täyteen. Uskaltaiskohan tuota.

43-45 cm sanoi tuomarisetä Pellossa.

Kannattaa käydä mittaamassa erillään ekasta startista. Nimim. eka startti ihan persiilleen, kun itkupotkuraivarin jälkeen ei keskittymiskykyä oikein löytynyt. Plus ettei tartte häseltää ja sählätä kisakirjojen yms. kanssa.

lintuja kirjoitti:

Tästä on niin kahta koulukuntaa: niitä, jotka sanoo, että tietäisit, jos ongelmaa on ja niitä, joille kuvaaminen on ehdoton juttu.

No, tästä "tietäisit, jos jotain ongelmaa olisi"-ajattelusta hyvänä esimerkkinä toimii Alissa, joka kuvattiin parivuotiaana oletuksena se, että tuskin sieltä mitään vikaa löytyy, kun ei se ollu ikinä mitenkään oireillu. No, kuvaus paljastikin sitte aika sököt kyynärät. Eli kyllä mä suosittelen lämpimästi sitä kuvauttamista, ei tartte sitten jälkikäteen jossitella.

Tiainen, hienon näköstä menoa!

Jännä toi Ruotsin systeemi, varmasti ihan hyvä.

Niin mut enks vois käydä silloin ekana kisapäivänä (on siis 2. päivä kolmosluokan startit) mittauttaan? Mittailin nyt kirja apunain (että sain 90 asteen kulman mittaan) ja painoin vähän tiukemmin sen säkää vasten, ja mittaukset oli 41-42 cm.

Innna, todennäköisesti ihan hyvin voit. Ja vaikka just ennen starttia, niin kuin minä fiksuna tyttönä tein. :P Eiköhän se sitten medi ole, jos olet mittaillut noinkin tarkkaan.

Oijoi. Mulle tuli tänään taas koirakuume. Mutten osaa ajatella, mikä olisi järkevä rotuvalinta. Kaikki mun hinkumat koirat on just tämmösiä pikkumaxeiksi mahdollisesti kasvavia. Niin epistä. Ja kaikki lappalaiset ja porot oon hylännyt seurailtuani niitä noissa kisoissa: hitaita kuin mitkä. Seuraavalla saisi olla ihan oikeasti taipumuksia agilityyn, kun on se näistä lajeista kuitenkin se, johon eniten sytyn. Muut menee sitten sen sivussa.

^Mitä rotuja oot miettiny?

Yks hyvä keino tohon mittaamiseen on kans se, et teippaa johonkin keppiin toisen kepin kiinni siihen maksirajalle (tai sitte käyttää oikeeta säkämittaa) ja sitten laittaa sen säkän kohdalle. Jos keppi osuu maahan, ni ei hätää. Alissalla jäi aikoinaan säkämitta tällä systeemillä selvästi irti maasta, vaikka meiän kouluttaja ei millään uskonu Allun olevan maksi.

To-del-la upeaa menoa Tiaisella ja Snöllä!!

Tuosta kisavalmiudesta. Kyse taitaa olla samasta kuin kaikissa lajeissa. Joko mennään varmoin ottein esteet hyvin osaavan koiran kanssa tai toivotaan parasta ja yritetään suorittaa esteet oikeassa järjestyksessä. Rimat heittämällä ylittäen tai rimaa hipoen.

Minä kuulun ehdottomasti ensin mainittuihin. Haluan osata useamman ohjauksen ja tuntea tekeväni koirani kanssa rataa yhdessä sen sijaan, että pelastelisin lähtöviivan jälkeen joka käänteessä. En halua myöskään jännittää, pysyykö koira lähdössä vai ei tai voinko lähettää sen suorittamaan jotakin estettä itsenäisesti. Haluan osata hyvin useamman ohjauksen, jotta minulla on enemmän vaihtoehtoja ohjauksien suunnittelemiseen. Olen myös huomannut hahmottavani ratoja aivan eri tavalla, kun eväskorissa on patongin ja rypäleiden lisäksi myös fetapiirakkaa, pussillinen eri pähkinöitä, kivennäisvettäja muita herkkuja. Minun ei tarvitse valita kahdesta ohjauksesta, vaan voin oikein mässäillä mielikuvituksen ja opeteltujen ohjauksian avulla. Tähän tuo ja tuonne se. Tähän teen tämän ja tuolla näyttäisi olevan aivan täydellinen paikka sille.

Tito täytti viikko sitten 2,5 vuotta ja takana ovat vain yhdet möllit tältä syksyltä. Tokihan sinne mentiin hakemaan kokemusta kisakäytännöistä, mutta naurettavan itsevarmasti olin myös päättänyt voittaa humpat.

Treenataan, treenataan ja otetaan lisää selvää tästä lajista. Mitä enemmän agilitysta tiedän, sitä enemmän tunnen olevani suossa. Pakoon ei pääse helpolla, mutta eipä ole haluakaan.

myway kirjoitti:

Tuosta kisavalmiudesta. Kyse taitaa olla samasta kuin kaikissa lajeissa. Joko mennään varmoin ottein esteet hyvin osaavan koiran kanssa tai toivotaan parasta ja yritetään suorittaa esteet oikeassa järjestyksessä. Rimat heittämällä ylittäen tai rimaa hipoen.

Kyllä minusta ainakin tuntuu, että tuosta välistäkin löytyy skaalaa. :) Mulla on Ilon kanssa muutama äärimmäisen toimiva ohjaus käytössä, joista tiedän, että toimivat, ja Ilolla on myös ymmärrys, mitä halutaan. Toisaalta radalta saattaakin löytyä yhtäkkiä joku paikka, mihin ei ole mitään sataprosenttisen toimivaa ratkaisua olemassa. Mutta eipä niitä harjoittelun paikkoja löydy, jos ei eri harjoituksia tee. Suomalaiset ovat minusta todella tekniikka-orientoituneita agilityharrastajia, ja Ranskassa huomasi, että kyllä se kaikkein tuuripelaavin suomalainenkin on niin paljon enemmän laittanut ajatusta ohjauksiinsa verrattuna näihin tyyppeihin. Toki otantani oli aika pieni ja vain yhdestä seurasta. :)

^ Tuo jakoni olikin hyvin karkea. :) Lähinnä halusin kertoa, miten itse asian näen.
Se, että vähitellen alkaa olla ohjauksia räpylässä, ei tarkoita, että niitä käyttäisin aktiivisesti. Lähinnä haluan ottaa selvää eri tavoista, kokeilla ja etsiä ne meille sopivat ohjaustekniikat. Tämä onnistuu mielestäni kuitenkin vain sillä, että ohjauksia kokeilee. Opettaa ne ajatuksella ja yhdistää erilaisiin ratoihin.

Vitsit kun sais itekkin videota omasta menosta, vaikka epäilenkin ite näyttäväni radalla samalta kun frendien Phoebe juostessaan.

Savu oli eilen ihan ässä. 14 esteen hypärirata meni meiltä niinku vettä vaan.
(ja muistin itekkin mikä este tulee minkäkin jälkeen.. )

Kiitos videota kommentoineille

Lisäys: Phoeben juoksutyylin tunnistan myös itsessäni...