Koirat.com

Nuo siis oli meidän konkreettiset tavoitteet ja jaadajaada. Meidän tavoitteet ei ole kisoissa, mutta ei se tarkoita, etteikö niitä olisi - tai etteikö ne olisi meille hyvinkin konkreettisia.

Kisa- ja koetavoitteet on toki sitten asia erikseen, niihin voin todeta yksinkertaisesti ettei niitä ole.

^ Tätä on hankala muotoilla niin etten kuulostaisi jotenkin typerällä tavalla pettyneeltä, mitä en siis tietenkään ole, mutta oon hyvin yllättynyt! Mä oon aina pitänyt sua tosi asiantuntevana ja valveutuneena (jota tämä ei tietenkään yhtään vähennä) ja kuvitellut että teillä olisi tähtäimessä vähintään se AVA ja ehkä paikka SM-joukkueessa. En oikein osaa selittää, mutta mielenkiintoista että sulla on jotenkin noin tietyllä tapaa nöyrät tavoitteet sen perusteella mitä palstan välityksellä susta on ehkä välittynyt. Yhtään siis väheksymättä sitä matkaa mikä pitää kulkea että ollaan tässä sun kuvailemassasi tavoitteessa.

Tiainen, jaadajaadajaa ei ollut negatiivisesti sanottu! Ihan oikeasti.

Mulla on tavoitteet kyllä muuttunut paljon tässä matkan varrella. Ensin mä halusin vaan koiran, sit mä halusinki testata lajeja koiran kanssa eli halusin harrastuskoiran. Koiran tultua tavoitteeksi muodostui BH koe, näyttelystä vähintään H ja ehkä muutama agistartti. Sit nä tavoitteet muokkautu niin, et jos joskus pääsis koiran kans käymään tokokokeessa korkkaamassa alokasluokan ja jos jälkikokeestakin nappais tuloksen. Agi sujui sen verran hyvin, et tavoitteet nousi vähän korkeemmalle. Selkäkuvien jälkeen agi jäi pois, jälkikoe tottiksen vuoksi pois haaveista, joten tavoitteet uusiksi. BH edelleen suunnitteilla, koiran kans keskittymään peltojälkeen ja koirantanssia harjoittelee agin sijasta.

Meillä on näyttelyistä tällä hetkellä EH ja siihen se saa näillä näkymin jäädäkkin. Mölleissä ollaan käyty pyörähtää, joten sinänsä on testattu jo jonkin verran sitä, et missä mennään tokon kanssa. Tällä hetkellä mulla on vaatimattomana tavoitteena saada koiran kanssa leikki kuntoon häiriössä (onhan sitä jo kolme vuotta harjoteltu ) ja löytää ratkaisu nykyisille terveysongelmille. Jos koirassa henki vielä pihisee ens vuonna, niin käydään siellä tokokokeissa ja mahdollisesti se palveluskoirakoe suorittamassa hyväksytysti.

Tiainen kirjoitti:

Koira on nyt 2-vuotias.

Tavoitteena minulla on oppia koko ajan lisää. Oppia lukemaan koiraani paremmin ja soveltamaan oppimaani koulutuksessa. Oppia lisää kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä. Oppia olemaan johdonmukaisempi ja selkeämpi. Oppia pitämään hauskaa ja motivoimaan koiraani paremmin. Oppia leikkimään, kannustamaan ja heittäytymään. Oppia vaatimaan tarkkuutta koiran ehdoilla. Oppia kanavoimaan koiran ylitsepursuava energia haluamaani toimintaan. Oppia oppimisen vuoksi, ei menestyksen.

Ja kaikkein suurin tavoite: Pitää kiinni näistä arvoista loppuun asti, eikä antaa titteleiden metsästyksen nousta koskaan puhdasta oppimisenjanoa suuremmaksi motiiviksi.

Päälaji on agility, kisatavoitteita ei ole. Startataan jos startataan, ja edetään meidän molempien ehdoilla sinne minne edetään. Treenataan kolmen eri yksityisen kouluttajan silmien alla 2-4 kertaa viikossa. Ohjaajan tavoitteena on kehittyä, koiran tavoitteena on pitää hauskaa.

Ohjaaja ei ole koskaan valmis, ja koira on ohjaajansa peili.

Tämähän on helppoa, kun joku on kirjoittanut tavoitteeni valmiiksi. Koirakin saman ikäinen. Minä opetan tuota huliviliä oppiakseni - en menestyäkseni. Minua kiehtoo ajatus, että voin vaikuttaa elävään olentoon. Että voin ohjata sitä ja muuttaa sen tapaa toimia ja ajatella. Haluan kokeilla eri koulutustapoja ja löytyy sellaisen, joka sopii minulle, mutta etenkin koiralleni. Pyörää ei kannata keksiä uudelleen, mutta kyllä se joskus tuntuu hurjan hyvältä, kun itse saa palaset paikoilleen ja huomaa keksineensä jotakin itselle uutta.

Yritän oppia tiedostamaan tekemäni virheet ja koitan parhaani mukaan miettiä, miten voisin niitä korjailla tai jatkossa ainakin välttää. Iso ongelmani on mm. se, etten osaa päättää, miltä haluan valmiin suorituksen näyttävän. Uskon, että ajan kuluessa kaikista erilaisista suoritustyyleistä, löydän ne, joista itse pidän eniten. Toisaalta uskon myös, että vaikka seuraavakin koirani olisi bc, sille sopii mahdollisesti paremmin jokin ihan eri tyyli tehdä liikkeitä tai rataa.

Minä en opeta koiraani kilpailuja varten, mutta opetan sille tarvittavat asiat alusta alkaen kuitenkin niin, että halutessani kilpailla, voin turvallisin mielin sen tehdä. Yhdet agihyppymöllit takana tältä syksyltä, joiden jälkeen totesin, että ihan metsään ei olla menty. Se, ettei ole kilpailutavoitteita, ei tarkoita vasemmalla kädellä opettamista. Jos haluaisin kovasti kilpailla, olisimme varmasti edenneet jo pari luokkaa tokossa ja agissa. Me teemme kuitenkin sen tekemisen takia - emme niiden luokkien tai titteleiden.

Tämä ei myöskään tarkoita, ettenkö arvostaisi titteleitä. Ylimpiin luokkiin lajissa kuin lajissa ei pääse vain onneaan kokeilemalla. Kaikilla on varmasti jonkinlainen työmaa takanaan. Minä katson kuitenkin mieluummin talon rakentamista perustuksista alkaen - kuin itse taloa.

Mä olen kauhean kilpailuviettinen, enkä jaksa harrastaa mitään ilman kisatavoitteita. Silti me pidetään hauskaa ja koen, että mun ja koirieni välinen suhde on riittävän hyvä tällä osaamisella. Ne ovat arjessa kivoja ja kuuliaisia, ja niitä voi hyvin pitää vapaana kun tietää, että luoksetulo ja odottaminen ovat hallinnassa. Mä nautin koirien kanssa puuhailusta, ja väittäisin että koiratkin nauttivat - en usko, että ne osaisivat näytellä iloista ja innostunutta. Neitikoira on hirmuisen söpö, kun se innosta puhkuen tepsuttaa mun vierellä ja häntä huiskii hirmuisesti, kun se saa tehdä jonkun kivan rallitokokiepsahduksen. Ja tuon aivoapinan silmät loistavat, kun otan pallon taskusta ja viskaan sen sille, tai kun annan sille noutoluvan.

On ne vaan niin

(Toki tahdon kehittää myös itseäni kouluttajana. Mutta kouluttamallahan sitä oppii itsekin! Ja on niin eri asia opettaa juttuja ns. huvikseen kuin ns. tosissaan, kisoihin tähdäten. Kilpailuissa kun pitää handlata niin monta muutakin asiaa kuin ne itse liikkeet.)

Mulla on tavoitteena saada työstettyä holskulle sellainen vire ja mielentila treenaamiseen, ettei se enää ikinä paineen alla murru ja ala jumittamaan (koiralla häikkää aivoissa). Mun on siis opittava treenaamaan koiraa ilman painetta. Koira on superherkkä ja kerää painetta myös niissä tilanteissa, joiden on tarkoitus olla kaukana paineistamisesta, joten meillä on pitkä tie edessämme. Koska koiralla on sellainen sairaus, joka vaikeuttaa öbaut kaikkea, joka vaatii pikkutarkkuutta ja kehonhallintaa, niin en edes pidä korkeampia koeluokkia meille mahdollisina.

Jos joskus löydetään se yhteinen taajuus, niin toivon, että koiran virallista nimeä koristaa tittelirimpsu TK2 BH HK1 AD. Nämä jos joskus saavutetaan, niin voin kyllä olla superylpeä koiran lisäksi itsestäni.

Ensi keväänä/kesänä käydään tutustumassa TOKO:n alokkaaseen ja toivottavasti myös sitten BH saadaan plakkariin. Toko oli tarkoitus korkata tänä syksynä, mutta tuli liikaa sairastelua ja muita mutkia matkaan.

naukunen, nuo luettelemani tavoitteet ja niiden nöyryys eivät ole siinä mielessä sisäsyntyisiä, että olen asettanut ne itselleni aivan tietoisesti ja joudun työstämään niitä mielessäni ihan jatkuvasti.

Mää oon turhan perfektionisti ja osaan olla itselleni varsin ankara, mikä näkyy välillä liiankin selvästi etenkin yliopistomaailmassa (ja aiemmin valmentautuessani kouluratsastuksessa). Tämä piirre on kuitenkin jotakin sellaista, jonka tahdon koiraharrastusten parissa hukuttaa ja tukahduttaa.

Miksikö tukahduttaa? Siksi, että se ei ole sellainen asema, jonka tahdon ottaa ja jota tahdon tuoda ulos koiralleni. Pelkään, että mikäli asetan meille koirakkona kisoihin konkretisoituvia tavoitteita, herätän sen sisäisen perfektionistini ja annan sen vaikuttaa asenteeseeni ja sitä kautta toimintaani. Minulla on vielä paljon opittavaa koiraltani: ilman kunnianhimon häivääkään se laittaa aina itsensä kärsää myöten likoon ja tekee parhaansa, koska sille tekemisellä on itseisarvo. Aika huikeeta.

Ei se kuitenkaan poissulje sitä, etteikö meillä olisi suunnitelmissa tulevaisuudessa kisatakin. Kisat ja tittelit eivät vain ole meillä päämäärä, vaan mahdollinen osa matkaa - tarkoittipa se sitten ikuista mölleissä kisaamista tai valioitumista.

innna, en mie niin varsin ajatellutkaan, mutta se oli myös osuvan sarkastinen kuvaus tällaiselle höpöhöpölle.

Onpas kiva topici! :) Mulla on nyt elämäni ensimmäinen koira, jolla ei ole ikää vasta kuin 5kk. Mulla ei siis toistaiseksi ole mitään kokemusta mistään koiraharrastuksista enkä niistä vielä toistaiseksi juurikaan mitään ymmärrä. Nyt kun tässä on pikkuhiljaa päässyt vähän enemmän sisälle koiramaailmaan, lähinnä sen kautta, mitä on lehdistä ja netistä lueskellut, niin erilaisia kiinnostuksen kohteita on herännyt.

Alunperinhän meille lähdettiin etsimään koiraa ihan vaan perheenjäseneksi ja lenkkiseuraksi. Kun kuitenkin sitten saatiin pentu sijoitukseen, niin tietysti sitä kautta jo ainakin kasvattajalla on toiveita näyttelymenestyksen suhteen. Minulle itselle sillä ei ole niin väliä, miten tuo otus niissä pärjää, mutta onhan se tietysti hienoa ja mukavaa jos pärjää. Ainakin kovin lupaava se näyttelyiden suhteen on :)

Olen nyt sitten alkanut miettimään, että jos sitä kuitenkin kokeilisi harrastella jotain tuon koiran kanssa, kun rodun puolesta sillä potentiaalia löytyy ja yksilönäkin siltä näyttäisi. Tässä kuussa me mennään pentujen arkitottelevaisuus ja agility kurssille, katsotaan josko sieltä jotain kipinää saataisiin. Lisäksi yksi mikä kovasti kiinnostaisi mennä kokeilemaan, niin lammaspaimennus, siihen kun rotu alunperin on jalostettu Itselläni on juniorivuosilta kilpaurheilutausta sm-tasolla, joten se on kyllä ihan mahdollista, että se kilpailuvietti sieltä nostaa päätään, jos joku laji oikeen kolahtaa

Chili-manssin kanssa on tavoitteena, että koira pysyisi terveenä mahdollisimman pitkään ja että sen kanssa voisi siten harrastaa agia ihan koiran ja ohjaajan iloksi. Joillekuille olen toki uhonnut, että voidaan harkita niitä virallisia kisoja, jos 10 ikävuotta tuolee täytteen. Chili opettaa mulle edelleen jatkuvasti paljon, joten ihan höntsäily treenaamisessa on meille haastetta riittämiin.

Sumu-bc:n kanssa katsellaan sitten noita kisakenttiä aktiivisemmin. Tavoitteena on AVA ja jos innostusta riittää, niin myös TVA. Agissa toivottavasti päästään joskus kokeilemaan taitojamme myös SM:meihin. PK-puolella kontreettiset tavoitteet ovat siinä BH:ssa, mutta jos haussa joskus olla koevalmiita, niin sitten mennään varmaan ihan kokeisiinkin asti. Näyttelyissä tavoitteet, eli H on jo saavutettu.

Pääsiana kuitenkin kaikessa terve, yhteistyöhaluinen, iloinen koira ja oma oppiminen koirista ja kouluttamisesta.

Ihan kiva aihe, pisti ihan kunnolla miettimään.

Meidän päätavoitteena on tokon osalta korkata kisaura. Myönnän, on ehkä hiukan vaatimaton tavoite, mutta meille realistinen. mä olen vielä nuori ja kokematon koiranohjaaja, eikä Rolle todellakaan ole helpoin koira muiden koirien läsnäollessa. Mehän oltais jo saavutettu TK1 ellei jopa TK2, mutta muiden koirien läsnäolo tökkii enkä oikein voi luottaa tohon täysillä muiden koirien läsnäollessa, jos tuo on vapaana. Kaukaisena haaveena jossain aivojen syvyyksissä on se, että tuosta tulis TVA. En kyllä usko, että ainakaan näillä resursseilla tuo koskaan valioituu, mutta olis se nyt mahtavaa, lapinkoirista kun ei tokovaliota joka kulman takana näe.

Näyttelyiden osalta meidän harrastus on vasta alussa, yhdet viralliset käyty. Kesällä ois tarkoitus käydä kahelle tai kolmelle tuomarille näyttämässä, ja olen tyytyväinen, jos ERI tulee. Ja jos vaikuttaa lupaavalta, me vain satunnaisten näyttelykäyntien sijasta aletaan tavoittelemaan sertiä. Ei me tuota näyttelytouhua haluta hylätä, vaikka tulis miten huonoja arvosteluja. Kyllä nyt yks tuomari pitää löytyä, joka tykkää tuosta, ja sen mä etsin sitten vaikka maailman ääristä.

Meillä näin, ja lisäksi omaksi huviksi kaikkea rentoa puuhastelua, koiran ehdoilla.

Tokihan meilläkin menevät nuo yhteistyön ja suhteen kehittäminen, ohjaajan oppiminen, koiran iloisuus ja terveys yms. noiden koularitavoitteiden edelle. Itseasiassa uskon, että ne ovat myös tietyllä tavalla edellytyksenä koularin saamiseksi.

muoks. toivottavasti täällä ei kellään loista silmissä vain ne koularit ja tittelit niin että ne peruspilarit unohtuvat.

^ Peukkua!

Meillä reilu 3-vuotiaan nahkalassiepojan kanssa on tavoitteena ylipäätään päästä testaamaan jotain lajia. :D Kaveri kun tuli meille 2-vuotiaana kodinvaihtajana, joka pelkäs kaikkea, ei leikkiny, ei ottanu kontaktia, räyhäs muille koirille, stressas ja paineistu ihan kaikesta jne.

Nyt pikkuhiljaa uskaltaisin haaveilla testaavani voisiko tuon kanssa kentälle lähteä. Muut koirat on se suurin ongelma, mutta tarpeeks mielekkään tekemisen myötä nekin ikään kuin unohtuu. Suurin este tälle on, ettei emäntä aina kaikista "tempauksista" välittämättä jaksa pysyä niin kannustavana ja huumorintajuisena kun koira vaatisi. Myös koiran "työ-moodiin" saaminen on kovan työn takana, sitten kun moodi on päällä, käyttäytyy kuin unelma.

Ehkä toko tai rally-toko vois olla niitten testattavien lajien listalla, agilityssa kun pelkään koiran kuumuvan turhan paljon..

Kotonta löytyy myös 3,5-kuinen vizslapentu, jonka kanssa tahdon ehdottomasti hamassa tulevaisuudessa kokeilla useampaakin lajia ja katsoa, josko joku sitten olisi se meidän juttu. Pentu kun on jo nyt osoittautunut erittäin yhteistyö- ja oppimishaluiseksi. Muttana vaan, että tapaus on isännän tuleva lintukoira. En ehkä saa lupaa omia sitä itselleni.

Tarkennetaan vielä, että minä en missään nimessä ajattele, että korkeat kisatavoitteet sulkisivat pois tavoitteet sujuvasta yhteistyöstä ynnä muusta. En millään tapaa, todellakaan. En ole siis puhunut ihannetavoitteista, vaan minulle sopivista tavoitteista.

Kun koirakolla on kivaa yhdessä, harrastaminen on mielekästä molemmille ja koirakko saa onnistumisen elämyksiä, on varmaankin ihan sama onko ne tavoitteet möllikisoissa vai MM-tasolla.

Jos koiran potentiaali ei ole esteenä, niin se on sitten ohjaajasta kiinni, millaiset tavoitteet haluaa/kannattaa asettaa. Meidän tavoitteet ovat sellaisia, että ne tukisivat omaa varsinaista päämäärääni parhaalla mahdollisella tavalla.

Meillä ei ole vanhemman koiran kanssa enää muita tavoitteita, kuin mahdollisimman pitkä yhteinen elämä. Toivottavasti vetsku pysyy edelleen yhtä virkeänä ja hyväkuntoisena ja jaksaa lenkkeillä nuorison mukana, kuten tähänkin asti. :)

Moonan kanssa tavoitteena HK3 ehkä jo ensi vuodelle. HK2 on realistinen tavoite heti keväällä. Toiveena tietenkin KVA. Myös jälkikokeet olisi kiva korkata, kunhan jaksaisin jälkeä talloa. Peltojälki kisakuntoon, niin ehkä voisi miettiä IPO1:stä ja ehkä FH:takin, mutta se FH tarvii jo niin sikana treeniä, että se ei ole lähivuosien suunnitelmissa. :D ZTP (dobermannien jalostustarkastus, johon kuuluu puruosuus) olisi tarkoitus käydä ensi kesänä, puruja tosin treenataan jo vähän IPOkin tähtäimessä.. Niin ja näyttelypuolen tavoite on saada (ehkä sen HK2:n jälkeen) viimeinen Suomen serti. Ja Ruotsin matka on suunnitteilla heti, kun KV-näyttely sattuu lähistölle, Moona kun valioituu intiksi Ruotsin CACIBilla.. :)

Tottakai meilläkin on nuo Rorys:n mainitsemat asiat tärkeämpiä kuin koularit. Mulle tuo tärkeysjärjestys on itsestäänselvyys, enkä näin ollen lähtenyt edes mainitsemaan noita.

Mulle tärkeintä noiden "henkisten" juttuja ja titteleiden lisäksi on arkitottelevaisuus. Se unohtuu aina, koska siinä ei mitään ongelmia (enää) ole enkä usko isompia ongelmia tulevankaan, kun koira on jo melkein aikuinen.. Arkitottelevaisuusvaatimukset mulla on aika korkeat lastenkin olemassa olon takia. Eihän nämä ehkä tavoitteita ole vaan vaatimuksia enemmänkin.. Mun koiran tulee arjessa kyetä kulkemaan ilman hihnaa missä vaan miten vaan, tulla ehdottomasti kutsuta luokse, pysyä paikallaan odottamassa käskyn alla kunnes helvetti jäätyy. Nykyinen koira on mun ensimmäinen oma koira ja ehkä suht "helppo" luonteeltaan (ohjaajapehmeä, miellyttämisen haluinen, ahne, hyvä saalisvietti, hallittavissa oleva riistavietti, ei aggressiivine muille koirille tai ihmisille), mutta on ton kanssa töitäkin tehty (aika paljonkin tiettyjen asioiden kanssa, osa on tullut ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi).

Luca tuli meille 1-vuotiaana kodinvaihtajana ihan vain koti-koiraksi ja lenkki-kaveriksi.
Käytyämme arkitottelevaisuus-kurssin innostuin jatkamaan tokoilua, koska sekä koiralla että itselläni oli kurssilla tosi kivaa. Kävin katsomassa ensimmäisiä toko-kokeita aloitellessamme harrastusta, ja mielestäni oli ihan ällistyttävää kuinka hienosti kaikki koirat osasivat erilaisia liikkeitä, ja pysyivät niin hyvin hallinnassa. Tuolloin ajattelin, että meillä ei kyllä ole ikinä mahdollisuuksia moiseen, mutta eipä se silti harrastelua estä...

No, nyt kahden vuoden jälkeen ollaankin jo saavutettu ensimmäinen 1-tulos Avoimessa luokassa, ja ns. lifetime-tavoitteena olisi saada joskus TK2-koulari.
Ja vaikka koularia ei koskaan saavutettaisikaan, ei se silti estä meitä jatkamasta mukavaa harrastusta
Ja jos oikein hyvin näyttää menevän, niin mistä sitä tietää, vaikka löytäisi itsensä joskus hamassa tulevaisuudessa myös Voittaja-luokan kokeista. Mutta tavoitteeksi en sitä ota, sillä en tiedä riittääkö meillä rahkeet niin pitkälle.

Tuon juniorin kanssa aion myös tokoilla, ja aika näyttää mihin asti päästään.
Tällä hetkellä pikku-mies vaikuttaa oppimiskyvyltään ja -innoltaan varsin lupaavalta, mutta itselläni on vielä paaaljon opittavaa näinkin säpäkän kaverin kanssa touhuamisesta
Minkäänlaisia tavoitteita en ole asettanut, mutta olisihan se ihan super-hienoa jos yhteistyö saataisiin hiottua jopa TVA-tasoiseksi.

Myös agiliito kuuluu koiriemme harrastuksiin, mutta siellä ohjaajana toimii mieheni.
Tällä hetkellä tavoitteena taitaa olla lähinnä ohjaajan itsensä kehittäminen paremmaksi ohjaajaksi Luca tuskin koskaan pääsee kisa-kentille asti, sillä fysioterapeutin "diagnoosin" mukaan sen lihakset ovat pentuaikana kehittyneet huonosti (ilm. huonon ruokavalion ja vääränlaisen/liian vähäisen liikunnan vuoksi), eivätkä ne välttämättä koskaan tule kehittymään/vahvistumaan tarpeeksi kestääkseen maksi-esteiden hyppimistä ja kisa-suorituksia
Mukavaa harrastusta kuitenkin jatketaan koiran kunnon sallimissa rajoissa.
Sisun kanssa harrastelu taasen on ihan alkutekijöissään, joten tälläkin saralla aika näyttää, minne asti rahkeet riittää.

Lisäksi haluaisin jossain vaiheessa kokeilla Sisun kanssa myös pk- tai pelastuskoira-touhuja.
Mutta penneli tosiaan on vasta 5kk ikäinen, joten eipä näidenkään osalta voi vielä mitään tavoitteita asettaa. Mutta toiveena olisi, että mahdollisesti BH-koe jossain vaiheessa suoritettaisiin.


Muoks//
Mianalla myös hyvä pointti.
Kyllä mullekin on arkitottelevaisuus hirmu tärkeää, mutta kysymys onkin, voiko asettaa sellaisia tavoitteita arkitottelevaisuudessa, jotka on koiralle esim. luonteen vuoksi hirmuisen vaikeita toteuttaa?
Olisi ihan huisin hienoa, jos saisin kitkettyä esim. Lucasta joitakin ihmisiä kohtaan esiintyvän arkuuden/pelon tai silloin tällöin ilmenevän riistaviettisyyden, jonka "sokaisemana" koira ei kuule eikä näe mitään muuta kuin vietin laukaisevan ärsykkeen. Mutta onnistuuko tuo käytännössä, ja jos onnistuu niin miten?
Koirien luonteenpiirteiden muuttamiseen liityviä tavoitteita en itse ainakaan uskalla asettaa, sillä vaikka käytöstä pystyy jonkin verran muokkaamaan, ei perusluonne kuitenkaan muutu.

^Mun koira on sählä, joka rakastaa ihmisiä (muun muassa) yli kaiken. En mä saa sitä ikinä muutettua. Saisin koiran pysymään nahoissaan ja oppimaan käyttäytymään rauhallisesti EHKÄ JOS mä olisin ainoa, jonka luona toi koira oleskelee ja mulla ois tosi tarkka natsikuri ton suhteen (jota muut ihmiset tottelisi myös). Ei tarvita kuin yksi koiran kyläily mun parhaan kaverin luona ja sählä is back. Kaverini mies painii ja sählää ton kanssa sekä kanniskelee sitä sylissään. Oma mies ei enää parin (koiralle suunnatun) perkeleen jälkeen te tota (hyin tehosi se perkele molempiin). Tai sit mun koira näkee mun isää, joka laskee ilmeisesti koiran myös lapsenlapseksi (on paljon lällympi mun lasten kanssa kuin mun tai veljen kanssa aikoinaan, sama mun koiran kanssa vrt kotikotona ollut koira).

En mä usko, että jotain vahvaa luonteenpiirrettä sais muutettua. Tai mun yhden toko-opettajan sanoin "kaikki on opetettavissa kaikille koirille jollain määrällä työtä, mutta on eri asia onko se määrä järkevä". Toisaalta sit taas niistä tärkeimmistä asioista voi priorisoida kumpi on tärkeämpi. Esim. mä en vois ottaa vinttaria, vaikka niistä hirveesti tykkäänkin, koska irtipidettävyys on mulle niin tärkeä.

Lisäys: Niin paljon mä tota kaikkien yltipäistä rakastamista kuitenkin inhoan, että seuraavan koiran rotua pohtiessa toi on yksi tärkeä kriteeri. Tai ainakin se, että todennäköisyys tollaisiin taipumuksiin ois mahdollisiimman pieni.