Koirat.com

^ Sun järjenjuoksun perässä on kyllä mahdottoman hankala pysyä En mä tiedä että onko mun sisäänlukutaidoissa vikaa, mutta jo pelkästään edellisellä sivulla on musta useampi paradoksi. Sulla on siis suomenlapinkoira, josta olet onnistunut kaivamaan esiin sen, että se on aina valmiina tekemään ja innoissaan kaikesta - ok, fine. Miksi agility vaikuttaa tähän negatiivisesti? Koska sinä et pidä agilitystä? Ja mikä se perustelu oli, se, että koira innostuu siitä liikaa, vai se, että sun mielestäsi te ette tarvitse enempää vauhtia elämäänne, vai joku muu?

Sanot, että et oikein diggaile itse tokoa, mutta diggaat sitä enemmän kuin agilityä, joten teette sitä. Eikö ole vähän turhauttavaa tehdä viikosta toiseen jotain, mistä ei liiemmin tykkää? Sanot harrastaneesi lajia useamman vuoden, mutta silti ette oikein etene (tai näin olen tokopulinasta ymmärtänyt), vaikka sulla on koira, jolle olet omien sanojesi mukaan onnistunut rakentamaan hyvän työskentelymotivaation. Voisiko olla, että harrastaminen olisi palkitsevampaa, jos tekisit koiran kanssa niitä asioita mistä itsekin nautit, etkä vaan harrastaisi jotain sen vuoksi että no tää ei oo ihan niin perseestä kuin agility?

Sinällään mä ymmärrän tietyn logiikan myös siinä, että koira tykkää lajista liikaa ja siksi lajia ei harrasteta. Esimerkiksi tuolta mun omalta staffilta luultavasti menis kuppi sujuvasti nurin agiradalla pidemmän päälle koska on niin kivaa ja mä en taas jaksais alkaa rakentaa sille sellaista hallintaa, jolla se päänuppi ja homma saataisiin pidettyä kasassa enkä edes tiedä tosiasiassa pystyisinkö. Sen hallinann rakentaminen ja ylläpitäminen veisi meillä suuremman osan ajasta kuin minkään muun osa-alueen opettelu että se pilaa multa ilon touhusta. Ei sillä, terveydelliset syyt jo vaikuttaa meillä oleellisesti.

Kuvittelen, että Strikkullakin on vastaavaa syy taustalla ettei osaa/halua/jaksa rakentaa sitä riittäävää hallintaa, joka on tietysti sitä haastavampaa mitä innokkaampi koira lajiin on ja tietysti paljon vaikuttaa koiran rotu/luonnetyyppi.

Tekemisen jatkamista voi käyttää hyvinkin palkkana, jos koira haluaa tehdä. Esim jäljellä kun ajaminen ei jatku jos ei keppiä ilmaista. Olen myös käyttänyt hakumetässä kun vanhemmalla on sinne sellainen into etten ole meinannut saada hallintaan. Sinne ei vaan pääse jos ei tee tiettyjä juttuja ensin. Paimennuksessa ei työ jatku jos ei tiettyjä juttuja tee jne. Nuoremmalle käytän myös toko/tottiksessa loppupalkkana vapautusta kentän viereiseen metsään haistelemaan. Tekemisen jatkaminenhan on ehkä helpoin keino palkata koira, jos sillä on hirveä hinku jonkun asian perään. Agilityssa yli-innokas koira on helppo hallita kun alusta asti keskeyttää toiminnan jos ei hallinta pidä. Tässä on vain saatava koiralle perille se, oltava siis hyvin mustavalkoinen, ettei se pääse jos ei ensin tee jotain. Ihan samalla periaatteella opetetaan esimerkiksi autosta ulos tulo, sieltä ei pääse ulos jos ei odota lupaa. Agiradalle ei pääse ilman lupaa. Mutta se ei todellakaan saa ikinä myöskään päästä ilman lupaa, milloinkaan, vaikka olisi kuinka kiire, tai muut katsoisi tms.

^^ Siis kyse ei ole niinkään siitä ettenkö ymmärtäisi sitä että joku kokee agilityn haastavaksi innokkaan koiran vuoksi, vaan siitä että kun se perustelu ehti muuttua muutamassa viestissä varmaan kolme kertaa. Sit mua kiinnosti se, että miten se että koiran annetaan suorittaa innoissaan agilityrataa alentaa koiran työskentelymotivaatiota.

^Asioilla voi olla monia perusteluja.

Keimu osas kiteyttää mun ajatukset sanoiksi. Kun tuo on jo muutenkin vaikeasti hallittava, ja mitä tutuilta agiharrastajilta olen kuullut, niin yhtälönä olisi aikalailla varmasti yliaktiivinen, vaikeasti hallittava koira. Ja mulla ei todellakaan ole taitoa opettaa tuolle hallittavuuta, joka tuon kanssa tarvitaan agiradalla.

Aina sillointällöin päästään agilityä kokeilemaan, ja agiesteen nähdessään tuo pimahtaa ihan täysin. Se ei kuule eikä näe mitään muuta kun sen agilityesteen, ja useemman päivän agilityn harrastamisen jälkeen tuo on ihan sekasin. Saattaa kyllä osin johtua siitäkin, että me mennään agia niin harvoin, että tuo innostuu, kun kerrankin pääsee sitä tekemään. Mutta jos se olisi tuollainen kokoajan, mä ja kaikki muutkin tulis ihan hulluks. Eikä koirakaan varmaan olis kauheen onnellinen, kun ei tietäis, miten päin olisi.

Ja tuo tekee kaiken tosi mielellään, se vaan unohtaa suunnilleen kaiken oppimansa yhtä nopeasti kun oppiikin. Saattaa myös johtua mun taitotasosta, kun eka koira on, eikä kokemusta sinällään, eikä tuo todellakaan ole helppo ensikoira.

Ja toistaseks haluan harrastaa tuon kans muutakin kun näyttelyitä, enkä ole muutakaan meille sopivampaa harrastusta löytänyt kun toko. Välillä toko kyllä kyllästyttää, mutta se ihanuus, kun joku juttu onnistuu pitkän yrittämisen jälkeen. Olisiko koiraharrastuksessa (tai missään muussakaan harrastuksessa) mitään mieltä, jos kaikki olisi aina kivaa ja kaikki onnistuisi?

Se hallinta ei kuitenkaan pääse koskaan syntymään ellei sitä harjoittele säännöllisesti kuten Remux kirjoitti. Eikä sitä kannata pelästyä jos koira ei ole hallinnassa ekoilla treenikerroilla. Me ollaan treenattu hakua yli 2 vuotta ja hallinta alkoi olemaan vasta nyt alkukeväästä sillä tasolla johon olen tyytyväinen.

^^ Toki voi olla, mutta olisi ehkä selkeämpää niputtaa niitä vähän yhteen eikä keksiä aina uutta kun joku kyseenalaistaa edellisen. Sulla on vähän sellainen ehdoton tyyli, oot täysin varma asiasta X ja torppaat jokaisen mietteen ja ohjeen jonka saat niin tekstistä tulee helposti vähän epäjohdonmukaista. Mutta allright, agility ei sovi teille, got it.

Ja ei harrastuksen kuulu tietenkään olla aina kivaa ja pelkkää rajapyykkien ilotulitusta, mä vaan jotenkin tunnistan itseni tokoharrastajana noista sun teksteistäsi, koska mulla toko takkuaa osittain siksi että mun vanhempi koira ei siihen oikein sovellu, mutta varmasti sillä on suuri merkitys että se on musta vähän mälsää puuhaa. Mulla on tietysti eri tilanne kuin sulla siinä mielessä että asun isossa kaupungissa ja olen omavarainen ja ajokortillinen, joten mulla on vaihtoehtoja sen ainaisen tokon tahkoamisen rinnalla. Mietin vaan, että kyllähän se vähän syö intoa jos pitää tehdä jotain siksi kun ei voi muutakaan.

Mä jäin pohtimaan tuota "yksikään koira ei tee pelkästä tekemisen ilosta". Tottahan se on, että jokainen elukka vaatii sen motivaattorin hommaan tai into lopahtaa. Eikö esimerkiksi juuri esimerkiksi bordercolliella ja vaikkapa sillä ajokoiralla ole kuitenkin tosiaan se huomattava ero, että toinen on jalostettu työskentelemään ihmisen kanssa ja toinen itsenäisesti? Tätä asiaa sivuttiin jo, mutta ei mun mielestä kovin merkittävästi. Eikö bordercollielle ole jossain määrin jalostuksen myötä syntynyt se sisäänrakennettu työmoraali, jonka palkka on se, että saa tehdä ihmisen kanssa? Palkkana toimii siis jossain määrin jo yksinään se yhteistyö? Toki tässäkin logiikassa on se palkka, mutta sitä on tosiaan hyvin paljon vaikeampi lähteä rakentamaan sellaisen koiran kanssa, jolla taipumusta tuohon ei löydy luonnostaan samalla tavalla. Mä olen siis jostain kehitellyt tämänsuuntaisen ajatuksen, mutta oonko ihan hakoteillä?

Oli miten oli, niin kyllä sitä välillä kadehtii agitreeneissä sitä faktaa, että toiset koirat hyrräävät innoissan siinä omistajan ympärillä ja tekevät tehtävää toisensa jälkeen. Mulla taas koira toteaa hyvin nopeasti, että ei jaksa tehdä enempää töitä, jotta mäkin oppisin. Nyt on taas viime aikoina mennyt enemmän tähän suuntaan agitreeneissä (syitä analysoitu, virheitä lähdetään korjaamaan ja ruvetaan taas heittelemään kiveä enemmän), joten tää topikki on enemmän kuin ajankohtainen mulle.

Mä oon oikeesti hiukan katkera kaikille, joiden koira käyttäytyy näin:

Strikku kirjoitti:

Aina sillointällöin päästään agilityä kokeilemaan, ja agiesteen nähdessään tuo pimahtaa ihan täysin. Se ei kuule eikä näe mitään muuta kun sen agilityesteen

Miten mahtavaa ois ku koira syttyis noin kovasti jo pelkästään esteiden näkemisestä ja haluais aina tehdää lisää ja lisää. Sitte tämmöset koirat pidetään kotona ku laji on niille "liian kivaa"! Treeneissä porukka vääntää puolikyllästyneillä toistoja huonosti kestävillä koirilla ja antais vasemman kätensä että niille sais lisää motivaatiota. Huhhuh. Eikö into harjoittelemiseen synny ohjaajallekin just siitä ku koira on jostain lajista ihan täpinöissään? Tai itse ainakin saan heti paremman moodin päälle jos nään että ok, tänään on koiralla hyvä päivä.

Hallinta rakentuu ajan ja harjoittelun kanssa ja siksi ne ohjaajat siellä on, että voivat auttaa. Koiran kova motivaatio tekemiseen on jo puolivoitto! Tietysti jos koira on treenien jälkeen monta päivää ihan sekaisin (onko oikeesti..), niin pitää miettiä kestääkö hermorakenne. Toisaalta säännöllinen harjoittelu toisi tähänkin varmasti rutiinia.

tuplat pois

Jos totaaliseksi sekoamiseksi lasketaan käytöksen täydellinen muutos vastakohtaan normaalista, niin sitten tuo sekoaa täysin. Esim. Jos normaalisti rauhoittuu sisällä ihan hyvin, pari päivää agin jälkeen juokse ihmisen luota toisen luo, sählää ja tekee muutenkin kaikkee älytöntä kuten yrittää kaivautua lipaston alle ja vastaavaa. Lisäks kärkkyy kaikkee mahollista liikkuvaa ja liikkumatonta eikä sitä saa "takaisin maan pinnalle" millään.

Ja mä myönnän, että into lajiin syntyy siitä, että koira on innoissaan, mutta laji ei enää ole kivaa sen jälkeen, kun koira on niin innoissaan, että koko muu maailma katoaa ympäriltä. Enkä mä jaksa tuon tapauksessa uskoa, että hallittavuutta vois rakentaa pelkästään sillä, että antaa koiralle luvan tai jättää luvan antamatta, koska tuo ei noteerais sitä lupaa kuitenkaan. Ja tuo on pidettävä agiradalla kiinni, ei sen takia, että pelkäisin sen katoavan silmistä heti irtipäästyään, vaan sen takia, ettei sitä sais sieltä agiradalta pois. Varsinkaan, jos rata sisältää puomin.

Tosin olen tässä pohtinut, että vois kesällä lähteä alkeiskurssille, ja jos on liian kova pala tuolle niin sitten jättää kesken. Lähinnä sen takia, että näkis saako tuohon jonkin näköstä kontrollia säännöllisellä treenaamisella, vai pahentaako se vain asiaa. Tai onko vaikutusta sillä, tehdäänkö me agia päivittäin, viikottain, joka toinen viikko vai kuukausittain.

Onpas taas tullut asiaa ja haluan vastata tuhanteen viestiin!

naukunen, oot verbaalisesti niin lahjakas että noita sun juttuja on viihdyttävää lukea, vaikka kirjoititkin tän sivun ekassa viestissä täyttä asiaa. Hykertelin täällä itsekseni.

Mä oon ainakin itsekäs ja tyhmä ohjaaja ja sanon ihan suoraan, että mä en tee verijälkeä, vaikka koira tykkää siitä. Se on musta tylsää ja puuduttavaa, mua ei kiinnosta ja olisin mielummin tekemässä kymmentä muuta asiaa kun jälkeä. Joten mun ei ole pakko. Voin tehdä koiran kanssa muita kivoja asioita. Tokoa väännetään säännöllisen epäsäännöllisesti ja kiitän ylempää tahoa siitä, että sitä väännettiin tunnollisesti ekat puolitoista vuotta, koska se on helpottanut mun ja Jeppiksen yhteiseloa huomattavasti; meillä on hyvä yhteistyö, tiedän miten piski toimii ja se on mulla hallussa agihallilla. Mulla ei kuitenkaan ole suurempaa itressiä tokoon, joten multa menee Strikkun logiikka yli hilseen. Miksi vääntää lajia josta ei välitä liiemmin, jos voi tehdä jotain muuta?

Mun mielestä koiran vilpitön into ja onni jotain asiaa kohtaan on sellasia juttuja, mitä kannattaisi vaalia ja kehittää, mikäli oma kiinostus lajia kohtaan löytyy. En kannata pakolla treenaamista ja jos ei kiinnosta niin that's it, not a big deal. Mutta jos itseä kiinnostaa ja koiralla on tollanen into, niin kurssille mukaan avoimin mielin. Varmasti kokeneet kouluttajat osaa antaa vinkkejä siihen että koiran into saadaan valjastettua hyötykäyttöön. Hallintaa, hallintaa, hallintaa.

Mulla itsellä on toinen ääripää, joka pelkää hallia, esteitä ja kaikkea. Viet sen hallille niin se seuraavat kaksi päivää purkaa stressiä meidän muihin koiriin ja säikkyy omaa häntäänsäkin. Sitten se saattaa hetken aikaa olla niin kuin ei mitään ja seuraavalla kerralla saa hysteerisen kohtauksen. Hiljalleen on alkanut tuntumaan, että olisiko hermorakenteessa oikeasti jotain vikaa vai oonko mä vaan kehno ohjaaja.

Tää onkin mielenkiintoinen keskustelu. :)

Strikku: En ainakaan huomannut, että olisi tullut aiemmissa viesteissä esille, mutta mikä on sitten se laji, josta tykkäät tai jota haluaisit harrastaa?

Mun mielestä on ihan huippua, jos koira on sellainen, että se on ihan "intopiukeena" kun pääsee treenaamaan. Jos treenataan lajia, josta sekä ohjaaja, että koira tykkää kovasti niin into tekemiseen varmasti säilyy. Mutta mutta, jos yritetään vääntää lajia, josta ohjaaja ei niin hirveesti tykkää niin väittäisin että tekemisinto kyllä hiipuu jossain kohtaa.

Jos nyt selkeästi huomaa, että koirasta ei kertakaikkiaan ole johonkin lajiin, niin joskus harrastus on vaan jätettävä. Innostunut ja kekseliäs ohjaaja voi kuitenkin saada motivoitua haluttomammankin koiran tekemään ja toimimaan erittäin hyvinkin, hyödyntäen juurikin näitä edellä mainittuja asioita, viettejä ja tarpeita. Mutta jos taas ohjaajalta ei löydy intoa ja halua niin sen innokaammankin koiran halu tehdä voi olla vaarassa hiipua, koska se ei ehkä koe tekemistä niin palkitsevana, jos ohjaaja ei ole kannustava.

Mulla on koira joka sekoaa, kun pääsee agilityyn ja mun mielestä se on ihan mahtavaa. Kyllä se joskus on yli-innokas ja säntäilee, mutta en pidä sitä ongelmana, päinvastoin. Se keroo siitä, että se todella pitää siitä mitä se tekee. Mutta jotta arki ei menisi ihan mahdottomaksi, niin sen mielentila on treenin jälkeen saatava myös tasoittumaan. Siksi meillä on tietyt rutiinit millä yritän osoittaa, että treeni on päättynyt.

Viimekesänä päästiin kokeilemaan hakua, josta me molemmat tykättiin. Siinäkin on vaan semmonen pieni mutta nimeltä tottelevaisuusosio. Lisäks me juostaan canicrossia ihan yksikseen, koska tuo tykkää juosta, muttei toisten koirien seurassa. Ja itse en ole koskaan (kaverin ihalua 7-8-vuotiaana lukuunottamatta) kauheasti agilitystä perustanut, joten mä en varmaankaan lähtis agitreeneihin samalla innolla kuin tokotreeneihin. Toko on kivaa porukassa, mutta kun meidän kohdalla ei ikinä onni käy emmekä pääse ryhmiin kuin satunnaisesti, niin joudun yksin suureksi osaksi treenailemaan, joka on sitten hieman tylsempää, kun ei keksi ikinä mitään uutta. Mutta nyt sain kirjan, jonka avulla oon keksiny monipuolisempia treenejä, ja koirakin alkaa huomaamaan, että tokokin voi olla oikeasti kivaa.

^ Jos tuntuu että tokoa on puuduttavaa vääntää niin pidä tauko? Se että vääntää sitä pakolla ja naama mutrussa ei ainakaan paranna teidän tokosuorituksia. Tai tee päivittäin monta pientä harjoitusta äläkä yhtä isoa "hei nyt treenataan oikein tunteella" -harjoitusta. Muutamat tutut VOIssa kilpailevat tokokoirat on treenanut käytännössä kaiken vaan muutaman minuutin pikatreeneillä.