JUNNUPALSTA - Lauantaina, 10.04.2010 klo 00:20
Hoitoapua Etsitään / Tarjotaan:
HenniMaria

Viestimäärä: 1
Hoitoapua koiralle Heinolaan
Tarvitsisin 11-vuotiaalle koiralle hoitoapua sillointällöin. Hoitajan tulisi pystyä ottamaan koira omaan kotiinsa, sillä hoitopäivät vaihtelevat yhdestä päivästä viikkoon. Tarvetta hoitajalle olisi 1-2 kertaa kuukaudessa, mutta jos joku haluaa niin saa sitä useamminkin hoitaa. Voin maksaa pientä korvausta. Mieluiten ihmiselle, joka asuu jo omassa kodissa tai nuoremmallekkin, kunhan vanhemmat ovat myös suostuvaisia. Aiempaa kokemusta koirista olisi hyvä olla, sillä koira tarvitsee tietynlaista jämäkkyyttä ja varmuutta hoitajaltaan.
Koira on ikäisekseen todella energinen tapaus ja lenkkeilee sekä leikkii mielellään. Se on hyvin ihmisrakas ja seurallinen. Peruskoulutettu, tottelevainen ja terve. Pystyy olemaan yksin työpäivän ajan eikä tuhoa mitään. Ovikelloa haukkuu ja riehaantuu vieraista, mutta rauhoittuukin nopeasti. Ei tule toimeen toisten koirien, kissojen ja pienten lasten kanssa. Sekarotuinen, suurimmaksi osaksi paimenkoiraa. Keskikokoinen.
Ota yhteyttä ja kysy lisää! (mieluiten sähköpostitse) Myös kuljetus lähialueille (Päijät-Häme) onnistuu.
henni_e@hotmail.com

vinkulelu

Viestimäärä: 1
Tarjotaan lenkitys- ja hoitoapua Keravan alueella! :)
Kaksi reipasta nuorta tyttöä, joilla on kokemusta koirien ulkoiluttamisesta tarpeeksi. Tällä hetkellä lenkitetään yhtä kääpiösnautseria, ja kokemusta on labradorinnoutajastakin :) Eli siis hevillä selvitään kaikenrotuisista ja luonteisista vuffeista.
Ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse tekstiviestillä.
Sähköposti: saippuakuplathenella(at)gmail.com
Puh.nro.: 0453252819

~ vinkulelu
Ollila

Viestimäärä: 2
Onko teillä AIKAA, mielenkiintoa ja kokemusta ottaa perheeseenne 10.7-31.7 lomahoitoon 1-vuotias reipas, kiltti, paljon seuraa kaipaava snautseriuros?
Ei oleile kotona sängyissä, sohvissa eikä nojatuoleissa, mutta tarvitsee siinäkin varmasti neuvojanne, kun tulee uuteen ympäristöön. Kokeilunhalu kaikkeen on valtava ja sitä enemmän se tarvitsee aikaanne. Sillä on lähes aina kotona joku perheenjäsen. Osaa se olla yksinkin lyhyitä aikoja, mutta yksinoloa on vältetty, jotta koiramaisia juttuja ei ole tullut tehdyksi pitkästymisen vuoksi.
Koira sopeutuu uusiin paikkoihin helposti. On ollut mukana koirakylissä, hotelleissa, ja tietenkin viihtyy sosiaalisten koirien seurassa. Tarvitsee ehdottomasti jonkinlaista koirakontaktia paljon ihmisseuran lisäksi.
Hoitopaikkaa toivotaan Pieksämäen seudulta tai Pieksämäki-Helsinki väliltä. Mikäli tunnet perheen, joka voisi ottaa koiramme hoitoon ole ystävällinen ja välitä viesti.
Ystävälliset vastaukset sähköpostiimme mail@elainkumppanit.fi
Tykkää · · Jaa

Pampy

Viestimäärä: 1
Heippa!
Olen 18 vuotias tyttö, kotoisin Hyvinkäältä . Ulkoiluttaisin ja hoitaisin koiria mielelläni. Minulla ei ole tällä hetkellä omaa koiraa, mutta olen ollut koko ikäni eläinten kanssa tekemisissä ja kokemusta on kertynyt.
Eli jos Hyvinkään seudulla tarvitaan reipasta koiran ulkoiluttajaa/hoitajaa ottakaa ihmeessä yhteyttä,
s-postitse: pventoniemi@gmail.com

(Viestiä on muokattu sunnuntaina, 01.07.2012 klo 11:20)
Saarakoiranhoitaja

Viestimäärä: 4
Oletteko lähdössä lomalle, tai haluatte muutenvain pitää lomaa koiranhoidosta? Minä voisin lomienne ajan hoitaa koiraanne joko teidän kotonanne tai meillä täällä Kontulassa. Meillä on pururadat ja koirapuistot tässä ihan vieressä, joten lenkkeilymaastojakin löytyy. Kokemusta minulla on erilaisista ja erikokoisistakin koirista, meillä itsellämme on ollut ennen rotweilereitä. Perheeseemme kuuluu 3 aikuista ja 2 lasta, joten intoa ja aikaa riittää. Vastuu on meillä aina aikuisilla, joten voit tuoda koirasi ai muutkin eläimesi turvallisesti ja hyvillä mielin meille. Joten jos kiinnostuit, ota ensisijaisesti yhteyttä puhelimeeni, (0465853425) mutta vastaan myös sähköposteihin. (saaralipponen96@luukku.com)
Inori

Viestimäärä: 1
Tarvitsetko koirallesi hoitajaa, lenkittäjää tai vaikkapa pesijää Helsingin alueella?
22-vuotias, itsekkin koiran omistaja, etsii lisätyötä rakastamansa harrastuksen parista. Koira-kokemusta on Howavartista Venäjäntoyterrieriin, eli kaiken kokoisten koirien kanssa on tullut touhuttua. Asun Itä-Helsingissä, Kontulassa, jos kiinnostuit ole yhteydessä ensiksi sähköpostitse ita-helsinki.dogs@hotmail.fi niin keskustellaan sinun ja lemmikkisi tarpeista lisää.

(Viestiä on muokattu maanantaina, 30.07.2012 klo 20:01)
Hyzenthlay

Viestimäärä: 2
Etsitään luotettavaa hoitoapua Kuopiosta! Koiramme tarvitsisi silloin tällöin viikonloppuhoitopaikkaa ja lenkittäjää arkisin. Rauhallinen ja kiltti 9-vuotias keskikokoinen (n. 45cm / 15kg) seropi. Iästä huolimatta energiaa riittää ulkoiluun.
Yksäröi tai meilaa niittyv1lla@luukku.com niin kerron lisää!

Stu
moderaattori

Viestimäärä: 2198
AnnaMolly kirjoitti:
Etsimme eläinrakasta ulkoilmaihmistä lenkkeilemään ma, ti ja ke päivällä 7-v. labradorinnoutajamme Mollyn kanssa. Asumme Espoon Tapiolassa, Mäntyviidan alueella.
Ulkoiluaika minimissään 30 min/kerta, säästä riippumatta. Ulkoiluttajan tulisi olla vähintään yläasteikäinen ja alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan suostumus. Palkkio 10 €/viikko.
Aloitus mahd. pian, yhteydenotot puhelimitse Anna Homén p. 050 403 4220.
"Strength does not come from physical capacity. It comes from an indomitable will."
- Mahatma Gandhi
Wandering & Wondering Down Under
- Mahatma Gandhi
Wandering & Wondering Down Under
Iitu333

Viestimäärä: 3
MariMari

Viestimäärä: 1
Tarjoan hoitoapua koirille Kajaanissa
Tarjoan hoitoapua koirille (ja mahdollisesti myös muille lemmikkieläimille) Kajaanissa, maksua vastaan, Tammikuusta 2013 lähtien.
Olen valmistunu eläintenhoitajaksi ja aloitan opiskelut klinikkaeläintenhoitajaksi. Opiskelu toteutuu monimuoto-opiskeluna, joten hoito ajankohdista tulisi sopia aina erikseen. Itselläni on labradorinnoutaja pentu (kohta 6kk) joka tulee toimeen kaikkien koirien kanssa. Joten jos tuot koirasi hoitoon, koirasi saisi mukavan leikkikaverin, mutta voin mahdollisesti hoitaa lemmikkejänne ilman oman koiran läsnäoloa, mutta tietenkin se olisi itsellenikin helpompaa jos minun olisi mahdollista hoitaa oma koirani samaan aikaan :)
Ottakaa rohkeasti yhteyttä :]
mariks-@hotmail.com

j_92

Viestimäärä: 1
Hei
20 v nuorin nainen Vantaalta olisi innokas hoitamaan/ulkoiluttamaan koiria Helsinki-Vantaa seudulla päivisin.
Kaikenlaiset rodut käyvät. Itse en ole koskaan koiraa omistanut, mutta olen aika paljon koirien kanssa tekemisissä ollut, ja suurena koirien ystävänä aion joskus koiran itselleni hankkia.
Yhteydenotot s. postiin: jonna.tatterback@hotmail.fi
tai puh. 0440180592 (mielummin tekstiviestinä)

lunahauva

Viestimäärä: 309
Tarjotaan koiranhoitoapua Tuusulassa! Arkena, viikonloppuisin, loma-ajoilla.. Oikeastaan melkein koska tahansa, myös lyhyellä varoitusajalla!
Olen tänä vuonna 18 vuotta täyttävä nuori nainen. Reipas ja tunnollinen, erittäin koirarakas ihminen. Asun pienessä (32 neliötä) omakotitalo yksiössä rauhallisella asuinalueella. Ympäristössä paljon metsää ja loistavat lenkkimahdollisuudet. Myös pieni koirapuisto (jossa ei kyllä oikeastaan ikinä kukaan käy) sijaitsee muutaman kilometrin päässä. Koirasi pääsisi siis takuu varmasti hyvään hoitopaikkaan, jossa sille tarjotaan: runsaasti liikuntaa ja muuta aktivointia, sekä myös yksilöllistä aikaa ja hellää huolenpitoa.
Omistan itse kaksi narttukoiraa, kääpiösnautserin ja kääpiöpinserin, joista kuitenkin vain toinen asuu vakituisesti minun luonani. Koirani ovat sosiaalisia ja hyvätapaisia, kaikkien kanssa toimeen tulevia tapauksia. Hoito-koiriltani edellytän siis pääsääntöisesti hyviä käytöstapoja ja että ne tulevat toimeen omien koirieni kanssa. Mahdollisuus kuitenkin myös satunnaisesti ottaa hoito-koiria niin että omani ovat sen aikaa muualla, mikäli koirasi ei tule toimeen vieraiden narttujen kanssa.
Kokemusta omien koirieni lisäksi löytyy paljon muistakin koirista, myös isoista ja haastavammista tapauksista. En kuitenkaan ole mikään koirankouluttaja, joten edellytän koiran omaavan edes jonkin näköisiä käytöstapoja. Koiralla ei myöskään saa olla eroahdistusta, mikäli se tulee hoitoon arkena, sillä olen päivät koulussa. (noin 4-8 h/päivä) Mikäli koirasi etsii vakituista tai satunnaista hoitajaa, ota rohkeasti yhteyttä, joko täällä yksityisviestillä tai sähköpostitse osoitteeseen: salonentiia@hotmail.com

Eml

Viestimäärä: 2
TURKU/ Etsitään koiralle ulkoiluttajaa satunnaisesti. 20100/20300
Etsin pienelle villakoiralle satunnaista lenkittäjää, jolla olisi mahdollisuus tulla esim. arkipäivänä/iltapäivänä. Sopimuksen mukaan.
Koira on kiltti, mutta pilkettä silmäkulmasta löytyy. Hihnakäyttäytyminen kuitenkin hallussa.
Asumme aivan keskustan tuntumassa, Raunistulan alkupäässä. Erittäin hyvät ulkoilureitit heti kotiovelta!
Kerrothan hieman itsestäsi ja palkkatoiveestasi sekä milloin sinulla on mahdollisuus lenkkeihin.
Sähköposti: emliimat @ luukku.com (poista välit)

Csia

Viestimäärä: 77
Tarjolla hoitopaikka koiralle viikonloppuisin Helsingissä
loistavilla lenkkimaastoilla rauhallisella alueella. Mulla on harvoin viikonloppuisin töitä tai muutakaan menoa, joten koirakaveri menisi tuossa kevyesti. Meillä ulkoillaan viikonloppuisin suht paljon, joten koiran pitäisi jaksaa matkassa. Irtipidettävyys iso plussa, mutta ainakin remmissä pitäisi kulkea kauniisti.
Hupi leikkii mielellään sisätiloissa, mutta ulkoillessa sillä on yleensä omat jutut ja on muita koiria kohtaan melko välinpitämätön (poikkeuksiakin on). Meidän kaveriksi ei siis sovi koira, joka väkisin haluaa härkkiä toisen kanssa tai esimerkiksi haukkuu paljon tms. Mieluummin alistuva kuin dominoiva, mutta kaikki saadaan järjestettyä. Hupi on steriloitu, joten niin urokset kuin nartut ok.
Jos siis tarvitset aikaa tuulettumiseen, sinulla on menoa tai muuten vain vapaa viikonloppu kuulostaa mahtavalta, niin laitahan viestiä sähköpostiin joohanna-@hotmail.com! Mitään maksua en pyydä. Samainen koira voi myös tulla useamman kerran, mikäli sujuu ja hoitotarvetta on. Olen parikymppinen nainen, hoitopaikkana on ihan tilava yksiö, jossa koirat on myös mahdollista eristää, jos jokin kitka niiden välille syntyy, takapihalta pääsee suoraan metsään. Meillä saa nukkua sängyssä jos siihen on totuttu ja tulla sohvalle kainaloon:)

Arpinaama

Viestimäärä: 1
Koiranhoitamis/Lenkitystä tarjolla!
Hei, olen 13 vuotias (Elokuussa 14) reipas tyttö ruskeasannalta, Vantaalta. Olen kokenut koirankäsittelijä ja niimpä tarjoan koiranulkoilutus tai koiranhoitamis apua! Rakastan koisia ja voin ulkoiluttaa tai hoitaa koirianne. Hinta olisi noin taskurahan verran, eli noin 2-5 euroa (Asioista ja hinnasta voidaan sopia). Lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen: Annni99@hotmail.com tai soita ja lähetä tekstiviesti numeroon: 358445499500

hein

Viestimäärä: 1
Tarjotaan koiralle hoitopaikkaa Valkeakoskissa. Olen 21 vuotias nainen, opiskelen eläintenhoitajaksi ja valmistun tänä keväänä. Koirista ja niiden hoitamisesta kokemusta löytyy paljon. Kokemusta löytyy kaikenkokoisista koirista.
Miellä itsellämme ei koiria ole, joten hoitokoirat majoittuisivat meillä ainoina koirina. Hoidon hinta on sovittavissa!
Ota yhteyttä sähköpostilla: heini-@hotmail.com

pinja123

Viestimäärä: 2
Luotettava dogsitteri tarjolla Helsingissä!
Olen eläinrakas 14-vuotias tyttö joka etsii ulkoiluttajaa/leikittäjää tarvitsevia koiria pääkaupunkiseudulta. Pystyn myös hoitamaan koiria (tai miksei muitakin lemmikkejä) pitempiä aikoja viikonloppuisin ja lomilla: esim. jos olet lähdössä kesällä matkoille voin tulla koiravahdiksi kotiisi. Tarjoan myös handlaus-apua mätsäreihin ja näyttelyihin.
Perheessämme on aina ollut koiria, tällä hetkellä meillä on 2 kiinanharjakoira urosta. Omien koirieni kanssa olen harrastanut agilitya ja olemme käyneet eri tottelevaisuuskursseilla. Lisäksi match showt ja isommatkin koiranäyttelyt ovat tulleet tutuiksi toisen koirani kanssa, 3 kertaa olemme voittaneetkin.
Jos koirasi kaipaa innostunutta ulkoiluttajaa/hoitajaa tai vaikka vain temppujen opettajaa/rapsuttajaa, niin ota minuun yhteyttä sähköpostitse tai yksärillä niin jutellaan lisää koirastasi ja palkasta yms :)
Pinja
pinja1234@hotmail.com

TiDe

Viestimäärä: 21
Nina85

Viestimäärä: 1
Hei kaikki!
Rico kaipaa kipeästi hoitopaikan n. vuodeksi!!! Omistaja lähtee lokakuussa ulkomaille max. vuodeksi ja Ricolla ei ole vielä hoitopaikkaa. Rico on 2v. kiltti pomeranian leikattu uros, pärjää kissojen kanssa, mutta ei voi sietää isoja koiria tai sitä isompia koiria (suurimillaan n. snautserin koko on ihan max). Rico on todella seuraallinen ja hellyyden kipeä. Se ei sovellu perheisiin jossa on pieniä lapsia, koonsa vuoksi sillä on todella herkät luut. Rico on leikattu uros ja painaa 2,3 kg, etu-tassussa sillä on kehityshäiriö eli tavallaan se on kolme jalkainen + 1 aputassu :)
En ole valmis luovuttaa sitä kokonaan, on niin rakas koira.
Rico annetaan perheelle jossa on 2 tai enemmän ihmistä tai ihmiselle joka ei ole enää työelämässä, syystä että koira ei tykkää olla pitkiä aikoja yksin. Minuun voi ottaa yhteyttä sähköpostitse nina.belinskaia@gmail.com
Terveisin Nina

mpaj

Viestimäärä: 1
Heippa!
Etsin Tampereelta ehdottoman luotettavaa ja eläinrakasta hoitajaa kahdelle kultaisellenoutajalle. Koulutettuja, fiksuja ja hyväkäytöksisiä, mutta energisiä, vaativat runsaasti ulkoilua ja puuhastelua. Olisi myös mukavaa, jos koirille olisi tarjolla ihan normaalia kotiruokaa.
Hoitotarvetta olisi pitkinä työpäivinäni, satunnaisin lauantaisin kesän ja syksyn aikana, ensimmäinen hoitopäivä 8.6. Hoitoajat sijoittuvat välille 09 aamulla ja 03 yöllä.
Hyvästä hoidosta maksetaan rahallista palkkiota sopimuksen mukaan.
Yhteydenotot: mpajulahti at gmail.com

KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28757 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 7018 |
Viestejä yhteensä | 547818 |
Uudet käyttäjät tänään | 1 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 1 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 3 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 266199 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 11.02.2025 klo 11:15) |