Koirat.com

On todella outoa kun kotona on vain 1 koira . Britney lähti kasvattajalle pentuja saamaan joidenka laskettu aika on 25.4 ja lotta on kotona joskin sekin lähtee hoitoon kun ei se oikeen osaa olla yksin päiviä mutta joo kohta täällä taas on niitä koiria kun nappi ja evie tulee hoitoon n.viikoksi: Dd

Multa löytyypi siis 2½ vuotias beaucenpaimenkoira Celma, jonka kanssa harrastellaan aktiivisesti tokoa (kokeisiin tänä vuonna, eka mölli 11.5 varmaankin) ja sitten tulevaisuudessa toivottavasti myös agia, josko alkeiskurssille päästäisiin. Epäaktiivisemmin sitten touhuillaan vähän kaikkea :D
Blogi löytyy täältä ja sieltä löytyy myös kuvia Ceestä (:

kauan muuten teillä/perheillänne on ollut koiria ja minkälaisia ?(ihan vaan kiinnostuksesta kysyn)
Mulla ja mun perheellä on ollu aina koiria .Mun elo aikana on meillä ehtinyt olla
4 dobermannia ,rottweiler ja sitten nuo nykyset .

Meidän perheeseen tuli ensimmäinen koira (appenzelli sekin) vuonna 1983, ikää koiralla oli silloin 4-vuotta. Se kuoli -93, jolloin tuli toinen appenzelli, joka jouduttiin kaiketi -01 lopettamaan ja sitten 8 koirattoman vuoden tauon jälkeen meille alettiin katselemaan koiraa rekkurescuen ja vastaavien kautta ja sieltä pitikin yhden koiran tulla, mutta todettiin että yksi toinen perhe olikin parempi ja appenzellikipinä alkoi polttaa niin railakkaana, että appenzelli meille sitten taas köppösteli :)

Hui miten epäselvää tekstiä kirjoitan. Jäin vaan ihmettelemään, kun mun kädet tärisee niin kovin :D

Meillon ollu mun koko ikäni (ja pitkälti sitäkin ennen) koiria, Celma on eka muun rotunen kun sk kettuterrieri. (Jos ei oteta mukaan mitä äitil ja iskäl iha nuoren on ollu...) Kun synnyin nii sopivasti meil oli kotona yhteensä 4 foksin riiviötä, + kaks aikuista. Kun ne pennut myytiin, yks jäi meille kotiin ja itseasias Sulo lopetettiin vasta viime syksynä, 14½ vuotiaana :(. Ne kaks muutakin, Simo ja Siiri jotka oli noitten vanhemmat, eli jokskin 14 vuotiaiks.
Nyt on sitten tapahtunu rodunvaihdos, ekana siskolle tuli yks beussi, sitten toinen, ja kun ne sai pentuja, tuli sitte mullekki beussi :D

nelli on sulonen ja ahhahah molempin aamuin ku nukuin sillo sohval ni toi pallero tuli herättää mut puremal mun nenäää: ))

^ niin se tuli tänä aamunaki mulle :D se nakki hyppäs mun naaman päälle ::D

Poju on mun eka koira, joten piakkoin tulee se kolme vuotta täyteen koirallista elämää :) Mun lapsuudenkotiin ei voinut koiraa ottaa, koska mun iskä on allerginen, mutta koirasta silti haaveilin koko pienen ikäni. Sitten kun muutin miehen kanssa yhteen asumaan, ni aloin hienovaraisesti vihjailla, että koira olis kiva ja kun mieskin sattuu olemaan koiraihminen, ni sitten meille tuli Poju :) Ennen omia koiria mulla oli muutamia hoitokoiria ja esim. yhtä sekarotuista Tessua ulkoilutin epäsäännöllisen säännöllisesti puolentoista vuoden ajan ja yhtä toista seropia, Robinia, parin kesän ajan suht säännöllisesti. Muutenkin hoitokoiria oli ihan joka kokoluokasta ja monenlaisia luonteiltaan, ni sai tarpeellista kokemusta ennen omien koirien hankkimista :)

Meille tuli eka koira ( pinseri Nelli ) mun ollessa 8- vuotta, mutta jouduttiin siitä sitten viikon jälkeen luopumaan kun isälle tuli niin pahoja allergia oireita. Sit vähän vanhempana aloin puhuu uudelleen koirasta, eikä noi edelleenkään innostunut asiasta ja vetosivat aina tohon allergiaan. Serkut sitten otti villakoiran tossa vähän alle vuos sitten ja nehän ihastu siihen sitten täysin ja oli se omakin pakko sitte saada :) Tarkotuksena oli ensin että vasta täksi kesäksi olisi otettu, mutta päätettiin sitten syksyllä, että otetaankin talvipentu. Kennel oli tiedossa jo silloin kesällä ( sama mistä serkkujen villa ) ja Akun pentue sitten syntyi siinä marraskuun lopulla :) Ja tammikuusta lähtien tuo on siis tassutellut täällä piristämässä päivää.

äitillä on aina ollu koiria, seeffereitä ja yks mäyräkoira. vimppa äipän seefferi kuoli mun ollessa 2, samaan aikaan meillä oli briard joka kuoli mun ollessa 7. sit oli muutama vuosi ilman koiraa, kunnes tuli eka espanjanvesikoira, joka kuoli -08, jäi auton alle. seuraavana vuonna otettiin zena, joka on nyt 1,5 vuotias.

Kerron nyt sitten omankin "tarinani" kun muutkin :D

Meillä on ollut n. 25 vuoden ajan lähes koko ajan koira. Ensimmäisenä meillä on ollu soopeli pehkocollieuros, jolloin en ite vielä edes ollu olemassa. Sitten kun tämä koira nukkui pois, tuli meille jonkin ajan päästä toinen pehkocollieuros, sekin soopeli. Silloinkaan mua ei ollu vielä olemassa, mutta synnyin sitten tuon koiran aikana, ja olin melkein 8-vuotias kun tämä koira kuoli. Oon siis asunu pienestä pitäen koiran kanssa. No, sitten päätettiin hankkia edelleenkin koira, ja edelleenkin pehkocollieuros, mutta tälläkertaa sitten vastaan tuli yksi terveeltä vaikuttava pentue jossa kaikki oli tricoloreja, eli tricolor otettiin sitten tälläkertaa. En mä kyllä osais kuvitella edes että täällä olis jonkun muun rotunen koira kun collie :D

Rockyhan on varsinaisesti mun koira, ja se on syntyny 6.2.2006 (kuten ak:sta näkyy) eli on nyt neljä vuotta. Olin sillon kyllä nuori (8-vuotias) mutta minä kuitenkin käytin koiraa aina ulkona ja annoin ruoat, leikin sen kanssa mutta sitten oikeestaan kaikki harjaukset/pesemiset/kouluttamiset teki isä ja sisko. Sisäsiistiksi opettamiseen tosin osallistu minä, iskä ja vähän äitikin.

Nykyään mä hoidan koiran kokonaan, tosin esimerkiks pesut hoidetaan yleensä siskon kanssa koska toi ei yhtään tykkää pesemisestä ja meinaa siinä aina karata, mutta pakkohan tuo on pestä kerran joka vuosi. Vanhemmat tosin tietysti ostaa koiralle ruoat ja kustantaa ell-maksut/madotukset.

Ehkä tönkköä tekstiä ja tästä voi saada kuvan että meille hankittiin aina uusi koira kun vanha kuoli, ei, vaan ihan kyllä ollut aina varmaa että eiköhän koira kuulu tähän taloon (vaikkei veljeä ja äitiä koirat pahemmin kiinnosta, iskääkään ei kyllä koiraharrastukset mutta kyllä se koirista tykkää).

Voisin minäkin valottaa vähän piskihistoriaa.

Meidän ensimmäinen koira oli berninpaimenkoira Roope, joka tuli meille 1989. Roope oli ihan hirvittävän komea berni. Sen kanssa ravattiin näyttelyissä ihan intopinkeänä. Roope oli jopa osittain pilalle lellitty kun se oli ensimmäinen koira ja näin päin pois, isäni kanteli sitä sylissä (...!) ja se sai tulla sänkyyn ja sohvalle ja vaikka mitä. Roopella tehtiin jopa kymmenen pentuetta ja F-pentueesta me otettiin sitten itsellemme toinen koira, Viljami (1994) joka tosiaan siis oli Roopen poika. Viljaminkin kanssa ravattiin paljon näyttelyissä, ei se ollut läheskään yhtä komea mitä Roope oli ollut, mutta menestyi sekin ihan kohtalaisesti, Viljamillakin on pentueita teetetty neljä.
Rakit tuli tosi hyvin toistensa kanssa toimeen mutta pian Roopesta aika jätti, olisikohan vuosi ollut joku -98 - -99.. Viljami ei osannut olla yksin elettyään koko elämänsä toisen koiran kanssa ja meistäkin tuntui hassulta, että oli vain yksi koira, joten alettiin katselemaan uutta rakkia tähän remmiin. Harkittiin ottavamme jotan Roopen ja Viljamin pentuja/pennunpentuja tms, mutta sellaisia ei ollut oikein saatavilla vähään aikaan, joten valittiinkin jotain ihan muuta, berninpaimenkoira Vexi. Vexi ja Viljami eivät oikein tulleet toimeen. Välillä tapeltiin ruokakupista ja välillä huomiosta, isoilta kahnauksilta kuitenkin loppupeleissä vältyttiin. Vexi oli ruma kuin mikä, ei yhtään sellainen uljas ja "karhumainen" kuten berniurosten pitäisi olla, se oli ruikku ja ruipelo! Eipä sen kanssa näyttelyissäkään sitten juuri käyty joten Vexiltä päätettiin naksia pallit pois, kun elukka tuntui niin kovin villiltä ja rauhattomalta.
Viljami lopetettiin vanhuuden vaivojen tultua esteeksi, eivät jalat oikein tahtoneet enää kantaa eikä mikään huvittanut, vuotta en muista, ehkä joku -02 - -04. Vexi jäi yksin mutta nyt ei enää ollut samanlaista kiirettä saada toista koiraa Vexille kaveriksi, kun se tuntui pärjäävän paremmin ainoana (uros)koirana. Vexi kuitenkin tuntui masentuvan (ell kertoman mukaan..) Viljamin poismenosta ja koko piski oli todella vaisu. Myöhemmin sille ei enää kelvannut edes ruoka, mutta ell oli sitä mieltä että sitä vaan masentaa.
Lopulta kävi ilmi, että Vexillä on kasvaimia keuhkoissa ja se piti lopettaa, Vexi lähti viimeiselle matkalleen vain muutama kuukausi Viljamin jälkeen.
Oltiin vuosi pari ilman koiraa, kunnes meille saapui edelleen berninpaimenkoira, tällä kertaa Popi. Popi kuuluu Viljamin ja Roopen kanssa samaan sukuun, Roope on Popin isoisä! Popi on todella komea koira ja siinä on aika paljon samaa kuin Roopessa, mutta nyt on näyttelyinnostus kadonnut ja Popi on pelkkä kotikoira.

Popi tulee jäämään meidän viimeiseksi koiraksi todennäköisesti, äitiä ei innosta enää yksikään rakki tähän taloon. Itse oon kuitenkin muuttamassa n. vuoden päästä pois ja meinaan hankkia joko englanninbulldogin tai holskun, saas nyt nähdä.

...mutta pakkohan tuo on pestä kerran joka vuosi.

Voi ei ku kuulostaa oudolta! :D Nimim. oman koiran joutuu pestä melkeen kerran kuussa.

Mun aikana meillä on ollut koiria melkeen aina. Kun olin ihan pieni niin meillä oli ajokoiran ja beaglen sekotus, Tytti. Se kävi äitin kans metsällä ja muuten se vaan hengas irti pihalla.
Vuonna 1998 tuli saksanpaimenkoira uros Max, joka jouduttiin lopettamaan 2007.
2003 -> Papillon Viivi
2004 -> Papillon Henna
2008 -> Ajokoira Nuusku

Näistä Henna on mun oma koira ja se asuu mun kans ja maksan kaikki sen kulut jne. Noita muita koiria nään lähinnä sillon kun oon lomalla tai kun muuten käyn kotona.

Olipa ihana keväinen aurinkoinen ilma käydä lenkillä ja kouluttamassa!
Ensin puistoon riehumaan suurimmat energiat pois että jaksaa keskittyä vähän edes koulutukseen, sitten lähellä olevalle kentälle kouluttamaan. Ensin makupalojen ja naksuttimen kanssa->huoh, ei tullut mitään, koiraa kiinnosti enemmän tekonurmi kuin mikään nami.
Onneksi mukana oli palkkauspatukka ja koiran viretila nousi heti kolmosesta kymppiin ja lopulta koira läähätti ja minä hikisenä kun treeni meni hyvin ja vauhdikkaasti!
Sitten vielä pikku pyörähdys vapaana puistossa ja takas kotio kävelyä. Hieno fiilis itelläni ja koira nukkuu takana väsyneenä.
Väsynyt koira, onnellinen koira.

Meillä Nemi vissiin aloittelee toisia juoksujaan pikkuhiljaa, kun on nyt merkkaillut aika paljon ulkona ja nuuskii entistä enemmän. Ekat juoksut alkoi lokakuun lopulla eli aikalailla tasan puoli vuotta on väliä, jos nyt juoksut alkaa. Ja ikää neidillä on tällä hetkellä miltei 1v 2kk.

Poju on pysynyt ihan hyvässä kunnossa. Tänään pistettiin tilaukseen hirmuset määrät kaikkia lisäravinteita, jos ne vaikka auttaisi.

Jospa mäkin nyt jotain noista meiän koirista..

Äidin ollessa pieni, heillä oli yksi koira, puhdas suomenlapinkoira uros, Raiku. Se oli kuulemma kova karkailemaan ja eräs karkumatka sitten päättyikin ikävästi Raikun ollessa 11 vuotias.
Iskän ollessa pieni heillä oli suomenlapparin ja villakoiran sekoitus, Tomi, kaiketi. :D Tomi taisikin olla Raikun pentu... Ja olikohan iskän perheessä ollut joku toinenkin, en ole ihan varma.

Meidän perheeseen tuli ensimmäinen koira vuonna -99, Pete. Pete oli munmielestä tosi komea landseer, sillä oli iso pää, leveämpi rakenteeltaan kuin muut, mutta sitten säkäkorkeus oli hitusen pieni. (=en tiedä mitä rotumääritelmässä sanotaan, mutta mun mielestä nykyiset lansut on kauheen luikkuja. ehkä korkeita, mutta kapeita ja pienipäisiä. en tiedä sitten :D) Näyttelyistä ei kuitenkaan oltu kiinnostuneita, ja olihan sillä värivirhekin. Pete toimi kotikoirana lähinnä. Sillä todettiin tammikuussa -09 sydänsairaus (dilatoiva kardiomyopatia... jos jotain kiinnostaa), joka koitui kohtaloksi sitten.

Puolenvuoden koirattomuuden jälkeen ajateltiin jo vaivihkaa uutta koiraa. Etsin hurjasti jokapaikaista koiria, kunnes muutaman kuukauden ettimisen jälkeen meille muuttikin elokuussa -09 seropihurtta. Aatu tuli meille hieman päälle yksivuotiaana ja täyttelee siis kesäkuussa kaksi. Se on energinen, aktiivinen, miellyttämisenhaluinen jnejne eikä osaa käyttäytyä yleisillä paikoilla. Aatusta löytyy siis kultsua, bc:tä ja nahkacollieta.

Mäkin voisin vähän tarinoida koirahistoriastani!

Syntyessäni meillä oli kaksi sekarotuista urosta, suomenlapinkoiramix Nakke ja villakoiracocktail Ransu. Varsin persoonallisia ja sympaattisia tapauksia molemmat! Ransun kuoltua noin viisitoistavuotiaana otettiin Nakelle varsin pian kaveriksi lapparin ja norjanharmaan risteytys Santtu - joka oli muuten nimestään huolimatta keskikokoinen musta narttu. Itse olin tuolloin about seitsemänkesäinen. Santtu oli ensimmäinen koira, jonka kanssa varsinaisesti tutustuin harrastuslajeihin, lähinnä tokoon. Kyllähän mä sille alokasluokan liikkeet sain opetettuakin! Sande valitettavasti kuoli alkukeväästä munuaisten vajaatoimintaan.

Nakke lähti sitten 16-vuotiaana, jolloin faijalle metsästyskoiraksi tuli itäsiperianlaikan ja harmaan sekoitus, Nappe, kermanvärinen uros. Tässä välissä mulle ehti iskeä järjetön harrastuskoirakuume, mutta luojan kiitos porukat esittivät jyrkän vastalauseen, kunnes sitten 12-vuotiaana sain luvan lapinporokoiraan. Niin taloon asteli eräänä aurinkoisena kesäkuun päivänä koiran vuonna 2006 pieni riistanvärinen porkkispentu, Nuga. Nyttemmin pennusta on tullut tietenkin jo aikuinen, itseasiassa Nugsi täytti juuri viime kuussa neljä vuotta.

Mäkin kun muutkin! :D

Elikkäs meillä on ollut koko mun elämäni koira, ensimmäin irlanninsetteri Nelli (Kanelin Tulikukka) tuli meille puoli vuotta ennen minua. Nelli oli semmonen lellukka joka antoi mun ja pikkusiskojeni tehdä suunnilleen mitä tahansa. Sitten kun Nelli kuoli -07 syksyllä, emme miettineet toisen koiran miettimistä hetkeäkään vaan kolmen kuukauden päästä meille tuli toinen setteri, Pinkki (Raistar Bianca Aguiar), joka on minun koirani. (Ja ei, nimi Pinkki ei ollut minun päätökseni) :D
Nojaa, olipas pitkä tarina :D

Hoo, tästä tulee pikakelaus koska oon megaväsynyt, mutta enives! Meille tuli eka hoffinarttu Mimmi joskus 1989, joka kuitenkin kuoli 8kk vanhana penikkatautiin. Tästä sitten isä lähti raskaana olevan kasvattajan puolesta astuttamaan narttua Saksaan, hovawartti rotuna edelleen. Tästä sitten syntyi äiteelle harrastuskaveriksi Beck's (voi kyllä, nimi tulee olutmerkistä!), joka ehti elämänsä aikana käydä raunioilla ja tulla verovapaaksi, saada näkkärikoiran maineen kun se sillä koulutettiin, suorittaa BH-kokeen ja saada kahdet pennutkin (toisessa kuusi kipaletta ja viimeisessä kahdeksan), jolloin mä olin jo sen ikäinen että istuin niiden keskellä ja peuhasin niiden kanssa joka välissä. Beck's kuitenkin kuoli joulukuussa 2003 revittyään vatsakarvojensa suojissa kahden nyrkin kokoiseksi kasvaneen kasvaimen työpäivän aikana auki. Mä tulin ekana koulusta kotiin ja olihan se nyt ihan hirveetä nähtävää kun lattia ihan veressä ja koira vaan makaa maassa. Se haudattiin vielä samana iltana.

Tästä muutama vuosi eteenpäin kun meille ei enää pitänyt koiraa tulla, alkoi mun kiinnostus harrastamiseen kasvaa ja isä aina ihmetteli miten raahasin kirjastosta jokaisen koirakirjan ja kahlasin ne uudelleen ja uudelleen läpi, kunnes sitten hankittiin syksyllä 2005 tämä vanhempien mukaan "lelukoira" mulle harrastuskaveriksi, minkä tehtävän se onkin ihan loistavasti täyttänyt!

Meillä ei ennen Sindiä oo ollu koiraa. Äitin isän ajokoiraahan sitä tuli juoksutettuu aika useinkii ja opetettua jotain temppuja. Taro sitten kuoli kuitenkii 12-vuotiaana vuonna 2004-5, eli olin jotain 8. Omaa koiraa aloin sitten kinuamaan muutaman kuukauden päästä Taron lähdöstä. Onneks vanhempien vastaus oli jyrkkä ei, tuskin tuon ikäinen olis pystyny koirasta huolehtimaan. Lueskelin kuitenkin ahkerasti koirakirjoja ja opiskelin niistä mahdollisimman paljon. Lopulta piitkän kinuamisen jälkeen sain 10-vuotiaana ensimmäisen oman koiran, toyvillan Sindin. Luojan kiitos Sindi on aina ollu suht helppo, sillä ei 10-vuotiaskaan mikään kovin vastuuntuntonen vielä ole. Vanhempia ei kauheesti koira kiinnostanut, toki katto vähän miun ja pennun perään, eli opin pitämään huolen koirasta jo noinkin nuorena.
Toista koiraa aloin miettimään, kun Sindi oli vajaa kolme. Halusin Sindille kaverin, koska se on niin arka, että sillä menee älyttömän pitkään tutustua uuteen koiraan, ellei se asu jatkuvasti luona. Sekä tietenkin erilaisen harrastuskoiran, ei sillä että Sindi ei olis hyvä, se on vaan niin pidättyväinen ja helposti paineistuva. Kesällä sitten noin viikko ennen juhannusta Aada tuli taloon, eli valkonen kääpiövilla. Se oli alusta asti tosi reipas ja varmasti tuosta muovautuu hyvä harrastuskoira, kunhan nuo perusasiat saahaan kunnolla haltuun.

Ainii, Aadalla on tänää synttärit, saa onnitella! :)

britney sai 3 tyttöä ja 1 pojan tnä aamuna melkein tunnin ja 2 tunnin välein .Pennut paino kaikki melkein 400g ...: DDD