Koirat.com

Mua surettaa niin paljon kaverin puolesta edelleen. :( ei olla mitään sellasia sydänystäviä mut hyviä kavereita kumminkin, mut siis sillä on paljon viel parempiakin kavereita enkä tiedä mitä uskaltaisin sille sanoa. Sanoin eilen tääl et siin onnettomuudessa oli sen poikaystävä, mut todellisuudessa se oli sen exä. Mut sitä pahempi viel ku ne on seurustellu 14-kesäsistä lähtien ja ne eros kesällä, eli tyyliin kaikki teinivuodet yhdessä... Ne on melkeinpä kasvanu yhteen. Ja nyt sit niillä oli jääny PALJON selvittämättömiä asioita ja riitoja. En tiiä pystyykö toi mun kaveri saamaan mielenrauhaa kauheen nopeesti, jos koskaan. :(( tää on iha kamalaa. Ja juttu tietty on levinny jonku verran, ja ku tää mun kaveri ei tänää ollu koulussa ni kaikki vaa voivotteli siel et yhyyy, voi X parkaa!

Toiset syntyy kultalusikka suussa, toiset rautakanki persessä.

Mä en koskaa oo tajunnu et toi kaveri on mulle näin tärkee. tai siis nii, no en ala selittää.
Mut tajusin sen äsken ku halasin sitä ja se lähtee huomen muualle opiskelee. tai tajusin sen ku se lähti ja mua alko itkettää. Tai ikettää vieläkin. Mut yritän olla itkemättä. Ei me olla ees nii läheisiä.. Mut silti. Mua varmaa pelottaa se muutos, nyt en nääkkää sitä nii usein ja muutenki ku nii moni lähtee opiskelee muualle... Ikävöin jo nyt

aihihi, eikumitä? eieieeeeeei:)

Voi voi. Yks kaveri ("kaveri") ei nää tyyliin ku yhtä sen kaveria enää aktiviisesti (myös mun toosi hyvä kaveri), eikä se juhli enää öö koskaan koska se ei kuulemma jaksa, sitä ei huvita tai jos mä oon siellä jossain niin se ei voi tulla. Mä en anna sen ainakaan haitata mun menoja paskan vertaa joten mul on vähän voittaja fiilis ku sitä niin häiritsee kaikki mitä mä teen, ahaha. Nyt toi kaverikin joka sen kans on vielä ollu paljon niin alkaa pikkuhiljaa kyllästymään siihen tai niin se mulle just tilitti ja pari muutaki jotka on sen kans semmosia semi hyviä kavereita nii ei nekään sitä usein nää ja itsehän en oo puheväleissä ollu sitte kesän alun jälkeen.
Noooo siis sanon vaan, ettei olis ehkä kannattanu riitaantuu mun kanssa ja puhuu musta vielä päälle paskaa. Oon melkeenpä aina kaikkialla eli evään siltä jo mahollisuuden tulla juhlimaan (tai siis tulee ihmeessä jos haluaa, mutta eipä oo näkyny) joten oon just tainnu tuhota sen sosiaalisen elämän ja sen läheisimmät ystävät sattuu olemaan myös mun läheisimmät ystävät ja mä oon niiden kanssa paljon läheisemmissä väleissä, ainakin näyttää siltä. Must varmaan pitäis tuntuu ihan kamalalta? Mut eeei tunnu ei. Olin sit vissiin yks tärkeimmist henkirei'istä sille ja reitti piireihin mut mitäs alko polttamaan siltoja perässään. Teinhän mäki osuuteni täs, mut oon varmaan ihan kamala mut mä en oikeestaan kaipaa sitä edes niinku ihmisenä eikä siitä oo mulle mitään hyötyäkään niin (voiko kamalemmalta kuulostaa)... mietin vaan, et sen täs ois paree tulla korjaaman välejä jos haluu jonku sosiaalisen elämän viel säilyttää ja ne tulevat pakolliset kekkerit (esim yhteisten kavereiden synttärit) tulee olee varmaan aika jäätäviä ja tiiän et mä osaan kyllä ignoonarata sen täysin ja pitää hauskaa mut sil tulee varmaan olee aika paskaa ja toivottavasti tähän ei sekoteta ketään muita (tän enempää). Tulevat ajat tulee olee aika mielenkiintosia varmaaaaankin.

/ Aa no se skippaa esim. E:n synttärit lauantailta sen takia koska mä olen siellä (kaveri kysy aikooks se tulla ja se oli sillee et kyl se varmaan ja kysy et ketä on tulos ja kaveri mainitsi mutkin sit "aaaaaaa no en mä tiiä huvittaaks mua oikee kuitenkaa, ei mua sillee oo kutsuttu ees......." :-D Saanko sanoo suoraan, että toi on tyhmä. Mä en oo ees tehny periaatteessa oikeesti mitään (ja olin kännissä ku käki kaikki tietää et saatan olla hieman äkkipikanen ja suorasananen sillon vaikkei tarkotus oo olla niin kärkäs!) sellasta joka sais sen välttelemään mua ku jotain ruttoa enkä ees oo haukkunu sitä TOISIN kuin eräs on musta kylväny jotain nirppanokka hommaa ympäriinsä :D. Ei se mua kyl haittaa koska en haluiskaan sitä paikalle mut siis en tajuu miks se tekee itelleen noin tai siis naurettavaahan toi melkeen on :-D L:n synttäreistä tulee sit jännät, sit jo HÄMMÄSTYN jos se ei tuu paikalle vai pitäiskö melkeen olla huolestunu... anyway Ootan jo melkeen sitä sotaa mikä syttyy sit joskus jossainjollei olla molemmat jollain world peace mielentilassa.

Mä en kestä. Oon se kenen luokse tullaan kun ei ole ketään muutakaan. Oon aina ja ikuisesti se kakkosvaihtoehto ihan kaikille. Mut voidaan hylätä ku vanha lapanen kun vaan tulee jotain jännittävämpää. Kivempia ihmisiä. Parempia ihmisiä. HITTOLAINEN.
Pahinta tässä on se, että ihminen kenestä mä en edes erityisemmin pidä, valitsi toisen mieluummin ku mut ja sen takia kävin miettimään koko asiaa. Ja tiedän että olisin niin paljon parempi vaihtoehto kun se toinen.
Millon tää meni tälläseks? Millo mun ystävät on kaikonneet ja milloin musta on tullut näin yksinäinen?

^ ihan sama täälläkin päin taas kerran..

kaikki ihmissuhdekuviot, huoh! mun pitkäaikainen paras kaveri ei halua enää nähdä mua, sillä on niin kivaa uuden inside-piirinsä kanssa ettei mulle ole enää aikaa ollenkaan. oon 99% varma että ne puhuu siellä musta pahaa kun en ole kuulemassa, mutta mulle on ihan sama koska ei muakaan enää haluta nähdä sitä. niin ja koulussakin on tullut harvinaisen selväksi näiden parin viikon aikana, että mun seuraa ei paljon kaivata. ei mua muuten jätettäisi yksin syömään ruokalaan, vaikka pyydän että odottaisivat koska vihaan yksin syömistä. yhdellä välkällä, kun olin saanut tarpeekseni yksin käytäväsä nököttämisestä, lähdin etsimään missä -tossa ne on, ja löysinkin ne portaiden alta. kumma kyllä, puhe lakkasi heti kun tulin ja muutenkin tajusin että mun odotettiin häipyvän jotta ne voisivat jutskata omia juttujaan. ja aina kun olen r:n ja n:n kanssa, r saattaa yhtäkkiä sanoa että "sori, mulla on asiaa e:lle", sitten ne katoavat supattamaan nurkan taakse ja mulle tulee aika hölmistynyt olo, että oonko mä näin ulkopuolinen kaikessa. olis aika jees saada jostain uusia kavereita, kun mun seuraa ei noi nykyiset paljon kaipaa.

// yhyy jatkan näitä vuodatuksia vielä .. tuntuu että oon aina jotenkin ulkopuolinen koulussa, kun ne tyypit on tunteneet toisensa koko elämänsä. mutta voisivat edes yrittää ottaa mut mukaan! en kai mä niin vastenmielinen ole, oon ystävällinen niille enkä sano mitään ilkeää vaikka mieli tekisi yms. ärsyttää että ne ovat ottaneet suojiinsa kuitenkin v:n, toisen melko uuden tyypin joka alussa haukkui niitä päin naamaa ja muutenkin käyttäytyi aika paskamaisesti. mmm.. oon hämmentynyt, kun vanhoina hyvinä aikoina s piti musta huolta ja odotti aina poikkeuksetta kun pyysin, liikkatunneillakin se oli aina mun pari, eikä tarvinnut olla sen pari joka jää yli kun muut ovat valinneet toisensa. ja kaikki ne ihanat lautapeli-illat s:llä.... haluun ne takaisin!! mitä oon tehnyt väärin että mulla ei ole enää ystäviä! tiiän että pitäis ryhdistäytyä ja mennä mukaan uusiin porukoihin, mutta mulla on vähän mennyt usko kun toi meidänluokkalaisten porukka ei halua mua mukaan vaikka mä menisin mukaan mielelläni. tosin enää mua ei hirveästi huvita koska äskön tajusin etten mä ole niiden arvoinen, tarviin paremman porukan joka huolehtii kaikista jäsenistään. tai siis silleen että kun ovat luvanneet olla mun kanssa, niin eivät jätä sitten yksin tms. viime viikollakin liikkapäivässä R ja I häipyivät hetkeksi "salaisuuksilleen", ja eivät tulleet mua hakemaan mukaan kun olivat ne hemmetin salaisuutensa saaneet puhuttua. se oli kyllä törkeää, koska se halli oli järkyttävän iso, ja mä melkein eksyin sinne kun jouduin yksin siellä puikkelehtimaan eikä ollut kokeneempia oppaina.

voi -ittu mie oon tunnevammanen, hetiku joku osottais vähä kiinnostusta nii välttelen sitä ihmistä ja sittenku ei osotakaan enää kiinnostusta nii ihmettelen että mikäs sillä nyt on. voi -ittu sentään :D vaikeeeta on elämä on

hemmetin poissaolot, ärsyttää en tosiaan halua jäädä neljänneks vuodeks ku muut valmistuu keväällä, en vtussa. oon aina ollu hyvä oppilas ja tälläkö mut palkitaan!!? kiva kiva

Arcturus kirjoitti:

Mä en kestä. Oon se kenen luokse tullaan kun ei ole ketään muutakaan. Oon aina ja ikuisesti se kakkosvaihtoehto ihan kaikille. Mut voidaan hylätä ku vanha lapanen kun vaan tulee jotain jännittävämpää. Kivempia ihmisiä. Parempia ihmisiä. HITTOLAINEN.
Pahinta tässä on se, että ihminen kenestä mä en edes erityisemmin pidä, valitsi toisen mieluummin ku mut ja sen takia kävin miettimään koko asiaa. Ja tiedän että olisin niin paljon parempi vaihtoehto kun se toinen.
Millon tää meni tälläseks? Millo mun ystävät on kaikonneet ja milloin musta on tullut näin yksinäinen?

Mul on niin sama juttu, mun kaks kaverii on toistensa parhaat kaverit ja niiku hyväksyn sen ihan, mutta se on niin ärsyttävää kun toisella niistä on aika paljo kaikkia muita kavereita ja se on aina menossa, kun sitten se toinen jää yksin/ne on riidoissa nii eiköhä heti se soita mulle ja purkaudu jonku tunnin puhelimessa, miten ne ei enää todellakaan oo parhaita kavereita. Ja seuraavana päivänä koulussa mä oon taas se ulkopuoline.

Voi miksi mä oon taas just tällanen?

Miksi mä otan ihan älyttömät asiat niin raskaasti? Jään oikein vellomaan niihin ja oon ihan voimaton. Saatan lukea hyvän kirjan ja sen jälkeen maata kaksi päivää kotona, koska "en nyt vaan jaksa tehä mitää eikä huvita nähdä ketää".
En pysty oikein nukkumaan, kun asiat pyörii vaan päässä ja alkaa surettaa. Ja jos oon hereillä, niin en voi keskittyä mihinkään kun ajatukset harhailee. Lupaan asioita ja jätän ne tekemättä, kun totean, että en mä sitte jaksakaan. Nytkään en mennyt Kuopioon näkemään kavereita, vaikka olis ollu hyvä tilaisuus. :( Niitäkään kauhean usein loppujen lopuksi näe.

Miten mä otan aivan täysin turhat asiat näin raskaasti? Miksi tietty musiikki vaivuttaa mut melankoliaan, miksen voi lukea hyviä kirjoja, miksi loistavan elokuvan loppuminen itkettää - ei sen vuoksi, että se loppuratkaisu itsessään olisi niin dramaattinen, vaan siksi, että "en halua tän elokuvanautinnon vielä loppuvan!!"
Mikä järki tässä on? Miten minä voin elää toisessa todellisuudessa näin vahvasti? Joskus melkein pelotan itseäni. Joskus en vaan tiedä pitäiskö itkeä, nauraa vai jotain siltä väliltä. Se tunneskaala on pelottavan laaja ja hyökyy yhtenä ison aaltona mun yli, enkä osaa reagoida. Jähmetyn vaan paikoilleni.

Toisinaan mua ihan todella häiritsee, että mä pystyn elämään näin vahvasti ja elävästi sisimmässäni. Mä pystyn käsittelemään mitä vaan, mä pystyn tekemään mitä vaan.
Mutta sitten tässä ihan oikeassa maailmassa ei onnistu mikään. Nyhjään vaan kotona ja parhaimmillaan en edes näe kavereita, pelkästään kotona porukoita ja töissä työporukkaa.
Miksen mä vois elää yhtä vahvasti ulkoisestikin?

*

Mä tajusin tänään, ettei mua edes enää pelota uusien ihmisten tapaaminen. Ennen pelotti. Ennen tuntemattomat ihmiset aiheutti vaan pahaa oloa ja paniikkia. Nykyään se on ihan normaalia, arkipäivää. Työnpuolesta vähän pakkokin, mutta osaan työn ulkopuolellakin jo olla ihan helposti tekemisissä muiden kanssa.
Tänään tapasin ekaa kertaa yhden tytön ja tutustuin siihen. Enkä edes tajunnut, että se on mulle ihan tuntematon. Se kyllä sanoi, että se jännitti mua eka, ja sillon mä tajusin, etten mä jännittänyt sitä ollenkaan.

Alkuun vois ajatella, että on helpottavaa kun ei tartte pelätä sosiaalisia suhteita. Mutta jotenkin kun niitä on tähän saakka pelännyt, ei niitä osaa enää muodostaa. :( Tai ylläpitää. Haluaisin pitää yhteyttä kavereihin, mutta en vaan osaa?! Onko sekään edes mahdollista. Osaanhan mä tekstarin lähettää tai vastaavaa, mutta jotenkin sen syvemmän ystävyyden ylläpitäminen on mulle liian vaikea yhtälö. Samoin kuin uusien ystävyys- tai tuttavuussuhteiden muodostaminen.
Sanon aina jotain väärin, en pidä yhteyttä tai teen jotain muuta kummallista. Mun pitäis opetella tutustumaan ihmisiin! Tai pikemminkin mun pitäis opetella, miten pitää kunnolla yhteyttä niihin, joiden kanssa on onnistunut tutustumaan.

Kaiken lisäksi se järjetön pelko, joka on jo takana päin, hallitsee silti jossain määrin mua. Vaikkei enää arveluta, niin silti jokin pieni ääni aina sanoo, että äläs nyt liikaa innostu, kohta tääkin menee pieleen. Ja sitten mä sanon ihan tyhmiä juttuja, kuten "katellaan nyt", vaikka voisin sanoa suoraan miten kiva/ihana ihminen toinen on. D: Mutta mä en vaan sano sitä, koska ajattelen, että eihän tämäkään musta oikeasti välitä, ja vaikka välittäis, niin kohta se kyllästyis mun oikkuihin eikä jaksais mun temppuilua.

Kai tää on nyt alkanu vaivaamaan, kun oon tajunnu, että kaikki kaverit on muuttanu opiskelemaan muualle ja jään tänne ihan yksin. :< Tai no yksin ja yksin, on tässä nyt pari kaveria, mutta niilläkin on omat hommat, ja vaikka voin kutsua meitä YSTÄVIKSI, en silti kehtaa vaatia niiltä aikaa mulle. Niillä on kuitenkin työt ja harrastukset ja omat menot, niin mikä mä oon niille sanomaan, että nyt käytät vähäisen vapaa-aikasi siihen että tuut meille.

Eikä mulla oikeestaan ees oo yksinäinen olo! Pelkästään sellanen, että haluaisin jonkinalisen laajan sosiaalisen verkoston ympärilleni. Ystäviä. Kavereita. Tuttuja. Hyvänpäiväntuttuja. Ne on käyny vähiin kun kaikki on opiskelemassa. :< Tutut kuviot on hajonnu ja ihmiset levinny ympäri maailmaa, kirjaimellisesti. (Olisivat nyt edes Suomessa niin olis helpompaa, mutta kun ei.)

Lisäksi mulla on se ongelma, että mä takerrun. Mä ajattelen, että joku ihminen on hieno ja ihmeellinen, ihailen sitä ja nautin sen seurasta. Mutta en sano sille tarpeeksi usein sitä. Ja sitten me etäännytään, enkä mä viitsi pitää yhteyttä ja roikkua siinä, koska ajattelen, etten ole sille ihmiselle yhtä arvokas mitä se on mulle.

Aina valitan samoista asioista. Voisin yrittää korjatakin niitä joskus. Ja nyt vois mennä nukkumaan, alkaa mennä pikkusen liian säälittäväksi tää homma. Huomenna varmaan mietin, että mitä kettua oon täällä valittanu. Sillon saattaa olla vähän parempi mieli ja olo, niin tämä purkautuminen tuntuu ihan turhalta.

Ei hitto oikeesti nyt mäkin tuun tänne vuodattamaan

Noh, oltiin sovittu mun tokaksi parhaan kaverin, V:n , kanssa että mennään yhdessä joogakurssille, lauantai-sunnuntai. No, meiät ilmotettiin sinne yms ja mä ootin ihan innoissani. Sitten eilenaamulla kun sen kurssin olis pitäny alkaa niin laitan

V:lle viestin : ''Se jooga on sit 14.00 - 26.00, tuutko säkin pyöräl? '' .
V : '' Oon valkealas en voi vastata oon yhes paikas en pääse =( ''
Minä : '' V! Me ollaan sovittu, sä tiesit ihan hyvin! ''
V: '' No nii tylsää ''
Minä : '' Nii vit*u varmaa juu ''
V: '' No muistin et se on illal ''

Eli sitte laitoin sille sellasen viestin et huh. Koska tää oli jo 3 kerta ku se tekee mulle oharit tälläses tilantees :( Mä oon aina antanu anteeks, ollu hyvä kaveri . Nyt mä en enää jaksa taistella meiän ystävyyden puolesta, mä en enää ikinä sovi sen kanssa mitään. Se tiesi ihan hyvin että meillä on jooga (JOKA OLI SOVITTU 3VIIKKOA AIEMMIN!!!) ja se ei tiennyt mihin aikaan se on, niin miten se voi muistaa et se oli myöhemmin!?!?!?!?
Eli jos se haluu olla ystävii, niin se saa luvan taistella ittesä mun luokse ja hyvittää tekosa, koska se sai mun viikonlopun ihan pilalle. Mulla olis ollut muuta suunnitelmia jos oisin tienny mut ei voi ilmottaa aikasemmin et on lähössä muualle. Ei voi ei. Itkin sitte sen tunnin sohvantakana ku mun viikonloppu meni pilalle :(
Noh, sitte päätin unohtaa koko jutun ja V:n ja tulin tänne kooceehen teiän kanssa junnuilemaan. Tää pelasti mun päivän :3

ÄÄ ku mä vihaan sitä piirrettä itessäni et haluun et kaikki menee aina sillee miten mä haluuuuun :))) ja oon niin itsepäinen.

Ja mä ihan totta nyt lopetan tän jutun ton kanssa. EN JAKSA tota ton peliä tai mitä hitto onkaan, argh, ihan sama nyt oikeesti ei jaksa enää kiinnostaa ku saa koko aika vaan miettiä et mitä hittoa tääää NYT on. Helpommin sanottu ku tehty..

anteeks... hei sanokaas mulle nyt rakkaat koiratytöt miten mun pitäis menetellä: joskus alkuviikosta kysyin s:ltä, että voiko se olla viikonloppuna. S vastasi, että lauantaina se ei voi, mutta sunnuntaina joo. Perjantaina S lähetti viestin, että se ei voi olla koska sen pitää 'toipua' lauantaista ... ja nyt ihana fb paljasti että se on pitänyt tänään hauskaa muiden kuin mun kanssa! oon tällä hetkellä sairaan mustasukkainen ja inhoan s:ää, koska se valehteli mulle. nyt tekis kyllä mieli kysyä siltä, että mitä tämä meidän ystävyys sille enää merkitsee! ei olla nähty kesän ja tän alkusyksyn aikana kuin pari kertaa, ja nyt mä käsitän kunnolla että ei sillä mikään kiire ole harrastusten kanssa, se vaan kusettaa mua ja on mieluummin niiden toisten kavereidensa kanssa. nyt on kyllä niin "kakkostyyppi" olo! enää en kyllä ota sitä 15min varoitusajalla meille kun sillä on ongelmia, ei sitten nähdä jos se on oikeasti mieluummin niiden kanssa ja mun kanssa vain silloin kun ne muut eivät voi olla sen kanssa. ai niin ja toi alkukysymys meinaa sitä, että pitäiskö mun lähettää sille joku idioottiviesti vai hillitsenkö itseni?

^ Kyllä mä ainaki tuossa vaiheessa jo haluaisin tietää, että missä mennään. D: Elu jos oisin sun asemassa, niin lähettäisin kyllä viestin. Koska onhan tuossa jo aihettakin, kun se kerran tosissaan on valehdellut. Ei se ole napinaa turhasta, vaan ihan oikea kysymys, että mitäs nyt, kun tuollasen tempun teit. Ja kyllä senkin pitäis tajuta, että sä ansaitset vastauksen siihen kysymykseen.
Ei ole nimittäin yhtään reilua tuollanen käytös. :(

^Niimpä! Mua harmittaa tässä eniten se, että nykyään se hengailee sellaisten tyyppien kanssa, jotka ala-asteella nälvivät mua ja olen varma että ne puhuvat siellä edelleen musta pahaa :( ollaan S:n kanssa oltu melkeinpä 7 vuotta parhaita kavereita, ja nyt se kusettaa mua törkeästi, enkä mä tiedä enää haluanko mä pitää siihen yhteyttä. Ja mun kannalta on tosi huono juttu se, että S on mun ainut ns. hyvä ystävä, ja nyt kun mä menetän sen niin mulla ei ole ketään ;( yritän lohduttaa itseäni, että se ei ole enää mun ystävyyden arvoinen ja saa aivan rauhassa hengata idioottiporukassaan, jos ne tekevät sen onnelliseksi. Heti huomenaamuna kirjoitan sille kiukkuisen viestin! jos se ottaa siitä nokkiinsa, niin aivan sama.

Mä oon kyl niiiin kyllästyny tähän porukkaan täällä. No onneks en täällä oikeen enää vietä aikaa joten en mä noita nää kun baareissa porukalla missä kaikki on ihan jees ku voi vaan kadota jos homma menee paskaks. Mut kaikki nää jotka mätänee näis piireissä niin....... moikka moi. Kaikil on niin kauhee tarve puhuu paskaa, draamailla ja käyttäytyy muutenki siis suoraan sanottuna ku ämmät. Ihanaa et on muutki piirit :)
Ja toisekseen, öö, se siit sen toisen jutun syrjään pistämistä :D:D:D Ei vaan pysty, angst. Teen vaa hallaa itelleni ylläripyllärii.

// JA siis vittu ookoo pakko avautuu :-D Mä tos ystävällisesti kysyin tolta, että ootko säki tulossa? mennääks vaik samaa matkaa? ja saan vastaukses pelkän "Joo" no... ok sehän valas, sit kysyin et 'monelt ois hyvä? jos lähetään viistoistvaille?' "no mä jo sovin aikasemmin et nään X:n tasalta :p" Miksei mua voi infota mistään? ESIM JO TOSSA EKASSA VIESTISSÄ JOS EI AIKASEMMIN TULLUT PÄÄKOPPAAN MIELEEN INFOTA ASIASTA? Kun mulla ei tosiaan sellasta ihan suoraa telepaattista yhteyttä sun päähän oo vielä muodostunu! vitun rotta. Sit kysyin aa okei mis näätte nii tuun sit siihe "kai päättäril" OK... Jos en ois ottanu mitään yhteyttä niin kukaan ei olis sanonu mulle mitään? Toisen frendin nyt ymmärrän ihan hyvin ku ei olla mitenkään läheisiä enää ja se olettaa et toi olis hoitanu mun infoomisen samalla ku niin tää yleensä meneekin meillä kun ollaan hyviä ystäviä jne jne mutta OK. Lauantainakin nähtiin eikä se ees moikannut mua kun lähti ja kaikkee kummaa täs nyt, mut iiihan sama käyttäydy nyt sitte ku joku lapsellinen lammas vittu ihan rauhassa :D:D God, nää on nää ihmiset just mistä puhuin jo ylempänä... ei ne mieti itteään pidemmälle yhtään, ja mä pidän itteäni jo aika itsekkäänä tyyppinä mut siis mä oon ihan pyhimys näiden rinnalla, nää ei nää ketään muuta ku ittensä esitti ne aluks sit ihan mitä vaan. Noh, että sellasta näiden kanssa Pahinta ehkä noissa kuitenki on ku ne luulee ettei ne oo toistensa kans samanlaisia, mut nehän nimenomaan on. En mä nyt itteeni ihan kultajalustalle ala nostamaan mut en mä nyt noin tekis ikinä tolle.
Mun on pakko viel jatkaa... ne oli siis ihan normaaleja nyt taas kun nähtiin, mut mul oli silti koko aika vähän outo olo koska en oikeen tiiä miks toi eräs mua kohtaan näin käyttäytyy, mä oon tän toisen kanssa joka tollee vähän paskasti teki erittäin hyvä ystävä hmm viimeset 5 vuotta ja ok mä oon tuntenu ton toisenkin yli 10 vuotta ja noi ei oo keskenään mitään ystäviä, kavereita vaan. Mut silti näin? No siis tää mun hyvä ystävä ei periaatteessa kuulu tähän porukkaan täällä mistä puhuin ylempänä mut ah kyl siinäkin se pieni ämmä siellä sisällä asuu (niinkun kyllä vissiin ihan mussakin) mut en tiiä kuitenkaan MIKÄ siin on niin hirveen vaikeeta VÄHÄN aatella muitakin :) Nää on jotenki kaikki (siis puhun nyt yhestä kaveripiiristä tässä koko ajan vaan joiden kanssa hengasin aina ennen mut en oo nyt pariin vuoteen ollu samanlailla tekemisissä vaikka toki juhlitaan vielä yhessä ja sellasta) niin siis ne on tälläsiä kaksnaamasia ihan kaikki. Kaikki aattelee et miten itelleen on paras, ei välitä muista pahemmin koska tärkeintähän on et kaikki menee omalta osalta täydellisesti ja sitä rataa. En luota yhtään noista yhteenkään, en siis yhtään. Ja siis näähän on kaikki aivan mahtavia olee aluks niin ystävällisiä ja ymmärtäväisiä ja ne voi haukkuu toisiaan toiselle et miten ihmiset voikaan olla kamalia ja itsekkäitä kun käyttäytyy noin! Ne on kaikki ihan samanlaisia. Mä kyllä teen nykyään noille ihan yhtä samanlailla kun ne tekee mulle, en oo pätkääkään niille ystävällisempi ku ne on mulle koska se on aivan turhaa :-D En mä sit kellekään mun oikeesti hyvälle kaverille tai muille tutuille oo tollanen tai tulis ees mieleen olla? En nyt siis puhu tosta mitä nyt tapahtu vaan ihan yleisesti täst menosta mikä täällä aina on. Pellejä, vaik ne on hyviä tyyppejä muuten mut......... siis ei tätä voi selittää! Se on toi itsekkyys. Ja siis oikeesti mä tiedän aika hyvin kyllä mun hyvät ja huonot puolet. Mä kyl osaan olla kamala kylmä itsekäs ämmä jos mä haluun mut musta kans löytyy se lämmin ja luotettava puoli. Näist yhestäkään löydy hitto aitoa sellasta. HUH huh kiitos mä vähän innostuin :D

Meidän luokkalaiset tytöt on niin perseestä! Ne vihaa mua, tai ne ei ainakaan tykkää musta. Tekisi mieli ajatella, että aivan sama, mäkin vihaan teitä vielä sata kertaa enemmän, mutta olisi kiva jos samalla luokalla olisi joitain ihan siedettäviä tyyppejä. Ja kyllä ne joskus onkin, mutta yleensä ne vaan tiuskii mun kysymyksiin ja mulla on aina semmonen tunne, kun mä vaikka sanonkin niille jonkun jutun, että mä tunkeen niiden mukaan väkisin kokoajan.
Mun entisellä luokalla oli ihan kivoja tyyppejä ja parasta niissä oli se kun ne halusi olla mun kanssa. Vielä viime vuonna mä ajattelin, että hitto mä vihaan niitä, mä jätän ne seiskalla. Jos mulla olisi nyt omalla luokalla kavereita, niin olisin jättänytkin.
Kaikki meidän entisen luokan tytöt hakivat vähän taiteeseen erikoistuneemmalle luokalle, myös minä, mutta minä olin saatna ainoa joka ei päässyt! Ja se ei ollut numerosta kiinni, olin meidän luokan paras kuviksessa!

Tänäänkin köksän tunnilla meille jäi aikaa, joten luokassa sai tehdä mitä huvittaa. Kaikki oli keskenään paitsi minä. Menin yksin nurkkaan jurmottamaan ja laitoin kuulokkeet korville. Jotenkin musta tuntui, että kaikki tuijotti mua ja supisivat keskenään musta.
Lisäks ne tytöt istui bilsan tunnilla (oltiin yhdellä lammella) pitkällä penkillä ja ajattelin, että mäkin olsin mahtunut neljänneksi siihen, mutta se yksi, muka vähän kuin sen jengin johtaja (jota mä vihaan niin paljon, se ei ole mikään lissu, eikä muutenkaan "siisti" tyyppi, mutta kaikki aina tottelee sen pillin mukaan) tekeyty leveämmäksi, jotten mä mahtunut siihen. Vain silloin sanoin sitä läskiksi, koskaan muulloin en ole edes haukkunut niitä ja se heti tottakai huusi siitä opelle!

Viime kesällä H joutui sairaalaan. Se joutui leikkaukseenkin ja makasi sairaalassa noin 3 viikkoa, jonka jälkeen se kävi siellä kuukauden ajan joka päivä. Se onnettomuus kävi yhdellä harrastus leirillä, jonne se ei olisi edes halunnut. Mä vihasin itseäni niin paljon silloin, koska mä ajattelin, että musta tulee helvetin yksinäinen, kun sen olisi pitänyt olla siellä alunperin vielä kuukausi kauemmin. No nyt se tulee huomenna kouluun!!! Olen niin onnellinen, mulla oli ikävä sitä. Se on niin ihana, kun se on aina puheluissa ollut niin pirteä ja viimeksikin me vaan naurettiin koko ajan. Mä rakastan sitä niin paljon, kaverina.

Kun olin terkalla koulun alussa, se kysyi, että onko mulla kavereita. Mä rupesin tottakai itkemään sitten siinä ja se rupesi ehdottamaan jotain psykiatria tai kuraattoria. Olisi tehnyt mieli huutaa sille, että ei tää tilanne nyt niin vakava ole mulle! En mä yleensä edes itke siitä, välillä hävettää senkin takia.

^Yksinolo koulussa on kyllä ihan kauheaa, ainakin mulle :/ Mun kaks parasta kaveria on molemmat urheilullisia ja ne valitaan aina kaikkiin koulujen välisiin kisoihin, just esim. jalkkikseen, koripalloon, sählyyn.. Ja näinä päivinä sit joudun olemaan koulussa lähes kokoajan yksin ja mun tekis mieli sillon vajota maan alle. Kukaan mun luokan muista tytöistä ei kato mua päisinkään ja eikä niitä kiinnosta että oon yksin. En oo tehny tietääkseni mitään pahaa niille, mut kai oon sitte niin erilainen verrattuna niihin. Välillä meinaa tulla oikeasti sellanen olo et ihan kun olisin näkymätön.

Mut mä en kyl pystyis käymään koulua ilman noita mun kahta kaveria. Ei siellä sillon oo mitään mulle, ja useasti oon lintsannukin sillon ku kaverit on ollu jossain turnauksissa. Toivottavasti sulla alkaa asiat menemään parempaan suuntaan :)

^äskön lähti kiukkuinen viesti s:lle ;) pelkään tietysti että se vetää herneet nenäänsä siitä, vaikka mun mielestä se oli ihan asiallinen kysymys, että milloin se oikein voi olla ja miks sitä ei enää kiinnosta mun seura.