Koirat.com

Meillä hoitokoirat kuskataan mukaan menoihin, joten Yuki ja Halla pääsivät eilen mätsärikehään. Yuki oli porukan ainoa sijoittunut ja olikin pienten aikuisten kakkonen (häviten bis2-sijoittuneelle).


Lotta juhli eilen synttäreitä Yukin ja Hallan kanssa.




Iltalenkin aika!


Lotta on monesti koittanu löytää itselleen koiramaista uniseuraa, mutta kukaan ei ole sitä koskaan viereensä ottanu. Kunnes eilen Yuki ei liikahtanutkaan kun Lotta viereen änkesi. Ihana Yuki

Aamu aloitettiin painilla!


Yuki leikki omaa leikkiä.






Lotta haluaa Hallan hiiren.

Voi, ihana katsella useampaa koiraa. Jos mullakin olis kohta kaksi. :)

^ Niinkö olisi aikomus? :) Pysytkö samassa?

Ebeli kirjoitti:

Voi, ihana katsella useampaa koiraa. Jos mullakin olis kohta kaksi. :)

Voi voi! Se on sitten menoa sullekin. Muista että kaksi koiraa on se raja kun et enää ole ihan normaali (muiden ihmisten mielestä). Kolmessa menee sitten se täyden hulluuden raja.

Mutta on meillä hulluilla aika kivaa kuitenkin Tytöt ovat taas nukkuneet läjissä koko ajan. Pesevät toisiaan ja söpöilevät. Ja ryhmärämä eli vanhus ja nuoriso-osio rälläävät lenkeillä keskenään.

On muuten aika huippukivaa kun voi laittaa koirat sellaiseen hoitoon missä niillä on kavereita (joiden kanssa niillä on samanlaiset leikit) ja sitten vielä joku innokas hoitaja joka harrastaa niiden kanssa sillä aikaa kun huithapeli emäntä painelee pitkin rapujuhlia eteläisessä Suomessa!

No hei, mun on pakko myöntää, että itkee pillitin kun olin niin onnellinen et Lotalla oli hetken seuraa ja varsinki kun se sai tuon pitkään kaivatun unikaverin. Mun onnellisuuteni ja ilonaiheeni kun on pitkään rajoittunu ihan vain Lottaan, niin oli ihan mahtavaa nähdä se niin onnellisena. Ei sillä, että epäilisin sen muuten olevan onneton, mut enhän minä osaa saati jaksa leikkiä sen kans niin kuin toinen koira. Vaikka toisen koiran tuleminen on ollu nyt jo pitkään haaveissa ja hetken jo hiukan konkreettisempana asiana, niin kyllä se päätös sai viimeisen sinetin nyt viikonloppuna!

No olisi aikomus, mutta tällä hetkellä asiassa on vielä monta muttaa. Avo ei ole niin lämmennyt asialle, vaan hänen mielestään toinen koira tulisi vasta kolmen neljän vuoden päästä. Mä taas haluan sillon jo lapsia, eli pennun ottaminen niihin aikoihin ei tule kysymykseen. Mutta jos kaikki menee hyvin, niin sitten.

Ja en tietenkään vaihda rotua, sehän olisi kammottavaa. :D Onko se Lottakin siis saamassa seuralaista?

Haaveissa olisi ja on asia ääneen sanottu usiampaan suuntaan, katsotaan miten käy. Sinänsä ei siis enää minusta ole riippuvainen, asioiden sujumisesta vain.

Heissan bedlari-ihmiset :)
Nyt ollaan omaa rotua haeskelemassa ja bedlari kiinnostais, vaikka yleensä kierrän terrierit kaukaa. Bedlaria kuitenkin "mainostetaan" rauhallisena, pehmeänä, ja ystävällisenä, ja sellaista koiraa kaipailen niin päätin ottaa selvää rodusta.
Onko bedlari terävä ja onko sillä kuinka matala ärsytyskynnys? Entäs sitten toisten koirien kanssa toimeentuleminen? Nöyrä vai dominoiva?
Olenko edes oikeassa ketjussa jos kaipailen rauhallista sylipiskiä, reipasta lenkkikaveria (jota voi pitää irti) , hyvähermoista kaveria ja melko tottelevaista koiraa?

^ Olet. :D

Ei ole mun kokemuksen mukaan terävä terriereiden tapaan. Muiden koirien kanssa tulee hyvin toimeen, ja usein bedlingtonit asuvat useiden koirien laumassa, suurin mitä tiedän on kuusi, ja hyvin menee kaikilla. Sylikoira on todellakin varo mitä toivot, joskus jopa liikaa. :D Riippuu tietenkin yksilöstä.

Jos olisin enemmän hereillä, kirjoittelisin lisää, nyt ei toimi aivot.

Ja karvakamulle laitan yksää!

Minä voin puhua vain yhden koiran kokemuksella ja tietämyksellä. Mutta kotona Lotta on rauhallinen. Nukkuu, kiehnää sylissä ja välillä taas saa etsiä että missä se luuraa. Välillä se pyytää leikkimään, mut paljon sitten touhuaa itekseenkin. Ulkona hihnassa se tassuttelee nätisti, asfaltilla jos päästää vapaaksi, se hipsii samoin kuin hihnassa. Mutta jos vapaaksi pääseekin metsässä tai hiekkakuopalla, niin sitten sitä mennään niin lujaa kun pienistä jaloista pääsee.

Entäs muuten nöyryys/alistuvuus, hakeeko ihan hakemalla johtajan paikkaa?
Itsellä on lähinnä cavalierista kokemuksia joten osaisiko joku kertoa suurimmat erot bedlarin ja spanielin välillä?

Kiitos muuten paljon hyvistä vastauksista ja nopeistakin vielä

Mullahan oli spanieli Lotan tullessa ja spanieleita onkin mulla aina tähän asti ollut. Nyt eka muunrotuinen. Aluksi ihastuinkin bedlariin kun oli paljon samanlainen kuin springeri. Nyt kun elää bedlarin kanssa, niin kotona eron huomaa siinä, että bedlaria saa välillä etsiä, missä se on. Se on itsenäinen, ei semmonen alituinen seuraava varjo mitä spanieli oli. Vaikeampi kouluttaa (ainaki mun mielestä, ei samaa miellyttämisenhalua), mutta ei todellakaan mahdoton.

Kiitos paljon :) Tällähetkellä polttavimmat kysymykset on sammutettu mutta tulen sitten takaisin kun tulee lisää kysyttävää, sen verran mielenkiintoinen rotu.

Niin ja mun kokemuksen mukaan ei hae johtajan paikkaa hakemalla. Toki yksilökohtaista, mutta sanoisin että suurin osa ei. Nukka oli äärimmäisen helppo kouluttaa, koska se on aivan käsittämättömän ahne pieni porsas. Tai lammas. Mutta tosiaan kaikki ei oo ihan noin helppoja, junnuna tokokursseilla oli paljon helpompi kuin noutajat, spanielit yms. mitkä kurssilla häsläs hirveästi. Mutta se on todella yksilökohtaista, kohdalle saattaa osua myös bedu jota ei voisi vähempää kiinnostaa tehdä mitään typeriä temppuja. :D useimmat näistä tykkää kuitenkin jotain tehdä.

Lottakin on ihan hirvee possu. En usko et se oikeesti on vaikee koulutettava, tämmöselle spanieleihin tottuneelle toi vaan oppis erillätavalla ja minä en vain ite oo oppinu vielä, kuinka Lotta asiat hoksaa parhaiten.

Ahneus on mielestäni hyvästä (koulutusta ajatellen) kunhan se ei ole pakkomielteistä ;) Tuo dominoivuus on jotenkin ollut pelkona, jotenkin olen aina yhdistänänyt terrierit=kovia hakemaan pomon paikkaa. Lasten ja kokemattomien ihmisten kanssa "alistuvuus" on ihan hyvä juttu eikä itseäkään hirvemmin innosta koira jota pitää palautella paikoillensa turhan usein, jos edes onnistun palauttamaan... Toki ymmärrän, että koira ottaa pomon paikan jos omistajasta ei siihen ole.

Anteeksi nämä hirveät ennakkoluulot mutta terrierit ovat jääneet todella vieraiksi

Hei!
En ehtinyt vastaamaan aiemmin mutta vastaan nyt. Toivottavasti näistä on jotain apua!

Mossu kirjoitti:

Heissan bedlari-ihmiset :)
Nyt ollaan omaa rotua haeskelemassa ja bedlari kiinnostais, vaikka yleensä kierrän terrierit kaukaa. Bedlaria kuitenkin "mainostetaan" rauhallisena, pehmeänä, ja ystävällisenä, ja sellaista koiraa kaipailen niin päätin ottaa selvää rodusta.
Onko bedlari terävä ja onko sillä kuinka matala ärsytyskynnys? Entäs sitten toisten koirien kanssa toimeentuleminen? Nöyrä vai dominoiva?
Olenko edes oikeassa ketjussa jos kaipailen rauhallista sylipiskiä, reipasta lenkkikaveria (jota voi pitää irti) , hyvähermoista kaveria ja melko tottelevaista koiraa?

Bedlington on rauhallinen, pehmeä ja ystävällinen. Sen ärsytyskynnys ei mun mielestä myöskään ole erityisen korkea. Tosin en osaa sanoa kuinka matalakaan se sitten on... Terävyydestä saatuja pisteitä näkee luonnetestituloksista koiranetistä. Mututuntumana sanoisin että valtaosa saa tai saisi terävyydestä luonnetestissä "pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua".

Bedlington on yleisesti varsin laumasosiaalinen koira ja lähes kaikilla tuntemillani bedlingtoninomistajilla on tai on ollut useampia koiria (joko bedlingtoneita tai muita). Osa elää isoissakin laumoissa ilman ongelmaa. Lähtökohtaisesti bedlington on yleensä suhteellisen nöyrä (ja laumaa johtaa useimmiten aika vakaa narttu suht pienin elein). Toisaalta kyllä nämä osaavat dominoidakin jos se a) sallitaan ihmisen taholta ja b) toinen koira sen sallii (jos toinen on selvästi bedlingtonin ala tai yläpuolella niin nämä eivät edes lähde koittamaan). Omassa laumassa dominointi käy aika pienin elein eli ylempänä oleva koira saattaa katsoa toista ja toinen väistää ilman mitään sanomista. Juoksua tekevä nuorempi narttu tosin yrittää päteä vanhalle urokselle ja näytellä hampaita (lähinnä omalla kupillaan tai jos uros on tulossa samalle sohvalle nartun kanssa). Uros väistää ja minä osoitan nartulle että on minun asiani päättää kuka sohvalla saa olla (= narttu joutuu lähtemään jos ei osaa käyttäytyä). Yleensä tilanne sitten korjautuukin pian. Oman lauman ja tuttujen koirien kanssa tappeluita ei tule. Nartuistani vanhempi pyrkii aina ja kaikkialla sovittelemaan (paitsi jos toinen ei anna sen takapään olla rauhassa jolloin narttu ajaa toisen haukkuen pois, hampaita se ei ole koskaan käyttänyt kehenkään. Ei edes 5 viikkoisiin pureviin ja riehuviin pentuihin). Nuorempi narttu ei siedä isottelua muilta (lähinnä selkään nousu on se josta se sitten ärähtää) ja uros provosoituu jos toinen haukkuu/murisee tai nousee sen selkään. Itse se ei yleensä tilannetta aloita. Uroksella on huonoja kokemuksia muista koirista pentuajalta ja se selkeästi myös pyrkii esittämään narttujen edessä kovempaa kuin onkaan. Toisaalta kun bedlington hermostuu niin se on nopea eikä se lopeta ennen kuin jollekin käy huonosti eli väliin on mentävä sanovat koiraoppaat mitä hyvänsä.

Mutta siis jokapäiväisessä normaalissa arjessa nämä ovat hyvinkin iisejä. Siellä takana on kuitenkin koira, joten periaatteessa musta ei voi sanoa että ne eivät koskaan dominoisi tai että kaikki aina ja kaikkialla voivat elää kenen tahansa muun koiran kanssa. Tai etteivät ne ärsyyntyisi. Silti mullakin on mielestäni rauhallisia sylikoiria (paitsi yksi ei halua olla sylissä) ja reippaita lenkkikavereita jotka ovat irti lähes päivittäin ja joiden kanssa elo on varsin helppoa vaikka niitä on lauma.

Mossu kirjoitti:

Entäs muuten nöyryys/alistuvuus, hakeeko ihan hakemalla johtajan paikkaa?
Itsellä on lähinnä cavalierista kokemuksia joten osaisiko joku kertoa suurimmat erot bedlarin ja spanielin välillä?

Kiitos muuten paljon hyvistä vastauksista ja nopeistakin vielä

Mun kasvatilla on cavalier ja sieltä vertailuna kasvatin omistaja sanoi että isoimmat erot ovat siinä että spanieli pyörii siinä jaloissa ja hössöttää koko ajan jotain siinä missä bedlington asettuu nukkumaan jonnekin ja tarkkailee sieltä tapahtuuko jotain. Lisäksi siitä spanielista irtoaa valkoista karvaa älyttömästi ja terveystilannekin on vähän niin ja näin... Spanieliin verrattuna bedlington osaa myös olla vähän hienohelma. Märkä nurmikko ei tunnu kivalta ja lätäköt kierretään usein remmissä kaukaa.

Mossu kirjoitti:

Ahneus on mielestäni hyvästä (koulutusta ajatellen) kunhan se ei ole pakkomielteistä ;) Tuo dominoivuus on jotenkin ollut pelkona, jotenkin olen aina yhdistänänyt terrierit=kovia hakemaan pomon paikkaa. Lasten ja kokemattomien ihmisten kanssa "alistuvuus" on ihan hyvä juttu eikä itseäkään hirvemmin innosta koira jota pitää palautella paikoillensa turhan usein, jos edes onnistun palauttamaan... Toki ymmärrän, että koira ottaa pomon paikan jos omistajasta ei siihen ole.

Anteeksi nämä hirveät ennakkoluulot mutta terrierit ovat jääneet todella vieraiksi

Uroksissa on muuten paljon nirsojakin (varsinkin nuorissa koirissa). Ja iso osa bedlingtoneista säätelee omaa syömistään eli pysyy suht hoikkana helpostikin (meillä näitä on 2/3 paitsi toinenkin narttu lihoo helposti valeraskaana).

Bedlingtonia ei luonteen puolesta kannata ajatella puhtaana terrierinä. Se on musta enemmän jotain vinttikoiran ja terrierin väliltä. Ei sitä terrierin kovaa haastamista, jatkuvaa toimintaa tai kovuutta vaan enemmän sitä että katsellaan miten tilanne kehittyy ja sitten jos on syytä niin reagoidaan sillä terrierin tulisielulla, mutta vasta sitten. Ja jos suhde omistajaan on kunnossa niin nämä aika usein myös tsekkaavat sinne hihnan toiseen päähän kysyäkseen että onko syytä reagoida vai ei. Omille riittää pään nyökkäytys tai pieni kielto siinä välissä. Itse ainakin koen eron moniin muihin terriereihin aika isoksi enkä ihan heti näe itseäni ottamassa muuta terrieriä. Sen sijaan näitä on kolme (pohdin aikanaan ihan samaa itsekin eli ymmärrän sinänsä hyvin).

Musta tuntuu että varsinkin tämä viimeisin on kasvanut tuossa ilman sen kummempia kasvatusideologioita enimmäkseen ihan toimivaksi paketiksi vaikka sillä onkin melkoisen reipas luonne ja pientä selkävaivaa (mikä voi kipeänä altistaa kärttyisyydelle jne). Harvasta asiasta sitä tarvi pentunakaan kieltää kahdesti. Tosin se oli sen verran vilkas että kun kielsin sitä hakemasta sukkia kaapista olohuoneeseen niin se alkoi raahata sieltä alusvaatteita mutta se lakkasi raahaamasta sukkia. Sama juttu monen muun jutun kanssa. Eli ei näiden kanssa yleensä tarvi hakata päätä seinään. Pikemminkin on syytä sosaalistaa, pitää kiinni tietyistä säännöistä ja seurata tilanteita joissa koiran kanssa on. Eli tehdä sitä mitä mun mielestä joka koiran kanssa pitäisi. Suosittelen tutustumaan rotuun jonkun rotua omistavan luona. Jos vinkkaat mulle asuinpaikkasi niin voin neuvoa kenen luokse rotua pääsee katsomaan

Et uskokkaan kuinka paljon apua oli
Nyt kun mainitsit selkäkivun, niin tuli mieleen mitkä ovat bedlarin yleisimmät vaivat?

Hei ja kiitos vielä kerran hirveästi kaikille jotka ovat jaksaneet vastailla, kaikista on on ollut suuri apu!

Jalostuksen tavoiteohjelmassa on kerrottu kaikki mahdolliset vaivat mitä bedlingtoneilla on tavattu:
Jalostuksen tavoiteohjelma

Eniten rotuun tutustuvia puhuttaa usein kuparitoksikoosi jossa kuparia kertyy maksaan. Mutta se on musta jo aika hyvin hankassa (geenitesteillä ja hyvä kasvattaja teettää vain pentueita joista syntyy terveitä ja kantajia eikä koskaan sairaita).

Mua henkilökohtaisesti eniten huolettavat allergiat ja cushing tällä hetkellä. Niiden lisäksi on jonkin verran häntämutkaa (mutta siihen liittyen ainoa selkäongelmainen jonka tiedän on Halla ja Hallan häntä on kyllä sen verran spesiaalijuttu että samanlaisia tuskin ihan heti tulee vastaan) ja häntämutkahan pitäisi nähdä jo pennulla eli sekään ei pennunostajalle oo mikään kauhea ongelma. Muuten on jotain silmäongelmia (kaikki jalostuskoirat pitää silmäpeilata) ja siinäpä ne sit taisi ollakin. Enimmäkseen tää on terve rotu ja odotettu elinikä (14v) kertoo siitä myös omaa kieltänsä.

Hallasta voisin runoilla sen verran että sillähän on tosiaan häntämutka ihan tuolla hännän tyvessä ekoissa häntänikamissa/vikoissa selkänikamissa. Lisäksi tuohon liittyen yksi yhteen sulautunut nikamaväli. Jätin sen kotiin kasvamaan kun halusin olla varma siitä että sen on hyvä olla ja nähdä miten tuo häntä siihen vaikuttaa. Hyvin me sen kanssa pärjätään, mutta eihän siitä ikinä tule mitään harrastuskoiraa (agility, juoksu) eikä jalostuskoiraa. Sinänsä siis kasvattajalta ns. tyhmä päätös, mutta ajattelin että haluan tosiaan tietää, en halua lakaista sitä piiloon ja peitellä ja toisaalta jos se ois ollu kovasti kipeä niin haluan että se olen minä joka joutuu sen ongelman kanssa taistelemaan.

Hallan häntä normaalisti





Hallan häntä pystyssä




ja koipien välissä (ihmekö tuo kun on joutunut pesulle ja emäntä vielä kuristaa)