Koirat.com

No mikäs siinä..

Lauantaina olis tarkotus mennä katselemaan sit maastojuoksukisoja, jossa rhodet starttais klo 7 aamulla.
Täytynee toivoa, et niistä jokunen pääsis jatkoonkin, niin olis jotain nähtävää viel myöhemminkin. Saattaa meinaan olla työn takana päästä tuohon aikaan ylös työviikon jälkeen.

^Minnes oot menossa katsomaan? Hävettää jo valmiiksi tulevat kisat, Armas tykkää selostaa kirkuen, huutaen ja karjuen pelkissä treeneissäkin. Käytiin viime ke ratatreeneissä, Armas juoksi oman vuoronsa ja yritti mennä aidasta läpi Ropin juoksuvuorolla. Vedin koiran takajaloista takaisin, kun se oli jo puoliksi mennyt verkkoaidasta läpi puskemalla. Pojalla intoa vähän liikaakin

Joku on antanut mulle leijonanpennun rhodemaisessa valeasussa. Rekkarissa kyllä lukee koira, mutta itse kallistun tällä hetkellä enemmän jonnekin piraijan ja leijonan välimaastoon.

Joo, leikattiin tänään kynsiä pitkään ja hartaasti, en suostunut antamaan periksi eikä suostunut ipanakaan. Tuloksena kädet haavoilla mutta kynnet leikattu... Ja viime viikolla toikin operaatio sujui vielä ihan ongelmitta, mutta kun tällä viikolla se vaan on ihan mahdotonta pysyä paikoillaan.
Suorastaan julmaa pitää pientä rhodea kyljellään maassa. On myöskin täysin mahdotonta uskoa, että ihmisiä ei purra. Eikä todellakaan purra lujaa. Mitä enemmän komennan, sitä enemmän ipana komentaa takaisin ja uskokaa tai älkää, se ei väsy nopeasti! Eilen illalla painittiin hetki oikeen kunnolla ja pentu kiljui kuin syötävä kun pidin sitä paikoillaan rauhoittumassa. Aina kun päästin vihdoin pois, hyökkäsi entistä kovemmalla tarmolla päälle uudelleen. Meinasi jo usko loppua kesken, mutta kyllä se sitten lopulta väsyi. Kamala olo aina tuollaisten yhteenottojen jälkeen, mutta ei kai tässä enää muu auta, kun kovaan kalloon ei uppoa sitten millään, ettei ihmisten nahka kestä niin lujia puruotteita.

Vesilahdelle oon menossa.

Bubunen, meillä Armas vähän nihkeili alkuun kynsienleikkausta, mutta rupes suorastaan tykkäämään siitä, kun kynnet leikkattiin mamman sylissä istuen (Armaksen selkä minuun päin) ja juustoa tai nakkia aina joka kynnen jälkeen. Tuo sylissä istuminen toimii nykyään sitten esim. eläinlääkärissä, jos Armas meinaa hermostua tai ahdistua ja kynsiä leikatessakin on pakko päästä edelleen syliin :)

SaMaJa, me ollaan kanssa aluksi leikattu kynsiä sylissä istuen ja namia on sadellut tiheään tahtiin. Tällöinkin namien välissä Coco mielellään pureskelisi sormia ja kynsisaksia ja kaikkea muuta mahdollista. Nyt ollaan sitten alettu harjoittelemaan kyljellään leikkaamista ihan sen takia, että omat sormet meinasivat olla vaarassa ja kynsisakset heiluivat houkuttelevasti nenun edessä tuossa syliasennossa... Tämä sujui ensin ihan kivasti luuta pureskellessa, mutta tänään saatiin sitten ihan kunnon matsi aikaseksi kun tassusta ei olisi saanut pitää kiinni ja kyljellään ei ollut kivaa maata... Huoh. Ja että ottaa aivoon äskeinen iltalenkki... Irtokoira hyökkäsi pihasta päälle ja mies kauempana huutaa "ei se mitään tee!". No en jäänyt odottelemaan, että tekeekö vai ei. Pomppasin väliin ja yritin pitää irtokoiran loitolla... Huoh. Tämä ei nyt ainakaan auttanut noissa ohituksissa... Coco jähmettyy kuin valettu paikoilleen ja toljottaa. Onneksi ei sentään rähise.

Heinolan Erikoisnäyttelyssä 15.8 ilmoitettuna 53 rhodesiankoiraa! Tässä kaikille rodusta kiinnostuneille hyvä tilaisuus nähdä erityyppisiä rhodeja kehässä! Kaikki vaan paikalle katselemaan!

Me tullaan turisteiksi Heinolaan ipanan kanssa kun meillä on samalla sitten pentutreffit. Kivaa! Ihan vielä ei sentään osallistumaan päästä

Voi vitsit. Periaatteessa ei olis kaukana, mutta käytännössä taitaa olla noin niinkuin ihan vaan katselemaan lähteä.. :(

Heinolassa nähdään Armaskin ja sitä edeltävänä päivänä Forssassa erkkarissa. Miehellä kädet täynnä töitä, kun esittää Armaksen sekä Armaksen siskon.

Oi, Forssa olis sellaset 70km lähempänä ku tuo Heinola. Hmm..
Katsotaanpas jos sinne vaikka kykenis. Mä oon "aina" halunnut nähdä Armaksen livenä..

Mulla menee pää pyörälle kun yritän bongailla "tuttuja". Tulee hullu olo kun näkee koiria, joita ei ole koskaan livenä tavannut mutta tietää että hei, tuo on tuo ja sen omistaja on se ja se. Internetin ihmeellisyyksiä! Mutta mahtavaa, en malta odottaa!

Myös me ollaan tulossa Elsan kanssa erkkariin. Elsalla luvassa ensi esiintyminen kehässä, katotaan mitä siitä seuraa.

Heippa kaikille! Rekisteröidyin uudelleen tälle palstalle, eipä olekaan tullut aikoihin käytyä :o) Meiltä löytyy tällä hetkellä kaksi rhodea, Viivi 6v ja Hugo 2v. Edesmennyt Zamu kerkesi 9 vuoden ikään ennenkuin siirtyi vihreämmille maille.

Pakko sanoa tähän väliin että YÖK! Miten yököttävä tuo Bubusen pentu onkaan!! HYIJYI! En kyllä missään tapauksessa haluaisi moista omiin nurkkiin pyörimään!!!

Eli suomeksi sanottuna voi luoja miten sulan katsellessani noita pentukuvia <3 voi pyhä sylvi sentään. En melkein kestä katsella niitä. Niin, johan mun en tarvitse uutta pentua-fiilikseni kestikin pari, kolme kuukautta, ennen sitä kun kärsin vuosikaupalla kroonisesta pentukuumeesta. Luulin parantuneeni mutta kas, nyt se pentuhimo alkaa taas nostamaan päätään... näytin jo miehellekin Ikimban kotisivuja ja uusimman pentueen vanhempia, että "katso, katso!! Otetaanko?! Otetaanko??!!!" :D mutta pah, ei mennyt läpi. Mokoma ukko.

Noniin, sitten itse asiaan, eli meidän koiriin. Viivi on ollut 7-viikkoisesta lähtien jotakuinkin yhtä rauhallinen ja helppo kuin se on tänäkin päivänä. Niin helppo koira että oksat pois! Viivin jotakuinkin ainoa vitsaus on sen varastelu ja ajoittainen kuulon menetys/itsepäisyys. Mutta mitenkä rhodesiankoira muka olisi rhodesiankoira, jos se ei olisi lainkaan itsepäinen, vai mitä?! ;o)

Hugo taasen on ihan eri maata. Meille muuttaessaan mietin, mihinkähän myö vielä joudutaan. Koska olin saanut käsiini minikokoisen hirviön!! Hugo oli siis, anteeksi vain, ihan kamala pikkupentuna. Mä menetin sen kanssa kokonaan sen lällynlää-lässynlää-äitinpikkubububulälälä mussunpussukka-vaiheen. En siis voinut helliä enkä halia, koska sain samantien hampaat nenään, poskeen, tai ihan mihin se pikku riiviö ne naskalinsa onnistuikin upottamaan. Hugo puri kaikkea mikä liikkui, ja kaikkea mikä ei liikkunut. Se murisi meille kun yritettiin siirtää sitä sohvalla tai ottaa pois kuopalta mitä sen ei olisi pitänyt kaivaa jne... joskus ihan oikeasti pohdin, että minkähänlainen nuorisokriminaali tästä jätkästä kasvaa. Ja mitenköhän mä pärjään sen kanssa, kun edelliset on aina olleet niin rauhallisia.

Noh, tällä hetkellä Hugo on karvan yli 2 vuotta, on edelleen aktiivinen, energinen ja vilkas, mutta ah niin kiltti, niin kiltti. Äitin pikku vauva ;o) se vauva jota en silloin pari vuotta sitten saanut! Harmi että tää pikkuvauva on nyt semmoiset 50kg painava köntsä joten syliintulo on aavistuksen hankala toteuttaa.

Yhteenvetona, en mä kyllä tästä rodusta tule varmaan ikinä pääsemään eroon. Rhodet ovat vaan meille ku nenä päähän... rakastan kaikkea niissä, jopa sitä itsepäisyyttä, oveluutta, varastelua ja itsetietoisuutta. Toki mä pyrin minimoimaan esim. sen varastelun ;o) mutta siis, rakastan näitä koiria kaikkine ihanine ja vähemmän ihanine piirteineen. Tosin, Hugosta en osaa sanoa mitään ei-mukavaa piirrettä. Hugossa ei taida muuten olla mitään vikaa?! ;o)

Ainoa vika mikä rodussa yleisesti ottaen on, on jo aiemmin mainitut allergiat jne muut immunologiset sairaudet. Viivi on pienestä asti ollut oireileva, Hugo on ainakin toistaiseksi selvinnyt paljon vähemmillä krempoilla mutta silläkin on kyllä "jotain pientä" jatkuvasti. Eli odotan sitä päivää kun saan joskus rhodesiankoiran joka on "täysin perusterve", jossa ei ole mitään tällaisia perinteisiä oireiluja kuten tassujen tai korvien kutinaa, punoitusta ja sitä kautta lutkutusta jne... toivon että koen vielä joskus sellaisen asian. Mutta en mä näitä kahta poiskaan vaihtaisi vaikka saisin terveitä tilalle, en tietenkään.

Lyhyestä virsi kaunis :D vai miten se meni... no, enivei, täällä ollaan.

Ainiin! Joku kyseli virheellisten perään. Viivi on ridgetön ja Hugon ridge on virheellinen, se on ihan väärän mallinen ja siinä on liikaa kruunuja. Anteeksi vaan mutta Hugon ridge on hienoin ikinä näkemäni! Se on todella upea (kuten on koira itsekin ;o)). Mä suorastaan halveksun tota tiukkaa ridge-seulaa jalostuksessa, ei mahdu mun pieniin aivoihin tää käytäntö, että ridge on niin hemmetin tarkkaan määritelty, minkä mallinen pitää ja saa olla. Mun mielestä sen pitäisi riittää, edes, että on ylipäätään ridge. Mutta näillä mennään... toivossa on hyvä elää että tää tilanne muuttuu joskus fiksummaksi.

Virheelliset pennut maksaa yleisesti ottaen n. 2/3 priiman hinnasta. Eli "ennen vanhaan" ainakin rhodet maksoi 1200e (en tiedä paljon ne nykyään maksaa?) niin virheellinen oli sen 800e.

Pahoittellut mahdollisista kirjoitusvirheistä, mä en vaan nyt jaksa oikolukea!

jennikp, Coco kiittää kehuista ja on omasta mielestäänkin maailman upein ja isoin ja vahvin ja hienoin pentu

Pakko sanoa, että tuo sinun kirjoituksesi Hugosta kevensi mieltäni niin paljon, etten osaa edes kuvailla. Meillä nimittäin on ihan samanlaista! En voi haliapusia ollenkaan kun samantien tulee hammasta ja lujaa! Sylittelytkin onnistuvat lähinnä pennun nukkuessa
Meillä myös uhmataan kaikkia käskyjä, hypitään ja hyökitään päälle, muristaan ja uhotaan... Olen joutunut päivittämään omia koirankoulutusmenetelmiäni aika urakalla tämän pennun takia ja välillä olen juurikin miettinyt että minkä demonin olen oikein kotiini raahannut. Välillä tuntuu niin epätoivoiselta kun muut kertovat helpoistaja rauhallisista koiranpennuistaan. Mutta vaikka Coco onkin ihan_hirveä_ aina välillä, osaa se myös olla aivan ihanan rakastettava, enkä tietenkään vaihtaisi mistään hinnasta pois. Osasin tiettyä itsepäisyyttä odottaakin ja sitä jopa toivon (miksi muuten olisin tähän rotuun päätynyt), mutta ihan tällaista en ollut kuitenkaan kuvitellut. Ainoa pelkoni on ollutkin lähinnä oman osaamisen riittäminen ja se, saanko tuosta ipanasta ikinä kasvatettua kunnon koirakansalaista. Nyt ehkä vähän tuli rauhallisempi olo, että kyllä tämä tästä, kyllä se vanhenee, rauhoittuu ja viisastuu. Ehkä se ei olekaan yksin omaa syytäni, että se on millainen on...

Ja btw, sinun nettisivusi ovat olleet ahkerassa luennassa koiranhankintaa puuhatessa ja voisin jopa sanoa, että eräs lukuisista syistä rhodekipinän syttymiseen ;)

^ Kiva kuulla että mun sivut on auttanut rodun valinnassa :D

Juu kyllä tuo Hugo on tehnyt niin valtavan muutoksen sitten pentuajan, että oksat pois! Pikkupentuajasta päätellen olisin väittänyt, että Hugosta tulee kauhea macho, joka yrittää dominoida joka tilanteessa. Jonka kanssa saisi vääntää kättä harva se päivä. Mutta ei, ei lainkaan, ei sinnepäinkään! Hugo on niin kiltti ja ihana koira kuin olla ja voi. Kuten sanottu, äitin vauva ;o). Mutta, ikävä kyllä se että Hugo muuttui noin kiltiksi, ei välttis tarkoita että Cocokin muuttuu... kylhän sie sen varmasti tiiät. Mä en oikein edes tiedä mitä oon tehnyt Hugon kanssa "niin oikein" että siitä tuli noin fiksu koira. En osaa sanoa muuta kuin selkeät säännöt ja paljon rakkautta :D

Ainoa mitä oikeastaan voisin toivoa enemmän Hugolle, on itsevarmuus vahtitilanteissa. Toivon että tää korjaantuu iän myötä, mutta en tiedä onko se enää siitä kiinni vai ihan jo luonnekysymys. Hugo siis vahtii ja haukkuu, murisee jne todella hienosti, mutta jos esim. meidän aidan takana on vieraita ja Hugo haukkuu siinä, se saattaa peruuttaa ajoittain koska sitä jännittää liikaa. Tämän haluaisin siitä pois, mutta toisaalta, enhän mie sille mitään mahda jos se jäisikin vähän "arkajalaksi" :o). Zamu oli mielettömän upea vahtikoira, itsevarma ku mikä, se ei olisi preääntynyt missään tilanteessa. Tähän kun vertaa niin Hugolla on vielä matkaa kehittyä :o). Mulla on siis ihan aito syy haluta vahtikoiraa, siis haluan että mulla on täällä kotona koira joka karkottaa mahdolliset ei-toivotut vieraat... sellaisia ei ole onneksi ainakaan vielä ilmaantunut (kopkop) mutta asutaan omakotitalossa ja mies on ajoittain reissussa, ja läheltä löytyy talo jossa ramppaa enemmän ja vähemmän epämääräistä porukkaa. Lisäksi meidän seudulla on kuulema viime aikoina käynyt varkaitakin... eli kunnon vahtikoira on tarpeellinen. Meillähän on koirat nykyään vapaana koko kämpässä, vaikka niillä on portillinen oma huone. Eipä ole paljoa apua koirista jos ne on portin takana jonka yli ne ei takuulla tule!

^Juu, kyllä ehdottomasti tajuan, että vaikka Hugon muutos olikin suuri, se ei automaattisesti tarkoita, että tuon ipanan kanssa käy samalla tavalla. Oli silti helpottavaa kuulla, että tuollainenkin muodonmuutos on mahdollinen. :) Ja en tarkoita, että toivoisin tuosta mitään lapasta koskaan tulevankaan, kyllä koiralla saa ja pitääkin luonnetta olla. Toivon vain, että saamme aikanaan oman suhteemme kuntoon ja sellaiseksi "helpon mutkattomaksi" että arkipäivä sujuisi ilman suurempia taisteluita. Ja kyllä tässä alkaa kieltämättä jo hieman toiveikkaampi olo olla, kun olen itse ottanut huomattavasti määrätietoisemman ansenteen ja saanut paljon hyviä vinkkejä kokeneemmilta rhode-ihmisiltä. :) Lisäksi aloitetaan parin viikon päästä pentukoulussa, joten jää nähtäväksi mitä sieltä sitten saadaan irti. Ainakin häiriötreeniä jos ei mitään muuta. Eiköhän tästä kuitenkin vielä koira saada.

Ja täytyy muuten hehkuttaa, mulla on täysin sisäsiisti pentu 14 viikkoisena

Aki ja Sami ovat molemmat olleet sinänsä helppoja pentuja, että niistä kumpikaan ei harrastanut käsien tai jalkojen puremista. Mutta siihen niiden yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.

Aki on aina ollut tietyllä tapaa epäsosiaalinen ja sosiaalisesti taidoton toisten koirien kanssa. Se ei edes pentuna tykännyt leikkiä toisten koirien kanssa. Se saattoi vähän nuhjata ja juosta, mutta se ei koskaan ole ollut sellainen iloinen leikkijä. Noin 1,5 vuoden ikään asti sitä pystyi viemään muiden koirien kanssa ihan huoletta, ei se leikkinyt, mutta ei tapellutkaan. Sille vieraat koirat ovat olleet ihan yks ja sama. 1,5 ikävuoden jälkeen sitä ei voinut enää päästää muiden aikuisten urosten lähelle, paitsi kastraattien, joita se ei pitänyt minään. Pennut, alle 10kk urokset ja nartut ovat olleet sille ihan ok.
Enää se ei siedä edes kaikkia vieraita narttuja. Kastraation myötä siltä katosi sukupuolinen kiinnostus narttuja kohtaa ja nyt se kohtelee osaa vieraista nartuista samoin kuin uroksia. Ne voivat olla sen kanssa samassa tilassa eikä Akin kanssa ole koskaan ollut vaikeuksia koiranäyttelyissä tai juoksukisoissa, mutta jos vieraat koirat yrittävät tehdä tuttavuutta niin se on Akille liikaa. Onneksi se on hyvin kuulolla ja onneksi se tottelee, joten sen saa lopettamaan ja keskeyttämään toiminnan käskemällä. Mutta sitä ei voi pitää vapaana vieraiden koirien kanssa, koska jos vieras koira tulee työntämään nokkansa Akin iholle niin se käy välittömästi päälle, jos vieras koira ei osoita alistumisen merkkejä.
Mutta tämäkin vähän vaihtelee. Mulla oli vähän aika sitten hoidossa rhode narttu ja sitä Aki kyyläsi ensin kun se tuli tänne, mutta ei sitten enää oikeastaan välittänyt siitä mitään, kun se oli harmittomaksi todettu. Eilen oltiin ulkoilemassa dominantin nöffi nartun kanssa ja siihen Aki suhtautui kuin urokseen. Se ei kiinnostunut tästä nöffistä niin kauan kuin se oli kahden metrin päässä, mutta kun tää narttu tuli häntä pystyssä Akin lähelle ja alkoi haistella Akia niin Aki kävi välittömästi sen päälle. Ei siitä onneksi kunnon tappelua syntynyt, mutta sellaista rasittavaa örinää ja henkistä kamppailua kuitenkin. Akia ei siis enää voi ulkoiluttaa edes vieraiden narttujen kanssa. No, elämme sen mukaan. Akille riittää Elsa, joka on sen paras kaveri ja Elsan kanssa sillä ei ole mitään ongelmia. Pystymme myös käydä kylässä ystävieni luona, joilla rhode narttu ja sekarotuinen kastroitu uros. Ei Aki niidenkään kanssa leiki, mutta sietää niitä lähellään sen kummemmin reagoimatta.

Ei Aki mikään hullu kuitenkaan ole. Se kestää ympäristön painetta ja on ihmisten kanssa äärettömän varma ja luotettava. Aki oli Mental Testissa pari vuotta sitten ja osoitti siellä, että sillä on palikat paikallaan ja se palautuu nopeasti tilanteesta kuin tilanteesta.
Mutta se ei vaan tykkää vieraista koirista. Se ei halua niitä lähelleen eikä halua minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä niiden kanssa. Se osaa kyllä pitää päänsä kiinni ja käyttäytyä rauhallisesti vieraiden koirien parissa, jos minä sitä siltä vaadin.

Ja sitten vielä vahtimisesta. Aki ei juurikaan hauku. Sen vahtiminen on melko äänetöntä. Se vaan menee kohti häntä ja karvat pystyssä ja pysäyttää, ei onneksi käytä hampaitaan ihmisiin. Se ei väistä eikä pakene. Jos vieras onkin leppoisa ja mukava niin Aki sopeutuu siihen välittömästi ja käy tuttavalliseksi ja tervehtii ystävällisesti.
Elsa taasen on haukkuja. Se hälyttää heti ja kovaa, mutta kuten Hugolla niin Elsallakaan ei oikein rohkeus vielä riitä. Elsa katsoo ensin mitä Aki ja minä ollaan tilanteesta mieltä ja toimii sitten sen mukaan.

^ Hugollakin Zamu oli todella hyvä malli jota seurata, ja sitä me haluttiinkin, että uusi vahtikoira oppisi vanhalta konkarilta hyvät vahtitavat :o) mutta ikävä kyllä Zamu lähti aiemmin kuin olimme ajatelleet, (mikä nyt on tietty tätä elämää), niin mun mielestä Hugon "koulutus" jäi vähän puolitiehen... nyt se sitten joutuu itse opiskelemaan :o). Mietin justiinsa tuossa kun Hugon virallinen nimi on Kilinda mikä tarkoittaa vartijaa, että koska nimet yleensä ovat enteellisiä jollain tavalla, niin eikö se tällä kertaa sitten toiminutkaan... ;o)

Viivistä ei ole vahdiksi, se toivottaa ihan kaikki meille tervetulleeksi hännänheilutuksin :D

Ehkä kaikki muut tietää tän jo mut ite luin just Iltalehdestä: Satu Tuomisto on ottanut rhodepennun! Tietääkö joku kenen kasvatti? Lehdessä sanottiin että Päällikkö Leo on 11 viikkoa vanha.