Koirat.com

Lehtinen 2007: Shetlanninlammaskoiran kadotettu luonne kirjoitti:

Keskivertosheltti ei palaudu nopeasti - jotkin yksilöt eivät koskaan - kokemastaan uhkasta, vaikka tilanne neutralisoituisi ja ohjaaja yrittäisi saada koiransa uskomaan, ettei asia ole pelkäämisen arvoinen. Toimintakyvyn ja hermojen puutteesta kielivät myöskin shelttien paineistuminen ohjaajan käytöksestä, uusista tilanteista ja niille asetetuista vaatimuksista. Ne eivät pysty käsittelemään tällaisia tilanteita, joten ne päättävät passivoitua, hakea turvaa tai muilla keinoilla yrittää päästä eroon vaikeaksi kokemastaan tilanteesta. Rohkeuden puuttuminen tuottaa ohjaajille harmaita hiuksia koiran joutuessa jännittävien asioiden kanssa tekemisiin. Haasteista sheltit eivät selviä taistelutahdottomuutensa vuoksi, niillä ei ole "moottoria" hankkiutua päämääräänsä esteistä huolimatta.

Siinähän on Tinja pähkinänkuoressa. Lisätään vielä tähän suuri terävyys niin saadaan mielenkiintoinen luonnecoctail, jolla juuri ja juuri selvitään arkielämästä.

Bordercollien hankkimisen myötä arvostan yhä enemmän hyvää hermorakennetta, taistelutahtoa ja saalisviettiä. On ilo harrastaa koiran kanssa, joka toimii! Toista shelttiä olen saalaa haaveillut, mutta ei vain löydy sellaista kasvattajaa, jonka koirien tulokset oikeasti vakuuttaisivat. Tinja on erittäin rakas koira, mutta toinen Tinja olisi aivan liian kova pala itselleni. Taitaa siis seuraavakin harrastuskoirani olla bortsu. Ja jos joskus tarvitsen lemmikkikoiraa, niin sitten voisin ehkä sheltin ottaa kevyemmin perustein.

Enemmän olen törmännyt shelttiharrastajien parissa luonteen vähättelyyn ja siihen asenteeseen, että arkuus on ihan normaalia shelteillä. Niihinkin väitteisiin olen törmännyt, että omistajat tekevät shelteistään arkoja ja huonohermoisia...

Sonik kirjoitti:

Pentuja tunnutaan tässä rodussa lähes tehtailtavan, joska melkein mikä vaan menee kyllä kaupaksi, kun on tarpeeksi ummikko ostaja ja pennulla söpö naama.

Eikä siitä pääse mihinkään, että vanhempien näyttelymeriitit laittavat vähemmän asioihin paneutuneen pennunhankkijan pään pyörälle. Helposti voi ajatella, että näyttelyissä menestyneellä koiralla täytyy olla myös pääkoppa kunnossa kehissä pärjätäkseen, mikähän tunnetusti ei automaattisesti pidä paikkansa, kun koiran pystykorvat ovat tuomarin väistelyä suurempi virhe.

TinjaHilla kirjoitti:

Niihinkin väitteisiin olen törmännyt, että omistajat tekevät shelteistään arkoja ja huonohermoisia...

Toki sekin on mahdollista, mutta reippaan pennun saa pilata aika pahasti saadakseen siitä aran, eikä se toki ole ollenkaan käypä selitys näinkin laajasti rodussa esiintyvän arkuuden taustalla. Meidän jenkki esimerkiksi olisi osaavamman kouluttajan kanssa varmasti erilianen, mutta virheitä tehtiin pentuaikana, mikä vain korostaa sen heikkohermoisuutta.

Chaka, kiitos väri/korva-kommentoinnista! Pentukehät taidetaan jättää väliin, katsotaan sitten junnuluokissa uudestaan.

Sanni kirjoitti:

Toki sekin on mahdollista, mutta reippaan pennun saa pilata aika pahasti saadakseen siitä aran, eikä se toki ole ollenkaan käypä selitys näinkin laajasti rodussa esiintyvän arkuuden taustalla. Meidän jenkki esimerkiksi olisi osaavamman kouluttajan kanssa varmasti erilianen, mutta virheitä tehtiin pentuaikana, mikä vain korostaa sen heikkohermoisuutta.

Juurihan näinhän se on. Arkuus ja heikko hermorakenne on erittäin voimakkaasti periytyviä virheitä, jota ei kouluttamalla saa pois mutta jota kyllä voidaan oikealla koulutuksella peittää. Kuinka monella tavan lemmikin omistajalla on tähän taitoja? Shelttihän useinmiten päätyy lemmikki- ja harrastelukoiraksi. Luonnetta ei voi terveyden ohella liiaksi korostaa.

Sonik kirjoitti:

Jotkut kasvattajat tekee kyllä parhaansa luonteen viemiseksi parempaan ja panostaa kasvatustyössään harrastuskoiriin, joilla pakan pitää pysyä paremmin kasassa, mutta valitettavasti jotkut vaan käyttää näitä (tiedetysti) kilipäitä komean ulkonäön vuoksi ja (näyttelyissä) hyvin menestyvillä teetetään se 20-30 pentuetta, niin väkisinkin nämä hermoheikot sitten siellä sukutauluissa vilahtelee.


Ite olis aikoinaan naama nutturalla, kun tollanen huomattavan avoin, harrastuksissa hyvin toistoja kestävä, turhia räkyttelemätön shetlantilainen ei kellekkään kelvannut jalostusmatskuksi. On liian iso, eikä menesty mustan värinsä vuoksi näyttelyissä, mutta olis niin mahtava luonne että sen olisin tahtonut jatkuvan pennuissa.

Jep, kyllähän niitä kasvattajia tästä maastakin löytyy pilvin pimein, jotka jalostavat koiria vain ulkonäön perusteella ja sen takia. En siis minäkään kiellä, etteikö niitä huonon hermorakenteen omaavia ja arkoja koiria rodusta löydy, mutta kaikki sheltit eivät sellaisia todellakaan ole. Usein tahdotaan yleistää tuota arkuutta, vaikka tosiasiassa koira sattuisikin olemaan vain rodunomaisen pidättyväinen.
Itse en (onneksi) ole hermoheikkoihin koiriin törmännyt kuin netin välityksellä ja meille ovat kaikki epäilijät tervetulleita katsomaan tervepäisiä shelttiäisiä, jotka palautuvat kamalistakin asioista nopeasti ja niin toimintakykyä kuin taistelutahtoa löytyy vaikka muille jaettavaksi. :D

EDIT. Eikun tulikin tuossa mieleeni, että täällä suunnalla on yksi kasvattaja, jonka koirat on mielettömän arkoja, mutta koska ne on nättejä niin tottakai niitä pitää käyttää jalostukseen. :/

PS. Sonik, just eilen yritin tuolle nuorimmaiselle taas kerran katsella urosta alustavasti ja kyllähän se Savukin mielessä kävi ;)

Shelttien luonneongelmat on valitettavia, mutta onneksi tosiaan löytyy kasvattajia, jotka ottaa luonneasiat vakavasti. Liikaa ei voi painottaa vanhempien luonteisiin perehtymistä ja sen oikean yhdistelmän valintaa. Mä oon nähny paljon shelttejä, enkä oo shelttiporukoissa törmänny tollasiin Johannna:n kuvailemiin koiriin. Täällä kotikulmilla pyörii kaks arkaa räksyttäjää, kyseessä on äiti ja tytär, ei voi ku ihmetellä, millä perusteilla se narttu on pennutettu... Ja Sonikin tavoin ihmettelen usein pentuvälityksessä olevia pentueita, uskomatonta miten voidaan teettää pentuja esim. kyynärävikasilla koirilla. Hartaasti uskon ja toivon, että parempaan suuntaan ollaan luonteiden kanssa menossa, kunhan vaan oltaisiin avoimia ja rehellisiä. Valitettavasti joillekkin vaan ne näyttelymeriitit merkkaa niin paljon, että ei sillä luonteella niin väliä. Ja kun rotu on niin suosittu, niin kaikki tosiaan menee kaupaksi... Ite haaveilen tällä hetkellä toisesta sheltistä, joten voin sanoa olevani tyytyväinen Alissan luonteeseen.

Sonik, me ollaan tulossa kans Open Show:hun. Jänskättää jo nyt, me ei olla käyty ikinä edes mätsäreissä. Mut eiköhän se mee hyvin, Alissa on kuitenkin tottunu keskittymään muhun toisista koirista välittämättä eri harrastuksissa.

kiivilintu, kurja tilanne, onneks ei käyny pahemmin. Varmasti ihan hirveetä kattoa vierestä koiran stressiä, kun ei voi oikeen mitenkään auttaa.

Kivoja kesäkuvia kaikilla! En jaksa nyt kaikkia kommentoida, ku niitä on niin paljon.

Alissa otti rennosti mökillä viikonloppuna :

Kerronpa minäkin vähän mietteitäni..

Oon vähän samaa mieltä, että käytös ja hermorakenne jää vähän turhan paljon shelteissä ulkomuodon jalkoihin. Tiedän itsekin (valitettavasti) pari koiraa, joilla on teetetty tai ollaan teettämässä pentuja vaikka koira olis hirmusen arka. Pahimpana esimerkkinä koira, joka ei uskalla tuoda lelua omistajalleen, jos läsnä on muita koiria. Oon myös siitä samaa mieltä muutaman jo kirjoittaneen kanssa, että pystykorvat on pienempi virhe kuin heikko hermorakenne. Tuntuu aina välillä, ettei harrastuspuolen valioita pidetä läheskään niin suuressa arvossa kuin näyttelypuolen valioita, vaikka tosiasiassa esimerkiksi agivalion taustalla saattaa olla tuplasti enemmän treenitunteja kuin muotovalion.

Tässä kohtaa oon aina onnellinen, että sain oman koirani ihan vaan yksittäisen nartun yksittäisestä pentueesta. Tiesin ostaessani, ettei koirani tule olemaan superhienon kasvattajan suurin toivo, mutta tiesin myös sen että yksittäinen ihminen on luultavasti tarkemmin valinnut millaisen uroksen kanssa pentuja tekee ja millainen yhdistelmä on muutenkin. Toki varmasti nykykasvattajissakin on tapauksia jotka tutkii taustat ja koirat tarkkaan, eivätkä teetä pentuja "sekundakoirilla". Seuraavaa koiraa valitessani joudunkin varmasti tekemään paljon töitä, että mieluisa kasvattaja ja koira löytyy.

Enkä mielipiteilläni halua loukata ketään tai väittää jonkun mielipiteitä vääräksi, kirjoitan vain mitä mieltä itse olen.

Se jaksaa kummastuttaa kuinka jotkut, ei onneksi kaikki, kasvattajat perustaa jalostustyönsä vain näyttelytuloksiin. Ihan ku ne valiotittelit ja näyttelytulokset periytyisi, outo kuvitelma. :D Sairaudet ja luonne sen sijaan periytyy melko tehokkaasti. Jonkinlaisen luonnetestin kun sais pevisaan, oikeasti arkojakin shelttejä käytetään ihan surutta, samaten kuin kyynär-, lonkka- ym vikaisia koiria. Mielenkiintoista ois joskus kuulla perustelut näihin ratkaisuihin.

Lehtinen 2007: Shetlanninlammaskoiran kadotettu luonne kirjoitti:

Keskivertosheltti ei palaudu nopeasti - jotkin yksilöt eivät koskaan - kokemastaan uhkasta, vaikka tilanne neutralisoituisi ja ohjaaja yrittäisi saada koiransa uskomaan, ettei asia ole pelkäämisen arvoinen. Toimintakyvyn ja hermojen puutteesta kielivät myöskin shelttien paineistuminen ohjaajan käytöksestä, uusista tilanteista ja niille asetetuista vaatimuksista. Ne eivät pysty käsittelemään tällaisia tilanteita, joten ne päättävät passivoitua, hakea turvaa tai muilla keinoilla yrittää päästä eroon vaikeaksi kokemastaan tilanteesta. Rohkeuden puuttuminen tuottaa ohjaajille harmaita hiuksia koiran joutuessa jännittävien asioiden kanssa tekemisiin. Haasteista sheltit eivät selviä taistelutahdottomuutensa vuoksi, niillä ei ole "moottoria" hankkiutua päämääräänsä esteistä huolimatta.

Myös Raxu istuu tähän kuvaukseen. Lisänä sitten se että ku se pyrkii pakoon ahdistavista tilanteista iskee sille päälle agressiivisuus ja yleinen pelko kaikkea kohtaan. Esim. pienten lasten kanssa en Raxua päästä, koska mua pelottaa että se säikähtää ja nappaa kiinni. Ja yksi iso ongelma on se, että koira selvästi vaatisi aktivointia, mutta se ei tunnu kestävän pääkopan puolesta muuta kuin satunnaista tottelevaisuustreeniä, jossa ei oikeastaan vaadita mitään. Jos tulee virhe niin annetaan tulla ja siirrytään eteenpäin, muuten maailma romahtaa.

Mä oon myös törmännyt siihen, että omistajan sanotaan pilanneen koiransa, ja edelleen oon todella ankara itselleni. Oon yrittänyt omaksua kokonaan toisen tavan olla koiran kanssa ja pitää kaiken täydellisen positiivisena, ettei koira ahdistu. Voin kertoa, että on vaikeampaa kuin uskoisi. Oon miettinyt pääni puhki että mitä oln tehnyt väärin ja uskoin jo siihen, että sheltit on tollaisia ja kaikki vika on mussa, kunnes mun päähän taottiin järkeä.

Musta on huolestuttavaa että nykyään tuntuu olevan jonkinlainen buumi kasvattaa "agilityshelttejä" mikä on toteutettu pennuttamalla kaksi ad/hd-shelttiä, jotka vaan painaa häntä putkella yötä päivää. Toivoisin tolle rodulle jonkun luonnetta testaavan kokeen pakolliseksi.

kiivilintu, ootko kokeillu esineiden (tai vaikka namien) etsintää Raxun kanssa? Meillä toimii väsyttävänä aktivointina tosi hyvin, kun heittelee raksuja nurmikkoon ja koirat saa niitä sieltä etsiä ihan vapaasti tai Myrnin tapauksessa se, että se joko opettelee sienikoiran elämää tai vaihtoehtoisesti etsii tunnarikapulaa nurmikon seasta.

Mulla oliskin pienenä haaveena päästä pikkumustan kanssa harrastamaan hakua ja/tai jälkeä, harmi vaan kun ei niitä pk-oikeuksia shelteillä ole, niin ei kisaamaan asti päästä. Kiva lisäharrastus se silti vois olla agin ja tokon lisäksi. Ensi viikolla Myrn pääsee toivottavasti testaamaan myös mejää, saa nähdä tajuaako neiti jutun juonen heti!

On kyllä tosi ikävä tuo kiivilinnun tilanne Toivottavasti saatte yhteiselon toimimaan, kovasti tsempityksiä täältä! :)

Mä olen kanssa kiinnittänyt huomiota siihen, että paljon tulee vastaan shelttejä, joiden luonteesta en itse pidä. Toivoisin todella, että tähän kiinnitettäisiin entistä enemmän jalostuksessa huomiota, sillä mitä tekee hyvällä rakenteella ja kauniilla, rodunomaisella ulkonäöllä, jos koiran pääkoppa on "täynnä sahanpurua".

Hertan luonteesta sen sijaan tykkään kyllä itse: se osaa rauhoittua kotioloissa, jos huomaa, että mitään erityistä ei olla nyt puuhaamassa, mutta syttyy samantien tekemiseen, kun aletaan touhuamaan. Harrastuksissa palkaksi kelpaa niin ruoka kuin lelutkin ja toistaiseksi kaikki jutut ja lajit mitä ollaan touhuttu, niin Hertta on ollut ihan innoissaan ja oppinut nopeasti. Toistaiseksi ei ainakaan ole tullut vastaan tilannetta, josta säikähtäessään Hertta ei olisi palautunut. Lenkillä ja muuallakin tuntemattomat ihmiset ignoorataan yleensä täysin, mutta jos joku tulee huomioimaan Herttaa ja tarjoamaan rapsutuksia, neiti on häntä innosta viuhuen tunkemassa syliin ja pussaamaan. Todella mielenkiinnolla odotan, mitä Hertta tuumaa lampaista, kun osallistutaan ensi kuussa Etelä-Suomen shelttien paimennuspäivään Ja kovasti hotsittaisi käydä jossain vaiheessa tuon kanssa myös luonnetestissä.

Hertan emä sinetöi meillä rotuvalinnan, sillä tykästyin sen luonteeseen todella paljon, kun sitä useamman kerran kävin tapaamassa, ja päätin, että juuri tuosta nartusta pennun haluaisin.

Tässä vielä kuva meidän mökkieläimestä viime vkl:lta :)

vastakohta kirjoitti:

Itse en (onneksi) ole hermoheikkoihin koiriin törmännyt kuin netin välityksellä ja meille ovat kaikki epäilijät tervetulleita katsomaan tervepäisiä shelttiäisiä, jotka palautuvat kamalistakin asioista nopeasti ja niin toimintakykyä kuin taistelutahtoa löytyy vaikka muille jaettavaksi. :D

Tänne kans on kaikki rodusta kiinnostuneet tervetulleita tutustumaan kaikkien vieraidenkin naaman nuolevaan, parvekkeella ukkosta kuuntelevaan, ei niin pidättyväiseen shetlantilaiseen.

vastakohta kirjoitti:

PS. Sonik, just eilen yritin tuolle nuorimmaiselle taas kerran katsella urosta alustavasti ja kyllähän se Savukin mielessä kävi ;)

Vautsi! Mahtavaa, että joku edes ohimennen tulee tuota eläintä miettineeksi.
Onhan sillä B lonkat, mutta geneettisesti terveet silmät (CEA/CH) ja upea luonne.

Tutuli kirjoitti:

Sonik, me ollaan tulossa kans Open Show:hun. Jänskättää jo nyt, me ei olla käyty ikinä edes mätsäreissä. Mut eiköhän se mee hyvin, Alissa on kuitenkin tottunu keskittymään muhun toisista koirista välittämättä eri harrastuksissa.

Mahtavaa, mukava nähdä täältäkin ihmisiä.
Saa nykiä hihasta, jos näät jonkun pallo hukassa kahden merlen kera, toinen kettu, toinen pyllerö.
Uroksissa tais olla kolme merleä kaikkiaan, joista siis kaks on mulla.

^Mäkin kuule mietin vinkkaavani Hertan kasvattajalle Savusta, kun etsi merleurosta trikkinartulleen tossa alkuvuodesta Mutta en sitten kuitenkaan kehdannut, kun en näistä asioista oikeasti mitään ymmärrä.

Kyllä Hertan kasvattaja Savun tietää ja tuntee, ei tosin oo tainnut sitä nyt hetkeen nähdä, kun näyttelyissäkin mulla on ollut vaan toi pällie mukana.

^No niinpähän se olikin, tässä lahossa päässä ei näköjään taas pysy mikään Mutta joka tapauksessa oon kyllä kovasti Savuun tykästyny sun blogin ja täällä kirjottelemien juttujen perusteella, toivottavasti joskus osutaan johonkin näyttelyyn tai muualle samaan aikaan ja pääsisin näkemään sen ihan livenä :)

Kiitos <3
Toi on kyllä mitä mahtavin rakkauspakkaus..
Näyttelyissä me nyt pahemmin ei enää kuljeta ja sikäli kun tuota nyt ei kukaan halua astutukseen käyttää, niin siltä lähtee varmaan kulkusetkin, ni loppuu se tyttöpissojen lipsuttelu..
Mut toki ulkonäyttelyissä toi mulla varmaan turistina kulkee satunnaisesti..

Sonik, ehdottomasti koitetaan treffailla, ois kiva nähä Savu livenä! Ja toivotaan, et Savu valikoituu jollekkin isäehdokkaaksi vielä joskus. On tosi sääli, jos hyväluonteinen koira jää käyttämättä vaan sen takia, et se ei näyttelyissä menesty. :-/ Varsinkin kun shelteissä käytetään niin paljon niitä samoja uroksia. Ja eiks B:n lonkat oo ihan terveet?

Hertta kuulostaa luonteeltaan aika samanlaiselta ku Alissa. Ainut, mitä mä sen luonteesta muuttasin, ois ukkosen ja ilotulitteiden pelko. Viime uutenavuotena oli jo tosin nähtävissä pelon lievittymistä, ja onneks siihen kuitenkin saa kontaktin, ettei ihan toimintakyvyttömäks mee. Pentuajan traumat vaan kummittelee pahasti taustalla, oon usein miettiny, miten se reagois ilotulitukseen, jos ois tajunnu pitää sen sisällä paukkujen aikaan alusta asti.

Muoks. Piti vielä kommentoida Herttaa. Se on kyl tosi sievä, ihana toi sen piirto. :)

Joo B:t on viel ihan hyvät ja se oli ihan hilkulla, ettei ollu A:t.
Paljon näkee beetä käytettävän, ceetäkin jonkun verran ja oonpa katellut koiranetistä yhdistelmää jossa toisella oli muistaakseni toinen D (saattoi olla molemmatkin)

Mä olen kyllä niin monen kanssa samaa mieltä tästä shelttejen arkuudesta ja jalostamisesta. Mun mielestä shelteissä pitäisi oikean koon, turkin paksuuden, korvien asennon sijasta enemmän painottaa jalostuksessa tota luonnetta. Varsinkin kun nyt on menty tohon arempaan suuntaa ja reippaasti! Kyllä koiran pitää olla fyysisesti myös terve, mutta musta tärkeämpää nyt shelttejen kohdalla olisi panostaa henkiseen puoleen. Suurinosa shelteistä jotka itse tunnen on aika reippaita. Mutta juurikin myös pari näitä tosi arkoja tapauksia tiedän, joita en mielellään jalostukseen itse käyttäisi, mutta omistajat tekevät pentueita.

Voin myöntää, että Atlas oli aika pikapäätös pennusta. Tunnetusti kun jotain päätän haluan sen kaiken hetinyt Muuta en tutkinut vanhemmista etukäteen, kuin että olivat terveet. Soittaessani sitten kyllä kerrottiin, että vanhemmat ovat avoimia ja sosiaalisia. Enkä kyllä pentuani katsoessa muuta uskoisikaan. Atlas on reipas, ei vierasta uusiakaan ihmisiä ollenkaan, mutta on kyllä uusia koiria kohtaan hieman varautunut. Tätä en kuitenkaan pidä huonona asiana. Isot villit koirat pelottavat välillä, mutta hetken lämmiteltyä Atlas on jopa nähty painivan labbisten kanssa

Tälläin ihan btw, pitäisi ensimmäisen kerran tuon pennun tassuja ja korvia trimmata Tassut uskon saavani ihan ok tehtyä itse, mutta korvat hieman jännittää. Ohennussaksilla mietin tekeväni vai onko jollain jotain järkevää linkkiä/neuvoa miten nuo saisi nätisti? Tai haluaako joku tulla Satakunnas käymään neuvomaan.. Harmi, etten enää asu kotipaikas Tampereel, vois löytyä enemmän halukkaita Täällä asu ketää!

Tosi surullista oikeesti, et täälläkin useampi tietää arkoja koiria, joita käytetään jalostukseen. Tai sit selitellään koiran arkuutta vetoomalla rotuun, huoh. Tosi pitkäjänteistä jalostusta tosiaan...

Mä en oo koskaan trimmannu Alissan korvia. Pitäsköhän niitäki vähä siistiä ennen sunnuntaita... Tassukarvatki rehottaa ku mikäki viidakko.

TinjaHillan lainaama teksti osuu kyllä tosi hyvin Nuuttiinkin. Sillähän on aivan äärimmäisen huono luonne harrastuskoiralle. Se on arka, sen hermot krakaa, se on ylipehmeä ja ei kestä painetta mistään suunnasta. Kehtaisin jopa Nuutin kohdalla syyttää myös perintötekijöitä, koska siinä vaiheessa kun koira joutuu syömään lääkkeitä yleisahdistukseen, on pääkopassa pakko olla muutakin vikaa mitä koulutus. Wäinökään ei mikään rautahermo ole, mutta siitä ei sitten mitään muuta vikaa löydy. Siitä löytyy toimintakykyä vaikka muille jakaa, ja yhtään yhtä taistelutahtoista shelttiä en ole ikinä nähnyt. Hermot vaan ei kestä.

Mie oonkin ääneen ihmetellyt, että miten helppoa elämä onkin tuon aussien kanssa, koska se on ensimmäinen mun koirista jolta löytyy hermot. Se on työlinjaan painottuva, oikeasti haastava koira (joka tuli mulle syystä että kasvattaja halusi antaa mun elämään haastetta), ja se on silti helpompi mitä kumpikaan mun shelteistä sekä arjessa että harrastuksissa, koska sen pääkoppa on kunnossa. Miekin uskon että shelttiä en enää harrastuskoiraksi ota, aussien kanssa pääsee niin paljon helpommalla.

Eikä tästä maasta oikeen löydy materiaalia mistä shelttipennun haluaisin ottaa. Välillä sitä miettii, että kasvattaako ihmiset oikeesti näitä koiria pelkästään ulkonäkö mielessä. Kattelin että yksii narttu oli astutettu uroksella, jolla oli ikää 1v 2kk. Toinen uros oli 2-vuotias, sen ensimmäinen pentue syntyi huhtikuussa ja neljäs pentue alle kuukauden päästä. (Käyttö)aussiepiireissä kun on tapana yleensä odottaa että koira on aikuinen, että se on osoittanut ominaisuuksia joita halutaan jalostaa, että se on terve (muutenkin kuin lonkkakuvista) ja hyväluonteinen, ennen kun sillä tehdään ekat pennut. Sitten kun ekat pennut alkavat olla aikuisia, luonteeltaan ja terveydeltään hyviä, niin sitten tiedetään edes vähän mitä koira periyttää ja sitten harkitaan uutta pentuetta. Ja sillä uroksella tehdään sen elinaikana ne 4-8 pentuetta. Mutta tässä rodussa jalostetaankin aivan muuta mitä korvien asentoa tai turkin määrää tai oikeaa värisävyä.