KOIRARODUT - Torstaina, 01.08.2013 klo 12:51
Shetlanninlammaskoirat - osa 8
Rose
Viestimäärä: 866
Ei kaikki koirat osaa käyttäytyä mitenkään automaattisesti pentujen tai arkojen koirien kanssa. Lilli ainakin on sellainen, että ei se välitä, onko kyseessä pentu vai aikuinen koira - jos toinen tulee nopeasti iholle ja on päsmäröivä tai riehakas, Lilli kyllä antaa kuulua, ja varsin helposti myös näykkäisee. Kyllä, näin on käynyt monen pennun kanssa, onneksi niille ei ole jäänyt siitä mitään traumoja. Sama toimii toisinkin päin: suurin osa koirista ei osaa käyttäytyä tarpeeksi rauhoittavasti ja ystävällisesti Lillin kanssa, ja saavat sitten kuulla kunniansa. Kimmokkeeksi saattaa riittää ihan vain terrierin itsevarmasti pystyssä sojottava häntä. En nyt syyttele tässä ketään, (muita kuin ehkä itseäni) näin saattaa käydä epävarman koiran kanssa
Tämä oli vain yleistä lätinää ja omaa kokemusta. Jos on varma siitä, että oma koira osaa käyttäytyä rauhallisesti pentujen kanssa, myös herkempien sellaisten, totta kai voi mennä tutustumaan, ja pitääkin.
Voin väittää, että Lillin tämänhetkiseen käytökseen vaikuttaa tosi paljon sen pentuaikaiset kokemukset siitä, kun aikuiset koirat eivät ole antaneet sen tutustua omilla ehdoillaan ja omassa tahdissaan, vaan heti tunkeneet naamaan kiinni tai alkaneet jahdata. Oma syyni tietenkin, kun olen näin päästänyt käymään.

Myykin
Viestimäärä: 272
Ojijjoi... Nyt meille on sitten muuttanut toinen kiilakuono!! Ihanaakin ihanampi shelttipoika 'Uksi' En ehkä koskaan oo ollu näin onnellinen!!
Kuvaa tulossa heti ku osaan tänne sen laittaa :D

(Viestiä on muokattu tiistaina, 17.09.2013 klo 06:16)
Sanni
Viestimäärä: 1032
Onnea Myykin! Kuvaa odotellessa täytyy kysyä, että mistä pieni pallero löytyi?
"Jotta säilyttäisi todellisen suhteudentajun omasta tärkeydestään, jokaisella pitäisi olla koira palvomassa häntä ja kissa, joka jättäisi hänet huomiotta."
http://vilmaneiti.blogspot.com/
http://vilmaneiti.blogspot.com/
Myykin
Viestimäärä: 272
Tutuli
Viestimäärä: 3982
^Paljon onnea pennusta! Etkös säkin ootellu pentua aika kauan? Kävin vähän googlettelmassa ja löysin kasvattajan blogin ja kuvia pennuista. Minkä värinen napero sulle tuli?
Musta on niin ihanaa, ku on syksy! Eilenkin oli niin kiva lenkkeillä tuoksuvassa metsässä illan hämärtyessä. Koirallekin mukavampi lenkkeillä ku kesähelteillä. Tykkään mä kesästäkin, mut syksy on vaan ihan parasta lenkkeilyaikaa, ku ei oo enää huolta punkeista tai käärmeistä, eikä oo vielä lunta kulkuesteenä. Alissakaan ei pahemmin välitä, vaikka satais.

Shetlanninlammaskoira Alissa 23.11.2008
Muistoissa tiibetinspanieli Mona 1992-2006

NiiNu
Viestimäärä: 1727
^Mua taas ärsyttää, kun syksyllä on niin pimeetä, että metsälenkit jää tosi vähiin, käytännössä vaan viikonloppuihin kun olen valoisan ajan töissä Ja pimeään metsään en uskalla mennä, kun suurimmaksi osaksi lenkkeilen yksinäni. Nyt toki vielä näkee, mutta ei varmaan mene kuin pari viikkoa niin illat alkaa hämärtää jo niin aikaisin, että töitten jälkeen metsään ei enää ole asiaa.
Meillä on mukava harrastusten täyteinen syksy tulossa, oottelen jo innolla Vaikka agia ei nyt toistaiseksi ainakaan jatketa, niin käydään ainakin yhdessä tai kahdessa näyttelyssä pyörähtämässä, lokakuu kokeillaan tokoa ja marraskuu+joulukuun alku käydään pallopaimentamassa. Paljon uutta mukavaa opittavaa pikkupuuhkalle :)

Shelttityttö Hertta, s. 05/2012
Myykin
Viestimäärä: 272
Joo tulihan sitä ooteltua sellanen pari kolme vuotta (: Blue merle tuli mulle!
Tänään tutustutiin kaverin villakoiraan ja ens viikolla alkaa taaperokerho, missä nähdään monenlaisia sessejä!
Tänä vuonna on kyllä ollut jotenki tosi erilainen syksy, ku niin lämpimiä säitä ollu! Hassua että viekä viime viikollaki melkeen kakskymmentä :D Kyllä pihalla on kelvannu olla!

Sonik
Viestimäärä: 4809
Onnea Myykin!
Kuvia odotellessa..
Nyt porukka pottuvarpaatkin pystyyn (jälleen kerran) että löydän jonkun halukkaan lähtemään jenkkilään noutoreissulle..

shelamu "Savu" -10
cpku "Sumu" -11
shelamu "Koda" -13
cpku "Hippa" -15
If you see light at the end of the tunnel, It's the light of the oncoming train.

Tirku
Viestimäärä: 231
Onnea Myykinille pennusta ja Sonikille suunnitelmiin!
Me käytiin tuon geeninäytteen jälkeen eläinlääkärissä, ja onneksi ei ole von Willebrandin tautia eikä muutakaan häikkää veren hyytymisessä! Jokin sitten oli hassusti siellä näytteenottopaikalla, ei ihan tiedetä että miksi se sitten vuosi niin paljon.
Verikokeissa kuitenkin oli Jedillä punasolujen määrä alta normaalin ja sydämestä kuului pieni sivuääni... Lääkäri tosin sanoi että punasolujen vähyys voi olla ihan normaalia ja liittyä nuoruuteen. Ensi viikolla mennään sydämen kuuntelututkimuksiin selvittelemään, mistä sivuääni johtuu. Toivottavasti ei ole reikää sydämessä tai muuta rakenteellista vikaa, lääkärinkin sanoi että voi johtua siitä että kun punasoluja on vähemmän niin veri on laihempaa ja siksi muodostaa erilaisen pyörteen tai jotain sen tapaista. Toivotaan parasta!

sheltit Jedi ja Loki
jnonnaa
Viestimäärä: 204
Tirku; Hyvä ettei ollu verenhyytymisessä mitään! Toivotaan, ettei myöskään sydämestä löydy mitään kummallista.
Puuuuuuh, me käytiin eilen taas häpeämässä silmät päästämme rallytokokisoissa.. Koira toimii suurinpiirtein ajatuksen voimalla yleensä, mutta kisatilanteessa neiti oli taas "vähän" kummallinen. Normaalisti järjettömän hyvin seuraava ja keskittyvä neiti keskittyi kisassa lähinnä haisteluun ja kaikkeen muuhun, paitsi minuun. Näytti varmasti just siltä, että oon pakottanu koirani sinne ja sitä ei kiinnosta tippaakaan. Ja ainoat kontaktit, mitä saatiin oli Dafin käsittämätön hyppiminen. En käsitä! Jos joku haluaa nauraa maha kippurassa, ni valitettavasti se hupi saatiin myös videolle..
Aaaargh!

Shetlanninlammaskoira Dafi, 05/12
Myykin
Viestimäärä: 272
Terveisiä pentuarjesta!
Uksi on kasvanut huimaa vauhtia! Ihan silmissä venyy! Oon nyt niin tyytyväinen että etsin sitä omaa pentua näin kauan, koska se kannatti. Pentu on kaikkea mitä toivoa saattaa, tosi reipas, utelias, saalisviettiä löytyy (lelut saanu tuta penturaivon!! ), rakastaa ruokaa, osaa rauhoittua... Uudet ihmiset oli aluksi aika pelottavia, mutta tuostakin on nyt päästy yli! Vieläkään ei kirmaa innolla uusien tuttavuuksien luo, mutta ei kyllä haitttaa mua ollenkaan. Ei sen tarvi olla kiinnostunut muista ku minusta
Yksinolon kans on ollut vähä ongelmia, vieläkin huudetaan aika kauan ennenku uni vie voiton. Mutta meillä on aikaa tätä opetella (:
Mun mielestä on ollu tosi mielenkiintosta huomata yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia collien ja sheltin välillä. Luna oli pienenä tosi arka uusille paikoille, pinnoille, tiloille, mutta tuo sheltti vaan juoksee uusin tilanteisiin pää viidentenä käpälänä. Ihmiset oli Lunalle silloin ja on edelleen tosi jeejee, kun taas Uksi kattelee vähän sivummalta. Yhtäläisyyksiä löytyy paljon liikehdinnästä, äänistä ja oppimisesta!
Laitoin tonne kc:n galleriaan uksista kuvan, mutta en nyt onnistu sitä tähän liittään??

^Lienee tämä kuva?
Ihan ylisuloinen ei tee hyvää pentukuumeelle...
Mitäs shelttiväen syksyyn kuuluu? Kovin on keskustelu hiljentynyt. Me ollaan Jedin kanssa alettu treenaamaan enemmän, ja voitettiin seuraamisongelmat! Nyt tuo ipana ymmärtää pitää kontaktin yllä ja oikeasti tykkää siitä. Ja agissa tuo on todistanut itsensä tosi päteväksi, aina saan olla hymy suussa kun se menee niin innoissaan mutta silti minuun keskittyen.

*tuli tuplat*
sheltit Jedi ja Loki
(Viestiä on muokattu perjantaina, 04.10.2013 klo 18:16)
chelle
Viestimäärä: 555
Myykinin pentu on kyllä suloinen.
Meillä alko treeneissä hallikausi. Mie en tiiä mikä siinä hallissa on, mutta Nuutti ylikuumuu siellä. Agilityssä se on aivan mahdoton, kyllähän se ohjausta kuuntelee mutta komentaa jatkuvasti. Tokossakin se ääntää heti kun pitäisi hetki olla. Vire sillä on tekemisessä kyllä hyvä, ylempien luokkien seuraamiskaaviotkin se vetää pudottamatta kertaakaan kontaktia.
Nuusta ja Wäinöstä pitkästä aikaa kuvia:
Ja koko porukka:

Saarameow
Viestimäärä: 1296
Tänne kuuluu ihan mukavaa! Meillä ruokaremontti jatkuu pienten nappulaongelmia takia ja nyt kokeillaan puolibarffia. Atlaksella alkanut nyt kunnon teinikausi, välillä se näyttää keskaria niin että mä sen mielessäni jo oikein nään
Meillä kans vähän ongelmia agilityn kanssa.. Korvat on kadonnu, mun kanssa ei jaksais tehdä, halli on uusi ja ohjaaja on uusi. Jännää on kaikki ja sit vielä toi teini-ikä. Aika taistelua tämä on tällähetkellä, mutta ehkä tää tästä!

corgi Una 140610
shelam Atlas 190113
auspai Ares 040314
shelam Atlas 190113
auspai Ares 040314
Rinsessa
Viestimäärä: 71
Mepäs ei olla pitkään aikaan kerrottu kuulumisia tänne, eipä sillä että tässä olisi mitään sen erikoisempaa tapahtunutkaan Teinipelleily on jäänyt melkein kokonaan pois, lenkeillä maltetaan keskittyä kuuntelemaankin välillä ja muutenkin arki sujuu oikein mallikkaasti. Mitä ihmettä, joko tuo kakara alkaa kasvaa aikuiseksi?
Kaipaan pitkiä metsätemmellyslenkkejä, nyt vaan on alkusyksyn koko perhe ollut enemmän tai vähemmän kipeänä ja nyt kun vihdoin ollaan parannuttu niin Lilppa aloitti juoksut. Nooh, parin viikon päästä sitten päästään taas metsäilemään kirpeässä syysilmassa. Oon ihan älyttömän iloinen siitä että tätä voi vihdoin pitää miltei huoletta irti, vuosi sitten ei olisi onnistunut millään, olisin aina saanut juosta perään huhuilemaan
Messariin tekisi mieli, onkos täältä tulossa shelttejä la/su?

Meidän syksy on menny hyvinkin pitkälle treenailujen parissa. Liityttiin paikalliseen agiseuraan, vaikkei ryhmäpaikkaa saatukaan ja nyt sit treenaillaan iteksemme ja aina jos jossain ryhmässä on joku poissa, päästään ohjattuihin. Dafi on ihan huippu agitykki, kun vaan joku osais ohjata.... Ja se joku, joka ohjata osaa en (toistaiseksi) oo kyllä minä. Mulla on kaks vasenta jalkaa ja kun neiti lukee ohjauksia pikkusormen asennosta lähtien ni se on enempivähempi sähellystä. Ohjaaja viimeks lohdutti meitä sillä, et jos osaisin ohjata ni ei oltais heidän ryhmässä vaan jossain maajoukkueen mukana treenailemassa. Ei oo kuulemma ikinä nähny noin nopeeta shelttiä.
Rallytokoillaan edelleen ohjatusti kerran viikossa ja uusia juttuja opitaan hirveetä vauhtia. Kisoihinkin oltais taas menossa, jos mun hataran pään ansiosta yhden päivän myöhässä ollu ilmottautuminen vaan hyväksytään. Kisoissa löydetty haistelutaito on edelleen hyvin vahvasti läsnä ja koettelee meikäläisen hermoja aina välillä. Huippukivaa meillä on silti ja sehän tässä harrastamisessa on pääasia.

vastakohta
Viestimäärä: 383
Meidän syksy on mennyt lenkkeillessä ja treenaillessa niin agia kuin tokoakin, juoksuja odotellaan nimittäin edelleen. Tokossa junnataan nyt aikalailla paikoillaan, koska Myrn päätti opetella pahoja tapoja sivulle tuloon ja ne pitää saada kitkettyä pois ennen kuin voidaan edetä. Lisäksi mun tokomotivaatio on taas jossain kadoksissa, voisko joku taikoa sen takaisin?
Meidän poppoo onnistui saamaan nenäpunkkitartunnan pari viikkoa sitten, joten nyt karanteenin ajan ollaan oltu tylsistyneitä kaikki, kun ei agia olla päästy treenailemaan. Maanantaina koko halli varmaan räjähtää, kun Myrn pääsee tauon jälkeen hommiin :D
Karvat kasvaa takaisin hitaasti, mutta varmasti eikä toi nyt onneks näytä tällä hetkellä enää ihan niin kaljulta kuin kuukausi takaperin. Kahden viikon päästä oliskin vuorossa Viron näyttelyt, joihin luultavasti kyllä mennään hakemaan vaan paha mieli, koska sen verran kilpailijoita on tulossa ihan jo täältä Suomen puolelta....
Messariin on Myrn sitten kuitenkin (alunperin ei todellakaan pitänyt moisiin skaboihin tuota ilmota) tulossa lauantaille, sillä kasvattaja tahtoi neidin kasvattajaryhmään esiintymään. En odota tolle EHta parempaa, mut mennään nyt kasvattajan mieliksi
Reilun kuukauden päästä olis vihdoin ja viimein edessä luustokuvaukset, ai että voi jännittää etukäteen ja paljon! En kestä jos tolla on jotain sanomista luustossa, riittää kun yks "vammainen" koira on talossa.. Samalla käydään vihdoin antamassa näyte Hannes Lohen tutkimukseen, jollei rokotuksen yhteydessä muisteta napata.
Laitetaas lopuksi pari kuvaa eiliseltä lenkiltä:

(Viestiä on muokattu lauantaina, 05.10.2013 klo 12:05)
CeNedra
Viestimäärä: 73
Vastakohdan kuvat on aina niin upeita! Ja niin on kyllä mallitkin :)
Meillä syksyn pähein uutinen on ollut karvalakin FI AVA-H -titteli. Pk-seudulla kun skaba on aika kovaa, niin aikamoinen yllätys itselle, että hyppyvalio napsahti kolmannella hyppärillä siitä, kun vuosi oli tullut täyteen.
Pönötyskuva vaikka vaihteeksi:
Olin tänään järkkäämässä Etelä-Suomen alaosaston nimissä shelttien MH-luonnekuvausta ja olipas vaan mielenkiintoinen päivä! Viikonlopun aikana tullaan siis luonnekuvaamaan 18 shelttiä, joka on aikamoinen prosentuaalinen lisäys aiemmin kuvattuihin yhteentoista (piti olla täysi 20, mutta tuli muutama viime hetken juoksuperuutus). Huikean mielenkiintoista oli nähdä erilaisia shelttisuorituksia ja ennenkaikkea se, että miten hienosti perussheltti handlasi kuvauksen eri osiot.
Notta luonnetesteihin ja -kuvauksiin vaan marsmars sheltit sankoin joukoin!

Shelttipoppoo Nati ('07), Java ('09) & Iona ('15) / javanas.net
mek
Viestimäärä: 74
Nopan valtakunnassa kaikki mainiosti. Noppa on nyt 10kk, eka juoksu oli ja meni ja treenit jatkuvat entiseen malliin Tokossa tarvitaan hiukan lisää malttia, mitä toivon mukaan ikä tuo ja agilityssa ohjaaja tarvitsee nopeammat jalat
Rally-tokoonkin käytiin tutustumassa ja leikkimielisessä loppukokeessa Noppa sai 88/100 pistettä. Tuokin on kyllä sellainen laji, että jatkoa seuraa varmasti. Oli todella hauskaa ja tokoon verrattuna paljon helpompaa/rennompaa.
Näyttelyjuttuja ei olla nyt mietitty, katsotaan josko johonkin mätsäreihin jaksaisi raahautua ja varmaan Kajaanin tamminäyttelyssä debytoidaan sitten junnukehissä. Jos eksytte kehän laidalle, niin Nopan tunnistaa korkealla liehuvasta hännästä

KESKUSTELUN TILASTOJA: | Kpl: |
Rekisteröityneitä käyttäjiä | 28249 |
Moderaattoreita | 16 |
Viestiketjuja yhteensä | 6355 |
Viestejä yhteensä | 545793 |
Uudet käyttäjät tänään | 2 |
Viestiketjuja aloitettu tänään | 0 |
Viestejä kirjoitettu tänään | 0 |
Aktiivisimman kirjoittajan nimimerkki | Sipulu |
Peukkuja ylös | 265918 |
(Tilastot päivitetty viimeksi 19.05.2024 klo 16:00) |