Koirat.com

^ Aivan ihanat unikaverit chichillä!

Minäkin liityn tänne kirjoittelemaan varovaisen toiveikkaana, suunnitelmissa on siis valkkaripentu ensi vuodelle. Muutamaa kasvattajaa koirineen olen menossa tapaamaan elokuussa.

Mitä täällä valkkariporukka koiriensa kanssa harrastaa? :)

Ihanat koiruudet Chichillä ja onnea paljon uudesta pennestä!

Meillähän koirilla on alle kaksi vuotta ikäeroa, mutta en koe että meillä olisi ollut mitenkään hankalaa. Yhdessä olen nuo aina ulkoiluttanut ihan aikataulullisista syistä ja kuitenkin ne aina tulenkin yhdessä lenkittämään niin aloitin sen jo samantein. Meillä usein mennään niin että pentu on vapaana, vanhempaa kun ei edes voi pitää vapaana tällä hetkellä.

^Kiovalle peukut pystyyn pennun tuloon!

Meillä Nilan korvista toinen alkaa jo pysyä pystyssä ja odotellaan että toinenkin sieltä nousisi. Meillä ollaan jo 7kk ikä saavutettu!
Harrastusten kirjo on meillä laaja. Pk-puolta ollaan treenattu jäljen osalta, mutta se jotenkin laahaa. Verijälkeä aloitellaan, agia treenataan aina kun mahdollista ja siitä Nila tykkääkin. Tokossa molemmat ollaan niin blondeja ettei onnistuta oikein, ohjausta täällä ei aloitteleville ole.. Frisbee on meillä kovassa huudossa ja flyballia olisi suuret himot alkaa treenailemaan.

Laitetaanpas meidän pirpanasta uusia kuvasia :)

Moikka valkkarityypit!

Rekisteröidyin kooceehen tänään kun olin pitkään näitä keskusteluja kurkkinut ja en voinut olla tulematta tähän ketjuun kirjoittelemaan, valkkareille kun on aina lämmin paikka sydämessä sellaisen hetken omistaneena. <3
Kirjoittelempa vaikka oman tarinani tuosta yhdestä valkkarista, niin voi rodusta kiinnostuneetkin halutessaan lueskella. :) Meillä siis oli avomiehen kanssa valkoinenpaimenkoirauros, molempien ensimmäinen oma koira. R oli pentueensa keskellä melkonen päällepäsmäri, mutta ihastuttiin sen rohkeaan luonteeseen ja sulosilmiin kun kasvattajalla käytiin viimein pentu valitsemassa.
Meillähän kävi sen verran hyvä tuuri että ensimmäinen kasvattaja johon oltiin yhteydessä, sattui olemaan mukava ja yhdistelmäkin vaikutti kivalta maallikon silmin. Jälkeenpäin nolottaa että en sitten katsellut pahemmin edes muita pentueita, kun pentuja syntyikin meille asti riittävästi.
Se myös nolottaa jälkeenpäin että ensimmäistä koiraa hankittaessa valkattiin kaikesta huolimatta se kovaluonteisin, siinä meni meinaan koulutuksessa monesti sormi suuhun kun kaikki ei sujunutkaan kuin koirakirjoissa.
Olin kesän ilman duunia, kaksin pennun kanssa, ja avomies oli töissä toisella paikkakunnalla, ja mulle taisi tulla jonkinsortin pentublues (mistään tälläisistä en tiennyt edes silloin "kun eihän niitä koirakirjoissa lue"), itketti ja ahdisti vaan että mitä jos en pärjää tuon koiran kanssa ja siitä tulee kamala. Pentu oli kivoimmillaan silloin kun se nukkui, muut ajat se roikkui lahkeessa/pohkeessa (pohkeet olivat mustelmilla koko kesän), komensi ja jahtasi talouspaperia kun siivoilin sen pissoja. Perus paimenpentu siis. Vaan eipä sitä silloin ensikertalaisena tajunnut, vaan laitoin parin päivän jälkeen kasvattajalle sähköpostia jossa ihmettelin, kun pentu puree eikä osaa rauhoittua!
Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, joskin R:lle tuli eroahdistusta kun en ollut "jaksanut" opettaa sitä yksinoloon tarpeeksi tehokkaasti ja ajoissa. R siis järsi meidän eteisen seiniin syviä reikiä ja repi mattoja, ja murrosikä oli muutenkin hankalaa aikaa. Jatkuvaa koettelua etenkin ulkona, ihmisiä päin hyppimistä ja hihoista repimistä, stressaavia lenkkejä ja jänisten perään juoksemista. Mietittiin jo muutamaan otteeseen ettei pärjätä sen kanssa kun lenkit meni toisen päälläistumiseksi tai puuhun sitomiseksi kun ite menee parin metrin päähän vetään syvään henkeä ja laskemaan kymmeneen, mutta niin se myrsky vaan laantui. Eroahdistus lakkasi kun suljettiin R makkariin jossa sen peti oli, ja pidettiin kuonopantaa aluksi. Lopulta kuonopanta oli vain kaulalla, niin tuhoja ei tullut.
Rakastin tehdä temppuja R:n kanssa ja kouluttaa stä. Se totteli salamana pienenkin herkun vuoksi, ja yhteiset onnistumiset lähensi suhdetta valtavasti. Muistan varmaan aina meidän läpimurron koirien ohituksissa kun ohitettiin rähisevä malamuutti pimeällä tiellä muutaman metrin päästä, apuna lihapulla. Alkoi tuntua (koiran ollessa päälle 1v) että pienellä koulutuksella tästä koirasta saisi vaikka mitä harrastuskaveria kun toimii niin upeasti.

Sitten kävi niin että tanssitapahtumassa esiintyessäni polveni alkoi reistailla, ja oli kipeä pitkään sen jälkeen. Rotukyselyyn laitoinkin siitä vähän tarinaa, polvilumpion kondromalasia siis puhkesi joka johtuu virheasennosta polvesta ja siitä että on vähän yliliikkuvat nivelet. Tanssiharrastus jäi ja mentiin ortopedin jumppaohjeilla vuoden loppuun. Polvi kuitenkin vain paheni kun ei saanut lepoa koiran liikutukselta (mie hoidin puolet ja avomies puolet). Tehtiin välillä niin että avo vei koiraa useamman päivän pitkille lenkeille jotta saisin levätä särkylääkkeen ja kylmäpussin voimin, mutta ei. Tuntui niin julmalta että joutuisin luopumaan omasta koirasta juuri kun sen kanssa oli alkanut homma sujua ja se oli ihana vekkuli. Seuraava kesä olisi kuitenkin ollut aivan mahdoton, koska avomies oli saanut työharjoittelupaikan toisesta kaupungista ja mie olisin oman työharjoittelun lisäksi hoitanut koiran ulkoilutuksen arkisin kokonaan. R:llä olisi hajonnut pää jos olisin joutunut vähentämään sen liikuntaa, silloisellakin määrällä (2-3h) tuntui juuri ja juuri pärjäilevän. Niinpä R:lle etsittiin ja löydettiin mahtava koti, ja ollaan oltu uuden omistajan kanssa satunnaisesti yhteyksissä.
Tiedän että oltaisi voitu tehdä monia asioita paremmin ja alunperinkin valkata joku pienempi/vähäenergisempi rotu ja harmittaa että piti toisesta luopua, mutta oli tuo valkkari vaan upea elämys. Ehkä joskus jos asutaan omakotitalossa, on mahdollisuus kokea valkkari uusiksi, tällä kertaa ihan kokonaan.

Mutta se siitä novellista, halusin vaan jakaa sen täällä samanrotuisten omistajien keskuudessa, kiva jos joku jaksaa sen lukaista! Itse oon lukenut monet teidän tarinat täältä, ja mm. saijen Nilan kasvua on tullut seurattua tarkemmin kun tunnen/tiedän kasvattajan.
Mutta rodusta kiinnostuneille: meidän entinen valkkarimme on kovin aktiivinen kaveri, ja kokisin, että rotu tarvitsee jonkun vakituisen harrastelumahdollisuuden jos ei halua tavoitteelisesti harrastaa. Narttu on joissain tapauksissa tosiaan helpompi, mutta esim. R:n sisko oli melkein pahempi pirulainen pentuna kuin R. Vahtiviettiä löytyi tuolta kaverilta, jokainen rapun ääni piti puhahtaa (asuttiin vanhassa kerrostaloasunnossa josta näkyi rapun valo meidän oven alta, että se niistä eristyksistä) ja vieraita kohtaan oli aluksi aina epäileväinen, varsinkin jos omalle reviirille tuli. Ei kuitenkaan puolustava/aggressiivinen, vaan väistyi pois jos vieras lähestyi liian innokkaana. Semmoista.

dinski kirjoitti:

saijen Nilan kasvua on tullut seurattua tarkemmin kun tunnen/tiedän kasvattajan.

No katos! Nilan kasvattajat on kyllä hyvin tunnettuja valkkari piirissä. Kennelnimen kun toteaa niin heti ollaan että "Ai tämähän on se ensimmäinen pentue!"
Hauskaa että on ihmisiä jotka tuntee ja on seurannut pentuetta alkutaipaleista

^ Jeps, kyllä täällä oltiin mukana jänskäämässä niitä korvien nousemista ja muutenkin seurailtu, upea neiti on kyllä hänestä kasvanut!
R on itseasiassa Nilan emän velipuoli isän puolelta. Eli mikähän se olis, Nilan... Enopuoli?

Voihan tuplat.

^Jahaa! Onpas maailma taas pienen tuntuinen!
Samoin kuin törmäsin Oulun KV:ssa Nimuen isän isän omistajiin, vaikkakin uros oli jo kuollut. Oli kyllä tosi hassua katsoa rekisterikirjan sukutaulua että "Tämä on meidän Topi!"

Mitäs muuten valkkari ihmisille kuuluu näin syksyn kynnyksellä?

Mä oon todennut, että valkkari on niin pirun monipuolinen harrastuskoira. Tän kanssa voi tehdä mitä vaan, mihin omat kyvyt (& koiran hermot) riittää! Mun neiti on innostuu melkein kaikesta, mitä yhdessä tehdään. Toko, agi, jälki, kaikkeen se syttyy hirmuisella motivaatiolla. Ainoa, mihin en ole onnistunut sen liekkiä sytyttämään, on veto! Haluaisin niin, että tuo oppisi vetämään, mutta se inhoaa yli kaiken valjaita :D Ehkä voin jo luovuttaa, kun koiralla on ikää yli 4 vuotta eikä vieläkään tykkää vetämisestä.

Nämä on kyllä tosiaan monipuolisia koiruuksia. Nilan kanssa korkattiin jo hirvenmetsästys kausi, hienosti jäljesti verijäljen sekä hirven jäljen. Haukulle ei vielä olla kuitenkaan menty!

Iik! Kohta korkataan Nilan näyttelykausi Seinäjoella!

Pystyykö valkkarin kanssa harrastamaan agilityä ?

^Voi. Ei heti vain hyppyjä ja suuria loikkia, vaan harjoitellaan vähitellen kuten muidenkin suurien rotujen kanssa.

Nila oli Seinäjoelle JUN-ERI2!! Tosi hienosti meni, vaikkakin seisottaessa kuunteli mäykkyjen rähinää ja kilpailuluokassa olisi ollut menossa toisen persuksissa. Hienosti meni kuitenkin

Meille on kai tulossa valkkari ,jos hyvä kasvattaja löytyy. Onko valkkari uroksen ja nartun luonteissa paljon eroja ?

saije kirjoitti:

Nila oli Seinäjoelle JUN-ERI2!! Tosi hienosti meni, vaikkakin seisottaessa kuunteli mäykkyjen rähinää ja kilpailuluokassa olisi ollut menossa toisen persuksissa. Hienosti meni kuitenkin

Onneksi olkoon

^Valkkarinarttujen ja -urosten ero on aika samanlainen kuin narttu- ja uroskoirien yleensäkin. Nartut ovat keskimääräisesti pehmeämpiä ja vähemmän dominoivia. Tosin valkkarit yleensäkin ovat aika pehmeitä, eivätkä kauhean dominoivia. Pentueissa ja yksilöissä toki on eroja. Tässä kohtaa merkkaa sitten ne pennun vanhemmat ja aiemmat sukupolvet yleensäkin. Kannattaa tosiaan olla valkkarin kohdalla todella tarkka pentueen vanhempien kohdalla ja pyrkiä näkemään ne luonnossa usemmankin kerran. Luonnetestitulokset eivät kerro tarpeeksi ja niihin ei kannata pelkästään luottaa.

Nartut saattavat olla melkoisia kieroilijoita luonteeltaan ja sitten riesana on tietysti ne juoksut. Tämä voi harrastusten kohdalla tuoda sitten omat haittansa ja tietysti muutoinkin. Urokset saattavat sitten olla pahimmissa hormonihuuruissaan melko rasittavia ja korvattomiakin, kun ihanan tuoksuisia narttuja on lähistöllä. Sitten voi ilmetä sitä turhan pullistelua ja rähinöintiäkin. Nämä nyt käyvät rotuun kuin rotuun.

Itse miettisin oikeastaan enempi sitä, että tykkääkö itse nartuista vai uroksista enempi. Kumpi tuntuu mielekkäämmältä. Kummassakin on sekä hyvät ja huonot puolensa. En oikein näe, että valkkareiden kohdalla olisi esim. koulutuksellisessa mielessä niin suurta eroa, etteikö pärjäisi kumman tahansa kanssa.

Onnea Nilalle näyttelymenestyksestä!

Sulla taitaa Tingelstiina olla narttu? Laitahan kuvia lapsosesta ettei pääse tämä pentukuume vahingossa lievittymään! Miten teillä on pentuaika sujunut?

Mulle on tosiaan tulossa todennäköisesti urospentu sitten kun pennun aika on ensi vuonna. Se tuntuu luontevimmalta kun nykyinenkin koira on uros, oikeastaan ei käynyt mielessäkään että narttukin on vaihtoehto ennen kun kasvattajien kanssa jutellessa kysyttiin että olenko urosta vai narttua miettinyt. :D Jotenkin mä juurikin vieroksun niitä juoksuja.

Kiitos paljon molemmille!

Meillä on täällä jo ihan kunnolla lunta, Nilakin alkaa olemaan kohta jo vuoden! Kääk! Onneksi "vasta" reilu 10kk mittarissa



//Vielä seisottamiskuva Seinäjoelta paremmassa muodossa

Tässä Kiovalle muutama kuva. Aika isohan tuo alkaa jo olemaan, vaikka onkin melko siro rakenteeltaan edelleen. Viimeisen viikon aikana on jo kuitenkin alkanut rotevoitumaankin, että jospa tuo ei ihan kirpuksi jäisi kuitenkaan Kuvakulmat on näemmä parissa kuvassa vähän sellaiset, että näyttää pienemmältä mitä on.

kiova kirjoitti:

Sulla taitaa Tingelstiina olla narttu? Laitahan kuvia lapsosesta ettei pääse tämä pentukuume vahingossa lievittymään! Miten teillä on pentuaika sujunut?

Tässä vielä tuosta pentuarjesta. En viitsinyt kasvattaa tuon edellisen viestin pituutta enempää...

Mulla tosiaan tuo pentunen on narttu. Tuntui jotenkin itselleni sopivimmalta, vaikka ne juoksut vähän arveluttivatkin. Jotenkin en vain kokenut urosta sopivaksi itselleni mahdollisten huonojen puolien vuoksi.

Pentuarki on sujunut meillä varmasti aika samaan tapaan kuin se sujuu kohtuu energisen ja saalisviettisen paimenpennun kanssa. Välillä särkee päätä ihan tosissaan, kun ei tiedä mitä tuon kanssa tekisi ja yhtäkkiä ihmettelee taas sen nopeaa oppimiskykyä ja kontaktihakuisuutta. Onneksi tuota saalisviettiä löytyy ja innokkuutta leikkiä ihmisten kanssa, kun harrastuspuoli kuitenkin kiinnostaisi koiran kanssa. Kääntöpuolena sitten on joutunut tosissaan opettamaan huomioimattomuutta autojen ja polkupyörien suhteen. Pyrkii jahtaamaan niitä.

Alusta asti on ollut äärettömän helppo pitää pentusta vapaana. Ei edelleenkään lähde kauhean kauas minusta ja osaa pitää silmällä liikkeitäni, joten ei jää haahuilemaan omille teillensä...paitsi jos sattuu huomaamaan jonkun ihastuttavan herkun (raadot ym. ällötykset), niin silloin korvat katoavat hetkeksi. Olenkin alusta asti opettanut siihen, että mahdollisimman vähän huutelen metsässä koiran perään, jolloin koira oppii pitämään huolen siitä, että ei eksy turhan kauas minusta.

Mullahan on vähän yltiösosiaalinenkin lapsukainen. Heiluttelee häntää, kun kävellään bussipysäkin ohin, jossa on ihmisiä odottelemassa bussia ja kuvittelee kännykkään puhuvien ihmisten juttelevan hänelle (häntä alkaa vispaamaan ja pyrkii kohti) ja sen sellaista On onneksi vähäsen rauhoittunut siinä suhteessa ja oppinut hihnassakin kulkemaan ilman pyrkimystä jokaisen ihmisen ja koiran tervehtimiseen. Sinänsä helppo, että ei ole tarvinnut sen ihmeemmin stressata ihmisiin ja/tai koiriin totuttamisen kanssa, mutta kääntöpuolena sitten se, että joutuu opettamaan melkoista sinnikkyyttä käyttäen, ettei jokaista vastaantulijaa tervehditä. Nytte on vähäsen jouduttu taistelemaan jonkinasteisen pimeän pelon kanssa. Koira välillä säikähtelee pimeän aikaan perässä kulkevia tai vastaantulijoita ja on pari kertaa pienesti murissut. Menee toivottavasti ajan kanssa ohi, kun pennulle tulee enemmän varmuutta.

Pennunomistajien-ketjuun olen kirjoitellut jonkin verran pikkupentuvaiheesta ja siihen liittyvästä väsymyksestä. Alkuaika oli itselleni melkoisen raskasta ainaisen väsymyksen takia. Ei tuo mekkalaa pitänyt sen kummemmin öisin, mutta teki tarpeensa öisin sisälle 12-13 vk:n ikään asti ja hädästään toki ilmoitteli minulle vinkumisella. Sitten ne oli tietysti siivottavakin silloin yöllä, koska hajuhaitta oli melkoinen. En halunnut opettaa pennulle, että se pääsee keskellä yötäkin ulos, joten en reagoinut vinkumiseen yöllä, vaan kiltisti sitten siivosin jätökset. Pennun opittua öisin sisäsiistiksi juostiin aamuisin kieli vyön alla pihalle kuudelta tai monesti sitä ennenkin. Nykyään sentäs viikonloppuisiin saa toisinaan nukkua jopa seitsämään. Muutenkin alun sisäsiisteyteen liittyvä rumba väsytti ja toki sitten omat turhan stressaamiset pennun suhteen. Tämä nyt on sulle varmasti jollain tavalla tuttua, kun on koira jo aiemmin

Oho, tulipa sepustus

Joko tiedät mistä kennelistä on koira mahdollisesti tulossa? Laita vaikka yksäriä. Mie oon utelias aina tietämään, että mihin kasvattajaan kukanenkin päätyy.

^Teidän likka kuulostaa varsin kivalta penskalta! Ootko säkää tai painoa seuraillut?

Sisäsiisteyshärdelli on tuttua kyllä, vaikkakin tämä miun nykyinen koira oli varsin noheva sen suhteen jo ihan pikkuisena. Täytyy silti sanoa, että ei ole kyllä ikävä sitä kakkapissasirkusta yhtään!

Laitan yksäriä noista kasvattaja-asioista.

^En ole mitään tarkkaa päiväkirjaa pitänyt kasvun suhteen. Nytten ollaan yli 50 sentissä korkeuden suhteen, mutta ihan tarkkaa lukemaa en osaa sanoa (52-53 cm voisi olla aika oikea lukema tai sitten ei..). Paino on jossain 17 kg:n tietämissä. Mulla ei ole tällä hetkellä vaakaa kotona, joten harvakseltaan tulee punnittua. Menen käsikopelolla ja silmämääräisellä tuntumalla tuossa asiassa. Näkeehän sen sitten jos laihtuu tai lihoo liikaa tai ei kasva korkeutta enää. On kasvanut aika pyrähdyksittäin ja nopeastikin (oli pentueen pienin), joten on siksikin pysynyt hoikkasena. Nyt on alkanut tulla enempi rotevuutta jo.

Eipä tuosta jättiläistä kuitenkaan tule, kun vanhemmat eivät ole suuria. Emä taitaa olla 58 cm, joten sinne paikkeille uskoisin tuonkin päätyvän. Hyvä niin, mie en niin välitä tuosta ponisuuntauksesta valkkareissa. Onhan niitä muitakin rotuja, jos vasikkaa haluaa taluttaa kadulla Mulle siis sopii ihan rotumääritelmän kokoinen valkkari paremmin, joten tästä ei kannata herneitä vetää nenään kenenkään

Heippa!

Olen lähitulevaisuudessa hankkimassa koiraa, ja valkoinenpaimenkoira on jotenkin aina kiinnostanut minua. Netistä olen paljon lukenut rodun tilanteesta ja välillä heittänyt koko ajatuksen valkoisestapaimenkoirasta roskiin, sillä riski saada ongelmallinen tai sairas koira tuntuu olevan pelottavan suuri. Kuitenkin aina palaan haaveilemaan omasta valkkarista, joten jos täältä saisi jotain mielipiteitä tai neuvoja? Olisi kiva, jos joku haluaisi vaikka yksärillä laittaa viestiä keneltä on koiransa hommannut, tai jos tietoa löytyy mitkä kasvattajat oikeasti kiinnittävät huomiota koirien luonteeseen ja terveyteen, eli mistä koira olisi mahdollisesti turvallista ostaa. :)