Koirat.com

Nuo Borzoit on kyllä aina mun silmääni miellyttänyt. Mielettömän upea koira, mutta luonteesta olen vain vähän epävarma ja siitä terveydestä. Haluaisiko joku jolla on borzoi vähän kuvailla tätä rotua? :)

Mielettömän hieno tuo Elmo! Sloughit on kyllä komeita.

Levi on mitattu ja maastokirjojen pitäis tulla piakoin postiluukusta. Se oli tasan 51cm! Mittaajakin oli vähän ihmeissään ja sano et ois näkemän perusteella voinu luulla ainaki 54 senttiseksi, ja kyllä luulin vähän siihen suuntaan itsekin. :D Ekat viralliset maastokisat ois nyt lokakuussa, iik.

chava kirjoitti:

Perustottelevaiseksi (istu, maahan, paikka jne.) saluki on kyllä mielestäni melko helppo kouluttaa jos asiaan panostaa pentuaikana, mutta vapaana ollessa se riistaviettisyys vie yleensä aina voiton ja korvat häviää. Ja kotonakin välillä koira miettii sen puoli minuuttia, että viitsiikö hän nyt tehdä tuota temppua vai ei.

Tästä tulee vähän rönsyilevä ja pitkä vastaus, anteeksi...
Tolla mun pennulla ei ole juurikaan riistaviettiä, toki se saattaa vielä herätä mutta toivon ja uskon ettei. Saalisviettiä toki on, tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä että kun se hihnassa lintuja tai rusakkoja katselee että omg tapan niin käskystä pomppii luokse hakemaan lihapullaa. Sen emällä ja veljellä on isoja ongelmia luoksetulossa, tällä hetkellä meidän isoin ongelma vapaana on se että kun komennan sen hihnaan niin se haluaa vetää vielä pari kertaa mun ohi, ja toisaalta käsky hihna on niin tympeä että olen antanutkin sen juosta viimeiset höyrynsä siinä, kunhan ei jää haistelemaan mihinkään.
Mulla oli tässä se etu että tiedän mitä salukista pahimmillaan tulee joten tiedän mihin panostaa sekä vanhempia miettiessä, pentua katsoessa että mitä vahvistaa ja mitä ei kun pentu kasvaa. Leikin kautta aloin heti sen tultua vahvistamaan itsevarmuutta, taistelutahtoa, saalisviettiä ja dominanssia, toki pentu niitä ilmensikin ja sillä on myös hyvät vanhemmat niiden suhteen. Moni ei ymmärrä kuinka tärkeää varma luoksetulo on ja kuinka hauskaa salukista on leikkiä hippaa. Tuo taisi olla neljä kuukautta kun ekaa kertaa oli välittämättä käskystä, niin sanotusti häädin sen laumasta rangaistuksena. Luoksetulo on niin tärkeä käsky sekä arjessa että tilanteessa kun panta tai hihna pettää autotiellä, kuten meillä viime viikolla, että siinä ei ole varaa olla "mutta kun se haluaa vielä haistella" tai "heh heh se on vähän omapäinen" eikä salukille riitä rangaistukseksi palkan poisto sen ollessa vapaana, koska sille älyvapaa juokseminen on yhtä hauskaa kuin se lihapulla. Se luoksetulokäsky mitä eniten arjessa käytän ei ole tyylipuhdas eikä sen koskaan kuulunutkaan olla, mutta ainakin se tulee kohti vaikkei aina muista jarruttaa kohdalla.

Kotona taas tuolla ei ole mitään ongelmia kuunnella. Se tykkää tehdä koska ruoka on hyvää ja selvästi siitä huomaa kuinka tohkeissaan ja ylpeä se itsestään on silloin kun se tajuaa jotain. Nyt kun en ole jaksanut moneen viikkoon oikeastaan tehdä sen kanssa kunnolla tokohömpötyksiä, se on selvästi tylsistynyt ja se puretaan sitten huonekaluihin.

On niitä muitakin salukeja joiden kanssa tokoillaan, en itse ole kauhean perillä siitä millaisia koiria ne on ja millaisia niiden ohjaajat on kun en osaa antaa edes nimiä, joten en tiedä onko meillä sen enempää mahiksia saada tulosta tokosta kuin muillakaan. Näillä näkymin vain mä olen este, sekä se että saako tuolle tarpeeksi motivaatiota.

^^Hienoa Levi! Onpa se hyvännäköinen, ja ainakin ulkonäöllisesti timmissä kunnossa. Melkein tässä kateeksi käy, Lilon juoksu-ura kun pääsi nyt tyssämään ennen alkujaan tuon sökön polven myötä... Harmittaa kyllä, ei siitä mitään harrastustykkiä pitänytkään tulla, mutta vähän oli jonkin sorttista harrastetta kaavailtu. Ortopedin mukaan siitä ei sellaisiin enää ole. Ehkä tässä on nyt ainoa ratkaisu hankkia talouteen vielä yksi harrastusvintti...

Vakavissaan puhuttuna, mun oikeasti tekee mieli toista vinttaria, sitten joskus parin vuoden päästä, kun oon valmistunut ja mulla on säännölliset tulot, auto jne. Paimenet on ehdottomasti enemmän se "mun juttu" ja jos hankkisin ainoaa koiraa, hankkisin paimenen. Mutta kolmanneksi koiraksi tähän laumaan ehdottomasti parhaiten sopisi vinttari, whippettiä ja silkeniä oon lähinnä miettinyt. Ainoa mikä jarruttaa on tuo tapaturma-alttius. Tähän pelkoon nyt tietysti vaikuttaa tuore oma kokemus, mutta silti. Toissapäivänä myös kaverin vipukka kuvattiin läpikotaisin ja vikaa löytyi selästä ja polvi silläkin jotain reistailee.

Miksei voi olla jotain rotua whippetin luonteella, mutta vauhtia vähemmän ja kroppaa enemmän...?

^ Risteytä vipukka ja enkkubulla

^No niiiiiiin, vuosisadan paras idea...

Silkenit on kyllä just vähän isompia ja hitaampia kuin whippetit, toki nopeimmat silkkivinttikoirat voittaa pahimmat pullamössönäyttelywhiput helpostikin mutta silkeneillä on keskimäärin enemmän järkeä päässä, jos saa yleistää. Niillä on vähemmän viettiä ja ne on hieman pehmeämpiä, jos edelleen saa yleistää. Ne on myös vinttareista sieltä fiksuimmasta päästä, vaikuttavat suorastaan neroilta salukien vieressä - mutta toisaalta mikäpä rotu ei. Ihan unelmarotu jos etsii helppoa tai helpohkoa seura- tai harrastelukoiraa jolla on turkkia jonkun verran mutta ei halua hoitaa sitä turkkia kuin joskus ja jouluna. Mun mielestä tämä rotu on kymppiryhmän vähiten tapaturma-alttiista päästä, mutta tää on vain mutua.

Äidin kasvatti ja saman lauman vanhempi silkkivinttikoira harrastelevat aksaa ja pelastuskoirajuttuja, ovat myös ihan käypiä niissä puuhissa.

Levi kiittää

Mut voi Liloa, inhottavia nuo loukkaantumiset. Kyllä muakin välillä hirvittää Levin meno, mutta vielä ei ole pahempia sattunut kuin joku venähdys.

Levi on tuollainen tosi massiivinen näyttelylinjainen, niin oon myös haaveillut et seuraava koiru vois olla sellainen jonka kansa vois kisata radallakin. Ja saluki kiinnostaa eniten, mutta juuri tuo epävarmuus luoksetulossa vähän mietityttää. Levi on semmoinen, et se vapaalla kulkee lähellä ja luoksetulo toimii, eikä se jää jahkailemaan. Whippet on rotuna musta tosi kiva, mutta sitten taas ratalinjaisella se vauhti ja tapaturma-alttius vaan kasvais.

^^Aikalailla juuri noista syistä oon sitä miettinyt. Whippetin luonne on ihan täydellinen meille, sitten kun tosiaan sitä kokoa (ja karvaakin) sais vähän enemmän. Oon päässyt radan varressa joillekin silkenihmisille turisemaan ja ovat hekin sanoneet, että silkenit ovat ehkä whippettejä miellyttämisenhaluisempia jne.. Tämähän tietysti olisi mulle omiaan, kun joka tapauksessa treenataan kaikkien kanssa aksaa ja sen sellaista. Ja oon myös siinä käsityksessä, että ovat jokseenkin rauhallisempia ja järkevämpiä. Lilohan on vapaana ollessaan aivan heikkopäinen, mä en ihan oikeasti uskalla sitä enää metsässä vapaana pitääkään. Se juoksee täyttä häkää minuuttikaupalla eikä lainkaan katso eteenpäin eikä juuri minnekään muuallekaan...

Sitten kun semmosen silkenin vielä saiskin jostain.

^ Lohjalla 1.11. hallissa on tän vuoden erkkari, tuu ihmeessä sinne, valtaosa kasvattajista jollei jopa kaikki on paikalla silloin, ehkä myös minä jos muutolta ehdin. Pääset tutustumaan koiriin ja ihmisiin. Oothan jo facebookin silkkivinttikoiraryhmässä? Kyllä silkkivintin saa kun ei jää odottelemaan pentueilmoituksia vaan laittaa esim. Sallalle sähköpostia ja kyselee onko mihinkään tulossa mitään.

Spuk on myös eyes closed, head first, can't lose -tyylinen koira, tekee jatkuvasti mieli rajottaa sen menoa, mutta eihän sitä saa. Muuten se tuhoaa koko asunnon. Se kävin mun sängyn kimppuun suihkun aikana, joten ostin tiistaina uuden. Illalla kun olin pesemässä hampaita, se oli sijauspatjan kimpussa. Ei onneksi kerennyt tehdä kuin pari reikää. Noh, lisäsin vähän hihnalenkkien pituutta niin se on ollut jokseenkin nätisti, kunhan saa jonkun pahvilaatikon tai avatun kirjekuoren tuhottavaksi pari kertaa päivässä.

^ Vautsi, ihan tosi? Missä päin Lohjaa?
Eli terve teille kaikille, olen toista koiraa pohdiskeleva ja törmäsin sitten erinäisten linkkien kautta silkkivinttikoiraan, ja luonne vaikuttais just aika passelilta :-) Nyt sitten tutkitaan, ei hutkita...

^^Hei loistavaa, saatetaanpa kaverin kanssa tulla sinne pyörimään. Sunnuntaina mennään myös katsomaan Tuomarinkartanolle, kun silkkenit juoksee!

Lilo oli pienempänä ihan hirveä torpedo, se ei väsynyt yhtään millään, kunto vaan kasvoi. Ja irtaimistoa tuhottiin. Onneksi ekat juoksut rauhoitti sitä juuri sopivasti ennen tota onnettomuutta, niin se ei ole juuri seinille kiipeillyt sairaslomansa aikana. Yllättävän hyvin sillä on pää kestänyt. Tolla paimenella ei ehkä olisi. Nyt vasta on alkanut näkyä, että patoumia olisi. Ei sinänsä mikään ihme kyllä, kun se on ollut enemmän tai vähemmän levossa jo kolme kuukautta...

Näin eilisissä maastotreeneissä ensimmäistä kertaa silkenin ihan livenä ja voi vitsi se oli pieni! Olen aina kuvitellut että nartutkin ois isompia kuin uroswhippet. Mutta toisaalta noilla kai on sitä kokovaihteluakin rodun sisällä aika paljon. Mutta se oli kyllä hurjan nätti.

Levi juoksi ekaa kertaa parin kanssa ja koppa päässä, meni tosi hyvin! Ainut vaan että itse päästin sen liian myöhään irti. Miten voi olla niin vaikea päästää se koira irti oikealla hetkellä :D Ja siinä kun kamu riepotteli viehettä, niin Levi kiersi pari kertaa ympäri ja sitten istahti alas odottelemaan.

Tänään löyty vihdoin hyvä lenkkireitti josta pääsi sellaisen pienen saaren kärkeen, jossa pystyi pitämään koiraa irti. Kyllä tuo ihan eri lailla juoksee vapaana tuommoisessa metsässä kuin koirapuistossa. Ja lens aika komealla kuperkeikalla ympäri, kun kirmasi semmoiseen korkeaan märkään heinikkoon.. Ei onneksi käynyt mitenkään. Levi on kyllä muuten tosi lunki koira, ei kiipeile seinille vaikka nytkin tässä tuli sairastelun takia aika pitkä aika lyhyemmällä lenkityksellä.

^Voi höh, tekin siis olitte siellä! Olispa ollut hauska nähdä Levi... Ehkäpä nähtiinkin, muttei vaan tajuttu. Me oltiin siellä siis turisteina kolmen whippetin kera.

Siellä oli kyllä paljon silkkiöitä ja samalla tavalla mäkin ihmettelin niiden pientä kokoa. Vaikka näkyi siellä sitten kyllä niitä isompiakin. Muutamaa pääsin rapsuttelemaan ja jotain lässyttämään, on ne vaan ihania! Lilo ei ehkä arvostanut niin paljon, sanoi pari valittua sanaa yhdelle urokselle, joka pyrki selkään kiipiämään...

Ja olihan siellä 12-viikkoinen vipatinpentukin. Ah ja voih! Se oli niin pieni ja luttana ja sekaisin onnesta.

Muutama tuttu koira siellä juoksi, ja niillä meni ihan mukavasti kyllä. Yksi niistä tosin veti tosi pahannäköisesti ympäri yhdessä kaarteessa, ei kuitenkaan tainnut käydä pahemmin.

^ Eikun me oltiin Oulussa maastoharkoissa, te taisitte olla siellä Tuomarinkartanolla?

Minä pääsin rapsuttelemaan semmoista parivuotista borzoipoikaa, se oli niin komea. Ja sit siellä oli palleroinen greypentu Ihana.

Vipettipennut on kyllä ihania.. Me nähtiin tässä kesällä Levin pikkusiskopuoli ja se oli niin sievä. Levikin oli sen kanssa tosi nätisti. Aaa pentukuumehan tässä taas nousee! Olisi se autokin, niin voisi harrastaa paljon helpommin.

Kohta lähtee ilmoittautuminen sinne maastokisoihin, jännittää.

^Jaaaaaa... Mä tota viestiä kirjottaessani mietinkin, että oottekohan kuitenkin ollu jossain muualla, mutta mietin sitten ettei voi olla sellaista sattumaa, että samana päivänä olisi maastojuttuja eri kaupungeissa... Noh, väärässä olin!

Tuo auto on mullekin ihan ehdoton nyt ennen kolmannen koiran hankintaa. Kaksi koiraa vielä menee ihan kivasti bussissa ja junassa vaikka olisi ruuhkaakin, mutta kolmas koira alkaa kyllä mennä siinä rajan yli. Varsinkin kun junassa myydään ihmiselle ja kolmelle koiralle vain yksi istuin... Etenkin vipukoille se on ihan painajainen, hehän kun eivät tietenkään voi missään lattialla matkustaa, tai siinä pitää vähintäänkin olla muhkeat pehmusteet.

Taisin myös hieman valehdella, koska kirjotin ton viestin jo maanantain puolella, vaikka eilisellä tarkoitin lauantaita. Eli ei samana päivänä edes olleet..

Mut tuo matkustaminen on kyllä yhdenlaista! Levi menee tosi hyvin sylissä, mutta alkaa se olla aika vaikeaa, kun tuo kuitenkin on 16,5 kiloinen koiranroikale.. Ja lattiallahan on inhottavaa olla. Täällä ei myöskään pääse julkisilla radalle, joten jos yrittää vähän kunnianhimoisemmin alkaa noita harrastaa, niin sitten on kyllä pakko olla se oma auto. Ja kortti tietenkin :D Mutta eipä tuo toinen koira ole vielä muutenkaan ajankohtainen. Ääh.

No hupsista, sekin vielä! En mä edes katsonut tuota viestin lähetysaikaa, olin niin tohkeissani.

Mulla on aina välillä vanhempien auto lainassa, ja sitten mun kaverilla (joka asuu naapurissa) on auto myös, niin onneksi ne tuovat vähän helpotusta arkeen. Hyviä koirien juoksutuspaikkoja kun täytyy lähteä usein hakemaan ihan Tuusulasta ja Hyvinkäältäkin asti, enpä mä sinne ilman autoa pääsisi.

Asiasta toiseen, Lilolla on nyt sitten vissiin sairasloman aikana vietit heränneet oikein ryminällä. Oltiin äsken iltalenkillä kolmen whippetin voimin, ja Lilo se kaikista eniten menetti järkensä, kun pupuja kohdattiin. Tulipa vaan mieleen, että vähän voi jännittää kun tuossa kolmen viikon päästä sen voi sitten ekaa kertaa päästää vapaaksi. Mitenköhän suurella paineella se sitten lähtee, kun luvan saa, ja tuleeko se koskaan takaisin...

Voi Lilo :D Levi on vaan kerran nähnyt pupun ja silloin vaan kiinnostuneena katseli, oravat taas saa rajumman reaktion aikaan.

Mutta eilen tosissani jo luulin että nyt tuo koira lähtee. Oltiin taas siellä saaressa ja Levi oli irti, sitten vaan näin kun se yhtäkkiä bongasi jotain ja lähti hirveällä kyydillä perään. Onneksi saalis oli paikallaan kököttävä keltainen ämpäri Koira oli vähän hämillään.

Jee, Levin kasvattaja tulee myös sinne maastokisoihin ja näen Levin siskon ja veljen, jotka sillä on mukana. Jännä nähdä miten ne on kasvanut, kun viimeksi ihan pikkupalleroisina nähnyt niitä.

Miten tuo voi olla mahdollista, että on vain kerran nähnyt pupun! Me nähdään about 20 päivässä. Täällä oikeasti on niin paljon kaikenlaisia eläimiä etenkin iltaisella liikkeellä. Äskenkin puolen tunnin käppäilyllä kohdattiin tuhat pupua ja kettu. Tuo meidän porukan vanhin narttu on lähtenyt kyllä useaan otteeseen pupun perään ja nyt kulkeekin metsässä erityistarkan valvonnan alla tai sitten kokonaan hihnassa. Lilokin ehti ennen onnettomuutta kertaalleen ampaista metsäkauriin perään. Kyllä ne ovat aina tulleet suht nopeasti takaisin, kun metsässä pupu ehtii kyllä pinkoa piiloon aika nopeasti. Mutta mähän oonkin sanonut, ettei tuo koira enää metässä vapaana mene... Onneksi on ihan tarpeeksi peltoa ja muuta tasamaata lähistöllä. Yksi rikkinäinen koipi riittääpi meille toviksi.

Lilo pääsikin tänään tovereiden kanssa peltolenkille, ekaa kertaa kolmeen kuukauteen fleksissä! Eli sai nyt vähän enemmän liikkumatilaa. Hienosti se kulki ja yllättävän rauhassa, mitä nyt kavereiden rallikohtaukset saivat sillä vähän sulakkeen palamaan. Nyt onkin pikkukoira ihan naatti. Torstaina olisikin sitten toiseksi viimeinen fyssariaika ja vesijumppa. Se alkaa kohta olla kuosissa tuo neiti...!