Koirat.com

^Opeta koira rauhoittumaan käskystä (ensin kotona ja sitten mahdollisimman monessa muussa paikassa) ja kiellä vieraita huomioimasta koiraa millään tavalla ja pidä huoli, että ovat vieraat eivät oikeasti myöskään huomioi koiraa millään tavalla.
Ja tietenkin, jos kerjää sulta huomiota ei toivotuilla keinoilla niin älä missään nimessä palkkaa eli huomioi koiraa siitä, mutta tietysti siitä, kun koira on rauhallinen niin voit palkita sitä esim. rauhallisilla silityksillä/juttelulla/nameilla.

Ja tietysti esim. koiran kunnollinen ulkoilutus ja keskittymistä vaativa aktivointi ennen kyläreissua varmasti auttaa hieman rauhoittamaan ylimääräistä virtaa.

(Ja taasen, kyseessä tuskin on varsinainen johtajuusongelma, vaan ennemminkin koulutuksen puute yhdistettynä nuoreen, aktiiviseen koiraan)

Kiitos vastauksestasi, tosiaan tuo kunnioitus on täysin tiessään ja käskyt kaikuvat kuuroille korville kyläpaikoissa. Tuo hyppii sohvillekin ja tekee muuta kiellettyä, vaikkei sitä koskaan kotona tee, ja tietää sen olevan täysin kiellettyä. Itse huomioin koiraa todella vähän muutenkin (siis juurikin tällaisessa huomionhaussa), mutta vierailtahan tuo tosiaan saa kyllä sitä huomiota, kun sitä hakee, ja luulenkin sen aika paljon villitsevän tuota.. Rauhoittua osaa kyllä kotona, mutta vaikka kuinka käskee koiraa rauhoittumaan tai makaamaan paikallaan kylässä, ei siitä tule mitään. Yksinkertaisesti ei vaan mene sana perille. Täytyy varmaan överirauhoittaa nuo kylään menotilanteet ja käskeä vieraiden jättää koira huomioimatta. Josko tämä tästä.

^Se että koira osaa tiety käskyt kotona häiriöttömässä ympäristössäkotona ei kerro vielä mitään siitä osaako se ne vieraassa paikassa kiihtyneessä mielentilassa, etenkin jos vieraat jatkuvasti palkkailevat sitä huomiolla. Ja toki koiralle täytyy olla vieraissakin paikoissa yhtä mustavalkoinen ja mahdollisimman paljon pitää samat säännöt kuin kotonakin.
Rauhoittumista täytyy tuollaisen koiran kanssa harjoitella paljon muuallakin kuin siellä kotona ennen kuin sen voi olettaa pystyvän rauhoittumaan vieraassa paikassa. Jos vielä itse kiihdyt tilanteessa, niin sillä todennäköisesti vain kiihdytät koiraa lisää.
Ääritapauksessa koiran voi ottaa vierelle "kainaloon" ja pitää siinä niin kauan kunnes rauhoittuu ja kun rauhoittuu, niin pääsee taas liikkumaan vapaasti. Toinen käsi pantaan ja toinen käsi rinnan ympäri.

Kiitos jälleen vastauksesta Vuorisumu :)
Heheh, oma kiihtyminen tosiaan on taattua noissa tilanteissa, kun koiraa ei saa hallintaan.... Meillä tosiaan on harjoittelemista tuossa ärsykkeellisessä ympäristössä toimimisessa, koska julli on niin herkkä kaikille ärsykkeille ja reagoi niihin usein haukkumalla. Vielä yksi kysymys: Voisiko "jäähyttämisestä" olla hyötyä, kun koira lähtee ylikierroksille (nimenomaan kyläillessä)? tarkoitan siis sen eristämistä esim. toiseen huoneeseen?

^Se voi toimia myös, jos pystyt ihan oikeasti laittamaan sen jäähylle, eli olemaan esim. täysin reagoimatta vaikka koira haukkuisi tai raapisi ovea siellä jäähyllä ollessaan.

Vuorisumu kirjoitti:

^Se voi toimia myös, jos pystyt ihan oikeasti laittamaan sen jäähylle, eli olemaan esim. täysin reagoimatta vaikka koira haukkuisi tai raapisi ovea siellä jäähyllä ollessaan.

Tuota pitääkin miettiä, varsinkin omakotitalossa kyläillessä voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu, jos koiran siirtäisi vessaan tai esim. autoon... Oon nimittäin huomannut, että kyläily rauhoittuu (ainakin aluksi), jos kyläpaikkaan mennessä haukahtaa esim. rappukäytävässä ja vien sen takaisin ulos kunnes päästään vouhkaamatta asuntoon. Tai jos alkaa sisällä heti riehumaan, niin vien sen ulos ja otan sisääntulon uusiksi. Tuossa on vaan se ajoituis ja kärsivällisyys kaiken A ja O, joten täytyy suunnitella tarkasti etukäteen missä vaiheessa koira aina viedään jäähylle, jotta koira tajuaisi jutun juonen..

Hei,

meilläkin kaivattaisiin neuvoja. Olen konsultoinut muutamaa koirakouluttajaa ja mietimme nyt, kumpi olisi koirillemme sopiva. Toinen käyttää ns. herkkukoulutus tapaa ja positiivisuutta, toinen taas jääkausi alkuun + ei palkkausta paljoa.
Koiramme ovat omalla tavallaan herkkiä ja arkoja, joten antaa mielipiteitänne? :)

Meillä asustaa kotona pian 4v täyttävä Coton de tulear uros Luca sekä 2,5v havannankoira uros Cassu.
Koiramme ovat perusluonteeltaan oikein ihania mammanpikku mussukoita, heh. Eli siis rakastavat silityksiä, rapsutuksia, ihmisiä ja kaikkea tekemistä.
Molemmat koirat ovat perusluonteeltaan hieman arkoja tietyissä tilanteissa, joihin toivoisin parannusta.
Molempien koirien arkuus/pelot johtuvat ikävistä kokemuksista. Luca coton esim pelkää kotona jos siivoan tai teen ruokaa, kun kaapeista on joskus tippunut esim muovikippoja. Koskaan ei ole tippunut koiran päälle tai viereen, mutta kuitenkin lattialle.
Cassu taas pelkää isoja koiria, sitä on pari kertaa jahdattu metsässä sekä puistossa.
Nykyään koirapuistossa ei rentoudu ollenkaan, jos isolla puolella on koiria. Ei herkuilla, ei lelulla eikä millään saa vietyä huomiota pois isojen koirien "vahtimisesta". Eli Cassu menee ihan lukkoon.
Olemme harjoitelleet ohituksia lenkeillä ja ne menevätkin ok, kun Cassu tietää ettei isot koirat tule lähelle.
Miten puistossa oloa voisi helpottaa ja stressiä vähentää?

Luca puolustautuu jos joku kiusaa tai ärähtää, Cassu menee maahan ja alistuu liikaa. Todella harvoin siis pitää puoliaan.
Käymme tutulla porukalla agissa ja siellä tuttu koira murahti Cassulle kun Cassu meni liian lähelle kun tämä toinen suoritti rataa.
Murahti siis kerran ja Cassu loppu tunnin oli aivan lukossa eikä tehnyt mitään. Tuijotti ja vahti vain tätä koiraa.

Isoja koiria meillä on tuttuja ja niiden kanssa Cassu leikkii ja on normaalisti. Miten saisin sen ymmärtämään ettei kaikki isot taikka pienet vieraat koirat tee pahaa?
Voiko olla, että Cassua usein "kiusataan", koska se on niin arka?
Jos puistossa on vaan tuttu porukka niin Cassu toimii kaikkien juoksuttajana ja onkin oikea vauhtiviikari.

Olemme koittaneet nykyään käydä puistossa vaan niin, että siellä on tuttuja ja lähdemme usein pois, jos paikalle tulee tuntemattomia koiria.

Nämä koirat ovat minulle ja miehelleni ensimmäiset ja koemme huonoa omaatuntoa siitä, että koiramme joutuvat elämään stressissä ja pelossa.

^Jos ongelmana on arkuus, niin en nyt kyllä keksi yhtään hyvää syytä miten sitä ongelmaa voitaisiin missään olosuhteissa helpottaa jääkaudella. Ihan tosissaanko joku on ehdottanut teille jääkautta???

Liittyen nyt ihan yleisesti koiranpitoon, niin koirat ovat teidän vastuullanne, joten on teidän tehtävänne huolehtia, etteivät ne joudu toisten koirien hyökkäilyn, liian rajujen leikkiyritysten jne. kohteeksi. Tätä nyt voi kutsua sitten vaikka siksi johtajuudeksi, jos haluaa. Jos koira pelkää toisia koiria koirapuistossa, niin itse en kyllä missään nimessä veisi koiraani silloin sinne. Koirapuiston on tarkoitus olla paikka, jossa koiralla on hauskaa, mutta jos ei ole, niin ei sitä silloin sinne kannata viedä. Suuri ongelma koirapuistoissa on nimenomaan se, ettet pysty siellä takaamaan että kaikki koirasi tapaamat koirat ovat kilttejä ja ystävällisiä, koirasi mielestä mukavaa leikkiseuraa.

Vastaavasti myös agikentällä ja kaikissa muissakin tilanteissa sinun tehtäväsi on suojella koiraasi ja pitää huoli etteivät muut koirat tunge liian lähelle ja pääse säikyttämään koiraasi. Nyt kun näin on päässyt tapahtumaan, niin ei auta kuin pikkuhiljaa rakentaa koirallesi uudestaan luottamus että agikentällä on hauskaa eikä kukaan tule siellä hyökkimään koirasi kimppuun.

Jos koirasi on ok tuttujen vieraiden koirien kanssa ja lenkilläkin ohitukset sujuvat, niin mitä enempää vielä tarvitset? Loppujen lopuksi et kuitenkaan voi taata että ne tapaamasi vieraat isot (tai pienetkään) koirat oikeasti olisivat ystävällisiä, joten "ongelmaa" on aika vaikea sen enempää parantaa. Ei koiran tarvitse olla kaikkien kaveri.

Jos koirasi pelkää kovia ääniä, niin niihin voit totuttaa koiraasi esim. vastaehdollistamisen kautta (siitä löytyy täällä oma ketjunsa) ja opettaa koiran vaikka itsensäkin tuottamaan kovia ääniä esim. opettamalla se kaatamaan purkki ja kippopinoja jne. "temppuna", jolloin äänistä ja putoilevista purkeista tuleekin tosi kiva juttu.

Hei,
kuten kerroin, pyrimme olemaan koirapuistossa ja metsässä sellaiseen aikaan, jolloin sielä ei olisi ruuhkaa. Ja sovimme treffit tuttujen koirien kanssa sinne.
Ongelma on siis se, että tottakai haluan että koirani saavat leikkiä ja juosta _vapaana_.
En usko että minä tai koirat ovat onnellisia, jos jatkossa joudumme tyytymään vain hihnalenkkeilyyn.
Mitään tarvetta tutustuttaa uusiin koiriin ei ole, ainoastaan, ettei niitä pelättäisi kuollakseen.

Ja nyt aiommekin pitää puistoilusta taukoa ja jatkaa vapaana leikkimistä mieheni vanhempien pihamaastossa, jossa ei tule yllätyksiä.
Ja ajattelin myös, että voisin luottamusta/johtajuutta parantaa, jos käytän koiria hihnalenkeillä erikseen. Että huomio on täysin toisella koiralla

^Valitettavasti pystyt kouluttamaan vain omia koiriasi ja koirapuistossa ongelma on nyt oikeastaan ne muut koirat. Koirien keskinäisiin kemioihin on aika vaikeaa ylipäätään puuttua koulutuksella. Voit kyllä opettaa koiraa sietämään erilaisten koirien lähellä oloa, mutta sitä että koirasi tykkäisi leikkiä isojen, sitä kiusaavien tai rajusti leikkivien koirien kanssa, et tuskin voi kenekään kouluttajan opeilla opettaa.
Itse en käy kuin ehkä kerran vuodessa tai harvemmin koirapuistossa, vaikka minulla on kaksi aktiivista koiraa, vaan me lenkkeilemme metsässä tuttujen koirien kanssa ja harrastamme aktiivisesti.

Vuorisumu:
Opeta koira rauhoittumaan käskystä (ensin kotona ja sitten mahdollisimman monessa muussa paikassa) ja kiellä vieraita huomioimasta koiraa millään tavalla ja pidä huoli, että ovat vieraat eivät oikeasti myöskään huomioi koiraa millään tavalla.
Eli osoittavat olevansa tilanteen yläpuolella kun eivät vastaa koiran aloitteeseen, näin toimii toisen yläpuolella oleva koira= ei vahvista väärää, ei anna syytä koiran reagoida, voi koiraa myös käydä ottamaan päähän.
Vuorisumu:
Ja tietenkin, jos kerjää sulta huomiota ei toivotuilla keinoilla niin älä missään nimessä palkkaa eli huomioi koiraa siitä, mutta tietysti siitä, kun koira on rauhallinen niin voit palkita sitä esim. rauhallisilla silityksillä/juttelulla/nameilla.
Jos on johtajuusongelma jossa koira ei kunnioita omistajaa ja omistaja haluaa korostaa omaa johtajuuttaa, koiran voi huomioida mutta vain dominoivalla rauhallisella tavalla, ei mielistellen ja alisteisesti.

Jos koira käyttäytyy jo hyvin, pelkkä hyväksyntä ja ,mukava ilmapiirikin on vahviste, ilman että sillä on koiraa nostattava vaikutus. Liiallisella hössöttämisellä ja kiinnittämällä huomiota koiraan etsiessä sopivaa kohtaa palkata ja kehua voidaan mennä ojasta allikkoon. Koira on tuolloin yhtälailla maailman napa kuin silloinkin kun se sitä huomiota itse hakee.

Vuorisumu:
Jos ongelmana on arkuus, niin en nyt kyllä keksi yhtään hyvää syytä miten sitä ongelmaa voitaisiin missään olosuhteissa helpottaa jääkaudella.
Jääkauden ensisijainen tarkoitus on "aran" koiran kohdalla karsia omistajalta turhat, koiran "arkuutta" vahvistavat maneerit pois. Koiralle tulee turvallinen olo kun se huomaa omistajan hallitsevat tilanteet ja jäkausikouluttaja kyllä kertoo millaisia tilanteita tulee välttää pelkäävän ja epävarman koiran kanssa. Koira voi rentoutua kun omistaja rentoutuu ja alkaa käyttäytyä loogisesti.

Kun koira reagoi ääneen tms. ja omistaja katsoo koiraa suoraan silmiin välittömästi, nähdäkseen kuinka koira reagoi, vahvistetaan koiran reaktiota eikä se pääse palautumaan tilanteesta. Omistajan jatkaessa rauhallisesti omia toimiaan, HUOMIOIMATTA koiraa, koiralla on mahdolloisuus huomata että tilanteessa ei ole mitään kummallista. Eihän kaapista tipahtavassa kipossa ole syytä hyppiä seinille. Se että koira osoittaa kiinteän katseen edessä omaa pienuuttaan, on normaalia koiramaista toimintaa, niin sen kuuluu ollakin. Koiranlogiikalla toimiessa tarkoitus on että omistaja oppii käyttämään silmiä yhteistyössä kehon kanssa josta koostuu myös kieli jolla koirat keskenään kommunikoivat. Ihminen joka hakee koiraansa katsekontaktia ei voi olla koirallnsa johtaja ja edustaa turvallista jota seurata.

Jääkaudella huomioimattomuutta säädellään suhteen ja koiran mukaan. esim. voidaan antaa koiralle ohje toimintaan ja kehua kun se tottelee. Kun omistaja osaa antaa ohjeet ja kehut oikeaan aikaan oikealla äänensävyllä, ei ole syytä jatkaa jääkaudellakaan koska koiran näkemys omistajan ja ympäristön suhteen on muuttunut. Mainittakoon että oikeaan johtajuuteen ei kuulu selättämiset, alistamiset, turhautuneisuus, karjumiset ja hermostuneisuus.

Sellaisten jotka jakavat neuvoja käyttäytymistieteen valossa, ilman perehtymistä kokonaisvaltaisesti oikeanlaiseen jääkausi-koulutukseen(PeVi-ideologia), ei kannattaisi ottaa kantaa laisinkaan oikeiden jääkausikouluttajien(Pevi-kouluttaja) neuvoihin. Käyttäytymistiedettä ja koirankieltä ei pidä sotkea keskenään niin kauan kun ei ymmärrä koiraeläimen laumatoiminnan periaatteita. Koiran kanssa voi elää tasapainoista elämää, ilman tietoa käyttäytymistieteestä, kommunikoimalla koiran ymmärtämällä tavalla. Niillä keinoilla joita koirat käyttävät itse keskenään koirien kanssa, voi myös ihminen hallita täysin koiransa vaikka eri lajia ovatkin.

pampulainen kirjoitti:


Jääkaudella huomioimattomuutta säädellään suhteen ja koiran mukaan. esim. voidaan antaa koiralle ohje toimintaan ja kehua kun se tottelee. Kun omistaja osaa antaa ohjeet ja kehut oikeaan aikaan oikealla äänensävyllä, ei ole syytä jatkaa jääkaudellakaan koska koiran näkemys omistajan ja ympäristön suhteen on muuttunut.

Tuohan on ihan normaalia positiivisella vahvistamisella kouluttamista eikä mitään jääkautta Tuollainen kouluttaminen pitäisi kuulua ihan jokaisen koiranomistajan toimintaan ihan jatkuvasti, jolloin meillä olisi varmasti paljon vähemmän ongelmakoiria.

pampulainen kirjoitti:

Sellaisten jotka jakavat neuvoja käyttäytymistieteen valossa, ilman perehtymistä kokonaisvaltaisesti oikeanlaiseen jääkausi-koulutukseen(PeVi-ideologia), ei kannattaisi ottaa kantaa laisinkaan oikeiden jääkausikouluttajien(Pevi-kouluttaja) neuvoihin. Käyttäytymistiedettä ja koirankieltä ei pidä sotkea keskenään niin kauan kun ei ymmärrä koiraeläimen laumatoiminnan periaatteita.

Pampulainen taitaa olla vähän huonosti perehtynyt aiheeseen, sillä ei ole mitään yleisiä "koiraeläimen laumatoiminnan periaatteita" sillä kaikki koiraeläimet eivät todellakaan ole laumaeläimiä. Pevi-kouluttajien näkemys koirista, niiden käyttäytymisestä ja käyttäytymisen muokkautumisesta on erittäin subjektiinen, eikä kestä minkäänlaista tieteellistä tarkastelua. Ko. ideologia ei myöskään ole edes yhtäpitävä sen kanssa, mitä koirien käyttäytymisestä ja eläintein käyttäytymisen muokkaantumisesta tätä nykyä tiedetään.

pampulainen kirjoitti:

Koiran kanssa voi elää tasapainoista elämää, ilman tietoa käyttäytymistieteestä, kommunikoimalla koiran ymmärtämällä tavalla.

Tästä olen täysin yhtä mieltä. Tosin se että tuntee mahdollisimman hyvin koiran lajityypillistä käyttäytymistä ja oppimispykologiaa, helpottaa huomattavasti koiran kanssa toimimista mikäli ei omaa tiettyä intuiitiota luonnostaan.

pampulainen kirjoitti:

Niillä keinoilla joita koirat käyttävät itse keskenään koirien kanssa, voi myös ihminen hallita täysin koiransa vaikka eri lajia ovatkin.

On biologinen fakta, että ihminen ei pysty kommunikoimaan samoin kuin koira, kuin hyvin vaillinaisesti tai toisin päin ja ihmiset myöskin vaativat koiriltaan paljon sellaisia asioita, jotka eivät koirien keskinäiseen maailmaan kuulu. Koira ei voi ihmisten maailmassa toimia koiramaailman sääntöjen mukaan, joten ne säännöt ja halutut toimintatavat sille joutuu opettamaan ihan erikseen. Ja mitä kommunikointiin tulee, niin erilaisten aistiensa vuoksi ihmiseltä jää paljon huomioimatta myös sellasta informaatiota jota koirat saavat maailmasta ja toisistaan esim. hajujen kautta. Koirat myös kommunikoivat paljon eläillä ja vähemmän äänellä ja ihmisen ja koiran ulkoisista eroista johtuen kommunikointi näilläkin keinoilla on hyvin vaillinaista, lähtien jo ihmisen pystystä asennosta vs. neljällä jalalla liikkuva koira.

Palatakseni vielä tuohon kommunikaatioon, niin kyllä esimerkiksi lampaat ja paimenkoira kommunikoivat hyvinkin sujuvasti ja hienovaraisesti kun koira niitä paimentaa (paljon paremmin kuin vaikka ihminen ja lammas). Koira käskyttää lampaita ja lampaat liikkuu haluttuun suuntaan, tarvittaessa vaikka yksittäinenkin lammas. Tällöin koira "hallitsee" lampaita hyvinkin vahvasti. Ei se kuitenkaan tarkoita että pari lammasta ja pari koiraa muodostaisivat yhteen laitettuna kivan toimivan lauman, jossa lampaalla (erittäin vahvasti laumaeläin) olisi kivaa ja mukavaa ja että se tuntisi olonsa hyväksi ja turvalliseksi, kun koira sitä "johtaa" ja osaisi vaikkapa metsästää yhdessä koiran kanssa, jos koira käskyttää sen mukaansa metsästysretkelle.
Koira on ihmisten maailmassa ja sen vaatimuksissa ihan yhtä pihalla kuin se yksittäinen lammas keskellä koiria. Se ei osaa, eikä sillä ole biologian puolesta kapasiteettia tai halua toimia koirien kanssa "koirana" sen enempää kuin mitä koirallakaan on sisäsyntyisesti mahdollista toimia ihmisten maailmassa. Lähtökohtaisesti koira ja lammas eivät myöskään ymmärrä toistensa viestejä sen enempää kuin mitä saaliseläin ja saalistaja muutenkaan. Vastaavasti ei koirakaan ymmärrä ihmisen kommunikaatiosta tai ihminen koiran kommunikaatiosta kuin murto-osan. Hyvä puoli on sitten se, että ihmiselle on osaamista ja välineitä (esim. erilaisia vahvisteita ja rankaisuja) joiden avulla se pystyy ymmärrettävästi opettamaan koiralle mitä siltä halutaan.

Lukekaapa uusin palveluskoiralehti. Siinä on loistavia kirjoituksia koiran hallinnasta.
Kirjoittajina mm Hannu Liljegren ja Mia Skogster. Johtajuus ajattelua ei liene heitettykkään
romukoppaan kun lukee noita kirjoituksia.

Matari kirjoitti:

Lukekaapa uusin palveluskoiralehti. Siinä on loistavia kirjoituksia koiran hallinnasta.
Kirjoittajina mm Hannu Liljegren ja Mia Skogster. Johtajuus ajattelua ei liene heitettykkään
romukoppaan kun lukee noita kirjoituksia.

Voisitko vähän referoida tuota kirjoitusta?

Tuonpa nyt oman ongelmani esille täällä, jos jollain olis hyviä vinkkejä.

Meillä tuo vanhempi koira on välillä hieman ongelmallinen tapaus. Välillä käyttäytyy kuin unelma, varsinkin sisätiloissa mutta ulkona korvat katoaa täysin. Lenkillä vetää aika lailla koko ajan, eikä kuuntele mitään. Se on aivan sama vaikka roikottaisin raakaa lihapalaa kädessä niin en saisi siihen kontaktia, menee aivan täysin hajujen mukana. On myös hieman remmirähjän vikaa, ei rähise kaikille koirille mutta joillekin. Ohitustilanteissa en itse kiinnitä vastaantulevaan koirakkoon mitään huomiota vaan kävelen vain määrätietoisesti ohi, mutta yleensä silti aina pyrkii pääsemään toisen koiran luo, joskus leikkimielellä ja joskus rähinämielellä. Sanoisin, että koira on ottanut "johtajuusaseman" ja pyrkii ainakin tietyiltä koirilta minua suojelemaan.

Koirapuistoon kun mennään, niin on taas aivan hajujen vietävänä. Ei kuule eikä näe mitään, välillä saattaa käydä moikkaamassa mutta se on aika harvassa. Ei tule luokse jos kutsuu, tai saattaa alkaa tulla luokse mutta kääntyy viime hetkellä pois. Lisäksi viime aikoina koirasta on tullut hieman dominoivan oloinen puistossa, kulkee häntä pystyssä ja kaikki ohikulkijat haukutaan tyyliin nyt pois mun reviiriltä. Jos puistoon on tulossa toinen koira, saattaa häkin läpi murahdella mutta sitten alkaa innoissaan ainakin hetkeksi leikkimään kun toinen pääsee sisälle, mutta yleensä jatkaa vaan haistelua. Tämä siis ihan viime kuukausina, aiemmin ei ole tuollaista käytöstä esiintynyt.

Kun käydään tapahtumissa jossa on paljon koiria (näyttelyt, mätsärit yms) niin vetää koko ajan joka suuntaan ja välillä räksyttää. Osaa rauhottua vain häkissään, josta sitten murahtelee ohikulkijoille kun ovat ilmeisesti liian lähellä hänen reviiriään. Haukkuminen tullut kehiin vasta viime aikoina, ennen se oli vain päätöntä vetämistä joka suuntaan mutta osas sentään olla hiljaa. Toisaalta sitten kun kehään mennään (näyttely/mätsäri), niin käyttäytyy täydellisesti. Ei välttämättä vilkaisekkaan toisia koiria päin. Saattaa tosin murahtaa kun asettelen seisomaan, jätän aina huomiotta ja vien asettelun loppuun.

Kotosalla kun tehdään toimenpiteitä, leikataan kynsiä tai harjataan niin yleensä ärähtelee ja näyttelee hampaita. Tämä on täysin omaa vikaa, pentuna kun annettiin muutaman kerran periksi kun alkoi riuhtomaan ja murraamaan niin on jäänyt sitten päälle. Ei kuitenkaan ikinä anneta periksi vaan viedään toimenpiteet loppuun, ja yleensä jossain vaiheessa "alistuukin" tilanteeseen eli kääntää katseen pois ja antaa hoitaa loppuun. Tassujen kanssa tosin riuhtoo koko ajan tassuja pois kädestä, vaikka ikinä ei ole edes leikattu verikynteen asti.

Koira kuitenkin kotona kun ollaan, niin väistää kun käskee, menee sohvalta/sängyltä pois kun niin sanoo, osaa odottaa ruokaansa eikä (enää) varastele pöydiltä, ei yleensä saa mitään ylettömiä määriä turhaa huomiota varsinkaan jos sitä kerjää, osaa odottaa ovella ja osaa muutenkin käyttäytyä. Jos leikitään, niin yleensä omii lelua eli esim. kun heittää pallon, niin ei tuokkaan luokse vaan menee vaikkapa sohvalle makaamaan sen kanssa. Tällöin leikki aina loppuu, ja muutenkin leikit aloitetaan silloin kun itse haluaa niin, ei koiran ehdoilla.

Sanoisin että koira on hieman epävarman oloinen, säikkyy helposti äkillisiä kolahduksia ja isoja ääniä tai muuten vain outoja asioita. Haukkuu vieraille ihmisille, mutta lopettaa kyllä jos saa omin ehdoin mennä moikkaamaan. Luulen että tuo vieraille ihmisille haukkuminenkin on hieman sellaista omistajan suojelu-tyyppistä. Ilmoittaa myös välillä rapusta kuuluvia ääniä haukkumalla mutta lopettaa kun käskee. Esimerkkinä isojen äänien pelosta: agilityssä ei suostu menemään keinua kun kerran säikähti sen ääntä pahasti. Yleensä kuitenkin nopeasti toipuu säikähdyksestä, mutta saattaa muistaa sen silti.

Koira on vähän reilu kaksi vuotta nytten, rodultaan walesinspringerspanieli. Tuli nyt aika kilometriteksti, mutta jos jollain olisi hyviä vinkkejä että miten lähteä toimimaan niin olisin kiitollinen. Ollaan mietitty yksityiselle koirakouluttajalle menoa jos ei omin avuin aleta saada asioita toimimaan, mutta vinkkejä nyt alkuun olisi kuitenkin kiva saada :)

Tervehdys.

Kokeillaanpa saataisiinko täältä ongelmaan apuja.
Eli minulla on sekarotuinen uroskoira (labratoria, kultaistanoutajaa ja rotweileriä)
Muutimme yhteen nykyisen tyttöystäväni kanssa jolla taas on Bordercollie (narttu) ja Corgi (uros). Nämät siis olleet aina yhdessä ja sekarotuinen yksin.
Hommahan menee niin että narttuhan on laumanjohtaja?
Narttu välillä louskuttaa hampaitansa sekarotuisen korviin ja taka tassuihin jolloin sekarotuinen koira alkaa murista. Muttei mielestäni ole vihaista murinaa.
Tämän lisäksi koirat on tapelleet muutamankerran.
Uroksenhan ei pitäisi nartun kans alkaa tappeleen?
Ongelmat on siis Collien ja Sekarotuisen kesken. Olen käsittänyt tilanteen niin ettei tämä minun sekarotuinen koira tiedä paikkaansa laumassa. Meneekö se homma näin?
Mitä asialle voisi tehdä? Talon emäntä kun haluaisi koirasta eroon koska pelkää että asia tästä vain pahenee ja lopulta saattaa käydä kiinni lapsiin.

Koiria kohdellaan mielestäni tasavertaisesti. Mitä nyt tämä maastonakki lapsilta saa jonkunverran huomiota enemmän.
Sekarotuinen on oikeastaan ainut koira joka on opetettu tottelemaan käskyjä ja aika hyvin näitä noudattaakin.
Ai niin ja koirat on ulkosalla aina vapaana kun maalla asumme ja nämä tappelut tapahtuvat aina ulkona. Sisällä enemmänkin vain sitä murinaa siitä hampaiden loksuttelusta.

Kenties hankalasti selvitetty mutta josko tuosta selkoa saisi.

Kiitoksia jo etukäteen mahdollisista vinkeistä.

NANNNIKA: Koirasi kuulostaa hyvin samantyyliseltä kuin oma koirani on. Tai oli nuorempana. Meillä ei ole hihnaräyhäämistä ollut koskaan mutta koira meni aina nenän perässä ja korvat jäivät kotiin. Vaikka tein mitä lenkeillä, koira teki juuri niinkuin halusi.

Meillä ongelmana oli minun ja koiran välinen suhde. Aluksi tietty syytin koiraa joka käyttäytyi kuin apina vaikka minä tein muka kaiken oikein. Tulin taloon kun koira oli vajaa parivuotias, uros joka tiesi kaikesta kaiken. Minä taas kuvittelin tietäväni koirista paljon ja olin vahvasti sitä mieltä että pärjään monentyyppisten koirien kanssa. Lyhyesti sanottuna, ongelmiahan siitä vain tuli. Minä hermostuin koiraan, koiraa ei paljo kiinnostanut. Heitin hanskat tiskiin lukuisia kertoja kun tuo paukapää ei vain kuunnellut. Ei puhettakaan kontaktista, saattoi joskus vilkaista taakseen jos tein jotain erilaista kuin normaalisti.

Koira tuntui ajattelevan että sai tehdä mitä vain mitä pystyi. Siis sai vetää juuri niin pitkälle kuin hihna antoi myöden, sai mennä mihin halusi hihnan vaikutusalueella, sai tehdä mitä halusi ellei jokin estänyt. Kotona taas kiltimpää ja kuuliaisempaa koiraa sai hakea. Luoksetulosta ei ollut pihalla tietoakaan jos oli mitään mielenkiintoisempaa ympäristössä. Toisten koirien kanssa ei leikkinyt vaan oli aina hyppimässä selkään. Koiratapahtumiin en voinut kuvitellakaan tuota vieväni, sillä se stressasi itsensä aivan puhki koska ärsykkeitä oli niin paljon.

Hassua että jopa tuo kynsienleikkuu sujui samoin kuin teillä. Siis annetaan tehdä mutta tassua yritetään viedä heti pois kun mahdollista. Ei koskaan tuonut palloa tai muuta lelua. Tarinaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ikäkin täsmää teidän koiranne ikään. Meillä on koiralle alusta asti pidetty säännöt selvinä mitä kotona saa tehdä ja mitä ei saa. Nämä ovat erittäin hyvin olleet koiralla mielessä eikä koskaan ole niiden kanssa ollut ongelmia. Ei ole koskaan kyseenalaistanut sääntöjä kotona.

Minä halusin leikkauttaa koiran, mutta mies ei antanut sitä tehdä. Ongelmakäytös oli päivänselvää ja olen edelleen varma että siitä oltaisiin päästy eroon kastroimalla koira. Mutta jouduin tyytymään siihen että tämä sama hormonihirviö ja viettimonsteri sai rellestää minkä lystäsi.

Koira on nyt kymmenen ja uskaltaisin sanoa että suurin osa tuolloin vaivanneista ongelmista on saatu kitkettyä. Osa muistuttaa edelleen olemassaolostaan tietyissä tilanteissa. Se on vaatinut paljon työtä ja johdonmukaisuutta mutta selviä tuloksiakin on näkynyt.

Meillä kaikista eniten auttoi se että aloin johdonmukaisesti parantamaan suhdetta koiraan. Yksi osa sitä oli että toin kaiken sen mitä tehdään sisällä myös kodin ulkopuolelle. Alkutilannehan oli se että kotona koira oli valtavan halukas oppimaan ja ahne ruualle, joten tietysti teetin sillä vaikka mitä temppuja. Mutta koska heti alussa tuli selväksi ettei tällainen onnistunut vieraissa paikoissa, en juurikaan edes yrittänyt. Virhe numero 1. Temppujen opettelu ja muu yhdessä tehty puuha kyllä kasvattivat suhdetta välillämme kotona, mutta se ei auttanut yhtään lenkkikäyttäytymiseen. Virhe numero kaksi oli olettaa koiralta asioita joita se vain ei voinut osata. Oletin että sen voi tietysti viedä mihin vain kun minä vain niin haluan ja se edelleen tottelee kuin kotona. En tiennyt kuinka pieniin palasiin asia pitää pilkkoa ennen kuin voin olettaa siltä yhtään mitään.

Pikkuhiljaa aloin vaatimaan koiralta eri asioita lenkillä. Se ei saanut kaahottaa miten halusi pitkällä hihnalla vaan minä määräsin vauhdin, suunnan ja koiran sijoittumisen. En tehnyt tätä hirveän tiukan kurin kautta vaan päätin vain että tänään mennään lenkki näillä säännöillä kuin se aina olisi ollut meillä tapana. Jos toinen koira tuli vastaan, keksin aina uusia tapoja ohitukseen. Parhaiten meillä toimi se että lähdin juoksemaan kun toinen koira oli lähellä. Omalla koiralla ei ollut enää aikaa keskittyä toiseen siinä vauhdissa. Saatoin kiristää hihnaa koska vain ja kävellä näin joko 10 metriä tai koko lenkin. Hihnan kiristyminen ei koskaan suoraan tarkoittanut että toinen koira on jossain.

Opetin koiran olemaan ahne myös ulkona. Sitä se ei ollut, kiinnostus ruokaankin katosi korvien mukana. Kaikki parhaat herkut sai vain ulkona, ensin ei ollut väliä edes missä tilanteessa. Kunhan koira vain tajusi että herkkuja sai vain ja ainoastaan ulkona. Johan alkoi korvatkin löytymään aina silloin tällöin. Aloin viemään koiraa mahdollisimman paljon vapaana mutta niin että minä edelleen määräsin suunnan ja vauhdin. Ja jos luoksetulo mätti, herkutkin jäivät saamatta. Tässä vaiheessa en koskaan torunut koiraa siitä että se jostain syystä hidasteli tms. Herkut vain katosivat. Teimme mahdollisimman paljon asioita ulkona. Välillä vain istuskeltiin, välillä puuhattiin koirakentällä kaksin. Ainoa vaatimus oli että mitä tahansa tehtiin, se oli kivaa vain yhdessä. Ja homma lopetettiin silloin kun oli mahdollisimman kivaa. Koira ei koskaan saanut sanoa koska homma loppuu vaan minun piti opetella tunnistamaan se hetki kun koira olisi vielä halunnut lisää eikä ollut vielä siinä pisteessä että on kyllästynyt. Tämä osoittautui meillä aivan huipputärkeäksi asiaksi. Koira ei vain saanut päättää koska tehdään, mitä tehdään ja kuinka kauan tehdään. Meidän piti ihan oikeasti opetella se että yhdessä oli kivaa. Koira ei tiennyt että ulkona voi olla hauskaa ihmisen kanssa. Ei kukaan sitä ollut sille opettanut. Minun piti myös opettaa mikä oli kivaa.

Tasapainoilin pitkään sen välillä haluanko opettaa koirani herkuilla ohittamaan toiset koirat vai en. Toiset koirat veivät jatkuvasti herkuista voiton. Lopulta päätin jättää herkut itse ohitustilanteesta pois kokonaan ja edelleen joko juoksin tai kävelin määrätietoisesti suht lyhyellä hihnalla ohi. Mieluiten niin että minä olin oman ja vieraan koiran välissä. Mikäli oma koira yritti minun ohitseni toisen koiran luokse, tapahtui aina jotain hyvin kurjaa ja epämukavaa. Yleensä vain jyräsin koiran "yli" (oikeammin sen edelle ennen kuin se ehti minun eteeni) tai vaihdoin suuntaa. Käytin hyvin vähän komentoja ja käskyjä koska ne edelleen kaikuivat kuuroille korville. Ruumiinkieli puhui enemmän. Yllättävän myöhään tajusin ettei koira halunnut toisten koirien luo yhtä paljon kuin niiden jättämien hajujen luo.

Mitä enemmän koiran kanssa tein ja mitä enemmän siltä vaadin työtä sen eteen mitä se halusi, sitä paremmin aloimme löytää niitä yhteisiä pelisääntöjä. Se vaati kummaltakin sitä että jostain on luovuttava jotta saa jotain muuta, mutta mistään ei tarvitse kokonaan luopua. Tärkeintä oli löytää ne meille sopivat keinot toimia arjessa ja kuunnella koiraa. Siinä vaiheessa kun ne korvat hukkuivat, tiesin että olin vaatinut siltä liikaa ja jotain oli muutettava. Ennakointi oli paras keino estää ikäviä tilanteita ja kaikki mitä tehtiin tehtiin toistojen ja taas toistojen kautta. Nyt minulla on lenkeillä vakaa koira joka ei hätkähdä mistään, joka menee nenä maassa mutta kuuntelee samalla pienintäkin sanaani (meillä lenkillä puhutaan vain kun on jotain asiaa), joka edelleen saattaa kiinnostua hieman liikaa vastaantulevista koirista mutta jolle on helppo muistuttaa pelisäännöistä.

Edelleen tulee vastaan tilanteita jolloin tekisi mieli tehdä tuosta turresta rukkaset kun se muistaa taas olevansa uros. Näitä nyt vain tulee jos on tällainen koira. Mutta ainakin minulla on huomattavasti laajempi arsenaali kohdata nämä tilanteet kuin silloin joskus.

Paras vinkki mitä voisin omien kokemusteni perusteella antaa on se että käyt läpi ihan ajatuksen kanssa mitä ongelmat oikeasti ovat ja testaa pitääkö tämä pohtimasi teoria paikkansa. Saatat yllättyä ja huomata että jokin asia on aivan eri tavalla kuin miten olit sen ajatellut. Anna koiralle aikaa ja anna itsellesi aikaa. Pilko asiat niin pieniksi osasiksi että koirallasi ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä oikein. Ja vaikka se tekisi väärin mielestäsi, sitten vain mietit miksi homma ei mennyt kuten olisit halunnut ja kohti uusia tilanteita joissa voit opettaa sitä toimimaan oikein.