Koirat.com

Meillä oli ennen aika runsaastikin ongelmia toisten koirien ohitusten kanssa, ja välissä jopa ihmisten - pistän tosin suurimmaksi osaksi murkkuiän piikkiin, joka vaikuttaa muutenkin nyt olevan vähenemään päin.
Pahimmat ohitukset todella olivat karmeita, eli hirveää vetämistä, poikittamista, hinkumista ja älytöntä haukkumista, Uudi huomioinut mitään tai ketään muuta kuin vastaan tulevaa koiraa. Ei se aggressiivinen ollut/ole vieläkään, mutta intoa oli vaan niin mahdottomasti. Monien pilalle menneiden ohitusten ja rähjäämisten jälkeen oli kieltämättä välillä jaksoja, kun ajattelin, että mitä teen. Ehkä kahden aikaisemman remmirähjän kanssa lenkkeily ja koulutus auttoivat jaksamaan, kun ajattelin etten halua sitä samaa enää.

Ja alkoihan se siitä sitten sujumaan kun ikää hieman tuli (vain pari kuukautta, mutta ilmeisesti sen pahimman murkkuiän verran) ja jaksoin vain harjoitella, harjoitella ja harjoitella joka ikisen ohituksen ajan, joko imutusseuruuttamalla Uudia koiran ohi, istuttamalla kontaktiin tai kieltämällä haukkumisesta. Nyt on jo melkein kuukauden verran ohitukset menneet aivan erinomaisesti makupalojen avulla (käskystä vapaamuotoista seuraamista, ei kyllä juurikaan kontaktia mutta kyllä seuraa eikä seilaile/vedä), joten viimein eilen uskaltauduin ottamaan sen ratkaisevan askeleen: ei makupaloja ollenkaan (kieltämättä hieman myös vahinko, kun ne loppuivat). Ehkä paras ohitus koskaan, parempi kuin namien kanssa! Kaunis seuraaminen, ei perään nyhjäämistä, välimatkaa ohitettavaan koiraan ehkä semmoiset 2 metriä (itse olin kyllä Uudin ja toisen koiran välissä), eikä minkäänlaista vinkumista, vaikka vastaantuleva koira haukkui lähes tauotta. Tottakai me edelleen vahvistetaan mukavaa ohittelua nameilla ja tiedän ettei U tuon suhteen valmis ole, mutta olen kyllä ylpeä edes tästä yhdestä kerrasta :)

^hieno homma, onnittelut :D

mä tässä oon miettinyt. Pitäisikö pennun kanssa ohittamista harjoitella joka lenkillä ja jokaisen vastaantulevan ihmisen ja koiran kanssa...? vai onko ok jos pentu välillä huilaa, seilaa ja poukkoilee, ja välillä taas treenataan.. esim. 100m treenataan, 100 m huilataan..

Eli pitäiskö niitten lenkkien olla just niin lyhyitä, että se jaksaisi keskittyä treenaamiseen. Vai stressaantuuko se siitä, että jokaikinen lenkki on sitä treeniä..

Tähän menneessä ollaan menty vähän miten sattuu, lähinnä olen palkinnut toivotusta käytöksestä. Ohituksetkin on vähän sitä sun tätä :) Meillä on tässä kerrostalon sisäpihalla semmonen plätsi nurmikkoa, käydään siinä aina joka lenkin aikana huilaamassa hetki, joko ennen tai jälkeen, siinä voi juosta vapaana. Koirapuistossakin juostaan vapaana, mutta sinne en viitsi tota vauvaa joka kerta viedä, vaikka se puisto ihan tässä nurkilla onkin, kun ei vieraiden koirien seura joka päivä välttämättä sekään ihan stressitöntä ole.

^ Kun koira ottaa kontaktia nähdessään ihmisen, koiran jne. kaukana, voidaan pikkuhiljaa siirtyä lähemmäs ja edelleen ohitustilanteisiin. Tai jos käytät nami-imutusta, en osaa vastata.

Eli siis miten toimit ohitustilanteissa? Mitä teidän kohdalla tarkoittaa jos joka lenkki on treeni?

Rez kirjoitti:

^ Kun koira ottaa kontaktia nähdessään ihmisen, koiran jne. kaukana, voidaan pikkuhiljaa siirtyä lähemmäs ja edelleen ohitustilanteisiin. Tai jos käytät nami-imutusta, en osaa vastata.

Eli siis miten toimit ohitustilanteissa? Mitä teidän kohdalla tarkoittaa jos joka lenkki on treeni?

Ohituksissa palkitsen pennun (kehuilla, nameilla) jos se kulkee mun vierellä kiinnittämättä huomiota häiriötekijöihin. Vaihtoehtoisesti pidän namia sen nenän edessä, jos näen että vastaan tulee koira, kuljetaan näin koiran ohi, pidän samalla namia sen edessä ja se saa sen kun mennään ohi vilkaisematta koiraan.

Kysymykseni tarkoitti siis sitä, että onko pennun kanssa tarkoitus treenata ohitusta joka ikisellä ulkoilulenkillä vaiko vaan silloin tällöin kun se on ns. vedossa. Tossa esim. eilen huomasin, että sitä ei oikein huvittanut mikään, lenkillekään ei jaksanut oikein mennä, ei kiinnostanut mun namit, hyppi ja pomppi kun piti harjoitella ohittamista yms. mukavaa

MissFields kirjoitti:

Tossa esim. eilen huomasin, että sitä ei oikein huvittanut mikään, lenkillekään ei jaksanut oikein mennä, ei kiinnostanut mun namit, hyppi ja pomppi kun piti harjoitella ohittamista yms. mukavaa

Jeps, tämä on väistämättä edessä jos edetään nami naamassa -metodilla. Valitettavasti mun täytyy heittää pallo jollekin muulle.

Rez kirjoitti:

Jeps, tämä on väistämättä edessä jos edetään nami naamassa -metodilla. Valitettavasti mun täytyy heittää pallo jollekin muulle.

Millä tavalla sä oot kouluttanut sun koiraa? Juu, täydellä vatsalla sitä ei namit kiinnosta. Miten katsekontakti saadaan?

^ "Muutamaan" otteeseen on tullut vastaehdollistamisesta ja luoksetulosta kirjoiteltua, joten en jaksa taas itseäni toistaa.. Tästä ketjusta löytyi sivulta 1 seuraavaa:

Rez kirjoitti:

Huoh. Ehkä mie kerran vielä jaksan selittää! Eli koiran luoksetulo ei ikinä koskaan ole eikä tule olemaan satavarma jos se toteutetaan kuten yleensä: koira on vapaana ja näkee ärsykkeen -> omistaja kutsuu -> koira päättää tulla luo tai mennä katsomaan ärsykettä. Ärsykkeellä tarkoitan mitä vaan mikä koiraa kiinnostaa - linnut, autot, polkupyöräilijät, toinen koira jne. Tämän lisäksi jos koira on vielä ehdollistunut siihen, että ruoka tulee kotona kupista ilmaiseksi, ei sillä ole alun perinkään mitään syytä totella noissa tilanteissa. Koira siis valitsee totteleeko -> jos ei tottele, se pääsee katsomaan jotain ihanaa asiaa eikä hommalla ole sen elämään minkäännäköistä vaikutusta.

MUTTA jospa koiralle opetetaankin, että pelkkä ärsykkeen näkeminen = luoksetulo, sillä ei ole vaihtoehtoa olla tottelematta. Kun se saa noissa tilanteissa vielä ruokansa palkaksi ja jää ruuatta jos homma kusee, on motivaatio omistajaa kohtaan "suht" vahva. Eli ihan alkuun ollaan mukavan välimatkan päässä ärsykkeestä ja syötetään koiralle sen ruoka. Pikkuhiljaa etäisyys pienenee ja koira tarjoaa itse kontaktin ärsykkeen nähdessään.

Esim. nyt kun oma otus näkee lenkillä koiran, se lyö liinat kiinni ja tulee syömään ruokansa. Ei luoksetulokutsuja, ei "tässä-tässä-nakki-täällä-kato-ny-pliis" -sössötystä, ei koiran päätösvaltaa. Tie on pitkä ja raskas, mutta kantaa hedelmää. Sitten on vielä kaikki omistajan liikkeiden seuraamiset yms. (esim. mulla jalan rasahdus maahan käynnistää koiran luoksetulon).

Helpoimmallahan sitä pääsee kun miettii asioita ennen ku koira on käsissä.

Rez kirjoitti:

Helpoimmallahan sitä pääsee kun miettii asioita ennen ku koira on käsissä.

Niin katsos joo, onhan näitä asioita mietitty. Mut kun se koira on käsissä, huomaa, että haa ei se homma ihan kirjan mukaan toimikaan. Siis muuten se kuuntelee mua aika hyvin, mutta valikoivastii heti ruoan jälkeen.

Mua kiinnostaa, ootko opettanut siis tuolla metodilla ihan pentukoiraa? Miten se käytännössä oikein toimisi, kun tää syö mössömäistä märkää nappulaa. Sitä ois toinen käsi päivät pitkät kuukausien ajan mössössä. Sehän seuraisi sitä mun tuoksuvaa kättä koko lenkin ajan. Miten se eroaa siitä että se seuraa herkkupalaa lenkin ajan? No, paitsi, että se olisi sen ainoa ruoka. Toi toimii varmaan jos syöttää kuivanappulaa...

Millaisia koiria sä olet kouluttanut? Tarviiko pehmeäluonteinen ja miellyttämishaluinen 3kk bernipentu noin kovakouraista menetelmää?

Vastaehdollistuminen on meille uusi sana. Pohditaan sitä.

Kiitos nyt kuitenkin vastauksesta.

^ Hupsis, tuo kirjoitukseni ei muuten löytynytkään tästä ketjusta, vaan ketjusta Vapaana pitäminen ja luoksetulo, sivulta 1 näkyi alkavan keskustelu. Siellä on jo vastaukset kysymyksiisi, mutta jos jotain uutta tulee (tai jos edes kiinnostaa) niin vastaan kyllä.

Menetelmähän ei todellakaan ole kovakourainen, sillä koiralle on luonnollista hankkia ruokansa työtä tekemällä, eikä epäonnistunut "metsästys" tuota ruokaa. Missään vaiheessa koulutusta en ole fyysisiä pakotteita käyttänyt. Koira tietää mitä sen tulee tehdä jos mielii syödä, siinä se. Eihän siinä ole mitään järkeä että kotona on seisova pöytä, sit ihmetellään ku ulkona ei ruoka kiinnosta..

Niin ja tosiaan, oma koira on myöskin paimen - pehmeä, työskentelyhaluinen, vilkas, utelias ja pennusta saakka näin opetettu.

MissFields kirjoitti:

mä tässä oon miettinyt. Pitäisikö pennun kanssa ohittamista harjoitella joka lenkillä ja jokaisen vastaantulevan ihmisen ja koiran kanssa...? vai onko ok jos pentu välillä huilaa, seilaa ja poukkoilee, ja välillä taas treenataan.. esim. 100m treenataan, 100 m huilataan..

Kyllä mä ainaki pyrin oman koiran kans sillon pentuna jokaisen mahdollisen vastaantulijan kanssa harjottelemaan. Toki me asutaan luultavasti hiljaisemmalla seudulla ja välillä niitä ihmisiä/koiria/pyöräilijöitä saa ihan etsimällä etsiä.
Tuo meidän epeli ei ole ikinä ollu sanalla sanoen ahne. Yleensä käytiin pentuna lenkeillä ennen ruokintaa jolloin halu ruokaan on luonnollisesti korkeampi kuin ruoan jälkeen. Nykyäänki treeni päivinä meillä "paastotaan" et varmasti on motivaatio kohdillaan.
Tuota Rezin käyttämään vastaehdollistamista on meillä käytetty pienemmässä mittakaavassa. Alussa kun näkyi auto/ihminen/pyöräilijä/koira aloin syöttämään pennulle kädestä ruokaa. Ihmiset oli sen verran kova pala, et niissä käytettiin lihalastuja, jolloin syöminen ei ohituksen ajaksi koskaan katkennut. Tämän jälkeen aloin testaamaan et ottaako koira itsenäisesti kontaktia. Jos kontakti uupui, käytin erilaisia ääniä kuten maiskuttelu/kielellä naksuttelu huomioäänenä. Heti kun koira katsoi niin kehuja ja ruokaa taas nassuun. Koirien ohittaminen on meillä vielä vaiheessa koska tuo ottaa niin nokkiinsa haukkumisesta. Oon alkanu koirien haukkumiseen tuota siedättää samalla tekniikalla, eli heti kun kuuluu edes etäisesti koiran haukkua alan syöttämään ruokaa. Nykyään kun kuuluu möykkää niin oma koira ottaa kontaktia palkan toivossa.

syrephan kirjoitti:

Mulla on siis tommonen tipsunarttu, 3-vuotias ja muuten ihan hyvin käyttäytyvä, mutta hihnassa olisi vielä vähän opettelemista... Tulee tosi kauniisti vierellä, mutta heti jos huomaa toisen koiran, niin alkaa kyttääminen. Koira painuu matalaksi ja kieltäytyy liikkumasta, korkeintaan matalana seuraa perässä. Ei auta vaikka kuinka taluttajana esittäisin oopperaa tai tanssisin tiputanssia, koira ei vaan suostu kiinnittämään huomiota mihinkään muuhun, kuin siihen omaan kyttäämiseensä, ei kiinnitä silloin huomiota ihanalta tuoksuvaan makkarapalaan, ei mihinkään. Jos toinen koira menee ohi, eikä jää nuuhkimaan, alkaa hirveä räksätys ja riuhtominen perään, mutta ikinä ei ole (ainakaan tietääkseni) toinen koira käynyt kimppuun. Jos toinen koira pysähtyy tutustumaan, tämä menee varovaisesti nuuhkimaan, mutta kun toinen koira lähtee tämän tipsun mielestä 'liian aikaisin', jatkuu räksytys. Aina on taluttaja käyttäytynyt ihan rennosti, ei ole keritty hihnaa, ei ole jännitetty mitenkään pahemmin, ollaan oltu vain varuillaan.

Ja tämä tapahan on tosi kiusallinen etenkin näyttelyissä ja muissa koiratapahtumissa käydessä, kun koira meuhkaa ihan vauhkona. Räksättäessään voi jopa purra taluttajaa, jos koetetaan pidättää käsin (vaikka oma vikahan se on). Muuten on ihan hyvin kunnossa kaikki, neljän seinän sisällä uskoo omistajaansa hyvin. Että apua olisi mukava saada.

(Lisään vielä, että jos koira menee noin 20~ metrin päässä takanapäin, alkaa tipsu vaan puuskuttamaan ja saattaa vähän tuijotella, muttei muuten ala vaahtoamaan.)

Mun koira (1,5v) harrastaa (tai ainakin haluais) harrastaa kyttäämistä ja maahan painumista. Mutta oon käskeny sen pysyä liikkeessä eli en anna maastoutua, koska siitä on seurauksena se, että vastaantulevan koiran ollessa kohdalla alkaa meuhkaus. Me mennään koirien ohi vaan reippaasti kävellen ja käyttäen "ohi" käskyä. Ahtaassa paikassa yritän koukkasta jotenkin niin ettei koira tuu suoraa vastaan ja oon ite aina oman koirani ja vastaantulijan välissä.

En oo pitkään aikaan antanu tervehtiä vieraita koiria hihnassa vaan aina vapaana, ja se on helpottanu ohitustilanteita jonkun verran, kun tietää että ohi ois tarkoitus mennä, jos tulee joku vastaan. Katsekontaktissa onnistuneista ohituksista palkkaan nameilla, mutta ne on vielä toistaseks harvassa. Mulle riittää tässä vaiheessa se että ohi mennään meuhkaamatta ja kyttäilemättä.

Ohituksiakin opetellessa kannattaa vähän soveltaa ja käyttää niitä keinoja jotka omalla koiralle toimii parhaiten. Me alotettiin pentuna ihan siitä, että kun tuli koira näköpiiriin niin palkkasin, kun otti kontaktia. Yritettiin mahdollisuuksien mukaan ottaa vähän etäisyyttä ja kateltiin rauhassa kauempaa kun koira meni ohi. Pentuna mun koira kyttäili ihmisiäkin ja ihmisten ohittamista ruvettiin harjotteleen niin, otin koiran istumaan mun viereen niin että olin koiran ja vastaantulijan välissä. Annoin nameja kun oli rauhassa. Tehtiin tätä samaa harjotusta aina tarpeen vaatiessa. Pikkuhiljaa rupesin opettamaan "ohi" käskyä (Tuire Kaimion kirja mukaan). Päästiin nopeesti siihen pisteeseen, että ei tarvinnu pysähtyä vaan sanoin vaan ohi ja palkkasin kun meni nätisti. Ja jossain vaiheessa vastaantulevat ihmiset lakkas olemasta enää niin pelottavia eikä edes "ohi" sanaa enää tarvittu. Koirien ohittamiseen en voinu tota kyseistä kuvioo ihan suoraa soveltaa, kun ne oli tuhat kertaa jännittävämpiä, mutta vähän sinne päin kuitenkin ja pidemmällä kaavalla. :)

Muokkailin vähän, kun muistin, että olin jo aiemmin kirjottanu osittain samaa asiaa mutta en ollu tainnukaan...

SanttuJ kirjoitti:


Kyllä mä ainaki pyrin oman koiran kans sillon pentuna jokaisen mahdollisen vastaantulijan kanssa harjottelemaan. Toki me asutaan luultavasti hiljaisemmalla seudulla ja välillä niitä ihmisiä/koiria/pyöräilijöitä saa ihan etsimällä etsiä.

...Tuota Rezin käyttämään vastaehdollistamista on meillä käytetty pienemmässä mittakaavassa. Alussa kun näkyi auto/ihminen/pyöräilijä/koira aloin syöttämään pennulle kädestä ruokaa. Ihmiset oli sen verran kova pala, et niissä käytettiin lihalastuja, jolloin syöminen ei ohituksen ajaksi koskaan katkennut. Tämän jälkeen aloin testaamaan et ottaako koira itsenäisesti kontaktia. Jos kontakti uupui, käytin erilaisia ääniä kuten maiskuttelu/kielellä naksuttelu huomioäänenä. Heti kun koira katsoi niin kehuja ja ruokaa taas nassuun..

Pentukoulun vetäjä opasti, että ehdottomasti joka ikinen kerta kun on mahdollisuus harjoitella vetämättä olemista/ohittamista/nätisti kulkemista, täytyy näitä harjoitella. Jos puolet lenkistä on harjoittelua ja puolet "huilaamista" niin harjoittelu menee hukkaan. Ei se koira ymmärrä miksi välillä siltä vaaditaan ohittamista ja välillä ei. Johdonmukaisuutta siis. Näinhän se tietenkin on :D

Meidän hyypiö ei jaksa keskittyä joka pissalenkillä ohittamisharjoituksiin (kuitenkin väh. 6krtaa pvässä on päästävä ulos, joten ei siltä voi sitä vaatiakaan?), vaan käyn noin kerran päivässä kadulla harjoittelemassa (tyhjällä vatsalla) hiljaisimpaan aikaan (jolloin täälläpäin on silti kädet täynnä töitä, että saa ipanaan kontaktin ;) muut lenkit juostaan vapaana takapihalla.

Mä haluaisin nyt vinkkejä siihen, miten saada ohittaminen sujumaan ilman nameja. Koira ohittaa namilla tosi nätisti, mutta heti, kun namia ei ole, alkaa armoton vetäminen (ja mahdollisesti lisäksi rähjäys) toisen koiran suuntaan. Saan koiran pidettyä ihan hyvin hallinnassa, ja vetäminen/rähinä alkaa vasta juuri toisen koiran ollessa kohdalla (eli noin 1-2 metrin etäisyydellä), ja heti kun toinen on jäänyt selän taakse, koira tarjoaa innokkaasti kontaktia. Mulla ei sinänsä ole ongelmia jatkaa namiohituksia vaikka koiran koko loppuelämää, mutta haluaisin jossain vaiheessa myös toisen koiran, ja siihen mennessä pitäisi olla ohitukset hallussa, oli nameja tai ei. Kahden koiran kanssa en meinaa nameilla leikkiä, johan siinä olis koirat, hihnat ja itsekin ihan solmussa...

Entä tulisko mun palkata koiraa kontaktista ohituksen jälkeen? Vai jättää huomiotta, kun ohitus ei ollut oikein?

Meillä on myöskin ohittamisen kanssa ongelmia, josta olen hiukan vanhalla palstalla kertonutkin. En vielä tässä vaiheessa avaudu aiheesta enempää, vaan haluaisin sitä ennen mielipiteitänne seuraavaan: Kannattaako ohitusharjoituksia aloittaa, jos koiralla saattaa olla kroonisen korvatulehduksen vuoksi tukala olo/kipuja/huonontunut kuulo? Koiraa hoidetaan toki asianmukaisesti eläinlääkärin ohjein. Itse olen tähän saakka antanut asian olla tuon syyn takia, ja siksi että se voi olla myös osasyy koko ongelmaan.

En ole vielä ehtinyt lukaista koko ketjua läpi... Ollaan tässä 4kk pennun kanssa harjoiteltu ohittamisia. Kaimion kirja on meinannut lentää seinään aika monta kertaa, kun se opastaa toimimaan pennun kanssa monissa harjoituksissa sellaisessa ympäristössä, mikä ei ole kaupunkiolosuhteissa mahdollista. Ihmettelen vaan, miten kukaan on saanut koirista kävelemään nätisti hihnassa kaupungissa. Blah...

Olen lukenut tän kirjan jo aika monta kertaa läpi... On tässä ollut muitakin kirjoja lainassa, toistaiseksi en ole löytänyt kuitenkaan fiksumpaa.

Kaimio opastaa, Harjoitus yksi: " Kävele pennun kanssa VAIN reiteillä, joilla näet niin pitkälle, että pystyt huomaamaan vastaantulijat ajoissa ja suunnittelemaan kulkureittiä niin, ettette joudu liian lähelle vastaantulevia koiria". "Harjoitelkaa selvästi kauempana muista koirista ja siirtykää lähemmäs vain sen verran että pentu pystyy yhä keskittymään."

Me mennnään jo harjoituksessa yksi heti metsään. Jos mä näen vastaantulevan koiran, ja lähden kävelemään johonkin toiseen suuntaan, pois koirasta A, niin hei, toiselta puolelta katua kävelee vastaan molemmista suunnista koira B ja C ja D. Kiikissä ollaan.

Mitä tää tyyppi (pentu) tekee, tietenkin haluaa "leikkiä" jokaisen vastaantulevan koiran kanssa. Riuhtoo ja repii, kunnes koirat A, B, C ja D ovat poistuneet näköpiiristä, ja hei kulman takaa hipsii koira E. Sama kuvio toistuu. Itse koitan pysähtyä, pitää pentua lähellä minua, en vedä lähelle, mutta laitan hihnan lyhyelle, ettei pääse kosketusetäisyydelle toista koiraa, ja ollaan paikalla kunnes pentu rauhoittuu ja jatketaan matkaa.

Joskus pentu ohittaa jotain kauempana olevia koiria ihan iisisti, joskus samalla etäisyydellä oleva koira onkin aivan järkyttävän mielenkiintoinen. Namit ei auta, jos alkaa riuhtominen.

Missä välissä tätä riuhtomisprosessia pitää lähteä palkitsemaan?

Sitten kun se rauhoittuu? Jos namitan ohitustilanteissa, kun toinen koira on liian lähellä, noh, se ei huomaa edes nameja, kun yritän tunkea niitä, ja jos alkaa popsimaan, oppiiko se sitten sen, että saa palkinnon riuhtomisesta ja "leikkihaluisuudesta".

Kuinka pitkään pennun kanssa saa odottaa tuloksia? Tiedän, että nää on yksilöitä jne.. 4viikossa ei ole kovin paljon edistytty mihinkään.

Ennen kuin pentu tuli kotiin, pidin taloa vastapäätä olevaa koirapuistoa paratiisina, nyt se on jokapäiväinen helvetti, kun se täytyy ohittaa joka ikinen kerta (ainakin 6krt/pv) kun mennään ovesta ulos.

Miksei täällä ole sellaista hymiötä mikä hakkaa päätään seinään. :D

^ Kaimiot unohdettiin täälläkin heti, kun jokaisella lenkillä niitä ohikulkijoita vaan pamahtaa kulman takaa ja ennakoiminen on usein täysi mahdottomuus - varsinkin kun niitä kulkijoita on usein paljon liikkeelle ja toista väistäessä seuraava on jo edessä. Meillä sivulla seuraamista on alettiin harjoitella naksuttimen avulla niin, että palkitsin heti, kun pentu kulki sivullani (mieluiten häiriöttömällä hetkellä) ja hitaasti aloin vaatia myös katsekontaktia ja pidensin vaadittua matkaa hetki hetkeltä (ja toisaalta välillä vaadin huomattavasti lyhyempää matkaa jos ympärillä on häiriötä). Nyt päästään kontaktissa ohi autoista ja muista "helpoista" kohteista, mutta ihmiset ja koirat ovat edelleen täysi mahdottomuus. Toivon, että iän myötä se kiinnostus muihin ihmisiin ja koiriin hiipuu hieman ja kontakti tulee niin vahvaksi, että se tulee käskystä kuin itsestään - ja siihen asti kun pääsemme tähän pisteeseen koirista mennään ohi tiukassa hihnassa niin, että koiralla ei ole mahdollisuutta pysähtyä (onneksi on pieni rotu, jolla tämä on mahdollista, sillä yli kymmentä kiloa ei niin helposti kiskokaan mukana).

Ahah, mähän tässä kirjoittelinkin about samasta aiheesta. Joo elikä ei olla edistytty.

Kokeilin vähän sitä, että syötän namien sijasta ruokaa (vasen käsi päivät pitkät haisee turvotetulle koiranappulalle ;) ), ja jätän ruoat kotona syöttämättä. Jos kohde on tarpeeksi kiinnostava, ei ruokakaan uppoa tyhjälläkään mahalla. Voi olla, että olisi pitänyt vaan jatkaa, eikä heti luovuttaa.

Viime lenkillä kokeilin sitä, että tulin pennun eteen kun se alkoi vetämään kiinnostavaa koiraa kohti, ja sehän vain innostui siitä. Rupesi pomppimaan ihan hulluna, ja kovasti yritti jalkojeni välistä ja sivuilta vilkuilla ja vetää. Siinä mä seison sitten keskellä tietä rohisevan vetävän koiran kanssa. Ihmiset vaan kattoo suurilla silmillä että mitähän mä nyt teen. Tuli vähän nolo ja lähdin sitten kävelee vaan kesken tilanteen kotiinpäin. Koira rauhoittui melkein heti noin sekunniksi kunnes eteen pompahti noin sataviisi muuta kiinnostavaa asiaa. Ja alkoi taas se julmettu riuhtominen ja pomppiminen. Hyvin menee. Jee.

Naksutinta mäkin olen alkanut käyttämään. Ei tämä vielä ihan hoksannut sitä juttua :)

^ niin, sä vedät sen perässä, ettei se pääse pysähtymään ihmettelemään ohikulkevaa koiraa/ihmistä?

Juu, ei toimisi meillä :) Ehkä vielä menee ton 17kiloisen kanssa, muttei kohta enää ;)

Koira jää kyllä paikalleen istumaan ja katsomaan jos toinen koira on tarpeeksi kaukana. (pitäisikö tästä palkita?) Jos on lähempänä, alkaa riuhtominen.

^ Niin tuo aiempi viestini yrittikin olla jonkinlainen vastaus sinun viestiisi. Meillä on ainakin seuraaminen alkanut toimia suhteellisen nopeasti naksun avulla jo helpommissa kohteissa, mutta jos teillä on vielä naksuttelu hakusessa, niin kannattaa varmaan suosiolla aloitella sisällä ja edetä vasta sitten ulos.

En uskokaan, että tuota eteenpäin "pakottamista" voi soveltaa isoon rotuun, mutta tällä pienellä tämä vielä menee sen aikaa, että saadaan vahvistettua seuraamista - ja en siis vedä koiraa takanani, vaan pidän pennun tiukasti sivullani (toiselle puolella kuin vastaantuleva koira/ihminen) ja jatkan rivakasti matkaa kiinnittämättä huomiota kohteeseen. Jos vastaatulija on tuttu (meillä näitä pentuun ihastuneita naapureita riittää) niin pyydän istumaan ja annan luvan mennä.