Koirat.com

Miten onnistuu kahden kanssa kulkeminen, kyläily, lenkkeily, harrastaminen jne? Kuluja tietysti tulee hieman lisää, mutta eipä nuo pienet paljoa syö, ja kun pitää hätävararahastoa niin eläinlääkäritkin hoituu. Näyttely- ja treenimaksuja sitten tulee varmaan lisää kun pitää viedä molemmat.. Kumpaakin ois siis tarkoitus käyttää jalostukseen, joten juoksuajan pitää toinen viedä hoitoon. Se tuleekin olemaan pikku probleemi myös, tai ainakin aiheuttaa ylimääräistä vaivaa, meillä ei ole mahdollisuutta omassa kodissa pitää niitä eri huoneissa tms.

Mites siis teillä on mennyt, miten rohkeasti uskalsitte ottaa toisen koiran?

En jaksanut koko ketjua lukea mutta meillä näin: ennen oli rauhallinen sohvaperuna jenkki 3v, nyt on kaksi rasavilliä velmua (se 3v. + 15 viikkoinen pentu). Ihan kiltisti ne keskenään leikkii, mutta kokoajan on hirveä meteli, matot rullalla jne. Tällä hetkellä omistajaa vähän kyllästyttää, muuta kyllä kai se siitä kuhan ne kasvaa, vai?
Lenkkeilyyn meillä on jo ratkaisu, niille pikku kävelyille mille pentu pääsee mukaan, on molemmilla koirilla omat hihnat + välissä yksi hihna lisää (joka siis kiinni molemmissa hihnoissa), pidän kiinni pennun hihnan kädensijasta, tai hieman jakavan hihnan puolelta, kuitenkin niin että vanhempi koira kävelee pari askelta edellä. Meillä oli meinaan aikasemmin ongelma, kun pikkupentu ei antanut hetken rauhaa isommalle vaan yritti näykkiä isompaa kokoajan..
Ruuan koirat syövät 2 kertaa päivässä samaan aikaan (+ pennun omat ruokailut), niin että minä seison koirien välissä ja vahtaan, ettei ne syö toistensa ruokia :DD

mappe kirjoitti:

empä tiiä onko tämä nyt hiukka aiheen vierestä. kysyn kuitenkin kun täällä näyttää olevan kahden koiran omistavia ihmisiä, onko kellään kokemusta kahen koiran ottamisesta samaan aikaan(siis pennusta) ? pentuvaiva on kaksin kertainen sen tiedostan kyllä, mutta noin koulutuksellisessa mielessä mitä haittoja/hyötyä saattaa olla ?

Tämä kiinnostaa minuakin... Ei ehkä niinkään se että miten koulutus- ym jutut sujuu, vaan se askarruttaa että mitä koirat keskenään jäädessään ylipäätään touhuavat? Kokemusta ei ole tähän mennessä kuin yhdestä koirasta kerrallaan, ja se "ainoa koira"han on yksin jäädessään lähinnä nukkunut. Mutta mitä jos tyyppejä onkin kaksi? Vaihtuuko nukkuminen mahdollisesti riekkumiseksi? Joku taisi mainitakin, että 3v sohvaperunasta muuntui pennun myötä jonkinsortin rasavilli ja nyt on matot kurtussa Tästä näkökulmasta katsottuna, olisiko paras ikäero koirille sitten "mahdollisimman paljon"? Toinen jo vanha käpy ja toinen pikku pentu. Mutta onhan tässäkin vaihtoehdossa se toimimaton puoli: eihän se vanhempi sitten jaksa enää mukana kun toinen on nuoruuden huumassaan. Minä kun aion tälle nykyiselle joskus kaverin ottaa, eikä se "joskus" todellakaan veny vuosien ja taas vuosien päähän... Ehei. Riehuuko siis murkku+pentu-yhdistelmä keskenään enemmän kun pentu+pentu? Pennuthan kuitenkin nukkuu paljon. Toisaalta sitten jossain vaiheessa olisi edessä murkku+murkku, mitenhän päin talo matoista puhumattakaan sitten laitetaan?

En osaa sanoa muuta kun että itse en ainakaan keksi yhtään ikäeroa "ylitse muiden" jolloin olisi "oikea hetki" ottaa koiralle kaveri... Aina lie jotain, mistä saattaa tai ei saata kehittyä ongelma? Oli sitten suunnitelman mukaan kuinka "oikea" tai "väärä" hetki tahansa.

^meillä koirien ikäero on 7v ja mielestäni se on hyvä. Pentu sai mummon nuortumaan ainakin kahdella vuodella taloon tullessaan ja niin vaan vanhan sohvaperunankin jaloista vielä päättömät ralliaskeleet lähtee tarvittaessa.

Kannattaa muistaa se kultainen sääntö, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Eli jos talossa on jo ennestään rajojaan kokeileva, itseään etsivä teini, joka saa kaverikseen kaiken käytösmallin kopioivan ja erittäin vaikutuksille alttiin pentukoiran, on sulla kohta kaks murkkua jotka provosoivat toinen toistaan.

Ei se keskenään oleminen kahden koiran omistamisen suurimpia ongelmia ole, vaan lähinnä just se että kuinka saat molempiin päihin sitä järkeä taottua, kun kumpainenkaan ei tahdo kasvaa aikuiseksi..

Itse koen, että kun vanhempi koira on vakaa, rauhallinen, viisas ja sellainen, jonka käytöksen pentu erittäin mielellään saa kopioida, on silloin aika ottaa se mahdollinen toinen koira. Aikuinen koira myös jaksaa penskan toilailuja yleensä järkevämmin ja sit ku menee hermo, se opastaa johdonmukaisesti, koirien kielellä että lopetahan nyt niin ei tarvi enempää ojentaa. Nuoret, keskenään lähes samanikäiset koirat, ottavat helpommin hormoonipuuskissaan yhteen ja homman jälki voikin olla aika rajua.

Näin mä ajattelen. Enkä ikinä ottaisi pentua, ennenkuin vanhempi koira on vähintään kolmevuotias. Mun henkilökohtainen raja menee siinä.

Huomasin muuten joskus kuukausi sitten, että isommasta koirasta on mulle paljon apua pennun kanssa. Lähetin Artun viikoksi miehen mukana toiselle paikkakunnalle, kun ajattelin, että pennun kanssa on helpompaa kaksin ja voidaan sitten tehdä kaikkea kivaa ja mennä mihin huvittaa. Jälkimmäisiä tehtiinkin, mutta helpompaa elämä kotona ei suinkaan ollut. Islan energiamäärä on suunnaton, ja meinasin hajota siihen, että se kaikki kohdistui minuun tai johonkin luvattomaan tekemiseen! Nyt se sentään painii päivät Artun kanssa eikä vaadi minulta jatkuvasti huomiota ja tekemistä.

Tietenkään pentua ottaessa ei voi tietää, tulevatko koirat juttuun, mutta meillä nää onneksi jaksaa vääntää loputtomiin...

En ainakaan itse nähnyt että täällä oltaisiin puhuttu käskyistä... Mutta siis onko teillä samat käskyt kummallekkin koiralle? Niinkuin "istu, maahan, paikka, olehyvä jne"
Mietin vain että olisiko koirien ohjaus esim. julkisilla paikoilla helpompaa jos koirilla olisi eri käskyt?

Tällaista minä mietin.. Tais mennä vähän ohi aiheen kyllä

^meillä on osittain eri käskyt. Mutta enemmänkin johtuen siitä, että vanhempi koira oli jo ehdollistettu tietyille käskyille kun se muutti meille. Itse halusin käyttää lyhyempiä käskyjä, jotka paremmin sopivat omaan suuhun pennulla.
Esimerkkejä:
mummo: sivulle - junnu: sivu
mummo: pudota - junnu: irti
mummo: tänne - junnu: täällä
mummo: hae - junnu: etsi
mummo: nouda - junnu: tuo

kadi kirjoitti:

Itse koen, että kun vanhempi koira on vakaa, rauhallinen, viisas ja sellainen, jonka käytöksen pentu erittäin mielellään saa kopioida, on silloin aika ottaa se mahdollinen toinen koira. Aikuinen koira myös jaksaa penskan toilailuja yleensä järkevämmin ja sit ku menee hermo, se opastaa johdonmukaisesti, koirien kielellä että lopetahan nyt niin ei tarvi enempää ojentaa. Nuoret, keskenään lähes samanikäiset koirat, ottavat helpommin hormoonipuuskissaan yhteen ja homman jälki voikin olla aika rajua.

Näin mä ajattelen. Enkä ikinä ottaisi pentua, ennenkuin vanhempi koira on vähintään kolmevuotias. Mun henkilökohtainen raja menee siinä.

Hyvin sanottu. Meillä vanhempi koira oli "vain" 2 v 9 kk pennun tullessa ja hyvin on mennyt, mutta auta armias, jos se olis olisi ollut vuoden nuorempi. Se, että isompi koira on hyvänä mallina, auttaa huomattavasti.

Itse miettisin kuitenkin pari kertaa, ottaisinko pennun vanhalle (rodusta riippuen, tipsut ehkä n. 9 v -> ) kaveriksi koska pennun energiataso voi olla rauhalliseen elämään tottuneelle eläkeläiselle liikaa. Etenkin jos vanha koira on aina ollut ainoa koira, voi mullistus olla sille turhan kova paikka vaikka kuinka sitä huomioisikin enemmän (tai yrittäisi, koska pentua joutuu väkisinkin huomioimaan rutkasti...). Meillä tämä vajaa 3-vuotiaskin jo mökötti pari päivää pennun tultua ja välillä sillä palaa käpy penskan toilailuihin, kun ei toinen meinaa jättää rauhaan niin millään.

Niitä kivoja asioita: Meillä pentu on oppinut esim. hihnassa kulkemisen lähestulkoon itsestään isompaa matkien, en olis ikimaailmassa uskonut, miten helposti se voi käydä. Ja kulkee nätisti myös ilman isoveljeä. Myös sallittujen lelujen hahmottaminen yms. kotielämää helpottavat oivallukset ovat pennulle auenneet paaaljon nopsemmin kuin isolle aikoinaan. **muoks: autoilun salat (=nukkuminen) selvisi pennulle myös samantien isomman mallin mukaan. Isommalla oli autossa aikoinaan parin kk:n riehuntavaihe vajaa puolivuotiaana ja sitä ennenkin autoilu oli vähän turhan jännää, mutta pentu on suorittanut muutaman väh. 200 km:n mökkireissun kiitettävästi isoveljen päänalusena...**

Henniet kirjoitti hyvin siitä, miten iso koira auttaa purkamaan pennun paineet. Olen huomannut saman eli jos isompi poika on muualla, joudun itse panostamaan pennun leikitykseen oikein tosissani ja kun isompi palaa riehaamaan, olo on taas melkein kuin lepokodissa. Musta myös tuntuu, että pennun motoriset taidot ovat kehittyneemmät kuin isoveljellään samanikäisenä, koska se on saanut painia ja vetää kaltaisensa kanssa pienestä pitäen. Nuo ovat parhaat kaverit.

Vaikka pentu on vasta 4 kk, niin en mitenkään voi sanoa, että noista olisi tuplasti työtä. Vähintään tuplasti iloa ja kunhan sisäsiisteys saadaan tikkiin, niin väittäisin kliseisesti että siinä samassa noita menee kaksi kuin yksikin. Nämä tietty ovat pieniä otuksia ja turkiltaan yms. huolloltaan helppohoitoisia eikä kummallakaan ole ilmennyt mitään erityisiä ongelmia, joten eihän näin yleispätevästi voi sanoa. Mutta mä oon ollut erittäin positiivisesti yllättynyt siitä, miten vaivattomasti yhteiselo on pennun saavuttua sujunut!

Lisäksi isompi on aikuistunut entisestään silminnähden uuden "roolin" saatuaan. Ei enää turhanpäiväistä hillumista eikä rellestystä - ne ovat nyt pennun kontolla...

mimmi kirjoitti:

Miten onnistuu kahden kanssa kulkeminen, kyläily, lenkkeily, harrastaminen jne? Kuluja tietysti tulee hieman lisää, mutta eipä nuo pienet paljoa syö, ja kun pitää hätävararahastoa niin eläinlääkäritkin hoituu. Näyttely- ja treenimaksuja sitten tulee varmaan lisää kun pitää viedä molemmat.. Kumpaakin ois siis tarkoitus käyttää jalostukseen, joten juoksuajan pitää toinen viedä hoitoon. Se tuleekin olemaan pikku probleemi myös, tai ainakin aiheuttaa ylimääräistä vaivaa, meillä ei ole mahdollisuutta omassa kodissa pitää niitä eri huoneissa tms.

Mites siis teillä on mennyt, miten rohkeasti uskalsitte ottaa toisen koiran?

En jaksanut koko ketjua lukea mutta meillä näin: ennen oli rauhallinen sohvaperuna jenkki 3v, nyt on kaksi rasavilliä velmua (se 3v. + 15 viikkoinen pentu). Ihan kiltisti ne keskenään leikkii, mutta kokoajan on hirveä meteli, matot rullalla jne. Tällä hetkellä omistajaa vähän kyllästyttää, muuta kyllä kai se siitä kuhan ne kasvaa, vai?
Lenkkeilyyn meillä on jo ratkaisu, niille pikku kävelyille mille pentu pääsee mukaan, on molemmilla koirilla omat hihnat + välissä yksi hihna lisää (joka siis kiinni molemmissa hihnoissa), pidän kiinni pennun hihnan kädensijasta, tai hieman jakavan hihnan puolelta, kuitenkin niin että vanhempi koira kävelee pari askelta edellä. Meillä oli meinaan aikasemmin ongelma, kun pikkupentu ei antanut hetken rauhaa isommalle vaan yritti näykkiä isompaa kokoajan..
Ruuan koirat syövät 2 kertaa päivässä samaan aikaan (+ pennun omat ruokailut), niin että minä seison koirien välissä ja vahtaan, ettei ne syö toistensa ruokia :DD

Meiltä löytyy nyt kolme koiraa ja syyskuussa tulee neljäs. Pystykorva tuli ensimmäisenä, marraskuussa 2000. Kun Sissi oli suunnilleen 2-vuotias alkoi ajatus ihan omasta koirasta houkutella ja meille tuli Rippu (labbis-karhukoira-sakemanni) lopulta pitkän jankuttamisen jälkeen 2004, 2007 elokuussa meille tuli sitten lhasa apso Jekku, kun halusin rotukoiran ja pienen koiran ja sisäkoiran ja mitälie, lähinnä äidin vaatimuksiin suostuin. Sen ottaminen kaduttaa hieman, kun on voimakastahtoinen apso, josta ei oikein mihinkään harrastamiseen ole itsepäisenä ja mahdollisimman vähän miellyttämishalua omaavana koirana. Vietit vie pikkumiestä. Lisäksi sille pitäisi olla paljon tiukemmat rajat, mutta kun isä sanoo aina, että "ei meän Jekkua saa kiusata", niin sitten lipsuu. "Se on niin pieni..." Isän vauvaksihan tuota voisi sanoa. :D

Nyt meille tulee sitten neljäs koira, labradorinnoutajan narttupentu, joka saa nimekseen Rella. Tämän koiran ottamista en kadu tippaakaan. Labbis on se minun rotu ja sopii tosi hyvin kaikkeen siihen, mitä koiralta vaadin (metsästykseen, tokoon, oleskeluun, yleistouhuamiseen ym).

Kolmesta vanhimmasta ihan minun omia koiria on periaatteessa Rippu ja Jekku, mutta Jeksu nyt on tuommonen isän vauva, jota se ei koskaan kehtaa jättää matkasta pois, niin sitten se on isän. Rippu vain on minun ja täysin minun vastuulla. Olen käyny kaikkien kolmenki kanssa yhtä aikaa lenkillä ilman ongelmia. Välillä tuskastuttaa, mutta kun ne on oppineet kulkemaan hihnassa hyvin ja vetämättä, niin sujuvasti mennään. :) Kyläily on tietenkin asia erikseen, joka paikkaan ei kehtaa mennä useamman koiran kanssa, mutta silloin jätetään osa koirista kotiin ja sillä selvä. Mätsäreissä käyn Jekun ja Ripun kanssa, tulevaisuudessa sitten mukaan lähtee myös Rella. Nekin reissut sujuu hyvin. Ja Jekku-herra leikataan talven aikana ennen Rellan ensimmäisiä juoksuja.

Mulla ei tosiaan kaduta ensimmäinen, toinen, kolmas (paitsi joskus ihan vähän) eikä neljäskään koira, viidettä ei kuitenkaan ole tulossa. Ja todennäköisesti en asukaan enää kotona, kun Rellan jälkeen seuraavan koiran otan. Siihen menee aikaaaa. Mutta jännittäähän tuo! Osaanko mie nyt kouluttaa siitä fiksun aikuisen koiran, jonka kanssa on helppo kulkea ja mennä... Enköhän, mutta vielä on opittavaakin! :>

Jännitti jonkun verran, mutta lähinnä miten miehellä kestää hermo kahta koiraa, kun se ei ole erityisen koiraihmisiä.

Meillä koirilla oli jo reilusti ikäeroa eli 5,5 vuotta, mutta ei siinä ainakaan yhtään liikaa ole ollut, kun vanhempikin on vielä hyvissä voimissa. Ulkoilutin ja lenkintin pentua ensimmäisen puolen vuoden ajan suurimmaksi osaksi erikseen, jotta se oppisi nimenomaan toimimaan itsenäisesti/minun kanssa yhteistyössä eikä olemaan vain vanhemman perävaunu. Kyläilyn suhteen ei ole oikeastaan ollut ongelmia, mutta hoitopaikkojen etsintää on tietysti ollut tuplasti kun mieluiten olen laittanut koirat eripaikkoihin hoitoon.

Meillä on myös alusta asti ollut sääntönä, että sisällä saa leikkiä vain maltillisesti eli esim. juosta ei saa lainkaan. Alun jälkeen tämän on mennyt hyvin jakeluun. Myöskään hihnassa ollessa ei saa riekkua, ei yksin eikä yhdessä, mutta vapaana saavat sitten tietenkin päästellä sen minkä jaksavat.

Treenaamiseen menee tietenkin aikaa enemmän, mutta se johtuu myös osittain siitä, että vanhemmankin kanssa tulee nyt tehtyä ehkä enemmän ja nuoremman kanssa tulee ylipäätään treenattua enemmän kuin vanhemman kanssa missään vaiheessa. Vapaa-aika kuluu etenkin viikolla aika pitkälti treeneissä ja lenkillä.

Ylipäätään uuden pennun kanssa on sitä helpompaa, mitä paremmin vanhempi koira on jo hanskassa, jotta koulutushuomion voi arjessa keskittää pentuun. Kahta koiraa ei kuitenkaan pysty huomioimaan tasan samanaikaisesti.

Mä voisin kirjotella tänne.
Mulla on vanha koira ja melkeen aina ollut kaksi koiraa, jos ei kahta omaa niin taloudessa kuitenkin kaksi. Vuoden olin vanhukseni kanssa kahden kun toisesta koirastani aika jätti.

Aloin talvella miettiä toisen koiran ottamista ja nyt sellainen on muutama päivä sitten kotiutunut.
Mua jännitti kovastikkin tuon toisen ottaminen. En tiedä oikeen mikä siinä oli. Voi olla, että tuo edesmennyt koira vaikutti asiaan. Se oli hyvin ongelmainen ja tuli mulle vasta aikuisena. Ongelmia ongelmien perään käytöksessä ja me ravatiin ties millä kouluttajalla. Hyvän koiran siitä loppuviimein sai, mutta ihan kamalasti sai tehdä töitä. Tajuan kyllä, että pennun kanssa lähtökohdat on erit, mutta kaipa tuo vaikuttaa jossain alitajunnassa.

Myöskin se, että nyt asun yksin, viimeksi eksäni kanssa.

Olin ihan koiran hakemiseen asti, että olenko mä hullu, että tajuatko sä nainen mitä olet taas tekemässä. Välillä tuo ajatus käy edelleen mielessä, vaikka pentu tuossa onkin, mutta pois en antaisi, on se vaan niin ihana tuholainen.

Kai näitä asioita on ihan normaalia miettiä. Miettii valmiiksi itselleen, että mihin on ryhtymässä, niin uskon, että kaikki menee hyvin.

Mikä teidän mielestä on sopiva ikä ekan koiran kohdalla, että sen toisen voi ottaa. Mun collie uros nyt 5½ vuotta... Oon alkanut miettimää, että milloin tulee se aika sit että mun koira on liian vanha toisen koira ottamiseen?

On tosi ristiriitainen olo... Haluan tosi kovasti toisen koira, mutta silti mullal on koko ajan sellainen olo että tää ei kannata....

Myykin kirjoitti:

Mikä teidän mielestä on sopiva ikä ekan koiran kohdalla, että sen toisen voi ottaa. Mun collie uros nyt 5½ vuotta... Oon alkanut miettimää, että milloin tulee se aika sit että mun koira on liian vanha toisen koira ottamiseen?

On tosi ristiriitainen olo... Haluan tosi kovasti toisen koira, mutta silti mullal on koko ajan sellainen olo että tää ei kannata....

***

Mä otin pennun kun vanha koirani oli 11-vuotias. Sani oli koko ikänsä ollut Vilma-labukan kanssa ja kun Vilmasta sitten aika jätti, Sani oli tosi surullinen. Se ei ollut ikinä ollut ainut koira ja kaipasi seuraa. Sani oli levoton ja vinkui, oli masentunut.
Kun otimme pennun, Sanista huomas heti että "jee, sain kaverin!" Se on silminnähden onnellinen uudesta kaverista. Sani tykkää leikkiä Ronjan kanssa ja välillä ne molemmat makaa matolla vierekkäin ja näykkivät toisiaan. Itselle tulee hyvä mieli kun koira on iloinen. Toki Sani välillä myös murisee Ronjalle jos Ronja on liian riehakas ja alistaa Ronjan ja astuu sitä. Se on ihan normaalia.
Ja en tiedä kuvittelenko vaan mutta Sanin turkki on tullut tuuheammaksi Ronjan tulon jälkeen, ja Sani ei enää oksenna mahanestettä, joka sillä oli ongelmana silloin tällöin, liekö Sani ollut stressaantunut Vilman huonovointisuudesta ja se tiesi että Vilma lähtee pian. Mut nyt kummasti Sani on tosi hyvävointinen ja tuuheaturkkinen ja iloinen eikä ole pitkään aikaan reagoinut mahallaan. Ehkä vain kuvittelen vai voiko tämä olla totta...

Pääsääntöisesti Sani on tosi onnellinen uudesta kaverista. En tiedä miten olis käynyt jos Sani olis aina ollut ainoa koira, mutta sillä oli ollut kaveri lähes 11 vuotta kunnes Vilma piti lopettaa...

Myykin kirjoitti:

On tosi ristiriitainen olo... Haluan tosi kovasti toisen koira, mutta silti mullal on koko ajan sellainen olo että tää ei kannata....

Ihan samoilla fiiliksillä! Mietin, että onko varmasti hyvä hetki ottaa toinen koira ja voinko oikeasti tyydyttää kaikki toisen koiran tarpeet, että se on onnellinen. Välillä taas olen täysin varma.. On se vaikeaa

Jännitti kyllä ottaa toinen koira=) pelkäsin lähinnä,miten mulla on aikaa ja että tuhoaako Dana paikkoja yksinollessaan yms. Välillä ajattelin että en ota toista koiraa mutta koirakuume oli kuitenkin kova ja niin päädyin ottaa Danan kun Tessa on jo kuiteskin 10-vuotias ja halusin reippaamman koiran. .ja onhan niillä sitten seuraa toisistaan sillon ku minä olen poissa. Tessalla oli koirakaveri mut se kuoli kesällä.Danan sain sen ollessa 10-kuukautinen kun tällä hetkellä ei olisi ollut mahdollisuutta ihan nuorta pentua ottaa.
Niin ja enpä silleen kyllä ole katunut,pieniä elämän järjestelyjä on pitänyt tehdä mutta hyvä että otin Danan =)

Päivityksiä meidän arkeemme, eli meillä asustaa 1v9kk Coton uros ja 5kk ikäinen havannankoira uros.
Aluksi arki oli hankalaa, kun vanhempi koira ei alkanut leikkimään pennun kanssa, istui vain meidän sylissä ja ärisi. Tätä kesti noin 4pvää. Pentu ei ollut ikinä käynyt pihalla kasvattajan luona, joten ulkoilukin oli hankalaa. Pentu kiljui kovasti pihalla ja oli ihan paniikissa, kävelystä ei meinannut tulla mitään.
Pikkuinen rohkaistui kuitenkin aika pian ja nyt onkin jokapaikan höylänä - ei pelkää mitään.

Olen alusta asti käyttänyt molemmat koirat samaan aikaan pihalla ja onhan se semmoista hihnojen kanssa leikkimistä, mutta muuten sujuu hyvin. Käymme 3x päivässä pienen remmilenkin ja sen lisäksi metsässä, jossa koirat saavat touhuta vapaana. Käymme myös melkein päivittäin koirapuistossa.

Koirista on tullut todella läheiset toisilleen ja painivat vähän väliä, koirapuistossakin on toistensa seura parasta. :) joskus leikkivät muidenkin kanssa.
Jakavat luut ja herkut - mutta en ole vielä ottanut selvää kumpi meillä on se pomo.
Vanhempi koira ei ärähdä kuin siitä, jos on nukkumassa ja pentu menee härkkimään.
Luut, herkut ym saa viedä suusta, myös lelut.
Tämä on todella sääli, koska tietenkin haluaisin että vanhempi on se johtaja. Mutta, aika näyttää.

En ole katunut toisen koiran ottamista, nuo tuovat paljon iloa toistensa elämään ja on ihanaa, kun ei tarvitse metsään ym aina pyytää koiratuttuja mukaan kun nuo viihdyttävät ja juoksuttavat toisiaan.

Mulla jännittää toisen koiran tulo meille ihan älyttömästi! Ehkä lähinnä pelottaa se, että jos eivät toisen koiran kanssa tulekkaan toimeen keskenään. Lissu on kyllä tuollanen löpsykkä, tulee kaikkien kanssa toimeen, mutta entäpä ku pentu tuleekin hänen kotiinsa?

Mua ei jännittänyt muistaakseni ollenkaan toisen koiran tulo. Olin siitä vain ihan innoissani. Tietysti sitä tuli suunniteltua kaikki tarpeellinen valmiiksi ennen toisen tuloa, mutta suoraan sanottuna mä olen mielestäni päässyt suhteellisen samalla vaivalla yhden kuin kahdenkin koiran kanssa. Tietystihän sitä oli yksi koira enemmän pestävänä ja puunattavana ja koulutusten aikana tarvitsi koirat erottaa toisistaan, mutta silti mä pääsin omasta mielestäni jopa hieman helpommalla kahden koiran kanssa.

Alkuunhan Siiri ei päästänyt pentua edes mun lähelleni, mutta Siirin huomatessa, ettei uusi pentu viekään sen paikkaa talossa, niistä tuli nopeasti kavereita ja ne viihdyttivät pitkin päivää toisiaan leikkimällä. Lenkityksetkin onnistui helposti, kun asuin silloin veljeni kanssa, joten pennun pystyi jättämään hänen kanssaan. Muuten koirat olivatkin sitten täysin mun vastuulla. Kukaan muu ei ikinä laittanut tikkua ristiin koirien eteen. Koirien ruuatkin yms. menivät ihan omista rahoista. Äidiltä sai tietysti aina tarvittaessa apua, jos jotain ylimääräisiä kustannuksia oli, mutta eipä niitäkään ollut.

Nyt vasta kolmannen koiran ollessa talossa huomaa hommaa olevan enemmän, vaikka nykyään on samassa talossa oma mies, joka jakaa kanssani koirista aiheutuvat "työt". Enää vain ei riitä omat kädet jokaiselle, joten asioita koirien suhteen tarvitsee järjestellä tarkemmin. Kyllä mä silti näiden kolmenkin kanssa yksin pärjäisin hyvin.

Onhan nämä kaikki asiat paljon kiinni rodusta ja siitä mitä koiran kanssa tekee. Omaksi rodukseni on osunut rotu, jonka kanssa pääsee hyvinkin helpolla ja mulle riittää pääosin ihan kotona touhuaminen näiden kanssa. Jonkun vaikeamman ja vaativamman rodun kanssa tilanne olisi ollut ihan toinen.

Olipa mukavaa lukea vinkkejä ja kokemuksia, sillä itselle on tulossa toinen koira reilun viikon päästä. En ole vielä edes kamalasti stressannut elämää kahden koiran kanssa. Jännittää pennun tulo kyllä ihan älyttömästi, sillä tuo edellinen tuli aikuisena. Onneksi avokki on myös vahvasti koira touhussa mukana ja onkin hieman "ominut" tuon toisen koulutusta tai sanotaanko, että intoa riittää molemmilla ja yksi koira ei tahdo enää riittää. Harmi kun en nyt kerinnyt koko ketjua lukea, mutta täytyy paneutua paremmin illalla.

Kokemuksia ison (ja siis tarkoitan ISON) pennun ottamisesta pienen kaveriksi? Puppe perhoskoira löytyy, haaveissa borzoi Tuulenkoirissa oon jo lueskellutkin ja mielipiteitä on ihan laidasta laitaan, joten kysellään nyt täältäkin vielä...

"Sillon joskus" kun meille tuli ekaa kertaa toinen koira, niin kaikki tais mennä ihan hyvin. Toki, meitä oli nelihenkinen perhe koiria hoitamassa (mä ja sisko oltiin sillon 12-15-vuotiaita), mutta en mä edes muista enää sitä aikaa vanhempien luona, kun oli vaan yksi koira.

Näistäkin pieni (bichoni) oli ensin ja iso (lappari) tuli myöhemmin, mutta siinä kokoero oli kuitenkin huomattavan paljon pienempi kuin mitä perhonen + borzoi -yhdistelmässä on

Hei!

Minulla on kotona 3-vuotias bichon-poika ja nyt suunnitelmissa on toinen koira (mieluusti narttu).

Mutta kumpi on parempi uroskoiralle kaveriksi, uros vai narttu?

(Bichon aiotaan leikata kesällä piilokiveksen takia joka tapauksessa.)