Koirat.com

Niin niin, no tuossa tapauksessa belgi olisi kyllä ihan oiva. Eipä mulla siis muuta kuin että miksipä ei, kyselet sitten joltain kasvattajalta jos hyvältä tuntuu

Kääk, belgi ois kyllä ihana. Niin kuin olisi valkkarikin. Yhtäkkiä aivan valtavan hauska ajatus että ottaisi oikeasti ISON koiran! :D Tuon russelin jälkeen. :D Ois aika siistiä. Ruokaa menis aika paljon enemmän...
Valkkareita oonkin menossa nyt katsomaan kaverin kanssa, joka kanssa pohtii myös sopivaa koirarotua. :) Ehkä niitä belgejäkin vois käydä katsomassa. :)

Sakemanniakin olit miettinyt ja miksipä sekin ei menisi terveyshän näillä on välillä aika kuraa, mutta noin muuten sanoisin että sopisi kriteereihin. Ja terveystuloksia löytyy nykyään hyvin ja kasvattajatkin alkaneet olemaan mun mielestä avoimempia ongelmien suhteen. Jos näyttelylinjainen ei kiinnosta (rakenne ym.) niin työlinjaisissakin on paljon eri tyyppisiä koiria, on niitä tykkejä ja sitten vähän vähemmällä vietillä varustettuja. Fyysisistä haasteita tuppaavat tykkäämään ja ei kovin helpolla ulkona palele. Mitä meillä koululla oon esim. maleihin verrannut niin siinä missä ne on tarvinneet yli 20 asteen pakkasilla takkia, niin Rajun kanssa ollaan pärjätty koko talvi ilman. Mutta kuten naukunen sanoi, maleissa on tosi paljon turkinvaihtelua!

Tosin se täytyy sanoa että jos tokossa haluaa pitkälle pärjätä niin useimmat sakut joita mä oon tavannut, on vähän.. miten sen nyt sanoisi.. suurpiirteisiä koiria, eli voi vaatia pitkää pinnaa saada niistä pikkutarkkoja tokokoiria sitä en sano etteikö onnistu, mutta helpommallakin voi päästä.

Niin, sakemannissa epäilyttää kyllä vähän liikaa tuo terveys. Ja toinen juttu on se suojeluvietti. Se ei itseäni haittaa, mutta mieheni lapsuuden naapurissa on ollut joku vihainen sakemanni jolla juoppo naapuri on huvikseen pelotellut lapsia, ja tästä miehelläni on melko syvä epäilys kaikkia isoja ha haukkuvia koiria kohtaan. Jackrussell oli hyvä rotuvalinta ensimmäiseksi koiraksi, koska tuolla ei ole ollenkaan vahtiviettiä eikä se hauku koskaan. Miehelläni voisi olla vähän liikaa tottumista isoon haukkuherkkään koiraan, ja voisi olla opettelemista miten sen kanssa liikutaan ulkona. En ole vakavissani ehdottanut sakua seuraavaksi roduksi, mutta luulen että mieheni osalta saku ja mali ovat poissuljettuja vaihtoehtoja. Valkkari voisi olla sitten taas iisimpi versio, vaikka kai nekin ovat jonkun verran haukuherkkiä, mutta sitä suojeluviettiä pitäisi olla vähemmän.

Belgithän on kautta muunnoksen tyypillisesti teräviä ja kovia vahtimaan, se ei varsinaisesti ole malikoiden ominaisuus. Sama pätee taas sitten toisaalta australianpaimenkoiraan ja valkkariinkin, mikään näistä roduista ei lähtökohtaisesti ole erityisen avoin ulkopuolisille vaikka poikkeuksia toki on. Meillä on tervunarttu vahtinut asuntoa ihan pikkupennusta ja mä oon sen sille sallinut, koska se on siinä niin syvällä. Sillä ei kuitenkaan ole lupaa olla mikään kiljukaula vaan se saa lyhyesti ja topakasti ilmoittaa sisään pyrkivistä ihmisistä ja suu menee sitten suppuun. Mä en ole kokenut tätä koskaan mitenkään ongelmalliseksi, mutta tuo mun narttu on varmasti sieltä iiseimmästä päästä kaikenkaikkiaan.

Mut mitä tarkoittaa sitten se suojeluvietti? Kun luonnetesteissäkin on se suojelu osio. Mä olen siis ihan ummikko näissä, mutta oon elänyt siinä käsityksessä että joillain roduilla on "suojeluviettiä" vahtivietin lisäksi ja se tarkoittaa sitä että koira voi vaikkapa ulkona puolustaa omistajaa epäilyttäviltä humalaisilta tms. haukkumalla ja jopa käymällä päälle. Tuttavalla oli joskus sakemanni, jota ei voinut pitää vapaana kun oltiin lasten kanssa liikenteessä, koska koira olisi voinut käydä vastaantulijoiden päälle, sillä oli tuttavani mukaan "liikaa suojeluviettiä" tai sitten se oli vain vinksahtanut.
Meillä on ollut useasti sukulaisen australianpaimenkoira hoidossa, eikä mua se vahti haukku haittaa. Ja meillä on jo toi russeli joka saa hoitaa sen lellikki koiran osion, mä jopa toivon toiselta koiralta ettei sen tarvitsisi olla aivan joka ikisen vastaantulijan kaveri joka vain sattuu siihen vilkaisemaan. Mutta sitä en toivo, eikä mieheni varmasti osaisi suhtautua siihen, jos koira koskaan olisi aggressiivinen ketään kohtaan...

Muoks. Vai oonko mä vaan ennakkoluuloinen kun sakua ja malia on nähnyt käytettävän suojelukoirina, että ne voi sitten olla aggressiivisia?

^Meillä on ollut koko mun lapsuuden ajan saksanpaimenkoiria sukulaisilla ja omassa perheessä myös, eikä niistä yhdelläkään ainakaan mun muistin mukaan oo ollut mitään ongelmia ihmisiä kohtaan. Ainoastaan meidän naapureille tää jo edesmennyt saksalainen haukkui ja murisi, mutta syykin selvisi kun yllätettiin naapurin poika ampumasta koiraa kuulapyssyllä.

Suojeluviettiähän näillä on ja terävyyttäkin useilta yksilöiltä löytyy, ei ehkä ole yhtä teräviä tai ainakaan se ei tule ihan samalla tavalla esiin kuin belgeillä (mun kokemusten mukaan) mutta en silti helpommaksi roduksi sanoisi myöskään. Joka tapauksessa sanoisin että oikeanlaisella koiran pidolla nämä ei vaarallisia ole. Eri asia sitten ne juopot sun muut jotka hankkii munanjatkeeksi ja asiallinen hoito jää vähän puolitiehen.

Raju on vielä ihan vauva kun vasta täyttämässä 2 vuotta eli sinänsä en voi olla varma mitä siitä vielä kehittyy, mutta toistaiseksi sanoisin että ihmisten kanssa kohtaamisissa se on huomattavasti helpompi kun tuo mun vanhempi sekarotuinen. Raju on tervepäinen koira kuitenkin eikä sillä ole mitään tarvetta puolustaa mua jos joku tulee juttelemaan tms. kun taas Rolle arkana ja epävarmana reagoi usein tilanteeseen nähden aivan liian voimakkaasti. Ja Rajulla kuitenkin viettiä on ja puruissa se käy ihan hurjana, silti ei niidenkään harjoitusten jälkeen ole ollut havaittavissa mitään kyttäilyä ulkona tai muuta sellaista ja irtikin voin pitää oikeastaan missä tahansa, tota kun ei voisi vähempää vieraat ihmiset tai koiratkaan yleensä kiinnostaa.

Mutta niin, en mä liian ruusuista kuvaa yritä tässä rakentaa, hyvähän se on jos miettii ja jos ei tunnu omalta niin sitten ei ota. Mutta ehkä pähkinänkuoressa sanoisin että kun antaa sen koiran tietyissä rajoissa ja järkevällä tavalla toteuttaa itseään niin harvoin nämä mitään mahdottomia on Ja puhun nyt pääasiassa saksanpaimenista kun niistä eniten kokemusta, mutta pätee varmasti muihinkin saman tyypin rotuihin.

Karkeasti voi varmaan yleistää, että belgi on reaktiivisuudessaan ja terävyydessään hektisempi ja herkempi kun taas sakemanni käy aavistuksen hitaammalla. Yksilökysymyshän se on mut tää on mun mielikuva.

Mun toisessakin rodussa ei ole lainkaan harvinaista että varsinkin urokset asettuvat häntä tötteröllä omistajan ja uhan väliin, mun narttu (collie) omassa luonnetestissään odotti keppiä heiluttavan ukon kohdalleen asti ja hyppäsi sitten vasten että jokos jo heittäisit etkä vain heiluttelisi.

SiljaSiili kirjoitti:

Niin, sakemannissa epäilyttää kyllä vähän liikaa tuo terveys. Ja toinen juttu on se suojeluvietti. Se ei itseäni haittaa, mutta mieheni lapsuuden naapurissa on ollut joku vihainen sakemanni jolla juoppo naapuri on huvikseen pelotellut lapsia, ja tästä miehelläni on melko syvä epäilys kaikkia isoja ha haukkuvia koiria kohtaan. Jackrussell oli hyvä rotuvalinta ensimmäiseksi koiraksi, koska tuolla ei ole ollenkaan vahtiviettiä eikä se hauku koskaan. Miehelläni voisi olla vähän liikaa tottumista isoon haukkuherkkään koiraan, ja voisi olla opettelemista miten sen kanssa liikutaan ulkona. En ole vakavissani ehdottanut sakua seuraavaksi roduksi, mutta luulen että mieheni osalta saku ja mali ovat poissuljettuja vaihtoehtoja. Valkkari voisi olla sitten taas iisimpi versio, vaikka kai nekin ovat jonkun verran haukuherkkiä, mutta sitä suojeluviettiä pitäisi olla vähemmän.

Eiköhän se suurin syy ggressiivisuuteen tuossa juopon koirassa ollut tuo juoppo, ei koiran rotu. On hieman kyseenalaista tehdä päätelmiä rotuominaisuuksista tapauksissa, joissa ilmiselvästi omistaja on täysi pipipää. Sellaista koirarotua olekaan, joka täysin väärällä kasvatuksella oppi hyville tavoille ja käyttäytymään ihanteellisesti.

Pentuaikana kannattaa panostaa siihen, että sosiaalistaa koiran ihmisiin. Sakemannit eivät ole käsittääkseni haukkuherkkiä ollenkaan. Muutoin kyllä monipuolisesti äänteleviä. Haukkuminenkin on asia, johon pentuajan koulutus vaikuttaa paljon. Pennusta - rodusta riippumatta - tietenkin pitää systemaattisesti pyrkiä kasvattamaan juuri siihen malliin käyttäytyvä koira, jollaisen itselleen haluaa. Toki tässä onnistumisen haastavuuteen osaltaan vaikuttaa koiran rotuominaisuudet sekä yksilöllinen luonne. Mutta erinomaisen paljon kasvatuksen laatu ja systemaattisuus. Sakemannihan on sellainen yleiskoira, että siinä on mahdollisuudet hyvin monenlaiseen. Tavallaan valinnanvaraa omistajalla on paljon.

SiljaSiili kirjoitti:

Niin, sakemannissa epäilyttää kyllä vähän liikaa tuo terveys. Ja toinen juttu on se suojeluvietti. Se ei itseäni haittaa, mutta mieheni lapsuuden naapurissa on ollut joku vihainen sakemanni jolla juoppo naapuri on huvikseen pelotellut lapsia, ja tästä miehelläni on melko syvä epäilys kaikkia isoja ha haukkuvia koiria kohtaan. Jackrussell oli hyvä rotuvalinta ensimmäiseksi koiraksi, koska tuolla ei ole ollenkaan vahtiviettiä eikä se hauku koskaan. Miehelläni voisi olla vähän liikaa tottumista isoon haukkuherkkään koiraan, ja voisi olla opettelemista miten sen kanssa liikutaan ulkona. En ole vakavissani ehdottanut sakua seuraavaksi roduksi, mutta luulen että mieheni osalta saku ja mali ovat poissuljettuja vaihtoehtoja. Valkkari voisi olla sitten taas iisimpi versio, vaikka kai nekin ovat jonkun verran haukuherkkiä, mutta sitä suojeluviettiä pitäisi olla vähemmän.

Eiköhän se suurin syy ggressiivisuuteen tuossa juopon koirassa ollut tuo juoppo, ei koiran rotu. On hieman kyseenalaista tehdä päätelmiä rotuominaisuuksista tapauksissa, joissa ilmiselvästi omistaja on täysi pipipää. Sellaista koirarotua olekaan, joka täysin väärällä kasvatuksella oppi hyville tavoille ja käyttäytymään ihanteellisesti.

Pentuaikana kannattaa panostaa siihen, että sosiaalistaa koiran ihmisiin. Sakemannit eivät ole käsittääkseni haukkuherkkiä ollenkaan. Muutoin kyllä monipuolisesti äänteleviä. Haukkuminenkin on asia, johon pentuajan koulutus vaikuttaa paljon. Pennusta - rodusta riippumatta - tietenkin pitää systemaattisesti pyrkiä kasvattamaan juuri siihen malliin käyttäytyvä koira, jollaisen itselleen haluaa. Toki tässä onnistumisen haastavuuteen osaltaan vaikuttaa koiran rotuominaisuudet sekä yksilöllinen luonne. Mutta erinomaisen paljon kasvatuksen laatu ja systemaattisuus. Sakemannihan on sellainen yleiskoira, että siinä on mahdollisuudet hyvin monenlaiseen. Tavallaan valinnanvaraa omistajalla on paljon. Jos niistä olisi vaikeaa saada luotettavia, ei niiden suosio vaikkapa poliisikoirina voisi olla kovin suuri. Monet poliisit ottaisivat mennen tullen mieluummin sakemannin, jos niiden terveystilanne vain olis parempi.

Meillä on lähisukulaisilla belgejä, ja itsellä porokoiria. Sanoisin että pitkäkarvaisten belgien turkki on paljon suurempitöisempi kuin esim. porokoiran, ja kyllä siihen tarttuu vaikka mitä (kuinka usein niitä takiaisia on saanutkaan belgin turkista selvitellä). Periaatteessa belgi pärjää ihan hyvin varmaankin tuollaisella vaelluksella, mutta kyllä ainakin noille sukulaisten belgeille puetaan loimi päälle ennen kuin porokoiralle. Malinoisin turkki on varmasti helppohoitoisempi, mutta epäilen sen riittävyyttä kunnon pakkasilla. Olisko sitten näillä käyttölinjaisilla niukemmilla pitkäturkeilla vähän helpompihoitoisempi turkki?

Belgi kuluttaa energiansa ehkä herkemmin (menee täydellä höyryllä) kuin porokoira, porokoira säästelee herkästi energiaa, jotta varmasti jaksaa. Retkeillessämme olen huomannut että porokoira vetää lepäämään kiepille kun pysähdytään tauolle syömään yms, ja belgi ei oikein ihan rauhoitu, vaan on valmiudessa kokoajan. Seuraavana päivänä yleensä porokoira menee ihan samalla tavalla, mutta belgissa näkyy rasitus aina jollain tavalla (vähintään henkisesti). Belgi on helposti myös jaloissa enemmän kotona säheltämässä, kun porokoira on jossain muualla.

Melkein kaikissa perheen belgeissä on jonkinlaista terävyyttä, kaikissa ei ihan vain sitä toimintakykyä ole toimimaan. Ovat paljon epäluuloisempia vieraita kohtaan ja vahtivat sen vuoksi, kun taas porokoirat on välinpitämättömiä muuten vieraita kohtaan, paitsi vahtivat haukulla herkemmin kuin belgi. Vaikka munkin vanhemmalla porokoiralla on luonnetestin mukaan terävyyttä ja puolustusviettiä, niin ei sitä tarvitse pelätä että se puolustaisi minua kaikilta vierailta. Se käyttää kuitenkin aggressiota vain tarvittaessa. Paljon vaikuttaa toki hyvä sosiaalistaminen ja johdonmukaisuus.

Belgillä ei ole riistaviettiä juurikaan (saalisviettiä ennemminkin), se pysyy helpommin lähellä ja on miellyttämisenhaluisempi ja sillä ei ole itsenäisyyttä juurikaan niin kuin porokoiralla. Belgi on aina valmiina toimintaan, reaktiivisempi ja tekee kaiken täysillä. Ainakin mun kokemuksien perusteella. Porokoira ajattelee itsenäisemmin ja kyseenalaistaa enemmän. Joillakin porokoirilla voi olla vahva riistavietti (kuten mun vanhemmalla porokoiralla).

Joo siis tottakai siinä juopon koirassa oli vikana tasan se juoppo eikä kukaan muu. Se, että suojeluvietti epäilyttää mua, tarkoittaa vaan just sitä, että se ei tunnu oikein omalta, että esimerkiksi suojelu harrastuksena ei kiinnosta yhtään. Ja onhan kuitenkin erikseen ne rodut suojeluun, on siinä joku syy. Että se joku vietti on siellä taustalla. Mutta joo, nyt mä yleistän ja stereotypisoin tässä paljon, kun kokemusta näistä suojelukoirista on niin vähän. Kun en oikeasti tiedä.
Protus_82 tossa aika hyvin selkiytti, että millaista on kun joku koira on "häslä" ja joku toinen ei. :D Arkielämässä on vaan niin paljon helpompaa kun kaikesta ei tarvitse tehdä numeroa. Ja tosiaan, uskon että porokoiralla olisi sopivin turkki meidän vaelluksia ajatellen. Mutta toisaalta mä kaipaan toiselta koiralta enemmän mielyttämisen halua ja muhun kiinnittymistä, kun on jo toi terrieri. Terrierin kanssa on ollut tosi kiva harrastaa, se on älykäs ja nopea, mutta jos hallilla on joku ihana narttu niin mä en vaan voi taistella sen huomiosta. Kun se haluaa jotain, niin se terrierin sinnikkyydellä sitä yrittää. Ja kaikki hieno työ mitä ollaan tehty tuntuu valuvan hukkaan, kun ei vaan voi tehdä koska se narttu. Tai joku muu. Toki tää nyt on yleisesti sosiaalisten koirien ja urosten ongelma.
On tää vaikeaa. :D

Mulla ei kyllä omat lappalais (slk- ja lpk) -urokset, eikä pentu (lpku) välitä hallilla mistään nartuista tms. Molemmat noista aikuisista ovat pallillisia ja astuneita uroksia, mutta silti jopa samassa agiryhmässä on voinut huoletta olla juoksuisia narttuja myös reenaamassa väliin. Reenihallilla tehdään mun kanssa. En itse näe porokorien harrastusongelmana suinkaan sitä, etteivät ne kiinnittyis omistajaansa, vaan ennemmin sitä, etteivät ne tosiaan helposti laita "kaikkea peliin" toisin kuin vaikka belgit. Eli porokoira tekee, mutta se on huomattavasti vaikeampi opettaa tekemään samanlaisella intensiiviteetillä.

Aina aika paljon voi vaikuttaa se yhdistelmä mistä otat sen pennun. Belgeistä löytyy niitä vähemmän häsliä, ja porokoirista miellyttämisenhaluisempia. Belgi on vaan tasaisempi rotu kuin porokoira. Belgeissä on jonkin verran ääniherkkyyttä, joten kannattaa siihen kiinnittää huomiota pentua valitessa.

Mun vanhempi porokoirauros ottaa nartut kanssa aika rankasti, sille vaan ei voi mitään. Mutta kyllä se nykyään pystyy treenaamaankin vaikka juoksuhajuja olisi jossain. Voin sanoa että olen itse treenannut agilitya terrierin kanssa, ja se on todella paljon helpompi ollut kuin porokoira :)

Kannattaa ehkä miettiä että jos on harrastuksien kanssa enempi tavoitteita, niin sitten kannattaa ottaa perinteisempi paimenkoira, jonka kanssa ei tarvitse tehdä töitä motivoimisen kanssa. Luonne on kuitenkin aina tärkeämpi kuin ulkomuoto. Porokoiran kanssa voi hyvin harrastaa, mutta siinä tarvitsee käyttää aikaa aina motivaatioon ja sitä ei voi pitää itsestään selvyytenä, eikä porokoira kyllä tosiaan tee helposti samalla intensiteetillä kuin se belgi.

Vielä voin sanoa että mun toinen porokoira on tosi vaikea harrastuskoira, ja vaikea motivoida. Sen kanssa ollaan kuitenkin kisattu hyvillä tuloksilla tokossa ja agilityssä, mutta on se vaatinut miettimistä motivaation kannalta. Sillä on vähän kevyempi karva, mutta silläkin on pärjännyt hyvin vaikka missä pakkasissa. Sillä on paljon riistaviettiä ja itsenäisyyttä, joten vapaana pito on aina vähän niin ja näin. Se on älykäs ja sille ei tarvitse opettaa juuri mitään, koska se oivaltaa nopeasti. Se reagoi aggressiolla uhkaan herkästi, mutta onneksi siitä on tullut hyvin varma, ettei se tunne uhkaa helposti. Sen murkkuikä oli tosi vaikea, koska itsenäinen muihin uroksiin reagoiva uros oli hankala saada toimimaan oman mielen mukaan. Se vahtii ja pysäyttää tulijat (ei päästä ohi), jos ovat epäilyttäviä. Muuten on vieraita kohtaan aika viileä, ja tuttuja kohtaan riehakas. Piippasi varsinkin nuorena PALJON!

Toinen, nuorempi porokoira on taas paljon aktiivisempi, miellyttämisenhaluisempi (tai kontaktinhaluisempi), ja vähemmän itsenäinen. Sillä ei ole riistaviettiä, ja sitä on helppo pitää vapaana. Se ei ehkä ole kaikken älykkäin porokoira, mutta yritystä sillä on. Se on helpommin motivoitava, taistelunhaluinen ja ahne. Sillä ei ole aggressiota kovin paljoa mielestäni uhkaa vastaan, mutta vahtii kyllä voimakkaasti ja reagoi herkästi. Sillä on tuuhea vahva turkki, millä se pärjää ihan millä pakkasilla vain. Tämäkin on aika viileä vieraita kohtaan, mutta tuttujen syliin pomppaa vaikka mille korkeudelle. Sillä on silti hyvä hermorakenne ja se on tasainen, ja pystyy rauhoittumaan ihan samalla sekunnilla, kuin menee kierroksillekin. Mutta jos haluaisin varmasti menestyä esim. harrastuksissa niin ottaisin kyllä sen toisen rodun, kun näitä ei voi vaan ottaa mitenkään itsestäänselvyytenä.

Vielä sanoisin, että itse otin juurikin porokoiran sen takia, koska se ei häslää, se ajattelee ja päättelee itsenäisesti, se on säänkestävä ja helppohoitoinen, ja yleisesti on aika varma koira, eikä ole arka tai ääniarka rotu. Se kiintyy kuitenkin perheeseensä vahvasti. Se on keskikokoinen, ja sopii mukaan joka paikkaan. Harrastuksiin voisi toinen rotu sopia ehkä paremmin, mutta omaan arkeeni taas porokoira paremmin. Mutta harrastuksiin kuitenkin tuon toisenkin porokoiran otin, kun en halua tehdä arjen kanssa kompromisseja toisen rotuisen kanssa :)

Tykkään kuitenkin itse harrastaa porokoirien kanssa, siinä saa vähän haastetta ja oppii itse kouluttamisestakin. Porokoira kun kertoo heti, jos koulutuksessa jokin mättää. Ja ilolla se porokoira tekee, vaikka ei niin intensiivisesti.

Mun belgi on ns. vanhaa tyyppiä, ei puhtaasti siis mitään jakautunutta linjaa mutta turkkinsa puolesta ennemmin niukempi kuin showlinjaiset. Enkä ole kokenut edes tuota sen pentuturkkia mitenkään työlääksi, kyllä siitä on muutama takiainen joo tullut nypättyä mutta ei sitä hoitaa ole tarvinnut kyllä nimeksikään, tai että se keräisi jotenkin huomattavasti.... jotakin.

Mulla on tuo belgi ollut myös pienestä asti sellainen että se rauhoittuu myös ulkona suunnilleen joka paikkaan minne sen vie kun toiminta loppuu, ja se on mielestäni esimerkiksi tuohon mun nahkacollieen verrattuna huomattavasti itsenäisempi, joten kyllä näissäkin vaihtelua piisaa Tosin tästä pentueesta on kasvattajakin ollut ihmeissään että miten niistä tulikaan tuollaisia, mutta oh well. Riistaa ei kyllä ole eikä oikeastaan saalistakaan haitaksi asti.

On kyllä totta että belgi on hektisempi toimimaan siinä missä alkukantaisemmat rodut ovat taloudellisempia, mulla on vaan lähipiirissä groenendaeluros joka vaeltaa Lapissa jatkuvasti joten en sen ja omien havaintojeni pohjalta ole keksinyt mitään mikä varsinaisesti estäisi tai hankaloittaisi ko. toimintaa tämän rodun kanssa.

Ihan samalla tavalla meillä porokoira ja belgi meidänkin retkeilyillä ovat mukana, eikä turkki siellä kerää hirveästi kun ei mennä ihan ryteiköissä.. Kaikkein hienointa on että tulevat toimeen todella hyvin keskenään vaikka ovat eri perheiden uroksia. Ja esim. tää belginomistaja mieluummin ottaisi belgin tuota retkeilyäkin varten, eikä varmaan ikinä porokoiraa, kun belgi kuitenkin on miellyttämisenhaluinen ja pysyy lähellä (helpompi siten).

Onhan noissa belgeissä eroa, perheessä on kaksi belgiurosta, toinen on todella pehmeä, herkkä, erittäin vilkas, ääniherkkä, vähän terävä, ei toimintakykyä, todella helppo ollut pennusta asti (paitsi ääniherkkyyden takia), pysyy lähellä eikä riistaviettiä, ja miellyttämisenhaluinen. Toinen uros on taas todella taistelunhaluinen, äänivarma, kova, rauhallisempi, terävä, toimintakykyinen (ihanteellinen harrastuskoira) ja jopa itsenäinen tuohon toiseen verrattuna, mutta ei riistaviettiä. Molemmat belgit siis groenendael-uroksia, en tiedä onko käyttölinjaa suvussa, eli varmaan show-linjaisia. Toi mun vähemmän itsenäinen nuorempi porokoira ja tää itsenäisempi belgi on aika samaa tasoa toistensa kanssa luonteiden osalta. Molemmista roduista löytyy niitä varmasti kultakimpaleita, ja sitten vähän vähemmän sopivia yksilöitä.

tuplat pois

No niin, eilen oltiin katsomassa kahta ihanaa valkoistapaimenkoiraa ja mä olen kyllä ihan in love. :D Mä haluan koiran jolla on mielyttämisen halua, mutta en tarvitse mitään kilpailutykkiä. Haluan joka tapauksessa kouluttaa koiraa, mutta missään kisoissa menestyminen ei ole tärkeää. Koulutus on minusta kivaa tekemistä koiran kanssa ja se kuluttaa koiran energiaa ja antaa sille ajateltavaa. Toki se on kivempaa, jos koira oppii ja haluaa tehdä, ettei sen huomiota tarvitse ostaa. Siksi alan päätyä kyllä paimenkoiraan. Valkkari olisi siitä kiva, että se vaikuttaa aika helpolta. Ilmeisesti sitä suositellaan myös ensimmäiseksi koiraksi. Belgi alkaa tippua pois koska niin moni on sanonut mulle että se on liian vaikea, vilkas, ja kasvattajat vaativat että sen kanssa harrastetaan suojelua tai kisataan muissa lajeissa. Mä haluan ensisijaisesti perhekoiran russelin kaveriksi, vaellus kaverin myös talveksi, harrastukset tulee sitten koiran mukaan, mistä se tuntuu tykkäävän ja kuinka meidän yhteistyö pelaa.
Porokoira on vielä harkinnassa, se olisi ehdottomasti turkiltaan paras ja kooltaan kätevämpi, paitsi niihin vetohommiin ei. Mutta tuon russelin puolesta, vaikka mulla ei oo epäilystäkään etteikö se pärjäisi minkä kokoisen koiran kanssa tahansa, ja miehelleni valkkari tuntuu hieman isolta äkkiseltään.
Aussie on myös vielä harkinnassa, ja pian päästään tapaamaan myös yhtä tsekinpaimenkoiraa, tosin ne voivat olla melkoisen kysyttyjä ja vaikeasti saatavia ja terveys on vähän niin ja näin..
Mutta valkkarin puolesta vaikuttaa lupaavalta!

Heitän täältä nyt takavasemmalta vielä yhden vaihtoehdon: mitenkäs samojedi? Ainakin mulla tulee heti mieleen sammari, kun puhutaan sään kestävästä koirasta, josta on sekä vetopuuhiin että muun laisiin harrastuksiin. Ne kuuluvat arktisiin rotuihin, joten varmasti pärjää talvella vaelluksella ilman vaatetusta ja sammarithan sopivat myös vetopuuhiin mainiosti. Luonteensa puolesta toimivat myös harrastuskoirina ja kokohan niillä on lähempänä porokoiraa kun esim. valkkaria. http://samy.fi/fi/