Koirat.com

^Tuo on juuri se syy, miksi en aussieta parhaana mahdollisena retkikoirana nää. Ihania koiria, valmiita tekemään ja toimivia harrastuskoiria, mutta koska rotu on enemmän vahti joka paimentaa kuin toisin päin, en uskaltaisi tuurilla kokeilla, sattuisiko käsiin ei vahtiva yksilö. Mun mielestä aussien kuuluukin vahtia.

Ja toi on ihan totta, sisällä asuva koira tarkenee ihan eri tavalla kuin ulkona asuva. Ei mun sisähuskykaan tarkene ulkona paikallaan pitkiä aikoja, jos on kova pakkanen.

Suomenlapinkoirakin on kyllä haukkuherkkä. Sukulaisrotujahan nuo on lapinporokoiran kanssa ja yhteisiä koiria on takana. Suomenlapinkoirista kyllä löytää sellaisen "leppoisan" kaverin helpommalla. Jos rotumääritelmiä katsoo, niin lpk:lla on alkuperäinen käyttötarkoitus "Porojen paimennukseen käytettävä koira." ja suomenlapinkoiralla "Alunperin porohoitotyössä käytetty paimen- ja vahtikoira.".

Ihan mielenkiinnosta, olisitko ottamassa urosta vai narttua?

Tuohon turkkiasiaan, niin kyllä tuo mun tiiviilä, lyhyellä turkilla varustettu labbis tuntuu paremmin kestävän pakkasia mitä kaverin aussi, joka toki on aussiksi niukkaturkkinen. Vaikka tuolla kaverin aussilla on pitkä karva, ei se pohjavilla ole läheskään yhtä hyvin suojaava mitä esim. tuolla labbiksella, jolla on paksu turkki.

Onko noutajat ihan nou nou? Sekalinjaisen labbiksen voisin nimittäin nähdä istuvan kriteereihin ihan näppärästi. Mulla on tuo käyttis 54 cm korkea ja painoa sen 23 kg. Menee yllättävän pieneen tilaan kun kerälle käpertyy, on kokoa sen verta kuitekin että jaksaa jotain jo vetääkki. Intoa riittää vääntää tokoa, on samaan tapaan kiinnostunut ohjaajasta mitä paimenet. Miellyttämisenhalua löytyy sen verran ettei kädenvääntöä tarvi käydä, motivointi onnistuu helposti ruoalla ja leluilla.

Jos kiinnostaa niin kerron mielelläni lisää.

Nimenomaan Angat, vahti on vahti, meidän hoitokoira aussiellakin haukku kumpuaa herkästi ja se tulee kovaa! Sen voi kouluttaa et kotona ei haukuta, mutta eihän se mitään vaistoilleen voi, kun ei osaa yleistää opittua ihan joka tilanteeseen ja paikkaan. Mainio tyyppi, mut se vaatii jatkuvaa keskittymistä ja tietynlaista työn alla pitämistä että osaisi käyttäytyä.

Ja Sarahia, tuo kaverin lapinkoira on paimensukuinen, nimenomaan pitäisi haukkua enemmän mutta sattuu olemaan hiljainen kaveri. Eihän sitä varmaan toista samanlaista löydy. Ihan on kultakimpale tuo typy. <3

Narttua olen ajatellut. Tuo oma russeli on tosi isolla itseluottamuksella varustettu uros niin jotenkin näkisin nartun turvallisempana valintana. Kun ikäeroa olisi noin 2-3 vuotta.

Noutajasta tai kanakoirasta haaveilen kyllä, mutta vasta kun metsästysharrastus lähtee kunnolla käyntiin. Bretoni ois ihana. Labbiksen turkista en ole ihan vakuuttunut. Siitä pistää varmaan hyttysetkin läpi? Tolleri oli mulla pitkään harkinnassa, mutta se mitä olen niitä nähnyt niin vähän itseä hermostuttaa se sählääminen ja vilkkaus.

^ En kyllä ole edes ajatellut kiusaako tuota hyttyset miten paljon, joten en osaa vastata. Onhan tästä jo puoli vuotta kun on viimeksi hyttysiä tarvinnut murehtia, joten hyvästi ehtinyt unohtaa.

Vilkkaitahan näistä suurin osa on, mutta taas passissa tai muun tyyppisessä tehtävässä pitää kuitenkin pystyä rauhoittua ja olla. Mutta innostuessaan kyllä herkästi vouhottavat.

SiljaSiili kirjoitti:


Ja Sarahia, tuo kaverin lapinkoira on paimensukuinen, nimenomaan pitäisi haukkua enemmän mutta sattuu olemaan hiljainen kaveri. Eihän sitä varmaan toista samanlaista löydy. Ihan on kultakimpale tuo typy. <3

No paimensukuisuus ei mitenkään liity siihen, että minkä verran sen koiran pitäisi tai ei pitäisi haukkua Minullakin on tosiaan tuo myös paimensukuinen. Se on yksilönä ei haukkuherkkä, mutta nuo on tosiaan ihan yksilöllisiä (pentueellisia/suvullisia) juttuja, ei linjaan liittyviä.

^Juu se oli vain lisähuomautuksena jos jotain kertoo jostain, en mä tunne tuota rotua et onko paimensukuinen jotenkin erityisen erilainen kuin tavan lapinkoira. Mutta poikkeuksellisen hiljainen on silti, en oo koskaan kuullut sen haukkuvan kunnolla.

Pidempi turkki suojaa edes vähän hyttysiltä. Onhan tuolla russelillakin lyhyt turkki mutta sen voikin napata jonnekin suojaan. Toiselta koiralta kaipaan just vähemmän sitä hyysäämisen tarvetta kun vaelluksella pitäisi huoltaa itsensäkin eikä vaan koiria koko ajan. :D

Joo, ei paimensukuinen lapinkoira luonteeltaan tai haukkuherkkyydeltään poikkea mitenkään "tavallisesta" lapinkoirasta :D Niin kuin Sarahia jo totesi, riippuu enemmän yksilöstä/pentueesta. Oman lappalaisen pentueesta yksi uros sai "mölygeenin" ja muut ovat hiljaisia. Sama juttu porokoirissakin?
Miten porokoirien kanssa tuo urosten ja narttujen luonne oikeasti eroaa? Olen kuullut, että porouros voi osaamattomissa käsissä olla katastrofi? Sekin lienee yksilöstä kiinni?

Retkikoirana arvostan alkukantaisia rotuja kaikista eniten. Ne osaavat pitää huolta itsestään, eivätkä höösää turhia (siis poikkeuksia löytyy kaikista ja kaikkialta), joten itsestä ehtii myös pitämään huolta. Tottakai sisällä kasvanut koira palelee pakkasella, koska sen ei ole tarvinnut kasvattaa paksua pohjavillaa. Pitäisikin tehdä tutkimus, jos ensi talven pitäisi tuota lappalaista parvekkeella...... :D

Rytikerttu kirjoitti:


Miten porokoirien kanssa tuo urosten ja narttujen luonne oikeasti eroaa? Olen kuullut, että porouros voi osaamattomissa käsissä olla katastrofi? Sekin lienee yksilöstä kiinni?

Kyllä lpk-urokset voivat olla varsin hankalia. Lpk:t eivät lähtökohtaisesti ole välttämättä kovin koirasosiaalisia ja uroksilla voi olla lisäksi melkoinen ego. Nartutkin lpk:ssa voi olla täpäköitä, eivätkä välttämättä koirasosiaalisia, mutta niiden kanssa pärjää helpommin. Toki yksilöllisiä eroja on, rotu on kovin heterogeeninen, mutta lähtökohtaisesti kannattaa varautua, että lpk-uroksen kanssa joutuu tekemään töitä.

Minkälaista hyysäämistä täällä tarkoitetaan? Ihan siis uteliaisuudesta kyselen. Mulla on ollut kumpikin koira mukana reissulla ja ei niistä luonnossa liikkuessa ole tarvinnut huolehtia vaan kaikki esteet ne on mennyt itsenäisesti. Leireillessä ja majoittuessa kyllä mielellään ovat touhunneet mukana, mutta muuten hengailevat samalla tavalla mitä kotona. Ruoan kun eteen muistaa antaa, niin ovat tyytyväisiä. Mietin vain, että mikä erottaa helpon ja vaikean koiran retkeillessä/vaeltaessa?

Ainakin russelin hyysääminen on ollut sitä, että sen tulee kylmä ja väsy pitkän päivän päätteeksi. Se pitää saada kuivaksi ja pukea, että sen olisi mukava olla. Lounastauoilla sille pitää saada takki päälle ja joku alusta makuupaikaksi. Kesäaikaan se pitää saada hyttysiltä pakoon illalla kun ollaan paikoillaan. Talvella se pitää ottaa suunnilleen oman untuvatakin sisään että pärjää tauon, jos on yhtään kylmä tai tuulinen sää. Syksyllä kun yöt kylmenee, pitää huolehtia että se pysyy omassa matkamakuupussissaan, tai ottaa se omaan makuupussiin (jota se inhoaa, joten se ei ole helppoa.) Muuten se kyyhöttää teltan nurkassa kylmissään kun ei pääse itse takaisin pussiin.
Ei hyysättävä, hyvä vaelluskoira olisi semmoinen, ettei se tarvitsisi ihan heti takkia päälle, turkki suojaisi edes vähän hyttysiltä, ja se pärjäisi takin ja makuualustan kanssa syysyöt. Muita hyviä retkikoiran ominaisuuksia on likaa hylkivä turkki (mukavampi ottaa telttaan) ja jossain määrin kanssavaeltajien sietäminen, ettei jokaista vastaan tulijaa haukuttaisi tai koko kämppä heräisi jos joku tulee illalla sisään. Kyllä me tehdään vaelluksia, joilla ei tule ketään vastaan ja ollaan kaksin isossa erämaassa pelkästään teltassa jossain tunturipuron vieressä nukkuen, mutta suurin osa viikonloppureissuja tms sijoittuu keskisuomeen, jotka kyllä viikonloppuisin ovat täynnä muitakin retkeilijöitä. Nuotiolla on aina mukava keittää kahvit tai paistaa makkarat, mutta itse kammoksun niitä porukoita, jotka parkkeeraa johonkin yleiselle nuotiopaikalle koiriensa kanssa ja koirat sitten haukkuu kaikki muut tulijat pois.

Vähän vanhan toistoa, mutta porokoiran kanssa harrastavat, hoi!
Vinkkejä, miten löytää harrastamiseen sopivan poropennun? Kuinka paljon kannattaa tuijottaa sukulaisten tuloksia? Vai meneekö se vaan sitten ihan tuurilla, että kiertelee vaan katsomassa pentueita?
Itselläni ei kuitenkaan ole mitään hinkua saada superkisatykkiä, mutta alemman tason kisaluokkiinkin voisi joskus kokeilla osallistuvansa. Tietääkö kukaan pk-puolella olevia porokoiria?
Lappalaisen kanssa vaan poronarttu olisi aika hauska :D

Rytikerttu kirjoitti:

Vähän vanhan toistoa, mutta porokoiran kanssa harrastavat, hoi!
Vinkkejä, miten löytää harrastamiseen sopivan poropennun? Kuinka paljon kannattaa tuijottaa sukulaisten tuloksia? Vai meneekö se vaan sitten ihan tuurilla, että kiertelee vaan katsomassa pentueita?
Itselläni ei kuitenkaan ole mitään hinkua saada superkisatykkiä, mutta alemman tason kisaluokkiinkin voisi joskus kokeilla osallistuvansa. Tietääkö kukaan pk-puolella olevia porokoiria?
Lappalaisen kanssa vaan poronarttu olisi aika hauska :D

Mä kattelen sukulaisten ja vanhempien luonnetestivideoita (kuinka vilkkaita, taistelunhaluisia, toimintakykyisiä), harrastusvideoita, oon käynyt tapaamassa kasvattajia ja jutellut niiden kanssa vaikka ei ole ollut pentujakaan vielä, ja pentueesta sitten sellaista joka ottaa kontaktia ihmiseen, ja on vilkas. Voin laittaa yksäriä vielä erikseen.

Harrastustuloksia on vähän huonompi katsoa, koska vähän vähemmän motivoituneellakin ja vähän vaikealla koiralla voi kovan työn jälkeen saada hienolta näyttäviä tuloksia (nimim. kokemusta on).

En katso harrastustuloksia juurikaan, koska ne kertoo helpolla näissä roduissa tietyllä tapaa enempi omistajasta. Tietty, jos koiralla on korkean tason tuloksia niin se kertoo jo koirankin palikoista, mutta niitä on niin vähän, että sitten taas jää paljon hyviä koiria pois, jos niistä vaan katsoo. Jos vanhempia/muuta lähisukua on luonnetestattu niin niitä tuloksia kannattaa katsoa. Toimintakykyä, taistelutahtoa, hermorakennetta, laukauksia. Niillä pääsee jo pitkälle. Ja käydä katsomassa niitä koiria, jos vaan mahdollista. On myös apua, jos kasvattaja harrastaa itse, sillä silloin hän todennäköisemmin pyrkii kasvattamaan koiria, joilla olisi paukkuja ja osaa ehkä paremmin myös niitä ominaisuuksia katsoa.

Noin yleisesti ottaen, kun sinulla toiveena oli saada alemman tason kisaluokkiin harrastuskoiraksi sopiva lpk, niin sellaisen voi minun mielestäni löytää apaut pentueesta kuin pentueesta.

Tunnen useampiakin pk-puolella kisaavia lpk:ta, kavereilla on. Itse en ole pk-puolella kisannut, ihmisjälkeä ollaan jäljestetty vain koirien aktivointia. Meillä kisaamiset on muilta puolilta (koiratanssi, agility, toko).

Minulla tuo nuorimmainen, vajaa 9kk lpku on varsin lupaava. Paukkuja siinä tuntuu riittävän melkoisesti. Molemmat sen vanhemmat ovat ihan täysin kotikoiria. Emä on rotuunotettu. Tunnen suvusta jonkinverran koiria. Tuloksia siellä ei ole oikeastaan tippaakaan, mutta noin muuten pidin yhdistelmää hyvänä ja pidin vanhemmista (ja suvussa olevista tuntemistani koirista). Lisäksi kyselin ihmisiltä (joiden arvioon saatoin luottaa) niistä koirista, mitä siellä oli. Valitsin pentueesta päältä pennun itselleni ja siinä se. Tyytyväisempi en olisi voinut olla.
(Tässä ko kaverin 6kk reeniä https://youtu.be/vuG7vTSF1-s )

Niin ja kyllä minä tuon slk:nkin kanssa olen tosiaan harrastanut ihan kotitarpeiksi. Koiratanssissa kisaa voittajassa, agissa kisaisi kolmosissa (on siitä jo eläkkeellä, kun ikää yli 11v), tokossa olisi avoimeen kisaamisoikeus, vaan en ole jaksanut opettaa uusia tokosääntöjä..

Päivitelläänpäs vähän ajatuksia tässä asiassa.

Olen pajon pohtinut tulevaa koiraa taas ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olisi ensi kesä otollinen hetki ottaa pentu. Ei tässä siis liikaakaan aikaa enää ole!

Vaikka nuo vaellukset on meille tärkeitä, niin olen alkanut miettimään, että kyllähän tuo russelikin niillä kulkee mukana: joten miksei about mikä tahansa koira sopisi meidän reissuille mukaan? Talvivaelluksella oli rytikertun lapinkoira mukana, joka sisäkoirana paleli kyllä välillä. Pohdin siis sitä, että vaikka olisi kuinka hyvä turkki lähtökohtaisesti, ei sisäkoira pärjää millään rankoilla reissuilla kumminkaan talvella, vaan menisi russelin kanssa hoitoon.

Sen olen vannonut, että toista hyysättävää koiraa en halua, eli että pitäisi olla jatkuvasti pukemassa ja laittamassa lämpimään. Tuo russeli on kumminkin niin pieni jo kooltaan, eikä sillä ole juuri mitään pohjavillaa, joten se palelee helposti. Onhan monilla toisaalta esim. labbiksia vaelluskaverina syksyisinkin mukana, eivätkä ne niin palele: pakko siis sillä koollakin on olla tekemistä sen palelemisen kanssa. Iso koira ei palale niin helposti kuin pieni?

Joten jos koiralla olisi kokoa jonkun verran, ei olisi mikään pikkukoira, ja se omaisi edes jonkinlaisen pohjavillan, niin kyllä se vaelluksille pääsisi.

Sitten tullaan siihen, että jos olen valmis tinkimään siitä ihanteellisimmasta turkista, niin kyllä minä sen oikean harrastuskoiran haluan. Semmoisen jonka kanssa ei tarvitse tehdä kuukausitolkulla töitä pelkän motivaation rakentamisen kanssa ja joka oppisi nopeasti ja jonka kanssa voisi puuhata monenmoista. Nautin koulutuksesta paljon, enkä haluaisi puuhailla vain alimmissa luokissa.

Varmasti riippuu tosi paljon mitä on "tarjolla" siinä vaiheessa kun pennun ottaminen alkaa olla ajankohtaisempaa, mutta sanoisin että lähden katselemaan saksanpaimenkoirien, bordercollieiden, ja myös joidenkin muiden paimenien yhdistelmiä sillä silmällä sitten... Tavallaan myös tolleri kiehtoisi, koska sen kanssa voisi jo aloitella metsästysharrastusta yhdessä, joka on tulevaisuuden haaveharrastukseni koiran kanssa. Tai se labbis.

Porokoira ja lapinkoira alkaa tippua pois listalta, en näe niitä vain tarpeeksi "harrastuskoirina". Valkkari tuntuu taas hieman liian isolta. Mieluiten haluaisin sellaisen keskikokoisen koiran.

Koolla on tosiaan huomattavasti väliä palelemisen suhteen. Pienellä koiralla on "ulkopinta-alaa" suhteessa huomattavasti enemmän, joten myös kylmä tulee nopeammin kuin isolla, vaikka turkki olisi samanlainen.

Tollerien ja myös labbisten kanssa kannattaa kiinnittää huomiota yhdistelmään. Tollereissa etenkin on myös aika huomattava osa ei niin hyväpäisiä koiria.

Juu, tollerit epäilyttää just siks kun oon tavannut aika paljon melko levottomia ja rauhoittumiseen/keskittymiseen kykenemättömiä tollereita, joiden kanssa on sitten aika stressaavaa olla vaikka jossain koiratapahtumassa, kun ne sinkoilee koko ajan joka suuntaan eikä yhtään pysty olemaan rauhassa. Onhan toi sama vähän kaikilla vilkkaammilla koirilla. Siksi ehkä se saku on tullut ajatuksiin, että siinä voisi olla sellainen työintoinen koira, joka ei kuitenkaan ole niin älyttömän reaktiivinen sählääjä. Vaikka ilmeisesti niitäkin on, joilla kierrokset nousee helposti, mutta pääasiassa niistä sanotaan että käyvät vähän hitaammalla kuin muut. Niissäkin on kuitenkin paljon mikä mietityttää, etupäässä terveys. Joitain käyttis kasvattajia olen kuitenkin netistä löytänyt, jotka tuntuvat kasvattavan melko terveitä koiria, joten just jos sattuisi löytymään oikea yhdistelmä oikeaan aikaan.

Onkohan muillakin ollut niin, että on mielessä useampi rotu, joista sitten pentu vaikoituu ihan vaan sen mukaan, että oikea yhdistelmä sattuu kohdalle oikeaan aikaan? Vai "lukitseeko" kaikki sen rotuvalinnan ennen kuin alkaa etsiä pentua? Kun tuntuu että tässä on nyt monta hyvää rotua mielessä, joissa kuitenkin kaikissa on joku mutta tekijä, johon pitäisi kiinnittää huomiota yhdistelmää valitessa. Niin jos vaikka ensi kesäksi etsin pentua niin valkkaan vaan sitten sen mikä ekana osuu kohdalle? Toisaalta tuntuu että pitäisikö edes nyt päättää että otanko noutajan vai paimenen? :D

Kyllä mä seurailin useampia rotujen edustajia ja eri roduista tulevia pentueita jonkin aikaa, ennen kuin päätin minkä rotuinen tulee seuraavaksi jo olevan porokoiran kaveriksi. Oli muutama varteen otettava mudi- ja australianpaimenkoirayhdistelmä, joita harkitsin, mutta sitten kun kuulin tuosta porokoirayhdistelmästä josta tää mun nuorempi koira on, niin eipä siinä tarvinut enää miettiä.

Edelleen seuraan semiaktiivisesti mudeja, ja australianpaimenkoiria sekä kelpieitä (mudeja nyt eniten, koska se on niin ihana rotu), tulee vähän ajatusta millaisen rodun edustajan haluaa, JOS ottaa toisen rotuisen joskus vuosien päästä näille porokoirille kaveriksi.

Ei mun mielestä tarvi siis lyödä eka lukkoon rotua, vaan kyllähän sen pennun voi valita ihan vaan sopivan yhdistelmän tullessa vastaan.

Mä oon tavannut muutamia ihan kivoja tollereita, joilla on energiaa tehdä, ja hermot riittää siltikin. Siinäkin on merkitystä sillä yhdistelmällä, ja joskus tolleria harkitsinkin, mutta niillä taitaa olla sen verran autoimmuunisairauksia joten se jäi vähän pois mun listalta.

^Mulla vähän sama, joskin rodut on ollut osin erejä.

Mä voisin vielä sekoittaa pakkaa ja ehdottaa beauceronia ! Beussi pähkinänkuoressa .

Kooltaan saattanee olla isompi mitä haluat (ei kuitenkaan sellanen raskasrakenteinen), mutta mun mielestä sopii kuin nakutettu. Mutta ne syyt miksi näkisin aloittajalla beussin ois tässä:

+ täysin rajattomat harrastusmahdollisuudet
+ jaksaa vaelluksilla myös vetojuhtana
+ pärjää myös vähemmällä, eli ei sekoa pelkillä "liikuntapäivilläkin"
+ tykkää aina duunailla; motivoitunut, älykäs ja aloitekyvyllinen siis
+ suhteellisen hyvä tarjonta
+ terveysasiat mielestäni hyvä
+ turkki on paksua ja tiivistä, pärjää pakkasillakin, mutta likaa ja roskia hylkivä
+ käsittääkseni luonne on "laadukas", lisäksi hyvin moni kasvattaja testauttaa luonteen jo pentuna ja osaa näin etsiä sopivanlaisen omistajan

Jonkin verran siellä täällä netissä sanotaan, että toisia koiria/eläimiä kohtaan dominoiva, mutta omakohtaisen kokemuksen perusteella ei sellasia ole tullut vastaan, tai ei ainakaan mitään päällepäsmäreitä.. Beussit on aina iloisia, toiminnallisia, todella monpuolisia häseltäjiä, mutta ei sellasen sakumaisen tyhmä häsliä. Tosin beussit kasvaa kuulema hitaasti aikuisiksi :D Joo vartiointitaipumusta on reippaahkosti, mutta ei se oo yhtäkuin haukkuminen eli hallinnassa kyllä on. Jos yhtään nappaa ni katopas tämä blogi jossa seikkailee "Martta" beussi, itse aina ihailen varsinkin ko. koiraa.